torstaina, lokakuuta 13, 2011

Ohjatut treenit: hienoja, pieniä koiria

Kuukauden keskiviikkona Pila pääsi taas yksikseen agiliitämään. Ja oli taas niin hieno, pieni koira. Hiottiin ennakoivia valsseja ja tiukkoja takaakiertoja. Ai, että se osaa kääntyä makeesti kun ohjaan oikein. Takanaleikkauksessa mulla oli ongelmia ajautua väärään kohtaan ja ajaa päälle. Loppuun saatiin vielä hienoja saksalaisia.

Kepeillä oli vähän ongelmaa kun Pila jäi arpomaan loppua. Me tehtiin tähän ongelmaan jo pari toistoa verkkokepeillä ja palkalla viimeisessä välissä, mutta lisää saisi tehdä.

Voi miten mulla jäi tosi hyvä mieli treenistä. Lauantaina Pila pääsee Kim Kurkiaisen kurssille ja sit sunnuntaina piirimestaruuksien joukkueradalle. Vähän polttelis kisata sen kanssa, mutta keppien loppu pitäisi ehkä sitä ennen saada varmemmaksi.

Talvella meillä ois seuralla kouluttaja Minna ja sitten iltaviikoilla mennään taas Päivin yksäreille. Marraskuussa vaihtuu meillä seura talviaikaan. Tarkoitus ois Pilan kanssa jatkaa keväällekin kerran kuukaudessa kurssia Annen koulutuksessa. Kaikkee kivaa ois siis tiedossa. Joskin saattanee olla kiireitä kun treenejä ois ma, ti, ke.

Tiistaina Tapsu meni verkkokujaa poikien kanssa ollen supertaitava. Cello nostaa etumatkaansa Totskiin. Toton kanssa pystyy tekeen sen kolme toistoa ennenkuin se taas muistaa Amandan olemassa olon ja alkaa haahuilla. Cello taasen on työintoa tulvillaan. Ja se jopa irtoilee hienosti namikupille. Keskiviikkona kavensin kujaa, mutta se on yhä kuja ja vaikka Tapa ois helposti mahtunut siitä juokseen suoraa, se jäi nyt tauolle. Tapa pääsi kyllä treenaan alasmenon kun halusin ottaa sen menoa videolle.

Video

Viimeksi Totski oli näistä kahdesta pojasta menevämpi. Katsotaan muuttuuko tilanne, sikäli se tässä pikkuhiljaa alkais rauhoittua rakkauden suhteen. Kontakti on kyl Totorolla paremmin mielessä kuin Cellolla. Joskin me vähän tuumittiin, että jos Cellolle opettaisi kepit ja putken ja ilmottais sen jonnekin hyppikselle. Pitääkin ottaa putki mukaan pihatreeniin keppien lisäksi. Cello periaatteessa osaa kyllä kaikki esteet, mutta meno ei vielä oo ihan sellaista kuin toivoisin. Totskia pikkaisen hidastaa hyppykorkeus. Se menee medejä, mutta maksi-hyppyjä ei olla harjoiltu. No katotaan nyt kuin homma lähtee etenee. BlogBooster-The most productive way for mobile blogging. BlogBooster is a multi-service blog editor for iPhone, Android, WebOs and your desktop

Ei kommentteja: