Piknikkiä ja poksahtava akvaario

Sunnuntaina suunnistimme Amandan kanssa liikuntakeskus Hukkaan KV näyttelyyn. Olimme paikalla varsin ajoissa ja ensimmäinen puoli tuntia meni tuttuja odotellessa. Onnistuin lopulta bongaamaan muutaman vanhan tutun ja yhden uuden tutun ennen kehää. Itse kehässä oleminen meni vähän penkin alle. Meillä ei Amandan kanssa ollut lainkaan samat sävelet. Olisi varmaan syytä vähän panostaa harjoitteluun. No ensi kerralla sitten

Kehän jälkeen kokoonnuimme länderiporukan kanssa viettämään piknikkiä. Löysimme oikein mukavan piilon. Oli mukava nähdä porukka pitkästä aikaa. Tai ei siitä viime lenkistä niin kauaa tainnut ollut. Eväät olivat hyviä ja juttu luisti. Kiitoksia kaikille seurasta! :D

Loppu sunnuntai meni lenkkeillessä. Viikonlopun teemana oli erikseen puuhailu. Amandan ja Onni ovat menneet lähes kaikki lenkit Tampereella yhdessä Leelan kanssa, joten päätin nyt panostaa vähän yksinoloon.

Illalla pikkusiskoni Kotiorja huomasi, että matto akvaarion vieressä on märkä. Akvaario vuoti. Pelastimme kalat ämpäriin ja tyhjensimme arvaarion. Pienempi akvaariokin oli rikki, joten kaloja ei voinut siirtää sinne. Lopulta äiti löysi suuren lasipurkin ja kalat kipattiin sinne. Niillä oli seikkailua kerrakseen. Saapa nähdä missä ne ovat kun seuraavan kerran tulemme Ouluun.

Amandan saunahetki

Lauantai-iltana Amandan tunki mukaan saunaan.


Se lepäili mukanani hetken aikaa lauteilla. Näyttelyä silmällä pitäen neidin parta pestiin ja kastui siinä samalla koko koira.

Kuivausoperaatio on Amandasta kastumisen paras osuus.

Oulussa ollaan

Eilen tultiin illalla Ouluun. Kovin sekavat aikataulut oli matkustuksen teemana. Päätin lähteä aikaisemmalla junalla. Aikaistettua aikatauluni sotki lipunoston ja eväiden hakemisen. Isin aikataulut olivat myöskin sekaisin, mutta lopulta osuimme yhtäaikaa Oulun juna-asemalle ja pääsimme autolla porukoiden luo. Tosin pikkusiskoni asustaa nykyään aseman läheisyydessä, ettei mikään paniikki olisi ollut, vaikka olisin ollut asemalla paljon ennen isiä.

Tänään olemme nauttineet ihanista lenkkimaastoista. En voi kylliksi hehkuttaa näitä lenkkireittejä. Meillä on kylässä vaihto-oppilas ja kävimme hänen ja pikkusiskoni kanssa lenkillä. Vaihto-oppilas talutti Amandaa, joka ei aluksi olisi malttanut irtautua minusta, mutta lenkin edetessä se siirtyi tytön viereen ja käveli oikein nätisti. Onni oli ... no Onni. Se innostui vähän liikaa ja pomppasi antamaan niin rajun suukon, että vaihto-oppilaan huuli halkesi.



Huomenna näyttelyyn... Jännittää! Kolmioleivätkin pitäisi tehdä ja näyttelyvaatteet etsiä ja jotain nameja Amalle ja ja ja...

Vesi on loppu

Keskiviikko aamuna juuri ennen töihin ja kouluun lähtöä saimme muiskun kanssa kauhuksemme huomata, ettei hanasta tullut vettä. Auoimme hanaan kauhistuneena, mutta vettä ei tullut pisaraakaan. Onneksi saimme vesilasien pohjilta ja kannuista kerättyä vähän vettä koirien kuppeihin, etteivät ne nääntyneet sillä aikaa kun olimme poissa.

Tullessani koulusta vesi alkoi taas virtaamaan. Onneksi! Illalla meille kokoontui luokkalaisiani viettämään iltaa. Meillä ei olekaan ollut vielä näin paljon väkeä, mutta koirista ihmisten tulo oli vain hauskaa. Ne pyörähtelivät syleissä ja rapsuteltavina ja vaikuttivat oikein tyytyväisiltä tilanteeseen.

