Tuntuu että edellisistä ohjatuista treeneistä on valovuosi aikaa. Jouduin heti alussa ratamestarin hommiin. Ei se nyt ihan kerrasta mennyt paikoilleen. Jotenkin kaikki tämä ja radalle laitetut numerot, sai aikaan kisajännityksen. Great!
Rata tuntui kivalta ja mentävältä. Ensimmäisellä kerralla pakka lähti hajoilemaan muurin kohdalla. Pila hidasti muurille voimakkaasti ja hyppäsi sen epävarmasti. Eipä olla muuria juuri harjoiteltu. Jatkoi siitä nätisti putkeen, mutta mun ohjaus katosi tuohon muurilla olleeseen sählinkiin, kun se ei mennyt ihan niinkuin kuvittelin ja kostautui kolme estettä sen jälkeen. Hyvin tyypillistä mulle. Pilan ollessa putkessa melkein sotkeuduin jalkoihini. Sain sen seuraavaan putkeen, mutta ohjaus oli myöhässä ja takaakiertoon taisi homma kämmätä.
Saatiin me puhdaskin rata aikaan. Mulla oli vaikeuksia luottaa, että Pila menee seiska hypyn takaakiertoon oikein ja jäin vähän liikaa varmistelemaan. Tai itseasiassa se taisi olla päällejuoksu, mutta liikaa varmisteltu yhtä kaikki. Ja sen tein joka kerralla, vaikka kuinka yritin lähteä siitä aikaisemmin. Seuraavaa estettä en sitten ohjannut kunnolla vaan lähdin ennakoimaan valssia muurille ja Pila kääntyi useaan otteeseen ennen hyppyä. Tosi nätti käännös, mutta sitähän ei tällä kertaa haettu. Vaikeinta radassa oli pitää ohjaus kasi-hypyllä ja valuttaa valssi sen jälkeen niin, että koiran linja oli muurilta suoraan oikeaan putkensuuhun. Pöytä meni hyvin. Pila rakastaa kontakteja. Vähän jopa liikaakin..
Toinen mulle hankala kohta oli 13-hyppy, jossa mulla meinas kokoajan loppua ohjaus kesken. Pilalle tuollaiset (11-12-13) selkeät suorat on jotenkin vaikeita ja mun pitäisi muistaa ohjata ne viimeisetkin hypyt. Amanda lukee itse tällaisen suoran ja olen ehkä vähän liikaa sen kanssa oppinut ettei tartte ohjata sen kun juoksee vaan vieressä. Eihän se Pilan kanssa tietenkään toimi. Sellaisia pätkiä voisi harjoitella ihan itsekseenkin, pitäisi muistaa lisätä treenattavien listaan.
(Totoro oli mukana ja harjoitteli vähän sylkkäriä ja paikoillaan pysymistä.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti