torstaina, heinäkuuta 27, 2006

Odotusharjoitus

Eilen lenkillä harjoiteltiin odottamista. Amandalla ei touhu ole vielä ihan hallinnassa, mutta eipä Onnikaan ollut kovin vakuuttava. Kaikki lähti siitä, kun Onni oli pällipää ja kieriskeli nurmikolla ja Amanda piristi kovasti yrityksiäni saada Onni liikkumaan hyppimällä ympärillä ja sotkemalla hihnat ihan solmuun. Jätin Amandan kiinni viereiseen tolppaan ja raahasin Onnin pois nunrmikolta. Käskin sen odottaa ja palasin hakemaan Amandaa. Odottiko Onni kiltisti? Ei! Se odotti hetken aikaa ja köpötteli sitten perääni ja jumitti uudelleen nurmikolle. Joten totesin, että ehkä tässä on syytä harjoitella vähän.

Suunnittelin sitten sellaisen odottamisleikin jossa kiersimme talojen ympäri ja toisen piti aina odottaa, kun kiersin toisen kanssa nurkan taakse. Alussa koirat näkivät toisensa ja sitten vaikeutettiin niin, että näköyhteys katkesi ja odotusaika piteni. Sujui oikein mallikkaasti ja hauskaakin oli. Pitäisi varmaan tehdä tälläisiä harjoituksia useammin, mutta täytyy myöntää, että olen aika laiska harjoittelemaan.

Ei kommentteja: