tiistaina, lokakuuta 05, 2010

Pihatreeni: suorat kepit

Kuvan mittasuhteet on ihan vinkkurassa. Käytin piirtämiseen Agility Bluesin demoversiota ja Paintia. Mittailin esteet ja muokkasin niiden kokoa ohjelmaan vähän oikeammaksi kuin mitä ne eilisessä kuvassa on. Luulen, että mittasin kentän jotenkin väärin. Pitänee ihmetellä sitä huomenna uudestaan.

Ratapiirros

Tällä kertaa Kuje pääsi lämmittelylenkille mukaan, mutta jäähdyttelymetsäilyyn se ei vieläkään pääse. Viikon päästä vasta saa aloittaa enemmän liikunnan. Treenattiin Aman ja Pilan kanssa ensin punainen rata, suora hyppy ja putki jonka päässä palkka. Hypyn ja putken väli oli oikeasti 5m. Amandalle kaksi hyvää toistoa molemmin puolin ohjaten.

Pila karkasi ensin syömään palkan kahdesti, ennenkuin tajusin olla jättämättä namia. Helpommalta puolelta malttoi pujotella. Jouduin tekemään kahdeksan toistoa ennenkuin sain lähetettyä sen ekalta hypyltä pujottelulle. Ja juoksemaan joka kerta laittamaan palkan siinä vaiheessa kun Pila meni pujotteluun sisään.

Mustallakin radalla Ama haki hyvin pujottelun. Pila ei hakenut sitäkään vähää mitä ekalla pätkällä. Näytin ekan välin ja saatiin yksi hyvä pätkä. Toiselta puolelta yrittäessä se haistoi jonkun hajun ja lähti hyörimään. Nostin sen aidan taakse ja otin Amalle pimeän putkensuun hakemista (A1 ja A2). Kolmella toistolla saatiin kelvollinen ja vaihdoin kentälle takaisin Pilan. Nyt saatiin Pilalle hyvät pätkät molemmin puolin. Lopuksi palkkasin sen hypyn taakse odottelusta.

Aikaa meni ehkä parisenkymmentä minuuttia. Kauemmin kuin oli tarkoitus, johtuen tuosta Pilan haahuilusta. Kumpikaan koirista ei olisi halunnut vielä lopettaa ja metsässä ne juoksivat melkoista kyytiä. Onneksi metsä on kävelymatkan päässä niin tulee käveltyä sekä sinne, että pois. Lihakset tykkäis varmaan kyttyrää jos menis suoraan metsään ja päästäis irti.

Ei kommentteja: