Hah, onpas hienoa huomata tässä vaiheessa ettei mulla ole mitään ratapiirrosohjelmaa läppärillä. Kunnollinen aginharrastaja olisi taatusti asentanut ohjelmat samantien koneelle. Tää uusi läppärihän on ollut käytössä jo vaikka kuinka kauan.
Eipä muuta kuin asentamaan.
Ehkä noin kolme tuntia myöhemmin...
Amandan ryhmässä ei ollut kouluttajaa paikalla, joten heiteltiin ideoita ja pääsiassa Tonin ajatuksista koottiin tälläinen rata. Rata on Tonin iPhonella piirtämä. Vähän tuumin, että pitäisikö itsekin tilata sellainen appsi.
Olipahan vääntöä. Alku meni yllättävän sutjakasti, mutta keinun jälkeinen elämä... Huoh! Ihan itse laitoin numerot 11-15 paikoilleen ja niihin ei meinanut niin millään saada hyvää ohjausta. Hypyn 13 takaakierto oli ihan tuskaa. Väännettiin sitä poispäinkäännöksenä, mutta jos hiukankin liian aikaisin irrotti koiran, niin heti hyppy meni väärinpäin. Amanda ei myöskään irronnut 11 renkaalle, joten oli pakko mennä tekeen sen ja 12 hypyn väliin valssi. Ja keinun jälkeistä 9 hyppyä ja ennakoivaa valssia hiottiin. Me ei saatu koko rataa kertaakaan tehtyä putkeen. Kepit oli kamalat ja hitaat. Ei silti huono treeni, vaikka vaikea olikin. Ainakin oli aika kaikkensa antanut olo lopussa.
Sellainenkin huomio että 14 hypyn jos teki pyörityksenä niin omalla sijainnilla oli suuri merkitys. Jos saattui olemaan keskellä rimaa koira pyörähti vasemmalle ja jos oli oikean siivekkeen luona koira pyörähti suunnitellusti oikealle.
Pilan treenissä meillä oli kaksi pätkää. AgilityBluesilla piirretty noin sinnepäin kuva.
Ensimmäinen pätkä (mustat numerot) saatiin onnistuun hyvin. A:lta valui persjätössä ensin läpi. Keppien jälkeen en aluksi uskaltanut tehdä persjättöä, mutta käskettäessä tein senkin. Pituuden kokeilin pyörittää sekä oikealta, että vasemmalta. Vasemmalle pyörittäessä tein kepeillä persjätön ja ennakoivan valssin ennen pituutta mikä toimi hyvin. Oikealta pyörittäessä tein ennakoivan valssin siihenkin, mutta se valui helpommin pitkäksi. Lisääkin voisi ennakoivaa valssia treenata...
Toisella pätkällä (punaiset numerot) hiottiin alkua oikein urakalla. Kokeilin tehdä 3-4 välin välistä vedolla, mutta jouduin varmistamaan nelosta niin kauan, että pituus jäi silkan onnen varaan. Muutamaan kertaan Pila jopa irtos sinne. Kulma oli tosi huono ja este kaukana. Kokeilin myös päällejuoksua 3 hypylle, niin että kakkoselle piti irrota, siinä tuli vähän kiire nelosen ohjaamisessa, mutta pituus oli siltä puolen helpompi ohjattava. Keppien jälkeiselle hypylle tein persjätön ennen rengasta. Pila valui, mutta esteet mentiin oikein. Siihen olisi toiminut paremmin valssi, mutta ei päästy kokeilemaan kun Pila oli niin väsynyt ettei se kestänyt irtoamista kepeiltä. Mutta tehtiin ekaksi pätkä riman tiputuksella läpi, että melkein nolla. Pila ei kyllä niin kestä mun sähellystä riman päällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti