perjantaina, huhtikuuta 04, 2008

Vaihtokauppoja

Olipas kerrankin äärimmäisen hauska junamatka kun mentiin Kipalaan. Juttelin koko matkan ja esittelin Amandan ja Kujeen. Niitä sit kopeloitiin ees sun taas. Mittailtiin päitä, tutkailtiin häntiä, kuopsuteltiin karvaa ja höpistiin koirista. Mahtavaa oli! Kerta kaikkiaan hauskin matka varmaan koskaan. Olipa kiva saada kommenttia myös siitä, että luodaan läntsyille hyvää mainetta julkisilla liikkuen ja hyvinkäyttyvien koirien kanssa. :) Toivottovasti niin onkin.

Kipalaan annoin Kujeen hoitoon ja Amandan seksilomalle. vaihdossa mukaan lähti sitten Totoro, ettei tartte ihan länderitön olla. Tampereelta haettiin vielä Onni ja Leela. Nyt ollaan nelikon kanssa Pohjanmaalla.

Yllättävän sopeutuvaista sakkia, ei voi muuta sanoa. Olen aikas hämmästynyt miten mutkattomasti Totorokin sulautui porukkaan. Onni on ainoa joka oli pidemmältä aikaa sille tuttu. Ja Onni on ylipäätään aika helppo muiden koirien kanssa. Luulen, ettei se oikein pidä ländereitä koirina, sillä sitä ei niiden kommenvenkit ole koskaan haitannut. Aika paljon sekin on kuitenkin niitä nähnyt ja aina yhtä tyynesti mennyt. Elmeri on tosi kiltti, aika sählähän se on ja aina tunkemassa joka paikkaan. Myös kaikkien uusien koirien naamalle, haluaa ne sitä tahi ei. Leelakin on sulattanut nyt viime aikoina kaikki uudet tuttavuudet ihan tuosta vain.

Totskille tietysti kaikki on uutta ja ihmeellistä. Joskus aikoja sitten luin mistä lienee koirakirjasta, että länderit ovat hyvin sopeutuvaisia. No ainakin sen voi todeta Amandan, Kujeen ja nyt Totoron kohdalla. Ihan kuin se olisi aina ollut joukon jatkona. Laumakoiralle tietenkään ei ole kauhean vaikea olla mukana koiralaumassa. Eipä voi muuta kuin todeta, että äärimmäisen helppoa on ollut ja koputtaa puuta, että yhtä helppona jatkuisi meno.

1 kommentti:

Kipa kirjoitti...

Eikä yhtään kuvaa todisteena *hmpfh*