Paljon yritystä, mutta laihat tulokset. Kolme läähättävää olentoa palasi juuri iltalenkiltä. Lähdimme paljon tavallista aikaisemmin lenkille ja tähän aikaan on näemmä muutkin liikkeellä. Rusakko (varsin todennäköisesti yhä se yksi ja sama) osui silmiimme läheisellä nurmikentällä. Amanda oli pompata turkistaan innosta. Ensin kokeilin toimiiko luoksetulo. Se toimi, joten vähän niinkuin palkkioksi lähdimme tutkailemaan rusakon reittiä. Amanda nuuhk maata innoissan ja säntäili sinnetänne. Onni oli vakaampi ja jyristi onnimaiseen tapaan suoraan eteenpäin. Seurasimme vikkelää Amandaa juosten. (Oli fiksua syödä ennen lenkille lähtöä, suosittelen kaikille, jotka haluavat saada mahansa särkemään.)
Amanda oli todella vakuuttava seuratessaan jälkeä. Se tiesi täsmälleen minne oli menossa. Ei ihan turha jälki, löysimme hienon saaliinkin. Kakkapökäleen. Yököttävän homeisen kakkapökäleen, jonka Amanda nappasi riemuissaan suuhunsa. Voih, minä ilkeä ilonpilaaja, joka en antanut sen syödä saalista. Niin epäreilua...
Näin muuten rusakon uudelleen, kun palailimme takaisin kotiin. Naureskeli puun takana ja loikki tien yli. Onnikin haistoi sen ja olisi lähtenyt tutkimaan hajua, mutta ajattelin, että yksi jänisjahti tälle päivälle riittää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti