Ostin Oulusta miniläppärin. Pallottelin joulun aikaan kahden vaihtoehdon välillä, joko Nintendon DS-pelikonsi tai miniläppäri. Muutama matka meni niin perinpohjaisen kyllästymisen vallassa, että jotain oli pakko kehittää. Päädyin miniläppäriin, koska ajattelin, että sillä voi sekä pelata, että tehdä kaikkea muutakin.
Ensimmäinen kone oli Acer Aspine Onen vaaleanpunainen suloisuus. Valitettasi siinä oli kovalevy rikki ja jouduin vaihtamaan valkoiseen vaihtoehtoon. Tämä on toiminut ihan kiitettävästi tähän asti. Akun kesto ei ole mikään järkyttävän suuri. Ainakaan pelatessa ;) Nykyisin junista löytyy kuitenkin sen verran hyvin pistokkeita, että voi kesken matkan ladata akkua. Kone on mukavan pieni, mutta silti näppäimistössä on hyvä tuntuma. Matka sujuu kivasti koneen kimpussa.
Onni jäi vielä kahdeksi viikoksi Ouluun. Toivottavasti se ei enää lihoisi enempää. Se on ihan karmea pallo. Äiti on päässyt vähän syöttämään ja Onnihan syö -hyvällä ruokahalulla. Kaikki ehdottivat että Amanda voisi jäädä lihomaan, mutta mun pitää treenata sen kanssa keppejä. Ilmoitin tytöt kahden viikon päästä kolmeen starttiin. Lauantaina ois molemmilla kaksi kisaa sekä sunnuntaina Kujeella hyppis ja Amandalla agirata. Kaksi viikkoa hyvää aikaa treenata keppejä...
tiistaina, tammikuuta 27, 2009
sunnuntaina, tammikuuta 25, 2009
Vitonen kepeiltä, vitonen kepeiltä, vitonen kepeiltä....
Eilisen perusteella voisi sanoa, että keppeihin kannattaisi _vähän_ panostaa. Katsoin kisojen jälkeen n-elikon videokamerasta meidän menoa ja kepit oli vielä järkyttävämmän näköiset kun miltä ne tuntuivat. Ihan kuin kiduttaisin Amandaa. Kujeen kepit oli vähän iloisemmat, mutta sössin ne muuten.
Jospa aloittaisin ekasta radasta. Amandan ensimmäinen agilityrata meni vähän kankeasti. Se hyytyi kontakteilla, mutta ei hypännyt pois. Keinulla olin ihan varma, että nyt pomppaa, mutta sain sen houkuteltua eteenpäin. Viimeinen kontaktieste oli A ja se mentiin jo iloisesti, niin iloisesti, että Ama karkasi pussin sijaan A:lle. Taas selkäni takaa. Sama siis mistä hyllytettiin Liedossa. Sitä ennen oli jo alla vitonen kepiltä.
Toisella agiradalla meni oikeastaan vielä huonommin. Amandaa ei lainkaan kiinnostanut lähteä mukaan. Se haisteli lähdössä vaan maata. Lähtihän se lopulta mukaan kun itse lähdin juoksemaan. Hirveän pitkiä kaarroksia. Seppo Savikon rata oli oikeasti aika kiva. Ei mikään ihan helppo. Keppeille meno ois ollu meille tosi sopiva, mutta Amanda taisi lopettaa pujottelun ekan keppi välin jälkeen. Koska Ama veti pitkiä kaarroksia ja meno oli hidasta, niin hukkasin sen vähän yhdessä käännöksessä ja vedin hypyn ohi. Siitä toinen vitonen ja tähän kaikkeen tuhraantui melkoisesti yliaikaa.
Viimeiselle hyppyradalle oli ilmoitettu molemmat tytöt. Kuje starttasi ekana ja Ama oli kolmanneksi viimeinen. Pikkuneiti oli melkoisilla kierroksilla lämmittely-esteillä, mutta lähtöön jäi hämmentynyt pikku koira. Tokana esteenä oli kepit ja yllättäen sössin ne. Kuje kuitenkin pujotteli ihan kivasti kun pääsi rytmiin kiinni. Sen vauhti oli todella hidas ja putkissa se jäi vähän haistelemaan. Sain vedättää ihan kunnolla. Pussin kohdalla tyttönen ei vissiin kestänyt vedätystä ja tuli ohi. Jäi haistelemaan pussia, mutta meni sitten nätisti läpi kun sain sen houkuteltua oikeaan kohtaan. Loppurata meni sen jälkeen ihan kivasti ja tuli ehkä jopa hitusen enemmän vauhtia. Hitaudesta huolimatta oli ihan kivaa. Radan loputtua Kuje ei suostunut oikein leikkimään.
Ekaksi radaksi olen tyytyväinen. Omat tyrimiset vähän harmittaa. Kujeen kanssa oli todella mukava mennä. Luotan siihen huomattavasti enemmän kuin Amandaan. Jätin sen monta kertaa ihan yksinään suoriutumaan esteistä. Pussillahan moinen kostautui, mutta Kuje meni tosi nätisti muuten. Otin sen kanssa myöhemmin vähän kontaktiesteitä ja ne meni kaikki putkeen. Ajattelin, että voisi ilmoittaa sen muutamaan agilitystarttiinkin, jos se ois noin hidas, niin ehtisin ihan hyvin varmisteleen kontaktit (- lähinnä keinun). Saisi kisakokemusta ennen mammalomailua. Pentujen jälkeen voisi hioa kontakteja sun muita ja menis nyt lähinnä hakeen kokemusta.
Radan jälkeen vähän leikitin ja jäädyttelin Kujetta ja vaihdoin sit Amandaan. Ekoilla radoilla olin ottanut Amandan tosi ajoissa jo pois häkistä. Nyt se ei ehtinyt kauheasti valmistautua kun jo mentiin odotteleen omaa vuoroa. Meitä ennen meni Vipu, joka teki Pasin kanssa nolla-radan. Vähän hirvitti monessa kohtaa, että tuleeko nolla vai ei, mutta tulihan siitä ja nopealla ajalla.
Kepit oli meille todella edullisesti. Helppo kulma ja toisena esteenä. Ne meni tosi hi-taas-ti. Mutta aina kerta kun ei saatu päivän aikana vitosta siitä. Keppien jälkeen molemmat huokas helpotuksesta ja lähdittiin nauttiin radasta. Meno oli luontevaa ja sujuvaa. Mun mielestä tehtiin nätti loppurata. Maaliin tultiin tuloksella -0,01. Ei todellakaan mikään nopea nolla, mutta ihanneaikaan ehdittiin. Tää oli nyt mun ja Amandan toka nolla. Pelottavaa, että enää puuttuisi yksi ja tulis vaihto kakkosiin. Vähän turhan nopsaan on nyt tullu noita. Aika hyvin alkanut kisakausi, ei voi oikein muuta sanoa.
Jospa aloittaisin ekasta radasta. Amandan ensimmäinen agilityrata meni vähän kankeasti. Se hyytyi kontakteilla, mutta ei hypännyt pois. Keinulla olin ihan varma, että nyt pomppaa, mutta sain sen houkuteltua eteenpäin. Viimeinen kontaktieste oli A ja se mentiin jo iloisesti, niin iloisesti, että Ama karkasi pussin sijaan A:lle. Taas selkäni takaa. Sama siis mistä hyllytettiin Liedossa. Sitä ennen oli jo alla vitonen kepiltä.
Toisella agiradalla meni oikeastaan vielä huonommin. Amandaa ei lainkaan kiinnostanut lähteä mukaan. Se haisteli lähdössä vaan maata. Lähtihän se lopulta mukaan kun itse lähdin juoksemaan. Hirveän pitkiä kaarroksia. Seppo Savikon rata oli oikeasti aika kiva. Ei mikään ihan helppo. Keppeille meno ois ollu meille tosi sopiva, mutta Amanda taisi lopettaa pujottelun ekan keppi välin jälkeen. Koska Ama veti pitkiä kaarroksia ja meno oli hidasta, niin hukkasin sen vähän yhdessä käännöksessä ja vedin hypyn ohi. Siitä toinen vitonen ja tähän kaikkeen tuhraantui melkoisesti yliaikaa.
Viimeiselle hyppyradalle oli ilmoitettu molemmat tytöt. Kuje starttasi ekana ja Ama oli kolmanneksi viimeinen. Pikkuneiti oli melkoisilla kierroksilla lämmittely-esteillä, mutta lähtöön jäi hämmentynyt pikku koira. Tokana esteenä oli kepit ja yllättäen sössin ne. Kuje kuitenkin pujotteli ihan kivasti kun pääsi rytmiin kiinni. Sen vauhti oli todella hidas ja putkissa se jäi vähän haistelemaan. Sain vedättää ihan kunnolla. Pussin kohdalla tyttönen ei vissiin kestänyt vedätystä ja tuli ohi. Jäi haistelemaan pussia, mutta meni sitten nätisti läpi kun sain sen houkuteltua oikeaan kohtaan. Loppurata meni sen jälkeen ihan kivasti ja tuli ehkä jopa hitusen enemmän vauhtia. Hitaudesta huolimatta oli ihan kivaa. Radan loputtua Kuje ei suostunut oikein leikkimään.
Ekaksi radaksi olen tyytyväinen. Omat tyrimiset vähän harmittaa. Kujeen kanssa oli todella mukava mennä. Luotan siihen huomattavasti enemmän kuin Amandaan. Jätin sen monta kertaa ihan yksinään suoriutumaan esteistä. Pussillahan moinen kostautui, mutta Kuje meni tosi nätisti muuten. Otin sen kanssa myöhemmin vähän kontaktiesteitä ja ne meni kaikki putkeen. Ajattelin, että voisi ilmoittaa sen muutamaan agilitystarttiinkin, jos se ois noin hidas, niin ehtisin ihan hyvin varmisteleen kontaktit (- lähinnä keinun). Saisi kisakokemusta ennen mammalomailua. Pentujen jälkeen voisi hioa kontakteja sun muita ja menis nyt lähinnä hakeen kokemusta.
Radan jälkeen vähän leikitin ja jäädyttelin Kujetta ja vaihdoin sit Amandaan. Ekoilla radoilla olin ottanut Amandan tosi ajoissa jo pois häkistä. Nyt se ei ehtinyt kauheasti valmistautua kun jo mentiin odotteleen omaa vuoroa. Meitä ennen meni Vipu, joka teki Pasin kanssa nolla-radan. Vähän hirvitti monessa kohtaa, että tuleeko nolla vai ei, mutta tulihan siitä ja nopealla ajalla.
Kepit oli meille todella edullisesti. Helppo kulma ja toisena esteenä. Ne meni tosi hi-taas-ti. Mutta aina kerta kun ei saatu päivän aikana vitosta siitä. Keppien jälkeen molemmat huokas helpotuksesta ja lähdittiin nauttiin radasta. Meno oli luontevaa ja sujuvaa. Mun mielestä tehtiin nätti loppurata. Maaliin tultiin tuloksella -0,01. Ei todellakaan mikään nopea nolla, mutta ihanneaikaan ehdittiin. Tää oli nyt mun ja Amandan toka nolla. Pelottavaa, että enää puuttuisi yksi ja tulis vaihto kakkosiin. Vähän turhan nopsaan on nyt tullu noita. Aika hyvin alkanut kisakausi, ei voi oikein muuta sanoa.
lauantaina, tammikuuta 24, 2009
Väsyneitä aamutunnelmia
Kohta puolen n-elikon porukat kurvailevat pihaan ja kaappaavat minut tyttöjen kanssa matkaansa ja sitten huristetaan kohti Kemiä. Tultiin Ouluun vasta perjantaina, sillä nukahdin töiden jälkeen enkä päässytkään yöjunaan. Eilinen meni vähän väsyneesti ja olisi voinut luulla, että viime yön olisin nukkunut. Mitä vielä. Ensin unohduin koneelle. Kun pääsin nukkumaan niin Onni protestoi alkuun, ettei mahdu sänkyyn ja sitten Amanda halusi siinä kahden aikaan ulos ja loppujen lopuksi olen nukkunut tuskin silmäystäkään. Vä-syt-täää...
Tavoitteena olisi Amandan kanssa saada kohtuulliset kepit kaikille radoille. Ratafiilis toivon mukaan samanlainen kun Liedon viimeisen startin loppusuoralla. Mutkatonta yhdessä tekemistä ja mielellään jos saisi kaivettua jostain takataskusta sujuvaa ohjaamista. Kujeenkin kanssa toivon onnistuneita keppejä. Jos se vaan pysyisi käsissä ja meillä olisi hauskaa, olisin äärimmäisen tyytyväinen.
Tavoitteena olisi Amandan kanssa saada kohtuulliset kepit kaikille radoille. Ratafiilis toivon mukaan samanlainen kun Liedon viimeisen startin loppusuoralla. Mutkatonta yhdessä tekemistä ja mielellään jos saisi kaivettua jostain takataskusta sujuvaa ohjaamista. Kujeenkin kanssa toivon onnistuneita keppejä. Jos se vaan pysyisi käsissä ja meillä olisi hauskaa, olisin äärimmäisen tyytyväinen.
torstaina, tammikuuta 22, 2009
Lyhyt keppitreeni ja sen sellaista
Koko viikon piti treenata keppejä, mutta niin siinä taas kävi, että joka aamu nukutti ihan liian paljon. Tänään viimein sain itseäni niskasta kiinni ja raahauduin kentälle aamuvarhain. Otettiin muutamat todella onnistuneet toistot molempien tyttöjen kanssa. Kujeen kepit meni niin nappiin kun olla voi, eikä Amandankaan meno ollut toivotonta. Kuje tajus jopa väärältä puolelta menon. Molemmilla ois ollut intoa ja virtaa tehdä enemmänkin, mutta multa loppui aika. Tarkotus ois päästä jo yhdeksäksi töihin.
Vähän ehkä viime tinkaan jätetty treeni taas, kun illalla ois tarkoitus suunnistaa jo kohti Oulua. Huomenna on pekkanen varattuna, niin saa viikonlopusta hitusen pitemmän. Tää viikko on kulunu ihan hujauksessa. On ollu taas aika sekavaa menoa. Eilen päästiin Iksun kanssa tekeen ite (ilman valvontaa) ohjelmaa ja ajaan kappaletta sisään. Tänään meen aamusta koulutukseen ja sit jatketaan illalla ohjelma loppuun. Päivästä tulee varmaan pitkä. Toivottavasti myös hauska ja mielenkiintoinen.
Odotan lauantaina kisoja. Kivaa päästä viettään koko päivä agilityn parissa. Tän päivän lyhyt treeni oli omiaan vahvistamaan mun pelkoa siitä kuinka Kuje mahtanee pysyä näpeissä. Voi olla, että Jaanan ennustus siitä, että saan juosta vähän enemmän, pitää hyvin paikkansa. Hyppyradalla ei ole edes yhtään kontaktia hidastamassa vauhtia...
Vähän ehkä viime tinkaan jätetty treeni taas, kun illalla ois tarkoitus suunnistaa jo kohti Oulua. Huomenna on pekkanen varattuna, niin saa viikonlopusta hitusen pitemmän. Tää viikko on kulunu ihan hujauksessa. On ollu taas aika sekavaa menoa. Eilen päästiin Iksun kanssa tekeen ite (ilman valvontaa) ohjelmaa ja ajaan kappaletta sisään. Tänään meen aamusta koulutukseen ja sit jatketaan illalla ohjelma loppuun. Päivästä tulee varmaan pitkä. Toivottavasti myös hauska ja mielenkiintoinen.
Odotan lauantaina kisoja. Kivaa päästä viettään koko päivä agilityn parissa. Tän päivän lyhyt treeni oli omiaan vahvistamaan mun pelkoa siitä kuinka Kuje mahtanee pysyä näpeissä. Voi olla, että Jaanan ennustus siitä, että saan juosta vähän enemmän, pitää hyvin paikkansa. Hyppyradalla ei ole edes yhtään kontaktia hidastamassa vauhtia...
keskiviikkona, tammikuuta 21, 2009
Koirat vierailee
Mikäs on paras tapa tutustuttaa ihminen ländereihin? -Antaa omat koirat hoitoon.
Olen varsinainen koiranomistaja. Onni on porukoilla hoidossa. No se jäi sinne ihan niiden omasta pyynnöstä. Tytöt taasen ovat olleet esittelemässä länderin hyviä (??) puolia kaverin luona, sillä aikaa kun itse olin töissä. Olivat olleet ihan nätisti, vaikka paikalla oli lapsiakin. Mun koirathan ei juuri lapsiin ole tottuneet. Amanda ei kuulemma ollut suostunut lähtemään sylistä pois millään. Siitä on kehkeytynyt oikea edustuskoira. Kujeella on liikaa virtaa ja ääntä, että siitä olisi edustamaan. Oli ne vähän tainneet riiviöidä, mutta ei niin pahasti etteivät olisi uutta kyläänkutsua saaneet.
Olen varsinainen koiranomistaja. Onni on porukoilla hoidossa. No se jäi sinne ihan niiden omasta pyynnöstä. Tytöt taasen ovat olleet esittelemässä länderin hyviä (??) puolia kaverin luona, sillä aikaa kun itse olin töissä. Olivat olleet ihan nätisti, vaikka paikalla oli lapsiakin. Mun koirathan ei juuri lapsiin ole tottuneet. Amanda ei kuulemma ollut suostunut lähtemään sylistä pois millään. Siitä on kehkeytynyt oikea edustuskoira. Kujeella on liikaa virtaa ja ääntä, että siitä olisi edustamaan. Oli ne vähän tainneet riiviöidä, mutta ei niin pahasti etteivät olisi uutta kyläänkutsua saaneet.
maanantaina, tammikuuta 19, 2009
Ja niin alkoi kisakausi...
Näin yöllä ihan mielenkiintoista unta kisaamisesta. Siellä oli jonkun Harriet-nimisen tyypin suunnittelemia esteitä. Muunmuoassa korkealla rappusten päässä oleva leikkimökki, pyöreä pöytä jonka ympärillä oli tuoleja, putki, joka oli valmistettu jostain pressusta, eikä tahtonut pysyä lainkaan kasassa. Myöhästyin ensin rataan tutustumisesta, koska kuulutuksia ei ollut. Kun vihdoin pääsin kentälle ja ihmettelin esteitä ja sitä miten ne muka pitäisi suorittaa, niin ainoa kommentti jonka sain oli, että olisi pitänyt alusta asti olla paikalla. Numerot olivat ihan ihmeelliset ja sieltä löytyi monta samaa numeroa. Esteet olivat ihan lähellä toisiaan. Ei mitään tietoakaan oikeista esteväleistä.
Eipä siinä, lähdin Amandan kanssa luokan toisena. En ehtinyt tutustua rataan kokonaan kun jouduin jo hakemaan koiraa. Kirosin vain mielessäni kuinka muka voin länderin kanssa mennä ihan uudenlaisia esteitä lainkaan harjoittelematta. Lähtöpaikkka oli maahan isketty tolppa. Lähdettiin sitten Aman kanssa yhtä aikaa ja kaikki vähäinenkin radasta unohtui mielestäni. Siinä vaiheessa totesin, että olkoot ja me pidetään vain hauskaa. Niin sitten mentiin pari uutta estettä ja pidettiin hauskaa. Heräsin pyöritellen silmiäni ja miettien, että tuon seuran kisoihin ei enää koskaan tarvitsi lähteä.
Kisapaikalla oli aika helpottavaa huomata, että esteet näyttävät normaaleilta. Ensimmäinen rata meni aika jäykästi. Kepeillä jouduin väärälle puolelle ja siitä tuli aika monta virhettä. Olin itse todella jännittynyt ja se näkyi Amandan vaisuutena. Saatiin tulos, mutta ei mitenkään kehuttavaa menoa. Rikkoi kuitenkin jään ja radan jälkeen alkoi pikkuhiljaa tuntua siltä, että muistaa mitä agiradalla oikein tehdään.
Toinen rata menikin paljon paremmin. Rata oli tyyliltään meille sopivampi, sillä kepit saattoi mennä oikealta puolelta. Molemmilla alkoi olla jo vähän oikeaa fiilistä. Amanda meinasi karata keppien ohi A:lle, mutta ennätin kutsua sen ajoissa. Kepit olivat aika jäykät, mutta menivät huomattavasti paremmin kuin ensimmäinen yritys. Meni aika kauan ennenkuin uskoin, että noin surkealla radalla saatiin puhdas nolla ja vielä sijoituttiin toiseksi.
Kolmannella radalla alkoi meno jo maistua ja Amandaankin tuli vähän enemmän virtaa. Alku oli haastava ja mokasin heti toisella esteellä ohjauksessa. Sain Aman ongittua putkeen, mutta putken jälkeen keinulle tulo oli jotenkin niin tönkkö, että Amanda pomppasi keinulta pois. Sen jälkeen hämmennyin ja mokasin valssin kepeille. Amanda ehti karkaamaan A:lle. Kepeissä oli kuitenkin loppujen lopuksi vähän enemmän vauhtia ja sen jälkeen loppurata meni ihan putkeen. Kerta kaikkiaan upean hieno loppusuora. Olin siihen todella tyytyväinen.
Kaiken kaikkiaan olen äärimmäisen iloinen näin upeasta kauden aloituksesta. Keppeihin pitää panostaa. Se näkyi ihan selkeästi, että ne eivät ole hallussa. Amandalla oli kuitenkin vauhtia niin paljon, että päästiin oikein ihanneajan sisään. Lisäksi viimeisellä radalla tuli jo sellaista hyvää tunnelmaa ja yhdessä oloa selvästi esiin.
Oli mukavat kisat ja näki tuttuja. Erityisen ihanaa oli päästä näkemään Flii ja Jaana radalla. Sen kaksikon menoa oli kiva seurata, vaikka ei puhtaita ratoja tällä kertaa tullut. Kujeen mielestä ei ollut laisinkaan yhtä hauska nähdä Fliitä. Tyttönen haukkui siskonsa pystyyn. Flii taasen oli sama iloinen itsensä kuin jo pentuna. Voi miten sosiaalinen Flii osaakaan olla. Aivan valtavan suloinen <3
Kuje pääsi kokeilemaan pari harjoitusestettä. Saapa nähdä mitä Kemin kisoista tulee... Tyttö oli ihan kierroksialla ja haukkui. Siis mun pieni koirani -haukkui. Ihan käsittämätöntä. Mahtaneekohan se pysyä mulla lainkaan hanskassa? Odotan ensi viikonloppua silti. Kiva päästä kokeilemaan miltä radalla olo maistuu Kujeenkin kanssa. Mieli tekisi ilmoittaa koirat seuraaviinkin pohjoisen kisoihin, mutta katsotaan nyt. Siellä olisi hyppyrata ja voisi samalla moikata taas porukoita.
Eipä siinä, lähdin Amandan kanssa luokan toisena. En ehtinyt tutustua rataan kokonaan kun jouduin jo hakemaan koiraa. Kirosin vain mielessäni kuinka muka voin länderin kanssa mennä ihan uudenlaisia esteitä lainkaan harjoittelematta. Lähtöpaikkka oli maahan isketty tolppa. Lähdettiin sitten Aman kanssa yhtä aikaa ja kaikki vähäinenkin radasta unohtui mielestäni. Siinä vaiheessa totesin, että olkoot ja me pidetään vain hauskaa. Niin sitten mentiin pari uutta estettä ja pidettiin hauskaa. Heräsin pyöritellen silmiäni ja miettien, että tuon seuran kisoihin ei enää koskaan tarvitsi lähteä.
Kisapaikalla oli aika helpottavaa huomata, että esteet näyttävät normaaleilta. Ensimmäinen rata meni aika jäykästi. Kepeillä jouduin väärälle puolelle ja siitä tuli aika monta virhettä. Olin itse todella jännittynyt ja se näkyi Amandan vaisuutena. Saatiin tulos, mutta ei mitenkään kehuttavaa menoa. Rikkoi kuitenkin jään ja radan jälkeen alkoi pikkuhiljaa tuntua siltä, että muistaa mitä agiradalla oikein tehdään.
Toinen rata menikin paljon paremmin. Rata oli tyyliltään meille sopivampi, sillä kepit saattoi mennä oikealta puolelta. Molemmilla alkoi olla jo vähän oikeaa fiilistä. Amanda meinasi karata keppien ohi A:lle, mutta ennätin kutsua sen ajoissa. Kepit olivat aika jäykät, mutta menivät huomattavasti paremmin kuin ensimmäinen yritys. Meni aika kauan ennenkuin uskoin, että noin surkealla radalla saatiin puhdas nolla ja vielä sijoituttiin toiseksi.
Kolmannella radalla alkoi meno jo maistua ja Amandaankin tuli vähän enemmän virtaa. Alku oli haastava ja mokasin heti toisella esteellä ohjauksessa. Sain Aman ongittua putkeen, mutta putken jälkeen keinulle tulo oli jotenkin niin tönkkö, että Amanda pomppasi keinulta pois. Sen jälkeen hämmennyin ja mokasin valssin kepeille. Amanda ehti karkaamaan A:lle. Kepeissä oli kuitenkin loppujen lopuksi vähän enemmän vauhtia ja sen jälkeen loppurata meni ihan putkeen. Kerta kaikkiaan upean hieno loppusuora. Olin siihen todella tyytyväinen.
Kaiken kaikkiaan olen äärimmäisen iloinen näin upeasta kauden aloituksesta. Keppeihin pitää panostaa. Se näkyi ihan selkeästi, että ne eivät ole hallussa. Amandalla oli kuitenkin vauhtia niin paljon, että päästiin oikein ihanneajan sisään. Lisäksi viimeisellä radalla tuli jo sellaista hyvää tunnelmaa ja yhdessä oloa selvästi esiin.
Oli mukavat kisat ja näki tuttuja. Erityisen ihanaa oli päästä näkemään Flii ja Jaana radalla. Sen kaksikon menoa oli kiva seurata, vaikka ei puhtaita ratoja tällä kertaa tullut. Kujeen mielestä ei ollut laisinkaan yhtä hauska nähdä Fliitä. Tyttönen haukkui siskonsa pystyyn. Flii taasen oli sama iloinen itsensä kuin jo pentuna. Voi miten sosiaalinen Flii osaakaan olla. Aivan valtavan suloinen <3
Kuje pääsi kokeilemaan pari harjoitusestettä. Saapa nähdä mitä Kemin kisoista tulee... Tyttö oli ihan kierroksialla ja haukkui. Siis mun pieni koirani -haukkui. Ihan käsittämätöntä. Mahtaneekohan se pysyä mulla lainkaan hanskassa? Odotan ensi viikonloppua silti. Kiva päästä kokeilemaan miltä radalla olo maistuu Kujeenkin kanssa. Mieli tekisi ilmoittaa koirat seuraaviinkin pohjoisen kisoihin, mutta katsotaan nyt. Siellä olisi hyppyrata ja voisi samalla moikata taas porukoita.
lauantaina, tammikuuta 17, 2009
Tunnelmia ennen kisaa
Iik ja kääk! Huomenna olisi vuoden ensimmäinen kisa. Hirvittää ja kauhistuttaa. Siitä tulee oikea sekasotku ja kaikki menee taatusti ihan metsään. Vaan jos edes olisi hauskaa. Veikkaan, että eka rata menee ihan metsään, mutta toivon että sen jälkeen pääsisi tunnelmaan kiinni ja olisi hauskaa yhdessä oloa. Jos kepit menis putkeen, se olisi extrahienoa, mutta en ole ihan tuhottoman pettynyt jos näin vähäisellä harjoittelulla ei sujukaan.
Amanda on muuten kunnostautunut hammastelussa tässä viime aikoina. Oltiin pitkästä aikaa Kaupissa lenkkeilemässä. Tytöt oli irti ja ei mennyt kuin sekunti, kun joku isohko jyrsijä oli päässyt hengestään. Amanda pomppasi sen lyttyyn, nappasi niskasta ja ravisti hengiltä. Siisti, äänetön ja nopea tappo. Että sellainen seurakoira... Kipaa varmaan vähän harmittaa, että upea jyrsijäntappaja on meillä citykoirana.
Vähän on hiljaista elo ilman Onnia. Siitä huolimatta, että Onni on koirista kaikkein hiljaisin. Jotenkin se vaan kaikesta huolimatta on niin suuri persoona. Tyttöjen kanssa oli ihan kiva matkustaa bussilla. Vierustoverit kehuivat hyvinkäyttäytyviä koiria. Ne on vain kahdestaan niin helppoja. Ei ole tarvinnut neuvotella tottelemisesta. Amanda on oikea herrasneiti ja Kujekin hetken mietinnän jälkeen tottelee.
Katsotaan kuinka tottelu ja ohjeiden seuraaminen huomenna sujuu.... Hui..
Amanda on muuten kunnostautunut hammastelussa tässä viime aikoina. Oltiin pitkästä aikaa Kaupissa lenkkeilemässä. Tytöt oli irti ja ei mennyt kuin sekunti, kun joku isohko jyrsijä oli päässyt hengestään. Amanda pomppasi sen lyttyyn, nappasi niskasta ja ravisti hengiltä. Siisti, äänetön ja nopea tappo. Että sellainen seurakoira... Kipaa varmaan vähän harmittaa, että upea jyrsijäntappaja on meillä citykoirana.
Vähän on hiljaista elo ilman Onnia. Siitä huolimatta, että Onni on koirista kaikkein hiljaisin. Jotenkin se vaan kaikesta huolimatta on niin suuri persoona. Tyttöjen kanssa oli ihan kiva matkustaa bussilla. Vierustoverit kehuivat hyvinkäyttäytyviä koiria. Ne on vain kahdestaan niin helppoja. Ei ole tarvinnut neuvotella tottelemisesta. Amanda on oikea herrasneiti ja Kujekin hetken mietinnän jälkeen tottelee.
Katsotaan kuinka tottelu ja ohjeiden seuraaminen huomenna sujuu.... Hui..
lauantaina, tammikuuta 10, 2009
Akkojen eloa
Kämpässä vallitsee akkavalta. Perheen ainoa mies viettää laatuaikaa Oulussa nauttien äitin herkuista. Saapa nähdä minkälainen glenninpallero sieltä vyöryy kotiin loppu kuusta. Nartut ovat vastentahtoisella laihiksella, sillä meille on iskenyt jonkin sortin mahapöpö. Taas vaihteeksi. Kuje aloitti oksentelemalla kyläpaikassa. Fiksu ipana tosin oppi nopeasti oksentamaan vessanpönttöön. Sääli, ettei osannut ripulia kohdistaa samaan paikkaan. Leela jatkoi oksentelua muutama päivä sitten, ja viime yön ja tän päivän Amanda on valvottanu mua hyppyyttämällä vähän väliä ulos. Ihanaa kerrostalo eloa.
Käytiin tyttöjen kanssa tosiaan kaverin luona kyläilemässä ja samalla saivat tutustua uuteen koiraan. Ensin matkassa oli Kuje ja Ama. Kumman helposti ne sopeutuu kaikkiin uusiin juttuihin. Kyseessä oli kuitenkin nelivuotias, iso narttu. Alussa Amanda rähisi, mutta sitten tilanne rauhoittui. Kuje jatkoi purrailua, jos tuttavuus alkoi näyttää liian läheiseltä, mutta muuten meni nätisti. Kokeilinpa sitten ottaa Leelankin matkaan ja tää kolmikko oli alussa ihan ääliölauma. Tyhmyys totisesti tiivistyy joukossa. Vaan kyllä ne siitä taas rauhoittuivat kun Leela vihdoin lakkasi haukkumasta.
Tarkotus oli tänään ottaa kuvia, kun sain hommattua vihdoin ulkoisen kovalevyn ja tyhjättyä konetta. Vaan eipäs tullut kuvattua kun a) akku on loppu, b) kamera paikassa nimeltä hukka ja c) valo loppui aikoja sitten.
Käytiin tyttöjen kanssa tosiaan kaverin luona kyläilemässä ja samalla saivat tutustua uuteen koiraan. Ensin matkassa oli Kuje ja Ama. Kumman helposti ne sopeutuu kaikkiin uusiin juttuihin. Kyseessä oli kuitenkin nelivuotias, iso narttu. Alussa Amanda rähisi, mutta sitten tilanne rauhoittui. Kuje jatkoi purrailua, jos tuttavuus alkoi näyttää liian läheiseltä, mutta muuten meni nätisti. Kokeilinpa sitten ottaa Leelankin matkaan ja tää kolmikko oli alussa ihan ääliölauma. Tyhmyys totisesti tiivistyy joukossa. Vaan kyllä ne siitä taas rauhoittuivat kun Leela vihdoin lakkasi haukkumasta.
Tarkotus oli tänään ottaa kuvia, kun sain hommattua vihdoin ulkoisen kovalevyn ja tyhjättyä konetta. Vaan eipäs tullut kuvattua kun a) akku on loppu, b) kamera paikassa nimeltä hukka ja c) valo loppui aikoja sitten.
perjantaina, tammikuuta 09, 2009
Agiharjoituksen tynkää
Sain joulun jälkeen kontaktikapistuksen kentälle ja käytiin tyttöjen kanssa ottamassa pieni treeninpätkä, joka meni ihan kohtuullisesti. Siitä ilahtuneena ilmotin Aman kolmeen starttiin ATT:n kisoihin 18.päivä. Päätin myös, että voisi vihdoin hankkia kisakirjan Kujeelle, joten ilmoitin sen hyppykisaan Kemiin 24.päivä ja Ama pääsee samalla sinnekin kolmeen starttiin. Saas nähdä kuinka menee kun on kaksi otusta samassa luokassa...
Tänään heräsin joskus viiden maissa päästäkseni kentälle. Kenttä oli ihan lumen vallassa ja sain raahattua vain kepit ja kontaktikapistuksen. Kontaktit meni ihan ok, mutta keppien suorituksessa oli paljon toivomisen varaa. Kuje pujottelee toiselta puoleta hyvin, mutta toinen on vielä niin hakusessa. Amanda.. no ehkä mä en vaan osaa. Välillä ne on siedettävät ja välillä ihan kauheet. Plääh! Ei tässä oo kun viikko ennen kilpailukauden aloitusta.
Tänään heräsin joskus viiden maissa päästäkseni kentälle. Kenttä oli ihan lumen vallassa ja sain raahattua vain kepit ja kontaktikapistuksen. Kontaktit meni ihan ok, mutta keppien suorituksessa oli paljon toivomisen varaa. Kuje pujottelee toiselta puoleta hyvin, mutta toinen on vielä niin hakusessa. Amanda.. no ehkä mä en vaan osaa. Välillä ne on siedettävät ja välillä ihan kauheet. Plääh! Ei tässä oo kun viikko ennen kilpailukauden aloitusta.
torstaina, tammikuuta 01, 2009
Uuden vuoden viettoa
Taas tänä vuonna vietettiin kaupunkijuhlaa. Meillä oli hirveät kasat juustoja ja viinejä muiskun kanssa ja nautiskeltiin sitten niistä ja hyvästä seurasta. Pelattiin jotain pelejä ja mentiin keskiyöllä kirkon luo koirien kanssa kattomaan ilotulitusta. Koirat ei olleet paukkeesta moksiskaan vaan vaikuttivat tyytyväisiltä siitä, että saivat olla mukana. Leela tosin meinasi vähän jäätyä.
keskiviikkona, joulukuuta 31, 2008
Junamatkailun ihanuudet osa: verinen silmä
Jouluaikojen junamatkat ovat aina omanlainen koettelemuksensa. Onni jäi porukoille, joten matkassa oli vain läntsyt. Juna oli ihan tupaten täynnä ja jouduin kiilaamaan häkin puoliksi käytävälle. Onneksi tytöillä oli häkki, jossa saattoi lekotella. Olisi ollut kymmenen kertaa tuskaisempi matka ilman sitä.
Juna oli puolisen tuntia aikataulusta myöhässä. Ajattelin, että päästään Tampereella nopeasti pois, jos laitan häkin kasaan suht' ajoissa. Laitoin häkin kokoon ja tytöt jäivät lattialle jalkojeni juureen. No sehän ei Amandaa miellyttänyt yhtään. Ensin neiti raaputti tassulla polvea, mutta kun en reagoinut, se keksi raaputtaa naamaa. Ai, että sattui kun terävät kynnet veti ilkeet naarmut silmään. Hyvä, ettei pahempaa sattunut kuin verinen naarmu. Olipahan kiva maanataina töissä sanoa viettäneensä rauhallista joulua kotona. Ei kovin moni kysynyt olenko saanut turpaani......
Juna oli puolisen tuntia aikataulusta myöhässä. Ajattelin, että päästään Tampereella nopeasti pois, jos laitan häkin kasaan suht' ajoissa. Laitoin häkin kokoon ja tytöt jäivät lattialle jalkojeni juureen. No sehän ei Amandaa miellyttänyt yhtään. Ensin neiti raaputti tassulla polvea, mutta kun en reagoinut, se keksi raaputtaa naamaa. Ai, että sattui kun terävät kynnet veti ilkeet naarmut silmään. Hyvä, ettei pahempaa sattunut kuin verinen naarmu. Olipahan kiva maanataina töissä sanoa viettäneensä rauhallista joulua kotona. Ei kovin moni kysynyt olenko saanut turpaani......
sunnuntaina, joulukuuta 28, 2008
Joulun aikaa
Oulussa on ollut suloisen jouluinen tunnelma. Mikään ei voita kotoisaa joulua yhdessä perheen kanssa. Koirat saivat koko joukon lahjoja. Lähinnä syötävää, mutta mukana oli myös Furminator. Se oli ihan kätevä harja länderin turkkiin. Kujeesta tosin tuli melko kalju, mutta Amanda näytti harjauksen jälkeen hyvältä. Onnin turkin selvittämisessä on melkoinen työ ihan tavallisella kammalla ja tuollainen tiheä oli vähän toivoton. Ehkä olisi parempi ensin kammata, harjata ja lopuksi vasta furminoida. Onnin mielestä joulun ihanin lahja oli ehdottomasti sen saama iso luu.
Eilen käytiin lenkkeilemässä n-elikon porukoiden kanssa. Onni oli ainoa epäländeri, mutta siinä se meni joukon viimeisenä. Onneksi sillä oli punainen vilkkuvalo (joululahja siskoltani), niin näkyi pimeässä. Olipa ihana nähdä pitkästä aikaa niin ihmisiä kuin Vipua ja Kampiakin. Puhetta oli, että pitäisi munkin aloittaa taas agin treenaaminen eikä vaan laiskotella. Kujekin on niin energiaa täynnä, että sille tekisi hyvää purkaa sitä fiksusti. Tällä kertaa mulla jää Onni Ouluun ja tytöt lähtee mukaan Tampereelle. Pitää yrittää saada neidit kisa kuntoon, jos vaikka uskaltautuisi lisenssin ostoon ja yrittäisi johonkin tammikuun kisoihin. Katsellaan, uutena vuotena on hyvä lupailla ;)
Eilen käytiin lenkkeilemässä n-elikon porukoiden kanssa. Onni oli ainoa epäländeri, mutta siinä se meni joukon viimeisenä. Onneksi sillä oli punainen vilkkuvalo (joululahja siskoltani), niin näkyi pimeässä. Olipa ihana nähdä pitkästä aikaa niin ihmisiä kuin Vipua ja Kampiakin. Puhetta oli, että pitäisi munkin aloittaa taas agin treenaaminen eikä vaan laiskotella. Kujekin on niin energiaa täynnä, että sille tekisi hyvää purkaa sitä fiksusti. Tällä kertaa mulla jää Onni Ouluun ja tytöt lähtee mukaan Tampereelle. Pitää yrittää saada neidit kisa kuntoon, jos vaikka uskaltautuisi lisenssin ostoon ja yrittäisi johonkin tammikuun kisoihin. Katsellaan, uutena vuotena on hyvä lupailla ;)
keskiviikkona, joulukuuta 24, 2008
tiistaina, joulukuuta 23, 2008
Pikapakkailuja
Olen kyllä niin vihon viimeinen pakkaaja. Kaikki pitää ihan joka kerta jättää viime tippaan. Ensin siirsin pakkaamisen lähtöpäivään. Aamulla herätyskello soi aikaisin, mutta aloitinko pakkaamisen. En tietenkään vaan keitin kahvia ja luin kirjaa. Lopulta huomasin, että on tunti aikaa ennen töihin lähtöä ja koiratkin pitäisi sitä ennen lenkittää. No ei se mitään... lähden vähän aikaisemmin töistä tai jotain ;)
maanantaina, joulukuuta 22, 2008
Laiskuutta ja tyhjiä huoneita
Kohta on jo joulu ja aika jatkaa nopeaa virtaamistaan ilman, että ehdin pysyä matkassa lainkaan mukana. Minkäänlaisia joulukortti-kuvia ei tänä vuonna ole tullut otettua. Itseasiassa en ole tarttunut kameraan moneen kuukauteen muutenkaan. Oulussa ollessa teki mieli kokeilla taas isin järkkäriä, mutta sekin jäi. Ensin pitäisi saada vanhat kuvat pois koneelta, että uusia mahtuisi tilalle. Sitä ennen pitäisi hankkia ulkoinen kovalevy, jonne vanhat kuvat tunkisi. Liian monta pitäisi sanaa ehtii tulla ennenkuin saan tartuttua kameraan ja viimeinenkin into kuvata haipuu. Laiskuus on vallannut mielen.
Pian on aika pakata kimpsut ja kampsut reppuun, ja suunnistaa Onnin ja Kujeen kanssa pohjoista kohti. Amandahan on Oulussa jo valmiiksi. Muisku lähti Leelan kanssa muutama päivä sitten joulun viettoon ja meitä on enää kolme jäljellä täällä kotona. Kovin on tyhjän tuntuista. Sitä on niin tottunut siihen, että pieni kämppä on tupaten täynnä väkeä. Kaksi koiraa on niin vähän. Vaan eipä montaa yötä ole siihen, että nään taas Aman. Kovasti on jo kaunotarta ikävä. Niin kuin on porukoitakin. Ihanaa, että ehtii viettää hitusta pitemmän hetken kotikotona, vaikkei loma mikään pitkä olekaan.
Pian on aika pakata kimpsut ja kampsut reppuun, ja suunnistaa Onnin ja Kujeen kanssa pohjoista kohti. Amandahan on Oulussa jo valmiiksi. Muisku lähti Leelan kanssa muutama päivä sitten joulun viettoon ja meitä on enää kolme jäljellä täällä kotona. Kovin on tyhjän tuntuista. Sitä on niin tottunut siihen, että pieni kämppä on tupaten täynnä väkeä. Kaksi koiraa on niin vähän. Vaan eipä montaa yötä ole siihen, että nään taas Aman. Kovasti on jo kaunotarta ikävä. Niin kuin on porukoitakin. Ihanaa, että ehtii viettää hitusta pitemmän hetken kotikotona, vaikkei loma mikään pitkä olekaan.
tiistaina, joulukuuta 09, 2008
Jännitystä töissä ja kotona
En vielä kertaakaan ole ollut niin hermostunut kun tänään töissä. Mullahan ei ole ole ajokorttia tai minkäänlaista kokemustakaan moottoriajoneuvolla ajosta. Tänään olin työpaikalla trukkikoulutuksessa. Aamu meni ihan iloisesti koulutuksen ja yleisen vittuilun parissa, mutta siinä vaiheessa kun siirryttiin ulos räntäsateeseen, niin hyytyi tämän tytön hymy. Tulipa kommentti jos toinenkin siitä, ettei mua koskaan noin vakavalla naamalla ole nähtykään.
Loppujen lopuksi en onnistunut tappamaan ketään. En edes vahingoittamaan muita kuin muutamaa puulavaa joista ajorata oli koottu. Ei musta ihan tällä parin tunnin ajoharjoittelulla trukkikuskia tule, mutta oispa tuo huonomminkin voinut mennä. Päivä oli loppujen lopuksi ihan hauska, vaikka aika paljon aikaa meni hengitysharjoituksia tehdessä ja jalkojen vapinaa hillitessä.
Ihan hyvää palautetta sain. Niin ajamisesta kuin yleisestä asenteesta työpaikalla. Meillähän heitetään töissä aika paljon herjaa. (Tää oli kouluttajan kommentti yleisestä työilmapiiristä.) Mun mielestä naljailu on virkistävää. Jutut on välillä aika sovinistisia ja seksistisiä tai ihan puhdasta vittuilua, mutta ei sitä pahalla tarkoiteta. Oli ihan kiva, kautta rantain kuulla, että sovin jätkien mielestä joukon jatkoksi. Pitää nyt vaan toivoa, että siinä ei käy niin, etten osaa olla vittuilematta joka paikassa ja kaikille. Onnistuin kerran jopa saamaan kouluttajan hiljaiseksi ja se ei ookaan mikään pieni saavutus.
Töiden jälkeen sippasin kotona ihan täysin ja vedettiin koirien kanssa unta palloon pitkien päiväunien verran. Onnille lepo tekeekin hyvää, sillä se nilkutti sunnuntaina. Pelkäsin, että poika on murtanut varpaansa lauantaina agikentällä. Toinen etutassu oli sunnuntain ja maanantain ihan turvoksissa yhden varpaan kohdalta. Tänään turvotus on laskenut niin, että näkyi mikä tassua vaivaa. Siinä on naarmu, joka oli aikaisemmin peittynyt turvotuksen alle ja Onni on päässyt sitä nuolemaan sen verran, että on vähän punoittava. Tänään ei poika ole ontunut, joten eiköhän tassu tule kuntoon ihan vaan putsailulla ja levolla.
Loppujen lopuksi en onnistunut tappamaan ketään. En edes vahingoittamaan muita kuin muutamaa puulavaa joista ajorata oli koottu. Ei musta ihan tällä parin tunnin ajoharjoittelulla trukkikuskia tule, mutta oispa tuo huonomminkin voinut mennä. Päivä oli loppujen lopuksi ihan hauska, vaikka aika paljon aikaa meni hengitysharjoituksia tehdessä ja jalkojen vapinaa hillitessä.
Ihan hyvää palautetta sain. Niin ajamisesta kuin yleisestä asenteesta työpaikalla. Meillähän heitetään töissä aika paljon herjaa. (Tää oli kouluttajan kommentti yleisestä työilmapiiristä.) Mun mielestä naljailu on virkistävää. Jutut on välillä aika sovinistisia ja seksistisiä tai ihan puhdasta vittuilua, mutta ei sitä pahalla tarkoiteta. Oli ihan kiva, kautta rantain kuulla, että sovin jätkien mielestä joukon jatkoksi. Pitää nyt vaan toivoa, että siinä ei käy niin, etten osaa olla vittuilematta joka paikassa ja kaikille. Onnistuin kerran jopa saamaan kouluttajan hiljaiseksi ja se ei ookaan mikään pieni saavutus.
Töiden jälkeen sippasin kotona ihan täysin ja vedettiin koirien kanssa unta palloon pitkien päiväunien verran. Onnille lepo tekeekin hyvää, sillä se nilkutti sunnuntaina. Pelkäsin, että poika on murtanut varpaansa lauantaina agikentällä. Toinen etutassu oli sunnuntain ja maanantain ihan turvoksissa yhden varpaan kohdalta. Tänään turvotus on laskenut niin, että näkyi mikä tassua vaivaa. Siinä on naarmu, joka oli aikaisemmin peittynyt turvotuksen alle ja Onni on päässyt sitä nuolemaan sen verran, että on vähän punoittava. Tänään ei poika ole ontunut, joten eiköhän tassu tule kuntoon ihan vaan putsailulla ja levolla.
lauantaina, joulukuuta 06, 2008
Treeninpoikanen
Vihdoin on tauko päättynyt sen verran, että päästiin treenikentälle asti. Viime viikolla käytiin ensin yhteislenkillä kavereiden kanssa ja siitä innostuneena lähdin torstaina piipahtamaan kentällä Kujeen kanssa. Otettiin vähän keppejä. Vartin verran treeniä ja kaikkineen koko reissuun meni parisen tuntia. Mutta hyvä mieli jäi molemmille. Kuje osasi pujotella toiselta puolelta. Toinen puoli olikin ihan toivoton.
Lauantaina otin muutaman kaverin matkaan. Olipa kiva pitkästä aikaa kouluttaa. Viimeistään keväälle pitää kysyä koulutusryhmää. Ärsyttävästi vaan vuorotyö rikkoo rytmiä.
Meidän koirista mulla oli mukana kaikki muut paitsi Amanda, joka jäi Ouluun. Piipahdimme siellä parisen viikkoa sitten ja äiti välttämättä halusi yhden koirista hoitoon. Arpa osui Amaan, joka on Oulussa valloittanut niin vanhempien sängyn kuin olohuoneenkin. Kumma miten ne koirilta kielletyt alueet muuttuvat sallituksi... ;)
Ensimmäisellä ratapätkällä koirista toimi vain Kuje. Onni ei irronnut minnekään, Leela ei irronnut todellakaan minnekään. Myöhemmin yritin opettaa jotain jaakotuksen tapaista Kujeelle ja Onnille. Kujeen kanssa otettiin keppejä ja Onnin kanssa totesin, että joudun ihan oikeasti näyttämään vielä jokaisen välin erikseen jos haluan sen pujottelevan oikein. Intoa Onnilla piisasi ja se oli niin suloinen. Toinen ratapätkä sujuikin kaikkien kanssa paremmin. Muistin miten Onnia kuuluikaan ohjata ja jaksoin saattaa Leelan paremmin esteille. Kujeen kanssa yksin treenaaminen ei välttämättä ole ihan hyvä vaihtoehto sillä en näe mitä virheitä teen.
Käveltiin kentältä kotiin kun oli niin hyvä fiilis ja teki mieli ulkoilla. Loistava tapa viettää itsenäisyyspäivää :D
Lauantaina otin muutaman kaverin matkaan. Olipa kiva pitkästä aikaa kouluttaa. Viimeistään keväälle pitää kysyä koulutusryhmää. Ärsyttävästi vaan vuorotyö rikkoo rytmiä.
Meidän koirista mulla oli mukana kaikki muut paitsi Amanda, joka jäi Ouluun. Piipahdimme siellä parisen viikkoa sitten ja äiti välttämättä halusi yhden koirista hoitoon. Arpa osui Amaan, joka on Oulussa valloittanut niin vanhempien sängyn kuin olohuoneenkin. Kumma miten ne koirilta kielletyt alueet muuttuvat sallituksi... ;)
Ensimmäisellä ratapätkällä koirista toimi vain Kuje. Onni ei irronnut minnekään, Leela ei irronnut todellakaan minnekään. Myöhemmin yritin opettaa jotain jaakotuksen tapaista Kujeelle ja Onnille. Kujeen kanssa otettiin keppejä ja Onnin kanssa totesin, että joudun ihan oikeasti näyttämään vielä jokaisen välin erikseen jos haluan sen pujottelevan oikein. Intoa Onnilla piisasi ja se oli niin suloinen. Toinen ratapätkä sujuikin kaikkien kanssa paremmin. Muistin miten Onnia kuuluikaan ohjata ja jaksoin saattaa Leelan paremmin esteille. Kujeen kanssa yksin treenaaminen ei välttämättä ole ihan hyvä vaihtoehto sillä en näe mitä virheitä teen.
Käveltiin kentältä kotiin kun oli niin hyvä fiilis ja teki mieli ulkoilla. Loistava tapa viettää itsenäisyyspäivää :D
maanantaina, marraskuuta 10, 2008
Syystuulia
Meillä jatkuu yhä vaan taukoilu. Oma motivaatio on vähän nollassa. Koirat varmasti nauttisivat tekemisestä. Musta tuntuu, että siinä vaiheessa, kun vihdoin pääsen kentälle, mulla ei pysy yksikään koira hanskassa. Noilla alkaa olla patterit sen verran täynnä virtaa. Vaan ei energia oikeastaan edes näy kauhean paljon. Uloslähtökin on varsin rauhallinen, nyt kun aloin vaatimaan istumista ennen hihnaan kiinnitystä. Vapaana kaikki koirat räjähtää vauhtiin ja tytöt pomppii ihan hulluna. Kuje käy satunnaisesti tyrkyttämässä leluja. Vaan kyllä sen tuntee, että pinnan alla ois haluja touhuta enemmänkin.
Koiriin iski viikonloppuna joku mahapöpö. Onni on ihan riukulla. Taas kerran huomaa kuinka kiva on asustaa kerrostalossa. Herra itki viime yönä ja mun oli pakko lähteä kahden aikaan käyttämään porukka lenkillä. Kyllä ois ollu niin helppoa vain avata ovi ja päästää Onni takapihalle. Onneksi tänään on iltavuoro niin saattoi nukkua aamulla pitkään. Amandallakin on pakki sekaisin ja neiti oksensi yöllä. Heräsin tärinään ja onneksi heräsin, sillä tatusti tyttö ois oksentanu sänkyyn. Nyt ehdin raahata sen keittiöön ja laittaa vielä pienen ämpärin eteen. Kujetta ei vaivaa mikään. Joko sillä on teräsmaha tai se menee sekaisin myöhemmin. Nyt jengi vetää mun sängyllä tyytyväisenä sikeitä. Hyvähän se on koisia kun on koko yön pitäny mua hereillä.
Mä innostuin viikonloppuna värjäämään ja leikkaamaan hiukseni. Itse. Tarkoitus oli vähän lyhentää ja värjätä vaaleaksi ja laittaa vähän punaisia raitoja. No... Blondia väriä näistä saa hakea, punaista on sitäkin enemmän. En tiedä kuinka itse nyrhityn näköiset nää on, mutta ainakin ne on lyhyemmät. Pahimmassa tapauksessa muisku varmaan passittaa mut jossain vaiheessa kampaamoon. Hiukset on kuitenkin uusiutuva luonnonvara, joten olkoot mitä on. Voishan ne pahemmaltakin näyttää. Ja ne saa sentään vielä ponnarille, jos oikein kovasti ahdistaa.
Koiriin iski viikonloppuna joku mahapöpö. Onni on ihan riukulla. Taas kerran huomaa kuinka kiva on asustaa kerrostalossa. Herra itki viime yönä ja mun oli pakko lähteä kahden aikaan käyttämään porukka lenkillä. Kyllä ois ollu niin helppoa vain avata ovi ja päästää Onni takapihalle. Onneksi tänään on iltavuoro niin saattoi nukkua aamulla pitkään. Amandallakin on pakki sekaisin ja neiti oksensi yöllä. Heräsin tärinään ja onneksi heräsin, sillä tatusti tyttö ois oksentanu sänkyyn. Nyt ehdin raahata sen keittiöön ja laittaa vielä pienen ämpärin eteen. Kujetta ei vaivaa mikään. Joko sillä on teräsmaha tai se menee sekaisin myöhemmin. Nyt jengi vetää mun sängyllä tyytyväisenä sikeitä. Hyvähän se on koisia kun on koko yön pitäny mua hereillä.
Mä innostuin viikonloppuna värjäämään ja leikkaamaan hiukseni. Itse. Tarkoitus oli vähän lyhentää ja värjätä vaaleaksi ja laittaa vähän punaisia raitoja. No... Blondia väriä näistä saa hakea, punaista on sitäkin enemmän. En tiedä kuinka itse nyrhityn näköiset nää on, mutta ainakin ne on lyhyemmät. Pahimmassa tapauksessa muisku varmaan passittaa mut jossain vaiheessa kampaamoon. Hiukset on kuitenkin uusiutuva luonnonvara, joten olkoot mitä on. Voishan ne pahemmaltakin näyttää. Ja ne saa sentään vielä ponnarille, jos oikein kovasti ahdistaa.
tiistaina, marraskuuta 04, 2008
Pippaloita
Viikonloppu meni viihteen parissa. Seikkaltiin porukalla Vaasaan tupareihin. Meillä oli oikein edustuskoiralauma. Kaikki yrittivät olla mahdollisimman fiksuja ja sivistyneitä. Leela antoi itsestään kaikkein parhaimman kuvan ja en usko, että vieraat ihan oikeasti uskovat, että se osaa olla todella hankala otus ja, että sen kouluttamiseen on todella uhrattu verta, hikeä ja tuskaa ensimmäiset kolme vuotta.
Samaten mielessä kävi, että ei ole mikään otollinen tilanne kertoa, että länderit ovat varautuneita, tyttöjen kulkiessa vieraan luota toiselle rapsutuksia hakemaan. Kuje kyllä haukkui varsin kiihkeästi alkuun kaikki paikalle saapujat, mutta muuten joukko käyttäytyi kuin enkelit. Yllättävän helposti Ruiskis otti homman, sillä taisivat olla isoimmat pippalot mitä tyttönen on oikeastaan koskaan kokenutkaan. Onni oli taas parhaimmillaan, oikea bilekonkari.
Äärimmäisen loistava sosiaalistamistapahtuma ja omistajillakin oli tosi hauskaa ;)
Samaten mielessä kävi, että ei ole mikään otollinen tilanne kertoa, että länderit ovat varautuneita, tyttöjen kulkiessa vieraan luota toiselle rapsutuksia hakemaan. Kuje kyllä haukkui varsin kiihkeästi alkuun kaikki paikalle saapujat, mutta muuten joukko käyttäytyi kuin enkelit. Yllättävän helposti Ruiskis otti homman, sillä taisivat olla isoimmat pippalot mitä tyttönen on oikeastaan koskaan kokenutkaan. Onni oli taas parhaimmillaan, oikea bilekonkari.
Äärimmäisen loistava sosiaalistamistapahtuma ja omistajillakin oli tosi hauskaa ;)
lauantaina, marraskuuta 01, 2008
Töitä, "töitä" ja muuta arkea
Työharjoitteluaika on nyt valunut umpeen. Tai teoriassa se loppuu vasta maanantaina, mutta käytännössä eilen oli viimeinen päivä. Koirilla on ollut tylsää, kun ovat vain taukoilleet kaikista harrastuksista. Ollaan vain odoteltu harjoittelun loppumista ja nyt se onkin ohi. Vähän on omituinen olo, että siinäkö se nyt olikin. Ensi viikolla sitten alkaakin työt. Samaa hommaa, mutta palkan kera. Ihan kiva. Tätä onkin odotettu. Lupaan ruveta syömään paremmin jahka palkkapussi tipahtaa kouraan.
Jaa'a eipäs sitä taida sen kummempaa olla tapahtunut.
Jaa'a eipäs sitä taida sen kummempaa olla tapahtunut.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)