Tulevaisuuden pohdintoja

Oliskohan aika taas miettiä hiukan tulevia tavoitteita ja toiveita harrastusten ja koirien suhteen. Sunnuntain kisat oli vähän sellainen niitti talven menoon. Kunpa tytöt aloittais juoksunsa, niin vois ehkä miettiä jos Kujeen kanssa lähtis huhtikuun lopussa länderimestaruuksiin. Näillä näkymin tietty juoksut tulee joskus huhtikuun puolessa välissä. Viimeksi alkoivat maaliskuun puolessa välissä, mutta aina kun niitä odottelee niin eivät taatusti ala.

Juoksujen myötä Amanda lähtee Kipan luo astutettavaksi ja pennutettavaksi ja jos hyvin käy niin palautuu takaisin vasta joskus pentujen ollessa tarpeeksi isoja. Näin ainakin olisi toiveissa. Amandan mahalle on kerrottu, että ois toiveissa saada sopiva määrä sopivansukupuolen omaavia suloisia otuksia, mutta jos se nyt ekaksi edes ne juoksut alottais. Aman lähtiessä mulla käy koirat vähiin.

Alunperin mietteissä oli, että jos Kuje menis V:n harjoitettavaksi kesäksi, mutta nyt mä pidän sen omana treenikoirani. V on Iren kanssa edistynyt sen verran hyvin, että tää vaihtoehto sopi molemmille hyvin. Lisäksi toiveissa ois saada Pila kesän treeniryhmään ja päästä harjoitteleen sen kanssa alkeita. Todennäköisesti jatketaan vielä Kujeen kisojen puolittamista V:n kanssa. Meillä on tosi erilainen ohjaustyyli, mutta Kuje ei tunnu niin välittävän siitä ja kun kerran ei tässä vaiheessa ees yritetä mitään nollien keräämistä, niin eipä tuolla varmaan niin nuukaa ole kuka ohjaa.

Kujeen mammaloma teki mun ja Aman treeneille ihmeitä. Jospa sit Aman mammaloma, tekis saman mulle ja Kujeelle. Kujeen ohjaaminen on tosin paljon helpompaa kuin Aman, mutta se on vielä aika raakile. Paljon kaikenlaista opittavaa ois. Kuiskis on kokoajan menny vähän tuossa siivellä, että saa nähdä kuinka käy kun siitä tulee pääasiallinen treenattava.

Naksuttelin kontaktin alasmenoa tytöille. Olin oikeastaan vähän yllättyny Kujeen ja Aman eroista. Kummallekaan ei oo tainnu kovin suuresti tulla naksuteltua. Kuje oli aika pihalla. Se tarjosi makaamista ja yritti kaapia nameja kädestä. Ama taas tarjosi ekana istumista, mutta alkoi aika nopeasti varioimaan. Kummallekaan en naksutellut oikeastaan muusta kuin kontaktin koskettamisesta. Nyt pitäis vaan jatkaa naksuilua.

Sunnuntaina Pilakin oli kisapaikalla. Siellä oli hyvin tilaa maneesissa, joten otettiin muutamat raviharjoitukset. Se tipahtaa käännöksissä joko peitsille tai laukalle. Ympyrässä ravasi nätisti. Seisomisesta lähdettiin yleensä muutamalla peitsiaskeleella, mutta aika nopeasti se tippui raville.

Seisomisen Pila kyllä osaa


No jaa yhteenvetona, juoksuja odotellessa ja tulevaisuus on aika auki.

Sunnuntain hyllyjä

Viikonloppu meni agin merkeissä. Lauantaina oli seuran järjestämä lihashuoltoluento ja samaan syssyyn sitten vuosikokous. Luennon piti Elina Karhumäki ja se oli hyvin valaiseva. Paljon juttuja jäi mieleen. Me käydään tyttöjen kanssa paljon metsälenkeillä, että niiden lihaksisto on varmaan jonkinlaisessa peruskunnossa, mutta paljon sitä voisi vielä tehdä niiden eteen. Luennolla tuli vinkki myös näyttelyitä silmällä pitäen ja pitääkin jossain vaiheessa kokeilla. Meillä viimeksi Pilan kanssa juuri ravi meni vähän poskelleen. Eikä kai ois yhtään hullumpaa harjoitella ravia myös Kujeen kanssa, jos senkin jonnekin näyttelyyn ilmottaisi.

Samalla reissulla napattiin matkaan kontaktikapistus. Aattelin, että nyt harjoitellaan niitä kontakteja kotonakin, että sais ne jossain vaiheessa sellaisiksi kun oikeasti haluan. Tuolla se lojuu eteisessä tilan täytteenä...

Sunnuntaina tytöt oli ilmoitettu kolmeen starttiin. Kujeella kaksi ja Amalla yksi. Ama pääsi mun kanssa agiradalle ja Kuje hyppikselle. Molemmat radat oli kaoottisia hyllyjä. Radat olivat Tuija Kokkosen käsialaa.

Agirata oli ihan mukavan oloinen, mutta mulla ohjaus lähti pieleen kepeillä. Sain Aman muka käännettyä kepeille, mutta se meni ohi. No ei siinä uudestaan kepit ja pujottelu oli tosi hyvä. Sen jälkeen koira läksi lapasesta ja mentiin ihan omaa rataa. Plääh! Mä en vaan osaa. Ama oli jotenkin niin ihana kun se oli ihan tohkeissaan.

Hyppis oli mun mielestä vaikeampi. Mulla meni pasmat sekaisin jo ihan lähdössä kun en tiennyt oikein koska oli mun vuoro ja kun pääsin lähtöpaikalle niin kysyin tuomarilta, että joko se puhalsi, mihin sain vastaukseksi kaksi puhallusta. Vaikka kuinka yritin vetää henkeä niin aivot oli hajonnu miljoonaksi palaksi. Onneksi Kuje oli ihana jäi nätisti lähtöön.

Radalla oli meille liian vaikeita kohtia esim. kolme vierekkäistä hyppyä jotka kaikki mentiin takaakiertona, nää tuli heti ekan hypyn jälkeen ja siinä hyllytin vissiin kolmannella hypyllä. Eka takaakierto onnistui, mutta toinen ei enää. Seuraava liian vaikea paikka oli suora putki keppien vieressä. Ne oli molemmat saman suuntaisesti ja kepeiltä piti sitten mennä kauempaan putken päähän. Tiesin ettei Kuje hae sinne enkä sit oikein meinannu saada sitä sinne millään. Mutta pujottelu meni hyvin ja loppu suora oli ihan kiva.

Video radasta

Mä en lauantai-sunnuntai välisenä yönä nukkunu juuri ollenkaan ja olin aamusta asti ihan hermona. Käveltiin kisapaikalle, mutta ei rauhottanu olo. Jotenkin tää kisapaniikki tuntuu vaan menevän pahempaan suuntaan. En oikein tiedä mitä siihen keksisi. Olen nyt yrittänyt miettiä ratoja enemmänkin pätkiksi kuin yhdeksi pitkäksi radaksi ja jollain tasolla se on helpottanut itse radalle menoa. Lähtö ei ole ihan niin paniikin vallassa oleva kun keskittyy vain johonkin tiettyyn pisteeseen asti. Toisaalta tää ehkä osaltaan hajottaa mun ohjaamista. Onneksi koirat menee mun paniikista huolimatta ja nauttii. Jotenkin kolmosen radat on mulle aivan liian vaikeita. Toisaalta kyllähän mulla kakkosen radoillakin pää meinas alkuun hajota ihan totaalisesti. Ehkä tähän ei tosiaan auta kuin kisaaminen. Harmittaa vaan oma osaamattomuus ja panikointi.

Pilan eka näyttely

No niin nyt on Pilan missin ura korkattu. Tampereen näyttely oli sopivan lähellä ja ikääkin tuli 9 kuukautta täyteen. Oltiin näyttelypaikalla ihan liian ajoissa. Pila heti sisään tultuaan marssi ilmottautumispisteelle ja läjäytti etutassut pöydälle. "Me tultais nyt." Ajettelin, että ois hyvä olla kohtuullisen aikaisin, että ehtii tyttö rentoutua ja tottua hälinään ja touhotukseen ympärillä. Kyllä sillä pikkasen silmät suureni kun päästiin halliin. Vähän muutamat koirat jännitti, ja kun käytiin kiertämässä halleja niin ruuhkassa oli aika nöyrää tyttöä. Vaan positiivisen reipas tyttönen ja meni rapsuteltavaksikin.

Eipä sitten tullut mieleen, että kehä vois olla niin kauhean paljon myöhässä. Yksin ois kyllästys iskenyt. Onneksi ympärillä riitti tuttuja, joten mikäs siinä kuulumisia vaihdellessa. Pilakin pääsi tapaamaan beagle Nasua ja pikkaisen leikkimäänkin.


Tälleen jälkiviisaana ois voinu käyttää osan tästä luppoajasta ravaamisen harjoitteluun, mutta mitäpä tuolle enää mahtaa. Pila näytti kehässä hienon kavalkaadin erilaisia askellajeja peitsauksesta pomppimiseen. Valitettavasti mukaan ei kuulunut ravi.

Pöydällä olo sen sijaan sujui tosi hienosti. Meillä oli tuomarina Juha Putkonen, joka oli mitannut edellistäkin roduista monet koirat. Siispä kaikki läntsytkin pääsi mitattavaksi. Tuomari oli hyvä käsittelemään koiria ja mittas Pilakin niin sujuvasti, että meni aikas huomaamattomasti ohi koko toimitus. Seisomisessa Pila oli ihan pro. Se meni nappiin.



Liikkeet oli kyllä ihan säälittävät. Lopussa meidän piti mennä edestakaisin ja sitten ympäri. Ympärimenon viimeisimmät askeleet Pila onnistui tiputtamaan ravilla ja tein ylimääräisen kierroksen, jolloin tyttö ravas. Jes! Sain palkattua sen siitä ja tuli tyytyväinen mieli. Kehäsihteeri-reppana oli mulle ojentamassa sinistä nauhaa ku vaan viileesti pyyhällettiin ohi. Mutta kun se kerran raville tipahti niin oli pakko käyttää tilanne hyödyksi, vaikkei tuomari sitä nähnytkään. Tuloksena JUN H ja tosi kiva arvostelu. Oikein hyvä mieli jäi. Eihän tärkeintä oo tulos vaan fiilis ;)



Kaikkinensa todella mukava päivä. Kiitoksia kaikille tutuille seurasta ja onnittelut Ennille ROPista ja Fyralle SERTistä! Jassulle suurensuuret kiitokset kuvaamisesta!



On Piupiu vaan mun silmään niin nätti.

"Ei ku aikasemmin"

Maanantain treenien teemana oli mun osalta jaakotusten hinkkaaminen. On se niin vaikeeta liikkua oikeaan aikaan. Ylipäätään mulla on tässä liikkeessä ongelma. Onnistun paikoiltani tekemään sen oikein, mutta jos pitää ensin näyttää vartalolla edessä oleva hyppy ja sitten tehdä jaakotus niin ei mitään toivoakaan saada sitä toimimaan. Olen ihan tuhottoman myöhässä. En tiedä pitäiskö mun harjoitella peilin edessä tai jotain....

Mutta omista ongelmista huolimatta oli taas hyvät treenit. Ja tuli niitä onnistumisiakin. Meillä oli sellainen ihan kiva ratapätkä, jota en tyttöjen kanssa tainnut saada kuin kerran tehtyä läpi. Me hinkattiin pikkupätkiä, mikä sopiikin mulle parhaiten. Amandan kanssa saatiin kivoja onnistumisia kepeille, onnistuin irtoamaan eteen ja leikkaamaan takaa. Jälkimmäistä en ollut uskoa todeksi! Hyvä Ams! Se haki vallan upeasti kepit. Olen niiiiin ylpeä mun keppiongelmaisesta.

Kuje oli vähän possu ja yritti huijata kepeillä muutamaankin kertaan. Muuten se oli taas ihanan helppo ohjattava. Keinulle saatiin molempien kanssa hyvät pysäytykset. Kujeen käännökset on niin ihanan pikkuisia. Amalla taas sain aikaan jättikaarroksia ja muutamia päättömiä sinkoiluja. Mun pitäisi oppia hillitseen käden liikkeitä, koska huiskautuksella Ama sinkoaa jollekin maatakiertävälle radalle. Koutsi kokeili ohjata Amaa samassa kohdassa ja Ama teki ihan minipieniä sieviä käännöksiä ja oli upea. Eli vika on mun huitomisessa, vaan milläs saan sen korjattua. En vieläkään ihan tiedosta kuinka pahasti huidon.

Loppuun kuva kameran kätköistä

Tosi söpöjä kaveruksia..... :D

Piupau pikkuinen pissis

Mulle iski ahdistuskauhistus kun tajusin, että Tampereen näyttelyyn on viikko ja Pila ei oo harjoitellu yhtään. Tai tosi vähän. Ja mulla ei oo hajuakaan miten se mahtaa käyttäytyä tai mennä mun kanssa. Niinpä ryöstin sen matkaani Kangasalle mätsäriin. Suoraman koulun pihalla oli 5 B-luokan vanhempien ja oppilaiden järjestämä Match Show. Ja oli muuten yksi parhaiten järjestettyjä mätsäreitä mitä oon nähny. Meidän oli tarkoitus mennä bussilla, mutta V sääli meitä ja heitti puoleen väliin matkaa.

Oltiin Pilan kanssa vähän etuajassa ja aloitettiin harjoittelemalla ravaamista. Argh! Sehän vaan peitsas ja peitsas. Lopulta päästiin samalle taajuudelle ja sain Piupiun ravaamaan. Se vilkuili mua kokoajan, mutta jos yritin saada sitä kattoon eteenpäin, niin ravi muuttui peitsaukseksi. Luivuin ajatuksesta, että yritän saada sen katoon yhtään minnekään ja vaan palkkailin pari kertaa ravista.

Ilmoittautumispisteen vieressä oli myyntikoju mistä mulle tarttui matkaan hauska pääkallo-vetolelu. Sillä me sit aikamme kuluksi leikittiin kunnes paikalle tuli beagle Nasu omistajineen. Sen jälkeen tutussa seurassa aika kiiti. Pilan mielestä Nasu oli niiiiiin ihku ja se ois vaan halunnu ihan joka välissä leikkiä.

Me päästiin suht ajoissa kehään ja Pila yllätti mut menemällä tosi nätisti. Pöydällä se näytti reippaasti hampaat ja oli melko lungi muutenkin. Saatiin punainen nauha, mutta mulle jo ne raviaskeleet siellä kehänauhan sisällä oli voitto itsessään. Kehän jälkeen leikittiin lelulla ja pidettiin hauskaa. Punaisten kehässä Pirpana sitten liikkui vielä hienommin kuin ekalla kehäkierroksella. Ja taisi se seistäkin hienosti, koska Pila valittiin punaisten pentujen parhaaksi.

Isoa kehää odotellessa lenkkeiltiin Nasun kanssa, leikittiin vähän vetoleikkejä, syötiin puoliksi mustaa makkaraa ja pidettiin vaan hauskaa. Aika sutjakkaasti aika meni. Isossa kehässäkin Pila jatkoi nättiä ravia. Seisominen alkoi sitä selvästi vähän tympiä välillä kun piti niin kauan tönöttää. Mä kyl annoin sille namia vähän joka välissä. Saapa nähdä jos se näyttelyssäkin sit luulee saavansa makkaraa joka välissä... Vaan hienosti Pirpana ravasi BIS 1:ksi ja sai hirveät kasat palkintoja.



Hauskaa oli ja V käski kirjoittaa että sillä on maailman hienoin koira. (Tai jotain sinnepäin, en enää muista tarkalleen.)

Hyvän mielen treenit

Maanantaina ehdittiin Oulusta Tampereelle niin ajoissa, että ehdin viemään nollakakut hallille ja pääsin treeneihin. Meillä olikin länderipainotteiset treenit, koska muut ryhmäläiset oli poissa. Harjoiteltiin jaakotusta, tiukkaa pakkovalssia ja kepeille ekasta välistä vetämistä.

Kontakteista ratapätkällä oli A, jolle Kuje eikä Ama kumpikaan stopannut. Molemmat yritti, mutta pysähtyminen tapahtui kontaktin alla. Kuje liukui ihan lentäen yli. Tajuttiin, että se ei osaa käyttää takapäätään jarruttamiseen. Kai mun pitää alkaa ettiin jostain takapääharjoitteita jos haluan saada kontakteista toimivat. Ama pysähtyi paremmin, mutta sillä ei riittänyt maltti pysyä paikoillaan.

Jaakotuksen kanssa mulla oli suuria ongelmia, kun siihen ois pitäny saada tasainen, etenevä liike mukaan. Ei mitään toivoa. Tai no jossain vaiheessa ehkä saavutettiin "siedettävä" liike. Ihan liian monta liikkuvaa osaa. Kai pitäisi harjoitella peilin edessä tai ottaa videokuvaa niin näkis, että kuinka ne kädet huitoo ja ennen kaikkea minne vartalo näyttää. Kauheen ihana oli hinkata. Mä tykkään tälläisestä toistosta missä haetaan sitä oikeaa liikettä. Onneks tytöt kestää sen hyvin. Amalle itse asiassa jokainen kerta oli kuin uusi rata sillä se keksi välillä mitä kummallisimpia omia ratoja. Tai siis mä todennäköisesti ohjasin just niin ku se meni, mutta hauskoja variaatioita tuli. Sen kanssa ei nykyään voi olla nauramatta kun se on niin tohkuna eikä mee yhtään sinnepäinkään mitä aattelin.

Lopun pakkovalssi-kepeille nykäisy harjoitus oli kiva. Ensinnäkin Ama irtos putkeen tosi hienosti. Paremmin kuin Kuje, jota en loppujen lopuksi saanut ollenkaan toiselta puolelta irtoomaan. Toiselta puolelta ohjaten se irtos, mutta mulle tuli kiire hakeutua seuraavalle esteelle. Mulle oli tosi vaikea pitää pakkovalssi tiukkana liikkeenä ilman ylimääräisiä koukeroita ja vielä vaikeampi oli tehdä kepeille vienti vaan selkeänä vientinä ilman suuria kaarroksia ja ylimääräisiä pyörityksiä. Kummallista kyllä Kujeen ohjaaminen kepeille oli vaikeampaa. Mä en oo tottunu vetämään sitä ekasta välistä sisään vaan varta vasten harjoitellu antamaan tilaa. Tää harjoitus tuli tarpeeseen.

Amanda pujotteli innolla ja se palkattiin namilautasella keppien päässä. Kerrankin sellaisten treenien jälkeen jossa keppejä on hinkattu, olen onnellinen ja tyytyväinen. Me hiottiin kepeille vientiä monta kertaa ja silti Aman vauhti pysyi. Hurraa! Kujeen kanssa kokeiltiin jopa sylkkäriä, mutta sillä sain sen vaan tökättyä tokaan keppiväliin.

Pila oli myös matkassa ja sekin pääsi vähän kokeilemaan liitämistä. Otettiin puomia hihnassa. Se meni alkuun oikein kivasti, mutta sit Pila keksi, että vois vaikka kokeilla pompata ylhäältä suoraan alas. Sen mielestä kauheen hauskaa, mun mielestä ei yhtään hauskaa kaapata lentävää länderinpentua ilmasta. Sen jälkeen toistettiin puomia hyvin, hyvin hitaasti, mikä oli Pilasta tosi tyhmää. Onneksi se ei säikähtänyt, ja vaikka hitaasti meno ei siitä niin kivaa ollutkaan, niin suostui senkin tekemään. Mietinnän jälkeen tulin siihen tulokseen, että Pila saattoi syöksyä alas ihan vaan siksi että alkoi seuraamaan niin tiukasti mun kättä jossa oli nameja. Se on muutenkin niin käsivetoinen ja namit maistui hyvin. "Miksi suotta juosta koko estettä kun voi ennen alasmenoa syöksyä suoraan kohti kättä?" Se on joskus vähän tollainen. Mä en enää yhtään ihmettele sitä niskan murtumista. Pilalla ei oo minkäänlaista käsitystä siitä, että kuinka korkealta voi pomppia. Se vaan juoksee päättömästi mahdollisimman kovaa ja lisäilee sinne tänne pomppuja.

Otettiin myös pientä putki ja hyppyharjoitusta. Pila kävi ensin pomppimassa medi-korkuisia hyppyjä sillä aikaa ku me laskettiin rimoja. Sen mielestä hyppiminen on niiiiiin hienoa. Hassu otus. Mä sain kritiikiksi, että ois ehkä syytä ohjatakin sitä koiraa. Ongelmaksi tuli se, että en osaa tehdä mitään koiran kanssa joka ei osaa mitään. Tai osas Pila kyllä vähän. Se haki tosi kivasti putkeen. Ja meni se kyllä hyppyjäkin. Vaan kyllä se niin on, että mun pitää ensin mennä tuon kanssa alkeisryhmään, jossa joku muistuttaa miten niitä osaamattomia koiria opetetaan ja sen jälkeen voi itsenäisesti treenata niitä juttuja. Kun mä vaan pelkään kokoajan, että pilaan koko pennun. Sillä on nin kivasti tota intoa ja vauhtia, niin ei tekis mieli mokata.

Jäi mahtava fiilis illasta. Ei ehkä niinkään, että osaisin jotain vaan, että koirat on tosi huippuja. Oli jotenkin niin hauskaa. Kaikki länderit on ihan erilaisia. Amanda oli iloinen ja hupsu. Kuje teki töitä vakavammin. Ja Pila oli päätön säntäilijä. Pitäis kai tässä jossain vaiheessa taas laitella ylös suunnitelmia. Niihin tuli muutoksia, mikä oli yksi syy Oulun reissuun. En vaan vielä ole ihan jäsennellyt kaikkea päässäni valmiiksi. Jossain vaiheessa sit lisää....

Ohituksia vai ylityksiä

Aman mielestä ihan parhautta -Onnin yli loikkaaminen


Ja tietty Kujeen yli voi kans mennä


Ja osaahan Kujekin

Kuje 3.luokkaan

Tuloksia lauantailta
Ire hyppis: 10 (2 rimaa)
Kuje hyppis: nollavoitto
Kuje agirata: HYL
Amanda agirata: HYL
Amanda hyppis: HYL

ja sunnuntailta
Kuje agirata: nollavoitto, SERT ja 3.luokkaan
Amanda agirata: noin 33, 2 kielto ja semmoiset 23 sekuntia yliaikaa, sij.3
Amanda agirata: HYL
Kuje agirata (medi3): HYL

Kiva viikonloppu kaiken kaikkiaan. Aika rankkaa, kun lauantainakin oltiin kisapaikalla ykkösluokasta kolmosluokkaan asti. Mutta niin vaan kannatti lähteä taas Ouluun. Jokainen luokkanousu on mun koirilla tapahtunu Oulussa. Oisko se hyvä karma tai jotain. Tääkin kisaamaan lähtö oli vähän sellainen extempore. Poikaystävä oli suunnitellu jotain menoja lauantaille, joten mä tietty tsekkasin kisakalenterin, että keksis ittellekin jotain tekemistä.



Analyysia ja videoita

Kujeen hyppis (klik)
Medi2: Nollavoitto

Meillä meni Kujeen kanssa lauantain hyppyrata oikein kivasti. Vähän mulla paikoittain oli ohjauksen kanssa ongelmaa, mutta kaiken kaikkiaan jopa ihan kohtuullinen ohjaus. Oon ihan sikatyytyväinen kun Kuje kesti kepeillä takanaleikkauksen. Viime kuussa moinen ei onnistunu lainkaan. Harjoittelusta siis on hyötyä!

Amandan agirata (klik)
Medi3: HYL (3 kieltoa+ lentokeinu)

Alussa sain vielä pakan pysymään kasassa, mutta ihan selkeästi ekan virheen jälkeen hajos ihan totaalisesti taas ohjauskin. Videosta näkyy miten mä näytän suoraan A:lle, vaikka käskytän rengasta niin ihan turhaa kun Ama on jo bongannut A:n. Se vaan on niin kiltti pieni koira että mun pysähtyminen saa sen hienosti kiertään renkaan. Me ollaan tosi hyviä tässä oho, eipäs ku, älä vaan hyppää sitä väärään suuntaan jutussa. Ja seuraava virhe kun Amandaa ei vaan voi ohjata niin myöhässä. Mutta puomin kontakti on hyvä. Sen jälkeen lopetan ohjaamisen. Joopa joo.

Amandan hyppis (klik)
Medi3: HYL (3 kieltoa + väärä rata)

Mulla hajos pakka jo siinä vaiheessa kun käännyin kattomaan Amandaa lähdössä. Rata oli silkkaa söhläämistä, mutta Aman vauhti kiihtyi kepeillä loppua kohden mistä oon niiiiiin tyytyväinen. Mä olin jotenkin taas niin hermona Amandan radoilla. Ja Ams törkeästi nousi molemmilla kerroilla, mitä en tajunnu ennen kuin katoin videot. Mutta oli se kaikkinensa hauskaa. Mua alkoi kauheasti naurattaa omat mokailut ja videon lopussa kuulen omasta äänestä miten mua nauratti. Oon mä aika kehno ohjaaja, vaan minkäs teet. Koira on kummiski iloinen.

Kujeen agirata (klik)
Medi2: Nollavoitto, sert, nousu kolmosluokkaan

Nousurata mulla on videolla, mutta kolmosten starttia ei kukaan kuvannut. Se ois itseasiassa ollut kivempi saada nauhalle, koska mun mielestä se meni paremmin, vaikka alussa möhlin Kujeen ihan väärään paikkaan ja se luikahti hipaisemaan puomia. Tää viimeinen kakkosluokan rata me otettiin kontakteja varmistellen. Puomin kontakti oli hyvä, A:lta vapautin nopeasti, liiankin ja vedin sen sinne alas kädellä, vaikka ei pitäny, ja keinulla unohdin käskyn. Aivot meni keinun kohdalla tilttiin ja möngersin jotain tosi epämäärästä. Ei kauneinta ohjausta, mutta Kuje oli oikein hieno koira.

Viikonloppusuunnitelmia

Puuh, työviikko on melkein puurrettu loppuun. Vaikka töissä tavallaan nyt vihdoin hommat helpottui, niin olen silti ollut aika poikkirättiväsynyt. On tällä viikolla jääny reenamisetkin väliin. Kotona oon lähinnä nukkunu.

Myöhään, myöhään illalla ois tarkoitus suunnistaa kohti Oulua. Jokos sitä kävis kokeilemassa, että kuinkas läntsyt taas radalla kulkikaan. Luulen, että tytöt aloittaa kohta pian juoksut, mutta toivottavasti ei taas menis kisareissu siihen, että kiskotaan neideille huosuja jalkaan. Kuun lopussa juoksujen pitäis suurinpiirtein alkaa, mutta noista nyt koskaan tiedä.

Sattuipa hauska kuva vastaan kuvakansioista. Onhan mulle vihjattu vähän, että oisin aikamoinen koiran pöllijä, mutta näemmä siitä on oikein todistusaineistoa:


Varastettu Pila

Kuiskiksen hyppis

Meillä oli Kujeen kanssa laatuaikaa kun käveltiin kaksistaan Niihaman kisaamaan. Lähdettiin oikein sopivasti. Kisat oli puolisen tuntia edellä aikataulusta. Ehdin sopivasti ottaa muutaman lämppärihypyn ja katsella radan rakennusta ennen tutustumista. Kuulin rataantutustumisessa kuinka Kuje haukkui mun perään, mutta ei se lähdössä ollut mitenkään kierroksilla.

Kujeen hyppis (video)

Pää pysyi paremmin kasassa kuin Aman möllikisassa. Liekö johtunut koirasta vai siitä että pohjalla oli startteja tauon jälkeen. Vähän taas mokailin radalla. Kujeen ollessa suorassa putkessa tajusin, että mulla ei oo hajuakaan miten ohjaan seuraavat kaksi hyppyä. Niinpä siis rynnistin vaan epämääräisesti niitä kohti ja Kuje sai pelastella tilanteen. Yhtä kaikki meillä oli hauskaa. Ainoa mitä harmittelen, on että en tajunnu ottaa palloa taskuun ja jättää sitä Kujeen takin luo. Nyt jouduttiin hakeen se repun luota. Tulos oli nollavoitto ja miinusaikaa joku nelisen sekuntia. Sekä mineissä, että makseissa nollakoirat meni meidän ohi.

Agipainotteista eloa

Aika on mennyt viime aikoina lähinnä töissä ja agilityn parissa. Joista jälkimmäinen on huomattavasti hauskempaa. Viime viikonloppuna meillä oli Jenni Leinon koulutus. Mä osallistuin Aman kanssa ja annoin Kujeen V:lle. Oli opettavasta ja samalla niin kovin tuskaista.

Meillä ei oikein Amandan kanssa mennyt hienosti harjoitukset. Siksi kai niitä harjoituksia on, että siellä mokaillaan. Koulutus oli silti opettavaista ja tuntui, että muutama käyttökelpoinen juttu jäi käteen. Mutta oli Aman ohjaaminen vaan niin vaikeaa. Toisaalta mekin saatiin viilattua onnistuneita pätkiä lopulta. Ama reagoi tosi herkästi mun vartaloon, huomattavasti herkemmin kuin olen tajunnutkaan. Yritän niin kovin päästä eroon kankiohjaamisesta ja ikuisesta myöhässä olosta, mutta se on vaikeaa.

Amandaan on tullut vauhtia mikä osaltaan vaikeuttaa mua. Kun yritän päästä eroon sen hidastamisesta ja harjoitella sitä, etten vaan huiskisi menemään järkyttävän isoin kaarin, tulos on melko ihmeellisistä ja päätöntä sekoilua ja sinkoilua. Aman kanssa meillä on pohjalla kaikkia hienoja koulutusmokia. Sille ei loppujen lopuksi ole opetettu suuremmin ohjauskuvioita, ei irtoamista, ei hidastuksia ja aina, aina on palkattu kädestä namilla. Siihen päälle nopeasti reagoiva koira, joka menee kovaa ja sekoileva ohjaaja joka ei osaa ohjata.

Tajusin että meillä oikeasti ois kolmosluokassakin mahdollisuus päästä ihanneaikaan, jos osaisin ohjata paremmin. Amanda vaatii ihan tuhottoman tarkkaa ohjaamista, koska se lukee niin herkästi mun vartaloa. Eikä laisinkaan auta, että oon ihan tuhottoman myöhässä ohjauksen kanssa. Mulla alkoi vasta pikkuhiljaa valkenemaan että kuinka tuhottomasti mulla onkaan työmaata edessä. Kyllähän tiesin, että oon kehityksessä koiria jäljessä, mutten tajunnutkaan kuinka paljon.



Kun viikonloppu oli räpelletty Aman kanssa niin Kujeen ohjaaminen treeneissä oli niin ihanan helppoa. Se meni kuin unelma. Luulen, että ohjaan Kuiskista varmemmin, vaikka olen senkin kanssa myöhässä ja hidastan senkin menoa liian paljon. Kuje antaa anteeksi ohjauksen epämääräiset huiskimiset paremmin ja lukee rataa ihan erilailla kuin Ama. Tuntuu, että Amanda ei oikeastaan lukitse esteitä kun ihan viime tingassa, joten pienikin ohjauksen muutos saa sen kääntymään äärimmäisen herkästi.

Vaikeudesta huolimatta Aman kanssa on kiva liidellä. Se on aina täynnä intoa ja pomppii kumipallomaisesti sinne tänne. Meillä on ongelmia ihan perusasioissa kuten pujottelussa, mutta eipä siitäkään koiraa voi syyttää vaan on paras katsoa peiliin. Amanda on nopeaoppinen, mikä ei aina ole hyvä asia. Osaan vahvistaa käsittämättömiä juttuja. Toisaalta vaikka olen opettanut sille asioita väärin niin kaikeksi onneksi sille pystyy opettamaan myös uudet tavat. Kepit on oikeastaan ainoa este millä korjaaminen tapahtuu hitaasti, mutta niilläkin Ama on edistynyt. Mun pitäis päästä eroon keppien jälkeisestä kädestä palkkaamisesta. Sain itseasiassa ehdottoman kiellon koutsilta. Amasta on talven mittaan tullu paljon varmempi pujottelija ja se on jopa saanut vähän rytmiä mukaan. Vielä se on kaukana nopeasta.

Kuiskiskuu on ihan eri luokassa kuin Ams. Ne tavallaan kisaa väärinpäin. Vaikka Amanda on kyllä nopeampi kuin Kuje. Se onkin sit ainoa missä se on Kujetta parempi. Viikonlopun koulutuksessa oli kiva kattoa Kujeen menoa toisen ohjaajan kanssa. On se kehittyny huimasti. Mulla on Kujeen kanssa yhä sama ongelma kuin Aman kanssa. Hidastan koiraa. Sunnuntaina ois yks hyppyrata ilmotettuna Kujeelle. Toivottavasti saatais tulos, sillä mua kiinnostaa aika. Millä sitä sais ittestään kiskottua fiksumman ohjaajan... Ei oo helppoa.

Tällä hetkellä fakta on se, että Kuje menee lujempaa V:n kanssa. Aikas epäreilua että tyyppi on harrastellu ehkä puolisen vuotta ja osaa ohjata paljon oikeampaan aikaan ja kattella koiralle hyviä linjoja. Toisaalta oltiin torstaina hallilla ja V kokeili ohjata Amandaa. Ihan epätoivosta. Pahempaa kuin mun ohjaus. Oli aika valaiseva kokemus meille molemmille. Oon sanonu, että Ama on hankala ja V joutui myöntämään, että näin oikeasti on. Ama kääntyy niin herkästi, että sitä tulee melkein pakostakin varmisteltua joka välissä. Tää auttoi ymmärtämään taas hiukan paremmin mun ohjausongelmia.

Vaikka tuntuu, että ongelmat lisääntyy, niin toisaalta olen oppinut arvostamaan Aman ominaisuuksia ihan toisella tapaa. Sen nopeus, oppimiskyky ja ohjautuminen. Ja yllätys, yllätys ohjaaja on se, joka tässäkin kaksikossa, hidastaa menoa. Vaan jos jossain vaiheessa onnistun oppimaan ohjaamaan Amaa hyvin, niin veikkaan, että Kujeen ohjaaminenkin parantuu samalla huimasti.

Käytiin tänään Aman kanssa möllikisoissa tarkistamassa kontaktien kunto. Nätisti pysähtyi. Aika vahvasti kyllä varmistelin ne. Ja tauon jälkeen olin radalla ihan hermona. On se kumma miten pelkkä möllikisa nostaa mun hermot pintaan ja oon pelkkä tärisevä raunio, jolla ei ajatus kulje mihkään. Ohjaaminen oli pirullisen myöhässä ja Ama valui sinne tänne. Nollat tuli sekä möllien, että kisaavien starteista. Ja jälkimmäisessä muka ehdittiin ihanneaikaankin vaikka seisotin mielestäni ikuisuuden niin A:n kuin puominkin kontaktilla. Vaan helppoja ratojahan ne oli. Kepit meni Amandan kisakepeiksi nopeasti ja se meni kivasti mustaan putkeenkin. Surkeinta menossa oli taas mun myöhässä oleva ohjaus. Aivot oli niin tyhjät.


Ama ylpistelee

Videoituja treenejä

Houkuttelin V:n hallille eilen ja otin mukaan kameran. Sain kuskin, koiran ja kuvaajan. Tosi kätsyä :D Pilan kanssa säädettiin jotain pientä, V treenas Irellä ja isot läntsyt otti lopuksi kepit.

Pilan rata pätkiä
* 3 hyppyä
* Putki ja muuri

Amandan kepit
vrt.
Kujeen kepit

Talvinen kuva haaste

Kampi-poika kutsui Amandan mukaan talviseen kuvahaasteeseen.
"Etsi blogistasi kaunein talvikuva, mikä on otettu koirasi ensimmäisenä tai toisena talvena. Laita se blogiisi ja kerro tunnelmia noilta ajoilta. Heitä kuvahaaste eteenpäin seuraaville viidelle koiralle, jolla on blogi."


Mä pidän tästä kuvasta. Se on otettu mun ja Aman ekana yhteisenä talvena ja siis Amandan toisena, sillä Amahan tuli mulle vuoden ikäisenä. Amanda näyttää kuvassa niin onnelliselta ja pörröpäinen Onni nököttää takana. Edellinen syksy ennen Aman tuloa oli aika kova. Tessan sairastuminen ja kuolema oli tosi kova paikka mulle ja vaikutti jopa Onniin, vaikka ne ei Tessan kanssa koskaan olleetkaan mitään parhaimpia ystäviä. Sitten tuli Amanda ja yhtäkkiä meille paistoikin aurinko. Amanda opetti mulle ja Onnille mitä ihan oikeasti on Lauma. Amanda on sellainen ilopilleri ja laumankoossapitäjä. Jollain tavoin se onnistuu olemaan äitihahmona. Se putsaa päivittäin Kujeen silmät ja korvat ja saman se sit tekee joskus Pilallekin. Amanda on mun kevään aurinko ja ilontuoja. Olen ikikiitollinen Kipalle siitä, että aikoinaan Ama tuli just mulle sijoitukseen.

Haastan viisi ensimmäisestä lukijaa jatkamaan ;)

Upottavaa lunta

Tässä vielä pari otosta lapsiviikonlopulta kun kerrankin tuli otettua kuvia otuksista.

Ystäviä ja rakkaita

Hauskaa ystävänpäivää kaikille!

Pirpanainen treenasi

Perjantaina sain vetämieni treenien jälkeen kokeilla vähän miten Pila pelittää. Tyttö oli aika vauhdikkaalla tuulella. Se säntäili ihan päättömästi. Tarkoitus oli ottaa peräkkäin olevia hyppyjä ja putkia. Ensimmäinen hyppy sujui, putkeen Pila meni innolla, mutta putken jälkeen kääntyi aina mun käteen. Ja vauhti oli ihan toivottomasti, niin etten taatusti ehtinyt edelle todella ohjaamaan hyppyä. No jaa, pisteet vauhdista ja onnistuihan kaksi ekaa estettä. :D

Muutama kerta kokeiltiin ja sitten ulkosalla treenattiin vielä ravaamista. Ei Pila ihan tajunnut mitä harjoituksella hain, mutta ravas oikein kivasti välillä. Nyt voi ainakin sanoa, että on harjoiteltu ennen näyttelyä. On se nätti ja hupaisa ipana.

Talven riemua

Mun oli tarkoitus ottaa hienoja posekuvia. Joopa joo.. Ensinnäkin siinä vaiheessa kun tallustin metsään aurinko oli pilvessä ja kaikki länderit oli hetkessä lumen peitossa eikä kukaan suostunut pysymään paikoillaan. Vaan hauskaa meillä oli. Pilakin pysyi nätisti irti ja tuli heti kertomaan kun näki vieraan koiran, että päästiin väistämään sivupolulle. Länderit on joskus niin helppoja. :)







Tässä mukana olleet koirat


Kaksikko josta piti ottaa nättejä poseerausotoksia

Pitkästä aikaa treeneissä

Aloitin kirjoittaan blogia jo tiistaina työmatkalla bussissa. Se vaan jäi kesken eikä sit missään vaiheessa työpäivinä riittäny energiaa jatkaa. Jospa saisin sen tänään vihdoin loppuun ;)

"H*lvetillisen työpäivän jälkeen (eli perusmaanantai) ei olisi lainkaan kiinnostanut lähteä minnekään. Onneksi mut houkuteltiin ensin pienille nokosille ja potkittiin sit ulos ovesta. Teki tosi hyvää.

Koirilla oli virtaa enemmän kuin tarpeeksi. No eipä me liki kuukauteen olla käyty ohjatuissa treeneissä. Kujekin on viimeksi tainnut olla V:lla lainassa. Otin sen ekaksi ratapätkälle. Ekana esteenä oli puomi ja ei ne kontaktit ihan pitäny joka kerta vaikka Kuje pysähtyi niin paikka ei ollu ihan kohillaan. Kepeillä yritin leikata takaa, mut ei Kuje kestäny sitä. Muuten se kulki oikein kivasti. Mulla oli ittellä vähän valssi myöhäs.

Aman kanssa en ees yrittäny leikata kepeillä takaa. Ja ei ollukaan ihan helppo ehtiä sen edelle. Onneksi se irtos sen verran hyvin putkeen puomilta että ehdin saamaan niin paljon etumatkaa että saatiin kepit toimiin. Saipahan juosta. Seuraavassa hetkessä ois pitäny saada valssin jälkeen"

...näin pitkälle pääsin. Eikä hajuakaan tuosta viimeisestä lauseesta että kuinka aioin sen lopettaa.

Maanantain treenit meni tosi kivasti molempien kanssa. Ama pysähtyi kontakteille paremmin kuin Kuje ja paikoittain jopa ohjautui paremmin. Hienoja, pieniä koiria molemmat. Ajattelin ilmoittaa Kujeen hyppyradalle ja vois varmaan pällistellä jotain Amallekin. Kontaktit ei oo kisavalmiit, mutta hinku kisaamaan ois kova. Amakin ois kiva saada hyppikselle niin näkis, että pysyykö kepeille kehitetty vauhti kisoissa.

Shoppailuja

Ah niin, jospa sitä vielä muitakin kuulumisia laittaisi, kun äitikin joskus käy blogia kurkkimassa ;) Sain synttäri- ja joululahjaksi rahaa. Perinteisesti olen ostanut niillä ruokaa, mutta nyt päätin että ostan jotain tavaraa. Suunnittelin näytön ostoa, mutta toisin kävi. Poikaystävän pesukone sanoi itsensä irti. Mun pesukone meni muutossa muiskulle. Mietteissä kävi, että jos ois kinunnut sen lainaan, mutta kun on vähän haaveiltu kuivausrummusta, niin lopulta ostin synttäri- ja joululahjaksi sekä pesukoneen, että kuivausrummun. Nyt ois hyvä pestä pyykkiä, jos vaan osaisi käyttää niitä. Vaan tätä varten on hankittu poikaystävät, vai kuis se oli.

Töissä on yhä aikas tuskasta. Saadakseni muuta mietittävää ostin alennusmyynneistä viis kirjaa ja aika onkin kotosalla mennyt niitä ahmien. Mustin ja Mirrin alelaareista löytyi tytöille takit ja nyt on länderien lämmin lenkkeillä. Viime päivinä tosin ei kauheesti oo lenkkeilty vaan pikemminkin hengattu sisällä. Jahka säät vähän lauhtuis vois taas mennä metsälenkeille. Nyt jotenkin tulee mielummin käperryttyä peiton sisään.

Treenimasennusta

Ei oo tullut ehdittyä olemaan juuri koneella niin on jäänyt päivittämättä. Tosin eipä sitä juuri oo tullut mitään tehtyä.

Amandan kanssa oon vähän epätoivoinen. Tuntuu, että muutamissa viime treeneissä meillä on levinnyt ihan totaalisesti pakka kontaktien opettelun kanssa. Amanda on jotenkin käsittänyt, että mun pysähtyminen tarkoittaa kontaktille pysähtymistä ja muuten siitä voi juosta läpi. Tuntuu, että hakkaan ihan vaan päätäni seinään tän asian kanssa ja me ei koskaan päästä kisaamaan. Huoh! Lisäksi mun ohjaaminen on niin huonoa. Se näkyy erityisesti menossa Aman kanssa.

Kujeen kanssa meno on paljon helpompaa ja tuntuu että se alkaa hahmottaa kontaktin idean. Perjantaina mun kouluttamassa ryhmässä ei ollut kovin paljon väkeä paikalla. V kyyditsi mut hallille ja pääsi samalla Kujeen kanssa harjoitteleen. Ne menee yhdessä paljon paremmin kuin mitä meen ite Kujeen kanssa. Voi masennus! Mä en osaa!

Samassa treenissä Laura kokeili ohjata Amandaa ja mun yllätyksekseni Ama ensinnäkin lähti mukaan ja vielä jaksoi keskittyä tekemään. Laura ohjaa tosi hyvin, ja se näkyi vierasta koiraa ohjattaessakin. Ama toki teki omia päätelmiään välillä, mutta tosi nättiä menoa.

Mulla on nyt pieni masennus omasta ohjaamisesta, kun se ei vaan toimi. En tajua millä saisin opeteltua oikea-aikaisuuutta. Olen aina niin toivottoman myöhässä. Koirat sentään on hyviä. Sen verran luotan itseeni, että uskallan alkaa opettamaan alkeita Pilalle. (Ja ajattelen tekeväni sen paremmin kuin V itse.) Mutta noiden opettettujen koirien kanssa kun pitäisi edetä niin tuntuu, että oon ite siinä vaan hidasteena. Mun ohjaamistaito ei riitä kolmosissa alkuunkaan.

Pariin lisäkoulutuskertaan oon ilmottautunu. Toisen pitää Suomalaisen Jari ja toisen Leinon Jenni. Jospa niistä saisi jotain oivalluksia. Meidän oman treeniryhmän kouluttaja on hyvä ja niistä saa aina paljon irti. Harmittavasti en vaan pääse kuin joka toinen viikko johtuen vuorotyöstä. Eipä sitä itse näe niitä virheitä mitä tekee, joten joka toinen viikko itsenäisesti treenaten ei silleen anna niin paljon. No katotaan mitä sitä nyt keksis.