perjantaina, lokakuuta 15, 2010

Ohjatut treenit: jaakotuksia räntäsateessa

Torstaina sää oli päivällä kauniin aurinkoinen, mutta siinä vaiheessa kun ehdittiin kentälle, alkoi sataa märkää sohjoa taivaalta. Päätettiin, että otetaan vaan lyhyt ohjausharjoituspätkä.

Ratapiirros

Menin ensin Aman kanssa ja kokeilin ottaa sen vastaan tokan hypyn takaa. Tarkoitus oli tehdä sylkkäri ja takanaleikata kolmoshypylle. No sain sen otettua vastaan, mutta ohjaus muuttui hyvin epämääräiseksi persjätöksi ja oli ihan järkyttävän hidas. Seuraavaksi heitin Aman vastaisella kädellä kakkoshypyn edestä. Melkein törmäsi ansahyppyyn, mutta vauhti oli parempi. Tämän jälkeen harjoiteltiin niin, että kakkoshypylle ja vitoshypylle tehdään jaakotus. Jaakotukseni oli yhden käden huitaisu, mutta Amalla se toimi. Seiskalle tehtiin niisto, jonka Ama teki hyvin.

Tässä välissä näin miten jaakotus pitäisi tehdä. Joo'o. Mun jaakotus ei todellakaan näyttänyt yhtään samalta. Pilan kanssa harjoiteltiin sitten jaakotuksen tekemistä kakkoshypylle, niin että molemmat kädet ois käytössä ja koira saa jarrutuskäskyn ennen hyppyä. Ehkä yksi siedettävä ja loput oli hitaita (eli ohjaukseni oli myöhässä), tai huidoin yhdellä kädellä, tai rima tippui, tai koira kääntyi ennen estettä... Lisäksi Pila varasti ainakin viisi kertaa. Se ei ihan kestä, että jätän sen hypyn taakse ja menen sitten kauemmas ihmettelemään ja huitomaan. Enpä sen kanssa ole kovin usein sellaista harrastanut, että ihan hyvä huomio. Voisi muutaman kerran taas palkkailla paikalla olosta.

Toinen harjoitus mitä tehtiin oli niisto, joka meni ihan poskelleen. Pila hyppäsi sen jonnekin selkäni taakse eikä pysynyt yhtään käden mukana. Näitä pitää myös harjoitella. Treeni kaikkineen oli lyhyt, mutta antoisa. Molemmat koirat oli ihkuloisia, eikä lumisohjo yhtään masentanut niitä. Olin itseasiassa jo aikaisemmin viikolla mietiskellyt, että pitäisi vähän tehdä jaakotuksia, että aika loistaasti kouluttaja osas aavistaa missä mun puutteet on. Nyt tiedän paremmin millä mallilla jaakotukseni on ja myös mitä niissä pitää korjata. Pitäisi ehkä hankkia iso peili olohuoneeseen niin voisi katsoa katsoa mitä sitä oikein töpeksii tai ehkä videokuva voisi ajaa saman asian.

Tilasin viime viikolla Agility Aketemian Agilityn perusteet DVD:n. Siinä oli ihan kivasti esitelty tekniikoita. Tarkoitus olisi ottaa aina joku tekniikka, katsella videoklippi ja harjoitella se koirien kanssa iltaviikoilla kun en ohjattuihin treeneihin pääse. Mietinnässä oli myös Janitan Tekniikka 1, mutta siinä oli vähemmän tekniikoita ja suurempi hinta. Ehkä sekin tulee kuitenkin jossain vaiheessa tilattua. Ilmeisesti myös joku kolmas oli tekemässä tekniikkavideota. Tosi mukavaa kun tällaisia tehdään. Mulla on totisesti hiomista oman ohjauksen teknisessä puolessa.

Ei kommentteja: