KeTyn kuvatarinat: Pilaruokaa

KeTyn kertomukset: Uniruokaa

Pennut syövät yhä maitoa ja tähän kuvaan on hyvä lopettaa tältä illalta. Hyvät yöt!

KeTyn kertomukset: Seurakoiria

Onni, mammanpoika ja machomies, on katkera jouduttuaan taas keittiöön. Sen pitäisi saada olla ihmisten seurassa, mutta kaikki ihmiset ovat yleensä olohuoneessa tai takkahuoneessa. Ei ole lainkaan sama, että seurana on Cello ja Amanda.

Chili sai seurakseen oman perheen, kun he olivat käymässä. Vaan perheen lähdettyä takaisin, ei seura täysin loppunut, sillä täällä piisaa niin koiria kuin ihmisiä. Chili tutkailee parhaillaan mitä herkkuja olohuoneen kupeista löytyy, sillä taatusti Aasan, Arskan ja Viivin ruoka on paljon parempaa kuin omista kupeista löytyvä. Välillä Chili kipaisee katsomaan pentuja.

Takkahuoneessahan Chili enimmäkseen viihtyy, vaikka käykin välillä olohuoneen puolella kurkkaamassa muita koiria ja tirkistelee tarkkaavaisena keittiön puolellekin. Ei Chili ole mitään Onnille ja Amandalle sanonut, vaikka onkin huomannut niiden tallustelevan verkon toisella puolella. (Tai no lähinnä nukkuvan..)

Lisäys: Kipalta tuli aiheeseen kuva:

KeTyn kertomukset: Ruokaa, ruokaa, enemmän ruokaa

Pennuille tarjoiltiin hieno lihaisa ateria eli pentu-NEU:ta. Ajattelin, että niitä pitää syöttää jokaista varovasti erikseen.



Vaan kuten edellisessäkin kuvassa näkyy taustalla, niin pennuille annettiin lautanen eteen ja ne innostuivat syömään siitä suoraan.



Toki ruokailu ei tapahtunut ihan samaan tapaan kuin isommilla koirilla, vaan osa pennuista meni suoraan ruokaan.



Aikas mainioita tapauksia. Jokainen taisi maistaa edes hiukkasen lautaselta ennen kuin kömpivät pesän suojaan nukkumaan.

KeTyn kertomukset: Avoimet otukset matkalla pentujen luo

Mistä koirat tietävät että matkustetaan? Siitä, että olen kireä, paiskon tavaroita reppuun ja etenemme juoksujalkaa asemalle. Nukuin pommiin ja tuli aavistuksen kiireinen lähtö. Näin on käynyt ennenkin. Pääsia on kuitenkin, että junaan ehdittiin.

Länderi on huomattavasti tunnetumpi rotu kuin glenni. Junassa Amandan avoimuutta hämmästeltiin. "Sehän tulee tervehtimään! Eikös tuo kuitenkin ole kromfohrländer? Olen tavannut vain varautuneita." Hmmm... jossain pitäisi olla käsikirja mistä saisi vastauksia näihin kysymyksiin. Tällä kertaa vastasin, että Onni on opettanut Amandaa. Joskus tuntuu vähän tyhmältä inttää, että kyllä se minun mielestäni on varautunut, kun koira istuu suurinpiirtein vieraan sylissä. Amanda on sellainen, että haluaa itse lähestyä ihmistä. Onni taas haluaa tavata aina kaikki.

Kipalassa minut otettiin vastaan avosylin. Cello tuli ensimmäisenä vastaan leikkien kumipalloa. Joskus se osaa olla niin pikkupoika, ettei ole tosikaan. AaskuPaasku-rakkaani oli niin innoissaan, että ei olisi halunnut päästää minua lainkaan Chiliä katsomaan vaan kiskaisi lahkeesta. Chilpurainen laimeasti heilautti häntäänsä tervehdykseksi ja keskittyi syöttämään lapsiaan. Tuli hetken päästä iloisesti rapsuteltavaksi. Se on ihana otus. Jasmina ei varmaan pistäisi pahakseen, jos varastaisin sen. *viheltelee*

Pennut ovat kasvaneet ihan hirveän paljon. Niillä on silmät auki ja osa liikkuu jo melkoista vauhtia. Sainpa kuulla aikamoisen valikoiman erilaisia ääninäytteitäkin. Saatanpa päästä syöttämään niille kiinteää ruokaakin...

Miten ympätä koirat myös kouluun

Meneehän se aika koneella piirtämispuuhissakin. Kouluun kun piti tehdä väriopin tehtäviä vapaasta aiheesta niin mikäköhän aihe minulla voisi olla..



Pitäisi kaiketi jossain vaiheessa koota noita koirapiirroksia jollekin kotisivujen tapaiselle. Yllättäen koneelta löytyy lähinnä länderi- ja glennikuvia. Ihan kohtuullisesti muuten saa yhteen kuvan piirtämiseen menemään aikaa.

Huomenna oikeasti koirat pääsevät kouluun. Tai ainakin portaille asti, sillä nämä tehtävät pitäisi palauttaa ja aioin käydä heittämässä ne matkan varrella. Vielä saisi yhden piirrettyä, niin olivat kaikki kasassa.

Nypittyjä lenkkejä

Päätin että Onnin nypin ajoissa Tampereen näyttelyä silmällä pitäen ja Amandaa en nypi, paitsi vähän siistin pään. No, Onnia en nyppinyt ajoissa kun se olisi tuossa helmikuun alussa saanut vetää ihan paljaaksi selästä, että olisi kasvattanut hyvän karvan. Aloitin sen nyppimisen maanantaina. Otin ihan varovasti vähän sieltä täältä, että näkee mitä sieltä kuoriutuu. Eilen jatkoin nyppimistä ulkona. Olin Leelan ja Onnin kanssa lenkillä kun turkki alkoi harottaa silmiini ja kumarruin nyppäämään pari irtokarvaa.

Kymmenen minuutin jälkeen saimme seuraa isästä ja pojasta. Otin Leelan varmuuden vuoksi kainalooni ja annoin vain Onnin mennä tervehtimään. Mummon säikyttelyn jälkeen olen muistanut, että Leelaa ei saakaan päästää ihan noin vain ihmisten luo. Se on vähän arvaamaton ja minulla ei ole samanlaista otetta siihen kuin muiskulla. Säälittelin samalla ettei ollut Amandaa mukana, sillä sen olisi voinut päästää silitettäväksi ja se olisi saanut näin fiksusta silittäjistä hyvän kuvan.

Onnin muututtua aavistuksen vähempi karvaiseksi vaihdoin koirat Amandaan. Muisku ei illalla huomannut, että Onni on nypitty eli kovin vähäkarvaista siitä ei vielä tullut. Amanda juoksi innokkaana ulkona, mutta en saanut silmiäni irti sen pepusta. Kun se oli niin karvainen... Ihan liian karvainen. Pepun päältä karvat olivat irtoavan näköisiä. Ne sojottivat kutsuen nyppimään. Ei kai siitä nyt haittaakaan ole jos pari karvaa nappaisee..

Lopulta en voinut vastustaa kiusausta ja pysäytin neidin nypittäväksi. Amandan turkki on niin ihana. Se kasvaa sopivasti neljän sentin mittaiseksi. Sitä ei oikeastaan tarvisi sen kummemmin hoitaa, mutta karvat irtoavat niin helposti, että en kovin usein pysty vastustamaan sen nyppimisen nautintoa. Siinä vain käy nopeasti niin, että nypin vähän liikaa ja Ama muuttuu ihan kaljunnäköiseksi. Karva kasvaa parissa viikossa takaisin. Kuukauden päästä turkki on jo hyvännäköinen. Tällä kertaa yritin muistaa, että en nypi paljoa. Pörröttelin peppun päällä olevia karvoja irti, siistin häntää ja nypin kaulan pehkoa ohuemmaksi. Sain kun sainkin pidettyä itseni kasassa ja jätin Amandalle turkin. Kunhan ilmat muuttuvat vielä lämpimämmiksi voin päästää itseni irti.

Voin lohduttautua siihen asti Onnin turkin hoitamisella. Onnin karva ei ole läheskään niin ihanaa kuin Amandan. Resupekka, mikä resupekka. Viikko aikaa muuttaa se glennin näköiseksi. Taidan vielä muutamana päivänä tulla lenkiltä takki aivan karvoissa.

Tiistain tutkailuja

Tänään koulupäivä venähti siihen malliin, että olin ihan varma etten ehdi harkkoihin. Kyytikin sanoi, ettei ehdi koukata meidän kautta. Olin jo vaipua epätoivoon, kun tajusin, että olin katsonut aikaa väärin ja meillä olikin vielä tunti aikaa. Pääsimme siis bussilla Amandan kanssa kyyditsijän luo ja siitä autolla Navetalle.

Valmentaja oli tänään vetämässä harkoja ja lupasi ottaa mittatikun jossain vaiheessa matkaan niin saa Amandan koon tarkistettua. Harjoittelimme ihan lyhyitä pätkiä, jossa keskityttiin tiiviisiin käännöksiin ja koiran hallintaan. Tosin Amandan kanssa harjoittelu meni enemmänkin ihan este tasolle.

Ratapiirros Ensimmäiseksi harjoittelimme ihan pelkkää renkas ja kaksi vierekkäistä aitaa yhdistelmää. Tarkoitus oli saada hyppyjen jälkeinen kaarros pieneksi. Ensin lähdin liikkeelle renkaan jälkeen, mutta olin auttamattoman hidas ja käännöksistä tuli tosi kömpelöt, kun yritin valssata toiselta aidalta kolmannelle. Jätin Amandan renkaan ja aidan taakse. Uskomatonta! Sieltä se lähti nätisti renkaan läpi, aidan yli ja sain sen käännettyä kolmannelle aidalla vain liikkumalla pari askelta. Eipä siitä ole kauaa kun pelkkä renkaan läpi meno oli suuri saavutus. Olin aikas ylpeä tytöstä.

Putkelle ohjaaminen hypyn jälkeen sujui ihan kivutta, mutta puomi... Amanda keksi, että kyseessä on joku uusi ihmeellinen este, joka on varmasti sellainen, että se keikkaa. Se piti puomia vähän keinun tapaisena esteenä ja ei olisi millään halunnut mennä sille. "Sun koiras ajattelee aivan liikaa!" Olen samaa mieltä. Kun sain Amandan namipolkua pitkin puomin päälle, se tajusi että kyseessä olikin vanha kunnon puomi ja vilisti sen jälkeen esteen yli ihan ongelmitta. Jos pitää etsiä positiivinen puoli, niin kontaktit osuivat ihan kohdalleen.

Viimeisellä pätkällä oli pussi. Rakas ongelmaesteemme. Pysäytin Aman suosioolla esteen eteen ja kävin nostamassa pussin suun ennen kuin käskin sen tulla läpi. Ei pätkässä muutenkaan ollut kehumista. Kepit menivät hyvin ja kontaktit olivat kohdallaan, mutta itse ohjaaminen ontui. Sitä pätkää olisi tehnyt mieli hioa kauemminkin, mutta aika loppui kesken.

Tänään jotenkin korostui Amandan herkkyys sekä sen tapa ajatella liikaa. Toisaalta Amanda saadessaan oikean vahvistuksen pääsee asioiden yli. Kumma mörköpuomi muuttui kivaksi. Vaan toisaalta ongelmakohdat voivat paisua isommiksi. Pussiongelma jatkuu yhä vain. Pienen epäröinnin kohdalla Amanda tarvitsee nopeasti hyvän positiivisen palautteen samasta kohdasta oikein tehtynä, mutta toisaalta ongelmakohtaan ei saisi kiinnittää liikaa huomiota tai se muuttuu suuremmaksi möröksi. Aikamoista taiteilua välillä. Toisaalta on ilo ohjata koiraa joka on älykäs ja oppii nopeasti sekä hakee itse kontaktia. Amanda on siinä mielessä niin kevyt ohjattava verratessa, vaikka Onnin jonka kanssa joutuu tekemään työtä pelkstään pitääkseen sen käsissä ja kontaktissa.

Hyvät harkat. Tuli opittua ja sai ajattelemisen aihetta. Vaikka ongelmia on, niin oli kiva huomata, että myös edistystä tapahtuu. Jos kerran rengas ja kepit alkaa olla hallinnassa, niin kyllä me vielä joskus pussikin voitetaan.

Hissiharjoitus

Hyvien lenkkien putki jatkuu. Päivälenkillä keksin, että voisi laittaa kepit oksista pystyyn tuonne lähipusikkoon. Onni olisi oikein mielellään auttanut keppien syömisessä. Lopulta tyydyin Onnin ja Leelan kanssa heittelemään sopivan näköisiä keppejä kasaan ja nostin ne pystyyn vasta kun vaihdoin lenkkiseuran Amandaan. Saapa nähdä ovatko huomenna vielä pystyssä.

Amanda on pikkuhiljaa oppinut paikka-käskyn. Tein nimittäin erilaisia paikallaan pysymisharjoituksia. Vähän on vielä neidissä hiipijän vikaa. Mutta mikäs kiire tässä olisi sen suhteen. Onnikaan ei ole mikään satavarma paikoillaan olija. Tärkeämpää on osata odottaa rauhassa kuin pysyä hievahtamatta paikoillaan.

Olen julma ihminen ja vaadin monenmoista. Tänään päätin, että on Amandan vuoro joutua hissitestiin. Neiti hissiin, käskyksi odota, joka antaa mahdollisuuden liikkua kunhan pysyy oikeassa tilassa. Ovi kiinni koiran nenän edestä ja kipin kapin rappuset alas. Tilasin hissin (onneksi kukaan muu ei ehtinyt tilata sitä, vaikka kuuntelin kyllä tarkasti ettei ketään ole liikkeellä). Amanda odotteli nätisti ja rauhallisesti hississä ja tuli sieltä ulos vasta saatuaan luvan. Odottelu liikkuvassa kohteessa läpäisty.

Meinattiin muuten mennä vahingossa Onnin ja Leelan kanssa naapurin ovesta sisään. Olin jo ottanut koirat irti ja avaamassa ovea kun tajusin, ettei kyltissä lue nimeäni. Väärä kerros.. Onneksi ei tullut ihmisiä, sillä Onni sai päähänsä lähteä alaspäin vaikka piti mennä kerros ylöspäin. Joskus se on niin ...Onni.

Lenkkeilyn ihanuus (ja p*skuus)

Käydessäni Amandan kanssa pitkällä iltalenkillä mietiskelin mielessäni, että blogiin voisi kirjoitella viime päivien nautinnollisista lenkeistä. Lauantaina tuli tarvottua ensin päivällä ja sitten puoli yötä koirien kanssa erillisillä lenkeillä. Joka paikka oli sohjossa ja Onnin mahanalunen oli varsin järkyttävän näköinen, mutta sää ei haitannut tippakaan. Leela vähän protestoi alkuun märkää ja kylmää maata, mutta tallustipa sekin kiltisti mukanani.

Jokainen oli omalla tavallaan hyvin kiitollinen lenkkikaveri. Amandan pidin vapaana ja se pysytteli lähellä sekä tuli luokse pienimmästäkin viitteestä. Amanda ei ole läheskään niin mukava hihnalenkeillä kuin mitä Onni osaa olla. Neidillä on tapana pyöriä ympärilläni samanlaista kehää kuin ollessaan vapaana. Ei laisinkaan kivaa kun hihna kiertää ympäri. Käskystä Amanda menee eteen ja kävele reunassa, mutta joskus tuntuu että saa vähän väliä olla käskemässä. Vapaana Onni taas ei ole aina lainkaan mukava, vaan yleensä korvaton ääliö. Osaa Onni hihnassakin ääliöidä vetämällä kuin hinaaja. Sitä tapahtuu silloin kun Onnilla on hätä tai olen käyttänyt sillä fleksiä liian kauan. Leela osaa halutessaan olla täydellinen hihnassa kulkija ja kulkea vapaana upeasti lähellä. Mutta vain halutessaan. Eilen se halusi kävellä moitteettomasti hihnassa ja oli jopa suhteellisen hiljainen. Minulla kun sen kanssa on vähän ongelmaa tuon haukkumisen suhteen.

Vaan nyt meillä on koko viikonlopun jatkunut onnistuneiden lenkkien putki. Aamuisin olen aika äreä aamulenkillä, mutta pitkään nukuttujen öiden jälkeen ei tullut edes aamulla tiuskittua. Eivätkä koirat antaneet pienintäkään syytä miksi olisin kiukunnut.

Mutta tämä ihana onnellisuuden tunne kesti noin puoleen väliin Onnin iltalenkkiä. Kun koira syö jotain maasta, mitä pitää tehdä? En tiedä mitä pitäisi tehdä, mutta minä isken käteni koiran kurkkuun ja pengon kaiken mahdollisen suusta ulos. Onni syö tosinaan kaikkea ällöä maastosta ja pelkään, että se vielä joskus syö jotain vaarallista. Tällä kertaa suu oli täynnä p*skaa. Ihmisen jätökset sievästi vessapaperiin pyyhittynä. Tajusin sen siinä vaiheessa kun käteni oli Onnin kurkussa ja haju iski tajuntaani. Hyi hemmetti. Oksettaa vieläkin. Miksi suotta käyttää vessaa kun puun juurenkin voi asiansa tehdä...

Lisää kyläilijöitä ja mittaustuloksia

Muisku oli viikonlopun poissa ja Leela oli täällä loppu lauman seurana. Tullessaan äsken takaisin hän toi mukanaan joukon uusia ihmisiä meille kylään. Pelottavia ulkomaan kieltä puhuvia ihmisiä. Minä piilouduin omaan huoneeseeni koodailemaan, mutta koirat kohteliaasti menivät oitis pitämään seuraa uusille ihmisille. Ne ovat huomattavasti sosiaalisempia kuin minä :D

Onnille on kehittynyt hyvin ärsyttävä tapa nousta ihmisiä vasten nojaamaan. Se on vähän liian innoissaan kaikista ihmisistä eikä malta pysyä neljällä jalalla. En ole kovin ankaralla kädellä kitkenyt tapaa pois vaan antanut sen joskus nousta itseänikin vasten ja nyt saan katua. Amanda onneksi harvemmin nousee vieraita ihmisiä vasten. Tosin silläkin on huono tapa raapia tassulla istuvia ihmisiä saadakseen lisää rapsutuksia. Onneksi se sitäkin tekee lähinnä tutuille. Kumma miten sitä osaakin olla joskus laiska opettamaan pahoja tapoja pois. Saa sitten hävetä, kun koirat temppuilevat ja voi syyttää vain itseään.

Minulta kysyttiin eräässä näyttelyssä, että voiko meille tulla lainkaan vieraita kylään kun minulla on länderi. Taisin vastata, että kyllä meillä ainakin hyvin on bileitä pidetty ja koirat hilluu vieraiden keskellä. Mahtaako tosiaan olla sellaisia ländereitä, joiden kotiin ei voi mennä? Pelottava ajatus. Meillä on sentään Leelakin nopeasti tottunut siihen, että erinäköistä porukkaa piipahtelee satunnaisesti käymässä.

Glennipulinassa oli puhetta glennien koosta ja kaivoin tänään mittanauhan esiin.
Onnin mitat ovat
Kaulan ympärys: 41 cm,
Rintakehä 63-64 cm (mittasin siitä mistä oli noin suurinpiirtein paksuin, siitä mistä menee valjaiden hihna niin mitta on 61 cm)
Säkäkorkeus 33 cm
Painoa herralta löytyy noin 19 kg.

Kun kerran Onnin mittaisin, niin ajattelin, että katsotaanpa Amandankin säkä. Mittaustulokset olivat 41, 42 ja 42,8 senttiä. Hmm.... Pitänee pyytää valmentajaa mittamaan harkoissa Amandan kunnolla.


Lisäys: Pahus ois pitäny pyytää kyläilijöitä tutkiin Amanda pöydällä. Miksi nää tulee aina mieleen siinä vaiheessa ku porukka on häipyny.....

Kulttuuria ja kyläilijöitä

Tiistai-illasta torstaiaamuun olen elänyt koodien keskellä. Mediprojekti on nyt suurinpiirtein pulkassa ja ryhmämme hengen tuote löytyy osoitteesta www.paivansateet.net, jos kiinnostaa. Torstaina pikkusiskoni saapuivat junalla tänne viettämään hiihtolomansa loppupäivät Tampereella.

Kävimme vanhemman pikkusiskoni kanssa katsomassa Verdin Aidan Tampere-talolla. Koirat jäivät nuorimman siskoni ja hänen kaverinsa hoiviin. Tytöt taisivat lähinnä katsoa animea You Tubesta. Olivat sentään käyneet lenkillä niin, ettei minun tarvinnut heti lähteä kun pääsimme takaisin kotiin.

Aida oli katsomisen arvoinen ooppera. Suosittelen lämpimästi. Tosin ainoa ooppera, jonka olen tähän mennessä nähnyt, että vertailukohdetta ei ole. Lavasteet olivat upeat. Hahmoista pidin eniten Amneriksesta joka oli Aidan kilpasisko sekä Aidan isästä, joka oli kai nimeltään Amonasro. Aida ja Radames jäivät vähän valjuiksi, joten lopussa olin ihan tyytyväinen, että Radameksen sai Aida eikä Amneris. Upea show kaikin puolin. Kotimatkalla päässä soi StarWarsin tunnusmusiikki. Dam-dam-da-dam...

Torstai olikin lopulta ainoa päivä jolloin tuli tehtyä jotain erikoisempaa siskojen kanssa. Muuten aika meni shoppailen, pelaillen, leffoja katsoen jne. Peristeistä hengailua.

Vanhin pikkusisko kokkasi meille eilen ihanaa jauheliha-perunavuoka venäläiseen tapaan, joka oli aivan suussa sulavaa. Resepti On tullut muutenkin syötyä vähän paremmin. Jopa koirat saivat herkkuja. Niille löytyi kaupasta niin maukas namipussi, että eivät olleet pysyä housuissaan niitä saadessaan.

Nyt siskot ovat lähteneet kotiin ja täällä on taas varsin hiljaista. Mukava viikonloppu takana ja olokin alkaa palata normaaliksi kun ei ole enää stressiä kouluhommista.

Pitkästä aikaa tiistaitreenit Aman kanssa

Ei ollakaan hetkeen päästy Amandan kanssa yhdessä treenaamaan agia ja se kyllä tuntui heti alussa pienenä kankeutena. Suunniteltiin Even kanssa yhteensä neljä erilaista pätkää. Kamera oli mukana ja saimme kuvattua ensimmäiset radat. Valitettavasti kannettavani on tiltannut, joten en saa suurinta osaa radoista muistikortilta ulos. Lisäksi tila loppui siinä vaiheessa, kun onnistuin oikeasti tekemään virheettömän radan... Tyypillistä.

Ratapiirros Mietittiin alkulämmittelylenkillä, että ongelmia meillä on pitkillä hyppysuorilla ja keppejä olisi hyvä vähän rankuttaa läpi. Yllättäen ensimmäisen kerran ongelmaksi tulikin putki. Renkaalla neiti ei harkinnutkaan sen ohittamista vaan tuli vauhdilla läpi. Hyppysuora meni lentäen. Amanda ei suunnitellutkaan karkaamista putkeen, joka oli hämyksi jätetty tyrkylle. Käännyimme hypylle ja siinä olisi suoraan edessä ollut putken suu. Eipä neitiä olisi siihenkään putkeen kiinnostanut mennä. Tai sitten huidoin vika suuntiin, sillä ensin Amanda suuntaisi putkeen suun ohi toiselta puolelta ja seuraavalla kerralla toiselta. Kolmannella kerralla se meni.

Pääsimme seuraavan hypyn yli, mutta seuraava menikin ohi ja palasimme takaisin putkelle. (Olimme ensimmäisellä kerralla asettaneet hypyt niin, että toista hyppyä ei meinannut millään saada mukaan, jokainen koira oikaisi sen ohi puomille. Korjasimme hypyn eriasentoon seuraavalle kokeilu kerralle.) Palattuamme uudelleen putken luo sain pidettyä vauhdin vielä ensimmäisen hypyn jälkeen niin hitaana, että hirveällä huitomisella ja käsittämättömällä ohjeistuksella sain Amandan hoksaamaan, että tarkoitus on ylittää vielä toinen hyppy ennen puomia.

Toinen kierros samaisella radalla onnistui hyvin. Nyt Amanda meni putkeen ongelmitta. Ei tarvinnut tanssahdella putken jälkeisillä hypyilläkään käsittämättömiä askelia ja neuvoa Onni-tyyliin: "Aita. Hyppää tuo TOINEN AITA tuoss noin näetkö siitä mene Yli".

Ratapiirros Muutimme rataa vähän toiselle kierrokselle. Rengas ja kontakti este sen takana on aiheuttanut pientä renkaan ohittelua aikaisemmilla kerroilla. Amanda ei siinä vaiheessa taitanut rengasta järin kummoisesti, joten me takkusimme pelkästään renkaan läpi menossa. Nyt tuntuu este olevan paremmin hallussa, mutta palkkaan tytön silti aina esteen jälkeen. A:n alkukontaktit ovat karmeat. Yhä. Ensimmäisellä kerralla keskityin renkaaseen. A meni hipoen ja Amanda rykäisi keinun läpi lentäen. Mahtoiko tassut edes osua keinuun, tuntui ainakin, että se lensi suoraan yli. Otin sen takaisin A:n luo. Palkkasin A:n loppukontaktin oikein hitaasti ja hidastin vielä keinulle menolla vauhtia. Vähän Amanda selvästi keinulla arpoi, että edetäkö vai, ei mutta meni päähän asti. Huh helpotus. Keinu on niitä meille vaikeita esteitä juuri tästä syystä. Amanda säntää vauhdilla keinun päähän asti ja pomppaa vauhdissa alas. Sitten kuunnellaan ryminää.

Loppuosuudella sain sen ohjettua kepeille paremmin kuin seuraavalla kerralla. A:n alkukontakteissa näkyy hyvin meidän ongelma, mutta keinu sujuu tässä.


Otimme radan vielä kerran ja sen onnistuin tietysti tekemään virheettömästi...

Ratapiirros Lopussa otimme vähän kepeille tuloa. Sujui hyvin.

Ratapiirros Ehdimme vetää myös kierroksen johon saatii hyppysuora. Unohdin ihan viimeisen hypyn. Tajusin sen olevan edessä vasta siinä vaiheessa kun olin melkein juossut sitä päin. Ei ihan siinä vaiheessa enää pystynyt kelaamaan Amandaa takaisin, vaan se oli jo viipottanut ohi. Uusinnalla sain muistettua viimeisenkin esteen.

Kivaa oli. Sain harjoiteltua vähän pussia sillä aikaa kun toiset olivat radalla. Se on vähän murheenkryyni meillä. Tuntuma Amandan ohjaamiseen palasi kierros kierrokselta. Oli muutamia sellaisia kohtia missä tajusi jälkeen päin, että Onnin kanssa noin olisi voinut mennä, mutta Amandan kanssa tapa ei ole oikea. Esim. kontaktien alut... Niihin pitää muistaa panostaa. Samoin keinussa pitää muistaa hidastaa vauhti ennen estettä. Mutta kaiken kaikkiaan kivaa. Onnin jälkeen Amanda on niin kevyt ohjattava.

Arkea pukkaa

Kotona taas. Kyllä oli mälsää lähteä Kipalasta. Se on niin mukava paikka että jämähdän sinne. Ei ole ihan yksi eikä kaksi kertaa kun sieltä on tullut lähdettyä pikkaisen myöhemmin kuin alun perin oli tarkoitus.

Eilen istuttiin illalla junassa. Samassa vaunussa oli pari naista ja koirilla riittikin rapsutuksia koko matkan ajaksi ja mulla juttuseuraa. Loppujen lopuksi aika harvoin osuu noin mukavaa matkaseuraa. Jossain vaiheessa alkoi vähän hymyilyttää omien koirien touhut. Onni istui oven vieressä tympääntyneen näköisenä ja Amanda oli suurinpiirteinen toisen naisen sylissä. Kumpis nyt olikaan sosiaalinen ja kumpi varautunut. :D

Onnihan se ensin meni naisia häntä heiluen tervehtimään ja Amanda tuli perässä todettuaan etteivät ihmiset ole vaarallisia. Jossain vaiheessa Onni kyllästyi ja meni kauemmas, mutta Amanda jäi rapsuteltavaksi. Niin siinä yleensä tuppaa käymään.

Tuli matkalla opittua uuttakin. En ollut tajunnut kuinka paljon Amanda hakee minusta ohjeita. Mutta naisen puhellessa asiasta tajusin, että Amanda tosiaan vilkaisi välillä minua tarkistaakseen, että se on ihan ok, että se on toisen penkin luona rapsuteltavana. Katse kiersi ensin minuun, sitten Onniin ja takaisin rapsuttelijaan. Vähän ajan päästä uusi kierros.

Tällä viikolla olisikin tiedossa kouluprojektia, agilitya, kouluprojektia, kouluprojektia, ooppera, kouluprojektia... Ei laisinkaan pentuja ohjelmassa. :/


Tälläisiä ne oli kun lähdin.

KeTyn kertomukset: Taitaapi kohta koittaa lähdön hetki

Anteeksi kuulinko oikein ja olisit lähdössä?

Olisipa taasen aika kääntää nokka kohti kotia. Kimpsut ja kampsut pitäisi iskeä takaisin pakaasiin ja köyttää Sortoon. Millään ei malttaisi jättää Chiliä ja pentuja eikä täältä sen puolen muutenkaan malttaisi lähteä. Saapa nähdä missä vaiheessa koulu antaa taas myöden, että pääsee tänne takaisin.


Heippa vaan!

KeTyn kertomukset: Päivän ohjelma

Ryömitään


Syödään


Nukutaan

KeTyn kertomukset: Hiiwiö

Kolmipäinen hiiwiö

KeTyn kertomukset: Nukkumisia

Isosisko ja pikkuveli


Siskotyynynä ja kaksi veljeä


Unikasa

Jääräpäistä ulkoilua

Onni on toisinaan vähän itsepäinen. Ei vaan Onni yleensä vähän itsepäinen, mutta toisinaan se on yksi jäärä koko koira. Silloin tuntuu, että sen kanssa vain hakkaa päätänsä seinään. Kun se pääsee terrierifiilikseen, ei auta kuin kieroilla tiensä sen aivoihin, sillä järkipuhe ei enää toimi.

Tänä aamuna Onni halusi ulkoilla. Ensin ne kävivät Amandan kanssa riekkumassa ulkona. Amanda tuli sisään, mutta Onnipa ei halunnutkaan tulla sisään. Chilin oli pakko päästä ulos ja rouva hämmästyi suuresti nähdessään Onni-mötkäleen taapertamassa pitkin puutarhaa. Chili tuli takaisin pihalta, mutta Onni kääntyi oven luona ja kirmasi takaisin puutarhaan.

Hetken päästä se sai seuraansa Murun. Siellä Onni viipotti Murun kanssa iloisesti pitkin pihaa. Vaan koko joukko ländereitä oli jo odottamassa vuoroaan. Mutta Onni ei halunnut tulla sisälle, se halusi leikkiä Murun kanssa.

Niinpä ne saivat seuraansa Arskan, Viivin, Aasan ja Cellon. Pian Arska tuli sisälle, mutta muu joukko rymysi pitkin pihamaata. Onni leikki innoissaan Viivin kanssa, kunnes Viivi lähti Cellon kanssa sisälle. Mutta Onnia ei huvittanut vielä jättää pihaa ja se jäi Murun ja Aasan seuraan. Lopulta tämäkin kolmikko suostui armollisesti tulemaan sisälle.

Tällä välin Amanda oli Pipuliinan kanssa aamiaspöydässä syömässä leipiä ja kun Onni tuli sisälle oli pöytä jo tyhjätty. Kummallakohan mahtoi olla kivempaa?

KeTyn kertomukset: Perjantain arvoitukseen oikea vastaus

Minä, Felix se olin piiloutuneena

Blogin ulkoasu päivittyi

Huomasin napin, jolla sai päivittettyä ulkoasun vanhasta versiosta uuteen. Hetken aikaa tuijoteltuani päätin uudistaa ulkoasua vähän muutenkin. Tämä tuskin on kovin lopullinen versio, mutta olkoon nyt hetken aikaa tämän näköinen.

Olen muutamana päivänä harjoitellut koirien kanssa keppejä. Kipalla on kätevät irtokepit, jotka olen tökännyt lumeen. Amanda ja Cello, jonka värväsin myös harjoituksiin mukaan, menivät näillä kepeillä ihan kivasti, mutta Onnilla intoa oli vaikka muille jakaa ja kepit kaatuivat kun terrieri rymisti läpi. Vähän vaihtelua keittiössä oleiluun. Kaikki kolme olivat oikein tyytyväisiä joko vaihteluun tai nameihin.

Parina päivänä on pennuista tullut otettua vähän vähemmän kuvia. Vain viitisen kymmentä päivässä. Pitäisiköhän tästä huolestua. Mulla on perjantai kisan oikeaan vastaukseen kuva, mutta en laita sitä ennen kuin joku arvaa oikein. *ilkimys*

KeTyn kertomukset: Perjantai-arvoitus

Kappas vain tämä onkin sitten 200 postaus. On tämä kenneltyttönä oleminen pistänyt vähän vauhtia näihin postitteluihin :)


Perjantai-illan iloksi arvoitus: Kuka pennuista on selällään?

Fiktio päätti sitten tehdä ennätykset ja lähti reippaasti seikkailemaan oikein pitkän matkan lattiaa pitkin. Sillä on uusin pesästä poistumisennätys siis hallussaan.

KeTyn kertomukset: Liikunnan iloa

Hei katsokaa, minä osaan jo istua!

Pentujen liikkuminen on sellaista möngertämistä. Tosin vauhti kiihtyy päivä päivältä enemmän. Tänään on seikkailtu jo lattian puolella. Chili nimittäin asettautui aika lähelle pesän reunaa ja pennut ovat vahingossa vyöryneet lattian puolelle. Ne on nostettu takaisin Chilin viereen. Vielä ei ole pesästä lähtöaika sentään.

KeTyn kertomukset: Maistuis varmaan sulleki

Pennuille maistuu maito, mutta myös muu kiinnostaa. Pitää kokeilla lähtisikö sormistakin maitoa, jos tarpeeksi kovaa imaisisi. Kaverin tassut menevät myös, jos osuvat sopivasti suuhun. Chilillekin on alkanut ruoka maittaa paremmin.

KeTyn kertomukset: Nenät muuttuu mustiksi

Pikkuhiljaa alkaa nenät tummenee, korvat muuttuu ja pennut kasvaa. Jopa piskuinen poika kasvaa kohisten.

KeTyn kertomukset: Lisää haistatteluja

Haista häntä!

KeTyn kertomukset: Täällä roikutaan

Haista tassu!
No haist ite!

KeTyn kertomukset: Tämäkin päivä kääntyi iltaan

Osa on simahtanut osa on vielä hereillä, mutta ihan pian kaikki nukahtavat.

KeTyn kertomukset: Sannalle palkinto ja illan viimeinen arvoitus

Tässä illan viimeinen arvoitus. Chilin tisseille on punkua ja tässäkin kuvassa näkyy kolme nautiskelijaa. Vasemmalta oikealle, ketkä kolme ovat päässeet juomingeille?

KeTyn kertomukset: Anskulle palkinto ja uusi kuva

Chili putsailee pikkuista. Kukas pennuista on päässyt pesulle?

KeTyn kertomukset: Pialle palkinto ja uusi arvauskierros

Nyt on vähän helpommin tunnistettava kuva

Takana nukkuu muuten edellisen kuvan kasvo Finaali ;)

KeTyn kertomukset: Tunnista pää

Kukas tässä uinuu?

Vinkki Kipazin sivuilla löytyy kaikkien pentujen kuvat. Linkki

Kuka on keksien kimpussa

Tulee noi koirien käskemiset joskus aika selkärangasta. Monta kertaa huomaa, että ensin tulee reaktio ja vasta vähän myöhemmin alkaa miettiä mitä tapahtui. Ison lauman kanssa tulee joskus murinoita ja varsinkin, jos on kaksi eri laumaa samassa paikassa. Täällä ei ongelmia ole ollut, vaikka periaatteessa on koiria kolmesta eri laumasta. Silti sitä on vähän varpaisillaan.

Tulee paitsi kuunneltua mahdollisia mutinoita, niin kuunneltua myös kokoajan, että mitä takkahuoneessa tapahtuu, jos ei ole siellä itse. Korvat ovat siis kokoajan valmiudessa. Söimme kahvin kanssa keksejä ja tulin sen jälkeen olohuoneen puolelle. Täällä saavat koirat istua keittiönpenkillä ja jopa Onni on oppinut siihen. Kuulin keittiöstä rapinaa ja karjaisin niin, että kaikki säikähtivät: "Nyt irti sieltä..." Siinä vaiheessa kun ajattelin huutaa syyllisen nimen tajusin, että molemmat koirat ovat lattialla ja pöydän ääressä on vain naurava KePo.

Hups!

KeTyn kertomukset: Kuka ehtii ylimmäs?

"Kukas on meistä kaikkein korkeimmalla?" hihkailisi Finaali ja kiipesi hitusen verran ylemmäs.
"Odotas vain" uhkasi Fenix ja alkoi kiipeämään.


Ferrari on joukon nopealiikkeisin ja se kerkesikin huipulle oitis.


Pentujoukko möyri ja punki, mutta kaikkein korkeimmalla pääsikin lopulta pieni täpläpäinen Fiktio.


Siinä vaiheessa Finaali ja Ferrari olivat vetäytyneet tästä leikistä ja aloittaneet uuden: kuka pääsee äidin pään viereen? -leikin.

KeTyn kertomukset: Illan hoitotoimenpiteet

Ruokaa jaetaan kaikille, niin emolle kuin pennuille.


Pennut pitää puhdistaa.


Ja lopuulta keräännytään nukkumaan.

Ihan epistä tälläinen lomailu!

Apua, apua! Ilkeä mami on laittanut minut vankilaan, tuumaa Amanda.

Koirat ovat kieltämättä saaneet viettää aika paljon aikaa keittiössä, mutta ei niitä ihan kokonaan ole unohdettu, vaikka aikaa Chilin pesän luona hyvin kuluukin.


Amanda on saanut masuhoitoa.

Se rakastaa mahan rapsuttelua ja me vietämme päivittäin yhteisiä hetkiä, jolloin Amanda makaa sylissäni ja minä silittelen sen masua nuuhkien samalla päälakea. Ihan rauhoittava rituaali. Onnin kanssa meillä ei ole samanlaista rituaalia. Meidän yhteiset juttumme ovat erilaiset leikit. Onni on nyt saanut tyytyä sisäleikkien sijaan kampaamiseen, mikä ei sen mielestä ole lainkaan yhtä hauskaa.


Koirat ovat saaneet viettää paljon aikaa ulkonakin. Päivisin tulee lähdettyä haukkaamaan raitista ilmaa ja mukaan lähtee yleensä kaksikon lisäksi Cello. Enemmän tämän kolmikon seikkailuista voi lukea kotisivuilta uudesta Jästipää ja Pompputassu-tarinasta.

KeTyn kertomukset: Unta, maitoa ja kakkaa

Minuutit lipuvat eteenpäin. Pennut joko nukkuvat, syövät tai kakkaavat. Jännittävää, eikös?


Silti niitä malttaa tuijotella.

Synttärionnitteluja blogittajille!

Iloiset synttärionnittelut niin Kipalle kuin n-elikon Konstalle!

KeTyn kertomukset: Lämpimiä unia

Ferrari ja Forte uinuvat KePon käsien päällä.

KeTyn kertomukset: Pieniä iloja, suuria suruja

Tänään on ollut surullinen päivä Kipalassa. Maltti-saksanpaimenkoiraa ei enää ole :( Osanottoni koko perheelle.

Chilin pesässä asiat sen sijaan ovat hyvin. Piskuinen poika on nostanut vähän painoaan. Muutkin pennut ovat tyytyväisiä. Tuntuu, että niillä alkaa olla jo erilaisia luonteenpiirteitä. Yksi tykkää jyrätä toiset ja toisen pitää kokeilla jokaista nisää. Niitä on hauska seurailla.

KeTyn kertomukset: Maito maistuu

Ensimmäisenä iltana kaikki pentuset saivat hiukan emänmaidonvastiketta, jopa suurin narttu, vaikka se ei oikeastaan olisi välttämättä tarvinnutkaan. Eilen punnituksen jälkeen annettiin pienimmille varmuuden vuoksi juomakierros. Chilin maito on alkanut virrata ja tänään puntarin lukemat kertoivat, ettei lisäjuomaa tarvita. Piskuinen poika on erityistarkkailussa, tällä hetkellä sillä pyyhkii ihan hyvin.

KeTyn kertomukset: Jo saapuu ilta..

.. ja lienee aika mennä nukkumaan. Chilin pesässä on kaikki hyvin. Vaikka Chili ulkoilun aikana oli ihan satavarman, että pennut on kadonneet jonnekin. Eivät olleet, mä vaan siellä nuuskuttelin niitä. Ihanat pallerot.

Jospa nyt ois nukkumaanmenoaika.

KeTyn kertomukset: Pentukuvia

Chilin ulkoilun ajan pennut lämmittelevät vesipullojen lämmittämässä korissa.


Poseerausta :)

(Etualalla olevat pennut ovat uroksia)

KeTyn kertomukset: Kuka, mitä, häh?

Tajusin äsken Onnia harjatessani, että en muistanut lainkaan alustaa koko kenneltyttö-hommaa.. Joten lisäänpä tämän näin jälkikäteen.

Amandaa ottaessani, sanoin Kipalle, että olisi ihan mukava päästä seuraamaan synnytystä. Kiinnostus kasvattamista kohtaan oli yksi syy, miksi halusin sijoituskoiran. Silloin oli puhetta, että voin tulla kenneltytöksi Chilin pentueen aikoihinkin, jos vain olen asiasta kiinnostunut. Olihanhan mä :)

Joten täällä ollaan. Olen kovasti kiitollinen Kipalle tästä mahtavasta tilaisuudesta nähdä, kokea ja oppia.

KeTyn kertomukset: Kuvauksia ja nimeyksiä

Tänään meillä on ollut kuvauspäivä. Kipa otti kaikista pennuista kuvat ja samalla ne saivat työnimet. Erotan pennut toisistaan, mutta en muista oikein kuka syntyi missäkin vaiheessa, vaikka itse sen kirjoitin ylös. Nartut on on helppo muistaa kun toinen oli ensimmäinen ja toinen viimeinen. Saapa nähdä oppiiko muistamaan työnimiä. Osalle on jo tullut keksittyä omia nimityksiä, Ee, Täplis, Jätti, Apilapoika, Ferrari.. Ferrari sai saman nimen työnimekseen. Siinä jätkässä on kyllä virtaa. Aina menossa.



Lisäsin muuten synnytyskertomukseen kuvat.

Sunnuntailenkkeilyä

Podin aamulla aikas huonoa omaatuntoa noiden omien otusten suhteen. KePo hoiti ne mallikelpoisesti, mutta tuntui vähän epäreilulta, varsinkin Onnia kohtaan. Hyvittelin niitä lähtemällä retkelle Kipalan metsään. Otimme mukaan myös Cellon.

Koirat painalsivat menemään ja tutkailimme maastoa. Onni sai lyhyillä jaloillaan tehdä töitä, että pääsi kiipeilemään kallioilla. Cellolle ja Amandalle jyrkkä ylämäki ei ollut mikään ongelma. Siinä vaiheessa kun Onni jyristi samaa reittiä alaspäin kuin ketteräjalkaisemmat kaverinsa kävi mielessä, että se vielä saattaa taittaa niskansa. Mutta Onni osaa tahtoessaan olla yllättävän ketterä. Sama koira voi itkeä pitkän tovi, ettei millään pääse repun ohi kun se on asetettu kulkuväilälle.

Cello ja Amandan kiisivät paljon Onnia nopeammin, mutta Onnilla oli taktiikka. Se laittoo kaksikon ensin juoksemaan vetämällä pienen spurtin j a jäi sitten tyytyväisenä pureskelemaan keppiä jonnekin. Yhden kerran se pysähtyi poikittain suoraan polulle. Takaa tuleva Amanda hyppäsi tavanomaiseen tapaansa Onnin yli. Cello tuli muutaman metrin Amandan takaa ja hetken se selvästi mietti, että mitäs nyt, mutta loikkasi samaan tapaan Onnin yli. Länderit katsoivat hetken Onnia ja jatkoivat matkaa.

Eilen en tainnut pistääkään neneääni ylös, joten tälläinen pitempi lenkki oli ihanan virkistävä. Jaksaa tutkailla Chiliä ja pentuja :)