Onpas taas jäänyt treenejä ja kisojakin päivittämättä. Loman jälkeinen laiskuus vaivaa. Onneksi pääsiäisenä on taas vähän viikonloppua pidempi vapaa. Kesälomaan kun on aikaa vielä ikuisuus.
Kisoissa käytiin Pilan kanssa 27.3 ATT:llä. Reissu oli kiva. Meillä oli isompi TAKUT-porukka kisailemassa, joten oli hyvää seuraa. Itse kisat meillä meni pureskeluksi. Me ei oltu yhtään samalla radalla Pilan kanssa. Ei niin tippaakaan. Ja se turhautti Pilaa niin paljon, että virheen tullessa, se yritti kiskoa mua hihasta. Hyvää radoissa oli lähdöt, joissa Pila pysyi hyvin paikoillaan istumassa.
Pilan treenit on jatkaneet samaa kaaosta. Ohjaaja on pihalla kuin lumiukko, eikä koirakaan tiedä mitä pitäisi tehdä. Minnan treeneissä saatiin pureuduttua hihasta kiskomiseen, mutta yhä mun päässä on joku klikki tästäkin enkä reagoi tarpeeksi ajoissa. Niinun valmennuksessa taas tuli valaistumista lähtöön ja ihan yleiseen tekemiseen. Päivin treeneissä sit vihdoin koettiin onnistumisiakin ja saatiin jopa vihdoin tehtyä ihan kokonainen rata nollana. Paljon on parissa viikossa tullut mietittävää ja täytyy nyt ihan rauhassa pureskella näitä asioita auki.
Siinä kun Pilan kanssa pakka hajosi, niin Amandan kanssa taas tuntuu, että löydettiin taas yhteinen sävel. Jos vaan osaisin pitää suuni kiinni radalla ;) Minnan treenit oli hyvät ja tehtiin lopulta nollarata, mikä tuntui niiiiiin mahtavalta. Niinun treeneissä ihan ekaa kertaa tuntui, että me ehkä Aman kanssa oikeasti osataan jotain. Päivin treeneissä tehtiin pelkkää nollaa ja saatiin parannettua aikaa kierros kierrokselta.
Mulla on päässä joku ihme ongelma oman liikkumisen suhteen. Olen lopettanut juoksemisen ihan täysin. Ohjaaminen on töpöttävää ja säikkyä. Niinu onnistui kiskomaan musta esiin liikettä ja käskemällä pitämään suun supussa, tuli myös ohjaukseen järkeä. Aman kanssa onnistuin, Pilan kanssa en millään päässyt samaan. Nyt kun saisi vaalittua ja laajennettua tuota otetta ohjaamiseen. No siinäpä sitä on tavoitetta kesälle.
Viikonloppuna kisata Oulussa. Katsotaan kuin käy...
Ai niin. Kellotettaessa noin ykkösten tason rataa Pila jäi sekunnin Amandasta ja Kujeesta eli aikas samaa vauhtia se menee ja oli ainoa joka pysäytyi A:lle. Mutta ei varmaan tarvine huolehtia vauhdista vaan ohjaamisesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti