Olen tässä sairasteluni ajankuluksi seuraillut Amandan ja Kujeen menoa kotosalla. Ne ovat aika erilaiset luonteet, mutta loppujen lopuksi yllättävän samanlaiset. Aamu kuluu lähinnä nukkuessa. Molemmat haluavat nukkua saman tyynyn päällä sängyssä. Toinen vaihtoehto on häkissä oleva tyyny, mutta tyyny se olla pitää. Koirat ajautuvat aika usein nukkumaan vierekkäin.
Kuje on viettänyt eilisaamun muiskun seurassa keitelleen aamupuuroa. Leela veteli samaan aikaan sikeitä minun vieressäni peiton alla. Molemmat länderit tunkevat muiskun viereen ja syliin, mutta kuulemma Kuje tarkoittaa sitä enemmän kuin Amanda. Onhan se ihan ymmärrettävää, muisku on kuitenkin kuulunut meidän sekalaiseen laumaamme Kujeen koko iän ja Amanda asui aluksi vain kolmestaan minun ja Onnin kanssa. Samalla tavoin näkee, että Onni merkitsee Leelalle enemmän kuin muut koirat ja Onni on asunut Leelan kanssa Leelan pentuajan.
Amanda on useimmiten se joka muiskun syliin tunkee iltaisin telkkarin ääressä, jopa silloin, vaikka minun sylissäni ei ole ketään. Eilen illalla annoin molempien ländereiden kiivetä syliini. Kuje oli ensin, kun Amanda tuli lepuuttamaan suurisilmästä päätään polvelleni. Eihän sitä voinut kieltää, kun toinen niin suloisesti kyseli syliinpääsystä. Siispä Ama tunki toiseen kainaloon ja hetken päästä molemmat nukkuivat tyytyväisinä päällekäin, vaihdellen välillä sitä kumman pää on toisen päällä. Olisipa ihana, jos tyttöjen välit säilyisivät tälläisinä. Vaan aika näyttää, kunhan Kuje tuosta kasvaa.
Koska juuri mitään aktivointia ei minun suunnastani ole tullut, Kuje on viihdyttänyt itse itseään tylsistyttyään. Se leikkii yksikseen. Suurinosa ajasta on kaikeksi onneksi mennyt ihan oikeiden lelujen parissa. En kyllä ihan ymmärrä mistä se on kaivanut jotkut ikivanhat lelunraadot, mutta niin kauan kun kyseessä eivät ole minun kenkäni oeln tyytyväinen.
Amanda leikkii tosi harvoin leluilla. Se leikki ennen Kujeen tuloa, mutta nyt se purkaa leikkimishalunsa Kujeen kanssa kiehnäämiseen. Minun kanssani neiti leikkii hetken, mutta jotenkin sitä on paljon vaikeampi saada innostumaan yhteisleikeistä kun Onnia tai Kujetta. Toisaalta kahden edellisen kanssa olen leikkinyt samalla tavoin pennusta asti. Amandan kanssa yhteisleikit aloitettiin myöhemmin. Leikittämistä ei vieläkään voi käyttää Amandalla palkkana, mutta ehkä jossain vaiheessa etenemme niin pitkälle.
Omia koiria on tavallaan helppo tarkkailla, koska ne ovat siinä lähellä ja ne tuntee. Toisaalta niitä on vaikea tutkia, koska niihin on niin tottunut. On vaikea selittää niiden menosta, koska ei osaa nähdä mitä ne tekevät erilailla verrattuna toisiin koiriin ja ei osaa nähdä,e ttä meille hyvinkin tuttu asia voi toisille mahdollisesti olla kummaa. Eikä tarvi puhuakaan kuinka paljon oma mielentila vaikuttaa. Nyt olen tulvillani lämpöä ja hyvää tahtoa, mutta olin eilen aika valmis lähettämään koko narttujoukon Nevadaan ja asustelemaan vain hyvinkäyttäytyvän Onnin kanssa. Yleensä on muuten Onni, joka on menossa postipaketilla Kuuhun.
Kuje on kasvanut ja ehkä vähän viisastunut. Jos se ei haukkuisi, se olisi melko täydellinen paketti. Kuje on jotenkin niin mainio. Iloinen ja touhukas. Tuntuu, että sen opettaminen on yhtä tyhjän kanssa. Se vaan kiitää eteenpäin laisinkaan keskittymättä, mutta oikeastaan se on oppinut aika paljon ihan huomaamatta. Siinä on vielä hauskaa pentumaisuutta, mutta silti se kovasti yrittää olla iso ja mahtava.
Amanda taas on paljon kiltimpi ja pehmeämpi versio iloisesta koirasta. Sen ei tarvitse riehua. Joskus meno kyllä menee sählääämiseksi. Amandalle tärkeintä on saada olla siinä vieressä, lähellä, mukana. Se osaa olla oikea mielistelijä, mutta niin osaa kyllä Kujekin. Narttujen kotkotuksia, sillä Onnin mielestä ketään ei tarvitse mielistellä (eikä ihan aina totellakaan).
Koirat ovat niin suloisia ja kun Leelan valeraskauskin on ohi, meillä olo on taas sopuisaa ja rauhallista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti