torstaina, maaliskuuta 15, 2012

Sairasloma jatkuu

amajatapa

Käytiin eilen lääkärissä näyttämässä Amandan oikeassa jalassa olevaa pattia. Siinä on jo pitkään ollut rasvapatti, joka viime viikon sunnuntaina alkoi turvota ja Ama päätti hoivata sitä, jolloin se meni myös pinnasta rikki. Se täyttää siis epäilyttävän patin tuntomerkit. Patti leikataan pois 27.3 ja samalla siitä otetaan koepala. Kuje pääsi samalla reissulla näyttämään hampaansa ja antamaan verta. Hampaat oli kamalat, joten hammaslääkärireissu tuli Kujeelle ja pääsevät tytöt yhdessä toisenkin kerran lääkäriin.

Ekaa kertaa oltiin liikenteessä pitkään aikaan ja reissu tehtiin eläinlääkäriin. Kuje ja Ama oli vähän nyreissään. Vähän aikaa kotiinpaluun jälkeen Amanda alkoi yskiä. Että silleen. Se ois taas vähintään kaksi viikkoa kennelyskäkarenssia. Ehdin jo toivoa, että se ois ohi.

Ama ei ole kauhean kipeän oloinen, joten toivon ettei se aio yskiä kauheasti enempää. Pitäkää peukkuja, ettei se yskisi paria päivää enempää, niin pääsisin edes Pilan kanssa kuun lopussa Turkuun kisaamaan.

Näyttää vähän siltä, että voin sittenkin raivata pihalle tilan kepeille, sillä ei ihan heti päästäkään treeneihin. Onneksi tässä kuussa tai ensi kuussa ei ihan montaa koulutusta ole, joten ei tarvi ihan kaikkea perua. Tän vuoden teema näyttää olevan sairastelu. :(



BlogBooster-The most productive way for mobile blogging. BlogBooster is a multi-service blog editor for iPhone, Android, WebOs and your desktop

Ei kommentteja: