keskiviikkona, helmikuuta 07, 2007

Elämänmenoa vain yhden koiran kanssa

Meillä on yhä vähän masentunut tunnelma ilman narttuja. Onni on muutenkin sisällä aika huomaamaton ja nyt kun se on vähän masentunut, niin se katoaa aika hyvin kalustuksen sekaan ja muuttuu yhdeksi matoista. Tuntuu välillä, ettei talossa ole yhtään koiraa. Nartut olivat aina punkemassa syliin.

Lenkkeily sen sijaan on nautinnollista. Onni mitä mainioin lenkkeilykaveri. Se nauttii niin kovin päästessään ihan kahden lenkeille. Pitkien lenkkien lisäksi olen hemmotellut Onnia hieronnalla. Pitäisi hieroa poikaa useammin, sillä se selvästi nauttii siitä ja varmaan on ihan hyväksi tuollaiselle pitkä selkäiselle koiralle. Meillä oli agilityn sijaan eilen hierontapäivä.

Tänään oli taas vähän kiireinen aamu ja päätin yhdistää aamiaisen ja lenkkeilyn. Otin siis kahvikupin mukaan lenkille. Saimme muutaman pitkän katseen, mutta ah, olipa nautinnollista siemailla kuumaa kahvia samalla kun jäädytti nenänsä -29 asteen pakkasessa. Ei olisi onnistunut kolmen koiran kanssa.

Urheilua: Nyt on otettava itseä niskasta kiinni

Viime viikko meni kyllä laiskotellessa. Tiistaina oli ainoa päivä jolloin oikeasti urheilin. Ainoa muutos on ollut rappujen kävely ja niitä on tullut rampattua.

Tämä viikko on alkanut lenkkeilyn merkeissä, mutta ilmasta (kylmäääää) ja lenkkeilyseurasta (Onni) johtuen en ole päässyt juoksemaan. Olemme muuttaneet lenkit pidemmiksi. Eilen käytiin kahdella pitkälle lnekillä, koska agilitytreenit jäivät kylmyyden vuoksi väliin.

Nyt pitäisi vielä saada jalkojen lisäksi muut lihakset liikkeelle ja ottaa pieni jumppatuokio.

maanantaina, helmikuuta 05, 2007

Piirroksia: Paitasuunnittelua

Kopiointi kielletty!!!!
Tästä se idea lähti. Suunnittelin Amandan päällä varustetun paidan messariin.

Ja koska Amandasta oli paita, niin pitihän sitä Onnistakin saada...
Kopiointi kielletty!!!!
Edestä
Kopiointi kielletty!!!!
Takaa

Nyt pitäisi saada vielä kuvat printattua paperille. Hankittua jostain valkoinen sopivan kokoinen VENYMÄTÖN paita. Sekä vielä leikattua ja silitettyä kuvat paitaan. No jos Tampereen näyttelyyn yrittäisi saada sit glenni-paidan.

Joo'o. Pitäiskö alkaa paitasuunnittelijaksi ;)

Kuvia viikonlopulta ja apeita tunnelmia

Amanda matkalla Ouluun
Tampereen juna-asemalla odotellaan myöhässä olevaa junaa.

Amanda matkalla Ouluun
Käytiin meren jäällä lenkillä.

Amanda matkalla Ouluun
Mitäköhän hajuja lumessa voi olla?

Amanda matkalla Ouluun
Amandasta on ihan riehua pihalla.

Amanda matkalla Ouluun
Istuskelua sisällä.


Sinne se kullanmuru nyt jäi. Ouluun. Kotona on vain Onni, ja kyllä on hiljaista ja masentunutta tunnelma ollut. Miten ihmeessä sitä osaa olla vain yhden koiran kanssa. Jo silloin kun Leela lähti hoitoon tuntui talossa tyhjältä, mutta nyt tunnelma on ihan autio. Miten ihmiset pärjäävät vain yhden koiran kanssa. Minusta tuntuu, että puolet puuttuu.

lauantaina, helmikuuta 03, 2007

Amandan kanssa Oulussa

Tulimme eilen Amandan kanssa Ouluun. Onni jäi muiskun hoiviin kotiin. Koska matkassa oli vaan yksi koira, menimme asemalle bussilla. Vähän jännitti, että mahdetaanko päästä bussiin sisälle, mutta kuski hyväksyi koiran ja pääsimme ihan ongelmitta juna-asemalle. Tarkoitus oli mennä viiden junalla, mutta se oli kovin täynnä ja otin sitten lipun kuuden junaan. Joka muuten lähti vähän seitsemän jälkeen. Tulipa taas vietettyä pari ylimääräistä tuntia asemalla. Se alkaakin olla aika tuttu paikka..

Oli ihan mukava matkustaa vain Amandan kanssa. Se on niin helppo ja kiltti otus. Odotteli kärsivällisesti vieressäni ja kääriytyi junassa nätisti jalkoihini nukkumaan. Tosin eipä se ole vaikeampaa kahden koirankaan kanssa.

Amandan olisi tarkoitus jäädä tänne Ouluun kahdeksi viikoksi hoitoon. Saapa nähdä mitä siitä tulee. Neiti ei ole ollut pitempään kuin päivän verran hoidossa. Ja nyt se joutuu olemaan aivan ainoa koirana. Ei mitenkään helppo juttu laumassa eläneelle koiralle. Tosin eipä se ole vielä ainakaan suuremmin näyttänyt siltä, että kaipaisi Onnia.

keskiviikkona, tammikuuta 31, 2007

Urheilua: Rappusia, rappusia ja vähän muuta

Olen onnistunut koko alkuviikon välttelemään hissiä. Ihan kiva, että asutaan neljännessä kerroksessa... Puhumattakaan siitä, että koulussa tunnit ovat myös yleensä neljännessä kerroksessa. Rappusia siis on piisannut.

Eilen oli agitreenit ja tällä kertaa treenien jälkeen tein venyttelyjä. (En tosin niitä ennen..) Otin myös muutamia vatsalihasliikkeitä ja punnerruksia. Muisku on hankkinut käsipainot, joilla tein pienen liikesarjan. Sanoisin että puolisen tuntia huiskimista television katselun lomassa. Tänään lihaksissa tuntuu, että jotain tuli tehtyä, mutta eivät ole kipeät.

Kävin koirien kanssa pitkät iltalenkit. Harkitsin juoksemista Amandan kanssa, mutta ilma oli vähän kylmä ja kävimme vain tunnin reippaan kävelylenkin. Koska Onni oli ollut harkoissa, se sai tyytyä puolen tunnin reippaaseen kävelyyn. Yleensä meillä on iltalenkit olleet vain lyhyitä pisutuksia. Huomasi, että kello oli ihan liian paljon lenkeiltä palatessa..

Tiistaitreenit Onnin kera

Olipa vähän erilaiset harkat eilen. Onnin kanssa liikkuminen on niin kovin erilaista. Päällimmäiseksi jäi hämmentynyt olo. Ei oikein tiennyt menikö hyvin vai ei. Tämä olikin ensimmäinen kerta kun Onni oli ihan yksinään mukana.

Ratapiirros Valmentaja teki meille taas radan. Otimme sen ensin kahdessa pätkässä. Ensimmäinen pätkä on merkattu harmailla ympyröillä. Toista pätkää en muistanut, joten sitä ei ole merkattu lainkaan ja loppurata on merkattu tumman harmain neliöin.

Ensi alkuun hypyt oli laitettu Onnille liian korkeiksi, mutta niitä laskettiin ja rimat pysyivät huomattavasti paremmin sen jälkeen paikoillaan. Onni stoppasi ensimmäisessä ratapätkässä putkeen. Hetken hämmästältyäni huomasin, että se johtui omasta käskytyksestäni. Yleensä sanon "putkeen" ja kun koira on putkessa hoen "mene, mene, mene..." Nyt sanoin vain "putkeen" ja Onni tuli hetken päästä takaisin samasta reiästä ihmetellen eikös tästä jatkettukaan matkaa.

Rengas meni vähän satunnaisesti oikeasta hyppykohdasta. Onnikin pitää näemmä ohjata hyvin tarkkaan reiän kohdalle. Otin aluksi vähän liian vauhdilla kun pelkäsin, että Onni ei pääse hitaasti siitä läpi, mutta kyllä se meni hitaammallakin nopeudella. Pitää yrittää muistaa ohjata renkaalla tarkasti sekä Onnia, että Amaa.

Hyppyjen ohjaamisessa minulla oli taas ongelmia pitkällä suoralla. Kaksi estettä yli, kolmas ohi. Varmasti ohjaamisessani on jotain vikaa, sillä molemmat koirat tekevät saman ohituksen tälläisissä kohdissa.

Muurin yli Onni asteli. Tosin tunnin loputtua selvisi, että se olikin medi-korkuinen...

Onnin ohjaaminen oli jotenkin niin erilaista. Oli ihana huomata että se oli innoissaan mukana. (Niin innoissaan, ettei olisi malttanut odotella omaa vuoroaan vaan vinkui. Ei kiva. ) Onnin kanssa joutui keskittymään siihen, että koira pysyy mukana. Amanda hakee itse kontaktia, mutta Onni haluaa vain painaltaa kohti seuraavaa estettä. Odotan silti kovasti että pääsemme taas ensi viikolla kokeilemaan treenailua yhdessä. Ihanaa, että on varakoira :D

Pari kuvaa hallilta. Onni odottelee...
Onni kentän reunalla 30.1.2007

...ja odottelee..
Onni kentän reunalla 30.1.2007

maanantaina, tammikuuta 29, 2007

Urheilua: Olisikohan syytä listata tavoitteet

Innostin n-elikon Pian mukaan kuuakuden liikuntapäiväkirjaan. Pian blogin aiheesta löytyy osoiteesta http://k3sopi00.vuodatus.net/ Minä olen laiska ja jatkan tähän blogiin, mutta nämä tekstit saavat otsikokseen aina "Urheilua: " alun, joten jos ei kiinnosta niin on helppo hypätä niiden yli.

Tarkoitus on saada vähän vauhtia ja parannettua yleiskuntoa. Jos saamme Amandan hiottua siihen malliin, että uskallamme mennä agilitykisoihin, niin olisihan sitä ihan kiva pysyä koiran perässä.

Suunnitelmat:
Ainakin kerran viikossa juoksulenkki, voimistelutuokio sekä nopeus&loikkaharjoittelu.
Koska meillä on tiistaisin agiharkat ajattelin, että yritän juosta torstaisin ja voimistelun sekä nopeus&loikkaharjoittelun sijoittelen vähän koulusta riippuen.

Lisäksi päätin, että yritän välttää hissiä eli paljon rapuissa juoksemista tiedossa. Yritän suunnitella pienen jumppaohjelman myös illaksi.

Nyt vain katsotaan kuinka tämä lähtee etenemään.

Onpa hiljaista kotona

Eilen tulimme bussilla takaisin Tampereelle. Yllättävää kyllä pääsimme ihan ilman ongelmia perille. Meillä oli mukavaa matkaseuraakin. 9-vuotias poika jäi rapsuttelemaan koiria ja juttelemaan. Sain Gameboyn koirapelistäkin esittelyn. Viimeinen tunti meni huomattavasti nopeammin kuin ensimmäinen. :D

Kotona oli oudon hiljaista. Leela jäi muiskun perheen luo hoitoon ja huomaa kyllä ettei pikku ilopilleri ole kotona. Ei kuulu pienten jalkojen sipsutus.
Leela

Sain neuvoteltua Amandan porukoilleni hoitoon. Tarkoitus on viedä se ensi viikonloppuna Ouluun. Saapa nähdä kuinka ihana tästä viikosta tulee.. Onni ei vielä ole innostunut juoksuista.

Lumipallo lentäääää (kuvia)

Amandasta on vallan ihanaa juosta lumipallojen perässä.

Lumipallo lentääää
"Heitä jo se pallo!"


Lumipallo lentääää
"Paikoillenne! Valmiit! Hep!"

Lumipallo lentääää
"KOhti lumipenkkaaaaaaaaaaa"

Lumipallo lentääää
"Pallo tapetaan myyrähypyillä"

Lumipallo lentääää
"Tehtävä suoritettu, nyt takaisin"

Lumipallo lentääää
"Uudestaan!!!"

Onnia ei kiinnosta
"Ketä kiinnostaa??"

Mitä tehdään jos juoksupöksyjä ei ole

Amandalle tehtiin juoksupöksyt ensin nukelta ryöstetyistä pikkuhousuista. Niistä on kuva tuossa näyttelystä kertovassa kirjoituksessa. Housut tulivat jossain vaiheessa ihan märiksi ja ne piti laittaa kuivumaan. Amanda oli taas pöksytön.

Mutta ystäväni äiti keksi ottaa kätyttöön niksipirkkaohjeet ja kaivoi esiin rikkinäiset sukakhousut. Niistä leikattiin lahkeet ja tehtiin hännän kolo. PIkkuhousunsuoja paikoilleen ja hoplaa, Amandalla oli taas pöksyt.

Amandan sukkahuosupöksyt
Neiti ei kyllä nauttinut oikein tästä housuversiosta....

sunnuntaina, tammikuuta 28, 2007

Oiskohan pöytäharjoittelun paikka

Tänään lähdettiin puolen päivän aikoihin Turun messukeskukseen näyttelyyn. Amandalla oli päällään söpöt nukenhousut. Oli vallan mukavaa nähdä vanhoja tuttuja ja tulihan siellä uusiakin. Kävimme vilkaisemassa käppänäkehää. Siellä piipahti muutama ihminen tutustumassa ländereihin. Amanda oli oikein mallikas ja antoi silitellä itseään.

Amandan Turun näyttelyssä 28.1.2006

Siirryimme pikkuhiljaa kohti omaa kehäämme. Siellä ei olut lainkaan pöytää. Meitä ennen oli vain isoja rotuja. Onneksi Minimaxin kasvattaja kävi kysäisemässä kehäsihteeriltä, että kai ländereille on pöytä tulossa. Kiitoksia oikein kovasti meidän puolestamme :) Amandaa ei ole taittu oikeastaan maassa tutkia. Tuomari kysyi, että tutkitaanko pöydällä vai maassa. Ehkä olisi ollut fiksumpaa valita maa, sillä Amanda oli taas pöydällä väistelevä. Tuomari oli kyllä tosi mukava ja otti hyvin koiran huomioon.

Amanda rauhoittui ihan hyvin seisomaan ja juokseminen sujui kivasti. Pöytään olen kyllä vähän pettynyt. Itseään sitä saa syyttää, kun ei olla sen eläinlääkärillä käynnin jälkeen tarpeeksi harjoiteltu. No okei, me ei olla harjoiteltu yhtään, mutta selvästikin syytä olisi. Muuten kyllä mukava päivä. Eikä sijoittumisesta voi valittaa ;) Meillä jatkuu tää cacib-putki näemmä.
Kiitoksia vain kaikille seurasta :)

lauantaina, tammikuuta 27, 2007

Ajoituksesta se on kiinni

Ajoituksen mestari, etten sanoisi. Eilen illalla Amanda hyppäsi syliini ja totesin, että kappas vaan. Minun housuni värjäytyivät vähän punaiseksi eli neidillä alkoi juoksut. Mutta eipä meillä täällä kylässä mitään juoksuhousuja mukana ole. Neuvokkaasti kaverini keksi, että otetaan nukelta pöksyt. Hetken päästä Amanda keikisteli vanhoissa lasten alushousuissa, jotka olivat sille täsmälleen oikean kokoiset. Hädässä ystävä keinot keksii :)

Soitin muiskulle sanoakseni, että älä vain lähdekään viemään Leelaa hoitoon.
"Hei missä oot?"
"Junassa"
Osasinpa soittaa vime hetkellä, vähän liian viime hetkellä sillä ei muisku enää siinä vaiheessa voinut junasta hypätä vaikka juna olikin vielä Tampereen asemalla.

Nyt sitten arvotaan, että lähteekö hoitoon Onni vai Ama ja tuleeko Leela takaisin vai jääkö hoitoon vai mitä ihmettä me oikein tehdään.

Ja huomenna on näyttely, jonne tietenkin on ilmoitettu Ama...

Oi, tätä hyvin ajoitettua elämää.

perjantaina, tammikuuta 26, 2007

Lumileikkejä

Sääli, etten tajunnut ottaa kameraa matkaan. Meillä pistäytyi täällä pikkuinen vieras koiria katsomassa. Pikkuherra 2,5 vee on ennenkin ollut koiriani tapaamassa ja silittelemässä. Sisällä Onni oli koirista kiinnostavampi. Se on hidas, joten sitä ehtii helpommin silittämään. Tänään kaikkein hauskinta oli silti heitellä Amandalle lumipalloja, jotka Amanda sitten myyrähypyllä hajotti atomeiksi. Uudestaan ja uudestaan :D Me aikuiset mietimme, että kumpikohan hyytyy ennemmin lapsi vai koira kun ei lumileikeistä meinannut tulla loppua vaan uusi pallo oli taas päästävä heittämään. Nyt Amanda nukkuu uupuneena ja taitaa pikkuherrakin olla aika väsyneenä omassa kodissaan.

Jälleen matkakommelluksia

Miten kummassa meidän matkat ei koskaan tahdo sujua kommelluksitta? Päätin sittenkin lähteä kohti Turkua jo eilen. Ktasoin bussiaikataulun netistä ja suunnittelin, että ennä hyvin 18:40 lähtevään bussiin. Se olisi ihan kohtuulliseen aikaan Turussa ja ehtisin hyvin ulkoiluttaa Leelan ennen lähtöä.

Käytin Leelan kuvauksien jälkeen lenkillä, pakkasin repun täyteen ja otin omat ipanani matkaan. Meillä oli hyvin varattu aikaa kävelyyn linja-auto-asemalle. Pääsimme sinne ihan ajoissa ja törmäsimme koulukaveriini. Molemmat koirat punkivat rapsuteltaviksi ja juttelimme samalla kun odottelin bussia.

18:35 alkoivat pahat aavistukset kolkutella mielessäni, kun bussia ei näkynyt eikä kuulunut. Soitin kaverilleni ja pyysin tarkistamaan ajan. Juu'u, bussi oli sitten mennyt 18:20... eli niihin aikoihin kun olin nostamassa rahaa automaatista. No eipä siinä muuta kuin selvittämään seuraavaa kulkuneuvoa. Hetken aikataulujen tutkailujen jälkeen päädyimme junaan.

Suuntasimme juna-asemalle. Vaihtoehtoina oli juna, joka lähtisi pian, mutta kiertäisi Helsingin kautta tai juna joka lähtisi parin tunnin päästä, mutta menisi suoraan. Molemmat olivat suurin piirtein samaan aikaan perillä. Koska tähän mennessä suunnitelmat olivat jo menneet pieleen, ajattelin, että vaihdoillinen junamatka ei ehkä ole lainkaan viisasta. Ties minne me vaihtaisimme vahingossa. Valitsin siis odottamisen.

Asema on mukavan lämmin paikka ja sinne kerääntyi muutakin väkeä kuin junan odottelijoita. Laitapuolenkulkijoita kiinnostavat usein koirat. Erityisesti tuijottelevat koirat. Eräällä sattui olemaan mukanaan makkaraa ja koska Amanda kerjää... siis osallistuu mielelään tälläisen herkkupalan jakamiseen, se sai nopeasti tuijottelullaan huomion kiinnittymään itseensä.

Koirani ovat aika mahdottomia kerjureita sis osallistujia, mutta en ole pahemmin edes yrittänyt opettaa niitä pois siitä tavasta. Eipä aikaakaan kun ne saivat yhden miehistä jakamaan makkaran kanssaan. Onnin bravuuri on hurjan iloinen hännänheilutus ja Amandan taas käyttää hyväkseen ujon tytön imagoaan. Amanda katsoo ensin varovasti kaukaa ja antaa ymmärtää, että olisi kiinnostumat tutustumaan, mutta ei ole ihan varma kuinka viisasta se on. Yleensä tässä vaiheessa suurin osa ihmisistä alkaa tutustumaan varovaisemmin ja antaa Amandan itse tulla viereen ennenkuin ojentavat kätensä ja rapsuttavat. Sen jälkeen Amanda useimmiten jpunkee ihan viereen ja tökki kuonollaan heti, kun rapsuttelu lakkaa.

Niin tai näin, molemmat taktiikata tuottivat tulokseksi isot kasat makkaranpaloja ja rapsutuksia. Ei ole väliä jos rapsuttaja ei tuoksahda kovin hyvältä, jos vain kädestä löytyy makkaraa.

Laitapuolen kulkijat ajettiin pois, mutta onneksi töistä palaava muisku pääsi viihdyttämään sopivasti meitä, joten emme vallan kyllästyneet odotellessa. Loppu matka sujui ilman suurempia ihmeellysyyksiä ja pääsimme lumen valtaamaan Turkuun.

keskiviikkona, tammikuuta 24, 2007

Jästipää näyttelyissä

Pompputassu on ravannut näyttelyissä ihan alusta asti. Se kuulemma aloitti jo aikaisemmassa laumassaan touhun ja muuttaessaan meille, se innosti emännän mukaan siihen hömpötykseen. Ne lähtivät puoleksi päiväksi jonnekin ja palasivat ihan väsyneinä takaisin. Pompputassu kertoi, että se juoksi ympyrän ja seison hetken pöydällä. Miten sellainen muka voi väsyttää? Laiskoja ne on.

Jästipää

Jästipään mielestä näyttelyissä käyminen oli ihan turhaa. Mutta sitten mami keksi, että se voi ottaa Jästipäänkin mukaan. Me mentiin koko lauma näyttelyyn ja Jästipää oli ihan onnessaan saadessaan tutustua tuomariin ja muihin koiriin.

Pompputassu


No, me mentiin sitten koko lauman kanssa kattoon mistä tässä näyttelytouhussa on kyse ja mä vaan sanon, että Pompputassu on selittänyt koko homman ihan väärin. Ei se ollut vaan ympyrän juoksemista ja pöydällä seisomista. Ensinnäkin mä en seissyt pöydällä vaan sain tutustua tosi kivaan mieheen. Ja lisäksi koko paikka oli täynnä hajuja, koiria, ruokaa ja elämää. Se oli vähän kuin piknikki. Meillä oli teltta ja nameja. Aurinko paistoi ja namien eteen ei tarvinnut tehdä muuta kun pieni kierros seuraamista. Siistiä!

Jästipää

Jästipää oli ekan kerran ulkonäyttelyssä ja ne ovat ihan erilaisia kuin hallinäyttelyt. Ulkona on paljon hauskempaa.

Pompputassu


Oikeastaan vasta siinä vaiheessa kun siirryimme sisälle harrastamaan tätä näyttelyjuttua, aloin tajuta koko homman idean. Kaikki ihmiset kerääntyvät sinne ihailemaan mua. Paitsi, että emäntä kehuu kokoajan kuinka komea olen, niin muut ihmiset seisovat siinä kehän ympärillä katsomassa kuinka uljaasti osaan astella. Paikoillaan seisominen on vähän tylsähköä, mutta toisaalta mitä sitä ei fanien eteen tekisi.

Jästipää

Pimeät harkat

Tulimme eilen taas vähän aikaisemmin Navetalle. Olimme juuri palaamassa takaisin lämmittelylenkiltä, kun huomasimme, että pihaan oli ajanut pari outoa autoa. Miehet katkaisivat sähkön, mutta lupasivat laittaa sen takaisin ennen tunnin alkua. Navetta oli aivan pimeä. Avasimme oven sepposen selälleen saadaksemme valoa edes hiukkasen ja tarkastelimme tilannetta. Ovea lähinnä olevat esteet näkyivät joten kuten. Onni ja Nasu pääsivät kokeilemaan rengasta ja keinua.

Hetken päästä loput ryhmäläiset saapuivat, mutta valo puuttui yhä. Tässä vaiheessa vaihdoin Onnin Amandaan ja harjoittelin sen kanssa keppejä. Miehet jatkoivat työtään ja me ihmettelimme pimeässä, että ehdimmekö oikeasti harjoitella lainkaan. Kepit alkoivat sujua Amandan kanssa aika hyvin, joten aloitin odotteluharjoitukset. Onni nimittäin vinkui kentän laidalla haluaan päästä myös radalle. Erittäin raivostuttavaa. Sijoittelin Amandaa ympäri pimeää kenttää odottelemaan ja se osasi olla ihan hiljaa ja nätisti. Ihanaa, että se ei kertaakaan koko treenitunnin aikana lähtenyt mukaan Onnin ininään. Olen tytöstä ylpeä :)

Lopulta saimme valot ja totesimme, että että puolisen tuntia olisi vielä aikaa harjoitella. Teimme kolme vierekkäistä radan pätkää. Ratapiirros

Aloitimme Amandan kanssa harjoittelemalla keinua ja siirryimme sitten rataan 1, jossa jäimme harjoittelemaan pussia. Jep, jep. Pussiongelma on tullut takaisin ja neidistä on nii'in paljon mukavampaa liukahtaa samasta reiästä pois pussista kuin kulkea sen läpi. No eipä muuta kuin pussin harjoittelu jatkuu.

Rata 2 sujui paljon paremmin. Kepit menivät yllättävän hyvin. Putkeen ohjaus oli vähän konstikasta, mutta kyllä Amanda sinne meni kun sen juoksutti tarpeeksi lähelle. Otimme tunnin lopulla Onnin kanssa saman radan ja Onni oli huomattavasti vaikeampi saada menemään putkeen. Poika kyllä tuntui olevan innoissaan päästessään vihdoin tekemään jotain.

Viimeinen rata sujui Amandan kanssa kaikkein parhaiten ja olen tosi tyytyväinen siihen. Ensimmäisellä yrityksellä Amanda taas yritti luikahtaa renkaan ohi, mutta kun muistin hidastaa sen ajoissa ennen rengasta ja pidettyä seuraamassa ihan vieressä niin rengas meni todella hienosti. Puomin alkukontaktit menivät ensimmäisellä kerralla sen verran hipoen, että otin Amandan takaisin renkaan eteen ja lähdimme siitä uudestaan. Sillä kertaa niin rengas kuin kontaktit menivät hyvin. Takaisin tullessa sain Amandan ohjattua putkeen ja se tuli putkesta upeasti suoraan renkaan läpi. Olin niin, niin iloinen. Olemme harjoitelleet rengasta vain aidan jälkeen ja nyt se osasi ihan itse tulla putkelta renkaan läpi. Otimme radan muutamaan otteeseen ja vauhti kiihtyi joka kerta. Upea fiilis, kun koira menee oikein ja saa itse pinkoa perässä minkä jaloistaan pääsee! :D

Tähän olikin hyvä lopettaa Amandan kanssa. Jäi pussiongelmasta huolimatta todella hyvä mieli tunnista. Kyllä me vielä saadaan se pussikin kuntoon, kun kerran rengaskin alkaa pikkuhiljaa olla hanskassa.

tiistaina, tammikuuta 23, 2007

Koulujuttuja ja juoksua

A-uh! Minähän opiskelen TTVO:lla ja meillä oli eilen ensimmäinen mediaprojektin kuvauspäivä. Olin koko päivän ääniassarina pitelemässä puomia ja sanonpa vaan, että se on raskasta hommaa. Koko päivän sai pitää käsiä ylhäällä. Jos ei oteta huomioon, sitä, että olen aivan jumissa, niin kokemus oli hieno. Onneksi kuvaukset jatkuvat vasta huomenna, sillä en tiedä olisiko puomi pysynyt enää tänään ylhäällä. (Puomi on sellainen tanko jonka päässä on mikrofoni.)

Leelan juoksut jatkuvat. Onni on alkanut osoittaa jo nyt kiinnostusta neidin peppua kohtaan, joten muisku taitaa viedä tyttösen hoitoon viikonloppuna. Joskus on hankalaa elää leikkaamattomien eri sukupuolta olevien otusten kanssa. Mekin suuntaamme viikonloppuna kohti Turkua. Eipä ollakaan muutamaan viikonloppuun taas päästy matkustamaan :)

sunnuntaina, tammikuuta 21, 2007

Uusi kamera, jospa saisi niitä uusia kuviakin

Mun vanha kamerani Fujifilm Finepix A303 on jo pitkän aikaa temppuillut. Kiinnostus kuvien ottamiseen on siitä syystä ollut aika nollassa. Ei ole kovin innostavaa ottaa sataa kuvaa ja todeta, että niistä vain viisi on tärähtämättömiä. Lauantaina meille kotiutui sitten uusi kamera Panasonic Lumix DMC-FX3. Ihan kiva pikkupokkari. Piti heti ladata akku täyteen ja kokeilla. Napsin 1 G:n muistikortille joukon kuvia ja kokeilin siirtää koneelle. Jep, jep.. Eipäs Minimacini halunnutkaan tunnistaa niin isoa muistikorttia. Onneksi kameran muka tuli 512 Mt:n kortti ja siihen otetut kuvat sain siirrettyä koneelle.

Sepian värinen otos koirista
Uudessa kamerassa oli kaikkia jänniä kuvaustyylejä

Tämäkin päivä on mennyt kameran kanssa leikkiessä. Aamulla käytiin lenkillä kuvailemassa.

Koirat ulkona
Vähän on enemmän lunta kuin joulukuussa.

Oli todella ihana pakkasilma ja koirat nauttivat päästessään kaahailemaan.
<br />Onni ja Leela lumessa
Leelalla oli pakko pitää pukua, ettei raukka olisi vallan jäätynyt.

<br />Onni ja Amanda lumessa
Onni ja Amanda sen sijaan juoksivat itsensä lämpimiksi.

Lisää uusia kuvia löytyy kotisivuilta Onnista ja Amandasta

perjantaina, tammikuuta 19, 2007

Miten aamun kannattaa aikatauluttaa

Olen melko epätoivoinen ajankäyttäjä. Tämän aamun aikataulu:

Eilen illalla aqloitin aamun suunnittelun muistamalla, että meidän pitää tänään palauttaa Sommittelu ja väriopin tehtävä kouluun. Muistin asian iltalenkillä. Koska muiskulla on aamuviikko, hän menee aikaisin töihin. Päättelin, että koska kämppikseni herää aikaisin myös minä voin nousta samaan aikaan ja ehdin vallan mainiosti tehdä tehtävän aamulla.
Vinkki 1. Jätä aamuksi koulutehtävä

Aamulla raotin silmääni muiskun herätessä ja suljin silmät uudelleen, koska minun kelloni ei ollut vielä soinut. Kännykkä herätti. Katsoin kelloa 6:00. Ei minun ihan noin aikaisin tarvi herätä, jos aion päästä kouluun yhdeksäksi. Painoin torkkua. Painoin torkkua. Painoin torkkua. 6:39 havahduin siihen, että tajusin pistäneeni kännykän kiinni.
Vinkki 2. Muista käyttää torkkunappulaa

Raahauduin keittiöön keittämään kahvia. Koska aikaa oli ihan kiitettävästi päätin, että ehdin juoda kaksi kupillista kahvia. Kaivoin esiin kirjan ja istahdin juomaan aamun ensimmäistä kupillista. Muisku lähti töihin ja havahduin katsomaan kelloa 6:55. Luen vielä viitisen minuuttia ja lähden sitten suihkuun.
Vinkki 3. Lue aamupalaa juodessasi.

7:15 havahduin ensimmäisen kahvikupillisen loppumiseen. Koska kello oli jo yli seitsemän päättelin, että on parempi juoda toinen kupillinen heti perään ja mennä vasta sen jälkeen suihkuun, josta voi sitten nopsaan siirtyä lenkillle miettimättä, että on vielä osa aamiaisesta jäljellä.
Vinkki 4. Siirrä suihkuun menemistä ja lue sen sijaan vielä hetki.

7:50 toinen kahvikupillinen loppui ja muistin, että minun piti mennä suihkuun. Mutta suihkussa voi käydä nopeasti, ei siis syytä huoleen. Kylpyhuoneen peilistä katsoessani tajusin, että hiukset on pestävä. Siispä suihkuun ja hiusten pesuun.
Vinkki 5. Suihku hiustenpesulla ja ilman sitä kestää ehkä lähes saman ajan.

8:10 pääsin penkomaan vaatteita niskaani ja musitin koulutehtävän. Nappasin koneen päälle, koirille kamppeet ylle ja säntäsin aamulenkille. Jos aamu näyttää osoittautuvan kiireiseksi kannattaa jäädä jumiin kahden koirakon väliin kouluttamaan Leelaa hiljaiseksi. Seuraavaksi kannattaa ehdottomasti jäädä suustaan kiinni naapurin kanssa.
Vinkki 6. Älä varaa lenkkiin ylimääräsitä aikaa mahdollisiin yllätystekijöihin

Pikaisen lenkin jälkeen totesin, että ehdin hyvin tehdä vielä hetken koulutehtävää, koska kello oli vasta 8:25. Tein tehtävän kymmenessä minuutissa ja muistin, että tämä kello ei ollutkaan kymmentä minuuttia edellä vaan vain viisi. Eli bussi lähtisi melkolailla näihin aikoihin.
Vinkki 7. Laita kaikki kellot eri aikoihin ja unohda miten paljon ne näyttävä pielen.

Koirat omiin paikkoihin, pikainen tarkistus, että kaikki ovat kunnossa ja koulureppu mukaan. Juoksujalkaa pyssipysäkille. Huomasin, että bussi oli jo pysäkillä ja yritin tehdä uuden pikajuoksuennätykseni. Ihana kuski jäi odottamaan minua ja ehdin nippa nappa mukaan kyytiin. En tosin muistanut katsoa bussinnumeroa.
Vinkki 8. Juokse ensimmäsieen bussiin, ei ole väliä minne se menee.

Satuin osumaan kaikkein parhaaseen bussiin, joka pysähtyi lähimpänä koulua. Tämän huomasin siinä aviheessa, kun bussi pysähtyi, koska sitä ennen minulla ei ollut hajuakaan bussinnumerosta enkä kehdannut kysyä vierustoverilta.

Minä muuten ehdin ajoissa kouluun ja sain palautettua koulutyön. Piristimme naapurinrouvan päivää, kun hän ihasteli kolmikkoa ja erityisesti häntää heiluvaa Onnia. Amanda osasi olla haukkumatta, vaikka Leela haukkui. Muistin laittaa Leelalle juoksuhuosut (,sillä alkoi aamulla juoksu) ja erottaa sen hyvin Onnista.

Eli aamu sujui todella hyvin. Mitä nyt lopussa tuli pikakisen kiire....

keskiviikkona, tammikuuta 17, 2007

Vähän mälsät treenit

Olikin aikas monta kertaa ollut niin huippukivaa, että piti sen olla oletettavissa, ettei se joka kerran niin hauskaa voi olla. Tiedä johtuiku siitä, ettei itse tajunnut syödä päivällä tarpeeksi ja oli niin nälkäisen väsynyt vai mistä, mutta eilisen treenit eivät menneet ihan putkeen.

Otin Onnin mukaan ja rakensimme pari pätkää Nasun ja Sipan omistajan kanssa ennen varsinaisen tunni alkua. Otin ensiksi Onnin ohjattavaksi. Se liikkui yllättävän hyvin ja olin oikein tyytyväinen siihen miten hyvin se kaikki esteet muisti.

Ratapiirros kepit ovat rajaamassa, niin, että halliin tuli kaksi erillistä pätkää. Vasen puoli: Aita, pussi, aita, A, aita, rengas, aita. Oikea puoli: Aita, pussi, aita, puomi, pussi, aita, kepit, pussi, puomi, aita

Onni oli helppo ohjata puomin vieressä olevaan putkeen ja hypyn kautta uudelleen puomille. Amanda pyrki samassa kohdassa heti puomille, vaikka yritin ohjata sen putkeen olemalla esteiden oikeilla puolella ihan putken vieressä.

Onnin kanssa pahin virhe oli se, että sain aikaan tappelun. Väinö ei piittaa juuri toisista uroksista. Onni meni Väinön selän taakse nuuhkimaan peppua ja minä nappasin sen niskasta kiinni. Miksi, oi miksi, en tajunnut siirtää sen huomiota itseeni? Pitikö mennä ottamaan kiinni niskasta, kun tiedän, että Onni rähähtää satavarmasti jos niin tekee. Eipä muuta kuin urokset irti toisistaan ja Onni puoleksi tunniksi jäähylle. Harmittaa, että aiheutin tilanteen ihan omalla tyhmyydelläni. Joskus reaktiot ovat liian syvällä ja ei ehdi ajatella.

Jos ei rähinää ota huomioon, niin Onnin kanssa muuten kaikki sujui hyvin. Se osasi jopa mennä renkaan, vaikka sitä ei ole kokeiltu yli kolmeen vuoteen. A:n ylitykseen pitää Onnilla saada paljon vauhtia, sillä muuten se ei pääse millään sen yli. Putkien jälkeen pitäisi muistaa palta. Huomasin kun otin lopputunnista Onnin uudelleen radalle, että en ollut alun alkaen muistanut palkata tarpeeksi usein ja Onnin motivaatio vähän laski. Onni kun kiinnostaa palkka paljon enemmän kuin kehut eli päin avstoin kuin Amalla.

Amandalla ongelmaksi muodostui pussi. Se meni vielä huonommin kuin edellisellä kerralla. Pussi pitää ottaa tehoharjoitteluun. Kepeissä ja varsinkin renkaassa oli lopputuntia kohden havaittavissa parannusta. Varsin viimeiset renkaan läpäisyt sujuivat mielestäni jo hyvin iloisella mielellä ja Amandan saattoi käskyttää aavistuksen kaempaa renkaalle, niin, että se itse yritti kohdistaa renkaan muotoa. Jos pussin suhteen ei olisi ollut niin paljon takapakkia olisin todella tyytyväinen tuntiin, nyt jäi siitä vähän tylsä mieli. Toisaalta tietääpä mitä kerrata ensi kerralla. Kontaktit osuivat kohdalleen, mutta aikas yläreunaan.

Ohjaamiseni ei ollut mitään kovin hyvää. Amandan kanssa siinä on helpompi tehdä virheitä, sillä Amanda on niin nopea ja tarkkailee minua paljon tiiviimmin kuin Onni. Toisaalta pystyn luottamaan Amandan radalla ihan erilailla kuin Onniin. Onnia on vaikea saada kääntymään, mutta sen ehtii helpommin ohjaamaan oikeaan suuntaan ja sen vierellä pysyy juostessa.

tiistaina, tammikuuta 16, 2007

Meteliä kerrakseen

Eilen onnistuin ajoittamaan päivälenkin todella viisaasti. Maanantai, kello kahdeksantoista reikä reikä. Tallustelin ajatuksissani kaikkien kolmen kanssa ja olin hypätä nahoistani. Näemmä meillä on yleishälytyslaite tuossa läheisellä opistolla. Ja sehän huutaa jokaisen viikon ensimmäisenä päivä kuudelta. Koirat eivät edes hätkähtäneet, kunhan tutkivat tyytyväisenä lunta.

Illalla ajattelimme pistää pyykit koneeseen. Koska sinne meni koirien kamoja asennettiin kone 90 asteeseen. Tunnin päästä tulimme iltalenkiltä ja kone pyöri yhä, vaikka se yleensä on varsin nopea. Onni suhautettiin pesukoneen ohi suihkuun odottamaan kuivumista ja silloin pesukone päätti tulla hulluksi. Saimme muiskun kanssa pitää siitä kiinni, ettei se olisi vallan hyppinyt pitkin kylppäriä. Nartut katsoivat hetken pesukonetta ja vilkaisivat sitten toisiaan. Leela kipitti mukaan kylppäriin ja Amanda katosi todennäköisesti sänkyni päälle. Puoli tuntia saimme pidellä linkoavaa konetta Onnin ja Leelan pällistellessä vieressä. Kun kone lopulta hiljeni, Amanda tuli kurkkamaan oven suuhun aivan sen näköisenä, että olisi sanonut: "No vihdoin saitte sen hiljenemään, johan tässä on pidemmän aikaa yritettykin nukkua. Ensi kerralla voisitte pitää pienempää ääntä..."

Joo, ensi kerralla ei kannata alkaa pestä pyykkiä yhdeksän aikaan 90 asteessa. Itseasiassa en ihan vähällä taida yrittää muutenkaan pestä mitään yhdeksässäkympissä kun se kerran pitää noin järkyttävää ääntä ja meinaa hyppiä ulos kylppäristä. Seuraavan kerran koiran kamat peseytyvät kuudessa kympissä, sillä se kestää vain tunnin ja konekin pysyy paikoillaan.

sunnuntaina, tammikuuta 14, 2007

Lumipaakkuja kerrakseen

Koska eilen tuli puuhailtua lähinnä Amandan kanssa, oli tänään Onnin vuoro saada puuhailla yhdessä jotain. Lauantaina alkoi sataa siinä agitreenien jälkeen lunta ja tänäaamuna oli maa muuttunut täysin valkoiseksi.

Onni pääsi mukaan kauppareissulle. Se nautti saadessaan vaellella kanssani ihan kahdestaan. Lumi vaensi äänet ja muutti kaiken niin seesteisen näköiseksi. Oli ihana vain kävellä ja nauttia maisemasta. Sääli, että lumella oli kaikesta kauneustaan huolimatta huonokin puoli. Se jämähti Onnin tassuihin isoiksi paakuiksi ja herra piti kotona suihkuttaa lämpimällä vedellä. Vaan oli se, sen arvoista :)

Kaunista sunnuntaita itse kullekin.

lauantaina, tammikuuta 13, 2007

Kontaktien korjaamista ylimääräisellä harjoitusvuorolla Navetassa

Lähdimme hyvillä mielin Amandan kanssa harjoituksiin. Treenikaverini oli onnistunut varaamaan meille lauantailta lisävuoron Navettaan. Valmentaja teki meille pitkän radan, jossa pitkästä aikaa oli pussi. Sitä ei taas aikoihin ole menty.

Ratapiirros

Huomasi, että Amandalla oli pussin kanssa harjoituksen puutetta, sillä se meni ensin ohi, sitten jäi puoli tiehen, mutta neljännelle kerralla se jo sujui. Neidillehän pussi oli aikoinaan aika vaikea opeteltava.

Aita-rengas aloitushan meillä oli tiistain harkoissakin. Ensimmäisellä kerralla Amanda luikahti renkaan ohi ennen kuin ehdin saada sen hallintaan, mutta sen jälkeen se meni iloisesti ja suorastaan varmasti renkaan läpi. Olin suorastaan hölmistyneen yllättynyt siitä kuinka helposti rengas sujui. Amandahan osaa sen! No ehkä ei kovin varmasti, mutta aidan jälkeen se ainakin onnistuu.

Tänään päätin keskittyä siihen, että kontaktit osuvat kohdalleen ja hidastelin Amandan aina ennen kontaktiesteitä. Renkaan jälkeen puomilla vauhtia olikin valmiiksi vähän ja kontaktit osuivat kohdalleen. A:n Amanda onnistui hyppäämään yli, mutta kun otin sen uudestaan sille, niin alkukontaktit menivät kohdalleen. Koira vain pysähtyi ennen huippua ja kääntyi ympäri. Kolmannella kerralla este meni ongelmitta ja siihen jäivätkin koko päivän kontakti virheet, sillä seuraavilla kerroilla Amanda osui kontaktialueille. Olin hyvin tyytyväinen kontakti saldoon, nyt kun muistaisi pitää mielessä tämän pienen hidastuksen ja saataisiin jossain vaiheessa myös alkukontaktipinnat kosketettua.

Olen huono ohjaamaan pitkiä hyppysuoria ja sen huomasi taasen. Kaksi hyppyä vielä menee, mutta kolmannessa ohjaan yleensä jo vikaan ja neljäs viimeistään on kohta jolla Amanda ei enää tiedä missä pitäisi mennä. Muuri, aita, aita, aita ja putkeen –oli kohta jota tankattiin eniten koko radassa. Tällaisia pitäisi varmaan harjoitella enemmän.

Viime kertaan verrattuna renkaassa ja kontaktipinnoissa oli edistytty hyvin. Olin niihin oikein tyytyväinen. Hyppysuorasta ja pussista tuli miinusta, joissa tosin tunnin edetessä pussi saatiin korjattua. Radalla ohjaus sujui hyppysuoraa lukuun ottamatta hyvin ja sain Amandan kulkemaan sinne minne olin tarkoittanutkin. Tuntuu, että ollaan edistytty.

Onnellinen aamu

Lähdin aamulla lenkille Leelan ja Onnin kanssa. Hyvä on, kyse oli ehkä enneminkin päivästä. Katsellessani miten koirat tutkivat routaista maata, tunsin miten onnellisuus purskahteli ja loiskui sisälläni. Onnen kultaiset pisarat räjähtelivät ja levittivät sisälleni kultaisen humun ja lämmön.

Aamu, jolloin ei ole kiirettä minnekään. Ei haittaa, vaikka on nukkunut myöhään. Kahvin voi laittaa tippumaan kaikessa rauhassa ja sen voi nauttia verkkaisin siemauksin, nauttien lämmöstä ja mausta. Kaunis ilma ja koirien ilo uusista tuoksuista ulkona. Mikään ei voisi helpommin tuoda onnen tunnetta minulle.

Olen varmasti perusluonteeltani onnellinen, mutta syvä onnentunne osaa joka kerta hätkähdyttää ja ilahduttaa. Katsoessani kuinka Amanda nautti leikkiessään aamulenkillä kepillä ja kuinka se suorastaan nauroi ilosta nauttiessaan juoksemisen vapauttavasta tunteesta, en voinut mikään olla naurattamatta ääneen siitä kaikesta ilosta mitä aamu toi mukanaan.

On päiviä, jolloin ei voi kuin ihmetellä miten onnekas sitä voikaan olla, kun on saanut kaiken tämän ilon ja onnen itselleen. Tänään on sellainen päivä.

keskiviikkona, tammikuuta 10, 2007

Amandasta unikaveri

Meillä oli taasen yövieras. Pippurin ja Myyn omistaja käväisi piipahtamassa ja rapsuttelemassa koiria. Meillä on vähän joka kerran kun on vieraita ollut niin ollut erilaiset nukkumisjärjestelyt. Tällä kertaa majoitettiin kyläilijä mun sänkyyn ja nakattiin vielä Amanda unikaveriksi. Neiti oli oikein kiltisti nukkunut vieressä. Mikäs se tutun vieressä nukkuessa hätä olisikaan.

Toiset koirat otettiin muiskun huoneeseen, koska Leelalla on tällä hetkellä totaalinen sänkykielto ja Onni taasen olisi saattanut pitää vieraan itkullaan hereillä koko yön. Onni - rakas marttyyrimammanpoikani, haluaa nukkua sängyssä, mutta viihtyy siellä vain hetken kerrallaan. Se hyppää sängylle, viihtyy viisi minuuttia ja häipyy, mutta tulee tunnin päästä uudelleen. Vaan jos se huomaa, ettei sänkyyn pääse, niin se ulisee sängyn vieressä. Se osaa olla hyvin sinnikäs ulisija.

Alkuunhan Onni piti minut muutaman yön hereillä kun ei liukkaan lattian vuoksi pystynyt hyppäämään sänkyyn. Matto auttoi, mutta järjestelimme tuossa viikko takaperin kämppää vähän uudelleen ja tämä kyseinen matto muutti eteiseen. Uusi matto on liian liukas ja Onni ei siitäkään pääse oikein kunnolla hyppäämään, joten se saattaa itkeskellä sängyn vieressä odottaen, että se nostettaisiin sinne. (Minäkö hemmottelen koiria????)
Siispä vieraan seuraksi jäi vain Amanda, joka nukkuu aina sängyssäni.

Tässä vanha kuva Pippurista (sängyllä) ja Amandasta
Pippuri ja Amanda

tiistaina, tammikuuta 09, 2007

Rataharjoituksia juostiin

Tänään oli taas agi-päivä. Amandan lisäksi mukaan tuli Onni, joka sai kyllä lähinnä odotella kentän vieressä ja pääsi vain muutaman kerran harjoittelemaan keppejä. Onnin kokoa vähän mittailtiin ja poika taitaa olla mini. Erittäin hyvä uutinen. Onni kun on raskas ja pitkäselkäinen, niin en oikein haluaisi rasittaa sitä medi-korkuisilla esteillä. Herran agiharrastus laitettiin tarkempaan mietintämyssyyn.

Olimme Nasun ja Sipan omistajan kanssa tulleet vähän aikaisemmin ja otimme aluksi lyhyitä ohjausharjoituksia. Tunnin alettua valmentaja teki meille kaksi rataharjoitusta.

Harjoitusrata 1
Meillä oli taas ongelma renkaalla. Putkeen ohjaus sujui hyvin, mutta ohjasin vahingossa toisella putkella Amandan väärästä päästä, kun en enää muistanut rataa. A:n alkukontaktit menivät kohdilleen, mutta loppu taisi lentää. Puomissa taasen alku lensi ja loppu osui kohdalleen. Hyvin tuli esiin meidän ongelmamme eli rengas ja kontaktit. Yllättävää kyllä ohjaus sujui muuten ilman ongelmia.

Harjoitusrata 2
Valmentaja antoi hyviä vinkkejä renkaaseen ja onnistuimme saamaan sen kahteen kertaan läpi aikas lupaavasti. Olen pysäyttänyt Amandan aikaisemmin renkaalle ja ottanut sen sitten läpi ilman vauhtia. Nyt kokeilimme sellaista, että hidastan neidin heti ensimmäisen aidan jälkeen ja otan sen haltuun. Kuljemme oikein hitaasti keskellä kohti rengas ja lähetän sen sitten hitaasta vauhdista läpi. Sehän toimi paljon, paljon paremmin.

Loppuradalla ohjasin aluksi 8:lta 9 aidalle niin, että jäin 7 aidan viereen, kutsuin 8:n jälkeen Amandan ihan lähelle ja jatkoimme A:n vierestä kepit. Kokeilimme loppua niin, että Amandan hypätessä 8:ta aitaa menin ottamaan sen haltuun selkä puomiin päin ja jatkoimme puomin viereltä 9 aidalta kepeille. Ensimmäisellä kerralla neiti karkasi puomille, mutta sitten tajusin ottaa sen hyvin selvästi lähelle jolloin pääsimme ongelmitta 9 aidalle.

Oli oikein kiva päivä ja tuli opittua jotain haltuunotosta.

maanantaina, tammikuuta 08, 2007

Kohtaamisia

Viikonloppu meni pitkästä aikaa kotona. Ajattelin, että on kivaa kun voi rentoutua, mutta oikeastaan olo olikin vähän turhautunut, kun ei ollut mitään suunniteltua tekemistä. Meillä piipahti kyllä yksi yövieras. Taas tuli kommenttia koirien käytöksestä. Me yleensä varoitamme kyläilijöitä siitä, että nartut voivat olla varautuneita ja ei pidä ihmetellä. Ja jälleen kerran tuli ihmettely, että olemmeko tosissamme, sillä kaikki koirat kävivät oikein kiltisti rapsuteltavina ja pyörivät siinä ympärillä.

Toisaalta onhan se hyvä varoittaa, sillä jälleen kerran onnistuimme Leelan kanssa säikyttelemään niin ihmisiä kuin eläimiäkin. Minä en millään opi ennakoimaan Leelan haukkumista. Joskus se menee ohi nätisti, mutta tänäkin aamuna se yhtäkkiä päätti haukkua ohi kulkevan mummon. Ainoa, joka ei säikähtänyt oli Leela itse. Vielä aikaisemmin onnistuimme kaikki säikähtämään. Olimme juuri tulossa hissistä koko koiralauman kera, kun hissiin oli tulossa nainen koiranpennun kanssa. Varsin odottamatonta. Leelan piti tietenkin kommentoida asiaa. Onneksi kohtaaminen meni muuten hyvin ja pääsimme toistemme ohi.

perjantaina, tammikuuta 05, 2007

Koirahoroskooppi

Osoitteesta http://www.delivet.net/horoskooppi.php löytyy koirahoroskooppi.

Onni on Härkä (17.5)

"Härkä

Häränmerkkiset koirat ovat usein hidasliikkeisiä, ja ne tarvitsevat aikaa tehdäkseen päätöksiä. Mutta kun päätös on tehty; on melkein mahdotonta saada niitä muuttamaan mieltään. Härkäkoira tarjoaa sinulle horjumattoman ystävyyden, mutta varo yhtä asiaa: Härkä suuttuu hitaasti ja tuntuu sen tähden tyypiltä, joka ei koskaan menetä malttiaan. Mutta kun se lopulta hiiltyy, silloin kohtaus voi olla todella kiivas. Parasta siis pysyä huomaavaisena Härkää kohtaan, siten vältää yllyttämästä sitä raivariin.

* Sopivat koirat: Kaksoset, tosin riidellen, tai Vaaka
* Sopivat omistajat: Härkäkoiran luonnollinen laiskuus yhdistyy parhaiten härkäihmisen samaan ominaisuuteen.
* Lempiväri: pastellisävyt
* Onnennumero: 11
* Mieliruoka: kyljykset
* Epämiellyttävää: epävakaat olot, muuttamiset. Härkäkoiran uskollisuus tosin auttaa sitä sopeutumaan moneen uuteen asiaan.
* Ihanaa: sopuisa perhe.
* Laatusanat: uskollinen, hyväluontoinen, maltillinen "

ja Amanda Vaaka (22.10)
"Vaaka

Vaakakoirat ovat hurmaavia ja seurallisia, ja ne saavat yleensä helposti suostuteltua noudattamaan ihmisen mieltä. Ne ovat joskus hitaita päättämään, mutta härkäkoirien tavoin ne viimein päätöksen tehtyään vain vaivoin muuttavat mieltään. Ne tulevat sujuvasti toimeen ihmisten ja muitten koirien kanssa ja lähtevät mukaan kaikkien porukoitten puuhiin pienen miettimisen jälkeen. Kun Vaaka on päättänyt luottaa sinuun, ole sen arvoinen. Olisi todellaa julmaa pettää Vaakaa.

* Sopivat koiraystävät: Härkä, Vesimies
* Sopivat ihmiset: ei erikoistoiveita, vaikka Vaaka kyllä tulee erittäin hyvin juttuun Jousimiehen kanssa.
* Mielivärit: pinkki, vaalenavihreä ja sininen
* Onnennumero: 19
* Lempiruoka: kukkakaali juustolla kuorrutettuna, raakaa pekonia sunnuntaiaamuna.
* Kamalinta: vihamieliset kissat, aaveet ja pahat henget
* Parasta: tasainen elämä perheen kanssa.
* Laatusanat: ylimieli, seurallisuus, murjotus, päättäväisyys "


Hupaisa yhteen sattuma, että Härkä ja Vaaka koirat sopivat toisilleen. ;)

keskiviikkona, tammikuuta 03, 2007

Vuoden ekat möllikisat

Tänään meillä oli Tamskin keskiviikon ryhmän järjestämät harjoituskisat. Otin Onninkin mukaan, vaikka sen kanssa ei ole harjoiteltu agia kesän jälkeen. Amanda oli varsin hölmistynyt kun puin sille agipannan ja otin treeni repun selkääni, mutta mukaan lähti lisäksi Onni.

Onnin ilmoitin möllin mini luokkaan ja Amandan makseihin. Pitäisi varmaan mitata Onni, sillä en tiedä mihin luokkaan se oikeasti kuuluu. Amanda oli hallissa selvästi hermostuneempi kun Onni oli mukana. Onni oli ensimmäistä kertaa hallissa, mutta ei se ollut moksiskaan. Katseli tyytyväisenä menoa ja olisi oikein mielellään tutustunut ihaniin narttuihin.

Ratapiirros

Minit olivat ensin. Rata oli vaikeampi kuin ennen joulua olleissa tiistairyhmä kisoissa. Kun rataantutustuminen päättyi tuntui etten muistanut radasta mitään. Onni oli vuorossa toisena. Kun menimme radalle, olin ihan varma, ettei Onni suostu tekemään mitään. Säntää vaan yleisöön. Se haisteli innokkaana maata. Näytin kädessä olevia nameja ja yritin saada sen keskittymään niihin. Heittäessäni hihnan Onnin viereen odotin puoliksi, että se nousee saman tien istumasta ja säntää jonnekin. Onneksi siinä vaiheessa Onni suostui keskittymään minuun.

Ensimmäinen este oli pituus. Onni kiersi sen häntäänsä heiluttaen. Sai sen takaisin esteen toiselle puolella ja se tallusti iloisesti sen yli. Puomille Onni meni iloisesti ja siinä vaiheessa alkoi tuntua, että tämähän voi sujua. Ohjasin Onnin parin esteen ohi ja se päätti putkessa tulla samaa tietä takaisin. Muuri meni kävelen yli, mutta olin iloinen ja ylpeä meidän ensimmäisestä mölliradastamme. Onni kuunteli käskyä ja nautti touhusta ja minulla oli valtavan hauskaa.

Amanda oli kuulemma odottanut Onnin radan ajan suhteellisen rauhallisesta. Se oli kyllä aikas sätkylä, kun tulimme sen luo. Pomppi länderimäiseen tapaan ja läähätti. Yritin rauhoittaa sitä kävelyttämällä ja neiti lopettikin läähättämisen. Menin uudelleen tutustumaan rataan. Olimme taas toisena vuorossa.

Amanda oli kovin pomppiva kun ensimmäinen kilpailija oli radalla ja mietiskelin, että mahtaakohan neiti pysyä lainkaan paikoillaan kun me pääsemme radalle. Kun asetin sen oikeaan kohtaan odottamaan kaikki stressi tuntui virtaa van siitä pois ja se oli aivan rauhallinen. Se odotti kiltisti lähtölupaa ja loikkasi kauniisti pituuden yli ja suuntaisi siitä puomille. Ohjasin sen oikein näppärästi putken ohi ja yhden aidan ohi. Seuraava putkeen meno sujui ongelmitta, mutta Amandan karkasi A:lle, vaikka meidän oli tarkoitus mennä hypyn kautta toiseen putkeen. Kun vihdoin pääsimme oikeasti A:lle, niin loppu sujuikin nätisti ja muuri meni lentäen yli. Amandaan olin oikein tyytyväinen. Jos vielä oppisin itse ohjaamaan.. Mahtava fiilis jäi silti näistä mölleistä. Yhteys koiriin oli hyvä, vaikka itse ohjaus välillä vähän horjui.

Illalla Leela sai vielä omat näyttelytreeninsä ja sekin mennä viipotti oikein nätisti. Sääli, että muutamat muut ulkona olevat koirat saivat neidin räksyttämään. Emme ehtineet ulkona kovin kauaa viipyä, koska ilma oli turhan viileä ja Leelalla ei ollut talvikerrastoa päällä.

Kiva päivä. Nyt voi hyvillä mielin mennä nukkumaan.

tiistaina, tammikuuta 02, 2007

Vuoden ensimmäinen tiistaitreeni

Kahden viikon tauon jälkeen taas agility-treeneissä. Kokeilimme ensimmäistä kertaa hallilla keinua. Amanda meni sen ihan ongelmitta kun menimme aidalta siihen vauhdissa, mutta kun yritin pelkkää keinua, niin neiti vähän aikaa pällisteli ja hyppäsi sitten pois. Kepit sujuivat meidän tasoomme nähden hyvin. Rengas taas ei sujunut lainkaan. Siihen pitäisi keksiä jotain. Otimme mukaan pitkästä aikaa muurin ja pituuden. Amanda meni ensimmäistä kertaa korkean muurin. Se sujui varsin näppärästi. Pituuskin meni lentäen yli. Jäi ihan mukava mieli harkoista.

Illalla otimme Leelan ja Amandan kanssa läheisellä kentällä vielä pienen näyttelytreenin. Onni oli aiemmin illalla käynyt mukana kaupassa, joten otin tytöt kahdestaan iltalenkille ja huomasin puolessa välissä namit taskussani. Päähäni pälkähti kokeilla miten Leelalta sujuisi näyttelykävelyn tapainen. Meillä oli vähän häiriötekijäitä ja Leelan haukku kaikui yössä, mutta itse treenit sujuivat hyvin. Leela oli innoissaan päästessään tekemään ja keskittyi kävelemään ja seisomaan oikein nätisti. Amanda osasi sillä välin odottaa suhteellisen kiltisti. Leelan odottelu meni haukkuessa ja Amandan näyttelykuviot menivät ontuen, mutta eipä Amalta voinut agi-treenien jälkeen kovin suurta keskittymistä vaatia. Leelan panokseen olin haukkumisista huolimatta todella tyytyväinen.

maanantaina, tammikuuta 01, 2007

Uuden vuoden vietto

Niin sitä vuosi vaihtui taas kerran ystäväjoukon keskellä. Sunnuntai-aamuna lähdimme vaatimattomalle seitsemän tunnin junamatkalle kohti Keski-Suomea. Yllättävän rattoisasti meni matka. Varsinkin Seinäjoki-Tampere väli meni ihan suhauksessa, kun juttelimme Leevi-kissan omistajan kanssa. Amanda kerjäsi koko sen ajan rapsutuksia. Se osaa olla sinnikäs sille päälle sattuessaan. Neiti nojaili kovin viattomasti toisen polveen katsoen samalla suurilla silmillään anovasti ja eikös se saanutkin oitis haluamiin rapsuja ja kehuja.

Tarkoitus oli alunperin mennä lenkille siihen aikaan kun ulkona ei pauku. Ajoitus meni keilaamisen takia vähän pieleen ja emme osuneet ulos ihan oikeaan aikaan. Niinpä kävimme Onnin, Amandan ja Leelan kanssa lenkillä ihaillen samalla taivaan pauketta. Onnia ja Leelaa ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. Amanda jäi muutaman kerran tuijottelemaan taivaan värejä, mutta ei sen kummemmin välittänyt paukkeesta. Onneksi niin.

Maanantaina lähdimme takaisin kohti Tamperetta. Muiskulla oli ihan järjettömät määrät tavaraa mukana. Pääsimme juna-asemalle ajoissa ja raahasimme tavarat suurin piirtein paikkaan jossa muistelin jääneeni junasta. Juna oli vaatimattomat kolme varttia myöhässä. Siinä vaiheessa kun olimme vaatettaneet koirat kummallisiin vaatekertoihin, alkoivat junan valot vilkkua. Olisi pitänyt kai aiemmin kaivaa vaatteet esiin.

Junaan pääseminen ei sekään ollut aivan mutkatonta. Joku nainen oli jättänyt lastenrattaat junan oven eteen ja minä en saanut sitä auki. Konduktööri riensi avuksemme ja sai oven juntattua auki. Kiireen vilkkaa nostimme koirat ja tavarat junaan. Onneksi olimme varanneet ajoissa paikat sillä siellä ei juuri ollut tyhjää tilaa. Taatusti kaikkein pisin osuus oli kävely juna-asemalta kotiin raahaten järkyttävää tavarakuormaa. Sortoon (=erään sorttinen kärry, vähän kuin kaljakärry, mutta isompi) oli lastattu kaksi suurta matkalaukkua, muiskulla oli selässään iso rinkka ja minulla suuri käsilaukku. Raahasimme vuorotellen Sortoa ja olimme molemmat aivan puhki kotiin päästyämme.


Kuva on Raahessa tehdyltä lenkiltä

Lenkillä 28.12.06 Raahessa

Uusi vuosi, uudet kujeet

2007 pyörähti käytiin. Mitäköhän kaikkea tämä vuosi tuokaan tullessaan..

Katsaus vuoteen 2006

Alkuvuosi meni Amandan kanssa ihmetellessä. Onnista, Amandasta ja minusta muodostui varsin nopeasti lauma. Vaasan näyttelyssä debytoimme Amandan kanssa yhteisen näyttelyuran. Touhu imaisinkin minut nopeasti mukaansa. Kun tuntui, ettei vain Amandan kanssa kiertäminen riitä, otin Onninkin mukaan näyttelyharrastukseen.

Amalle kertyi 9 näyttelyä, sertejä kerättiin viisi ja neidistä tuli muotovalio. Onni ehti piipahtaa neljässä näyttelyssä ja sai yhden sertin. Tulokset voi katsoa tarkemmin kotisivuilta.

Amandan kanssa menimme agilityn alkeiskurssille. Tarkoitus oli lähinnä ottaa tuntumaa toisiimme. Neiti tuntui tykkäävään lajista ja jatkoimme alkeiskurssin jälkeen harjoituksia. Otin Onninkin mukaan muutamiin harkkoihin ja sillä tuntui olevan oikein hauskaa.

Asuimme syyskuuhun asti Vaasassa, mutta muutimme Tampereelle yhteenn ystäväni muiskun ja hänen kääpiöpinserinsä Leelan kanssa. Yhteiselämä solui mutkattomasti kohdalleen ja kaikki koirat tulevat toimeen keskenään. Agility-harrastus katkesi muutamaksi kuukaudeksi, mutta pääsimme Tampereella uuteen seuraan ja Amandan agi-tunnit jatkuvat.

Mitä vuosi 2007 tuo tullessaan

Koskaan ei tiedä mitä tapahtuu. Jos joku vuosi sitten olisi sanonut, että asun nyt Tampereella en olisi uskonut häntä. Mutta täällä sitä vaan ollaan. Tänä vuonna olisi tarkoitus jatkaa agilitya ja näyttelyitä. Näyttelyissä voi olla, että panostetaan enemmän Onnin mukana raahaamiseen, vaikka vuoden ensimmäiseen näyttelyyn onkin ilmoitettu vain Amandan. Mieli tekisi alkaa harjoittelemaan agiakin herran kanssa. Tavoitteena on kuitenkin päästä kisamaan Amandan kanssa edes yhteen oikeaa kilpailuun.

Toivon mukaan tämän vuosi tuo tullessaan myös pennuntuoksun. Amandallehan on suunnitteilla pentue, josta voitte lukea enemmän Amandan sijoituskasvattajan (Kipazin) sivuilta.

Amandan kanssa tavoite oli päästä kisamaan ykkösluokassa edes yksi kilpailu ja Onnin kanssa olisi ihan mukava saada kerättyä kaksi sertiä. Kun se ensimmäinen serti irtosi, niin olisi mukava saada niitä useampikin.

Vaan eletään eteenpäin ja katsotaan mitä tapahtuu ;)

sunnuntaina, joulukuuta 31, 2006

Iloista Uutta Vuotta 2007

Kivaa uutta vuotta 2007!

Huomen aamulla seitsemältä pitäisi hypätä junaan ja suhauttaa kohti keskeistä Suomea. Jaa'a pitäneepä kai pakatakin ennen sitä. Miten kummassa pakkaaminen aina tuppaa jäämään viime tippaan?

Vaan tämä jäänee tämän vuoden viimeiseksi viestiksi, joten toivottelen kaikille lukijoille mukavat vuoden vaihteet. Palaan näppiksen ääreen taas ensi vuonna. Toivon mukaan meille tulee kauan kaivattu nettikin kotiin jossain vaiheessa ja pääsee kirjoittelemaan vähän useammin.

Uuden vuoden lupaukseksi ajattelin, että ensi vuonna päivittäisin blogia useammin, vähintään kerran viikossa. Katsotaan toteutuuko ;)

lauantaina, joulukuuta 30, 2006

Vastaanotto-komitea

Kotikotona parasta on ehkä lenkit viereisessä metsässä. Amanda paahtaa siellä täyttä vauhtia edes takaisin. Ei haittaa, vaikka maa on aivan jäässä. Onnikin tallusteli siellä vapaana. Jopa se sai jalat alleen huomatessaan minun olevan jo kovin kaukana. Molempien juostua itsensä väsyksiin tulimme sisälle ja mitä koirat tekivät. Alkoivat leikkiä.. Että niin väsyttävä lenkki se oli.

Meillä kävi tänään äidin ystäviä lapsineen kylässä sekä lauma pikkusiskon kavereita ja vanhin pikkusisko poikaystävineen. Koirat ottavat vieraat vastaan varsin eri tavoin. Onni säntää häntää heiluttaen ovelle ja lähes punkee kaikkien syliin. Amanda taas odottaa vähän epäluuloisen näköisenä kauempana ja miettii, että pitäisikö nyt haukahtaa. Se kiertää varovasti haistelemaan ja tutkii vieraat ensin hyvin tarkkaan ennenkuin päättää, että saavatko ne silittää sitä. Hetken päästä kun katsoo mitä koirat puuhaavat, Onni makaa jossain lattialla ja Amanda istuu jonkun vieressä silitettävänä.

Huomenna aamulla lähtee juna kohti Keski-Suomea. Siinäpä sitä meneekin päivä matkustaessa... ;)

perjantaina, joulukuuta 29, 2006

Uuden vuoden suunnitelmat

Tarkoitus on lähteä uuden vuoden viettoon Keski-Suomeen. Olemme aikaisemminkin olleet samassa paikassa kylässä ja Onni tuppaa siellä viemään kaikki pehmolelut itselleen. (Ei kovin yllättävää..)

Viimeksi koirat ovat olleet bileissä meillä kotona kun vietimme tupareita. Kaikki kolme käyttäyivät ihan moitteettomasti. Leela siirtyi sylistä syliin, Amanda heilui porukan liepeillä kerjäämässä rapsuja ja Onni pyrki nuolemaan jokaisen miehen naaman. Onni on vähän miesten perään...

Tässä vielä uusivuosi-kortti ihanaiselle Kampille

Kortti Kampille

Pikavisiitti Raahessa

Lähdimme koirien kanssa keskiviikkona bussilla kohti Raahea. Menimme moikkaamaan Vikinää, Santtea ja Taraa sekä tietenkin koirien emäntää. Taralla ja Amandalla oli taas omaa hauskaa leikkiessä. Varsinkin ennen takaisin Ouluun lähtöä ne innostuivat säntäilemään pitkin taloa.

Torstaina kävimme pitkällä lenkillä metsässä. Vaikka ulkona on hirveän liukasta koirat halusivat painaltaa aivan täyttä vauhtia. Onneksi ei kenellekään sattunut mitään. Pääsimme autokyydillä takaisin Ouluun, kun Tara ja sen emäntä tulivat meille syömään pikkusiskoni tekemää synttärikakkuani, joka muuten oli aivan uskomattoman herkullista. Tara ei olekaan vieraillut kotikodissani kuin viimeksi aivan pienen pienenä pentuna. Se on kasvanut niin paljon, että pikkusiskoni erehtyi aluksi luulemaan sitä Vikinäksi. Vaikka sitä sattuu muillekin. Minä luulin taannoin ystäväni narttua urokseksi ja urosta nartuksi. Muistin, että uros oli vielä pentu, mutta se olikin kasvanut jo aikaa sitten narttua kookkaammaksi. (Terkkuja vaan Nucalle ja Kaapolle ;) )

keskiviikkona, joulukuuta 27, 2006

Uninen joulu

Koulussa meillä oli viime viikolla projektin näyttely ja kaikki energia on mennyt sen parissa. Joulukin tuli aika yllätyksenä. Muistin vasta perjantaina, että olisi ehkä syytä ostaa junalippu, jos aikoo päästä jouluksi kotiin. Jep, olisi ehkä voinut havahtua vähän aikaisemmin. Saimme lipun yö-junaan, joka lähti 23. päivä ja oli aattoaamuna viiden aikaan Oulussa. No, pääsimme sentään aatoksi kotikotiin, joten siinä mielessä kaikki meni hyvin.

Jouluaatto ja loput joulupäivät menivät vähän nukkuessa. Koirat saivat lahjansa. Onni repi omansa innoissaan. Amandakin suostui avaamaan toisen lahjoistaan, mutta toiselle se vaan tuhahti. Aman toinen lahja on vieläkin avaamattomana olohuoneessa.

Joulupäivänä kävimme lenkillä ja minä tipahdin ojaan. Tai oikeastaan kenkäni tipahti. Tulimme juuri metsästä ja ajattelin oikaista ojan yli takaisin tielle. Amandan meni ensimmäisenä ja hypähti nätisti yli. Minun oli tarkoitus mennä seuraavana. Otin askeleen ja Onni kiskaisi vähän hihnasta. Ojanreuna oli liukas ja vauhti muuttui vähän hallitsemattomaksi. Pääsin kyllä loikkaamaan ojan yli, mutta kaikessa hötäkässä kenkäni käsittämättömästi irtosi ja tipahti keskelle ojaa. Siinä sitten seisoskelin yhdellä jalalla, tuijottaen kenkää, kun Onnikin loikkasi yllättävän sulavasti ojan yli. Naureskellen koukin kenkäni ojasta ja loiskuttelin takaisin kotiin. Virkistävä lenkki...

sunnuntaina, joulukuuta 24, 2006

torstaina, joulukuuta 14, 2006

Tiistain möllikisat

Meillä oli tiistaina harkkojen sijaan pienet harjoituskisat. Ratoja oli kaksi toinen mölleille ja toinen kilpaileville. Meidän ryhmä oli järjestämässä kisaa, mutta ehdimme kaikki kokeilla myös radalla juoksemista.

Olin aika tyytyväinen Amandan ja minun ensimmäiseen "kisaan". Okei, me saimme kaksi hyllyä ja neljä kertaa viisi virhepistettä ja yliaikaa oli ihan hirveästi, mutta onnistuin valssaamisessa ja Amanda kesti paineen ilman ongelmia. Kiva päivä. Oltiin aika poikki kun päästiin lopulta kotiin, mutta taisimme olla molemmat ihan tyytyväisiä. :)

maanantaina, joulukuuta 11, 2006

Jälkimaininkeja

Eilen raahattiin kaamea tavara röykkiö juna-asemalta kotiin. Otin mukaan pienen harrastusrepun ja kangaskassin, jossa oli matkaeväät ja teetä länderiyhdistykselle. Takaisin tullessa kantamusten määrä oli kaksinkertaistunut. Piti shoppailla Amandalle joululahja Messarista ja ne antoivat siellä vielä monenmoisia ilmaisnäytteitä ja palkintoja. Simahdimme varsin nopeasti.

Jos kiinnostaa, niin Kipa on ottanut Amandasta ja Onnista kuvia. Amandan kuva löytyy Kipazin.netin uutiset-sivulta ja Onnin kuva löytyy Kipazin-blogista.

sunnuntaina, joulukuuta 10, 2006

Menestystä Messarissa

Olipa mahtava näyttely. Näin paljon tuttuja ja tapasin muutaman nettitutun ensimmäistä kertaa livenä. Olin kyllä sen verran omissa maailmoissani, että kaikkia niitä jotka oli tarkoitus bongata en sitten tavannutkaan.

Päästyämme Messukeskukseen kävimme ensimmäisenä ihailemassa suloista Tarpukkaa. Siellä se viiletti heelerikehässä iloisena ja antoi hurjat määrät pusuja kehän jälkeen. Glennejä vilisi paikalla runsain määrin ja niitä saattoi nähdä joka kulman takana. Oli aika mahtava fiilis nähdä oma rotu niin suurissa määrin edustettuna.

Amandan kehä oli aikaisemmin. Pyörimme länderikehän vieressä ja minä hermoilin, että ehdinkö esittämään Onnia lainkaan, kun kehät olivat sen verran lähekkäin. Onneksi Taran omistaja lupautui esittämään Onnin, jos en ajoissa pääse kehästä. Juuri ennen kehän alkua selvisi, että glennit on siirretty toisen tuomarin arvosteltaviksi ja ovat sen verran myöhään, että ehdin kuin ehdinkin itse Onnin kanssa kehään. Kiitokset kenneltytölle! En olisi selvinnyt ilman sinua!

Ennen Amandan kehää pyysin muutamia kopeloimaan sen vielä läpi. Muistissa oli hyvin Jyväskylän pöytäepisodi. Erityisesti kiitos jirpsille kopeloinnista. Siitä oli hyötyä :) Amanda oli pöydällä aika varautunut, mutta pysyi paikallaan ja antoituomarin tutkia itsensä. Amandan suhteen siis tavoite saavutettiin. Hienon pöytäkäytöksen jälkeen olikin niin huumaantunut, että loppu kehästä on mennyt vähän sinnepäin. Olen hyvin, hyvin tyytyväinen pikkuneitiin.

Onnittelut kaikille menestyneille ländereille! Erityisesti Aasalle, joka oli ROP veteraani ja PN2 ja jonka näin viipeltävän niin kauniisti isossa kehässä.

Kehän jälkeen nappasin kenneltyttöni (Taran omistaja) ja koirat mukaan, ja rynnistin kohti glennikehää. Siellä oli toinen rotu vielä arvosteltavana eli ehdin vallan hyvin. Glenni-ihmiset ovat hyvin ystävällisiä ja niinpä me siinä juttelimme ennen kehän alkua. Kampailin vähän Onnia ja harjoittelimme vähän seisomista ja kävelyä.

Kehässä Onni oli unelma. Se on niin ihana, kun se on täysillä mukana touhussa. Ensimmäisellä kierroksella kävely meni vähän maan haisteluksi, mutta muuten kaikki sujui ihan nappiin. Onni suorastaan loisti kehässä. Tai siltä se minusta tuntui.

Esiintymisen olemme itse hioneet, mutta Onnin menestyksestä saamme kiittää Gleann-kennelin Ann-Mari "Tiina" Assista, sillä hän neuvoi Turun näyttelyssä miten glennit kuuluu nyppiä ja sen jälkeen Onni onkin saanut kaksi Eriä. Kiitokset Tiinalle! En olisi uskonut, että Onnin turkin alla on komea poika, mutta sinä uskoit, että sieltä jotain löytyy ja menestyksemme on ihan puhtaasti sinun ansiotasi. :)

Onnin kehän loputtua häivyin paikalta pokaaleja hakemaan ja Kipan KePo otti vastaan onnitteluja "isukin" ominaisuudessa. Kiitokset kaikille onnitteluista :) Ne lämmittivät. Upea fiilis jäi messarista ja taas kerran myös glenni-ihmisten ystävällisyydestä.

perjantaina, joulukuuta 08, 2006

Matkalla Messariin

Niin sitä tuli tänäkin aamuna herättyä viideltä pakkamaan reppua. Koirat vain mulkoilivat sängystä kun vääntäydyin ylös. Mitäs en pakannut eilen illalla. Suurinpiirtein kaikki taisi tulla mukaan muistitikuista teepaketteihin. Onnin kampa tosin saattoi jäädä sängyn päälle.

Kävelimme Onnin ja Amandan kanssa ensimmäistä kertaa uudelta kämpältä juna-asemalle. Luulin myöhästyväni junasta, mutta olimmekin liki puoli tuntia ennen junan lähtöä perillä. Kerrankin näin päin. Suhautimme kohti etelää.

Kipalassa oli taas ihana vastaanotto. Aaskupaasku-rakas ei olisi millään malttanut rauhoittua, mutta Cello veti riekkumisen vielä pidemmäksi. Cello kai tuumi, että jos sitä ei moikata ensimmäisenä niin ainakin sitä sitten moikataan kaikista pisimpään. Aasa-kultakin tuli heti pusuttelemaan. Mikään ei voi piristää päivää paremmin kuin tämän lauman tervetulo-toivotus :)

Amanda on ihan kypsänä täällä oloon. Sitä harmittaa suunnattomasti, että vaikka sylissäni on länderi vähän väliä niin sylissäolija ei olekaan se. Nyt pitäisi varmaan tutkailla saisiko Onnin turkin edustuskuntoon ja ihmetellä miten sen saisi pysymään joten kuten puhtaana huomiseen asti.

torstaina, joulukuuta 07, 2006

Urheilua kerrakseen

Halloo uusi elämä. Täältä tullaan! Olen jo muutaman viikon uhkaillut aloittaa juoksemisen, kunhan ensin olemme muuttaneet. Maanantaina tunsin itseni niin energiseksi, että päätin kokeilla tuleeko juoksulenkistä yhtään mitään. Yksin juokseminen on tylsää, joten nappasin Amandan mukaani ja hölkkäilimme pienen lenkin. Kyllä on tämän ihmisen kunto rapistunut...

Maanantain spurttailun jälkeen oli tiistaina mukava mennä raskain jaloin agi-harkkoihin. Ohjaaminen oli vähän kankeaa tällä kertaa. Valssaaminen ei tunnu menevän aivoihini niin millään. Rengas ja kepit eivät suju vauhdissa ja Amanda keksi jostain syystä kiertää yhden aidan lähes joka kerta kun ohjasin sen sitä kohti. Suuria onnistumisia ei tullut, mutta valssirata sujui ihan mukiin menevästi viimeisellä kerralla. Messaria silmällä pitäen treenikaverini tutki Amandan tasolla ja se sujui hyvin, ihan ilman hermoilua.

Keskiviikkona tutkailimme karttaa ja suunnistimme kohti Kaupin metsiä. Koirat nauttivat juoksentelusta. Amanda loisti ja veti hirveitä spurttirinkejä pitkin metsää. Se on tainnut VÄHÄN kaivata vapaana juoksemista. Onni nautti keppien syömisestä ja Leelastakin oli mukava tipsuttaa pitkin pehmeää sammalta. Onni tiputti Leela ojaan, mutta onneksi neiti ei kastunut kovin pahasti.

Molemmat koirat on ilmoitettu Messariin. Kummankaan turkki ei ole mitenkään erityisen priimakunnossa. Onni imee kaiken hiekan ja lian itseensä ja näyttää lähinnä kaatopaikalta. Amanda juoksi eilen päin puuta ja sillä on silmän alla kiva naarmu. Eipä meidän kaksikko ole parhaimmillaan, mutta meidän tavoitteemme ovat kaikki siellä käyttäymisen puolella. Tällä hetkellä Onnin heikoin lenkki taitaa olla kehässä liikkuminen ja Amandan pöytäkäytös, jos molemmat selviytyvät niistä moitteettomasti ja osaavat sen lisäksi seistä nätisti olen hyvin tyytyväinen. Lauantaina nähdään, että ehdinkö edes itse esittämään kummankin...

maanantaina, joulukuuta 04, 2006

Tavarat alkavat löytää paikoilleen

Kiitos asennuspartion alkavat tavarat ajautua pikkuhiljaa paikoilleen. Kaikki huonekalut ovat nyt suurinpiirtein niillä paikoilla mihin ne tulevat jäämään. Lattiat ovat vielä laatikoiden peitossa, mutta sinne on tullut kulkuväyliä. Jopa minun sänkyni on käännetty normaaliin asentoon ja siinä voi jo nukkua.

Koirat ovat sopeutuneet uuteen asuntoon yllättävän mutkattomasti. Varmasti se, että ne saivat olla hoidossa suurimman häslingin ajan auttoi. Edellisessä asunnossa Onni ja Amandan jäivät molemmat koulupäivän ajaksi minun huoneeseeni ja Leela jäi keittiöön. Uudessa asunnossa Amandalla on oma huoneensa häkissä (eteisessä), Onni jää minun huoneeseeni ja Leela asuttaa muiskun huonetta. Onnia ja Amandaa ei ole häirinnyt, etteivät ne saa enää olla samassa huoneessa. Amanda on ominut häkin aivan itselleen ja viihtyy siellä todella hyvin.

Ensimmäisellä lenkillä löysimme kakkapussiautomaatin. Eli asuinpaikka on täydellinen :D Ihan talon vierestä alkaa kiinnostavan näköisiä polkuja. Mukavaa, ettei tarvitse ensin kävelle korttelin verran jalkakäytäviä ennenkuin löytää ensimmäisen ruohotuppaan. Meillä on ihan pihassa nurmikko. Koiria liikkuu ympäristössä enemmän kuin ennen.

Uusi kämppämme on ihana :)

perjantaina, joulukuuta 01, 2006

Laatikkoja, raahaamista, huonekaluja, kantamista.... Ohi on!

Hurraa tavarat ovat uudella kämpällä!

Aamupäivällä vielä osa tavaroista oli pakkaamatta, mutta suurin osa saatiin muuttoauton tullessa kasaan. Onneksi meillä oli ihania vapaaehtoisia auttajia koulusta ja muiskun työkaveri lupautui kuskiksi. Koirat aiheuttivat vähän päänvaivaa. Onni on ajan myötä ruvennut stressaamaan muuttamisesta. Se ei lainkaan pidä siitä, että näkee tavaroiden katoavan. Leelakin oli viime muutossa osoittanut samanlaisia stressin merkkejä.

Samassa projektissa oleva koulukaveri ehdotti, että voisi ottaa koirat luokseen hoitoon. Mikäs sen kätempää, jos vain koirat lähtisivät vieraan matkaan. Hän tuli käymään. Onni syöksyi ensimmäisenä pusuttelemaan. (Tietysti... ) Amanda oli vähän varautuneempi, mutta pyöri hetken päästä silitettävänä. Leelaa epäilytti touhu ja se kävi vain muutaman kerran nuuhkimassa. Kun toisille koirille laitettiin hihnat, tuli Leelakin lähemmäs tutkailemaan. Saatuaan hihnan se luikahti nopeasti mukaan. Koirat olivat kuulemma käyttäytyneet ihan moitteettomasti koko hoidon ajan. Miljoonat kiitokset koiranhoitajallemme! Emme olisi varmaan selvinneet ilman sinua.

Kämppään raahattiin kolme pkaetti autollista tavaraa. Miten vanhalta kämpältä voi lähteä kolme autollista kun sinne vietiin vain kaksi? Onneksi pojat tulivat apuun. Emme olisi ikinä muiskun kanssa saaneet puolikaan tavaroista liikkeelle. Kiitokset myös kantoavulle! Erityisesti sänkyjen raahaamisesta. Ja pakastin on tosiaan kevyt niiden rinnalla... :D

Siellä on kämpässä röykkiöittäin laatikoita ja kasassa olevia huonekaluja. Ihan kiva, että tänään saapuvat sitten asennusjoukot.... Tervetuloa vain ;)

torstaina, marraskuuta 30, 2006

Muutto. Taas!

Tiistaina päästiin taasen harkkailemaan Aman kanssa. Oli mukavaa. Meillä oli tällä kertaa siellä valmentaja ja saatiin tosi hyviä neuvoja. Valssaamista on syytä nyt opetella. Jotenkin se ei tahdo upota mun päähäni. Miten saada koira kiinnittymään toisen käden sormesta toisen käden sormeen? Harkat olivat antoisat ja muutaman kerran tuli sellainen olo, että me osataan. Rengaskin sujui yllättävän hyvin, vaikka ei sitä vielä paljon ole harjoiteltu.

Koko viikko on mennyt tavaroita pakatessa ja tänään ne pitäisi raahata uudelle kämpälle. Pelkkä ajatuskin uuvuttaa. Kuka on kerännyt kaikki ne laatikko röykkiöt? Heitin kolme jätesäkillistä tavaroita pois ja silti tuntuu, että kamaa olisi viisi kertaa enemmän kuin viimeksi. Joo niin onhan siellä sekä muiskun että mun tavarat, mutta silti... Jos minusta ei enää mitään kuulu, olen musertunut tavararöykkiöiden alle.

maanantaina, marraskuuta 27, 2006

Vieraita on piisannu

Meillä oli viime viikolla yksi sun toinenkin kylässä. Saivat koirat taasen nähdä niin vanhoja tuttuja kun tavata uusia tuttavuuksiakin. Ihmisvieraita vain tällä kertaa. Oli aivan älyttömän hauskaa! Tulkaahan kaikki uudelleenkin kylään jahka saadaan kamat raahattua uudelle kämpälle. :) Muutosta tulee varmaan mielenkiintoinen...

perjantaina, marraskuuta 24, 2006

Jyväskylän näyttely ja muuta pientä purtavaa

Jyväskylän näyttely meni meillä kyllä metsään ja kirkkaasti. Amanda jähmettyi saman tien kun nostin sen pöydälle. Liekkö eläinlääkärissä käynti ja takapuolen sorkkiminen ollut liian läheisessä muistissa, mutta neiti ei olisi halunnut olla pöydällä tutkittavana. Oli todella mukava tuomari, joka lähestyi rauhallisesti. Rauhoitteli Amandaan parhaansa mukaan, mutta neiti oli niin hermostunut, ettei tutkimisesta juuri mitään tullut. Muilta osin näyttelyssä oli todella kivaa. Olisi ehkä voinut eläinlääkärin jälkeen harjoitella ihan kotona pöydällä olemista ja antaa vaikka muiskun tutkia sen pöydällä, mutta eipä tullut mieleen moinen.

Ostimme junaliput näyttelyn jälkeen, vaikka menimme vielä muiskun kotiin loppu päiväksi. Erittäin viisaaksi osoittautunut teko, sillä juna oli täynnä. Matka kului haukkumista kuunnellessa. Onneksi omat koirat tai Leela eivät ryhtyneet kuoroon. Ne nukkuivat lattialla rättiväsyneinä. Olimme tehneet reippaan lenkin ennen junaan menoa ja koirat olivat telmineet vapaana itsensä väsyksiin.

Tiistaina meillä oli Aman kanssa agiharkat. Sujui huomattavasti paremmin kuin ensimmäinen kerta hallissa. Minun pitäisi panostaa ohjaamiseen. Amandalla kepit ja rengas ovat aika hakusessa. Treenikaverini tutkivat Amandan pöydällä ja neiti oli ihan normaali. Jäi kaikin puolin hyvä mieli harkoista.

Meillä oli vieras eilen, joka laittoi mahtavan hirviaterian. Koirillekin on luvassa hirvimuhennosta. Amanda oli taas tutkittavana (keittiön pöydällä) ja käyttäytyi normaalisti.

Elikäs pöytäharjoittelu jatkuu. Toivottavasti käytös pysyy tälläisenä kuin mitä se näyttelyn jälkeen on ollut.

lauantaina, marraskuuta 18, 2006

Liepeessä eiku -llä tai niin ku täällä

Koirat ovat parantuneet ja tulimme tänään junalla koko lauman kanssa Jyväskylän lähelle. Amanda on ilmoitettu huomiseen näyttelyyn ja aamulla pitäisi aikaisin mennä kehään. Neiti oli taas tänään mukana saunassa muiden koirien odotellessa mökillä.

Koirat ovat olleet vähän ääliöitä viime viikon lenkeillä. Meillä ihmisillä on molemmilla ollut selät jumissa ja koirien olisi pitänyt liikkua nätisti, vetämättä, vaan eivät ne ihan ole niin liikkuneet. Jospa ensi viikko menisi paremmin, kun selkäsärkykin toivon mukaan on historiaa.

Torstaina koirat pääsivät ensimmäistä kertaa uuteen kämppään. Onni tsekkaili asunnon ja nartut seisoivat meidän vieressämme. Ehkä vain Onni aavistaa, että pian taas muutetaan...

maanantaina, marraskuuta 13, 2006

Paranemista odotellessa

Amanda on parantunut hyvin. Putsailu on tehonnut eikä kuumetta ole noussut. Nyt odotellaan malttamattomasti lauantaita ja meidän eristymisen päättymistä. Toivotaan, ettei kukaan koirista ala yskimään ja voidaan todeta, että kennelyskäkin on voitettu.

Perjantaina kävin yksin Vaasassa ja koirat jäivät muiskun hoiviin. Ne olivat varsinaisia pöllöpäitä lauantaina lauman tullessa minua vastaan juna-asemalle. Amandan olisi pitänyt saada olla koko kotimatkakin sylissäni. Taisi olla ikävä. Onnikin oli vispata häntänsä irti minut nähdessään. Höpsöt kultamurut.

perjantaina, marraskuuta 10, 2006

Kipeetä sakkia

Meillä on tällä viikolla ollut sairastupa meininkiä. Ensin Leelalla oli kennelyskä ja heti perään Amanda sai lievän emätintulehduksen. Leela köhi yhden yön pelottavan kuuloisesti. Valvoin sen kanssa tunnin verran ja kirosin, etten keksinyt mitään paikkaa missä meillä ollisi voinut olla yskänlääkettä. Seuraavana päivänä se ei enää yskinyt ja nyt taitaa olla tauti varmasti voitettu. Lääkäriin tulikin sitten raahattua Amanda.

Tämä olikin ensimmäinen kerta kun Amandan on minulle tultuaan sairastellut. Tai ei se nytkään vaikuta yhtään sairaalta, vaikka olen itse huolesta kipeänä. Neiti on suuresti loukkaantunut, kun sen pitää käyttää kauluria, ettei se nuolisi itseään. Kyseessä on sen verran lievä tulehduksen alku, ettemme saaneet antibiootteja vaan pelkän puhdistus- ja desinfiointiaineen. Toivotaan, että putsailu auttaa ja tulehdus häviää.

Olimme lääkärissä ensimmäistä kertaa. Olin vähän hermostunut siitä miten Amanda siellä tulee käyttäytymään, mutta se oli oikein reipas. Antoi kopeloida itseään, vaikka se ei taatusti ollut kivaa ja meni operation jälkeen vielä hoitajan viereen kerjäämään rapsutuksia ja suostui tervehtimään lääkäriäkin. Nameja se ei sentään suostunut kädestä ottamaan, olihan sitä jotenkin näytettävä mokomille sorkkijoille.

Nyt odotellaan paranemista ja toivotaan, ettei Onnikin keksi sairastua meistä ihmisitä puhumattakaan.

maanantaina, marraskuuta 06, 2006

Onni unohtui

Tulin vähän aikaisemmin illalla tentistä kotiin. Ihan atvallinen ilta. Kokkailin ruokaa, katsoin telkkaria jne. Muisku oli käyttänyt koirat ulkona, joten en huolehtinut erityisemmin niistä. Tunnit kuluivat ja yhtäkkiä kuului surkeaa itkua.

Muisku pomppasi sohvalta kuin raketti ja syöksyi kylpyhuoneeseen. Onni-ressukka oli unohdettu sinne lenkin jälkeen kuivumaan. Minäkään en ollut huomannut mitään vaikka poika ei ollut vastassa kotiin tullessani. Siellä se oli sitkeästi odottanut kolme tuntia.

Uskomatonta miten huomaaton Onnikin voi kotioloissa olla. Päästyään kylppäristä se kävi nopeasti hakemassa pupun ja lysähti se suussaan keskelle olohuoneen lattiaa. SIinä se oli ihan yhtä huomaamaton kuin kylppärissä ollessaan.

Vaan kyllä hävettään kun ollenkaan huomannut Onnin poissaoloa.....

Koiraihmisetkö hulluja? En mä ainakaan......

Lauantaina oli Seinäjoella KV-näyttely. Olin ilmoittanut sekä Onnin että Amandan sinne. Koska en osaa ajaa autoa, suunnittelin meneväni sinne joko junalla tai bussilla. Näyttelypaikka oli onneksi kävelymatkan päässä matkakeskuksesta. Perjantaina tajusin, että bussit olivat mahdoton kulkuvaihtoehto ja juniakin meni varsin huonosti. Amandan kehä oli puoli kymmenen aikaan eli meidän olisi ehdittävä puoli yhdeksäksi mielummin vielä aikaisemmin Seinäjoen Areenalle. Aamujuna lähti 8 Tampereelta ja oli 9.19 Seinäjoella. Aivan liian myöhään. Yöjuna taas lähti 1.00 ja oli 3.02 Seinäjoella. Vähän turhan aikaisin. Lopulta päädyin yöjunaan, koska haluasin ehtiä Amandan kanssa kehään.

Perjantai-ilta meni pakatessa ja en ehtinyt nukkua ennen junaan menoa. Junassa nukahdin ehkä minuutiksi. Seinäjoella raahasin kamat ja koirat asemarakennukseen, joka oli täynnä juopuneita ihmisiä. Perjantai-iltaa juhlineet ihmiset olivat kokoontuneet sinne lämmittelemään odotellessaan takseja. Kasasin aseman nurkkaan häkin ja laitoin koirat sinne lepäilemään. Yllättäen saimme paljon yleisöä...

Viiden aikaan vartijat kävivät häätämässä viimeiset juopuneet ihmiset pois. Olen erittäin kiitollinen, että he häätivät sitkeän ihailijankin pois kimpustani. Luin puolinukuksissa tenttikirjaani ja yritin pysyä hereillä, etten minäkin lentäisi koirien kanssa pakkaseen.

Puoli seitsemän aikaan lopulta kasasin häkin ja lähdin suunnistamaan kohti Areenaa. Olin unohtanut kartan ja minulla oli vain ohje, että pitää kääntyä asemalta vasemmalle. Onneksi vasemmalla oli iso opaskartta, josta saatoin katsoa reitin. Pääsimme ihan eksymättä perille.

Areenalla kokosin Onnin kehän viereen häkin ja tutkailin paikkaa. Aamupalan jälkeen kävimme Amandan kehässä harjoittelmassa. Meillä oli takan pari pieleen mennyttä esiintymistä ja ajattelin, että voisi olla kannattavaa harjoitella kehässä esiintymistä ennen itse koitosta. Parin kierroksen jälkeen pääsimme yhteiseen säveleen ja itsevarmuus esiintymisen suhteen kasvoi. Päästin Amandan lepäämään ja otin sen vähän ennen kehää häkistä. Harjoittelimme lisää seisomista kehän vieressä.

Esiintyminen sujuikin paljon paremmin tällä kertaa. Meillä oli yhteys ja Amanda toimi niinkuin pyysin. Juoksimme aluksi liian lujaa, mutta onneksi tuomari pyysi meitä juoksemaan toisen kierroksen hitaammin eikä rokottanut minun mokastani.

Kehän jälkeen bongailin tuttuja paikalta ja törmäsinkin moneen. (Oli mukava nähdä teitä! :) ) Katselin muutaman esiintymisen. Ystäväni esitti keskikokoisen villakoiran vähän ennen Onnin kehää ja siinä jutella ja katsellessa hänen upeaa esiintymistää tuli mieleen, että Onninkin voisi valmistaa kehään menoon. Harjoittelimme paljon sseisomista ja juoksemista ennen kehään menoa.

Kehässä Onni oli oikea unelma. Me emme koskaan ole vielä päässeet näin hyvin yhteisymmärrykseen. Se oli kerta kaikkiaan upeaa! Onni suorastaan loisti ja oli täysillä mukana. Olin siitä niin ylpeä, että meinasin pakahtua.

Kehän jälkeen huomasin, että jos jäisimme Amandan knassa ryhmäkehään myöhästyisin junasta. Pidimme pienen piknikin Sara-glennin emännän kanssa samalla kun kasailin tavaroita kasaan. Ennen lähtöämme kolme pikkutyttöä kävivät silittelemässä koiria. Sen jälkeen olemme päätyneet jotenkin juna-asemalle ja päässet junaan. Ehdimme samaan junaan pikkusiskoni kanssa. Muisku oli Leelan kanssa meitä vastassa ja auttoi raahaamaan koirat ja kamat kotiin.

Päivä oli rankka. En olisi selvinnyt ilman häkkiä. Väsymyksestä huolimatta upea kokemus. Onnin kanssa esiintyminen oli jotain ihan uskomatonta ja ei Amandan valioituminenkaan yhtään hullumpaa ollut.


Amanda ja Onni palkintojen kanssa

torstaina, marraskuuta 02, 2006

Lumi on jo peittänyt kadut täällä meillä, järven aalto jäätynyt...

Tiistai iltana käytin ensin Leelan ja Onnin lenkillä. Lunta sateli pikkuisen jo silloin. Vähän ajan päästä otin Amandan ja lähdimme suunnistamaan kohti tapaamispaikkaa. Me nimittäin pääsimme agilityn treeniryhmään. HURRAA!! *pieni ilotanssi* (Tämä oli se uutinen josta vihjailin.) Juuri lähtiessämme lumimyräkkä alkoi. Lumentulo hidasti liikennettä sen verran, että lopulta ehdimme olla hallilla vain puoli tuntia.

Me olimme vallan surkeita Amandan kanssa. Esteet mentiin välillä yli, välillä ali ja varsinkin ohi, mutta silti oli niin mahtavaa. Ensimmäinen kerta hallitreeneissä meille molemmille. Putki muuten sujui moitteettomasti, että ihan kaikkea Amanda ei ole unohtanut. :) Sitä paitsi se osasi odottaa oikein nätisti ja hiljaa omaa vuoroaan. Ehkä se oli vain niin hölmistynyt, tai sitten olen saanut sen oppimaan hiljaisen odottamisen. Nautinto, silkka nautinto, vaikka olimme molemmat puhki koko loppu illan.

Lumentulo on ollut ihanaa minun koirieni mielestä. Onni ja Amanda rynnivät lumihankeen. Ne pomppivat siellä sinne tänne, maistelivat lunta ja puhkuivat intoa Leela sen sijaan ei tykkää lainkaan lumentulosta. Se ei haluaisi lainkaan liikkua. Paitsi kotiin päin. Onni ei vieläkään ole innostunut liikkumaan kotiin päin vaan päättää yleensä siinä vaiheessa heittäytyä kieriskelemään hangessa. Lenkkeily ei ole lainkaan tasapainoista, vaan taistelua siitä, että mihin suuntaan mennään ja ketkä kaikki menevät vai meneekö kukaan.

tiistaina, lokakuuta 31, 2006

Leikkihetkiä

Sunnuntaina Leelan tultua kotiin kokoonnuimme "olohuoneeseen" telkkarin ääreen. Me majoittauduimme Muiskun kanssa "sohvalle" katsomaan telkkaria ja koirat valloittivat lattian. Amanda ja Leela olivat leikkisällä tuulella.

Amanda aloitti leikkimisen puremalla Onnia korviin ja tekemällä hyökkäyksiä. Kohta se sai Onnin innostumaan ja ähinä täytti olohuoneen. Leela oli makoillut tyynyllä sängyn/sohvan vieressä ja se ryntäsi katsomaan mitä toiset tekevät. Onni ja Amanda jatkoivat kaksin leikkiään, mutta Leela halusi mukaan. Se tunki kaksikon väliin ja potki välillä toista välillä toista päähän takatassuillaan. Kaksikko ei välittänyt sen touhuista vaan jatkoi omaa vääntämistään. Leela ei ole tunnettu siitä, että se luovuttaa vaan neiti jatkoi väliin tuntemista niin kauan, että lopulta Amandan kiinnitti siihen huomiota.

Hetken päästä leikki oli muuttunut Amandan ja Leelan väliseksi ja Onni siirtyi sivummalla järsimään luuta. Ähistyään ja potkiskeltuaan hetken tytöt kävivät hakemassa lelun ja siirtyivät vetoleikkiin. Amanda oli paljon voimakkaampi ja sai helposti lelun kiskaistua Leelan suusta. Amanda ravisteli lelua raivokkaasti ja ojensi lelun takaisin niin, että Leela saattoi jatkaa vetämistä.

Leikki alkoi kyllästyttää Leelaa ja se päättti muuttaa leikin takaa-ajoksi. Se säntäili Amandan ympärillä, kunnes tämä innostui ja tytöt juoksivat olohuoneesta minun huoneeseeni, pomppivat hetken sängyllä ja säntäsivät olohuoneeseen nojatuolin alle.

Tarkkaillessamme koirien touhuja mietimme Muiskun kanssa miten joku ihminen voi olla sitä mieltä, että koira ei ole onnellinen leikkiessään lajitoverinsa kanssa. Vaikka Onni aika pian lopetti peuhaamisen ja siirtyi luun syömiseen. Sekin selvästi halusi olla mukana touhussa. Se siirtyi syömään luuta mahdollisimman lähelle tyttöjä.

Tämän leikin talletan mieleeni yhtänä ihanana hetkenä ja toivon muistavani koirien riemun vielä kauan.

Aika mennä porskuttaa

Viime viikko oli ja meni. Meillä oli varsin työ ja koulu painotteinen viikko ja koirat jäivät pikkaisen paitsioon. Niille ei tullut keksittyä mitään extrapuuhailuja (paitsi Onnin purkkiruoka). Laitoin Onnin ruoan suljettuun purkkiin ja se onneton sai sitten kaivaa ruokansa sieltä. Tosin Onnista puuha taisi olla hauskaa.

Perjantaina hylkäsimme arjen huolet ja porukat tulivat meille kylään. Vanhempani ja pikkusiskoni Kotiorja ajoivat Oulusta asti piristämään meitä. Viikonloppu olikin täynnä kaikkea puuhailuja. Saimme myös hyvin surullisia uutisia sukulaisilta.

Muisku meni Leelan kanssa pippaloitsemaan omaan kotikotiinsa ja neiti Tiukkatäti oli kuulemma käyttäytynyt erittäin hyvin. On tainnut meidän bilettämisemme tehdä sille hyvää. On meillä tainnut lähes joka viikko joku olla kylässä.

Amanda ja Onni keskittyivät perheeni hurmailuun. Sunnuntai-aamuna äiti kävi niiden molempien kanssa erikseen lenkillä. Aluksi hän oli sitä mieltä, että Amandan kanssa on mukvampi mennä lenkille kun se on niin kiltti ja Onni aikoo kuitenkin heittäytyä rasittavaksi. Vaan lenkkien jälkeen Amanda sai tuomion rasittava koira ja Onni oli käyttäytynyt moitteettomasti. Sellaista se joskus tuppaa olemaan.

Minulla olisi jänniä uutisia, mutta en kerro niitä vielä vaan vasta myöhemmin kun näen, että toteutuvatko ne. *pomp pomp*

sunnuntaina, lokakuuta 22, 2006

Kyläilijöiden viikko ja Amanda 2 vee

Meillä on tämä viikko sujunut kyläilijöiden parissa. Alkuviikolla oli Tara emäntineen kylässä. He joutuivat lähtemään keskiviikkona takaisin kohti kotia. (Kiitoksia oikein kovasti vierailusta! Oli niin ihana nähdä pitkästä aikaa. Toivottavasti pääsette uudelleen!) Torstaina muiskun perhe kävi kylässä ja he jättivät hänen pikkusiskonsa meille kotiavuksi. (Ei tiskannut, ei! *paheksuvaa päänpudistelua* ;D ) Tänään muisku kävi saattamassa hänet Amandan kanssa junaan. (Oli kiva kun kävit! :D Seuraavalla kerralla joudut oikeasti tiskaamaan ;) )

Piipahdin päivällä länderiforumilla ja huomasin, että Saranevan A-pentueella on tänään synttärit. Niin siis Amandallakin on tänään synttärit. Pikkutyttöni on jo kahden. Miten se nyt noin vanheni? Kohta siitä tulee nainen.

Lauloin Amandalle onnittelulaulun ja se oli ihan pöllämystynyt.

Amanda 2 vee

Neiti ei saa lahjoja, eikä kakkua. Lahjat on saatu jo etukäteen ja kakun sijaan oli herkkumössöä (jauhelihaa, makaronia ja porkkanaa keitettynä). Toiset koirat eivät saaneet yhtä hyvää ruokaa, joten se saanee käydä juhla-ateriasta.

tiistaina, lokakuuta 17, 2006

Shoppailua ja lenkkeilyä

Eilen tuli käytyä uudestaan M&M:ssä ja ostettua koirille häkki. Ilta menikin häkkiä tutkiessa. Ensimmäisenä sisään uskaltautui Leela. Onni meni häkkiin vähän epäillen ja ei olisi tullut sieltä lainkaan pois. Amanda ei halunnut tunkea yhtä aikaa toisten kanssa, mutta kun Leela ja Onni olivat kyllästyneet tutkailuun, se meni helposti tutkimaan häkin sisustaa. Leela meinasi aluksi omia koko häkin itselleen, vaan lopulta taisi olla Amanda joka siellä viihtyi kaikkein parhaiten kun ensin pohjalle oli saatu pehmeä peite.

Nyt voin reissuilla raahata mukana järkyttävän isoa häkkiäkin.... :D

Kävimme tänäänkin aamulenkillä UKK maastoissa. Siellä on niin viihtyisää. Koirat painalsivat innoissaan metsässä. Jätimme jossain vaiheessa merkityn lenkkipolun ja samoilimme pieniä polun tapaisia metsän keskellä. Koirat suorastaan loistivat ilosta ja pysyivät kaikki hyvin matkassa mukana.

Tässä kuvia eilisestä lenkistä:

Neljä koiraa metsässä
Nelikko tutkailee maastoa

Säntäys
Spurtti, kuka juoksee nopeimmin

Rannassa
Meren... eiku siis järven rannassa

Onni ja Tara syövät samaa keppiä
Kepinveto, kumpi voittaa

Amanda ja Leela
Amanda ja Leela tarkkailevat kepinvetoa

Tara juoksee
Tara pikku neito

Tara seisoo
Tara, joka osaa näyttää isolta

Onni ja Amanda riekkuvat
Onnin ja Amandan riekkuhetki

Ryhmäkuva
Retkelle osallistuivat: Tara-heeleri, Leela-kääpiöpinseri, Onni-glenni ja Amanda-länderi

maanantaina, lokakuuta 16, 2006

Tara Tampereen visiitillä

Sunnuntaina Tara-heeleri emäntineen tuli kylään. Meille löytäminen oli melkoisen kiertelyn takana, sillä en osannut lainkaan neuvoa miten autolla pääsee ajamaan meidän luoksemme, saati sitten, että olisin osannut neuvoa parkkipaikalle. Lopulta he saivat suhteellisen läheltä paikan ja kävimme Onnin kanssa opastamassa heidän talomme pihaan.

Tutustutimme tytöt pihassa. Amandahan on Taran nähnyt aikasemmin, mutta Leelalle neito oli uusi tuttavuus. Tytöt nuuhkivat Taraa vähän epäillen, mutta eivät olleet vihamielisiä, joten uskalsimme päästää koko konkkaronkan sisällä vapaaksi.

Majoitimme vieraat minun huoneeseeni ja minä kömmin yöksi muiskun viereen. Meillä on sääntö, ettei koirilla ole asiaa muiskun sänkyyn. Koirat taas ovat tottuneet nukkumaan minun vieressäni. Leelakin kömpii viereeni nukkumaan. Yllättävää kyllä Onnille oli vaikein pala olla nukkumatta sängyssä. Tytöt kääriytyvät iltaisin molemmat viereeni. Amanda nukkuu yleensä vähän kauempana ja Leela käpertyy peiton alle kylkeeni kiinni. Onni hyppelehtii nukkumaan sängylle noin viiden minuutin torkuille ja palaa sitten lattialle.

Viime yönä Onni olisi halunnut tulla tavalliseen tapaan nukkumaan hetkeksi sänkyyn. Mutta muiskun sänkyyn ei saa tulla, joten sain kieltää sitä hyppäämästä. Voi mikä vinkuna ja ulina sängyn vierestä kuului. Onni vinkuu sängyn vieressä, jos se ei mielestään mahdu sinne, jolloin väistän vähän ja se saa hypätä paljastuneeseen tilaan. (Joo tiedän, säälittävää hemmottelua... ;) ) Onni vinkui ja vinkui, että olisin väistänyt, mutta enhän minä voinut väistää. Se hyppäsi kahdesti sänkyyn, jolloin juiduin käskemään sen alas. Me taistelimme koko yön siitä, että saako se tulla viereen vai ei. Ei se tullut, mutta eipä ollut virkistävä yö, enkä herännyt mitenkään pirtenä aamulla. Onneksi muisku sai nukuttua ja pääsi virkeänä töihin.

Aamulla menimme Taran emännän ja kaikkien neljän koiran kanssa jonnekin Kauppiin UKK-instituutin lähelle lenkkeilemään. Ihana oli päästä kivaan lenkkimaastoon. Koirat nauttivat vapaana juoksentelusta.

torstaina, lokakuuta 12, 2006

Shoppailuhulluus

Meidät on vallannut shoppailuhulluus. Tiistaina lähin Musti ja Mirri lopetettiin ja siellä oli poistomyynti. Kävimme muiskun kanssa katsomassa jos sieltä olisi jotain löytynyt. Löytyihän sieltä... Vähän ehkä liikaakin. Ostin Onnille pelastusliivit sekä repun jota se voi kantaa, Amandalle juoksuhousut ja fleksin sekä hihnanjakajan ja Nina Ottosonin puulelun. Ne olivat kaikki muka niin tarpeellisia. Leelakin sai vaatteita ja fleksin.

Eilen alkoivat Hullut päivät ja taas menimme muiskun kanssa vähän katsomaan löytyisikö sieltä jotain. Taas löytyi ihan liikaa.. Ja ei kyllä niinkään tarpeellista tavaraa. Kumma miten alennusmyynneistä on aina ostettava jotain, kun siellä on muka niin halpaa..

Kokeilimme eilen Onnin reppuakin. Poika jaksoi oikein näpsäkästi kantaa kaupasta maitopurkin ja porkkanapussin. Aluksi se oli vähän kummissaan hökötyksestä selässään, mutta kantoi kuitenkin tavarat kiltisti kotiin asti.

maanantaina, lokakuuta 09, 2006

Piknikkiä ja poksahtava akvaario

Sunnuntaina suunnistimme Amandan kanssa liikuntakeskus Hukkaan KV näyttelyyn. Olimme paikalla varsin ajoissa ja ensimmäinen puoli tuntia meni tuttuja odotellessa. Onnistuin lopulta bongaamaan muutaman vanhan tutun ja yhden uuden tutun ennen kehää. Itse kehässä oleminen meni vähän penkin alle. Meillä ei Amandan kanssa ollut lainkaan samat sävelet. Olisi varmaan syytä vähän panostaa harjoitteluun. No ensi kerralla sitten

Kehän jälkeen kokoonnuimme länderiporukan kanssa viettämään piknikkiä. Löysimme oikein mukavan piilon. Oli mukava nähdä porukka pitkästä aikaa. Tai ei siitä viime lenkistä niin kauaa tainnut ollut. Eväät olivat hyviä ja juttu luisti. Kiitoksia kaikille seurasta! :D

Loppu sunnuntai meni lenkkeillessä. Viikonlopun teemana oli erikseen puuhailu. Amandan ja Onni ovat menneet lähes kaikki lenkit Tampereella yhdessä Leelan kanssa, joten päätin nyt panostaa vähän yksinoloon.

Illalla pikkusiskoni Kotiorja huomasi, että matto akvaarion vieressä on märkä. Akvaario vuoti. Pelastimme kalat ämpäriin ja tyhjensimme arvaarion. Pienempi akvaariokin oli rikki, joten kaloja ei voinut siirtää sinne. Lopulta äiti löysi suuren lasipurkin ja kalat kipattiin sinne. Niillä oli seikkailua kerrakseen. Saapa nähdä missä ne ovat kun seuraavan kerran tulemme Ouluun.

Uusi akvaario

sunnuntaina, lokakuuta 08, 2006

Amandan saunahetki

Lauantai-iltana Amandan tunki mukaan saunaan.

Amanda lauteilla
Se lepäili mukanani hetken aikaa lauteilla. Näyttelyä silmällä pitäen neidin parta pestiin ja kastui siinä samalla koko koira.

Kuivausoperaatio on Amandasta kastumisen paras osuus.

Amanda kuivailua

Amanda kuivailua

lauantaina, lokakuuta 07, 2006

Oulussa ollaan

Eilen tultiin illalla Ouluun. Kovin sekavat aikataulut oli matkustuksen teemana. Päätin lähteä aikaisemmalla junalla. Aikaistettua aikatauluni sotki lipunoston ja eväiden hakemisen. Isin aikataulut olivat myöskin sekaisin, mutta lopulta osuimme yhtäaikaa Oulun juna-asemalle ja pääsimme autolla porukoiden luo. Tosin pikkusiskoni asustaa nykyään aseman läheisyydessä, ettei mikään paniikki olisi ollut, vaikka olisin ollut asemalla paljon ennen isiä.

Tänään olemme nauttineet ihanista lenkkimaastoista. En voi kylliksi hehkuttaa näitä lenkkireittejä. Meillä on kylässä vaihto-oppilas ja kävimme hänen ja pikkusiskoni kanssa lenkillä. Vaihto-oppilas talutti Amandaa, joka ei aluksi olisi malttanut irtautua minusta, mutta lenkin edetessä se siirtyi tytön viereen ja käveli oikein nätisti. Onni oli ... no Onni. Se innostui vähän liikaa ja pomppasi antamaan niin rajun suukon, että vaihto-oppilaan huuli halkesi.

Amanda, vaihto-oppilas, Onni ja sisko

Huomenna näyttelyyn... Jännittää! Kolmioleivätkin pitäisi tehdä ja näyttelyvaatteet etsiä ja jotain nameja Amalle ja ja ja...

keskiviikkona, lokakuuta 04, 2006

Vesi on loppu

Keskiviikko aamuna juuri ennen töihin ja kouluun lähtöä saimme muiskun kanssa kauhuksemme huomata, ettei hanasta tullut vettä. Auoimme hanaan kauhistuneena, mutta vettä ei tullut pisaraakaan. Onneksi saimme vesilasien pohjilta ja kannuista kerättyä vähän vettä koirien kuppeihin, etteivät ne nääntyneet sillä aikaa kun olimme poissa.

Tullessani koulusta vesi alkoi taas virtaamaan. Onneksi! Illalla meille kokoontui luokkalaisiani viettämään iltaa. Meillä ei olekaan ollut vielä näin paljon väkeä, mutta koirista ihmisten tulo oli vain hauskaa. Ne pyörähtelivät syleissä ja rapsuteltavina ja vaikuttivat oikein tyytyväisiltä tilanteeseen.

Hiipiessäni yöllä takaisin kotiin, Leela ilmoitti, ettei meille tähän aikaan sovi tulla. Päästessäni huoneeseeni missä koirat olivat odottamassa, selvisi miksei Leela olisi halunnut mimua takaisin. Se oli purkanut roskiksen lattialle..

Ei mikään kaikkein paras päivä

maanantaina, lokakuuta 02, 2006

Maanantain matkustelua

Olen kauhen surkea lähtemään pois kivoista kyläpaikoista. Niinpä kävi taas, että matkailu Kipan luona vähän venähti. Sunnuntaina oli reppu pakattu ja aikataulut katsottu, mutta niinpäs sitten jäimmekin maanantaihin asti.

Maanantai-aamu meni Kipalan tontilla koirien kanssa samoillessa. Huomattavasti mukavampaa kuin oman kämppämme lähimaastot. (Minäkin haluan oman metsän.) Cello ja Viivi kiipeilivät kalliolla hurjan näköisesti. Ne kipittivät helposti lähes pystysuoraa kalliota. Onnikin yritti mennä niiden perässä ylös, mutta sillä ei ole länderien näpsäköitä jalkoja ja se oli rysähtää alas. Onneksi se tajusi kääntyä ajoissa. Onni tuppaa unohtamaan länderien seurassa itsensä ja kuvittelee pysyvänsä niiden perässä. On jollain tavoin niin surkuhupaisaa katsoa miten Onni yrittää pysyä kiitävien länderien perässä. Varsin nopeasti Onni kyllästyi perässä roikkumiseen ja päätti palata rakkaimman harrastuksensa, keppien pureskelun pariin.

Illalla osuimme junaan, jossa oli aivan ihana konduktööri. Hänen tyttärellään oli ollut kaksi glenniä ja me puhuimme vaikka kuinka kauan koirista. Konduktööri hieroi Onnin puhuessaan. Tiedän, että valitan joskus matkailun vaikeudesta ja töykeistä ihmisistä, mutta matkailuun mahtuu mukaan myös huippumukavia ihmisiä ja todella iloisia hetkiä. Leela ja muisku olivat meitä vastassa asemalla ja voi sitä riemua. Olisi luullut, että olimme kauankin poissa.

Roppakaupalla ländereitä päänäyttelyssä Hyvinkäällä

Eilen oli Hyvinkäällä länderien päänäyttely. Sinne oli ilmoitettu 22 läntsyä. Lisäksi paikall järjestettiin DNA-näytteiden keräys epilepsiatutkimusta varten, joten paikalla oli paljon turistikoiriakin. Todella erinomainen tilaisuus nähdä paljon ländereitä.

Pääsin Amandan kanssa sijoituskasvattajan matkaan ja mukaan tulivat myös Cello ja Aasa. Cello oli ilmoitettu näyttelyyn ja Aasa tuli antamaan verinäytteen. Loput Kipalan länderilaumasta jätettiin kotiin hoitamaan Onnia.

Onni oli hyvin, hyvin katkera huomatessaan, etten aikonut ottaa sitä mukaan. Se rysäytti itsensä oven läpi ennenkuin ehdin ovesta ulos ja huusi kuin hullu. Oli se lopulta rauhoittunut tajutessaan, että me tosiaan lähdimme ilman sitä ja ryöstänyt Pipun lelun itselleen.

Amandan kanssa oli viimeksi esiinnytty kehässä Tuurissa ja me olimme ainoa koirakko siellä. Oli vähän erilaista olla sisätiloissa kaiken metelin keskellä. Vähän ennen kehää kävimme antamassa DNA-näytteen. Tarkoitus oli antaa se kehän jälkeen, mutta aikataulu vaihtui. Pyysin, että Amandasta voitaisiin ottaa näyte pöydän sijaan, niin että se on sylissäni. Ajattelin, ettei vain tule huonoa kokemusta pöydällä juuri ennen esiintymistä. Näytteenotto sujuikin ihan mutkattomasti.

Kehässä meillä sujui pöydällä olo hyvin siihen asti, että tuomari halusi mitata Amandan. Amandaa kauhistutti mokoma laite, joka tuotiin sen luo. Summittainen mitta saatiin lopulta. Täytynee harjoitella mittaamista. Olen vähän miettinyt, että sen suhteen jotain voisi tehdä, mutta asia on aina jäänyt. Jospa siis tänään aloittaisi mittausharjoitukset.

Mittaamisen jälkeen me emme suuremmin kehässä loistaneet. Yllättävät käänteet (kuten mittaaminen) saavat minun ajatukseni sekaisin ja keskittymiseni hajoaa. Juokseminen sujui vähän puolittaisen hajamielisesti ja seisottaessakaan en saanut Amandaan oikein kontaktia. Omista mokista huolimatta jäi näyttelystä positiivinen olo. Tuomari oli mukava ja pidin hänen tavastaan käsitellä koiria. Kehän laidalla oli mukava jutella ihmisten kanssa. Ländereitä piisasi ihailtavaksi. Mainittakoon erikseen Amandan veli Peetu, jonka vihdoin tapasin.

Terkkuja vain kaikille tutuille ja tuntemattomille länderien omistajille ja niistä haaveileville! Kiitoksia mukavasta päivästä. :)