Viime viikolla aika meni pentuen kanssa puuhatessa ja tämän viikon alku töissä ja nukkuessa. Sen muutaman kerran kun koirien kanssa jotain puuhailin niin Ama ei ollut se jota aktivoitiin. Neiti olikin siis melkoisen innoissaan päästessään mun matkaan. Ja vielä ihan yksin.
Siinä vaiheessa kun kisat alkoi niin satoi jo ihan kunnolla vettä. Ajattelin, että saapa nähädä kuinka käy, mutta sää näkyi oikeastaan vain siinä, että Ama ei meinannut jäädä lähtöön millään. Sain molemmilla kerroilla ihan tuskasen kauan laittaa sitä istumaan. Se vaan kierteli ja haahuili, mutta lopulta sit läsäytti peppunsa maahan ja pysyi tosi nätisti paikoillaan.
Ekalla radalta tuli vitonen kepeiltä. Amanda sinkos mun eteen putkesta kun olin hitaampi mitä luulin. Mulla meni pasmat ihan sekaisin ja kämmäilin sit kepeille lähetyksen täysin. Paitsi että sain Aman pyöriin hämmentyneenä, törkkäsin sen sit väärään väliinkin. Kepit oli kolmanneksi viimeinen este ja siihen asti meni ihan sujuvasti. Se mistä oon äärimmmäisen positiivisesti yllättyny oli, että Ama meni kastuneen pussin ihan tuosta noin vaan.
Mä tykkäsin kovasti molemmista Huittisen Annen radoista. Amassa oli yllättävän paljon vauhtia ja mulla oli ittellä aika rento fiilis. Vaikka ohjauksellisesti oli paljon puutteita, niin kaiken kaikkiaan tuntuma ja meno oli hyvää. Olen tyytyväinen.
Toinen rata oli hyppis, jossa mokasin taas kepit. Siinä oli alussa kaksi hyppyä ja siitä suoraan kepeille. Ja mä meen kumarteleen Amandan keppien ohi. Tää harmittaa eniten koko päivästä. Ama kuitenkin lopulta pujotteli kepit oikein, vaikka niistä puuttui se into ja puhti mikä ekan radan kepeillä oli. Sen jälkeen koira lähtikin kiitämään ja mä tein parhaani pysyäkseni vaan matkassa.
Lopulta mun myöhässä olo kostautui siinä, etten ehtinyt tarpeeksi ajoissa käskyttään kääntyvää hyppyä ja Ama kiisi sen ohi. Kiersi kuitenkin koko hyppyn ja saatiin vaan kielto vaika mun sohimista jos ois yhtään kattellu niin ois tullu väärinpäin hypätty este ja hylly. Kiellon jälkeen vauhti tuntu vaan kiihtyvän ja mä roikuin hirveän pitkällä jäljessä. Olin ihan varma, että ei millään saada loppurataa kohdilleen kun en ehdi ohjaamaan, mutta Ama yllätti mut ja teki tosi nätin sylkkärin just siinä kohdassa missää piti vaikka en sitä montaa kertaa oo sen kanssa harjotellu enkä missään vaiheessa näin kovassa vauhdissa. Olin niin riemuissani maaliin päästessäni. Mun pieni agihirmu.
Toisella radalla fiilis oli kyllä huima. Mulla ei oo hajuakaan ajasta. Vaikka tuntui, että mentiin kovaa, niin todellisuudessa kepeillä tuhriintui aikaa hirveästi, samoin kieltoon. Kaikista virheistä huolimatta mä vaan niin nautin menosta. Mulla oli tosi rento olo molemmilla radoilla ja saatoi vaan fiilistellä sillä kuinka kivaa agi onkaan. Mulla nyt viimiset viis kisaa on ollu kotikentällä, että rentoutuneempi olo voi johtua siitä. Sunnuntaina sen näkee, että kuinka menee vieraassa paikassa. Mua ei enää kauhistuta kakkosen radat niinkään paljon kuin alussa. Ehkä tää mahdollisimman paljon kisaaminen alkaa auttaa jännitykseen. Ohjaamisessa on paljon puutteita, mutta jos alkuun edes pää pysyis vähän kasassa niin vois sit alkaa hioa paremmin sitä omaa menoakin.
