Ahdistusta ja masennusta

Koko viikko on hurahtanut töiden, koulun ja Harry Potterin parissa. Nyt on olo nääntynyt ja kipeä. Muisku on sairastanut koko viikon ja väitän, että häneltä sain flunssan, koska oma olo on laahannut samoja jälkiä vain parin päivän viiveellä.

Eilen piipahdettiin Amandan ja Kujeen kanssa agitreeneissä. Amanda hiipii eli lähdössä ei jää paikalleen vaan lähtee sipsuttelemaan perään. Tämä ongelma on tullut vasta ihan viimeisen kuukauden tai parin sisällä ja näin päivää ennen kisoja ahdistaa kovasti. Lisäksi meillä kusi rengas harkoissa aika pahasti. Se on muutenkin ongelma, kun renkaan korkeus riippuu kovasti paljon siitä,että onko Amanda midi vai maxi. Olemme harjoitelleet maxi-renkaalla, mutta Amanda on ilmoitettu midiluokkaan. Huomenna sen näkee, että kumpi neiti sitten mahtaa tuomarin mittauksella olla.

Kujeen kanssa otettiin vähän siivekkeiden kiertämistä ja puomin kontakteja sekä riekuttiin ja leikittiin kentän laidalla ihan muuten vaan. Tyttö lähti mukaan ihan vain, että saisi vähän sen ylimääräenergioita purettua. Viikko ilman mitään aktivoinnin tapaistakaan näkyy, sillä kengät löytyvät usein sängystäni ja muutenkin kämpästä on löytynyt yllättävän paljon kaikkea "muuta pientä purtavaa".

Olo on tukkoinen. Pää on täynnä räkää ja en ole nukkunut paria tuntia enempää viime yönä. Istuskelen tässä parhaillani aamukahvin parissa ennen länderien kasvattajapäiville lähtöä ja ahdistun huomisesta aina vain enemmän. Täällä sataa vettä, toivottavasti ei huomenna. Tälläisellä mielialalla ei huomisiin kisoihin kyllä kannata lähteä. Ahdistan vain Amandan ja jos ole kireä saan Onninkin helposti korvattomaksi. Jostain pitäisi saada annos positiivista mieltä ja hiukkanen iloa. Jos joku positiivinen asia huomisesta pitää ottaa niin Amandan rata on ennen Onnin omaa, joten jos/kun mokaan Amandan kanssa voin lepuuttaa hermojani sitten Onnin kanssa. Epäilen, että Amandan kanssa olen pelkkä kiukkuinen hermokimppu ja kun olemme mokanneet ja tyrineet, stressi valuu pois ja Onnin kanssa kisaaminen on pelkästään hupia ja muistan taas miksi siellä radalla kuuluu olla.

Miten sitä saisi itsensä tajuamaan, että sinne kisoihin mennään pitämään hauskaa. Pääasia on se yhdessäolo, eikä se meneekö kaikki oikein tai hienosti. Jotenkin Amandan kanssa mulla on toiveita siitä, että joskus etenisi ykkösluokasta ylöspäinkin ja se näkyy heti kauheina paineina mitä kasaa itselleen. Jospa vaan saisi mielentilan siihen samaan, mikä se Onnin kanssa liikkuessa on. Siihen yhdessä olosta nauttimiseen ja hauskanpitoon.

Leelan kanssa lääkärissä

Käytiin Leelan kanssa lääkärissä maanantaina. Muisku oli töissä ja mulla ei ollut koulua, joten minä vein Leelan. Vähän jännitti, että miten Leela suhtautuu hommaan. Muisku vakuutti, että se lääkärissä nätisti.

Kaikki meni oikein hyvin. Mentiin bussilla ja Leela oli kainaloon sopivan pikkukoiran näköinen ja oloinen. Odotushuoneessa se istuskei hiljaa sylissäni ja antoi tunkeilevaisen pikkupojan sylittää itseän. Toisaalta Leela on kyllä aina tullut lasten kanssa toimeen. Nostin neidin lääkärin huoneessa pöydälle. Lääkäri lähestyi ensin oikein varovasti ja sitten kun huomasi, ettei Leela ole moksiskaan sorkkimisesta, otti vähän varmemmat otteet. Olin kyllä tosi ylpeä siitä miten hienosti Leela käyttäytyi. Saatiin resepti valeraskauteen ja lähdettiin hakemaan Leelalle palkinoksi vähän herkkuja. Se oli herkut ansainnut.

Jäätiin vielä hengailemaan yhdessä kaupungille, haettiin ruoaksi vähn mustaamakkaraa ja nautiskeltiin päivästä. Oli ihanan leppoisa fiilis ja oli aika kivaa viettää aikaa ihan vaan kahdestaan. Me ei kuitenkaan kovin usein Leelan kanssa kahdestaan oleilla. :)

Länderien agilitypäivä

Herätyskello taisi soida siinä viiden aikaan. Ylös vain kahvia keittämään ja karttaa tulostamaan. Vähän kamppeita kaseen, kevythäkki ja koirat mukaan ja hyvin ehdittiin puoli kahdeksaksi juna-asemalle. Kymmenisen minuuttia ehdittiin istuskella lähijunassa ja jo oltiin Lempäälässä.

Tulostamani kartan avulla sitten yritin suunnistaa kohti Levekin kenttää, jossa agilitypäivä oli tarkoitus pitää. Kartta vaan oli vähän huono kun siitä puuttuivat teiden nimet. No hienoisen hapuilun jälkeen löydettiin oikealle tielle, jonka jälkeen oli vähän paremmat ohjeet. Suunnistustaitoni on joko käsittämättömän hyvä tai meillä on vain aina kauheasti onnea. Lopulta ei tarvinnut edes kävellä ihan kentälle asti, sillä Harjun Jari joka oli tulossa kouluttamaan kakkos- ja kolmosryhmäläisiä, nappasi meidät kyytiin ajaessaan ohi.

Oltiin paikalla tunnin verran liian aikaisin, mutta eipä oltua ainoat aikaiset, sillä 7 kuukautta vanha Palpa pentu ihmisineen tuli myös yhdeksäksi paikalle. Kuje ja Palpa päästettiin leikkimään ja me ihmiset höpöttelimme ländereistä. Amanda sai itselleen ihailijan, joka itseasiassa pitikin Amasta huolta koko loppupäivän. Varsin kätevää. :D

Pikkuhiljaa alkoi porukkaa valumaan paikalle. Ensin kentälle otettiin pennut, joita olikin paikalla aika paljon. Harjoiteltiin vähän suoraa putkea ja hyppyjä ilman rimoja. Lähinnä siis ohjaamista, sillä pennuista yli puolet osasivat jo putken. Hauskaa oli. Kujeen perässä oli tosi vaikea pysyä, se karkasi hanskasta kun silmäänsä räpäytti. Vähän kuin olisi yrittänyt pitää rakettia oikealla radalla. Kujeen sisko Flii meni aikas saman näköisesti, mutta Jaanalla oli Flii ihan eri malliin hanskassa kuin mulla Kuje. Pieniä chiliraketteja. Mä en tajua miten Jasmina saa Chilin pysymään niin hyvin siellä minne sen pitää mennä. Pennut väsyivät aika nopeasti ja rata muokattiin ykkösluokkalaisille.

Mentiin Amandan kanssa tällä kertaa midiluokan esteillä. Virallista mittaa neidistä ei vielä ole, joten en vieläkään tiedä, että onko se midi vai maxi. Radassa oli muutamia jippo kohtia. Tuli aika paljon kaikkea hyvää esille. Sekä Amanda, että yllättäen Onni seuraa aika tarkasti mun liikkeitä ja kun mä pysähdyn tai hidastan niin tekevät nekin. Pitäisi siis miettiä omat liikkeet niin, ettei tule itselle pysähdyksiä tai sitten opetella hölkkäämään paikallaan. Meidän ongelmat kepeillä ja kontakteilla näkyi hyvin. Niille pitäisi tehdä jotain... Mutta positiivinen huomio oli, että Amanda osaa sännätä ekaan keppiväliin. Sen jälkeen se ei osaa jatkaa, mutta löytää ekan välin itsenäisesti. Askel oikeaan suuntaan.

Kaiken kaikkiaan oli ihania vääntämiskohtia. Kaikki opetus ei mennyt ihan mun aivoihin asti, mutta tuli paljon mietittävää ja oli erittäin antoisa tunti. Kiitokset Anulle hyvästä opetuksesta!

Jäimme seuraamaan toka- ja kolmasluokkalaisten harjoituksia. Oli aika hienon näköistä menoa. Vau! Päästäänköhän me koskaan noin pitkälle. Agilityharjoitusten jälkeen otettiin vielä jäljelle jääneille pennuille näyttelyharkat. Erittäin länderipitoinen päivä ja kivaa oli. Kiitokset kaikille hyvästä seurasta ja vinkeistä! Sekä Pekalle kiitokset kyydistä bussipysäkille!

Koirat oli ihan naatteja bussissa. Kun oltiin kävelty kotiin, niin jopa Kuje meni ensimmäisenä etsimään hyvän paikan mihin kääriytyi nukkumaan. Nyt tietää miten sen saa väsytettyä. Itse sain jatkaa tästä suoraan töihin..

Liikunnan ja puuhailun määrä

Olen taas surffaillut netissä ja törmäsin keskusteluun siitä kuinka paljon liikuntaa ja tekemistä koirat vaatii. Jäinpä sitten miettimään, että mites meillä. Jos mennään ihan minimillä niin se tarkoittaa sellaista ehkä yhteensä tunnin ulkoilua kolmena hihna lenkkinä. Meillä meneen noin vartista puoleen tuntiin tuo yleinen pisutusreitti. Vähän riippuen hajujen määrästä.



Toisaalta sitä tulee vähintään pari kertaa viikossa puuhailua jotain muuta. Aika usein jään heittelemään koirille keppejä ja annan niiden peuhata vapaana. Kujeen kanssa on tullut osallistuttua yhteislenkkeihin. Amanda harrastaa säännöllisesti agilitya kerran viikossa ja satunnaisesti pyöräilyä. Onni ja Kuje ovat satunnaisesti mukana agiharkoissa ja joskus tulee kokeiltua vähän keppien harjoittelua tai putkea ihan itsekseen tuossa lähistöllä. Viikonloppuisin me ollaan aika paljon menossa ja se tietää koirillekin vähintään kävelyä viiden kilsan päähän asemalle.

Kuje vaatii oikeastaan eniten aktivointia tai se ryhtyy puuhailemaan sisällä omiaan. Se on oikein taitava löytämään ihan vääränlaista pureskeltavaa ja puuhailee mielellään roskiksen tai kukkan kimpussa. Jos sille keksii vähän enemmän puuhaa parin kolmen päivän välein, se jättää sisällä puuhailut väliin. Onni osaa tylsistyessään alkaa tuputtamaan leluja, jolloin tietää, että voisi keksiä enemmän sillekin puuhailuja. Amandalla ei vissiin juuri kaipaa enempää aktivointia tai ainakaan se ei mitenkään näytä jos sillä tylsää onkin.



Meillä on aika satunnaista nämä puuhailut. Joskus tehdään paljon, joskus tyydytään pelkkiin hihnalenkkeihin. Tänäänkin Amanda on saanut olla mukana shoppailemassa. Ostettiin Kujeelle sadeviitta ja valkoinen näyttelyhihna sekä vähän hevi-NEUta kun se oli melkein loppu. Kolmisen tuntia varmaan seikkailtiin ympäri Tamperetta ja käytiin ostamassa molemmille vielä hampurilaiset. Toiset taasen on joutuneet tähän asti tyytymään vain hihnalenkkeihin. Illaksi ois suunnitteilla menoa Onnille ja Kujeelle.



Joskus enempi joskus vähempi, mutta pääasia, että kaikki vaikuttaa tyytyväisiltä.

Lauman touhuja

Mikä on mukavampaa kuin viettää rentoa lauantaiaamua yhdessä koirien kanssa. Herätys tosin ei ollut niin kiva. Leelalla on valeraskaus ja se on ihan hirveä narttu. Aloitti aamun hyökkäämällä Kujeen niskaan. Leela on nyt kurmoottanut jokaista koiraa, sillä eilen se hyökkäili ulkona jopa Onnin päälle. Saisi jo loppua mokoma mukaraskaus. Alkaa mennä totaalisesti hermot tohon otukseen.

Leela poistettiin hyökkäyksen jälkeen huoneesta. Kuje ja Amanda päättivät että vastapainoksi on hellyyden aika. Amanda putsasi Kujeen silmät ja Kuje vastaavasti nuoleskeli mun nenää. Onnikin kävi hetken aikaa torkkumassa sängyssä. Osaa ne otukset olla niin suloisia halutessaan. Olen ollut koko aamun ihan muikealla mielellä ja sydän on tulvillaan rakkautta noita älykääpiöitä kohtaan. Jopa Leelaa. Eipä se mitään noille hormoonivaihteluille voi.



Yleensä meillä koko lauma tulee hyvin toimeen keskenään. Kujekin on oppinut, että meillä tavallaan kaksi erillistä laumaa yhdessä: Leela ja muisku sekä minä, Onni, Ama ja Kuje. Hyvin harvoin Kuikkeli yrittää saadakaan Leelaa leikkimään kanssaan. Se kääntyy ensin Amandan puoleen ja sitten Onnin. Löllis harvemmin leikkii ja silloinkin mieluiten Onnin kanssa.



Normaalisti meillä on rento fiilis. Koirat löytää usein nukkumasta vierekkäin. Nartuilla on tapana ajautua jonkun kylkeen. Leela makoilee useimmiten Onnin kyljessä ja länderit milloin kenenkin vieressä. Jos Amanda ja Kuje makoilevat vierekkäin, voi hetken päästä huomata Amandan hoivaavan Kujetta nuoleskelmalla korvia tai silmiä.



Onni on karski äijä ja ei tietenkään voi pehmoilla millään hoivailemisilla. Mutta silläkin on pehmeämpi puoli. Onni leikkii leluilla vain Kujeen kanssa. Se antaa Kujeen ottaa kepeistä kiinni ja leikkii hetken aikaa repimisleikkejä. Amanda sen sijaan yleensä haalii kepit itselleen ja juoksee vain Kujetta pakoon. Aikuiset eivät yleensä keskenään leiki leluilla.

Mukavat treenit

Tänään mentiin taas tyttösten kanssa pyörällä agitreeneihin. Kuje matkusti pyörälaukussa ja Amanda repussa ensin puoli matkaa ja hölkkäili toisen puolikkaan pyörän vieressä. Oltiin paikalla tosi ajoissa ja käytiin vielä samoilemassa hetken aikaa metsässä.

Ratapiirros. Meillä ei tänään ollut opettajaa ja keksittiin sitten omasta päästämme rata. Harjoittelimme ensin pätkissä ja lopuksi taas otettiin koko rata. Vähän epäilytti, että tauko ei ole tehnyt Amandalle hyvää ja että Onnin jälkeen en osaa enää ohjata oikein nopeaa koiraa. Vaan olin väärässä ja meillä sujui yhteistyö neidin kanssa hyvin.

Otin aluksi puomia apuohjaajan kanssa niin, että Amanda oli kiinni, että saimme kontaktit varmsti pysäytettyä oikein. Kun se sujui niin hyvin uskaltauduin ottamaan Amandan pari kertaa puomille vapaana. Kerran harjoittelukierroksella ja koko rataa tehtäessä. Toinen harjoiteltu pätkä oli putki(5), kaksi hyppyä (6,7) ja putki(8). Koska se oli vähän mutkikkaampi pätkä, kokeilimme harjoitella sitä ollen hyppyjen eri puolille. Luulin, että sylikääntö keppien puolella olisi helpompi, mutta osoittautui, että puomin puolelta olikin helpompi ohjata Amandaa ja toiseen putkeen meno kävi valssilla suht näpsäkästi.

Radan loppu oli ehkä kinkkisin ja en tiedä teinkö sitä lopulta ihan niin kuin oli tarkoitus. Renkaan jälkeen piti vissiin tehdä valssi ja hypyn (10) jälkeen koira piti ottaa haltuun ja kääntää käsissä jotenkin ympäri ja kierrättää toisen hypyn (11) ympäri. No homma sujui kyllä, mutta en tiedä meninkö sen ihan ohjeiden mukaan. Loppurata onnistuttiin menemään ihan virheettä.

Olen tosi tyytyväinen Amandan menoon ja oikeastaan myös oma ohjaaminen oli harvinaisesti tänään ihan kohdallaan. Keppejä saadaan kyllä hioa. Kepit ja kontaktit on meillä kompastuskivenä.

Otin Kujeenkin kanssa vähän matalia hyppyjä, puomia (lähinnä kontakteja) ja u-mallista putkea. Kuje pyörähti vähän kierroksille ja alkoi napsimaan hihoja. Sillä on hirveä motivaatio päästä tekemään ja se on ihan innoissaan päästessään puuhailemaan yhdessä. Puomin yli tekisi mieli viipottaa niin kovaa kuin kintuista lähtee. Kontakteille pysähtyminen oli sen mielestä ihan turha juttu. U-putki meni toisin päin iloisesti, mutta toiseen suuntaan Kujeen ei tehnyt mieli mennä ja en jäänyt sitä pakottamaan. Otettiin sitten vain siitä päästä mikä oli kiva. Ihana hörökorva. Taitaapa olla niin, että tyttönen lähtee sunnuntaina mukaan länderien agipäiville.

Keppiharjoittelu iltalenkillä

Eilen pystytin kuusi oksan pätkää riviin ja ajattelin vähän harjoitella itsekseni keppien suoritusta. Ensin vuorossa oli Onni. Hitaasti mentiin ja Onnin mielestä oksakepit on ihan erikeppejä kuin agilitykepit. Se päätti rouhaista viimeisen kepin matkaansa ja katosi pureskelemaan sitä hetken matkan päähän. Ovelasti huokutin korvat takaisin päähän. Lahjonta ja kieroilu tehosi, sillä sain kepinkin takaisin. Palautin kepin rivin päähän ja otin kepit vielä pariin kertaan. Jätettiin touhu onnistuneeseen suoritukseen ja mentiin kotiin.

Vaihdoin Amandan lenkkiseuraksi ja otimme keppirivin vähän nopeammalla vauhdilla. Amanda kuumui touhusta ja panosti ehkä enemmän pomppimiseen ja juoksuhepuleihin. Toisaalta keppien suorituksessa oli harvinaisesti vähän intoa ja vauhtia. Teknisesti ei mennyt kovin kummosiesti, mutta asenne oli parempi kuin mitä yleensä.

Saapa nähdä opitaanko me koskaan hienoa itsennäistä kepinsuoritusta... Vika on varmasti mussa eikä koirissa.

Kiljukaula ja kyläilijä

Argh! Olen idiootti! Arvatkaa montako vierasta meillä on käynyt Kujeen tulon jälkeen. Ei todellakaan montaa. Eilen lähdin lenkille Onnin ja Amandan kanssa. Muisku jäi Leelan ja Kujeen kanssa kotiin ja meille tuli tuttu vieras. Ei ollut kovin hyvin mennyt kohtaaminen. Kuje ei tiennyt miten sen olisi pitänyt suhtautua ja se oli vaan remunnut ja haukkunut. Kun tuli takaisin itse oli rauha maassa ja Kuje tyytyväisenä haistelemassa vierasta.

Siispä ei muuta kuin opettelemaan vieraiden kohtaamista kotona. Ja niin, että paikalla olisimme sekä minä, että Onni.

Vaan mitäpä elämä olisi ilman haasteita.

Läntsylenkit starttasivat Tampereella

Eilen oltiin länderilenkillä Kujeen kanssa. Otin vain pikkutytön, kun ajattelin päästä vähän helpommalla. Epäilin, että Amanda alkaa vahtimaan Kujetta sen verran, että joudun koko ajan komentamaan jompaa kumpaa. Siispä jäitin Aman suosiolla kotiin ja keskityin Kujeen seurailuun. Tyttönen oli ihan kiltisti.

Kun päästiin tapaamispaikalle niin siellä oli jo Core (en tiedä miten nimi kirjoitetaan) ja Foxy ihmisineen odottamassa. Kimppuumme "hyökkäisi" juopunut pariskunta. He tunkivat väen vängällä silittelemään koiria. Oma negatiivinen suhtautumiseni heijastui ihan saman tien Kujeeseen. Lisätään siihen vielä murkkuilu päälle niin varsin epäluuloinen länderineito oli jaloissani. Otin kohtaamisen treenin kannalta ja syöttelin Kujeelle kyykyssä nameja naisen silitellessä sitä. Vähän kuin tuomarin kohtaaminen. Kuje rentoutuikin vähän ja sen jälkeen hyppäsin pystyyn ja tanssahtelin Kujeen kanssa kauemmas vähän riekkumaan palkinnoksi.

Kujeen lisäksi länderilenkkeilijät koostuivat tällä kertaa lähinnä jazzmolaisista Banjo, Ruuti ja Ruutin pennut: Core, Rekku, Enni ja Foxy. Oli kyllä mukava lenkkeillä läntsyseurassa. Nartut saivat painaltaa vapaana Kaupin metsäpoluilla ja pennut leikkivät keskenään. Kuje käyttäytyi ihan mallikelpoisesti, mitä nyt yritti saada kaikki namit itselleen ja hyppi ihmisiä vasten.

Ensi kuun ekana tiistaina olisi seuraava länderilenkki tiedossa ja toivottavasti paljon porukkaa on tulossa. :)

Murkun kehityskeskustelu

Edellinen kehityskeskustelu pidettiin Kujeen ollessa neljän kuukauden ikäinen. Katsotaanpas minne siitä ollaan edetty.

Olemme käyneet mätsäreissä ja parissa pentunäyttelyssä, joten Kujeelle alkaa ainakin teoria näytteyissä olosta olla selvillä. Käytös tosin näyttää merkkejä huonompaan suuntaan menosta, sillä istumaan opettelun jälkeen Kuje ei jaksa seistä tönöttää paikoillaan. Olemme opetelleet käskyt seiso ja istu sekä liittäneet mukaan paikalla pysymisen. Istu käskyyn liittyy sana paikka ja seisomiseen taasen sana siinä. Halusin eri sanat, koska huomasin, että Kuje istuu aina sanoessani paikka, vaikka olisin ensin seisottanut sen. Ajattelin, että on helpompaa liittää siinä ja seiso käskyt vain näyttelyihin. Muita näyttelysanoja emme ole opetelleet. Harkitsen yhä pitäisikö toistella hampaita katsoessa jotain tai pitäisikö liikkeeseen liittää sana.

Olemme kokeilleet vähän agilityesteitä. Leirillä hypyissä oli oikein rimat, mutta muuten hypyt ovat olleet lähinnä siivekkeiden välistä menemistä. Puomia ja putkea ollaan myös kokeiltu. Agilityyn liittyen harjoittelemme tässä-sanaa, jolla pitää tulla käden viereen, pitkä-sanaa, jolla pääsee syöksymään namikipolle sekä tähän liittyivät sanat istu ja paikka.

Yritän kannustaa Kujetta tuomaan minulle leluja ja keppejä takaisin, mutta nämä onnistuvat varsin satunnaisesti ja niihin ei ole vielä varsinaisesti liitetty käskyjä. Käytän kyllä leikkiessä samoja sanoja kuin Onnin kanssa, joten ehkä ne pikkuhiljaa tulevat Kujeellekin tutuksi. Olisi ihan hauskaa saada Kujeesta samanlainen tavaroiden noukkija mitä Onni on.

Olen kokeillut muutaman kerran maahanmenoa, mutta siihen ei ole opeteltu käskyä. Katsotaan sitä jossain vaiheessa. Tällä hetkellä suurin panostus on yhä luoksetulossa. Kuje on kiltisti tullut luokse, mutta pikkuhiljaa on havaittavissa satunnaisia korvien kadottamisia. Maailmassa on tällä hetkellä paljon jännää. Tänäkin aamuna pysähdyimme tutustumaan kadunlakaisijaan. Haukkuminen on asia jonka Kuje on valitettavasti ottanut ihan liian helposti tavakseen. Saapa nähdä mitä sen suhteen saan tehdä.

Näillä taidoilla päästään jo jonkun matkaa eteenpäin ja tällä hetkellä keskitytään niiden vahvistamiseen. Suunnitelmissa ei ole uuden opettelua, mutta eipä sitä istu käskyäkään ollut tarkoitus opetella. Niin vain kävi. :)

Konkkaronkka kotona

Eilen lähdettiin jo aikaisin takaisin Tampereelle. Asemalla ehdittiin ihan pikaisesti moikata ihanainen Paavo-länderi ja sujauttaa 2 vuotta täyttäneelle herralle lahjakin. Paavo on kyllä yksi mun lempparipojistani, aina yhtä iloinen ja valmis jakamaan suukkoja jokaiselle. Onnittelut vielä kerran miehen ikään päässeelle komistukselle!

Junassa oli Oulusta lähdettäessä pari hassua koiraa. Ihmettelin vähän, että miksi mulle oli annettu käytäväpaikka, mutta olin tyytyväinen, että se oli sellaisessa paikassa mihin sai laitettua kevythäkin hyvin. IC-junissa on joko neljän paikka, jossa on vastakkain kaksi penkkiä tai yksittäisiä paikkoja. Yksittäisiin paikkoihin ei mahdu edes Onni yksinään kunnolla jalkatilaan sillä se valuu vääjäämättä keskikäytävälle. (Kun on pitkä selkä, niin minkäs teet.) Meillä oli siis reunapaikka tälläisestä neljän rykelmästä. Penkkien väliin mahtui juuri sopivasti kevythäkki ja sen eteen jäi Onnille hyvin tilaa.

Etelää kohti mentäessä porukka alkoi lisääntyä. Seinäjoella meitä vastapäätä tuli matkustajia ja viereenkin olisi tullut tyttö kissan kanssa, mutta hän etsi toisen paikan todettuaan, että häkkini oli vienyt kaiken jalkatilan ja kissaa olisi pitänyt pitää sylissä kokoajan. Vaunuun tuli niin paljon ihmisiä ja lemmikkejä, että kaikille ei edes riittänyt paikkoja. Olinpa varsin tyytyväinen siitä, että tytöt saivat olla häkissä, jossa oli oma rauha. Onni nyt rentoutuu missä vaan.

Matka meni kaiken kaikkiaan ihan kivasti ruuhkasta huolimatta. Matkatavaraakin oli sen verran vähän, ettei selkä katkennut tavaroiden painosta. Suhteellisen rentouttava viikonloppu kaiken kaikkiaan. Töihin ei silti olisi illalla yhtään huvittanut lähteä.

Onni korkkasi agikisailut

Tänään aamulla heräsin, söin, pakkasin tavaroita ja lähdin myöhässä liikkeelle. Matkaan otin Onnin lisäksi Kujeen, joka pääsi haistelemaan kisailmapiiriä ja tapaamaan veljensä Vipun. Ohjeet kisapaikalle menoon olivat selkeät: kävele suoraan ja kenttä on hetken matkan päästä siinä tien vieressä. Käveltiin suoraan ja todettiin, että kivakiva, joku on katkaissuit tien. No mitäpä muuta ku kiertämään. Jotain tieden nimiä siinä lapussa taisi lukea. Meni pari tien risteystä ja olin hukassa. Siellä sitten tarvottiin keskellä Pateniemen omakotialuetta ja ihmeteltiin, että mihis suuntaan mennään ku mitään hajua suunnasta ei ole. Kolme kertaa pysähdyin kysymään ohjeita. Lopulta näin kentän ja päätin oikaista. Jos pieni ääni päässäni käskee luottaa oikoreitteihin, ei ikinä, ikänä, kannata kuunnella. Oltiin taas eksyksissä. Juuri kun melkein oltiin perillä. Epätoivoinen hortoilu vähän oikein näköiseen suuntaan lopulta kannatti ja päästiin kentälle.

Noviisi kisaaja, koira jolla ei ole kisakirjaa ja jota ei oo mitattu ja tietysti myöhässä. Onneksi oululaiset ovat mukavaa väkeä ja lopulta saatiin ilmottautumiset kuntoon, tuomari löytyi mittaamaan ja mittatikku oli hukassa. Ai niin ja jossain vaiheessa törmäsin Taran omistajaan joka oli tulossa Onnin ekaa kisaa katsomaan ja vähän myöhemmin n-elikon porukoihin, joiden koirista en kyllä nähnyt kuin Vipun vaan. Varmaan ilman osaavia opastajia olisin ollu vielä pahemmin pulassa.

Mittatikku löytyi ja Onni mitattiin selkeäksi miniksi. Sitten täyttämään ilmoitusta ja sähläämään toimistolle. Onneksi Pasi tajusi törkätä mut rataan tutustumiseen, sillä mulla ois menny koko touhu ohi. Rata oli kiva. Pari vaikeampaa kohtaa ja ennen kaikkea ei rengasta. Viimeksi kun renkaalle ohjaaminen tökki, niin oli ihan helpottavaa ettei sitä radalta löytyny.

Vähän lisää sekoilua lisenssipapereiden kanssa juuri ennen radalle menoa. Ehdin hädin tuskin henkeä vetään, kun olikin jo meidän vuoro. Onni ekan aidan taakse odottamaan ja eikun menoksi.

Vähän pelkäsin miten pituus ja muuri menee, mutta molemmat sujuivat hyvin. Vähän mokasin ainakin puomille menossa. Olin vähän liian tiellä ja Onni ei meinannut edes mahtua ohitseni esteelle, mutta kilttinä poikana meni silti hyvin puomille. Kepeillä mentiin jokainen väli yksi kerrallaan ja hi-taas-ti. A:n kohdalla Onnilta lopulta loppui puhti ja sen jälkeen loppu rata meni melkein kävelyvauhdilla. Meinasin jopa saada Onnin tipauttamaan/ottamaan kiellon toiseksi viimeiseltä esteeltä kun unohdin kokonaan ohjata. Onni korjaisi tilanteen ja päästiin maaliin virheettömällä radalla. Ei hullumpi suoritus ensimmäiseksi kerraksi. Yliaikaa tuli tietysti runsaasti. Yli kymmenen sekuntia. Mutta rata oli vissiin aika vaikea, sillä tällä tuloksella päästiin toiseksi.

Ihan kaikkia mokailujani en muista tai tajua. Pasi varmaan osaisi analysoida radan hyvin :D Onni oli upea, kerta kaikkiaan. Seuraavaa kertaa silmällä pitäen pitää muistaa, ettei vedä alkuun sellaista viiden kilsan lenkkiä, sillä Onni ei taatusti sen jälkeen löydy vauhtia töppöjaloista. Hieno kokemus. Voinpa mennä uudelleenkin kisaamaan. Kiitokset n-elikon väelle tsemppauksesta ja avusta!

Loppu päivä kuluikin vähän paineettomimmissa merkeissä. Käytiin päästämässä koirat Vipun kanssa leikkimään. Otettiin Onnin kanssa vastaan palkinto. Sain kisakirjan, jossa ei kyllä ollut mitään merkintöjä. Mutta niitä ei sit vissiin tule jos ei oikeeta nollaa saa.

Tara omistajineen tuli meille vielä voittoteekupillisille. Myöhemmin otettiin Amandaki joukon jatkoksi mukaan metsälenkille. Kiitokset oikein paljon seurasta!

Iloinen jälleenkohtaaminen

Yöllä käveltiin mielenkiintoisten ihmisesten ohi juna-asemalle. Tulipa jos jonkinlaista kommenttia koirista ja jopa kantamastani kevythäkistä. Kannattaa kävellä puolenyön aikaan keskustassa. Alunperin ajattelin, että ollaan ihan turhan aikaisin paikalla, mutta asemalta olikin viety pois automaatti. Olin tulostanut lipun netistä, mutta koirille sieltä ei lippuja pysty ostamaan. Siispä saimme seikkailla Hämeenkadulla automaattia etsien. Onneksi oli ylimäääräistä aikaa.

Junassa olin kivasti saanut yksittäisen paikan. Siinä ei kyllä mahtunut nukkumaan mitenkään päin. Lopulta päätin nukkua vain suoraan lattialla. Matka meni siis nukkuen. Kuje uinui kevythäkissä ja Onni lattialla häiriköiden välillä yhtä toista matkustajaa silittämään itseään. Kujekin hyppäsi samaisen miehen syliin ensimmäisenä vaunuun astuessaan.

Oulussa seikkailtiin vähän bussipysäkkiä etsiessä. En ollut ihan varma miten oikealle pysäkille mennään, joten seikkailimme pikkuhiukkasen edestakaisin. Yhdissä valoissa satuimme törmäämään hienosti pukeutuneeseen mieheen, joka kumartui silittämään Kujetta. Kuje ilahtui ja hyppäsi miestä vasten pusuttelemaan. Ehkä pitäis harkita sittenkin sitä hyppimättömyyttä... Mutta olen ajatellut, että jahka Kuje vanhenee siitä tulee sen verran varautunut ettei se enää säntää suinpäin kaikki ihmisten luo ja ei tarvitse opettaa, että ihmisiä vasten ei hypitä.

Koti-kotona ei ollut paikalla muita kuin Amanda. Voi sitä riemua! Amanda melkein halkaisi huuleni pomppiessaan syliini. Koirat ovat nyt saaneet juoksennella ja leikkiä pihalla yhdessä. Onnikin innostui spurttailemaan länderien kanssa. Nyt on lauma taas yhdessä koossa. :)

Amanda on viihtynyt Oulussa hyvin ja jopa saanut vähän lihaa kylkiluiden päälle. Jos ei lasketa pienoista angstaamista, se on kuulemma käyttäynytkin oikein hyvin.

Kolikkokorva mätsärissä

Päätettiin vähän yllättäen lähteä Kujeen kanssa mätsäriin, kun tuossa ihan lähellä sellainen järjestettiin. Oltiin liikkellä vähän siihen malliin, että näyttelyhihna piti kipaista ostamassa kaupasta ennen kehään menoa ja Kujeen korvien painoina olevat kolikot jätin paikalleen. Ihan kivaa oli, tapasin glennin ja tuttujakin näin.

Kehässä Kuje keskittyi maan nuuhkimiseen. Pöydällä olo sujui hyvin ja se olikin pääasia. Tuomari vähän kommentoi koruista ei koolikoista. Seisominen meni taas vähän häröilyksi. Jouduttiin odottamaan kehän alkua parisen tuntia, joten pahin virta oli Kujeen akuista kulutettu, mutta silti se keksi pariin kertaan hyökkäillä kohti kättä (ja namia) sen sijaan, että olisi seistä tönöttänyt paikoillaan. Ravaaminen meni maan nuuhkimiseksi. Kehässä oli joku äärimmäisen mielenkiintoinen haju juuri siinä kohdalla mistä meidän piti juosta. Sininen nauha tuli, tai oikeastaan se oli väriltään vihreä.

Sinisten kehässä Kuje vähän alkoi taas keskittyä. Tuomarin käsittely maassa sujui hyvin. Seisominen meni välillä hyökkäilyksi, mutta kai Kuje lopulta sen verran seisoi, että pääsi neljän parhaan joukkoon. Ravaaminen meni hyvin siihen asti, että päästiin haju kohtaan ja pää katosi maahan. Joka kierroksella kaikki meni hajuun asti hyvin. Kolmanneksi päästiin näinkin epätasaisella ravilla. Eli tulos oli pienten sinisten(vihreiden) pentujen kolmas. Palkinnoksi tuli pokaali, ruusuke ja kauppakassi.

Kujeen kanssa on mukava olla kaksin liikenteessä. Se on loppujen lopuksi varsin kuuliainen pikkukoira, vaikka tänäänkin meinasi välillä mennä vähän riiviöimisiksi. Se on utelias ja iloinen otus, joka tutkailee innokkaasti maailmaa, mutta jaksaa suurimman osan aikaa keskittyä myös minuun silloin kun puuhailemme. Olen hyvin tyytyväinen tyttösen käytökseen. Ja kauhulla odotan murkkuikää.

Keskiviikon koiratreffit

Kuje kukkanen vaikutti eilen vaihteeksi suhteellisen virtaiselta. Heitteli leluja, kaivoi kaiken näköisiä esineitä pureskeltavaksi mm. vaatteita ja kenkiä. Se osaa löytää ihan käsittämättömiä esineitä. Mun huone on kyllä aika sekamelska, joten ei ihme, että sieltä löytää kivoja korkkeja pikkuneidin leluiksi. Katseltuani hetken puuhailuja, totesin, että taitaa olla yhteislenkin aika ja siirsin työt yömyöhälle.

Lenkille osallistui meille uutena Benny, valkoinen kääpiösnautseri. Tuttuja olivat Nuga, Java ja Laika. Annoimme ensin koirien juosta vapaana ja leikkiä. Vauhdin hidastuttua koirat hihnaan ja menoksi. Olipa mukava taas päästä höpisemään tuttujen kanssa. Kätevä tapa aktivoida niin koiraa kuin emäntääkin. :)

Kotona Kuje ensimmäisenä kaivoi lelun esiin ja innosti Onnin leikkimään kanssaan. Vaan juoksuhepuleita se ei sentään saanut.

Goiter Onni möllikisoissa

Takut järjestivät eilen möllikisat Hervannassa ja me matkustiin bussilla Onnin ja kety muiskun kera sinne. Pitkällisen pohdiskelun jälkeen ilmoitin Onnin niin möllikisaan kuin kilpaileviinkin. Ajattelin, että jos ilmoitan sen vain möllikisaan ja kisa onkin varsin helppo, niin harmittaa, ettei tullut kunnon harjoitusta. Toisaalta jos olisin ilmoittanut sen vain kisaaviin ja rata olisi ollut tuskaisen vaikea, niin viikonlopun kisaan olisi kauhean vaikea lähteä. Siispä ilmoitin molempiin jolloin voidaan helpommalla radalla saada hyvä mieli ja kilpailevien radalla harjoitella kepit.

Möllirata oli yllättävän pitkä. Onni oli aivan ihana ja meidän rata meni paljon paremmin kuin uskalsin uneksiakaan. Tein pari ohjaus mokaa. Putken suulla aloin peruuttamaan ennenkuin Onni oli putkessa ja poika kääntyi hölmistyneenä takaisin. Se oli ensimmäinen kielto. Toisen kiellon saimme kun kuvittelin Onnin kanssa harjoitelleeni ohjauskuviota jossa saan sen vedettyä esteeltä luokseni. Katsoessani Onnin ilmettä "siis häh? mitäs sä nyt siinä nainen söpötät", tajusin että Amandan kanssa ollaan kyllä harjoiteltua tälläistä, mutta Onnin kanssa ei oikeastaan olla. Onni siis kiersi esteen ja siitä kielto. Sain sen kiertämään esteen takaisin oikealle puolelle ja hyppäämään oikein yli. Onneksi on hidas koira. Amanda olisi hypännyt esteen jo moneen otteeseen väärin. Yhden riman Onni tiputti kun hyppäsi aivan liian kaukaa. 15 virhepistettä oli saldo. Tulos ja kaiken lisäksi ei mennyt yliaikaa lainkaan. En olisi voinut olla ylpeämpi.

Kilpailevien rata oli haastavampi ja siellä oli lisänä kepit, pituus, rengas ja keinu. Aavistelin jo ennen radalle lähtöä, että poika ei taida kauhean hyvin jaksaa. Toiselta esteeltä tipahti jo rima. Onni oli selkeästi väsynyt. Kepit saatiin harjoiteltua ja ne sujuivatkin ihan kivasti, joskin ohjasin sen keppi kepiltä pujottelemaan oikein. Olen myös tyytyväinen pituuteen, joka meni hypäten eikä yli astellen. Renkaalla sitten mokattiin, ohjasin huonosti ja Onni ei jaksanut enää keskittyä. Olikohan se nyt neljäs vai kolmas yritys kun lopulta Onni meni ihan oikeasta kohdasta rengasta. Loppu rata menikin vähän päivä kävelyksi ja muuten vaan sössimiseksi. Putkilta varmaan napsui kieltoja. Keinu meille sujui hyvin, siihen olen tyytyväinen ja molemmilla radoilla sain tarpeeksi vauhtia A:lle, joten Onni pystyi sen suorittamaan. Kontaktiongelmaa Onnilla ei olekaan.

Olen tyytyväinen päivään. Möllikisa meni hyvin, suorastaan upeasti. Sillä pohjalla on hyvä jatkaa viikonlopun starttiin. Tuli todettua, että Onni ei oikeasti jaksa kahta starttia päivässä, joten olen tyytyväinen, että ilmoitin Onnin vain yhteen starttiin viikonloppuna. Tuli myös harjoiteltua aika hyvin kaikki esteet, joten voin luottaa, että Onni ne osaa suorittaa ja tiedän, että renkaalla on ohjattava tarkkaan.

Hukkaantuva hihna

Kujeella on kiva musta hihna, jossa menee keskellä heijastinraita. Se on parin metrin mittainen ja helppo napsauttaa puolet lyhyemmäksi, koska toisessa päässä on sellainen lenkki. Kyseinen hihna tuli pentupaketin mukana ja on ollut meillä pääasiallisena taluttimena.

Hihnalla on vaan kummallinen tapa hukkaantua. Se on pyörinyt milloin missäkin ja kaikenlaisissa ländereihin liittyvissä tapahtumissa se tuppaa katoamaan. Oulun länderilenkillä hihna katosi, mutta löytyi kun kävimme sitä Onnin kanssa metsästelemässä metsän keskeltä. Länderileirillä samainen hihna katosi yöllä ja sitä metsästettiin yhteistuumin seuraavana päivänä. Taas hihan löytyi. Viikonloppuna hihna katosi matkalla näyttelyyn ja löytyi lopulta Kipan pihalta. Valitettavasti me matkustimme takaisin Tampereelle ja hihna on nyt siis Kipalassa.

Päätin siis ostaa Kujeelle uuden hihnan, jota voidaan käyttää ensi Kipalan vierailuun asti ja siirtää se sitten varahihnaksi. Jospa tämä ei olisi niin seikkailevaista mallia.

Viikonlopun näyttelykiertye

Kehän laidalla

Lauantaina käytiin Tervakoskella seuraamassa läntsykehää. Kipalla oli matkassa Cello ja Aasa ja mulla lähti Kuje ja Onni turisteiksi mukaan. Paikan päällä oli ländereitä aika sankka joukko. Vaikka kehän seuraaminen oli mukavaa, niin kyllä olisi tehnyt mieli päästä itse kehään. Ei se katsominen ole läheskään niin hauskaa kuin kehään meno.

Onnittelut ROP Rönnille ja VSP Ruutille sekä muille menestyneille!

Kehässä

Sunnuntaina suunnattiin kohti Helsingin Kaivopuistoa. Tällä kertaa meitä lähtijöitä olikin aika joukko. Onni oli turisti ja ländereitä meni kehään Aasa, Viivi, Cello, Totoro ja Kuje.

Kehän alkaminen kesti ja kesti, vaikka oltiin ensimmäisinä vuorossa. Oma olo alkoi käydä ihan levottamaksi. Padi tuli omistajineen seuraamaan kehää. Poika oli myös ilmoitettu näyttelyyn, mutta ei päässyt mukaan dopingsääntöjen mukaan kun varoaikaa rapsahti niin pitkästi päälle. Kuje olisi Padin huomatessaan halunnut mennä vain leikkimään ja kesti jonkun aikaa saada se taas kiinnostumaan minun kanssa puuhailemisesta. Kehän jälkeen tyttönen pääsi riekkumaan Padin kanssa ja oi sitä riemua.

Vähän levottomissa tunnelmissa mentiin kehään ja siellä levottomuus jatkui. Kujeen mielestä oli ihan extrahauskaa hyökkäillä käteeni ja tempoa hihnaa. Se pysähtyi sekunniksi seisomaan, kyllästyi ja hyökkäsi leikkimään käden kanssa. Jos seisoi, se pomppi länderimäisesti naamani edessä. No onneksi tuomari ei kiinnittänyt huomiota meihin Kujeen pahimman riehumisen aikaan.

Pöydällä olo meni jotenkin tosi nappiin. Kuje seisoi siinä iloisesti. Tuomari oli tosi mukava. Kysyi nimeä ja jutteli koiralle. Kujekin selvästi tykkäsi miehestä. Tosin ei ehkä ihan niin paljon kuin suloinen Roppa, jonka näin jakelevan tuomarille suukkoja. :)



Kauniista Ropasta tuli narttujen pentuluokan voittaja ja myös ROP-pentu. Kuje tuli toiseksi ja sai KP:n. Onnittelut Ropalle!



Oman esiintymisen jälkeen seurailtiin muiden esiintymiset. Olipa aika show :D ja siis ihan positiivisessa mielessä. Kipazin-blogista voi lukea tarkemmin tapahtumat. Onnittelut Aasalle, joka oli ROP ja ROP-veteraani, sertin saaneille Viiville ja Cellolle sekä vara-sertin napanneelle Rekulle. Cellolle serti oli nyt vissiin neljäs ja siitä tuli samalla muotovalio ja olipa Kujeen isäpappa myös VSP.

Kehän jälkeen jäätiin vielä joksikin aikaa hengailemaan, annettiin pentujen riekkua ja nautittiin päivästä ystävien kesken. Kivaa oli :) Kiitokset kaikille seurasta!

Koirien puuhailuja

Jostain suunnalta kun tuli valitusta, että liikaa tekstiä ja liian vähän kuvia, joten tässä nyt ois näitä. Joissa on myös Pipu.... ;)

Agilitykomentti

Tänään tuli Oulun Kasilta viesti, että tervetuloa Onnin kanssa kisailemaan. Se on niinku melkein viikon päästä jo... Oi kääk!!!