torstaina, toukokuuta 28, 2009

Yö meni uinuessa

Vauvat ja äiti voivat hyvin. Yökin meni vallan mainiosti. Yhdessä vaiheessa saatiin Kujeen kanssa keskustella siitä, että maataanko vauvojen kanssa lattialla vai karvan päällä. Kuiskiksella on pesässä aika kuuma, eikä sekaisin oleva maha varmaan yhtään helpota oloa. Se tuppaa valumaan itse viileälle lattialle ja pennuthan ryömivät kiireen vilkkaa perässä tisseille.

Jäärä
(Kuvassa: Jäärä)

Järjestin koko pesän sitten uusiksi keskellä yötä ja aamuun asti päästiin makoisasti nukkuessa. No joo ehkä koiran unta torkkuessa olisi oikeampi kuvaus, mutta sain kuitenkin nukuttuakin. Vauvat pysyivät lämpimällä peitteellä ja Kuje herätti mut vasta aamulla päästämään sen ulos.

Järkäle
(Kuvassa: Järkäle)

Kaiken kaikkiaan Kuje alkaa rauhoittua eikä sähellä niin kovasti. Sille on maistunut niin ruoka kuin maidonvastike, jota se litkii innokaasti. Alkuun se suostui juomaan vain vastiketta, mutta eilen illalla meni jo ruokakin alas. Maha on vielä sekaisin, mutta selkeästi jälkisupistukset alkavat helpottaa.

Jekku
(Kuvassa: Jekku)

Pennut ovat suloisia ja vilkkaita. Kasvavat ihan silmissä. Nyt ne alkavat jo näyttää koirilta ja liikkuvat entistä innokkaammin. Muutamaan kertaan sai pentuja pelastaa Kujeen selän takaa yöllä kun lähtivät seikkailemaan.

Jippo
(Kuvassa: Jippo)

Pentujen kuvaaminenkin on aika taiteilua. Ensinnäkin kaikki vilistävät kiireen vilkkaa ihan väärään suuntaan. Pää täytyy väen vängällä saada vähintään käännettyä pois. Mulla ei suinkaan ole kameran käyttö hallussa ja monta kertaa on tullut tarkennettua johonkin käsittämättömiin kohtiin. Puhuttakaan siitä, että valo ei ole kaikkein parhain. On niitä silti hauska kuvailla.

Juju
(Kuvassa: Juju)

2 kommenttia:

jassu kirjoitti...

Onnittelut sullekin Hanna ihanista ja kauniista pentusista, jotka Kujeesi pyöräytti! Ja vaikka tuolla alempana sanoit kauneuden tulleen Totti-iskältä, niin kyllä siihen aina tarvitaan se äitikin! Ja kaunishan tuo on Kujekin! :)

jassu

Welmuset kirjoitti...

Ihania kuvia ! onneksi olkoon vielä kovasti ! yövalvominen .. hmm muistan hämärästi mitä se oli .. Sitten kun olet valvonut muutaman yön heräät ja etsit niitä pentuja milloin mistäkin ..;0) sellaista valveunta ..Keväällä varmaan mukavampi valvoa valoisassa yössä kun mitä meillä oli joulun aikaan .. nauti niistä pienistä ..ennenkuin huomaatkaan on ne jo lähteneet uusiin koteihin .. !
terkuin Rouva Welmunen .. meidän pennelit tänään 6 kk .kyllä aika rientää !