Hiipiessäni yöllä takaisin kotiin, Leela ilmoitti, ettei meille tähän aikaan sovi tulla. Päästessäni huoneeseeni missä koirat olivat odottamassa, selvisi miksei Leela olisi halunnut mimua takaisin. Se oli purkanut roskiksen lattialle..

Ei mikään kaikkein paras päivä

Maanantain matkustelua

Olen kauhen surkea lähtemään pois kivoista kyläpaikoista. Niinpä kävi taas, että matkailu Kipan luona vähän venähti. Sunnuntaina oli reppu pakattu ja aikataulut katsottu, mutta niinpäs sitten jäimmekin maanantaihin asti.

Maanantai-aamu meni Kipalan tontilla koirien kanssa samoillessa. Huomattavasti mukavampaa kuin oman kämppämme lähimaastot. (Minäkin haluan oman metsän.) Cello ja Viivi kiipeilivät kalliolla hurjan näköisesti. Ne kipittivät helposti lähes pystysuoraa kalliota. Onnikin yritti mennä niiden perässä ylös, mutta sillä ei ole länderien näpsäköitä jalkoja ja se oli rysähtää alas. Onneksi se tajusi kääntyä ajoissa. Onni tuppaa unohtamaan länderien seurassa itsensä ja kuvittelee pysyvänsä niiden perässä. On jollain tavoin niin surkuhupaisaa katsoa miten Onni yrittää pysyä kiitävien länderien perässä. Varsin nopeasti Onni kyllästyi perässä roikkumiseen ja päätti palata rakkaimman harrastuksensa, keppien pureskelun pariin.

Illalla osuimme junaan, jossa oli aivan ihana konduktööri. Hänen tyttärellään oli ollut kaksi glenniä ja me puhuimme vaikka kuinka kauan koirista. Konduktööri hieroi Onnin puhuessaan. Tiedän, että valitan joskus matkailun vaikeudesta ja töykeistä ihmisistä, mutta matkailuun mahtuu mukaan myös huippumukavia ihmisiä ja todella iloisia hetkiä. Leela ja muisku olivat meitä vastassa asemalla ja voi sitä riemua. Olisi luullut, että olimme kauankin poissa.

Roppakaupalla ländereitä päänäyttelyssä Hyvinkäällä

Eilen oli Hyvinkäällä länderien päänäyttely. Sinne oli ilmoitettu 22 läntsyä. Lisäksi paikall järjestettiin DNA-näytteiden keräys epilepsiatutkimusta varten, joten paikalla oli paljon turistikoiriakin. Todella erinomainen tilaisuus nähdä paljon ländereitä.

Pääsin Amandan kanssa sijoituskasvattajan matkaan ja mukaan tulivat myös Cello ja Aasa. Cello oli ilmoitettu näyttelyyn ja Aasa tuli antamaan verinäytteen. Loput Kipalan länderilaumasta jätettiin kotiin hoitamaan Onnia.

Onni oli hyvin, hyvin katkera huomatessaan, etten aikonut ottaa sitä mukaan. Se rysäytti itsensä oven läpi ennenkuin ehdin ovesta ulos ja huusi kuin hullu. Oli se lopulta rauhoittunut tajutessaan, että me tosiaan lähdimme ilman sitä ja ryöstänyt Pipun lelun itselleen.

Amandan kanssa oli viimeksi esiinnytty kehässä Tuurissa ja me olimme ainoa koirakko siellä. Oli vähän erilaista olla sisätiloissa kaiken metelin keskellä. Vähän ennen kehää kävimme antamassa DNA-näytteen. Tarkoitus oli antaa se kehän jälkeen, mutta aikataulu vaihtui. Pyysin, että Amandasta voitaisiin ottaa näyte pöydän sijaan, niin että se on sylissäni. Ajattelin, ettei vain tule huonoa kokemusta pöydällä juuri ennen esiintymistä. Näytteenotto sujuikin ihan mutkattomasti.

Kehässä meillä sujui pöydällä olo hyvin siihen asti, että tuomari halusi mitata Amandan. Amandaa kauhistutti mokoma laite, joka tuotiin sen luo. Summittainen mitta saatiin lopulta. Täytynee harjoitella mittaamista. Olen vähän miettinyt, että sen suhteen jotain voisi tehdä, mutta asia on aina jäänyt. Jospa siis tänään aloittaisi mittausharjoitukset.

Mittaamisen jälkeen me emme suuremmin kehässä loistaneet. Yllättävät käänteet (kuten mittaaminen) saavat minun ajatukseni sekaisin ja keskittymiseni hajoaa. Juokseminen sujui vähän puolittaisen hajamielisesti ja seisottaessakaan en saanut Amandaan oikein kontaktia. Omista mokista huolimatta jäi näyttelystä positiivinen olo. Tuomari oli mukava ja pidin hänen tavastaan käsitellä koiria. Kehän laidalla oli mukava jutella ihmisten kanssa. Ländereitä piisasi ihailtavaksi. Mainittakoon erikseen Amandan veli Peetu, jonka vihdoin tapasin.

Terkkuja vain kaikille tutuille ja tuntemattomille länderien omistajille ja niistä haaveileville! Kiitoksia mukavasta päivästä. :)

Terkkuja Kipalasta

Täällä sitä istutaan länderilauman (ja parin ihmisen ja Onnin ja Waldon) keskellä taas ihmettelemässä. Eilen suhautettiin junalla koirien kanssa. Oli muuten täysinäinen eläinvaunu. Laskiko joku, että seitsemän eläintä ja kyseessä oli pieni IC-junan koppi, jossa on 12 istumapaikkaa. Mutta päästiin ilman ongelmia rähisevän koiran ohikin omille paikoillemme ja matka sujui ihan mutkattomasti.

Aika on mennyt länderiterapian parissa. Ei mikään piristä päivää paremmin kuin lauma ländereitä sylissä. Arska otti minut vastaan ihan ylitse pursuavan iloisesti. Cello oli ihana ilopillerimäinen itsensä. Pipu-neiti oli heti suukottamassa. Pikkuinen Viivikin antoi pusuja. Aasa oli ainoa vähän arvokkaammin syliin tunkeva.
Vaikka eipä minun laumani päästänyt Kipalan perhettä yhtään vähemmällä. Onnikin lipsutteli varmaan jokaisen naaman ja Amanda pomppi sylistä toiseen.

Olen saanut jotain aikaiseksikin. Onnia on vähän nypitty. Ai mutta se taitaa olla Ama, jolla on huomenna näyttely edessä....

Kuvia Tampereelle muutosta

Amanda Vaasassa odottamassa junaan nousua pyörän ja Sorton (keltainen kuljetusväline) kanssa.


Sijaiskodin keittiössä. Nartuista on jo tullut hyvät ystävykset.


Amanda ja Leela tutustumassa Tampereen hajuihin.


Amanda matkalla hekemaan Onnia.


Onni on oma Onni tyynynä. (Amanda ja Onni nukkumassa Oulussa)


Onni ja Ama pihalla Oulussa.

Pari mietettä lenkkeilystä

Kun asuimme Vaasassa, tuli koirien kanssa käytyä paljonkin yksityislenkkejä. Täällä Tampereella se on jäänyt. Ensinnäkin ongelmana on huonot maastot sijaiskämppämme lähistöillä. Tuntuu tyhmältä kiertää lähipuisto erikseen jokaisen kolmen kanssa ja toisaalta kauemmas lähteminen yksikseen jokaisen kanssa vie ihan liikaa aikaa. Toisena syynä on oma laiskuus. On niin paljon helpompaa tehdä yksi lenkki kuin kolme lenkkiä.

Muuton jälkeen Onni oli Oulussa ja meille kehittyi rutiini, että minä käyn tyttöjen kanssa aamulenkin. Onnin hakemisen jälkeen, aamulenkille lähtijöitä oli kolme kahden koiran sijaan. Oikeastaan vasta viime viikonlopun jälkeen olen havahtunut huomaamaan, että Onni on ainoa, joka on päässyt aikoihin yksikseen lenkille. Toisaalta Onni varmaan saakin yksityislenkeistä kaikkein eniten irti. Onneksi edessä on muutama viikonloppu, jolloin on koirille omia puuhia varattuna.

Kolmikon jäsenillä on aika erilainen suhtautumistapa lenkkeilyyn. Niiden kanssa on myös hyvin erilaista käydä lenkeillä. Onnin kanssa voi vaellella ajatuksiin vaipuneena, mutta sama ei lainkaan luonnistu tyttöjen kanssa. Niiden kanssa on osallistuttava paljon enemmän. Ne tarkkailevat ympäristöä ja huomaavat siellä paljon sellaista, joka minulta ja Onnilta menee ohi. Amandan kanssakin voi vaellella jossain määrin, mutta se tarkoittaa sitä, että minun pitää antaa sen kävellä jalkani takana ja siitä taas en lainkaan pidä. Leelan kanssa vaeltelu ei onnistu. Se nyppäisee minut tavalla tai toisella aina maan pinnalle ilmoittamalla milloin mistäkin asiasta.

Vaikka Onnin kanssa onkin mukava lenkkeillä, se osaa olla hyvin rasittava. Kotiin päin kävely on joka ikinen kerta melkoista tahtojen taistelua. Siinä vaiheessa kun Onni huomaa, että käännymme kotiin, se alkaa hidastella ja jumitella. Ovesta se pitää käskemällä käskeä sisään ja hissistä se ei haluaisi millään poistua.

Amanda on helppo tiettyyn pisteeseen asti. Se on puoliksi vahdittava otus. Siinä vaiheessa, kun se kiinnostuu jostain asiasta (lentävistä lehdistä, linnuista, toisista koirista), se ei ajattele vaan toimii. Leelan huono puoli on haukkuminen. Joskus enemmän, joskus vähemmän. Toisaalta ilmoittamalla ajoissa vastaan tulevasta koirasta, se on pelastanut minut muutamalta konfliktilta kun olen saanut ajoissa kerättyä kolmikon hihnat lyhyemmäksi ja päässyt hallitusti ohi.

Ihania, rasittavia koiria ovat kaikki.

Piristyskoiria ja Pippurimylly

Pohdiskelimme eilen muiskun kanssa miten kaikki juopot ajautuvat yleensä puhumaan hänelle ja ihmettelemään Leelaa. Minun luokseni taas tulevat useammin vanhukset. Eilinen on hyvä esimerkki. Muisku hätisteli kimpustaan huojuvan miehen, jolla oli joskus ollut koira, joka ei ollut järin fiksu. Minä taas annoin mummojen silitellä koiria ja juttelin niitä näitä entisten koiranomistajien kanssa.

Onni on aina ollut sosiaalinen, se menee lähes aina ensimmäisenä silitettäväksi. Amandakin on muuttunut silityksien haluajaksi ja tunkee itsensä ihan vapaaehtoisesti silitettäväksi. Jos niitä ei kiinnosta, ne väistävät sivummalle odottelemaan. Olen jotenkin niin tottunut tälläiseen käytökseen, että Leela onnistui säikäyttämään minut aamulla pahemman kerran.

Olimme nelistään aamulenkillä ja eräs mummo pysähtyi silittelemään koiria. Leela kävi nuuhkaisemmassa mummoa ensin ja Amanda tunki itsensä nopeasti silitettäväksi. Mummo jutteli Amandalle ja Leela palasi takaisin nuuhkimaan. (Onni nuuhki kauempana nurmikkoa.) Mummo kääntyi Leelan puoleenkin jutellen, mutta eipäs Pippurimylly pitänytkään enää ajatuksesta ja haukkui mummon ihan pystyyn. Me kaikki säikähdimme ihan hirveästi ja Leela sai kuulla melkoisen läksytyksen. Onneksi ihana mummo ei pahastunut. Täst edes pitää muistaa pitää Leela vieressä ja päästää vain omat koirat silitettäväksi.

Aamulla Onni ei kiinnostunut mummon silittelyistä, mutta se olisi halunnut ihan väen vängällä tutustua ohi pyöräilevään tyttöön. Se on niin hassu, luullessaan tuntevansa jonkun ja vaikka se myöhemmin huomaa, että kyseessä olikin väärä ihminen, se ei hämmenny vaan tutustuu tyytyväisenä uuteen ihmiseen.

Lenkkeilyä kera Arron

Pitkästä aikaa netissä. Elämä ilman nettiä kotona on niin orpoa. Tässä on ehtinyt tapahtua, vaikka mitä, mutta eipä niitä ole tullut kirjoiteltua. Meillä on lappanut vieraita. Koiravieraita ei vielä ole käynyt, mutta Arron viime viikonloppuna melkein saimme houkuteltua kylään. Lopulta päädyimme lenkkeilemään yhdessä Pyynikin maastoihin.

Perjantaina otin kaikki kolme Onnin, Amandan ja Leelan mukaan tervehtimään Arroa. Seikkailimme pimeydessä ja yritimme hahmottaa Pyynikin seutua. Seuraavana päivänä menimme päivän valossa pelkästään tyttöjen kanssa lenkille. Onni sai jäädä kotiin odottamaan. Leelalle lenkkeily teki selvästi hyvää. Leelan kimppuun hyökkäsi kesällä iso koira, eikä sillä ole ollut juuri mahdollisuutta liikkua isojen koirien seurassa. Se ei kuitenkaan välittänyt juuri Arrosta, vaan kulki nätisti tyytyväisenä mukana. Kiitoksia Arrolle emäntineen seurasta! Lauantain lenkki on paras mitä ollaan Tampereella käyty. :)

Lisäys 29.09.06


Ylhäältä alas: Arro, Leela ja Amanda


Arro, Leela ja Amanda

Lenkkeilyä Oulussa

Mikä nautinto. Otat koirat ja kävelet sellaiset viitisenkymmentä metriä, niin olet metsässä. Oih, mikä ihana lenkkimaasto. Mahtavaa päästä oikeasti lenkille pitkästä aikaa. Ei tarvitse talloa tylsistyneenä kaupunginkatuja etsien paria puun tapausta vaan voi tarpoa metsikössä ja antaa koirien painaltaa vapaana. Kyllä on ihana vierailla vanhempien luona Oulussa.

Tänään olimme länderilenkillä. Otin Onnin mukaan, vaikka se ei länderi olekaan. Oli todella kivaa nähdä pitkästä aikaa tuttuja. Noidasta on kasvanut nainen. Viimeksi se oli ihan pikkupentunen ja Paavostakin on tullut oikein mies. Ja Kampi on sama ihana Kampi, mikä se on aina ollut. Sitä ei vain voi katsella huokailematta ihastuksesta. Mukana oli myös valloittava Lenni-pentu. Voi mikä ihana 11 viikkoinen länderipalleroinen. Pikkuherra jaksoi niin reippaasti pysyä matkassa mukana. Onni ei ollut ainoa epäländeri, sillä Eetukin oli päässyt matkaan.

Lenkki sujui oikein rattoisasti. Onni oli ainoa, joka oli koko ajan kiinni. En viitsinyt päästää sitä irti, sillä se olisi unohtunut jonnekin mättäälle haistelemaan ja jäänyt matkasta. Otin varmuuden vuoksi mukaan vesipullon, jos Amanda olisi päättänyt puolustaa Onnia, mutta eipä tarvinnut juuri suihkailla. Amandalla, Paavolla ja Kampilla oli kolmiodraama ja Noita vähän mietti Lennistä pentua itselleen. Sellaista tavallista lenkkeilyä siis. :D Saippuaooppera länderityyliin.

Kiitoksia kaikille mukavasta lenkkiseurasta! :)

OT: Lakkoilua ja addiktioita

Olipa tuossa muutama viikkoa takaperin vähän puhetta, että mihin kaikkee sitä on koukussa. Totesin olevani koukussa ainakin nettiin, kirjoihin ja kahviin. Netitönnä on tullut oltua muutosta asti, joten siitä on ollut pakko vierottua, vaikka se ei helppoa ole ollut.

Viikko takaperin vietin sunnuntain ilman kahvia. (Yleensä juon sellaisen pannullisen tai pari. Maitoa on kahvini seassa puolet ja aika usein piristeenä vanilijakastiketta.) Muisku ihmetteli, kun en ollut yhtään juonut ja kyseli vieroitusoireita. Ihan hyvin meni sunnuntai ilman kahvia, joten päätin kiusakseni olla maanantainkin juomatta, ja tiistain ja ja.. Niinpä meni viikko ilman kahvia.

Maanantaina piipahdimme Tampereen kirjastossa. Marssin ensimmäiselle hyllylle ja pinosin hetkessä kymmenen kirjaa käsiini. Muisku pakotti minut palauttamaan osan takasin hyllyyn, joten lainasin vain viisi. On niistä vielä puolitoista lukematta. Joku addiktiohan on pakko pitää.

Olen myös aika pahasti koukussa karkkeihin. Lauantaina sovimme pikkusiskoni Sanvrianin kanssa, että emme söisi karkkeja enää tässä kuussa. Kahden viikon karkki lakko olisi edessä. Pakko se on yrittää pitää, kun olen sen nettiin tunnustanut. Lakon kunniaksi join tänään espressoa. Isi sanoi, ettei se ole oikeastaan kahvia, vaan espressoa. Samaan tapaan kun keksit eivät ole karkkia. :D

Onni is back

Hurraa! Laumamme on Onnillinen taasen. Tulimme Amandan kanssa Pendolinolla Ouluun hakemaan Onnia takaisin. Hyppäsimme tietysti ensin väärään vaunuun ja kipitimme Parkanossa hirveää vauhtia junan toiseen päähän oikeaab vaunuun. Seinäjoella selvisi, ettemme olisi väärällä vaunulla edes päässeet Ouluun. Ruukissa juna hajosi. Puoli tuntia aikataulusta myöhässä pääsimme Ouluun. Pendolinon piti olla puolituntia nopeampi kuin tavallisen IC-junan. Eli oli hyödyllistä maksaa kallimmaasta matkasta...

No pääasia on, että pääsimme Onnin luo. Ihana, ihana Onni. Se jopa vaikutti ilahtuneelta minut nähdessään. Jääräpää on palannut.

Leikkiä Leelan tahtiin

En muista kuinka paljon olen kirjoittanut Leelan ja Amandan leikeistä. No tulkoon kertauksena, jos olen jo kirjoittanut. Alkuun neidit pysyttelivät aika etäällä toisistaan, mutta jo ensimmäisenä iltana taisi olla pientä leikkikutsun kokeilua. Pikkuhiljaa otettiin päivään mukaan iltaleikit. Joskus viime viikonloppu puolella taisi tulla mukaan aamuriehat ja nyt koirat leikkisivät melkein koko ajan. Jopa lelut on raahattu mukaan leikkiin. Ne ovat niin suloisia säntäillessään ympäri taloa. (Ainakin vielä..)

Leikit sujuvat Leelan tahtiin. Se päättää koska leikitään ja mitä leikitään. Amanda antaa Leelan jopa roikkua parrassaan. Toisaalta Amandaki on saanut Leelan innostumaan leikkimään. Molemmat osaavat olla hyvin sitkeitä leikkiin suostuttelijoita. Ne ovat oppineet kärsivällisiksi Onnin kanssa, jota joutuu suostuttelemaan hyvin pitkään ennenkuin se suvaitsee sännätä mukaan leikkiin.

Perjantaina pääsen hakemaan Onnin. Toivottavasti kenestäkään ei tule kolmatta pyörää.

Märät kengät

Eilen oli surullinen päivä. Taivaskin itki mukana.

Taivaan kyyneleet kastelivat kenkäni päivälenkillä.
Kengät ovat muutenkin huonot, joten pienikin sade olisi saanut ne litimäriksi. Tallustelimme kurkkaamaan lähimmän koira-aitauksen tilanteen. Sateesta huolimatta se oli pullollaan piskejä. Talsimme sitten kotiin. Koirat saivat kuivatessa hepuleita.

Iltalenkille lähdimme sekavissa tunnelmissa. Kenkäni olivat märät, mutta laitoin ne silti jalkaan. Muisku tarjosi omia kuivia kenkiään minulle lainaan, mutta laitoin silti märät jalkaani. Pohdin muiskulle aamulenkin kenkävalintoja: Jos sataa, voin laittaa nämä omat märät kengät. Eiku. Jos ei sada voin laittaa sinun kenkäsi ja sitten omat kengät säilyvät kuivina kouluun. EIKU! Pöh. Onneksi hän ymmärtää logiikkaani. (Yritin sanoa, että laitan hänen kenkänsä jos sataa ja omani jos ei sada.) Kun olimme selvittäneet kenkäongelma, tajusin miksi Amanda oli koko lenkin ollut niin omituinen. Olin unohtanut sille juoksuhousut jalkaan....

On päiviä jolloin jopa minä järkytän itseäni. Blondi, mikä blondi.

Netitön elämä

Elämä ilman nettiä kotona on ihan puolittaista elämää. Ihan totta, olen tulossa puoli hulluksi ilman sitä. En voi lukea blogeja, en foorumeita, en sähköpostia... Kaikki ne sivut jouhin olen koukussa ovat olleet melkein viikon lukematta ja tuntuu, että olen pudonnut johonkin informaatiotyhjiöön. Tiedän, että maailma jossain ulottumattomissani kulkee kiivasta tahtia eteenpäin, mutta minä en näe mitä tapahtuu.

Pikaiset pyrähdykset koulun koneluokista eivät ole sama asia.


Ahdistaa!

Koukussa? Minäkö?

Onniton lenkki

Lähdin eilen neitosten kanssa päivälenkille. Ajattelin mennä nollaamaan ajatukset, sellaiselle mukavan rentouttavalle lenkille, jolla ei tarvitse oikeastaan ajatella, vaeltelee vain koomaisesti eteenpäin. Ensimmäinen ongelma oli, että Onni on Oulussa. Ilman Onnia ei kerta kaikkiaan voi vaellella siihen tyyliin. Nartut ovat liian ...epäonneja. Meille on vuosien saatossa muodostunut sanaton lenkkityyli Onnin kanssa ja se ei onnistu muiden koirien kanssa.

Seuraava ongelma oli, että minne sitä olisi lähtenyt kävelemään. Joko puolella on kerrostaloja ja asvalttia. Ei mikään idyllisin lenkkimaasto. Lopulta lähdin lyhyelle, epärentouttavalle kaupunkikierrokselle. Leela ja Amanda ovat muutamassa päivässä muuttuneet kaupunkilaiskoiriksi, jotka hyödyntävät jokaisen nurmiläntin ja kävelevät nätisti jalkakäytävällä vierekkäin. Niiden kanssa on helppoa lenkkeillä.

Saapa nähdä miten lenkit onnistuvat kun Onni tulee kolmanneksi. Vielä puolitoista viikkoa...

Viikonloppu oli ja meni

Pikkuhiljaa aletaan asettumaan aloilleen. Perjantaina muisku ja Leela muuttivat ja nyt ehkä suurin osa tavaroista alkaa olla oikeilla paikoillaan. Amanda ja Leela ovat sulautuneet laumaksi ilman mutinoita. Porukkaa meillä on rampannut aikas paljon ja neidit ovat saaneet esittää sosiaalisia. Yllättäen Leelakin kiipesi viidessä minuutissa erään vieraan syliin. Amanda on suosiollisesti sulanut parissa minuutissa rapsuteltavaksi. Meillä on "hiljaisia, rauhallisia ja ystävällisiä" koiria. :D Kehuja on aina hauska kerätä.

Sunnuntaina käytiin muiskun kanssa kannustamassa vinttikoiraradalla Roota. Kertakaikkiaan mahtavaa! Upeaa katsoa kuinka koirat kiitävät pitkin rataa. Roota päästiin rapsuttelemaankin. Kiitoksia Roolle ihmisineen mukavasta seurasta!

Aika on mennyt hurahtaen. Nettiä ei ole ja kirjoituksia vois siis tulla harvakseltaan. Katsotaan...

Nyt me ollaan tamperelaisia

Päästiin kuin päästiinkin eilen Amandan ja kamojen kanssa Tampereelle. Yllättävän mutkattomasti matka meni. Sain sidottua Sorton pyörän taakse ja se kulki oikein näpsäkästi mukana. Taajamajunassa sain kaikki kamppeet samaan vaunuun, mutta IC-junassa piti pyörä viedä eri vaunuun ja se meinasi aiheuttaa pientä hankaluutta. Onneksi oli ystävällisiä ihmisiä liikenteessä. Seinäjoella auttoivat kaksi miestä minua saamaan pyörän paikoilleen ja Tampereella konduktööri auttoi pyörän pois. Junaseurakin oli tosi mukavaa. Matka sujui rattoisasti jutellen. Eräs ihana matkakaveri auttoi Tampereella vahtimalla Amandaa sillä aikaa, kun hain pyörän toisesta vaunusta. Kiitoksia kaikille avusta :)

Amanda on jo harjoitellut yksinjäämistä uudella sijaiskämpälle. Tavarat ovat sikinsokin ja taitaa lähipäivät mennä niitä järjestellen.

Leela ja muisku tulevat tänään. Pian meillä on kämppiskoira :D