maanantaina, kesäkuuta 19, 2006

Santte ja Vikinä hoidossa

Vikinä ja Santte jäivät meille hoitoon. Aamulenkki neljän koiran kanssa sujui yllättävän kivuttomasti. Amanda kaahaili vapaana ja loput kolme olivat hihnan päässä. Työpäiväksi eristin Onnin ja Amandan Vikinästä ja Santesta. Vaan eikös Amanda ollut samalla puolella toisten kanssa ja Onni oli jäänyt yksinään aidan toiselle puolelle, kun pääsin kotiin.

Päivälenkkille lähteminen sujui vähän huonommin kuin aamulenkkille, sillä lähdin heti töistä tultuani ja Amanda oli vielä niin innoissaan paluustani, että hyppeli ympärilläni. Vikinä ja Santte taas halusivat niin tohinalla ulos, että eteiseen syntyi heti alussa lievä kaaos.

Iltalenkille sain avuksi kennelpojan ja pääsimme helposti pitkän lenkin. Vastaan tuleva koira ohitettiin ilman kommentointia, vaikka olin varma, että Vikinä haukkuisi. Amanda oli taas osan lenkistä vapaana. Nyt koirat nukkuvat ympäri kämppää. Amanda retkottaa sängyllä, Onni makaa nojatuolin vieressä, Vikinä on keittiön puolella vilttien päällä ja Santte on Vikinän vieressä tarkkailemassa ruokakuppien liikkeitä tai liikkumattomuutta.

Ei kommentteja: