keskiviikkona, lokakuuta 10, 2007

Länderien näyttelytreenit

Eilen oli tarkoitus mennä näyttelytreeneihin Kujeen kanssa, mutta juoksujen alettua vaihdoinkin länderin Amandaksi. Olikin tosi hyvä valinta. En ollut huomannutkaan, että Amanda tarvitsisi vähän kertausta näyttelykäyttäytymisen suhteen. Se liikkui aluksi iloisesti peitsaten. Meni aika kauan ennenkuin muistin, että miten Amanda pitää esittää ja sain palkattua sitä ravista. Niin se vain on, että jos haluaa ländereitä käyttää näyttelyissä niin pitää muistaa välillä vähän harjoitella. Amandan edellisestä näyttelystä on puoli vuotta ja tauko kyllä näkyi.

Pöydällä Amanda tutisi kuin haavanlehti. Ihmettelin aikani ennenkuin tajusin, että viimeksihän se on pöydällä ollut agikisoissa mittavana. Siispä pyysin, että ensimmäinen "tuomari" tutkisi Amandan uudelleen ja jakelin sille runsaasti nameja. Amanda rentoutuikin vähän ja kolmannella pöytätutkimiskerralla se oli jo oma itsensä. Tulipa taas todettua, että Amandan kanssa pitää tehdä palauttavia treenejä jos pöydällä on tapahtunut jotain jännää. Meille oli tästä harjoituksesta kovasti paljon hyötyä.

Amandan lisäksi paikalla oli Rekku, Foxy ja Toto sekä espanjanvesikoira Pörrö tai Pörri. Niin sitä harjoiteltiin yhdessä ravaamista, kokeiltiin eri tapoja saada koira lopettamaan peitsaaminen, tutkittiin koiria pöydällä, seisotettiin ja höpöteltiin. Kivaa oli ja toivottavasti muillekin oli treenistä hyötyä. Kiitoksia kaikille osanottajille! Tampereen läntsyihmiset on nyt kunnostautuneet yhteisen harrastamisen saralla kovasti :)

Ei kommentteja: