keskiviikkona, tammikuuta 31, 2007

Urheilua: Rappusia, rappusia ja vähän muuta

Olen onnistunut koko alkuviikon välttelemään hissiä. Ihan kiva, että asutaan neljännessä kerroksessa... Puhumattakaan siitä, että koulussa tunnit ovat myös yleensä neljännessä kerroksessa. Rappusia siis on piisannut.

Eilen oli agitreenit ja tällä kertaa treenien jälkeen tein venyttelyjä. (En tosin niitä ennen..) Otin myös muutamia vatsalihasliikkeitä ja punnerruksia. Muisku on hankkinut käsipainot, joilla tein pienen liikesarjan. Sanoisin että puolisen tuntia huiskimista television katselun lomassa. Tänään lihaksissa tuntuu, että jotain tuli tehtyä, mutta eivät ole kipeät.

Kävin koirien kanssa pitkät iltalenkit. Harkitsin juoksemista Amandan kanssa, mutta ilma oli vähän kylmä ja kävimme vain tunnin reippaan kävelylenkin. Koska Onni oli ollut harkoissa, se sai tyytyä puolen tunnin reippaaseen kävelyyn. Yleensä meillä on iltalenkit olleet vain lyhyitä pisutuksia. Huomasi, että kello oli ihan liian paljon lenkeiltä palatessa..

3 kommenttia:

n-elikot kirjoitti...

Oot kyllä tosi reipas, kun jaksat käydä koirien kans erikseen lenkeillä. Itellä on aina molemmat samalla lenkillä. Jatka samaan malliin!

Anonyymi kirjoitti...

Saanko liittyä tsemppausrinkiin mukaan? En agilityä varten, mutta liikkumaan on siis tarkoitus pyrkiä. :)

http://liikkumaan.vuodatus.net/

Adeina kirjoitti...

Sanna, Kyllä saa liittyä mukaan. Mitä enemmän väkeä sen mukavampaa :)

Pia, Mä olen kovasti yrittänyt käydä kerran päivässä erilliset lenkit, mutta se lipsuu niin kovin helposti. On niin paljon helpompaa mennä yhtä aikaa.