perjantaina, heinäkuuta 06, 2007

Harkkahehkutusta

Voi vitsit, että oli upeat agiharkat. Ihan mieletön fiilis vieläkin. Amanda oli niin u-pe-a! Miten se osaakin mennä niin sujuvasti.

Lähdin siis ländereiden kera ahrkkoihin. Matkaan otin kevythäkin Kujeelle. Pääsi pikkuneiti tutustumaan muihin koiriin ja haistelemaan ilmaa. Sekä odottelemaan häkissä tylsistyneenä. Tylsä odotuspalkittiin tuntemattoman ihmisen hammastarkastuksella ja iloisella lenkillä monen koiran kera. Nyt tyttönen on hetkellisesti väsynyt ja nukkuu.

Amanda jaksoi Kujeesta huolimatta keskittyä. Meillä oli sijaisvalmentaja, joka teki kaksi ratapätkää. Tarkoitus oli lopussa yhdistää pätkä, mutta aika loppui kesken. Tuli valmentajalta hyvää palautetta ja oli mahtavaa kun neuvottiin eri tyylejä ohjata.

Ratapiirros A. Ensimmäisellä yrityksellä kaikki meni hyvin siihen asti, että Amanda poukkaisi A:lle. Ihan omaa mokaa. Toisella kerralla Amanda pysähtyi putken eteen ja taas johtui ihan omasta ohjauksesta. Pysähdyin itse ja Amanda stoppasi hämmentyneenä. Kolmannella yrityksellä rata meni upeasti. Kokeilimme vielä ohjata alun hyppyjä eri tyyleillä. Hämmästyttävää kyllä sain kauempaakin Amandan hyppäämään oikean hypyn ja onnistuin vielä tekemään valssin ennen A:ta. Amanda muutenkin ohjautui jotenkin niin helposti. Onnistuin heittämään sen muurin yli ja kääntämään jopa oikeaan suuntaan. Ekalla kerralla tuli pieni pyörrähdys, mutta seuraavalla kerralla ohjasin vähän selkeämmin ja Amanda tajusi idean ja kääntyi muurin jälkeen oikeaan suuntaan.

Ratapiirros B. Tein putken jälkeen valssin ja seuraavan hypyn jälkeen käänsin Amandan sylissä neljännelle esteelle. Viidennen esteen kohdalla eteenlähetys vähän kusi. Tiesin ettei Amanda irtoa eteen, mutta piti silti yrittää. Kokeilimme samaa valssauksella ja Amanda kiisi. Oi, se oli hienoa!

Oli ihanasti vääntöä ja kääntöä harkoissa. Edellisellä kerrallahan meillä oli aika suoraviivainen rata. Nyt pyysin vääntöä ja kääntöä ja niitähän saatiin. :) Oli oikeasti niin nautinnollista tehdä hankalampaa siksakia, kun piti keskittyä ja miettiä erilaisia tyylejä. Kerta kaikkiaan mahtavat harkat. Tätä kirjoittaessa tajusin, että tulihan niitä mokiakin, mutta kun ne sai paikattua heti seuraavalla kierroksella niin ei jäänyt mitenkään mokat painamaan mieltä. Lisäksi valmentaja hyvin kertoi aina missä virhe tuli, joten oli helppo paikata asia ja itse virhe selvensi osaltaan sitä miten kannattaisi ohjata. On kiva välillä saada eri valmentaja, joka huomaa erilaisia asioita ja opettaa eri tyylillä. Hyvät harkat, hyvä mieli :D

Ei kommentteja: