lauantaina, lokakuuta 15, 2011

Ohjatut treenit: Kurssia ja kavereita

Käytiin perjantaina seurakavereiden kanssa treenailemassa viimeiset paniikkiohjaukset ennen sunnuntain piirimestaruuskisoja. Varsinaisesti ei ollut ohjattu treenikerta, mutta sekä Nappis, että Laura neuvoivat sen verran hyvin, että oli ihan koulutettu olo, joten lasken sen ohjatuksi treenikerraksi. ;) Meillä oli Niinun radasta pätkä ja sitten höystettiin sitä muutamilla esteillä.

ratapiirros

Mulla oli mukana Ama, Kuje ja Cello. Kujeen kanssa vaikeutena oli viskileikkaus nelosesteelle. Enhän mä muistanut, että Kuje ei varsinaisesti osaa sitä ja vielä vähemmän antaa anteeksi surkeaa ohjausta siinä. Enpä kyllä saanut sitä Aman kaan kanssa onnistumaan ensimmäisellä kerralla. Toinen kompastus kivi oli 12-13 väli. Siihen oli tosi vaikea saada toimivaa ohjausta niin, että ehti kunnolla 13:sta. Erilaiset yhdistelmät oli pakkovalssi+päällejuoksu, takaakierto-valssi+päällejuoksu, takaakierto+puolivalssi+pakkovalssi. Oli vaikeeta niin Kujeen kuin Aman kanssa. Amandan ohjaaminen kaikkineen oli helpompaa. Luulen, että tarttis harjoitella takaakiertoja.

Cello teki putkea ja puomia. Se oli aikas ihku ja teki innokkaasti. Puomilla se mennä tohotti häntä heiluen. Pysähtyi kerran todella hienosti, muuten vaan viiletti nameista piittaamatta edes takaisin. Mun täytyy myöntää, ettö se oli niin sulkku, etten ottanut sitä kovin tosissani. Enkä ollut kauhean pahoillani vaikkei sillä ollut ajatustakaan pysähtyä. Suoraan putkeen hakeutui innokkaasti, kovin vaikeita kulmia ei tehty.

Tänään sitten Pila pääsi Kim Kurkisen kurssin ensimmäiselle treenitunnille. Näitä on yhteensä neljä kertaa. Tästä tekemisestä mulla ois videokuvaakin, kiitos Tonin, joka viitsi sen meille videoida. :) Pila sai positiivista kommenttia nopeudesta ja hyvistä kontakteista, joskin se karkas kontaktille ihan omin nokkineen. Rata oli kiva ja menevä. Ois pitänyt liikkua niin paljon nopeammin, mutta kivaa oli. Näillä eväin sit kohti huomisia piirimestaruuksia, Kujeen ja Aman kanssa yksilöihin ja kaikki kolme on joukkuekisassa samassa joukkueessa.

Ei kommentteja: