torstaina, marraskuuta 17, 2011

Kolikkokorva

tapa

Tapsulainen kasvaa ja vanhenee. Korvat senkun höröttää. Ne on olleet enemmän vähemmän teipissä alusta asti, mutta höröttävät yhä vaan. Tällä kertaa ajateltiin kokeilla vaihteen vuoksi laittaa kolikot painoiksi. Vähän epäilen, ettei niistä silti ikinä kovin kummoisia tule. Vaan yritetään nyt kummiskin.

Amalla on isot ja raskaat korvat. Vaikka ne on oikein asettuneet, Ama pitää niitä puolet ajasta ihan miten sattuu. Kujeen korviakin teippailtiin ahkerasti, mutta ne on silti vähän höröt. Kuiskiksen korvat on aikalailla samassa asennossa kuten on myös Pilalla, niillä ei ole tuhatta asentoa, pari vain. Piun korvia yritettiin teipata, mutta siitä ei tullut mitään. Onneksi ne asettuivat ihan itsestäänkin hienosti. Tapan korvat on kuin Amalla, viisi miljoonaa eri asentoa ja kuin Kujeella, teipissä ja höröttää.

Meillä on laumassa kolme pikkusinttiä ja Amanda. En tiedä johtuuko siitä, että pojat on kylässä, mutta Tapa näyttää tosi pieneltä yhä vaan. Se on aikalailla Kujeen ja Pilan korkuinen, mutta on silti aika kääpiö. Juoksuja ei vielä ole näkynyt, joten voihan se vielä kasvaa. Pikkaisen kuitenkin epäilen senkin jäävän ihan rotumääritelmän alarajalle.

Tapalla on tällä hetkellä murkkuikä ja se on aika rasittava. Kaikki on yhtäkkiä ihan hirveetä kamalaa ja toisessa hetkessä kaikki on hyvin ja mitään koskaan säikkymisestä kuullutkaan. Toisaalta se on tosi ihana, ahne leluntappaja, joka leikkii vieraidenkin kanssa innolla. Välillä se on niin makee ja osaa kaiken, ja toisessa hetkessä sillä ei ole korvia ollenkaan. Murkkuudesta huolimatta Tapa on aina iloisella tuulella.
BlogBooster-The most productive way for mobile blogging. BlogBooster is a multi-service blog editor for iPhone, Android, WebOs and your desktop

2 kommenttia:

Elina kirjoitti...

Hei,
Olen miettinyt korvien "eriparisuutta" oman 7 kk ikäisen länderini kohdalla. Koirani korvat ovat usein juuri kuten kuvassasi eli toinen alhaalla ja toinen sojottaa sivulle. (Nyt kuitenkin vähemmän kuin nuorempana.) Molempia korvia näkee ländereillä, mutta miten pahaksi virheeksi nämä eriparikorvat ajatellaan?

Seuraan säännöllisesti blogiasi. Kiva, että päivität usein! :)

Adeina kirjoitti...

Mukava kuulla, että on lukijoita :)

Aika monella länderillä on vähän höröttävät korvat. Pieni hörötyshän on rotumääritelmän mukaan sallittavissa. Tiedän useammankin muotovalion, jolla on eri pariset korvat.

Jos on todella innostunut näyttelyistä melkein kannattaa teipata korvat varmuuden vuoksi, jos ne höröttävät. Toinen mikä voi auttaa on hierominen.