Näytetään tekstit, joissa on tunniste treenit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste treenit. Näytä kaikki tekstit

perjantaina, marraskuuta 11, 2011

Ohjatut treenit: Tavoitteellista

Olipas mieletön startti talvikaudelle Tonin treeneissä. Vau! :D Saatiin etukäteen ratapiirros ja video kuinka radan voisi suorittaa. Videolla oli Tonilla ja Maisalla hienoja persjättöjä. Ajattelin, että emmä nyt Amsin kanssa pysty tollaisia tekeen... Ja sit mulla oli mukana Pilakin. Sen kanssa ei oo tehty persjättöjä juuri lainkaan. Vaan niin vaan Toni käski meidän kokeilla ja nehän toimi :0 Ja vielä älyttömän hyvin.

Toinen teema oli rytmitys. Tehtiin käännöksiä tiukemmaksi pysähtymällä itse. Tuli mieleen Garrett-stopit, joita harjoiteltiin Minnan kanssa joskus. Ja nekin toimi ihan kivasti. Pila ei reagoinut pysähtymiseen kovin voimakkaasti vaan valuili, mutta Amalla se toimi. Pilan kanssa voisi treenata sillä neliö muodostelmalla noita paremmiksi.

Tonilla oli iPad2, (mäkin haluuuuun) jolla kuvattiin treenit ja välillä pysähdyttiin katsomaan mitä oikein tuli tehtyä. Oli aika kiva. Ja voi sit jälkikäteenkin ihmetellä. Mulla onkin ollu Tonin treenejä ikävä, kiva että päästiin talveksi TonTonin ryhmään.

Tehtiin vielä Kuiskiksen kanssa sama rata ja meillä suurinpana vaikeutena oli takaakiertoon lähettäminen ja päällejuoksut. Aman kanssa päällejuoksut on helppoja, Pilan kanssa piti jo vähän säätää, ja Kujeen kanssa tarvitaan paljon treeniä.

Ruiskiskuu treenasi myös puomia, niin että etupalkkana oli namiautomaatti. Joskus pysähtyi, joskus ei. Juoksin kontaktin ohi ja hidastin omalla liikkeellä. Välillä jäi liian ylös. Pysähtyi paremmin kun olin oikealla puolella. BlogBooster-The most productive way for mobile blogging. BlogBooster is a multi-service blog editor for iPhone, Android, WebOs and your desktop

tiistaina, marraskuuta 08, 2011

Ohjatut treenit: Talvikausi alkoi

Talvikausi starttasi meidän osalta viikon myöhässä, sillä muut aloittivat jo viime viikolla. Vuorotyössä on huonot puolensa. Pilalla pääsi tälle kaudelle Minnan ryhmään. Meillä oli kiva 12 esteen rata, jossa oli ohjattavaa, mutta myös sellaista ykkösluokan suoraa.

Jälleen kerran päädyn miettimään, että pitäisikö tilata Agility iMap tähän puhelimeen. Se on kuulemma toimivampi iPadissa, kun puhelin on vähän ahdas väline vääntää ratapiirrosta, varsinkin sormien kanssa sörkkiessä. Hmmm...

ratapiirros
Ohjeellinen, mittasuhteet mitä sattuu yms.

No tällä kertaa mentiin 35-45 rimoja ja silti vauhtia oli niin, että hirvitti. Onneksi radalla oli kontakti, niin sai vetää henkeä. Rimat pysyi muuten, mutta yhden kerran pakkovalssin ollessa myöhässä koko este meni murusiksi. Mikä ei Pilaa häirinnyt lainkaan se rynni jo kohti keppejä. Kepeiltä tuli kerran pois ennen aikojaan. Kun ohjasin sen jälkeen kepit yhdellä käskyllä, ilman muita mölinöitä, teki hyvin. Änki ittensä oikein sisään myös ihan mahdottomasta kulmasta kun ohjaukseni oli vähän myöhässä edellisillä hypyillä. On se hieno. Tehtiin 2 esteelle vekki, 5:lle pakkovalssi, 11 esteeltä käännettiin 12 esteelle takana leikkauksella.

Oikein hyvän mielen treenit. Mieltä lämmitti myös Minnan kommentti siitä, että Pila on todella lupaava ja nopsa koira. Eniten aikaa käytettiin varmaan sen pohtimiseen, millä Pilalta saisi pomppimisen ja riekkumisen vähenemään. Mun kiellot kaikui kuuroille korville, joten nyt kokeillaan treeneissä patsaaksi jähmettymistä ja huomioimattomuutta. Oli kiva kun rata ei ollut vaikea ja monimutkainen. Oli hyvää vaihtelua kun ollaan niitä vaikeita tahkottu. Nyt tehtiin vähän, mutta hyvin. Ja jätettiin siihen kun koiralla ois ollut suunnattomasti intoa tehdä vielä lisää. Jei! Lisää näitä :)

piu ja totski BlogBooster-The most productive way for mobile blogging. BlogBooster is a multi-service blog editor for iPhone, Android, WebOs and your desktop

sunnuntaina, marraskuuta 06, 2011

Ohjatut treenit: Vauhtia enemmän kuin tarpeeksi

Lauantaina autoiltiin Pilan ja Totskin kanssa SDP:lle Kim Kurkisen viimeiseen treeniin. Totoro oli seuraneitinä ja Pila treenasi. Mentiin 30:llä ja vauhtia oli ihan liikaa. Ei mitään toivoa pysyä mukana. Ajattelin, että fyssarin jälkeen matalammat rimat ois ollut fiksukin idea.

Onneksi hiottiin kaikken eniten kepeiltä putkeen lähetystä, jossa piti kepeillä tehdä poispäinkäännös ja leijeröidä sit kepit. Meillä oli joskus Niinun treeneissä sama kuvio Amandan kanssa ja se meni ihan kivasti. Pilan kanssa sen sijaan hiottiin ja hiottiin. Ei meinannu irrota putkeen niin millään vaan pyörähti takas pujotteleen keppejä tosi herkästi. Sitkeällä palkkaamisella ja kikkailulla irtos sitten lopulta.

Jaakotuksesta sellainen huomio, että Pila kääntyy paremmin jos mulla on liike mukana, kuin silleen, että lähden paikoiltani. Ja vaatii työntekoa ennen hyppyä. Selkeä hidastuskäsky ja kunnollinen ponnistuspaikan merkkaaminen. Pila oli hieno, pieni työmyyrä. Kävi pikkaisen liikaa kierroksilla ja ennätti muutaman kerran roikkua hihassa. Ja vaati tosi tarkkaa ohjaamista, mun huolimattomuus näkyi sitten Pilan omina estevalintoina.

Nää neljä kurssi kertaa olivat todella hyvät. Paljon meille tärkeitä juttuja tuli. Erityisesti tykkäsin siitä, että radat vaativat omaa liikkumista. Toivottavasti päästään uudestaan jossain vaiheessa Kimin kurssille.

Tänään huristeltiin Aman, Kujeen ja Cellon kanssa Takkulaan. Tarkoitus oli tehdä kontaktitreeniä, mutta aika loppui vähän kesken. Loppujen lopuksi vain Kuje treenasi enemmän kontakteja. Otin uu-muodossa A, hyppy, putki, puomi kuviota. Kokeilin ensin laittaa A:lle bumperin, mutta Kujeesta se oli ihan typerä idea. Sitten se rupes bumperista huolimatta pysähtymään A:lle 2on2offiin. Joten otin bumpin pois ja kokeilin sitten pysäyttäen. No Kujehan stoppas :0 Pysähtyi hyvin kun olin edellä, jos jäin taaemmas ei osannut hidastaa vauhtia. Puomin Kuje teki paremmin. Pysähtyi joka kerta, mutta välillä ennakoi vapautusta ja oli pikkaisen epävarma paikasta mihin pysähtyä. Amanda pääsi tekemään muutaman toiston puomille, ehkä jonkun kolme kertaa. Oli aivan super! Melkein yhtä hyvä kuin Pila. Menin ite reippaasti kontaktin ohi. Cello joutui vaan seuraneiteileen.

Kuje, Cello ja Amanda autossa

maanantaina, lokakuuta 31, 2011

Viikonlopun viettoa

Viikonloppu meni kahdeksan koiran kanssa ja taaskaan en saanut koko porukasta kuvaa. :( Minkäs teet.

Lauantaina Piu pääsi taas Kurkisen kurssille ja vaikka rata oli taas entistä vaikeampi, niin tällä kertaa tehtiin koko rata. Pätkissä tosin, mutta yhtä kaikki maaliin asti päästiin. Taisi olla eka koulutus koskaan kun olen loppuun asti päässyt :0 Rata oli tällä kertaa hyppis ja taas piti juosta. Nää kaikki treenit on olleet todella hyviä. Harmittaa oikein että tällä viikolla on viimeinen kerta.

Mun täytyy keskittyä ohjaamiseen paremmin. Pystyn tekemään sen pari, kolme estettä, mutta sit ohjaus muuttuu huiskimiseksi. Ja jos mä löysäilen, niin Pilakin löysäilee. Se vaatii napakkaa ja tarkkaa ohjaamista, mutta jos siltä vaatii ja ajoittaa itse hyvin, se tekee todella hyvin töitä ja antaa kaikkensa. Hieno koira, vielä kun oppisi olemaan sen arvoinen ohjaaja.

Missasin kisailmot Hyvinkäälle. No meillä on fyssari keskiviikkona, ja mua vähän epäilyttää että Pila on jumissa, että katotaan nyt sen jälkeen oisko jossain kisoja.

Lauantaina saatiin myös lisää lamppuja koirille. Alkaa olla taas pimeetä. Tulipa heti lenkillä kommenttia, että me ainakin näymme.

lamppu1

lamppu2 BlogBooster-The most productive way for mobile blogging. BlogBooster is a multi-service blog editor for iPhone, Android, WebOs and your desktop

keskiviikkona, lokakuuta 26, 2011

Ohjatut treenit: Talvikausi päättyi

No niin kesäkausi on päättynyt. Nyt vaihtuu treenipaikka Takkulaan ja kouluttajatkin vaihtuvat koirilla. Mulla pysyvät samana :)

Viimeiset treenit olivat hyvät. Nojaa Kujeen kontakteja lukuunotttamatta. Toisaalta päästiinpä kokeileen A:lla bumpia. Eikä mun ohjaustakaan voinut Kujeen kanssa kehua.

Amandalla oli treeninä kiva rata, jossa mentiin kepit kolme kertaa. Vähän hirvitti rataantutustumisvaiheessa, mutta Amanda yllätti meidät totaalisesti. Ekalla kerralla vauhti oli hiuma, mutta Ama ei pujotellut loppuun asti. Virheestä huolimatta vauhti pysyi kokoajan yhtä hyvänä ja aloitukset Ama haki hyvin, jopa lopun epämääräisen sylkkärin tapaisen haki hienosti. Ihan mieletön! Hyvä Ams! Lisäksi vauhti oli muutenkin jotenkin huimaa. Koira oli ihan intopinkeenä, kontaktit oli hyvät ja nopeat. Hiottiin taas sitä että mun pitäisi ohjata niitä linjoja eikä esteitä. Ennakointi! Ama lukitsee esteitä hyvin, nyt pitäisi kertoa aikaisemmin suunnanvaihdot, ettei sen tarttis valua esteiden jälkeen. Tehtiin jopa onnistunut välistäveto. Hyvät treenit. Minnalle kiitokset upeasta kesäkaudesta ja hyvästä koulutuksesta! :)

Pilalla ja Kujeella oli viimeisen kerran kunniaksi möllikisat. Sanna oli suunnitellut radan, joka ensi alkuun tuntui haastavalta. Kaikilla oli kolme yritystä. Koska V ei pystynyt juoksemaan, menin sekä Pilan, että Kujeen kanssa. Kujeen kanssa tosiaan kontaktit oli todella kauheet. Argh! Radalla oli A ja keinu. Luulen, että puomi me oltais ehkä selvitty, mutta nää kaksi oli pahimmat. Kerran hyppäs keinun sivusta, muuten se oli kaikkineen siedettävämpi. A:lle kokeiltiin bumpia ja sen kanssa rytmitti juoksun A:lle ihan ok. Karmee se on kun ei pysähdy ja ei voi luottaa. Mutta peiliinpä siinä voi vaan kattoa. Eipä se koiran vika oo. Muuten Kuje tykitti vauhdilla. On se hurmaava.

Piu jätti jollain kerralla kepit kesken ja A-putki-erottelu oli vaikee. Itseasiassa ensimmäinen vaikeus oli hypätä hyppyeste ennen A:ta. Ja A:n alla olevan putken jälkeen oli suunnaton vaikeus kääntää Pila seuraavalle hypylle kun putkelta linja vei ihan hypyn väärälle puolelle ja jos piti varmistaa putken suuta niin oli jo siinä vaiheessa myöhässä. Meidän parhaalla kierroksella tippui rima (nimen huuto riman päällä :/ ) mutta Pila kyllä tuli putkesta mun mahan kautta tuolle vaikealle hypylle, että siitä ois voinu tiukempi tuomari antaa vitosen lisää. Mutta oli se hieno koira ja teki hyvät kontaktit. Lopuksi palkkailin vielä kepeiltä ja kontakteilta. Kun namikuppi oli edessä, ei Pila yhtään välittänyt vaikka jäin taakse. Kerran ennakoi sekä A:lta, että keinulta lähtöä, mutta pysähtyi hienosti joka kerta. Oli niin kiva mennä. Pila vaan on niin ihana. Ehkä sitä voisi mennä kisaan...

Melkein tilasin tätä iPhonella kirjoittaessani Agility iMap-sovelluksen. Mutta vaan melkein kun 24 euroa on vähän liikaa... Joten päädyin perinteiseen paperiversio kuvaan. Ei ole mittasuhteessa.

ratapiirros BlogBooster-The most productive way for mobile blogging. BlogBooster is a multi-service blog editor for iPhone, Android, WebOs and your desktop

tiistaina, lokakuuta 25, 2011

Laumaelämää

Viikonloppuna oli melkoista hulinaa kun talossa oli 8 koiraa. Toivottavasti tällä viikolla ois jossain vaiheessa uudestaan, sillä jätin fiksuna metsälenkeiltä puhelimenkin kotiin, niin ei voinut edes kännykkäkuvia napsia. Ois tullu kivoja poseerauksia kun koirat intoili kivien päällä.

Poikien kanssa otettiin kerran keppejä. Kavensin kujaa ja heti meni vaikeaksi. Nyt pitäisi ottaa taas viikon verran keppitreeniä päivittäin. Meillä oli tässä hauduttelutaukoa, joka ei kyllä näkynyt valaistumisena.

Piu pääsi lauantaina taas Kurkisen kurssille. Oli kivaa. Rata oli vaikeampi kuin ensimmäinen, mutta nyt päästiin pidemmälle. Tällä kertaa kukaan ei kuvannut, joten voin vain kuvitella sen menneen paremmin. Siellä oli yksi ihana kohta jota aion treenata itsekseni, missä mulla oli todella vaikeaa mennä eteenpäin eikä peruuttaa. Rimat oli 35:ssä ja niitä lensi ohjausvirheistä. Kepit oli hyvät, kontaktilla jäi tutkiin kuolalimppiä. Arvon yhä ilmoitanko marraskuun alussa Hyvinkäälle vai en.

6

Valkoinen sohva ja lauma koiria ei ole hyvä ajatus, mutta musta päällinen oli pakko laittaa pesuun. Pystyyköhän tuota jotenkin kotikeinoin värjäämään? Muutenkin kuin täyteen kuraisia tassunjälkiä.

Mun käsityöinnostus jatkuu. Käytiin shoppailemassa viikonloppuna lisää tarvikkeita. Löysin kaikenlaista kivaa. Jostakin pitäisi vielä repiä aikaa. No autokoulua alkaa marraskuussa loppua. Teoriakoekin on käyty ja inssi häämöttää. Sen jälkeen olisi ainakin niiden tuntien verran ylimääräistä aikaa.

Muutin yläkerran työpistenurkan käsityönurkaksi. Koska siinä ei koskaan tietokonetta näy, niin olkoon ompelukone sitten levällään. Tosin koneelle pitäisi nyt keksiä joku muu järkevä paikka. Ja varmaan pöytäkin. Yksi ylimääräinen pöytä olisi, mutta suunnittelin sen muuttamista agilityesteeksi.

Ai niin vessa eteni kulmahyllyn verran eteenpäin heti kun Maiju tuli. Maijulla on hyvä vaikutus remonttiin :D
Ja siis kylppäri on yhä vaan kesken. Metsästän sinne jotain kivaa peiliä ja haaveilen katosta. Kaapisto toiselle seinustalle on yhä kesken jopa ajatusten asteella. Siihen ei vaan ole tullut mitään hyvää ideaa. BlogBooster-The most productive way for mobile blogging. BlogBooster is a multi-service blog editor for iPhone, Android, WebOs and your desktop

keskiviikkona, lokakuuta 19, 2011

Kaaosliitoa

Aika taas kiitelee eteenpäin. Piirimestaruuksissa oli kivaa ja tunnelmallista. Tuloksia ei tullut yksilöissä, eikä joukkuekisassa. Ei kovin yllättävää ;) Radat on videolla, mutta en ole jaksanut siirtää niitä nettiin, Pilan joukkuerataa lukuunottamatta. Siitä otsikko.

Amanda teki ekalla radalla todella hienot ja nopeat kepit. Hyvä Ams! Viimeisellä radalle kepit sitten olikin vaisut. Ehkä Ama pitäisi ilmoittaa vain yhteen kisaan että vire kepeillä pysyisi. En tiedä. Pitää miettiä.

Kujeen kanssa oli tosi kiva mennä ja kuulemma se näytti ihan agilityltä. Kaikki kontaktit otettiin, ei hyvin mutta otettiin. Molemmilla radoilla nolla oli aika lähellä, mutta kaatui sitten ohjaajan kämmiin. Oli ihan mielettömän kiva ohjata Kuikua.

Piu pääsi joukkueradalle. Tein alkuun ohjausvalinnan joka ei mun mielestä sopinu meille yhtään. Enkä sitten osannut ohjata edes sitä. Ajattelin sivuirrottautua kepeillä, mutta irtosin vähän väärään suuntaan ja paketti hajos sit siihen.

Video

Tiistaina kokeiltiin mennä alku toisella tavalla ohjaten ja ois sopinu meille paremmin. Cello ja Totski pääsi tutustuun Takkulassa putkeen ja tekeen pientä rataa. Vähän houkuttaisi ilmottaa Cello hyppikselle, mutta kattoo nyt...

Houkuttaisi ilmottaa myös Pila kisoihin. En oikein tiedä mitä Piun kanssa tekis. Kepit ja kontaktit ei vielä oo pomminvarmat. Toisaalta mua on nyt pikkaisen alkanu huolettaan vauhti. Se tuntuu kovenevan. Jos se tuosta kovin suurenee, niin en selviä ykkösten radoista mitenkään päin. Että jos nyt kävis kokeilemassa muutaman ykkösen radan, vaikka esteosaaminen ei täydessä kunnossa olekaan ja sit jatkais taas kisataukoa. Voihan olla että vauhdin koveneminen on vaan harha. Pitäisi taas kellotella jotain rataa koirien kesken niin tietäis.


Kuva kuudesta koirasta:
6 lantsya BlogBooster-The most productive way for mobile blogging. BlogBooster is a multi-service blog editor for iPhone, Android, WebOs and your desktop

torstaina, lokakuuta 13, 2011

Ohjatut treenit: hienoja, pieniä koiria

Kuukauden keskiviikkona Pila pääsi taas yksikseen agiliitämään. Ja oli taas niin hieno, pieni koira. Hiottiin ennakoivia valsseja ja tiukkoja takaakiertoja. Ai, että se osaa kääntyä makeesti kun ohjaan oikein. Takanaleikkauksessa mulla oli ongelmia ajautua väärään kohtaan ja ajaa päälle. Loppuun saatiin vielä hienoja saksalaisia.

Kepeillä oli vähän ongelmaa kun Pila jäi arpomaan loppua. Me tehtiin tähän ongelmaan jo pari toistoa verkkokepeillä ja palkalla viimeisessä välissä, mutta lisää saisi tehdä.

Voi miten mulla jäi tosi hyvä mieli treenistä. Lauantaina Pila pääsee Kim Kurkiaisen kurssille ja sit sunnuntaina piirimestaruuksien joukkueradalle. Vähän polttelis kisata sen kanssa, mutta keppien loppu pitäisi ehkä sitä ennen saada varmemmaksi.

Talvella meillä ois seuralla kouluttaja Minna ja sitten iltaviikoilla mennään taas Päivin yksäreille. Marraskuussa vaihtuu meillä seura talviaikaan. Tarkoitus ois Pilan kanssa jatkaa keväällekin kerran kuukaudessa kurssia Annen koulutuksessa. Kaikkee kivaa ois siis tiedossa. Joskin saattanee olla kiireitä kun treenejä ois ma, ti, ke.

Tiistaina Tapsu meni verkkokujaa poikien kanssa ollen supertaitava. Cello nostaa etumatkaansa Totskiin. Toton kanssa pystyy tekeen sen kolme toistoa ennenkuin se taas muistaa Amandan olemassa olon ja alkaa haahuilla. Cello taasen on työintoa tulvillaan. Ja se jopa irtoilee hienosti namikupille. Keskiviikkona kavensin kujaa, mutta se on yhä kuja ja vaikka Tapa ois helposti mahtunut siitä juokseen suoraa, se jäi nyt tauolle. Tapa pääsi kyllä treenaan alasmenon kun halusin ottaa sen menoa videolle.

Video

Viimeksi Totski oli näistä kahdesta pojasta menevämpi. Katsotaan muuttuuko tilanne, sikäli se tässä pikkuhiljaa alkais rauhoittua rakkauden suhteen. Kontakti on kyl Totorolla paremmin mielessä kuin Cellolla. Joskin me vähän tuumittiin, että jos Cellolle opettaisi kepit ja putken ja ilmottais sen jonnekin hyppikselle. Pitääkin ottaa putki mukaan pihatreeniin keppien lisäksi. Cello periaatteessa osaa kyllä kaikki esteet, mutta meno ei vielä oo ihan sellaista kuin toivoisin. Totskia pikkaisen hidastaa hyppykorkeus. Se menee medejä, mutta maksi-hyppyjä ei olla harjoiltu. No katotaan nyt kuin homma lähtee etenee. BlogBooster-The most productive way for mobile blogging. BlogBooster is a multi-service blog editor for iPhone, Android, WebOs and your desktop

keskiviikkona, syyskuuta 28, 2011

Ohjatut treenit: valssin hiontaa

Minnan treeneissä oli kiva rata, jossa piti tehdä ennakoivia valsseja ja jaakotuksia. Just se mitä en osaa. Joten hinkattiin. Ei tullut valmista, mutta tietääpä mitä treenata. Miten vaikea onkaan ohjata ponnistuspaikkaa kohti ja vielä sen jälkeenkin pitää ohjaus tiiviinä. Amandan hidastusmatka on tosi pitkä. Pitäisi kaikkien koirien kanssa treenata, että missä vaiheessa jokainen tarvitsi tiedon pystyäkseen vielä kokoamaan itsensä käännökseen.

Jaakotuksessa pitäisi myös muistaa lähteä ajoissa liikkeelle. Sannan treeneissä tehtiin samaa rataa ja oli vaikeeta Pilankin kanssa. Oudosti jaakotuksen Pila pari kertaa kielsi, kun lähdin liian aikaisin, mutta ennakoivassa valssissa se taas meni pitkälle. Vaikeeta. Pitää varmaan videoida pari treeniä, että tiedän mitä oikein teen erilailla.

Amsin kanssa mokasin kepit useaan kertaan. Argh! Juuri se mitä en saa tehdä. Ihana Ama pujotteli silti vauhdilla ja hyvin. Muutenkin se sai kehuja hyvästä vauhdista. Mä yritin hillitä käteni ja ohjata putketkin matalalla keilaten. Yksi hyvä jaakotus tehtiin pituudelle.

Pilan kanssa yritin muistaa hallinnan. Sen kanssa viskileikkaus hypylle keppien jälkeen oli vaikea. Jos sen tekee väärin, tippuu rima. Samaa hiottiin lauantaina Teemun treeneissä, joten tiesin miten se pitää ohjata, silti ohjaaminen ei mennyt aina oikein. Ajatuksia antavat treenit. Haluaisin päästä uudelleen hiomaan valssia. BlogBooster-The most productive way for mobile blogging. BlogBooster is a multi-service blog editor for iPhone, Android, WebOs and your desktop

maanantaina, elokuuta 22, 2011

Kisoja ja treenejä

Ohhoh, taas on jäänyt päivitys jonnekin ihan puolitiehen. Ajattelin ladata oman seuran kisoista otetut startit nettiin, mutta sekin on jäänyt. Jotenkin se oli niin rankka viikonloppu, että siitä toipumiseen meni viikko ja jotenkin sitä vaan unohti lopulta kokonaan.

Lauantaina oli talkoissa. Perjantaina iltavuoro töissä päättyi siinä kymmeltä ja nukkumaan ei tietenkään päässyt heti kun Tapa on iltavuorojen aikaan sitä mieltä, että päivä vasta alkaa kun me tullaan kotiin. Aamulla viiden aikaan ylös, että pääsi ennen seiskaa kentälle pystytteleen kisapaikkaa kuntoon. Kisat venyi jonnekin kymmeneen vissiin, että kauheen ajoissa ei päässyt kotiin taaskaan. Ja luonnollisesti Tapa oltuaan, pissareissuja lukuunottamatta, yksikseen oli taas sitä mieltä, että aktivointi alkaa nyt ja mellasti koko yön.

Sunnuntaina ei tarttenut olla kisapaikalla kuin vähän ennen kasia. Ei mun olisi tarvinnut olla niin aikaisin, jos en olisi ollut V:n kyydin varassa, kun olin vaan kisaamassa. Pilalla kaksi starttia ykkösissä ja Amalla kaksi starttia kolmosissa. Pilan kanssa oli niin väsynyttä. Ei ollu mitkään ihan parhaimmat startit. Tulokset taisi olla yliaika-vitonen ja hylly. Niiden jälkeen kömmin V:n autoon nukkumaan. Olikin virkeämpi olo kun heräsin kolmosten startteihin. Eka rata hyllytettiin, mutta hyppiksellä tehtiin puhdas rata. Valitettavasti ihanneaika oli meidän ulottumattomissa, että voitettiin sitten yliaika-nollalla. Hienoa oli silti :)

Tiistain treeneissä päästiin Minnan ryhmässä kokeilemaan uudestaan sitä meidän hyllyttämää rataa. Koin valaistumisen siitä mitä tein tokalla esteellä väärin ja samoin kokeilin ohjata vähän eri tyyliin muita vaikeita kohtia. Ams oli aivan loistava. Minna palkkas sen kepeiltä namikupilla ja saatiin keppeihinkin vähän vauhtia. Jäi niin hyvä mieli ja tunne, että me kehitytään.

Pila ei treenannu tiistaina kun mentiin sit keskiviikkona Anne Huittisen "kerran kuukaudessa"-kurssille. Siellä oli kivaa. Otettiin pätkissä 28 esteen rataa. Pila oli pikkaisen turhan pomppiva ja pureva. Irtos ihan sika hienosti putkiin, mäkin välillä jopa juoksin. Ja tein persjättöjä, mikä oli pelottavaa. Kotiläksyksi saatiin kontaktit, koska Pila himmaa jos jään taakse, sekä putki, koska Pila kääntyy putkesta tullessaan epäloogisesti. Lisäksi kepeillä irtoaminen ois syytä laitaa treenilistalle. Näistäkin treeneistä jäi hyvä mieli.

Viime lauantaina käytiin Valkeakoskella kisaamassa vielä kaksi starttia ennen Pilan taukoa. Meidän oli tarkoitus jäädä kisatauolle ja tehdö kontaktit kuntoon, mutta Pila aloitti juoksut, joten saadaan nekin kätevästi pois alta kun kerta taukoilla oli joka tapauksessa tarkoitus. Kati Wala oli tehnyt kaksi kivaa ykkösten agirataa. Valitettavasti mulla ei ollut kuvaajaa, joten videoita ei oo.

Ratapiirroksetkin on todennäköisesti päin mäntyä, mutta ehkä niistä saa jotain kuvaa.
ratapiirros
Ekalla radalla tippui 6 esteen rima, kun valssin vähän tielle ja vielä käskytin riman päällä Piu. Kääntyi kyllä hyvin kepeillä. Puomilla ei tullut loppuun asti. Keinulta vapautin ennenkuin ehti loppuun. Pussin jälkeiselle hypylle ei meinannut mennä ja ehti purrakin. Olin fiksusti hypyn edessä. Ihme ettei tullut kieltoa. A:lta lähti liikkeellä, ei sanallaisella käskyllä. Toruin siitä, mutta en ottanut estettä uusiksi. Tästäkään ei saatu kieltoa, joten vitosella maaliin ja toiselle sijalle.

ratapiirros
Toisella radalla ennakoi A:n vapautuksen. Muurin jälkeen valui jonnekin viiden metrin päähän kun unohdin kääntää ennen muuria. Taas vapautin keinulta liian aikaisin. Argh! Piiskaa ohjaajalle. Mielettömän hienosti Pila haki kepit. Keppien jälkeen tein persjätön myöhässä, mutta tein kummiskin ja toimi. Puomin kontakti ei hyvä, tuli lppuun kyllä, mutta vapautus oli surkea. Putkesta Pila tuli mun päälle, puri tissistä ja tipahti 19 esteen eteen selälleen. Tästä kielto ja vitosella tältäkin radalta maaliin. Mun pitäisi ehkä harjoitella noita putken jälkeisiä hyppyjä.... Olin taas jossain ihan kuutamolla ja kun Pila ei tiedä, se palkkaa itsensä puremalla.

Nyt on hyvä jäädä tauolle ja korjailla kontaktit kuntoon, sekä opetella ohjaamista ja putken jälkeistä elämää. Lisäksi tarvittaisiin häiriötreeniä noihin rimojen tiputteluihin. Ne alkaa nimittäin ärsyttää oikein todella.

maanantaina, elokuuta 08, 2011

Tiistaitreenit: vääntöratoja

Hah, onpas hienoa huomata tässä vaiheessa ettei mulla ole mitään ratapiirrosohjelmaa läppärillä. Kunnollinen aginharrastaja olisi taatusti asentanut ohjelmat samantien koneelle. Tää uusi läppärihän on ollut käytössä jo vaikka kuinka kauan.

Eipä muuta kuin asentamaan.

Ehkä noin kolme tuntia myöhemmin...

Amandan ryhmässä ei ollut kouluttajaa paikalla, joten heiteltiin ideoita ja pääsiassa Tonin ajatuksista koottiin tälläinen rata. Rata on Tonin iPhonella piirtämä. Vähän tuumin, että pitäisikö itsekin tilata sellainen appsi.
Ratapiirros

Olipahan vääntöä. Alku meni yllättävän sutjakasti, mutta keinun jälkeinen elämä... Huoh! Ihan itse laitoin numerot 11-15 paikoilleen ja niihin ei meinanut niin millään saada hyvää ohjausta. Hypyn 13 takaakierto oli ihan tuskaa. Väännettiin sitä poispäinkäännöksenä, mutta jos hiukankin liian aikaisin irrotti koiran, niin heti hyppy meni väärinpäin. Amanda ei myöskään irronnut 11 renkaalle, joten oli pakko mennä tekeen sen ja 12 hypyn väliin valssi. Ja keinun jälkeistä 9 hyppyä ja ennakoivaa valssia hiottiin. Me ei saatu koko rataa kertaakaan tehtyä putkeen. Kepit oli kamalat ja hitaat. Ei silti huono treeni, vaikka vaikea olikin. Ainakin oli aika kaikkensa antanut olo lopussa.

Sellainenkin huomio että 14 hypyn jos teki pyörityksenä niin omalla sijainnilla oli suuri merkitys. Jos saattui olemaan keskellä rimaa koira pyörähti vasemmalle ja jos oli oikean siivekkeen luona koira pyörähti suunnitellusti oikealle.

Pilan treenissä meillä oli kaksi pätkää. AgilityBluesilla piirretty noin sinnepäin kuva.
ratapiirros

Ensimmäinen pätkä (mustat numerot) saatiin onnistuun hyvin. A:lta valui persjätössä ensin läpi. Keppien jälkeen en aluksi uskaltanut tehdä persjättöä, mutta käskettäessä tein senkin. Pituuden kokeilin pyörittää sekä oikealta, että vasemmalta. Vasemmalle pyörittäessä tein kepeillä persjätön ja ennakoivan valssin ennen pituutta mikä toimi hyvin. Oikealta pyörittäessä tein ennakoivan valssin siihenkin, mutta se valui helpommin pitkäksi. Lisääkin voisi ennakoivaa valssia treenata...

Toisella pätkällä (punaiset numerot) hiottiin alkua oikein urakalla. Kokeilin tehdä 3-4 välin välistä vedolla, mutta jouduin varmistamaan nelosta niin kauan, että pituus jäi silkan onnen varaan. Muutamaan kertaan Pila jopa irtos sinne. Kulma oli tosi huono ja este kaukana. Kokeilin myös päällejuoksua 3 hypylle, niin että kakkoselle piti irrota, siinä tuli vähän kiire nelosen ohjaamisessa, mutta pituus oli siltä puolen helpompi ohjattava. Keppien jälkeiselle hypylle tein persjätön ennen rengasta. Pila valui, mutta esteet mentiin oikein. Siihen olisi toiminut paremmin valssi, mutta ei päästy kokeilemaan kun Pila oli niin väsynyt ettei se kestänyt irtoamista kepeiltä. Mutta tehtiin ekaksi pätkä riman tiputuksella läpi, että melkein nolla. Pila ei kyllä niin kestä mun sähellystä riman päällä.

torstaina, heinäkuuta 28, 2011

Tiivistelmä

Ohoh, blogin päivittäminen on unohtunut, vaikka olisi ollut kirjoitettavaakin. No jospa tiivistetään.

SuurTakut-kisailut oli loistavasti järjestetty ja hauska tapahtuma. Me ei kyllä loistettu ja Amandan radan jälkeen olin suorastaan masentunut. Pila liihotteli kontakteille ja putkiin. Irtoo upeasti silloin kun ei pitäisi. Oli radassa hyvääkin. Hienot kepit ja koiralla hieno draivi. Ohjaaja oli hukassa, koira karkas selän takaa kontaktille ja ehkä purikin kerran. Ohjaaja menee tuijottaan peiliin. Aman rata oli kaaos sekin. Kepit oli hi-taaaaaaat ja viimeinen väli meinas jäädä väliin. Masennus. En meinannut osallistua sen jälkeen pujottelukisaan ollenkaan Aman kanssa. Onneksi silti mentiin. Oli paremmat ja iloisemmat.

Tiistain Minnan treenit oli ihana toivon tiukahdus. Tehtiin ihan kivaa rataa Aman kanssa. Viilattiin ennakoivia valsseja. Voi kun oppisin osoittamaan ponnistuspaikkaan enkä jonnekin kuuhun. Pitää harjoitella. Pilan kanssa tehtiin sama rata, mutta ilman kouluttajaa. Radat on videolla. Pitäisi uskaltaa katsoa. Irtoaa holtittomasti putkiin, mutta sillä on selkeä ajatus niissä mukana. Mun pitää vaan päästä samalle kartalle. Jos koira tosissaan luulee tekevänsä oikein, niin ohjaus on se joka kusee. Hyvä mieli silti, vaikka olikin aika vääntöä. Ilmotin Pilan kisaamaankin.

Talven treenejä ajatellen ilmoittauduin autokouluun. Jää nähtäväksi saanko jossain vaiheessa kortinkin. Kuulemma pitäisi ennen ajokoetta oppia oikea ja vasen. Joo'o, varmaan. Ois kai pitäny valita koulu jossa ajetaan Volvoilla, ois edes voinu luntata.

Kesäloma lähenee loppua. Huomenna länderileirille ja siihen loma sit loppuu. Saas nähdä kuinka nopeasti töissä menee hermo....

perhonen BlogBooster-The most productive way for mobile blogging. BlogBooster is a multi-service blog editor for iPhone, Android, WebOs and your desktop

keskiviikkona, heinäkuuta 20, 2011

Ohjatut treenit: Valssirata

Minna oli suunnitellut ihanan, kamalan ratatreenin tiistaille. Siinä oli tosi kivoja valssipaikkoja. Kepeille meno oli kamala. Sinne tultiin A:n alta olevalta putkelta ja putki osoitti jonnekin keppien puoleen väliin.

Mulla oli pikkaisen epäusko, että saanko Amaa kulkemaan ollenkaan, mutta Amanda oli loistava. Joskin sen saaminen A:n alla olevaan putkeen ei onnistunut niin millään. Se vaan haki A:lle, jopa silloin kun luuli saaneensa sen putkeen, niin saattoi kääntyä ja ponkaista sittenkin A:lle. Mutta muuten se kulki tosi ihanasti. Irtos mun törttöilystä huolimatta. Kepeille nyt ei oikein mennyt, kun mun piti oikeasti työntämällä työntää se putkeen ja sen jälkeen ei ollut toivoa ehtiä kepeille.

Tehtiin sama rata Pilankin kanssa. Alussa olevaan ennakoivaan valssiin sain Pilan (lopulta) taipuun pieneen käännökseen. Amanda hyppäs aina pitkäksi. Myöhemmi tuli mieleen, että ois voinu vaihtaa niistoksikin. A:n alla olevaan putkeen Pila meni helposti ja sen kanssa päästiin kokeilemaan kepeille menoakin. Ei ihan helposti mennyt oikeaan väliin, mutta saatiin siihenkin pari onnistunutta toista. Valssaamiset alun kuvioissa oli Pilan kanssa vaikeita, se piti saada just oikealle linjalle, muuten tuli hypyistä ohi. Amanda antoi paljon enemmän anteeksi mun valumisia.

Molempien kanssa tein A:lle tulleesa takanaleikkaukset, koska ne hakee hyvin kontaktille, vaikka putkensuu olisi ollut hyvin tyrkyllä. Toimi hyvin ja tämä kannattaa pitää mielessä ja yrittää hyödyntää. Pilan kanssa joutui varmistelemaan putkesta tullessa seuraavaa hyppyä. Siinä kun Amandan kanssa saattoi olla jo ohjaamassa seuraavaa putkea, niin Pila vaati hypyn tarkan ohjaamisen, koska se ei putkesta tullessaan osannut kuin kiitää kohti mua. Se vaan ei anna niin paljon anteeksi ja lue rataa samaan tapaan kuin Ama.

Lopun pyöritykset toimi Pilan kanssa hyvin valsseilla, mutta Amandaa valssit siinä vaiheessa hidasti toivottoman paljon. Sille sopi paljon paremmin sylkkäri, koska sylkkärillä vauhti säilyi. Mitään kauheen napakkaa ohjausta siihen ei Aman kanssa saanut, mutta ei käännökset ihan toivottomaksi valuneet. Ennakoivia valsseja ois hyvä treeneillä yhdellä hypyllä.

Hyvät pohjustavat treenit torstain SuurTakku-kisoja ajatellen. :D

keskiviikkona, kesäkuuta 22, 2011

Ohjatut treenit: sujuvaa menoa

Tiistaitreenit oli taas antoisat. Minna oli yhdistellyt sm-kisojen radoista pätkiä mukavaksi radaksi. Oli kuulemma liian helppo harjoitus meille, mutta oli tosi ihanaa kerrankin tehdä sellaista treeniä missä sai paljon onnistumisia. Teki itsetunnolle oikein hyvää. :) Ama oli ihana ;)

Virheitä tuli lähinnä sellaisista kohdista missä vaan luotin ja jätin ohjaamisen kesken. Lopuksi otettiin keppejä niin että edessä oli pöydällä namiautomaatti. Tein jopa onnistuneen takanaleikkauksen. Yritetään nyt saada näillä kepit+kontaktipalkka yhdistelmillä vauhtia ja iloa Aman keppeihin. Kotiläksyksi ennakoivia valsseja yhdellä hypyllä ja iloisella palkalla. Meidän hypyt valuu liikaa. 

Pilan treeneistä mulla on videomateriaalia. Sannalla oli kaksi erilaista pätkää, taas sm-kisojen vaikutuksia koottuna. Ensimmäinen oli oikein kivan tuntuinen, toisella aavistelin vaikeuksia päällejuoksujen kanssa ja eihän ne oikein toimineet. Lopulta saatiin päällejuoksu toimimaan, tai ehkä se oli enemmän takaakierto ja veto- tyyppinen ratkaisu, mutta sen jälkeen en saanut Pilaa kepeille mitenkään päin. Ei vaan osannut sijoittua, ei niin millään. Pilan treenilistalle päällejuoksut. 

Ekasta pätkästä onnistunut suoritus:

Video

Toinen pätkä, jossa ei vaan ohjaaja osaa muurin jälkeen
Video

Pilan kontaktit on kivat :) Vieläkin ne on kesken, sillä mun jäädessä taakse ei mene loppuun asti vaan jää tuijottelemaan, mutta ohi juostessa pysähtyy hyvin. 

keskiviikkona, kesäkuuta 08, 2011

Ohjatut treenit: helleliitoja

Lauantaina Ama ja Kuje osallistui Stenbergin Heinin koulutukseen. Aman kanssa ois treeniaikaa ollut vartti, mutta se jaksoi ekat viisi minuuttia ja oli sen jälkeen ihan kuollu. Ehdin tekeen vaikka ja mitä kun koiran vauhti oli kävelyä. No oli kuumaa ja onnistuin polttamaan itsenikin pahasti, että Amaa ei voi syytellä väsymisestä.

Muuten Heinin koulutus oli kiva. Paljon jäi mieleen juttuja. Rata oli mielenkiintoinen ja kivasti oli erilaisia vaihtoehtoja ohjaukseen. Mun suurin puute oli taas oma vauhti. Ihme hipsuttelua, enkä pääse siitä eroon.

Tiistaina Ama pääsi kuokkimaan Sannan treeneihin kun meiltä oli omat peruttu. Mä niin olen tykännyt tuosta Salen ryhmästä. Sanna on kertoo selkeästi asiat ja on kouluttajana innostava. Tällä kertaa kuumuuden vuoksi tehtiin pientä pätkää. Toisena oli keppitreenit, johon oli liitetty ohjauksena todella vaikea persjättö sekä poispäinkäännös. Pila oli Amaa parempi, johtuen ehkä siitä että luotan sen keppeihin enemmän. Sannalla oli ehdottaa kokeilemisen arvoinen vinkki Aman keppeihin, sitä on pakko jossain vaiheessa kokeilla. Ohjauksena poispäinkäännös oli niiiiiiin miljoona kertaa persjättöä helpompi. Jälkimmäistä ois syytä treenata lisää...

Toinenpätkä oli A-putki-erottelu, välistäveto&jaakotus sekä pimeään putkensuuhun lähetys. Länderit valui hypyille, kun en vaan osannut kertoa välistävedon käännöstä ajoissa. Pilan kanssa sit liioittelin jolloin se tuli hypyn ohi. Ei rytmitys oikein toimi, enkä vielä ymmärrä miten Pilan kanssa tuollaiset ajoitetaan. Oispa syytä treenata lisää. Ihan vaan kahdella vierekkäisellä hypyllä.

Oli kivat treenit. Tykkään kovasti Sannan tavasta opettaa ja ryhmä sopii meille hyvin. Kotiläksyä saatiin taas, vaikka edellisetkin on yhä tekemättä. Joskos loppuviikosta virittäisi radan pihaan ja tekis läksytkin.

Suurin pohdinnan aihe on omalla kohdalla tuo karmee hipsuilu ja varominen. En uskalla, osaa, pysty liikkumaan kunnolla. Ohjaus on keskeneräistä kun kaikki asenne puuttuu. Tiedä mitä siihen keksisi. Koirien kanssa kesän panostus ois keppien ja kontaktien parantamiseen.

ama ja pila

perjantaina, huhtikuuta 15, 2011

Ohjatut treenit: huono rata, hyviä pätkiä

Tiistai-treenit oli tällä kertaa vetämässä Jari. Meillä oli sellainen 23 esteen rata, joka paikoitellen tuntui mahdottomalta, mutta niin vaan joka paikkaan keksittiin joku ohjaus. Eka yritys koko radan suorittamiseen oli kaamee. Pakka vaan levis. Mä en kestä yhtään virhettä. Virheen jälkeen koko homma on toivotonta ja niitä vaan alkaa satelemaan lisää ja lisää.

Pätkissä tehtäessä mentiin mun mielestä ihan kohtuullisesti. Tarpeeksi lyhyesti mennessä pystyn keskittymään, mutta yli kymmentä estettä en vaan osaa ohjata niin, että ajatukset pysyisivät mukana.

Poispäinkäännöstä tulis harjotella lisää, samoin putkista kääntymistä ja putkijarrutusta. Pujottelu oli niiiiiiiiin masentava. Kontakteilta palkkasin, puomilla oli alusta. Meni hyvin. Putkiin vaati tarkkaa ohjausta, mulla on putkiin ohjaus alkanut heikentymään ja siihen ois syytä kiinnittää huomiota.

Kepit oli kamalat. Niin niin hirveät. Epätoivoinen olo tuli.

Ennen treenejä Cellokin pääsi aksaileen kun oltiin liian aikaisin paikalla. Se meni tällä kertaa tosi hyvin putkiin. Mentiin pääasiassa erimuotoisia putkia ja lisäksi muutama hyppy, A sekä keinu. Innokas Cello on tekemään, mutta itse esteet on sille yhdentekeviä. Sen kanssa oli silti niin kiva puuhastella :)

Cello Oulus BlogBooster-The most productive way for mobile blogging. BlogBooster is a multi-service blog editor for iPhone, Android, WebOs and your desktop

maanantaina, maaliskuuta 21, 2011

Ohjatut treenit: Kehitystä

Sunnuntain treeninä meillä oli Minnan valmennusryhmällekin pitämä erilaisten treenipisteiden harjoitus. Se oli ihan yhtä mukava toiseen kertaan treenattuna ja oli kiva nähdä että Pila oli kehittyny edellisestä kerrasta. Se kesti paremmin häiriötä kepeillä ja puomin suoritus oli makee, täysillä loppuun 2on2off-asentoon.

Ohjauspisteellä rata oli toisinpäin. Oli vaikeampaa tehdä poispäinkäännös vasemmalla kädellä. Pimeään putkeen lähetyksessä ohjaukseni oli löperöä. Jari jo mua ripitti siitä että kun kuvittelen koiran jotain osaavan jätän ohjaamisen puolitiehen. Tässä se näkyi taasen. Taaksetyöntö+valssi meni valssin osalta paremmin. Suunta oli nyt oikea, mutta teen valssiin ylimääräisiä, turhia askelia. Lisäksi asenne! oli paikoitellen taas hakusessa.

Putki-puomierottelussa sain aikaan virheitä kun yritin ohjata puomille. Tarkoitushan on että putkiin ohjaan ja puomille vain käskytän. Hyvin Pila meni ohjauksesta putkeen. Kun tajusin jäädä taakse ja käskyttää, niin valitsi puomin. Koira on fiksumpi kuin ohjaaja...

Pila oli ihana ja todella miellyttävä ohjattava. Ens sunnuntaina ois ATT:llä kisat. Ainoa mikä huolettaa on istuminen ja lähdössä pysyminen. Se on vieläkin epävarmaa. Olen naksutellut istumista ja mielestäni se on nopeutunut, mutta en pysty vielä luottaan etteikö nousis kun paineistuu.

kuva BlogBooster-The most productive way for mobile blogging. BlogBooster is a multi-service blog editor for iPhone, Android, WebOs and your desktop

perjantaina, maaliskuuta 18, 2011

Ohjatut treenit: hyvänmielentreenejä kertaa 3

Perjantaina oltiin V:n kanssa Päivin treeneissä. Oi mikä ihanuus olikaan päästä Aman kanssa treenaan. Ja se meni hyvin. Paremmin ja helpommin kuin Pila, mikä oli yllätys. Rata oli kiva. Alku oli mulle vaikea, keppikulmat vähän kamalia. Pilalle suurta vaikeutta tuotti rengas, jonka se pyrki mustasta putkesta tullessaan vain kiertämään. Amanda kepit oli hitaat, mutta se pysyi siellä niin hyvin että ehdin edelle vetään sitä kohti putkea. Pila taas oli nopeampi pujotteleen, mutta en päässy sen eteen kuin jätti loput pujottelematta.

Sunnuntaina Jarin treeneissä oli kivanoloinen rata. Myöhästyin rataantutustumisesta kun vähän eksyin Pilan ja Cellon kanssa, joten menin radan viimeisenä ja tutustuin siihen vain reunalta. Me mentiin siitä huolimatta ihan hyvin. Pilan kanssa onnistui renkaalla takaaleikkaaminen, vaikka en ois uskonu. Ja se pujotteli joka kerta oikein. Tajusin vasta treenin jälkeen että kepit oli päin seinää.

ratapiirros
(Pilan treenit oli vain esteeseen 20 asti ja putken 21 tilalla oli hämyhyppy)

Suurin ongelma on lähtö. Pila ei millään haluaisi istua. Ja pysyminenkin on vähän siinä ja siinä. Korjaamisesta molemmat turhaudutaan ja onnistun muutenkin paineistaan Pilaa lähtötilanteessa kun en pysty luottaan siihen. Meillä ois tehotreenissä istuminen.

Tiistaina Ams pääsi treenaan saman pätkän kuin Pila sunnuntaina, mutta lopussa oli vielä muutama este lisää. Niin ja yksi hämyhyppy oli poissa. Me mentiin pari kertaa rata nollana läpi, mikä on multa aika iso saavutus. Tosin ohjaus valui sillon joka kerta.

Amanda tuntui hitaalta. Kepit tökki ja kerran lopetti pujottelun kesken, mutta se johtui siitä että puolet oli vähän siirtyneet. Mä en oikein tiedä, että varooko Amanda ja siksi hidastelee vai tuntuuko se vaan musta hitaalta. Onhan mahdollista että Pila menee kovempaa ja siksi Ama tuntui hitaalta. Tai sit ohjasin niin hyvin, että oli siksi aikaa. Tää viimeinen on aika epätodellinen vaihtoehto :D

Pitäis kellottaa joku helppo pätkä Pilan ja Aman kans, niin pääsis vertaileen. Pilalle voisi muutenkin tehdä pari helppoa pätkää missä se saisi paahtaa. Meillä on treenit aika teknisiä. Niiden vastapainoksi voisi antaa vähän helppoa rilluttelua. Mä tykkään tekniikasta, mutta luulen että helpommat treenit antais motivaatiota ja onnistumisen tunnetta koirille.

(En jaksanu piirtää Päivin rataa puhtaaksi.. oon laiska.)

keskiviikkona, maaliskuuta 09, 2011

Ohjatut treenit: Vaikea käännös

Sunnuntaina meillä oli Pilan treeneissä kolme mukavaa pätkää. Kivoja pätkiä siitä huolimatta, että ei meinannut taaskaan onnistua. Varsinkin viimeisessä pätkässä oli täysi mahdottomuus saada Pila kääntymään tiukasti. Kävin omalla ajalla ottamassa saman käännöksen ja tein huomion, että Pila kääntyy kyllä toiselle puolelle tiukasti, mutta toisen puolen käännöksessä se valuu. Samoin ohjattujen treenien niistoissa valui. Mutta mentiin suurinosa ajasta kaikki esteet ihan oikein, vaikkei täydellistä ollutkaan.

Pila irtos taas ihanasti putkeen. Sen se osaa hienosti. Muutenkin mä tykkään kun se jyristää mielellään eteenpäin. Ja huomasin katsoessani videoita, että Pila on ruvennu pomppimaan esteitä joiden vieressä seisoskelen silloin kun ei tehdä mitään. Amanda tekee samaa, mutta Kuje ei. Ja mä nään tän kovin positiivisena kun se tarjoaa itse esteiden ylityksiä, vaikken tiedä onko se oikeasti sitä.

Mä vaan niin tykkään Piusta! Sillä on asenne kohdallaan. Nyt kun vielä oppisin itse joka kerta antamaan kaikkeni. Huomenna Ams menee sydänultraan. Toivottavasti tulos on se, että pääsee perjantaina Päivin treeneihin.

torstaina, maaliskuuta 03, 2011

Ohjatut treenit: Pila pieni valmennusryhmäläinen

Sunnuntaina oli sen verran paljon porukkaa poissa Pilan treeniryhmästä, että treenattiin sit itseksemme kontakteja. Mulla kun oli namiautomaatti sopivasti mukana. Osui hyvään saumaan, kun olin jo ehtinyt miettiä, että pitäisi joku päivä vaan pyhittää kontalteille ilman muuta treenaamista. Virheitä tuli jonkun verran ja Pilalle oli vaikea mennä puomi alas, jos jäin taakse etupalkasta huolimatta. Lisää treeniä tarvittais vielä.

Tiistaina Pila oli valmennusryhmän treenissä ja se oli oikeastaan taitavampi kuin mitä luulen, että Ama ois ollu. Meillä oli todella kiva treeni, missä oli kuusi erilaista rastia. Keppihäiriö, putki-puomierottelu, niisto, ennakoiva valsssi vs. jaakotus sekä ratapätkä, jossa tehtiin pimeän putken hakua, poispäinkäännös ja takaakierto-valssi.

Jaakotuksen harjoittelu tuli mun treenilistaan tähän kaksiviikkoisjaksoon. Pila osaa sen, mutta mä en. Nyt harjoittelen itseksi jaakotusta ja ennakoivaa valssia. Aman kans jaakotusta pitäis harjoitella, mutta katsotaan sitä sit ens viikon jälkeen.

Pila oli taitava. Ratapätkässä se meni oikein, vaikka ohjasin poispäinkäännöksen hassusti ja kerran tein siihen vahingossa vippauksenkin. Piu jotenkin aina yllättää mut taidoillaan. Se alkaa jo lukea kivasti rataa, jos en vain itse säädä ihmeitä. Olen tosin alkanut ajatella, että se on aika hidas. Pitäisi joskus kellotella pätkiä niin tietäis.

Kepeilläkin Pila oli parempi kuin uskoinkaan. Ei kestänyt ihan mahdottoman paljon häiriötä, mutta meni silti tasoonsa nähden hyvin. Tätä voisi itsekseen treenata.

Putki-puomierottelussa, Pila menee herkästi puomille, minkä tiesinkin. Sen saa ohjattua putkeen, mutta tarkkana pitää olla. Tätäkin voisi treenata uudemman kerran. Niistoja ehdittiin tekeen pari, jotka ei olleet kovin kummoisia.

maalaismaisemissa
Koirapoppoo maalaismaisemissa
BlogBooster-The most productive way for mobile blogging. BlogBooster is a multi-service blog editor for iPhone, Android, WebOs and your desktop