perjantaina, elokuuta 24, 2007

Murkkuilua ja matkaväsymystä

Eilen aloitin päivän jo yöllä. Kävin ensin vähän töissä. Oikein pirteänä.. Mätsärin vuoksi jäi yöunet (=iltaunet) pariin tuntiin. Vaan olihan sinne mätsäriin silti mentävä. Aamulla seitsemän aikaan tulin takaisin pakkailemaan kamat kasaan ja yhdeksän junalla suhautettiin taasen kohti Kipalaa. Meni jotenkin loppupäivä nukkuessa. Tai oikeastaan koirilla se meni leikkiessä ja toisten kanssa kuulumisia vaihtaessa ja minulla sohvan nurkassa torkuskellessa ja välillä jonkun sanan sopertaessa.

Kujeella on murkkuilut alkaneet.Keskiviikkona mätsäristä takaisin päin tullessa piti jäädä ihmettelemään miestä, joka purki sinisten liinojen kasaa. Eipä siinä muuta kuin tutustumaan ihmeelliseen liinapinoon ja samalla mieheenkin.

Torstaina asemalle kävellessä törmättiin mieheen (taas mieheen...) ja kottikärryihin. Vallan kummat kapistuksethan ne. Ohiajanut bussi töräytti juuri sopivasti ilmat pihalle siinä kärryjen luona Kujeen päälle. Meni tyttönen vähän hölmistyneen näköiseksi ja sen jälkeen oli pakko kärryihinkin (ja mieheen) tutustua.

Sääli, että miehet olivat vanhoja. Olisipa kätevä keino tutustua... Kuje ei oikein osaa löytää niitä mun makuun sopivia miehiä. Asemallakin bongasi oikein söpön, meni itsekseen tutustumaan, mutta ei tajunnut katsoa sitä vieressä seisovaatyttöystävä. No ainahan mulla on Onni, joka mielellään tutustuisi erityisesti kaikkiin juoppoihin....

Ei kommentteja: