tiistaina, marraskuuta 29, 2011
Viikonlopun jälkeistä väsymystä
Takana on rankka, mutta antoisa viikonloppu. Maanantaina saattoi töissä todeta, että ei työasiat pälkähtäneet päähän kertaakaan viikonlopun aikana vaan oli aika hyvä nollaus. Lauantaina suunnattiin Pilan kanssa ensin Lietoon kisailemaan ja sieltä sitten kaverini luo yöksi. Löydettiin kaikkialle ilman eksymistä :0
Kisoista enempi on treeniblogissa. Yritän sinne laittaa agijutut, niin ettei tämä blogi olisi pelkkää treenianalyysia. Se sitten päivittyy epämääräisesti, kun korjailen jälkikäteen enemmän tietoja ja lisäilen ratapiirroksia ja videota.
Oli kivat kisat kun löytyi taas tuttuja paikalta, ettei tarvinnut yksin hengailla. Oli vähän outoa olla liikenteessä ilman kepoa. Yllättävän paljon siitäkin on hyötyä, vaikka mä olen se, joka koirat huoltaa ja lenkittää. Kisajärjestelyt vähän mätti sisäänheittäjän osalta, jota ei ollut. Kuulutus ei toiminut. Ensinnäkään metelin vuoksi puoliakaan ei kuulunut ja lisäksi kuuluttajalla ei ollut mitään tietoa kuka oikeasti olisi vuorossa. Puuttuvatkin koirat kuulutettiin lähteviksi ja kisaajat olivat todella hämmentyneitä siitä, että kenen vuoro on. Toivottavasti ihan ensikertalaisia ei ollut kisaamassa, sillä toi olisi ollut aika kaoottinen aloitus. Yllättävän suuri merkitys on sisäänheittäjällä, ei näemmä ilman sellaista kisajärjestelyt oikein toimi sujuvasti. Kerrankin olin iloinen, että lähdin ensimmäisenä niin ei tarvinnut itse ihmetellä missä vaiheessa olisi lähdössä. Noin muuten kisajärjestelyt oli kuitenkin hyvät ja kaikkineen jäi kisoista hyvä mieli.
Kuvassa Kujeen tytär Jippo.
Sunnuntaina suunnattiin (eksymättä!) Kipalaan pikkujouluihin. Olipa kiva nähdä tuttuja. Takaisin Tampereelle suunnatessa oli pimeää ja sateista. Oli aika raskasta ajaa sellaisessa säässä, joten pysähtelin ja matkaan kului todella paljon aikaa. Onneksi ei ollut kiire ja tämä viikko on iltavuoroa, joten saa rauhassa nukkua pitkään jos siltä tuntuu.
Ai niin Pila kävi silmäpeilissä eilen ja todettiin terveeksi, joskin kyynelkanavat puuttuu toisesta silmästä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti