torstaina, kesäkuuta 22, 2006

Voittoisa kotiinpaluu

Lähdin vähän murhemielin töihin. Eilisen huutokonsertti ja varsinkin Amanda painoivat mieltäni. Töissä oli rankka päivä, eikä auttanut yhtään että olin valmiiksi vähän väsyksissä. Poikkesin paluumatkalla kaupassa, jossa onneksi ei vielä ollut juhannusruuhkaa. Pyöräillessäni (ketjut tipahtivat vain kerran matkalla) kotiin mietin kuinkakohan hirveä huuto tällä kertaa on vastassa. Vaan kämppä oli hiirenhiljainen. Ei pihahdustakaan. Avasin oven ja yhä hiljaista. Vasta kun Vikinä ehti jalkoihini se alkoi vinistä ilosta. Onni ja Amanda olivat ihan hiljaa portin toisella puolella odottamassa. Ja Amandakaan ei ollut sähköinen vieterijalka vaan malttoi odottaa ihan nätisti portin takana, että avaan sen.

Näinköhän koirat olisivat eilen hermostuneet jostain naapurin äänistä tai vastaavaa.

Menimme juhlimaan voittoisaa kotiinpaluuta kameran kanssa. Oikein kivaa yrittää ottaa yhteiskuvaa yksin neljästä koirasta... :D

Ei kommentteja: