maanantaina, tammikuuta 01, 2007

Uuden vuoden vietto

Niin sitä vuosi vaihtui taas kerran ystäväjoukon keskellä. Sunnuntai-aamuna lähdimme vaatimattomalle seitsemän tunnin junamatkalle kohti Keski-Suomea. Yllättävän rattoisasti meni matka. Varsinkin Seinäjoki-Tampere väli meni ihan suhauksessa, kun juttelimme Leevi-kissan omistajan kanssa. Amanda kerjäsi koko sen ajan rapsutuksia. Se osaa olla sinnikäs sille päälle sattuessaan. Neiti nojaili kovin viattomasti toisen polveen katsoen samalla suurilla silmillään anovasti ja eikös se saanutkin oitis haluamiin rapsuja ja kehuja.

Tarkoitus oli alunperin mennä lenkille siihen aikaan kun ulkona ei pauku. Ajoitus meni keilaamisen takia vähän pieleen ja emme osuneet ulos ihan oikeaan aikaan. Niinpä kävimme Onnin, Amandan ja Leelan kanssa lenkillä ihaillen samalla taivaan pauketta. Onnia ja Leelaa ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. Amanda jäi muutaman kerran tuijottelemaan taivaan värejä, mutta ei sen kummemmin välittänyt paukkeesta. Onneksi niin.

Maanantaina lähdimme takaisin kohti Tamperetta. Muiskulla oli ihan järjettömät määrät tavaraa mukana. Pääsimme juna-asemalle ajoissa ja raahasimme tavarat suurin piirtein paikkaan jossa muistelin jääneeni junasta. Juna oli vaatimattomat kolme varttia myöhässä. Siinä vaiheessa kun olimme vaatettaneet koirat kummallisiin vaatekertoihin, alkoivat junan valot vilkkua. Olisi pitänyt kai aiemmin kaivaa vaatteet esiin.

Junaan pääseminen ei sekään ollut aivan mutkatonta. Joku nainen oli jättänyt lastenrattaat junan oven eteen ja minä en saanut sitä auki. Konduktööri riensi avuksemme ja sai oven juntattua auki. Kiireen vilkkaa nostimme koirat ja tavarat junaan. Onneksi olimme varanneet ajoissa paikat sillä siellä ei juuri ollut tyhjää tilaa. Taatusti kaikkein pisin osuus oli kävely juna-asemalta kotiin raahaten järkyttävää tavarakuormaa. Sortoon (=erään sorttinen kärry, vähän kuin kaljakärry, mutta isompi) oli lastattu kaksi suurta matkalaukkua, muiskulla oli selässään iso rinkka ja minulla suuri käsilaukku. Raahasimme vuorotellen Sortoa ja olimme molemmat aivan puhki kotiin päästyämme.


Kuva on Raahessa tehdyltä lenkiltä

Lenkillä 28.12.06 Raahessa

Ei kommentteja: