Niin se aika vierii ja ihan huomaamatta. Blogiakaan ei ole taas ehtinyt päivitellä, vaikka paljon on ehtinyt sattua ja tapahtua. Lyhyesti tapahtumista: Onni on yhä Oulussa, me vietetään aikaa kolmen nartun laumassa, mutta tyttöjen kanssa se kolmas koira ei ole Leela, käytiin parissa agikisoissa, miniläppäri jumii ja toivon, että joskus jossain vaiheessa sieltä saisi edes kuvat pois.
Sitten kirjoituksen pääaiheeseen takaisin eli Kujeeseen. Synttäripäivä meni multa ihan ohi ja lahjankin (siistit nahkavaljaat) tyttö sai etukäteen. Vaan tuskinpa Kuiskis niin synttäreistä välittää, eipä niitä ole muidenkaan koirien kohdalla juuri juhlittu. Enemmän tuota näyttää kiinnostavan mun säärystimen kanssa leikkiminen. Joku nimetön persoona kun vihjaisi, että ihmisten parittomat sukat on leikkimistä varten ja Kuje fiksuna siirsi ajatuksen kaikkiin vähäänkään sukkia muistuttaviin juttuihin. No joo myönnettäköön, että olen mäkin sitä palkannut monta kertaa lapasilla, etten ihan syytön ole itsekään.
Kuje on ihanan kamala ja ruman kaunis. Se jakaa mielipiteitä. Siinä kun Amanda on lähes kaikkien mielestä kaunis ja hyväkäytöksinen, niin Kujeesta on vähän jokaisella erilainen ajatus. Aika paljon riippuu siitä mitä koirassa arvostaa. Kuje on mielettömän upea harrastuskoira, mutta se osaa olla kotioloissa aika raivostuttava. Se on pomppiva ja energinen. Siitä löytyy terävyyttä ja omapäisyyttä ja silti se osaa olla herkkis. Kuje ei ole perinteisellä länderitavalla lainkaan kaunis, mutta se on varsin suloisen näköinen ja turkki on ihan mielettömän vaivaton. Ja sillä on mun mielestä maailman kauneimmat silmät.
Minulle Kuje on kaikkea mitä olen toivonut ja niin paljon enemmän. Sillä on raivostuttavia tapoja, kuten haukkuminen. Kuitenkin olen varsin tyytyväinen siihen millainen tytöstä on kasvanut. Vielä se ei ole aikuinen eikä valmis, mutta kenties parissa vuodessa sille kasvaa aivot. Kuje on iloinen ja leikkisä otus. Se sietää laumaan liittyvät vieraat koirat. Ihmisiä se joko rakastaa suunnattoman paljon, mikä näkyy sähläämisenä ja päälle pomppimisena, tai sitten se pysyy kohteliaan varautuneena.
Kuje oppii helposti. Se on oikea pikku apina ja ottaa mallia toisilta koirilta. Niin hyvässä kuin pahassa. Se on helppo motivoida, sen kanssa on ilo leikkiä ja harrastaminen on nautinnollista. Me ollaan tehty ihan liian vähän, joten ihan vaan käytöstavoissakin olisi paljon hiomista. Kujeesta saisi varmasti koulutettua hyvinkäyttäytyvän, mutta tavallaan nautin siitä, että se on tuollainen luonnonlapsi. Ja elättelen toivoa, että se oppis käyttäytymään itsekseen fiksusti jossain vaiheessa.
Harrastusten saralla ei olla sen suuremmin edetty viime aikoina. Ilmoitin Kujeen pariin kisaan ja toisessa vaan käytiin. Oulun reissun jälkeen pikkuinen oli kipeä ja se oikeastaan vaan makas sisällä ja kävi lyhyillä remmilenkeillä tässä välissä. Viikonlopun kisoissa sillä oli kaksi starttia. Eka meni ihan kivasti. Mokasin itse vaihteeksi kepeillä ja sitten saatiin A:lta kielto kun Kuje ei tajunnut estettä. Ei mikään ihme kun ei me todellakaan olla treenattu ja A tuli vielä huonossa kulmassa. En tajunnut itse vekittää yhtään, joten taas saa ohjaaja tuijotella peiliin. Fiilis radalla oli upea ja kivaa oli eli tavoitteet tuli täytettyä.
Toisella radalla sitten meno oli vähän erilaista. Kuje oli aika kovilla kierroksilla ennen radalle lähtöä. Leikittiin lämppäriesteillä ja palkkasin Kujeen lapasilla leikkien. Ennen radalle menoa vedettiin syvään henkeä ja Kuje jäi ihan rauhassa istumaan ekan esteen taakse. Kun kutsuin sen niin siinä vaiheessa räjähti. Tyttö ampui ihan kierroksilla liikkeelle. Tein mokan ja vetäisin Kujeen kolmannen hypyn ohi. Neidistä oli ihan huutava vääryys, että en pysynyt matkassa ja ohjannut kunnolla, joten se alkoi haukkumaan. Onkin ensimmäinen kerta kun mulla lähtee koira radalla lapasesta. Ohjautui kyllä tosi nätisti hypyn ihan väärään suuntaan. Juuri niinkuin sen ohjasin. Ei mitään toivoakaan, että saisin koiran pysähtymään. Nii no joo paitsi haukkumaan mulle. Sain sen lähetettyä putkeen ja vetäistyä vähän henkeä. A meni nätisti ja vauhdikkaasti. Tultiin vähän vaikeammalle ohjauskohdalle ja vetäsin Kujeen välistä vaikka käskytin sanallisesti takaa. Taas mun viereen tuli haukkuva, pomppiva komentaja. Vedin henkeä ja otettiin hypyt uudestaan. Nyt molemmat tiesi mitä tehdä ja Kuje meni tosi nätisti. Pujottelu meni kerta kaikkiaan upeasti. Varmasti paras pujottelu mun koirilta ikinä.
Ennen keinua Kuje muisti kaartaa kattomaan missä päin meidän kuvaaja on. Siitä oli hyötyä, sillä sain Kujeen pysähtymään keinulle. Vähän liian ylös se jäi, mutta kerrankin ei tehty lentokeinua. Edellisellä radalla se oli vähän lentävä, vaikka ei virhettä tullukaan. Sen jälkeen rata lähtikin käytiin ja voi elämä kun oli nautinnollista. Ohjauksellisesti helppoa ja koira tykittää. Tunnelma ja into oli koko radan ajan huipussaan, mutta kun viimein saatiin selvyys siitä minne on tarkotus mennä niin napsahti. Mä leijuin radan jälkeen ihan pilvissä. Siis niin mieletön fiilis. Kuje vaan on niin suuremmoinen. Siinä radan lopussa oli makua siitä millaista meno voisi olla kunhan ensin treenattaisiin, että saisin ohjattua Kujetta oikein. Tää oli todennäköisesti viimeinen startti ennen juoksua ja mielettömän hyvään fiilikseen jäätiin. Molemmilla oli sellainen olo, että vielä pitää päästä radalle.
Kuje vaan on niin upea. Mulla on ajoittain vähän huono omatunto siitä, että mulle on annettu tuollainen kultakimpale. Varmasti joku parempi ohjaaja voisi saada siitä paljon enemmän irti. Me ollaan loppujen lopuksi tehty aika vähän agilityn eteen. Osaksi siitä syystä, että mulla olla sattui vähän huonot ajat viime vuodella ja osaksi siitä syystä etten halua päästä liikaa agin makuun Kujeen kanssa ennen pentuja. Sikäli mikäli kaikki menee putkeen ja pentusuunnitelmat nyt toteutuu niin ajoitus osuu mun kannalta täysin nappiin. Me ollaan kerätty vähän makua kisoista, intoa ja motivaatiota on. Tauko tähän väliin sopii, ja sen jälkeen voidaan aloittaa suunnitelmallisempi treenaaminen. Mä ehdin tässä välissä opetella Amandan kanssa lisää ohjaamista. Kuje ohjautuu helposti, mutta toisaalta lukee mua aika hyvin. Lisäksi kun sillä lähtee kierrokset nouseen niin se ei anna ohjausmokia samalla lailla anteeksi kuin Ama. Nyt onkin hyvä Amandan kanssa opetella paremmaksi ohjaajaksi ja hyödyntää sitä sitten Kujeen kanssa.
Kaksi vuotta takana, toivottavasti monen monta vielä edessä. Suunnitelmia ja unelmia ainakin piisaa. Ruiskukukkanen on mun unelmien täyttymys jo nyt. Suuret kiitokset kasvattajalle tästä mielettömän hienosta otuksesta!
