Pila pääsi taas sunnuntaitreeneihin ja se olikin läntsyjengin ainoa ohjattuihin päässyt kun Kujekaan ei mennyt V:n matkassa keskiviikon treeneihin. Mulla oli Cello myös mukana ja V ois saanu sen kanssa kokeilla jotain pientä sivussa, mutta tällä kertaa treeni oli semmoinen, ettei sinne sivuun oikein päässy mitään tekeen. No, voin sanoa, että V nauroi sen verran kippurassa meille, että ihan oikein vaan sille ettei mitään saanu tehdä.
Kouluttaja oli keksiny oikein kidutusmenetelmän. Ryhmäläiset suljettiin koppiin sillä aikaa kun miehet laittoi numerot paikoilleen. Sitten meille annettiin kolme minuuttia aikaa tutustua rataan, jonka jälkeen piti mennä takaisin koppiin ja yksi kerrallaan tulla radalle. Radalta joutui pois heti kun tuli ohjausvirhe. Riman tippumisia ei laskettu.
Rata näytti suurinpiirtein vähän tältä:
Mä aloitin Pilan kanssa. Mulla iski jo rataantutustuessa kisapaniikki. Päästiin 9 hypylle asti ekalla kierroksella. Mulla tosin ohjaus hajos jo kakkosella, nelonen oli Pilan ihme pelastus, vitoselle jouduin tekeen jonku ihme takanaleikkauksen koska olin nelosen jälkeen väärinpäin. Kutonen oli ihana putken suun jonne Pila haki hyvin. Seiskalla törmättiin toisiimme, mutta Pila kiltisti meni hypyn taakse. Ihan kamalaa.
Seuraavalla kerralla onnistuttiin tekeen eka hyppy oikein, mun pakkovalssi kakkosella epäonnistui ja Pila luki kolmosputken. Kolmas kierros oli pelastelua, mutta päästiin melkein loppuun asti. Tai oikeastaan päästiin loppuun kun ei onnistunu pillin vihellys ennenkuin sain kuin sainkin Pilan viimeisen hypyn yli. Tän jälkeen palasin takas vain yhden onnistuneen hypyn suoritukseen. Viimeisellä kerralla Pila haisteli tosi paljon. Se rauhoitteli mua alusta asti, mutta homma paheni joka kierroksella. Lisäksi se valui lähdössä kiinni ekaan rimaan. Viimeisellä kerralla päästiin hypylle 12 asti ja sit 13 meni ohi kun en muistanu jarruttaa ajoissa.
Todella kaameeta ohjausta. 7 hypylle en saanu millään Pilaa oikein. Ajattelin sen takaakierroksi, vaikka siihen ois pitäny tehdä valssi. Ja koska ajattelin sen takaakierroksi niin olin joka kerta ihan väärässä paikassa ja valssi valui. Viiden kierroksen jälkeen saatiin tehdä rata pätkissä ja hioa ohjaukset kohdilleen. 7 hypyllä piti tehdä oikea aikainen valssi, kasin jälkeen hyvä haltuunotto, muuten Pila valui tyhjyyteen, 12 hypyllä piti muistaa jarruttaa ja loppu piti ohjata suoralla linjalla 12-13-14 eikä tehdä jotain tyhmää takanaleikkaamista 13:n jälkeen, koska se ei nyt vaan toiminu millään.
Positiivista oli huomata, että Pila paikkas mun virheitä kohtuullisen hyvin. On se vaan hieno koira. :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti