Joskos sitä pikkuhiljaa alkaisi palautua SM-kisareissulta. Varmaan olisi syytä sillä tänään alkaa loma. Yksi startti joukkueradalla ja olen ihan poikki matkasta.
Lähdin matkaan vain Amandan kanssa ja jo perjantaina, vaikka joukkuekisa kisattiin lauantaina. Mutta Länderimobiili ei ole mikään kaikkein nopein liikkumisväline joten ajattelin, että ihan hyvä varata aikaa. Reitiksi Tikkakoskelle valitsin Keuruun kautta kulkevan tien, koska ajattelin välttää Jämsän tietyön ja tämä oli karttasovelluksen mukaan vain kilometrin lyhyempi reitti.
Lupaavasti ajeltiinkin asvalttitietä kauniissa auringon paisteessa.
Siinä vaiheessa kun olin jälleen hiukan ohi reitin oltiin jo koettu, vaikka mitä seikkailuja.
Jotenkin tiet vaan muuttui kapeammiksi ja hiekkaisemmiksi.
Amanda oli siirtynyt takaa häkistä, turvavöihin etupenkille. Se ei ole ihan niin kiva matkustuskumppani kuin Pila. Joo, olihan siinä vaikka mitä matkalla. Näin ekan hirvenikin ratissa ollessani yms. Mutta ei nyt ihan koko matkaa olisi tarvinnut läähättää. Amsi-ressu stressaa niin helposti.
Pysähdyttiin 32km ennen Tikkakoskea ja varasin aamuksi paljon aikaa. Yö meni makeasti nukkuessa.
Aamulla oli kauhean mukava nousta keittämään kahvia. On se hauskaa puuhailla pikkukeittiössä.
Amandakin oli innokas jatkamaan matkaa.
Kas kummaa kun parin kilometrin päässä reitti muuttui hiekkatieksi. Voihan nenä. Reittivalinta oli todella surkea. En tiedä mitä rallitietä ajettiin, mutta melkoisia ylä- ja alamäkiä mahtui reitille. Ja suoraan sanottuna matkailuauto ei ole ihan mukavin tiukkoihin hiekkakurveihin. Puhumattakaan että olin varannut aikaa tunnin, mutta vähän alkoi siinä neljääkymppiä ajaessa mietityttää että ehditäänkö seitsemäksi.
Päästiin perille. Eksyttiin lopussa tosi monta kertaa kun en nähny mitään opasteita. Päästiin parkkipaikalle hiekkakentälle, ihan kehien lähelle. Välissä oli vaan tie.
Kisoissa oli mukavaa. Hirveän paljon tuttuja, pääsi höpisemään. Oma osuus kisoista oli aika surkea hylly, mutta mahtavaa katsoa upeita suorituksia ja hienoa agilitya.
Jäätiin seuraamaan vielä sunnuntain kisat.
Siihen loppuikin kuvat reissusta, mutta seikkailut ei. Kun olin lähdössä kotiin, jouduin huomaamaan, että Länderimobiili on uponnut hiekkaan. Yritin nutkuttaa sitä irti, mutta auto vajosi syvemmälle ja konepellin alta nousi savu. Voi kääk! Miksi mulle aina sattuu tälläistä?
Olin ajoittanut lähdön maksi- ja mini-finaalien väliin välttääkseni ruuhkan ja ketään ei tietysti ollut missään. Finaalien loputtua onneksi alkoi väkeä löytyä ja kiitos ystävällisten matkailuauto-ihmisten saatiin Länderimobiilikin lopulta kiskottua irti hiekkakuopasta. Ja savukin vähän hälveni. (Auto tällä hetkellä huollossa...)
Sunnuntaina mulla oli toki myös ongelmia ladata puhelinta ja karttasovellus tottakai syö extrapaljon akkua. Ihmeesti löysin silti suurin piirtein oikealla reitille ja ajelin kiltisti Jämsän kautta kotiin opasteita seuraten.
Että semmoinen reissu. Kaikkea sitä voikin sattua. On se hienoa, että mulla on ajokortti ja silleen ;)
Lähdin matkaan vain Amandan kanssa ja jo perjantaina, vaikka joukkuekisa kisattiin lauantaina. Mutta Länderimobiili ei ole mikään kaikkein nopein liikkumisväline joten ajattelin, että ihan hyvä varata aikaa. Reitiksi Tikkakoskelle valitsin Keuruun kautta kulkevan tien, koska ajattelin välttää Jämsän tietyön ja tämä oli karttasovelluksen mukaan vain kilometrin lyhyempi reitti.
Lupaavasti ajeltiinkin asvalttitietä kauniissa auringon paisteessa.
Siinä vaiheessa kun olin jälleen hiukan ohi reitin oltiin jo koettu, vaikka mitä seikkailuja.
Jotenkin tiet vaan muuttui kapeammiksi ja hiekkaisemmiksi.
Amanda oli siirtynyt takaa häkistä, turvavöihin etupenkille. Se ei ole ihan niin kiva matkustuskumppani kuin Pila. Joo, olihan siinä vaikka mitä matkalla. Näin ekan hirvenikin ratissa ollessani yms. Mutta ei nyt ihan koko matkaa olisi tarvinnut läähättää. Amsi-ressu stressaa niin helposti.
Pysähdyttiin 32km ennen Tikkakoskea ja varasin aamuksi paljon aikaa. Yö meni makeasti nukkuessa.
Aamulla oli kauhean mukava nousta keittämään kahvia. On se hauskaa puuhailla pikkukeittiössä.
Amandakin oli innokas jatkamaan matkaa.
Kas kummaa kun parin kilometrin päässä reitti muuttui hiekkatieksi. Voihan nenä. Reittivalinta oli todella surkea. En tiedä mitä rallitietä ajettiin, mutta melkoisia ylä- ja alamäkiä mahtui reitille. Ja suoraan sanottuna matkailuauto ei ole ihan mukavin tiukkoihin hiekkakurveihin. Puhumattakaan että olin varannut aikaa tunnin, mutta vähän alkoi siinä neljääkymppiä ajaessa mietityttää että ehditäänkö seitsemäksi.
Päästiin perille. Eksyttiin lopussa tosi monta kertaa kun en nähny mitään opasteita. Päästiin parkkipaikalle hiekkakentälle, ihan kehien lähelle. Välissä oli vaan tie.
Kisoissa oli mukavaa. Hirveän paljon tuttuja, pääsi höpisemään. Oma osuus kisoista oli aika surkea hylly, mutta mahtavaa katsoa upeita suorituksia ja hienoa agilitya.
Jäätiin seuraamaan vielä sunnuntain kisat.
Siihen loppuikin kuvat reissusta, mutta seikkailut ei. Kun olin lähdössä kotiin, jouduin huomaamaan, että Länderimobiili on uponnut hiekkaan. Yritin nutkuttaa sitä irti, mutta auto vajosi syvemmälle ja konepellin alta nousi savu. Voi kääk! Miksi mulle aina sattuu tälläistä?
Olin ajoittanut lähdön maksi- ja mini-finaalien väliin välttääkseni ruuhkan ja ketään ei tietysti ollut missään. Finaalien loputtua onneksi alkoi väkeä löytyä ja kiitos ystävällisten matkailuauto-ihmisten saatiin Länderimobiilikin lopulta kiskottua irti hiekkakuopasta. Ja savukin vähän hälveni. (Auto tällä hetkellä huollossa...)
Sunnuntaina mulla oli toki myös ongelmia ladata puhelinta ja karttasovellus tottakai syö extrapaljon akkua. Ihmeesti löysin silti suurin piirtein oikealla reitille ja ajelin kiltisti Jämsän kautta kotiin opasteita seuraten.
Että semmoinen reissu. Kaikkea sitä voikin sattua. On se hienoa, että mulla on ajokortti ja silleen ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti