Hyvä päivä huonoin tuloksian

Tänään on ollut tosi hyvä päivä. Ensinnäkin aamulla sain nukkua pitkään ja heräsin vasta varttia yli neljältä. Mahtavaa. Töissä aika meni nopeasti. Koulussa meillä oli Fanuc-ohjelmointia joka on mielenkiintoista ja hauskaa. Koko homma alkaa vähän aukeneen mulle. Suurin osa raapustamistani koodin pätkistä oli oikein tai ainakin idea oli oikein, vaikka toteutuksessa oli vähän virheitä.

Amandan ultra näytti nestettä ja pennunrämmäleitä, mutta tila näyttää hyvältä. Eläinlääkäri on tyytyväinen. Antibiootti saatiin lisää ja nyt odotellaan että mitä kummaa Amanda mahtaa synnyttää. Toivottavasti vain nesteet. Ainakin sikiönjämät on muuttuneet tosi pieniksi, vaikka toisessa sarvessa jotain näkyi. Syytä tähän koko hommaan voi vain arvailla. Tällä hetkellä Amandan vointi on hyvä, mutta pidetään tarkasti silmällä sillä kohtutulehduksen riski on. Mutta toiveikas olo alkaa olla.

Lääkäristä kiiruhdin Onnin kanssa kisaamaan. Tosin juutuin heti kanttiiniin tekeen leipiä. Rataan tutustumisen jälkeen mulla oli kaksi koiraa aikaa saada kisafiilis. Onni starttas kolmantena. Rata oli kiva, suhteellisen helppo hitaalle koiralle. Rengas mentiin kahteen kertaan ja vähän pelkäsin, että miten se sujuu. Onni lähti kivasti. Mulla vähän meinas jäädä toka aita ohjaamatta ku keskityin kolmantena olevaan renkaaseen. Vaan Onni lukee rataa nätisti ja sain sen verran hiljennettyä omaa vauhtiani, että hyppy sujui. Rengas meni nätisti molemmilla kerroilla.

Onnia oli kiva ohjata. Vauhti meillä oli hidas. Olin ite jotenki sunnuntaimeiningillä ja kuumuus vaikutti selvästi Onniin. Fiilis oli kuitenkin huipussaan. Siis se ihana pursuava into mikä Onnista hehkui. Aivan upeaa! Kepeille hiljensin rajusti ja ne mentiin yksitellen vetämällä. Sujui ilman välistä poikkeamisia. Meillä oli keinulle mennessä nolla siis takana. Keinu meni upeasti. Otin piruuttani siihen pitkän kontaktilla olon. Ei meillä kuiteskaan mitään mahiksia oo nollaan kun aikavirhettä tulee varmasti.

Keinun jälkeen ohjasin muurilla ja jotenki keskittyminen lopahti. Unohdin ihan mitä mun piti tehdä. Tiesin, että jotain piti, mutta en meinannu muistaa, että mitä. Sain selkärangasta kiskaistua valssin ja ohjattua seuraavalle hypylle joka oli kolmenneksi viimeinen este. Hyppy piti kiertää, että pääsi seuraavana olevalle puomille. Ei mikään paha juttu meille. Sen saattoi ottaa joko sisäkautta tai ulkokautta, mutta päätin kokeilla ulkokautta menoa saadakseni Onnin liikkeen säilymään takaisempana. Valitettavasti Onni äkkäs hypyltä laskeutuessaan vieressä istuvan Jarin, joka oli ratahenkilönä. Sehän säntäs häntä heiluen Jarin luo. Sain Onnin aika nopeasti takaisin, mutta tassut kävi kehänauhan toisella puolella eli hylky. Mitäs pienestä tuumin mielessäni ja täysillä vedettiin loput kaksi. Maaliin saavuin hurmoksessa. Oli niin voittajafiilis. Mitäs yhdestä hylystä kun rengas oli upea, kepit oli upeat, koira oli upea, fiilis oli mahtava, kisaaminen maistui hunajalta. Varmaan viisi minuuttia jäähdytellessä saatoin vaan hokea hyvää, upeaa poikaa ja pysähtyä välillä taputteleen Onnia.

No me saatiin loppujen lopuksi tulos kun tuomari heltyi ja perui hylyn. Omaa mokaahan tuommoinen oli ja ihan oikea tuomio hylky ois ollu. Jos oisin vetäny sisäkautta ympäri niin ei Onni ois huomannut Jaria. Jos Jari ois olla nainen, niin ei ois Onni karannu moikkaamaan tai ees tuntematon mies. Tai jos kehänauha ois ollu piirun kauempana niin oisin ehtiny saada ei:n Onnin päähän. Yhtä kaikki ihan hyvä oppi tuo oli.

Päällimmäiseksi päivästä jäi käteen upea, upea olo. Nyt voisi mennä nukkuun, on jo tullu jonku aikaa turhan myöhään valvottuaki.

Samanlaisia vai erilaisia koiria

Viikonloppuna taas tuntui siltä, että oispa kätsää jos kaikki koirat ois ländereitä. Oltiin pikkusiskon yo-juhlissa Oulussa. Onni ja Elmeri vietti juhlat pihalla kiinni ja tytöt sai rellestää vapaana. Ne kun osaa totella ja käyttäytyä. Kujeella tosin oli sitruunapanta kaulassa ehkäisemässä vahtihaukkumista. Kotimatkalla pysähdyttiin moikkaamassa jotain hellusen vanhaa työkaveria ja taas pojat sai olla hihnoissa ja tytöt pääsi edustaan vapaina.

Jos ihan tosissaan miettii, niin vaihtelu virkistää. Mua riepoo Onnin jääräpäisyys, mutta toisaalta se on myös tosi virkistävää. Oon ihan helisemässä kun Onni on poissa ja tytöt on niin kilttejä. Pieni jääräily pitää mut järjissäni. Ja Elmeri on ihana kunhan se vaan vähän rauhoittuisi tai jos on paljon tilaa, jolloin se voi rauhassa sählätä. Elmerissä on enemmän miellyttämisenhalua ku Onnissa. Pitäisi vaan saada valjastettua kaikki se ja kanavoitua energia oikein.

Amanda on voinu hyvin. Leikkii Kujeen kanssa, vähän nirppailee ruokaa ja on yhä tosi hellyydenkipeä. Oon lenkittäny sen lähinnä vapaana mikä tarkoittaa länderispurtteja ja Kujeen kanssa kisailua. Tänään mennään lääkäriin kattomaan millaiselta kohtu näyttää.

Ihan kohtuulliset treenit ja huipputreenit

Maanantaina K ei päässyt Kujeen kanssa treenaamaan, mutta koska olin varannut illan tyhjäksi menin sitten itse tuholaisen kanssa kentälle. Tyttö oli alkuun melkoinen haahu taas kerran. Maassa oli Haju, joka oli monta kertaa kiinnostavampi kuin tylsät namit tai edes pehmopallo. Namit kieltämättä olivat huonoja, kun makkarat jäivät kotiin. Sain lopulta lelulla heitsattua vähän virtaa ja kun moottori lähti lopulta käyntiin, niin meno oli vauhdikasta.

Eka rata meni vähän hajujen kanssa takutessa. Siinä oli liian ratkaisevassa kohtaa mielenkiintoinen tuoksu mistä Kujetta ei meinannut saada irti millään. Toisella radalla oli hajun kohdalla vauhtia ja se menikin ihan eri malliin. Kun olin saanut aivoni muistamaan, että Kujetta piti viedä tiiviisti, eikä vaan olettaa sen toimivan, meni toinen pätkä aika nappiin. Viimeinen kerta meni ihan siivekkeitä nuolle, pienillä kaarroksilla ja vautia ja asennetta riitti. Kuje irtosi putkeen nätisti. Siitä on tullu ihan erilainen putkeen syöksyjä kun nuo toiset joita saa saattaa melkein suulle asti.

Saataisiinkohan suorittaa rata Agirodussakin se viitisen kertaa, että muistaisin ketä ohjaan ja Kuje vois kehittää itselleen draivin päälle....

Eilen vuorossa oli Onnin treeni ja oman ryhmän veto. Siinä vaiheessa ku pääsin kentälle siellä ei ollu ketään ja alkoi tuntua, ettei ketään ole tulossakaan. Vaan saatiin porukka kasaan. Meillä oli vetäjänä samainen koutsi kun maanantaina Kujeelle ja treeninä Laamasen Mian suunnittelema hyppypätkä, johon lisättiin kontakti. Siellä oli muutamia pyörityksiä ja paljon ansoja. Jonkun toisen koiran kanssa rata ois ollu haastava, mutta perässä vedetävän Onnin kanssa suurin haaste oli siinä, että jaksoi itse juosta tarpeeksi isot kaarrokset.

Onni oli upea. Kerta kaikkiaan mahtava otus. Ajattelin, ettei radasta välttämättä tule juuri mitään kuumalla säällä, mutta pojalla oli asenne kohdallaan. Eka pätkä suoritettiin puhtaasti, rimat ei tippunu, mutta meno oli hidasta ja töksähtelevää. No tein kyllä vähän väliä välipalkkauksia vauhdissa, että se tietysti hidasti. Rikottiin rata pätkiin ja saatiin viilattua parempia ohjauslinjoja ja kun itse sai vähän asennetta ohjaamiseen ja muisti ketä sitä olikaan ohjaamassa, niin mehän saatiin potkua menoon.

Meillä kolisi rimat jossain vaiheessa. Syinä oli väärään aikaan käskytys (riman päällä), kiirehtiminen ohjaamisessa (, joka kaatoi koko esteen, kun ohjasin Onnin päin siivekettä, kun en malttanut odottaa, että se pääsee oikealle juoksulinjalle), väärään kohtaan sijoittunu palkkaus (Onnilla oli nenä maassa ja vauhti hiipunut, joten hyppy oikeasta kohdasta ei onnistunut). Jokainen virhe johtui musta, mikä on helpottavaa huomata. Kun sain ohjauksen kohdalleen, niin Onni suorastaan taipui hypyn päällä pitkästä selästä huolimatta ja nuoli siivekkeitä. Se oli niin mahtavaa. Putkeenki Onni meni hienosti. Innostui jopa ihan itsekseen menemään sinne.

Meillä oli putki A:n alla. Ekalla pätkällä mentiin putkeen, toisella oli tarkoitus mennä kontaktille, mutta Onnin mielestä putki oli paljon kivempi. Uskomatonta, mun kontaktivetoinen koirani. Lopulta saatiin kontaktikin otettua, vaikka sai siinä vähän kikkoja käyttää. Kepeillä saatiin yksi onnistunut suoritus (vedettynä otettu kepit) ja monta huonoa. Jos päästään ens viikon tiistaina kisaamaan, kepit on meidän heikoin lenkki. Kisoihin pääseminen riippuu ihan Amandan tilasta.

Mun hieno päiväni ei päättynyt tähän vaan oma ryhmän treenit meni mahtavasti nekin. Mä olin niin tyytyväinen koulutettaviini. Sain kehuja omasta ohjaamisesta ja sai kyllä saman sanoman viestittää molemmille oppilaille. Molemmat kuunteli ja korjasi ohjaamistaan. Saatiin tosi nappeja pätkiä vedettyä. Helteestä huolimatta erittäin antoisa treenikerta.

Aman pennut: Kaikki pennut on liuonnu

Eläinlääkärin reissulta ollaan palauduttu. Amanda sai käytöksestään paljon kehuja, vaikka ihan ensimmäiseksi tapahtunut sirun katsominen oli siitä kauhean pelottava ja siinä kohtaa piti rimpuilla. Sen jälkeen se olikin pieni malli koira.

Röntgen näytti tyhjää. Ei ollut selkärankoja, ei edes sitä yhtä. Ultra näyttikin pahemmalta sillä kohdussa on vielä nestettä, aika paljon ja jotain kudoksen tapaista siellä vielä näkyi, vaikkei pentuja ollutkaan. Amandan ultrasi kaksi eläinlääkäriä.

Nyt rouva on tiiviin tarkkailun kohteena. Kohdussa oleva neste voi hyvin tulehtua ja pahin seuraushan on märkä kohtu. Amanda on pirteä ja iloinen itsensä. Veti spurtteja matkalla lääkäriin ja samoin teki illalla. Ruoka maittaa hyvin eikä sillä ole mitään vuotoa. Saimme antibiootit, jotka toivon mukaan tepsivät eikä kohtuun pesiydy mitään tulehdusta. Meillä on heti ensi viikon alkuun uusi aika, että päästään näkemään mihin suuntaan kohdun tila kehittyy. Toivon kovin, että parempaan, sillä muussa tapauksessa edessä on kohdun poisto.

Rento viikonloppu

Tää on näemmä 501 postaus. Viime aikoina on kirjoittaminen hiipunut. Varmaan johtuen omista kiireistä. Nyt oli pitkästä aikaa vapaa viikonloppu kotona. Ei ookaan ihan hetkeen tälläistä tullut vietettyä. Oisko kenties tän vuoden eka?

Pitkästä aikaa tuli siivottua vähän paremmin. Järjestelin kaappeja. Nukuin pitkään. Tänään pääsin ylös vasta kahdentoista aikaan. Katoin euroviisuja. Herkuttelin ja maistelin hyvää viiniä muiskun kanssa. Meikattiin ittemme hienoksi ja testailtiin vaatteita. Niin ihanan rentouttava tyttöjen viikonloppu ettei oo tosikaan.

Hellunen kävi hakemassa Kujeen hoitoon ja koiriakaan ei ollu ku kolme. Energiapakkauksen ollessa poissa täällä oli vähän tyhjääkin välillä. Koirat on lähinnä nukkuneet. Aamulla raahustettiin kahvikuppien kanssa puistoon ja annettiin koirien vaellella vapaina. Mainio olo :)

Hullunkiiltoa, uuden oppimista ja motivaatiota

Meilä on nyt kaikki kämpän koirat (paitsi Amanda) käyneet agilitytreeneissä tällä viikolla. Keskiviikkona mentiin Kujeen ja Leelan kanssa vapaavuorolla kentälle. Opetin muiskulle valssin. Leela teki pientä ratapätkää (3-4 hyppyä ja putki), rengasta, keinua ja keppejä. Kyllä on nopeaoppinen tyttö. Oikeastaan saman voi sanoa niin koirasta kuin omistajasta. Mä tankkasin ite valssia vaikka kuinka kauan, muisku oppi sen parilla kokeilulla.

Kujeen kanssa testailin vähän kierrosten vaikutusta. Innostin sitä pallon kanssa, ja eihän ohjaamisesta tullut mitään. Vauhtia oli kyllä, mutta niin paljon, ettei neiti pysyny mun näpeissä, sain sen väärälle hypylle, väärään päähän putkea, haukkumaan kun en ehtinyt ohjaamaan ajoissa ja muuta hauskaa. Sitten otin saman pätkän nami-palkkauksella. Täydellistä. Ei irronnut yhtä hyvin esteille, mutta homma toimi. Kyllä me tehdään niin, että ensin opetellaan pienillä kierroksilla ja sit vasta nostetaan. Eihän siitä muuten mitään tuu. Otettiin vähän rengasta, keinua ja keppejä. Keinu oli aika jännittävä, mutta muiskun ja mun välissä siitä saattoi mennä yli. Kepit Kuje osaa paremmin kuin muut koirat yhteensä. Ei mitään hajua missä välissä se on niitä käyny opettelemassa.

Mulla on selkeästi vaikea hahmottaa omien ja "omien" kokemattomien koirien osaamista. Samaa vikaa on muiskua opastaessa. Oletan, että kaikki on tietyssä pisteessä ja osaa jo kaiken. No, onneksi kaikki osasivat :D

Torstaina otin Onnin mukaan ja ennen omaa koulutusta oltiin treeneissä. Tehtiin rata, puolikas rata ja vielä putken ulkosyrjältä ohjaamista. Onni oli ihana. Sillä on motivaatio katossa. Pitää vaan muistaa palkata usein ja liikkeessä. Viimeisessä putken harjoittelussa alkoi jo näkyä, ettei yhden esteen hinkkaaminen millään meinaa kiinnostaa. Ja kepit on karmeet. Mutta rengas meni tosi nätisti, mistä oon tyytyväinen, sillä viimeksi kisoissa juuri siitä tuli hylky. Harkitsen omia iltakisoja. Pitäis vaan ostaa lisenssi..

Aman pennut: Vain yksi mollukka

Toinen ultraus meni ihan rutiinilla. Selälleen pöydälle, mönjää mahalle ja sit tutkaillaan. Valitettavasti tällä kertaa ei mahasta löytynyt kuin yksi ainokainen mollukka. Kurja juttu pennunodottajille. :( Ainokainen oli kasvanut viime viikosta, mutta vähän outo se kuulemma on. Siispä mennään ensi viikolla tutkailemaan röntgenin ja ultran voimin että onko tätäkään mollukkaa jäljellä. Röntgenhän otetaan kun vuorokausia astutuksesta on noin 45.

Amanda on pirteä ja iloinen. Jatketaan vaan ihmettelyä ja kummastelua taas seuraavaan eläinlääkärin visiittiin asti. Tulee vähän erilaista näkökulmaa kasvatukseen, kun ei kaikki menekään ihan putkeen. Joskus se on sellaista.

Jälkihehkuista fiilistelyä koirien suhteen

Kyllä viikonloppuna oli varsin tyytyväinen olo noihin koiriin. Onni on aina ollut ylisosiaalinen ja sen kanssa ei olla paljon nähty vaivaa ihmisiin tai koiriin tutustumisen suhteen. Sen kanssa on helppo mennä oikeastaan missä vaan, mutta jääräpäinen pirulainen se on. Olin niin ylpeä siitä miten se halusi tehdä mun kanssa radalla. Meillä on ollut välillä melkoista suossa juoksua tottelemisen suhteen. Motivaation tekeminen ei ole mikään kaikkein helpoin homma. Onnin omapäisyys vaikeuttaa kovasti. Silloin kun homma toimii, se toimii upeasti ja meillä on hauskaa. Onni selvästi nautti synttäripäivästään. Mun pikkupoika jo 7 vuoden.

Kuje taasen oli pentuna varsin sosiaalinen, mutta kyllä siitä huomas jossain vaiheessa, että varautuneisuutta pukkaa. Nyt kentällä se oli tutustumassa kaikkiin ja kerjäämässä nameja. Ei mikään erityisen varautunut. Annoin sen välillä Oreniuksen Annan syliin kun piti jotain ohjauskohtaa hioa. Anna piti sitä lähdössä myös kiinni. Kuje oli molemmissa tilanteissa ihan tyytyväisenä, tai no lähtötilanteessa sillä oli kova hinku päästä eteenpäin. Myöhemmin sit tuli mieleen, ettei Amanda ois ollut noin kenenkään tuntemattoman sylissä. Amanda on ihan selkeästi varautuneempi.

Käytiin sunnuntaina metsälenkki treenin jälkeen ja matkassa oli kaikki koirat. Kun jäin muista jälkeen, niin ensimmäisenä paikalla oli Ama katsomassa, etten ole mennyt hukkaan. Kuje tuli jossain vaiheessa ja Onni vilkas vähän silmäkulmasta, että mikä on homman nimi, mutta paineli omia reittejään. Mä pidän Onnin ja Kujeen itsenäisyydestä, mutta Amanda on niihin verrattuna monessa suhteessa niin helppo.

Kaikissa kolmessa on hyvät ja huonot puolensa. Ne ovat kaikki suhteellisen erilaisia. Kuje on ehkä eniten sitä mitä koirasta etsin. Sen kanssa asiat on vaan natsannu. Suuri miinus on haukkuherkkyys. Amanda on parhaimmillaan ku mun mieli, mutta stressaa vähän liian herkästi. Onni on mutkaton ja helppo, mutta ah, niin jääräpäinen. Tänä viikonloppuna kaikki on olleet kilttejä ja ihania. Saas nähdä alkaako nyt taas ärsyttävyys-vuorottelu alusta.

Viikonlopun kommentti parsonistin suusta: "Tykkäätkö parsonista? Ota länderi, se on samannäköinen, mutta niin helppo." No jaa. Mä en ehkä ihan allekirjottais tota. Vaikkei länderissä olekaan kauheasti metsästysvaistoa, niin siellä on kaikenlaista kivaa ongelmanpoikasta. Sosiaalistamisen tärkeyttä ei voi kylliksi alleviivata. Kun viitsii nähdä vaivaa ja saa itselleen sopivan länderin, niin jossain vaiheessa elämä muuttuu aika helpoksi. Mutta ei se ihan itsestään synny.

Viikonlopun agility anti

Paras varmaan naputella nopeasti lyhyt pikakelaus viikonlopun agility annoksesta. Saattaa olla, että jää muuten kokonaan kirjoittamatta. Pitkät pohdinnat jää väliiin, koska ois tarkotus päästä ajoissa nukkumaan.

Kuje oli lauantaina ensimmäisenä mulla matkassa. Päästiin Anna Oreniuksen oppiin ja oli kyllä antoisaa.
Ratapiirros (josta puuttuu ylimääräiset esteet joita ei suoritettu)
Tehtiin kolme pätkää, niin että kaikki pätkien välissä oli aina kunnon tauot. Ja pätkät tehtiin pienemmissä pätkissä, niin että pääsi aina runsaasti palkkaamaan koiraa. Meillä oli ihan mölliryhmä. Palkkana käytin pehmeää pallolelua, jonka heitin ja sit revittiin sitä Kujeen kanssa. Aluksi Kuje oli vähän tylsistyny palkkaan, mutta loppua kohden kiinnostus lisääntyi.

Uutena juttuna mulle Kujeen kanssa tuli takaleikkaus. Vähän haettiin sellaista yhteistä tuntumaa. Mulla tuppas unohtua, ettei Kuje osaa ihan kaikkea, eikä lue vielä esteitä. Ohjasin sitä vähän ku Amandaa. Luottaen liikaa siihen, että kyllä se osaa. Nätistihän se meni. Jäi positiivinen fiilis ja sellainen olo, että ehkä sitä uskaltaa siellä Agirodussa ohjata. Aluksi oli vähän haahuilua, mutta kyllä se sit loppua kohden alkoi olla kiinnostuneempi tekemään kuin nuuhkimaan maata.

Kävin kotona syömässä ja vaihtamassa koiraksi Onnin ja kouluttajaksi vaihtui Juha Orenius. Paikalla oli juoksuinen narttu (meidän seurassa pääsee juoksuiset kentälle) ja mietin, että mahtaako meidän menosta tulla mitään, ku Onni kentän laidalla hinkui vain Lacen perään.
Ratapiirros Upea, upea fiilis oli mennä Onnin kanssa, kun poika oli innoissaan ja jaksoi jopa toistoja. Vekkaaminen tuli mulla uutena juttuna ja eipä oo ees tullut mieleen kuinka hyödyllistä se Onnin kanssa on. Onnilla on pitkä selkä ja se ei pysty kääntymään hypyn päällä. Fyysinen mahdottomuus. Jos vaadin sitä kääntymään tai käskytän tyhmästi hypyn päällä, rima tippuu. Kun tehtiin kunnon vekki niin että sain Onnin oikean kohtaan, niin meno oli sujuvaa, nopeampaa ja rimat pysy ylhäällä.

Putkien kanssa meillä on vähän ollut takkuamista ja samoihin törmättiin nyt. Valssista löytyi keino tähään ongelmaa. Onni menee putkeen parhaiten niin, että ohjaan sen sisäkulmasta, joten oikein ajoitetulla valssilla sen sai sujuvasti putkeen sisäkaarteesta. Liike säilyi ja ohjaus tuli Onnin kannalta helposta kohdasta. Kontakteja kehuttiin. Niitähän me ei olla opeteltu. Lisäksi hämmensi huomata kuinka ohjaajahakuinen Onni oikeasti on. Fiilis oli upea jäi koko touhusta. Lopetettiin siinä vaiheessa kun Onnilla riitti vielä intoa tehdä enemmänkin. Haluan säilyttää tän motivaation. Tekis mieli lähteä kisoihin. Rengas pitäis kyl ehkä hio ja keppejä, mutta muuten Onni ois aikas paketti.

Sunnuntaiaamuna vapautui paikka ja mentiin sit Kujeen kanssa uudestaan. Taas päästiin Anna Oreniuksen radalle.
Ratapiirros
Kuje oli ensin radalle päästyään vain haistelemassa nenä maassa. Korvat ei meinnannu pelata ja kiinnostus oli laimea. Tällä kertaa vähän viriteltiin sit Kujetta. Anna antoi tosi hyviä vinkkejä kuinka Kujeen saa kiihtymään nollasta sataan. Palkka oli yön aikana muuttunut kivasta superiksi. Pienellä riekutuksella kierrokset alkoi nousta. Kun Anna piti Kujetta lähdössä kiinni, niin tytön kierrokset kiihtyi. Itseasiassa ihan liikaa mu makuun. Neiti hyökki käteen ja jopa haukkui. Huhhuu... Eipäs tarttis ihan noin kierroksilla mennä. Se jopa ehti komentaa mua ku en käskyttäny ajoissa.

Kyllähän mä tiesin, että siellä asuu pieni chilinlapsi, mutta ku oon tähän asti tehny niin paljon hallintaa, että saan nuo ominaisuudet mahdollisimman hyvin piiloon, niin päästessään irti ne kyllä vähän kauhistutti. Ei mulla tuollainen vietti pysy enää näpeissä. Tosi vaikea ohjata. Mä jotenki tykkään enemmän sellaisesta malatasta vireestä ja jota on helppo ohjata, ku tästä tykistä joka sinkoo ku ohjus. Piru ku ehtiny mukana pysyä. Nopeaahan se kyllä oli. Jos sais vähän samaa siirrettyä Amandaan sit pentujen jälkeen. Ei noin paljon, mutta pikkasen. Onpa hyvä, että Kuje on K:n harkattavana. Se on niin vaikee. :D

Unta palloon ja pirteänä kohti tulevaa

Ennakkotiedoista poiketen sain sittenkin nukuttua jo viikolla ja vähän on valoisampi olo. Kirjoitettuani vähän ehkä negatiivissävytteisen blogimerkinnän unenpuutteesta, sain seuraavana aamuna kolme soittoa, jotka kaikki alkoivat sanoin, saitko viime yönä nukuttua ja ensimmäinen kommentti koulussa oli ihan sama kysymys. Mitä tästä voi päätellä? Lähimmäiset välittävät ja kannattaa miettiä kuinka vittuuntuneessa tilassa blogiin jotain raapustaa.

Pari tuskaviikkoa alkavat olla ohi. Onneksi koirien hoito on ollut hyvällä mallilla, vaikkein olekaan itse mitään jaksanut tehdä. Erittäin kätevää kun Kuje on lainakoirana. Helpottanut suuresti energisen neidin aktivointia. Suuret kiitokset K:lle! ;) Ja kämppis on erittäin kätevä olla myös olemassa kun itse ei kuolemanväsyneenä enää jaksa lähteä lenkille. Että kiitokset muiskullekin ;) Sekä oikein kiltti poikaystävä, joka vaihtoi kukkiinki mullat. Että kiitokset sinneki ;D

Koirat on olleet käsittämättömän kilttejä. Amanda on muuttunut jonku verran astutuksen jälkeen ja se on hyvin kiltti, tottelevainen ja miellyttämisenhaluinen myös muiskua kohtaan. Onni ja Kuje on vissiin huomanneet mun lyhyen pinnan. Onni on harvinaisen tottelevainen ja Kuje on muuttunu ihan kainalokoiraksi.

Tälle viikonlopulle ois tiedossa Oreniuksen agilitykurssi, jonne meen Onnin ja Kujeen kanssa sekä unta, lepoa ja rentoutumista ystävien seurassa. Jes! Ihan parhautta. Oon kolmena päivänä ehtiny nukkua päiväunet ja olo alkaa olla aikas eri mallilla ku viime perjantaina.

Aman pennut: Ultraus

Tiistaina tallusteltiin Aman kanssa eläinlääkäriin. Tai mä tallustelin ja Amanda juoksi vapaana, hyökki keppien kimppuun ja veti rallikierroksia. Eläinlääkärissä törmättiin tuttuun ja aika meni ihan siivillä odotellessa. Ei me siinä ehditty montaa hetkeä kyllä ollakaan. Jututki jäi ihan kesken. Tän siitä saa ku ei kierrä enää näyttelyissä tarpeeksi.

Amanda laitettiin pöydälle selälleen makaamaan. Siinä se kiltisti sit nökötti koko tutkimuksen ajan. Mahakarvoja ei tarttenu ajella kun niitä on niin vähän. Eläinlääkäri tursotti aineet Amandan mahan päälle, että sensori liikkuu paremmin ja sit katsottiin mitä siellä näkyy. Epämääräisiä möykkyjä sieltä löytyi. Ei montaa mutta eloa oli kuiteski. Mennään uudelleen ens viikolla tutkaileen, että jos näkis pentujen sydänäänet. Jos sit vaikka näkis paremmin, että montako pentuja on. On se vaan mielenkiintoista puuhaa. Amanda käyttäytyi nätisti ja olin kerrankin fiksuna varannut sille namia palkaksi.

Kotona muisku pääsi heti sanomaan, että hänhän sanoi Amandan käyttäytyneen oudosti.

Pikapäivitys muuhun elämään

Tällä hetkellä poltan itseäni kovaa vauhtia loppuun. Päivät, aamut ja illat menee töissä ja koulussa. Viimeksi olen nukkunut kunnolla joskus ihan kuun alussa ja sen jälkeen ei olekaan kokonaisia yöunia ehtinyt vetää. Viimeisetkin vapaa hetket menee agin parissa. Ensin möllikisa ja siihen perään kaksi virallista kisapäivää töissä. Kuje on jotain tehnytkin oman ohjaajansa kanssa, mutta itse en ole ohjannut yhtään koiraa aikoihin, vaikka kentällä on tullutkin vietettyä ihan tuhottomasti aikaa.

Jospas tämä taas jossain välissä helpottaisi, jos edes saisi yhden yön nukkua kokonaan. Ehkä ensi viikonloppuna on siihen mahdollisuus. Ehkä.

Loppu.

Aman pennut: Hetki ennen ultraa

Amanda oli kolmannenlla viikolla sitä mieltä, että syöminen on ihan jonkun muun hommaa. Alas meni hyvin, hyvin vähän satunnaisesti. Onneksi Hellunen tuli paikalle ja kokkaili omia keitoksiaan. Eikös heti uponnut Amandaan moiset herkut. On se kumma mten mä onnistun aina laihduttamaan koiran ku koiran ja Hellunen saa kaikki aina syömään. Kuulemma en suhtaudu ruoan antamiseen ja valmistukseen täysillä. Mitä se on sen kummempaa ku heittää vähän nappuloida kippoon ja läiskäistä koiran eteen. Syö jos syö ja jos ei niin kärvistelkööt. Amanda on poikkeuksellisesti saanut erikoisherkkuja, mutta nekin maistuivat vasta kun Hellunen oli ensin ekan satsin kokkaillut. Nyt sentään Ama syö samaa myös minun laittamana.

Ruokahalun vaihtelun lisäksi, Amanda yllätti meidät eilen oksentamalla. Luonnollisesti tämä tapahtui nojatuolissa. Oksennus olisi tullut muiskun niskaan, jos hän ei sekuntia aikaisemmin olisi työntänyt syliinsä pyrkivää Amaa toiselle tuolille takaisin. Liekkö aamupahoinvointia vai puklailiko Ama ihan muuten vaan. No tänäänpä sekin selviää kun ultraan päästään. Maha ei ainakaan ole kasvanut.

Elmeri harrastaa

Mun koirilla on kaksi harrastusta: näyttelyt ja agility. Elmeri ei tokikaan ole oma koirani, mutta kun se tuossa vierellä pyörii niin pakkohan sitäkin on ottaa mukaan toimintaan. Vähän kuten Leelakin on raahattu jo näyttelyyn ja aina välillä olen senkin kanssa harjoitellut omilla esteillä.

Koska Elmeri on sekarotuinen ei virallisiin näyttelyihin ole asiaa, mutta match show:t ovat sillekin sallittuja. Siispä suuntasimme vappupäivänä läheisen jäähallin parkkipaikalla olevaan mätsäriin. Alunperin tarkoitus oli ottaa useampikin koira, mutta kaikki muut karsiutuivat eri syistä pois. Siispä Elmeri pääsi ihan yksinään kokeilemaan kauneuskilpailun vetovoimaa.

Elmeri pureskeli Leelan mustan hihnan. Siitä saikin sitten kätevästi sille näyttelyhihnan ja näyttelypannaksi otin Onnin mustan puolikuristavan. Oikein näpsäkät näyttelyvermeet. Nameina mukana oli ihan vaan nappuloita. Elmeri on niin ahne, että on oikeastaan sama vaikka sille syöttäisi pieniä kiviä. Kaikki menee ja hyvällä ruokahalulla.



Koska emme olleet harjoitelleet ja me ollaan lahjattomia, niin kovin hienoa ei esiintyminen ollut. Elmeri kyllä seisoi suurimman osan ajasta ja oli kerta kaikkiaan upea tutkittava, mutta liikkeet olivat vähän... ööö... riehakkaat. Se meni oikeasti ihan hienosti kehän ulkopuolella. Elmeri ravaa helposti, eikä askellaji ollutkaan varsinainen ongelma vaan hallinta. Kehässä kun oli toinen koira juoksemassa meidän edellä ja Elmerin mielestä touhun tarkoitus oli laittaa leikiksi. Se onnistui jopa jossain vaiheessa kiskomaan mut ulos kehästä. Tosi tyylikästä.



Ison koiran kanssa on niin erilaista mennä kun pienen. Vähän vaatii tottumista tuo Empun hallitseminen ja hillitseminen. Mutta meillä oli hauskaa. Ja olen tosi tyytyväinen siihen miten rento Elmeri oli tuollaisessa tapahtumassa ensimmäistä kertaa. Taas huomaa eron tyttöihin niin vahvana. Vaikka menestys ei ollut suurta, niin ainakin hauskutettiin yleisöä. Onneksi ei ollut videokameraa matkassa. Seuraavaa kertaa varten on pari ideaa jo taskussa, joten ehkä menee vähän paremmin tuo esiintymispuoli.



Viikonlopuksi tultiin Kristiinaan. Täällä kun ovat nuo esteet, niin pakkohan se oli päästä vähän maistamaan agilityn huumaa. Otin pienen kokeilun Kujeen kanssa. Se kulki aika innokkaasti. Kun kerran sain esteet raahattua vasta leikatulle nurmelle, niin pitihän sitä enemmänkin kokeilla. Siispä opetin Elmerin menemään putkesta ja ottamaan kontaktia. Lähinnä harjoiteltiin ylösmenoa, mutta muutamaan otteeseen poika vilahti koko esteen yli, joten tuli sitä vähän alastuloakin. Jouduin laittamaan hyppyesteiden siivekkeet kontaktin vierustoille, että sain Empun käsittämään oikean paikan. Se on kyllä mainio otus. Virtaa riittää ja hirveä halu sillä oli mennä. Oli hauska leikkiä sen kanssa kun se oli niin täpinöissään.



Tässä vielä Amandan maha.

Aman pennut: Ekat viikot

17 päivää astutuksesta.

Nyt tässä on seurailtu Amandaa parisen viikkoa. Ekalla viikolla tuntui, että Amandan selkä levisi vyötärön kohdalta. Mahaan tai kylkiin ei ole tullut yhtään mitään. Voi tosin olla, että selän leviäminenkin on innokkaiden odottajien näkemä harha ;)

Käytös oli alkuun vähän outoa, mutta nyt se on ihan tavallisen Amandamaista. Ruoka maistuu satunnaisesti enemmän tai vähemmän. Amanda on aina ollut hoivailevainen, mutta nyt rouva on laajentanut sen verran, että muisku ja Hellunenkin ovat päässeet osalliseksi.

Ekan viikon perusteella oisin väittänyt, että on kantava, mutta nyt toka viikko vaikuttaa päinvastaiselta. No mene ja tiedä. Kaipa asia selvenee ultrassa sitten ens kuun 13. päivä.

Muutama miete Elmeristä

Eipä uskoisi tuota poikaa samaksi koiraksi, joka pamahti Hellusen luo tammikuussa. Osaahan se vieläkin olla korvaton ja kiskoa hihnassa kuin hinaaja. Murkkuikä alkaa selkeästi kolkuttaa ovella, mutta täällä poika on ollut kiltti ja tottelevainen. Eikä ole vetänyt edes hihnassa. Erittäin lohdullista kun narujen päässä niitä otuksia on ollut viisi.

En tiedä miksi, mutta minulla on aina ollut onnea koirien suhteen. Kun tätäkin sakkia ajattelee, niin aikamoinen mäihä, että kaikki koirat tulevat niin hyvin juttuun. Lisäksi kaikki koirat ovat tähän asti olleet enemmän tai vähemmän helppoja. Onhan kaikissa omat kommervenkkinsä. Elmeri osaa olla ihan yhtä ärsyttävä kuin muutkin, mutta myös kiltti ja ihana.

Kun on tottunut pieniin koiriin, niin Elmerin koko on vähän outoa. Lisäksi se luonnollisesti kuvittelee olevansa länderi. Pieni ja ketterä. Vaan se on iso hongankolistaja, joka ei aina ihan osaa hahmottaa omaa kokoaan. Tänään ensimmäisen kerran tuli vastaan ihminen, joka väisti kaukaa, koska hihnan päässä oli iso, musta koira. Eipä ole ennen moista tilannetta tullut vastaan. Ei se mitään, ihan kiva, että väisti, sillä Elmeri haluaa tutustua kaikkiin ihmisiin, jotka tulevat tarpeeksi lähelle. Ja länderit ovat luonnollisesti opettaneet sen tervehtimään hyppimällä. Sitä tapaa on muuten vaikea karsia pois.

Koska Elmerillä on energiaa enemmän kuin muulla porukalla yhteensä, olen käyttänyt sen pitkällä lenkillä erikseen. Kyllä se näin muutaman päivän menee, mutta pidemmän päälle saattaisi käydä vähän turhan raskaaksi näin ison lauman pyörittäminen. Ainakin ilman autoa, jolla pääsisi metsän viereen missä olisi mahdollisuus lenkittää koko porukka vapaana.

Sitruunapantaa olen pitänyt Empulla varmuuden vuoksi, kun se on jäänyt yksin. En ihan luota siihen, ettei täältä kuuluisi vahtihaukkua jos joku rämistää postiluukkua tai muuta vastaavaa. Nätisti se on jäänyt päiviksi tänne. Ei poika ole mistään sen kummemmin hämmentynyt. Ei tarvi ihan samaan tyyliin sosiaalistaa kuin ländereitä. Elmeri on valmiiksi kaikkien kaveri ja on pelottamasti kulkenut kaikkialla mukana. On se aika makee otus :)

Hitusen kuulumisia

Onpas taas kuollutta menoa. Viime aikoina on tullut elettyä enemmän tai vähemmän kofeiinitabujen voimin ja on jäänyt vähän taasen päivittelemiset puolitiehen.

Viikonloppuna tehtiin reissu Vaasaan. Olipa ihana nähdä pitkästä aikaa vanhoja kavereita. Mentiin muiskun ja Leelan kanssa Myyn ja Pippurin omistajan luo. Muu lauma jäi Hellusen hoivattavaksi Mossen perheen kiusaksi. Itseasiassa Leelakin käväisi moikkaamassa Mossen ja pitkällä metsälenkillä sillä välin kun me ihmistytöt shoppailtiin. Reilu tyttöystävä jättää vaatimattoman viiden koiran lauman poikaystävän hoidettavaksi ja lähtee itse shoppailemaan 0:)

Sunnuntaina piipahdettiin näyttelyssä. Sain aivan uskomattoman ihanan piirrustuksen Kujeesta. Joku nuori tyttö oli sen piirtänyt. Kerta kaikkiaan upea. Olin pillahtaa itkuun kun ilahduin niin kauheasti. Laitan se kehykseen ja seinälle. :D

Näyttely meni vähän vaisusti. Kuje oli jotenkin aika fletku. Tuomari tutki taas maassa, mutta onneksi se ei ole mikään ongelma meille. Seisomaan tyttö joutui ihan tajuttoman pitkän ajan ja touhu kyllästytti Kujetta sen verran, että se istahteli muutaman kerran. Mutta on se ihana ja luotettava. Tuloksena EH ja enemmän Kujeen oloinen arvostelu kuin viime kerralla. Olen oikein tyytyväinen.

Meidän lisäksi paikalla oli vain Stella, joka ravas tosi nätisti. Ihanat liikkeet. Tuomarikin tykästyi kovasti Stellaan. Ihaili vielä kehän jälkeenkin pitkän aikaa. Onneksi olkoon Stellalle ROPista! Ja kiitoksia kovasti paljon seurasta. Oli kiva päästä höpiseen :D Näyttelyn jälkeen suunnattiin Tampereelle ja mä lähdin töihin. Sen jälkeen onkin ollut vähän väsynyt olo kun vapaa-aika on ollut lähinnä työpainotteista.

Elmeri jäi tänne hoitoon. Yllättävän mutkattomasti on mennyt viiden koiran lauma. Olen jopa käyttänyt kaikki yhdessä lenkillä. Laiskuus kun on vähän painanut. Eilen mentiin Nugan ja Javan kanssa iltalenkillekin. Onneksi oli muisku apuna. Ei ehkä olisi tullut mitään jos mulla olisi ollut kaikki viisi hihnojen päässä. Kumman hyvin on noinkin iso koira uponnut sisustukseen silloin kun ei sillä mitään tapahdu. Vaan kyllä se selkeästi enemmän aktivointia vaatii kuin muu lauma.

Jyväskylän näyttely

Aamu alkoi loistavasti. Lähdettiin vähän myöhään juna-asemalle. Meitä oli näyttelyyn lähdössä Leela, Kuje, muisku ja minä. Hellunen heitti poikien kanssa meidät asemalle. Juuri kun hän oli ottamassa takaa kevythäkkiä, Onni päätti, että sitä ei matkasta jätetä ja ampaisi autosta kuin ohjus. Miten Onni, joka ikinen kerta ajoittaa tälläiset tempaukset siihen kun on hirveä kiire? Sain kutsuttua Onnin luokseni ennenkuin se ehti autojen alle ja Hellunenki onnistui pyydystämään Elmerin, joka tietenkin myös hyppäsi autosta ja lähti Onnin perään. Ehdittiin kaikesta huolimatta junaan ja päästiin ongelmitta Jyväskylään.

Leelan ja Kujeen kehät oli päällekäin ja hallin vastakkaisissa päissä. (Tietenkin..) Elättelin toivoa, että toinen menis hitaammin ja toinen nopeammin, mutta vähän pahalta alkoi näyttää. Paniikki soitto Pialle, joka lupas, että Pasi esittää Kujeen jos en itse ehdi. Niin sit jätin muiskun vahtimaan Kujetta ja menin kääkkäkehän luo odottelemaan.

Leela oli ihan rauhassa siihen asti ku muisku käveli meidän ohi ja sen jälkeen se alkoi vain etsiä sitä väkijoukosta. Mietin, että oisko pitänyt mennä sittenkin muiskun viereen odotteleen, mutta jäätiin paikoillemme. Myöhemmin todettiin, että ois parempi lähteä kehään niin, että Leela tietää missä muisku on. Ens kerralla sitten.

Kehässä hämmennyin ihan täysin kun siellö oli niin paljon porukkaa ja kaikki koirat oli ihan vierekkäin. Ihan erilaista kun länderikehässä. Seisottaminen ei onnistunut kun molemmat vaan haahuiltiin. Lähdettiin porukalla kiertämään kehää ja yritin saada hihnaa toiseen päähän fiiliksen, että ollaan vähän ku lenkillä, että Leela kattois eteenpäin eikä tapittais mua silmiin. Joo'o, vähän turhan hyvin sain vakuutettua ku Leela sit pissas kehään. Käytiin vielä ennen kehiä koirien kanssa pitkä lenkki ku meillä oli niin hyvin aikaa, että ei sillä hätä ollut. Näitä nyt sattuu.

Yksilöarvostelu meni vähän paremmin. Pöydällä Leelan hätä laski ja korvat meni ruttuun. Mä näin sen naamasta miten se ajattelin "voi mätä, jouduin eläinlääkäriin". Siinä vaiheessa ku tuomari tutki Leelaa, se vähän piristyi. Pitää enemmän harjoitella pöydällä oloa ja silleen, että ollaan sisällä. Kahdesti ollaan harjoiteltu ja molemmilla kerroilla ulkona. Liikkeet meni toisaalta ihan ok ja toisaalta vähän kökösti. Mutta Leela ravas, vaikka katteliki lähinnä mua. Tuloksena EH, johon oltiin tosi tyytyväisiä. Ennen kaikkea meillä oli Leela kanssa kivaa yhdessä ja oli aika voittajaolo mennä sen kanssa, vaikken kauheen hienosti osannut tällä kertaa handlata. Jätin Leelan muiskulle ja säntäsin kohti läntsykehää. Leela oli joutunu avoimen luokan kisaan uudestaan kun oli tullut vain yksi ERI. Onneksi joku suostui viemään sen ehään ja Leela sit sijoittui kolmanneksi. Mahtavaa!

Kujeen näyttelypäivä oli käynnistyny sillä, että joku nainen talloi sen jalkoihinsa ja jatkui sillä, että joku chihunainen pomppasi mun kevythäkin lyttyyn Kujeen ollessa sisällä. Onneksi ei ollut Kujeen eka näyttely. Ei se ollut häkin lyttääntymisestäkään moksiskaan. Tosi reilu se akkeli. Kenelle tulee mieleen hyppiä häkkien yli, kun ei omaa ponnistusvoimaa ees sen verran, että siitä pääsis yli..

Kaivoin Kujeen siis häkistä ja harjoiteltiin vähän näyttelykuviota. Oma olo oli aika epätodellinen. Jännitys ja riemu Leelan kehässä olosta iski päälle ja siihen sekoittui vähän lisää jännitystä siitä, että piti vielä Kujeen kanssa mennä kehään. Meidän kehä meni vähän miten sattuu. Kujeella onneksi on aika hyvin muistissa mieten siellä mennään, koska mä olin vähän pihalla koko ajan. Tuomari tutki Kujeen maassa. Se meni hyvin. Kujetta ei kauheesti kiinnostanut, kun siinä seisoi ja antoi tuomarin kopeloida. Seisotus meillä meni kans kivasti.

Siinä vaiheessa ku mä sain VSP-ruusukkeen havahduin sen verran, että kysyin Pasilta, että jos nyt otetaan se yhteiskuva tuomarin kanssa, mikä Oulun näyttelyssä unohtui. Paitsi, ettei muisku löytäny mun kameraa. No muiskun sisko otti meistä muutaman kuvan, jotka on yhä siellä kamerassa.

Hyvillä mielin lähdettiin kotimatkalle. Tunnelmat oli aika voittoisat. Leela oli upea, Kuje oli upea, tulokset oli upeat... Kaikin puolin mahtava päivä. Tosi kiva nähdä taas pitkästä aikaa Pia, Pasi ja Vipu. Onnettelut vielä Vipun ROPista!

Lyhyt kertaus viime ajoista

Taas tullut niin paljon kirjoiteltua viime aikoina. Jonnekin aika vain hupenee ennenkuin huomaakaan. Viime viikkokin katosi ihan silmissä, tästä uudesta nyt puhumattakaan. Keskiviikkona käytiin lenkki Nugan kanssa. Torstaina vedin agilitytreenit omalle ryhmälleni. Perjantaina olin kouluttajien koulutuksessa, jonka veti Timo Rannikko. Lauantaikin katosi samassa puuhassa. Sunnuntai meni näyttelyssä. Sellainen perusrento viikkoa. Henkeä ei kerinnyt taas missään välissä vetämään.

Tämä viikko on kadonnut yhtä haipakkaa. Eilisiltana käytiin Kujeen kanssa agikentällä ja K kokeili miten tauon jälkeen sujuu. No Kuje on laiska flegumato, joka hakeutuu kohtuullisen hyvin putkeen. Sai K tehdä töitä, että sai Kujeen edes jotenkuten tekemään jotain muuta kuin haistelemaan maata.

Aman pennut: Astutus

Amanda on sijoituskoira eli se tekee yhden pentueen Kipalle ja siirtyy sitten minun omistukseeni. Halusin sijoituskoiran, koska kasvatusasiat kiehtovat minua, mutta en ollut mitenkään valmis itse kasvattamaan. Chilin pentueen myötä sain tutustua synnytykseen ja pentujen kasvuu, ja nyt Amandan kanssa pääsin kokemaan ihan astutuksenkin. Ystävällistä Amalta odottaa lauantaihin, että pääsen paikalle näkemään tilanteen.

Kiehtovaa hommaa tuo kasvattaminen. Länderien kanssa ei mitenkään kauhean helppoa. Jo pelkästään uroksen etsiminen näin pienestä rodusta on työn ja tuskan takana. Joutuu miettimään sairaustaustat, sukusiitokset, luonteet ja kaiken muun mahdollisen. Oli ihan kiva itsekin pohtia erilaisia mahdollisuuksia. Tosin se oli myös äärimmäisen masentavaa kun näki kuinka vähän vaihtoehtoja sitä lopulta on. Amandan sulhoksi valittiin Cello. Yhdistelmän kaikkein huonoin puoli on, että mun tekee ihan järkyttävän paljon mieli ottaa siitä pentu ja se nyt ei kerta kaikkiaan ole mahdollista. Voi miten äärimmäisen epäreilua.

Amanda tosiaan oli viikon verran Kujeen kanssa Kipan luona juoksu/seksilomalla. Lauantaina mentiin (Hellusen uuden matkailuvaunun kera) vaihtamaan Totoro Kujeeseen ja pohtimaan, että ottaako Amanda mukaan vai jättää vielä muutamaksi päiväksi. Amanda oli vissiin mua odotellut paikalle saapuvaksi. Sanoin sille, että haluaisin astutuksen nähdä ja niinhän siinä kävi, että ne Cellon kanssa napsahti nalkkiin vasta kun mä olin paikalla pällistelemässä. Sain kunnian rapsutella Amaa ja odotella sen parisen kymmentä minuuttia ennen kuin koirat irtosivat. Cello-reppana, kun on Amandaa matalampi, sai odotellessa pitää kenkiä takajalkojen alla.

Nyt sit odotellaan. Olen jo silitellyt Amandan masua ja kysynyt, että kasvaako siellä mitään. Minkäänlaista vastausta ei ole kuulunut. Eipä tässä auta ku odotella ultraa ja katsella kasvaako maha.

Blogging with a Purpose x2

Ensinnäkin suuret kiitokset Itulle, joka nimesi meidän blogin mukaan tähän. Tämä oli tosi kiva yllätys :)

Ja toisekseen kiitokset myös Anskulle, joka väänsi sääntöjä ja nimesi myös meidät :) Vähänkö nyt tunnen olevani spesiaali :D



Säännöt:

1. You have to nominate 5 blogs, which havent has awards before.
1. Anna tunnustus viidelle blogille, jotka eivät vielä ole tunnustusta saaneet.
2. Each of the blogs must have a purpose!
2. Valituilla blogeilla tulee olla tarkoitus, päämäärä.
3. The nominated blogs must make a link back to this page!
3. Tunnustuksen saaneen blogin on linkitettävä omaansa blogi, josta sen sai.
4. The logo from the award must be put on their blog and it must link back to this blog.
4. Tunnustuksen logo on laitettava omaan blogiin ja linkitettävä antajan blogiin.


Pohdiskelin tässä aikani ja päätin antaa tunnustukset seuraaville ländereille ja länderisteille:

1. Hugo
2. Lina
3. Astra
4. Mila
5. Jetti

Yritin muistella sellaisia perheitä joissa ois vain yksi länderi.

Seikkailu pitoinen loppu aika

Alkuviikko Totoron kyläilyreissusta meni aikas lekoisin fiiliksin, mutta loppuviikkoa kohden puuhailun määrä lisääntyi. Keskiviikkona käytiin porukalla lenkillä. Vieraana koirana matkassa oli Nuga, johon Totoro ihastui vallan kovasti. Kaksikko painalsi innoissaan leikkimään pitkin poikin kenttää. Hiukanko harmitti etei ollut kamera matkassa. Länderit jostain syystä aina viihtyvät Nugan seurassa ja Totski ei ollut poikkeus.

Lähdettiin käymään pikkuiltalenkillä kaupissa. Muuten ihan hyvä, mutta jossain vaiheessa minä sain valita mitä reittiä mennään. Kumma miten kaikki aina siihen suostuvat siitä huolimatta, että lopputulos on varma. Eksyttiin sitten aikas reippaasti. Oltiin iloisesti väärään suuntaan ku tuli vastaan kyltit. Varmaan ilman niitä oltaisiin päädytty vähintään Niihamaan asti. Lyhyt iltalenkki valoisassa olikin muutaman tunnin metsässä samoilu pimeällä.

Tostaina vedin elämäni ensimmäisen agilitytreenin. Siis virallisen sellaisen. Paikalla ei ollut kuin kaksi koirakkoa ja Totski, jonka olin ottanut mukaan harjoittelmaan busseilua. Meni poika ihan kivasti ekaa kertaa bussilla. Hienoista läähätystä kyllä oli, mutta muuten matka meni helposti.

Perjantaina kokeiltiin bussin lisäksi junaa. Bussiin poika käveli itse ja osasi suunnata oikeaan paikkaankin eli taakse. Torstaina varmuuden vuoksi nostin sen bussiin, mutta perjantaina kun matkassa oli kaksi koiraa ja matkatavarat niin ei paljon nosteltu. Meillä oli reilusti aikaa ennen junan lähtöä. Käveltiin kaupungilla ja Totski ihastuttu ihmisiä. Tuli huomattavasti enemmän ihmisiä juttelemaan kuin yleensä. En tiedä vaikuttiko Totoron söpö naama vai se, että oli vain kaksi koiraa. Ja olivathan ne aika suloinen pari Onnin kanssa.

Junalla Totski matkusti kuin olisi aina mennyt. Ei mulla koskaan ole yhdenkään koiran kanssa ole ollut junamatkailussa. Bussi on yleensä se vaikeampi. Juna on jotenkin paljon vakaampi eikä siitä ehkä kuulu niin paha metelikään. Sielläkin päästiin keskustelemaan kun joku nuorimies hyökkäsi Totoron kimppuun. Oikein perinteinen - miten kohdata länderi -tutustuminen. Ylhäältä, molemmat kädet ojossa, vähän selän takaa ja päähän suoraan kiinni. No Totskia ei paljon kiinnostanut siinä se seistä pönötti ja vähän ajan päästä istahti rapsuteltavaksi. Mutta joo.. kyseinen tyyppi oli koiraperheestä. Varsin mielenkiintoisia oli ja ei ihan kohdanneet mun ajatusmaailman kanssa. Eikä tulis mulle mieleen lähteä tervehtiin koiria noin.

Junalta mentiin Hellusen isovanhempien luo kylään ja oltiin siellä sit yötä. Totoro keräsi hienolla käytöksellään pisteitä. Ihan oikeasti mun tytöt ei kyllä käyttäydy läheskään noin hyvin. Totoro oli niin kiltti, melkein tekis mieli olla vaihtamatta koiria. Mutta vaan melkein. Onhan noissa tytöissä kuiteski oma viehätyksensä, vaikka osaavatkin olla varsinaisia ääliöitä sille päälle sattuessaan.

Arkista menoa

Täällä sitä ollaan palloiltu Tampereella. Tarkotus oli vähän puuhailla yhtä sun toista Totoron kanssa, mutta vähän on kaikki jääny. Maanantai meni lähinnä palautuessa viikonlopusta ja nyt ulkona sataa siihen malliin, ettei mitään huvita tehdä.

Totski on aika huomaamaton. Se menee tuossa joukon jatkona samaan tapaan kuin tytöt aiemmin. Oon käyttäny koko lössin yhtä aikaa lenkeillä. Totoro menee nätisti, vetämättä. Ylipäätään poika on tosi kiltti ja kuuliainen. Vähän se on yrittänyt saada Onnia ja Leelaa leikkimään, muttei kumpikaan ole lämmennyt.

Kun ollaan poissa, niin koirat on ollu hiljaa. Varsin leppoista menoa. Öisin nukkuvat vieressäni. Päivisin hengailevat samassa huoneessa. Semmoista normaali eloa. Vois kai useamminkin vaihdella koiria kun se on näin helppoa.

Lauantai-päivän tunnelmia

Mitäs muuta sitä lauantain piristykseksi puuhailisi kuin harjoittelisi agiliitoa ;)

Leelan tyylinäyte


Totoro menee kuin vanha tekijä


Onni rakastaa kontaktiesteitä


Julmasti vuoroaan odottelevat vangittiin häkkiin


Elmeristä ei ole kuvia, vaikka sen kanssa mentiinkin kontaktiharjoituksia. Ei pysynyt enää siinä vauhdissa kamera mun kädessä.

Kuva: Totoro ja Leela

Tässä ois Kipalle yksi kuva ;)

Vaihtokauppoja

Olipas kerrankin äärimmäisen hauska junamatka kun mentiin Kipalaan. Juttelin koko matkan ja esittelin Amandan ja Kujeen. Niitä sit kopeloitiin ees sun taas. Mittailtiin päitä, tutkailtiin häntiä, kuopsuteltiin karvaa ja höpistiin koirista. Mahtavaa oli! Kerta kaikkiaan hauskin matka varmaan koskaan. Olipa kiva saada kommenttia myös siitä, että luodaan läntsyille hyvää mainetta julkisilla liikkuen ja hyvinkäyttyvien koirien kanssa. :) Toivottovasti niin onkin.

Kipalaan annoin Kujeen hoitoon ja Amandan seksilomalle. vaihdossa mukaan lähti sitten Totoro, ettei tartte ihan länderitön olla. Tampereelta haettiin vielä Onni ja Leela. Nyt ollaan nelikon kanssa Pohjanmaalla.

Yllättävän sopeutuvaista sakkia, ei voi muuta sanoa. Olen aikas hämmästynyt miten mutkattomasti Totorokin sulautui porukkaan. Onni on ainoa joka oli pidemmältä aikaa sille tuttu. Ja Onni on ylipäätään aika helppo muiden koirien kanssa. Luulen, ettei se oikein pidä ländereitä koirina, sillä sitä ei niiden kommenvenkit ole koskaan haitannut. Aika paljon sekin on kuitenkin niitä nähnyt ja aina yhtä tyynesti mennyt. Elmeri on tosi kiltti, aika sählähän se on ja aina tunkemassa joka paikkaan. Myös kaikkien uusien koirien naamalle, haluaa ne sitä tahi ei. Leelakin on sulattanut nyt viime aikoina kaikki uudet tuttavuudet ihan tuosta vain.

Totskille tietysti kaikki on uutta ja ihmeellistä. Joskus aikoja sitten luin mistä lienee koirakirjasta, että länderit ovat hyvin sopeutuvaisia. No ainakin sen voi todeta Amandan, Kujeen ja nyt Totoron kohdalla. Ihan kuin se olisi aina ollut joukon jatkona. Laumakoiralle tietenkään ei ole kauhean vaikea olla mukana koiralaumassa. Eipä voi muuta kuin todeta, että äärimmäisen helppoa on ollut ja koputtaa puuta, että yhtä helppona jatkuisi meno.

Juoksunartut on %&€#€%

Juupa joo... Kuje on näemmä juoksuisena ihan haahu. K kävi eilen täällä kokeilemassa kontaktikapistusta Kujeen kanssa, mutta pikkuneidillä oli keskittyminen aikas hakusessa. Vaan se ei ollut mitään Amandaan verrattuna, joka järsi kaksi hihnaa poikki. Kun eihän hänen korkeutensa voi millään odottaa aidassa kolmen metrin päässä. Ei tokikaan kun Kujeen kanssa vaan puuhaillaan. ARGH!!! Kyllä teki mieli vääntää koira solmuun.

Kuje menee K:n matkassa niin nätisti (siis juoksuttomana). Sitä on ilo seurata. Kontakti on hyvä ja koira innokas. No kokeiltiin piruuttaan, että mites Ama. Namit suostuis ottamaan kädestä. Meni jopa esteen ihan kivasti. Ekalla kerralla ei pysähtynyt loppuun, mutta tokalla pysähtyi siihenki. Vaan ei kertaakaan Amanda vilkaissutkaan K:n silmiin. Ja heti kun namit oli syöty, Amanda juoksi mun luo. Ai miten niin se on mun perään??

Kaksi länderiä ja niiiin erilaisia. Toisaalta molemmissa on hyvät ja huonot puolensa. kaikesta ärsyyntymisestä huolimatta, kyllä oon ihan tyytyväinen molempiin tyttöihin.

Agilityrintamalla tiedossa kesäksi kaikkea uutta.

Suunnitelmat uusiksi. TAAS!

Pirun länderit! Onko elämäsi tylsää? Hanki länderi. Tai ylipäätään ota narttu. Ei tartte mietti mitään suunnitelmia, kun ne on pakko heti lennossa vaihtaa jahka onnistuu yhdenlaisen valmiiksi saamaan. Varsinki jos sattuu olemaan siinä sivussa uros tai pari. Tietenkin leikkaamattomia koko porukka.

Joopa. Tiedossa ois sekopäistä matkailua.

Tää on varmaan miljoonas blogimerkintä tänään.

Juoksupohdintaa

Kauan on juoksuja odotettu ja kun verta vihdoin tippuu (tyynylle) niin eikös juoksija olekin Kuje. Länderit aina onnistuu yllättämään mut näissä jutuissa. Tää nyt aiheuttaa hienoisia ongelmia. Onnia ei voi pitää samassa tilassa Kujeen tärppipäivien ajan. Sitä joikaamista ei kestä kenenkään pää. Mulla ei oo mahiksiksia viedä Kujetta nyt Ouluun. Elmerillä on yhä pallit, ja vaikka ne olisi jo leikattu niin Hellunen on muutaman viikon muualla töissä ja sinne ei voi Onnia laittaa.

Kirosin Kujeen juoksuineen ja sit oivalsin, että näyttelyiden kannaltahan se ajoitti juoksut oikein mainiosti. Ehtii just loppua ennen Jyväskylän näyttelyä. Ainakin toivon mukaan. Ei tiputtelun pitäisi olla enää siinä vaiheessa suurta. Eli jotain hyvääki.

Nyt ku sais hoitokuviot selväksi niin mikäs tässä ois ollessa.

Ripulirallia ja verisiä tyynyjä

Viikonloppu oli ja meni. Kauheen vikkelästi katos aika. Perjantai meni agitreeneissä. launataina agisähly ja sunnuntai töissä. Olipa taas niin rankkaa menoa. Ja olinpa oikee unelma tyttöystävä taas...

Perjantaina siis Hellunen tuli Tampereelle. Vaan olin ite siellä agitreeneissä. No sieltä kotiuduin sit muutaman tunnin päästä. Piipahdettiin pikaisesti kaupassa, lenkillä ja sit nukkuun, koska mun piti herätä aamulla töihin.

Lauantaina siis menin töihin ja sit tulin takas herättään hellusen heittään mut agisählybussiin. Hellunen jäi hoitaan koiria (ja siivoomaan ja laittaan ruokaan ja käymään kaupassa ja ja ja.....), mun hurvitella toimihenkilönä sählyturnauksessa. Pääsin sieltä takas ja sammuin melkein heti sänkyyn.

Aamuyöllä heräsin Elmerin tohinoihin. Sain sen eteiseen asti ja pannan kaulaan ku poika päätti ripuloida eteiseen. Just sain pelastettua muiskun kengät, mutta etiesen maton kävi huonsoti. Elmerin tyrkkäsin vessaan ja kaivoin Amandalle valjaat (sekin oli vähän löysämahainen ja oksenteli pari kertaa). Elmeri oli vääntänyt melkoiset kasat vessaan. Isosta koirasta tavaraa tulee... Sen hihna ui ruskeassa lammikossa. Vaihdoin toisen hinan ja kiikutin kaksikon pihalle. Siellä sit tavaraa riitti. Elmeri-reppana oksensikin kaksi kertaa.

Takas tullessa sain siivota eteisen ja vessan. Ihana löyhkä tulvi rappukäytävään asti. Vaan eihän nuo nyt mitään voi. Elmerikin ilmoitti sentään hädästä. Ei vaan kerrostalosta niin vikkelästi lähdetään ulos. Sitä paitsi onneksi suurin osa ripulista oli vessassa, joka on sentään helppo pestä.

Sammuin taas siivouksen jälkeen sänkyyn ja heräsin siihen, että Amanda putsaa Kujeen veristä pimpsaa mun tyynyllä. Mikäs sen iloisempaa kuin herätä nenä melkein verilammikossa? Meillä molemmat tytöt vuotaa aina niin tuhottomasti. Kun Kujeelle saatiin housut ja porukka täällä heräili, selvis, että juoksut on alkaneet jo lauantaina. Olivat vain syynänneet Amandan pepun ja todenneet ettei veri ole siitä lähtöisin.

Lähdettiin sunnuntain viettoon Ukk:lle lenkille. 2 urosta, 1 juoksuinen narttu ja 2 juoksutonta narttua. Vastaan tuli jonku verran irtokoiria ja muutaman kerran mietin, että Onni saattais rähistä. Ei Onni yleensä rähise, mutta juoksuinen narttu aina vähän sekoittaa paikkaa. Kaikki ohitukset meni kuiteksi ku oppikirjasta. Oli oikein kiva lenkki. Sen jälkeen saiki suunnata loppu päiväksi töihin.

Kuje angstailee agetreeneissä

Perjantaina Kuje oli agitreeneissä. Meillä oli kenttäkin aurattu. Ei tarvinnut kahlata lumessa. Tyttö oli ennen treenejä vetässyt sen Neun, joten aattelin, ettei se juuri nameille syty. No eipä kauheasti ollut lelun peräänkään. K sai tehtyä yhden hyvän radan. Vähän viilattiin valssin paikaan, kun Kuje meinasi karata liikaa edelle. Siihen ei sit keksitty oikein mitään vaihtoehtoista ohjaustapaakaan. Toinen rata ei enää mennyt. Kujetta kiinnosti enemmän lumen syöminen. Lopulta saatiin sille oikein tehty suoritus ja päästin lopettaan.

Päivän tähti oli K:n oma koira Laika. Voi jestas se meni nätisti. Mäkin pääsin ohjaamaan vikan rataharjoituksen Laikaa. Aivan ihana! Oli niin nautinnollista päästä pitkästä aikaa menee vähän pidempää radan pätkää. Amandan kanssa ollaan pari kertaa otettu Hellusen tekemiä esteitä, mutta siinä se sit harkkailu on mun osalta ollut.

Lauantaina selvis mikä Kujeella oli. Juoksut alkoi...

Nenänmurtaja ja varas

A-uts. Eipä sitä voi äskeisestä päivälenkistä muuta kommentoida. Hyvä jottei nenä murtunut. Kumarruin päästämään Leelaa irti kun Amanda tuli ja tyrmäsi mut. Se on taas ihan into pinkeänä ja purkaa sitä pomppimiseen. En kauheasti kiitellyt, mutta kiroilin oikein mehevästi.

Oli kiva katsella narttujen riemua juosta lumessa. Siis länderit juoksi, leikki ja peuhus ja Leela kipitti selän takana siististi. Sitä on niin hyödyllistä pitää irti. Ottaa oikein ilon irti vapaudesta. Onni ei päässy vapauteen kun se ois jumittunu terrierivaihteella taas jonneki. Loppujen lopuksi vaan tallusteltiin nopeasti kotiin eikä jäätykään nauttimaan kauniista päivästä ja napsimaan kuvia leikkivistä koirista, ihan vaan koska mun nenää särki (ja särkee yhä), eikä mulla sit toisekseen ollut kameraa mukana.

No kohta ois agitreenit Kujeen kans ja se oli ottanu tiskipöydältä jäisen Neu-pötkön ja vetänyt siitä puolet napaansa kun jätin sen pitkästä aikaa yksin keittiöön. Että eipä sit palkata namein...

On päiviä jolloin länderit on niiiiiiin kivoja.

Niin ja meillä meni putket tukkoon eilen. Elämä on kivaa ja auvoista.

Kaikki kotona

Eipä sitä olekaan aikoihin ollut meidän uusiolauma ykkönen eli Onni, Amanda, Kuje ja Leela kotona yhtä aikaa. Nyt on taas lauma koossa. Amsi tuli eilen Kipan kyydillä takas. Ekana tultuaan se kävi kukkoilemassa Kujeen edessä, joka ei tienny miten päin ois iloissaan ollu. Ja sit Kuiskiksen silmät putsattiin. Oli kaksi hyvin tyytyväisen näköistä länderiä. Joskus noi on niin omituisia, mutta hauska niitä on seurailla.

Kuje on ilmoitettu Jyväskylään ja Vaasaan näyttelyihin. Jyväskylään on ilmotettu myös Leela. Otettiinkin jälkimmäisen kanssa vähän harjoituksen poikaista eilen. Saapa nähdä kuinka meidän käy. Leela marssii ku paraatissa ja seisoo takajalat pehvan alla. Vaan liekkö tuo ekassa näyttelyssä niin nuukaa. Jos ei harjoituksella saada vähän viilattua tyyliä, niin sit harjoitellaan seuraavaa varten enemmän. Sikäli mikäli meillä muuten menee kivasti, että seuraava tulee. Toisin sanoen, jos Löllis inhoo touhua, niin ei me varmaan sen enempiä käydä, mutta jos se viihtyy, niin sit voidaan miettiä joku toinenki. Mua jännittää jo ny.

Kateellista kuvailua

Oi miksi kaikilla muilla on ihania digijärkkäreitä, mutta mä en vieläkään ole saanut omaani. Vasta kolme vuottako tässä on sellaisen perään haikailtu. *huoh* Ja vieläkään ei sellaista ole tulossa :( Ihan epäreilua.

Sain kokeilla isin ostamaan Olympuksen E-410 digijärkkäriä. Voi jestas se tuntui niin paljon kivemmalta kuin oma tylsä pokkari. Vähänkö tekis mieli ryöstää se ;)

Tässä vähän kuva satoa

Iloiset pääsiäisen toivotukset Oulusta

Päästiin hengissä ja ilman kommelluksia takaisin Kuusamosta Ouluun. Reissu oli rento ja melko yllätyksetön. ;D

Elmeri kunnostautui mökillä aukomalla ovia. Jopa lukittuja ovia. Isot koirat on niin kätsiä... Siinä kun Onni ja neidit saa aikaan vaan naarmuja oveen, niin Elmeri avaa oven raapimalla. Onneksi kenellekään ei tullut mieleen tuhota mitään.

Koirien päivät meni lähinnä leikkiessä. Kuje on vaihteeksi loputtoman energinen. Missä on se kiva rauhallinen koira, joka mulla yhdessä vaiheessa oli? Kysynpä vaan. Elmeri onneksi jaksaa leikittää tyttöä. Molemmilla piisaa virtaa ja sitä riittää niin paljon, että Onnikin pitää vetää mukaan leikkeihin. Pia olikin napannut aika tyypillisen kuvan Onnista ja Elmeristä repimässä lelua. Sitä nähtiin. Samoin kun Elmerin ja Kujeen leikkiä ja koko kolmikkoa kiskomassa samaa lelua eri suuntiin. Onneksi oli paljon leluja. Ainakin pari heitettiin roskiin tuhoutuneena.

Kujeesta huomaa, että sillä on vähän ikävä Amandaa. Poikien kanssa leikkiminen on kivaa, mutta ei ole ketään nuolemassa Kujeen silmiä aamuisin. Kyllä se niin on, että meillä tytöillä on omat juttunsa ja pojilla omat. Kuje on nyt vähän kolmantena pyöränä Onnin ja Elmerin kanssa. Vaikka se leikkiikin innoissaan, niin jotain selvästi puuttuu.

Lomamatkailua -osa onni on olla ystäviä

Lauantaina päätettiin lähteä lenkkeilemään n-elikon porukoiden kanssa. Ajateltiin, että annetaan poikien tutustua pihassa vähän toisiinsa ja jos pahalta näyttää niin jätetään Onni ja Elmeri sisälle ja mennään vain Kujeen kanssa. Siinä katseltiin mitäs Miki ja Vipu on mieltä Onnista ja Elmeristä. Hellunen kävi hakemassa sisältä vielä kännykkänsä ja laittoi oven lukkoon. Juuri siinä vaiheessa mulle tuli mieleen kiljaista, että älä laita ovea lukkoon ku avaimet on sisällä. Vaan myöhäistähän se oli.

Se ei oo ihan yks eikä kaks tavaraa mitä oon näillä yhteislenkeillä Pian ja Pasin kanssa hukkaillu, vaan avaimia ei ennen oo jääny. Siinäpä sit pohdittiin tilannetta. Porukat on Kuusamossa ja tulee vasta sunnuntaina. Meillä on kaikki tavarat sisällä, joten ilman niitä on turha lähteä ajaan kohti itää. Onni, ettei kukaan koirista jääny sisälle eikä meillä jääny mitään sähkölaitteitakaan päälle. Onneksi ihanat Pia ja Pasi lupas majottaa meidät yöksi. (Miljoonat kiitokset!!)

Niinpä suunnattiin lenkille. Ja otettiin kaikki koirat mukaan. Eipä ois uskonu, että matkassa on vaan yksi narttu ja loput kuusi on uroksia. Vaikka Miki ja Onni on sellaisia, ettei niitä paljon kiinnosta, jos kukaan ei suoraa ala päin käymään. Elmeriki on niin nuori ja väistää kiltisti jos sille joku uhoilee. Lenkki jäi vähän lyhyeksi ku piti käydä ostamassa kaupasta hammasharjat ennen kuin menevät kiinni.

Tultiin sit n-elikoiden kotiin juomaan kahvia ja koirat remuamaan. Vipu ja Kuje jaksoi vääntää ihan loputtomasti. Aina jostain päin taloa kuului miten ne kähisee ja painii keskenään. Oikee sisarukset. Ihana se on, että tulevat noin hyvin toimeen. Täältä mä nyt tätä naputtelen. Uusi päivä, uudet kujeet, uudet jännitykset...

Lomamatkailua - osa yllättävää junailua

Perjantaina hypättiin siis Kujeen kanssa junaan. Oli melkoinen yllätys törmätä siellä länderiin. Eipä ennen olekaan tullut oman rotuista koiraa yhtä matkaa junalla. Pikkupodengoihinkin törmättiin vasta Tessan kuoleman jälkeen.

Kuje murkkuilee miehille ja sehän sai hirveä slaagin konnarista. Sinänsä ymmärrettävää, että tyttö yleensä matkustaa häkissä Aman kanssa eikä sieltä kauheasti mitään nää. Kuje haukkui ja säntäsi penkin alle. Kiskoin sen sieltä ylös ja nostin syliin. Mahtava konnari, kun vitsaili ja otti tosi rennosti tilanteen. Antoi kädenkin Kujeen haisteltavaksi.

Meillä oli vaihto ja seuraavassa junassa Kuje ei edes huomannut konduktööriä. Matka meni yllättävän rattoisasti nukkuen, vaikka etukäteen vähän pelkäsin, että neiti voisi olla rasittava. Aika hyvin se on oppinut siihen, että matkustaessa nukutaan. Seinäjoella hypättiin autoon ja sitkuteltiin Ouluun.

Lomamatkailua -osa lähtö

Eilen lähdettiin junalla tyttöjen kanssa kohti Kipalaa. Ollaan muuten menossa Kuusamoon viikoksi :D Loogista siis lähteä ekaksi etelään päin... No syy on Amandan. Se jää tänne Kipan luo hoitoon. Tällä hetkellä ajaksi x. Katsotaan kuinka juoksut tulis, jos niitä nyt tulee. Kujeen kanssa jatketaan tänään Seinäjoelle, jossa hypätään Hellusen ja poikien (Onni & Emppu) kyytiin ja huristetaan kohti Oulua. Sieltä sit sunnuntaina jatketaan Kuusamoon.

Takaisintuloaikataulusta ei oo tietoa. Mä oon kyl sellainen reppumatkaaja. Kamat kasaan ja menoksi. Paluuta voi ihmetellä sit jossain vaiheessa. Vielä joku kerta jämähdän jonneki tuppukylään mistä ei pääse millään pois. Matkansuunnittelu on ihan yliarvostettua..

Kipalan pojat oli hurjan ilahtuneita mun näkemisestä. Oon vissiin nyt Aaskun, Cellon ja Totskin suosiossa. Varsinki Aaskis ja Löllö kiipeili kilvan syliin. Aloin jo miettiin dognappausta. Mä dognappaisin Totoron. Se voiski olla mielenkiintoista. Näinköhän Kuje tykkäis ku pelkkiä poikia kavereina? (Ei sillä, niinhän sil nytki on.) Ei Kipa varmaan huomais mitään ku jätän Amandan tänne vaihdossa. :D Voitais käydä moikkaamassa hyvin Totoron kanssa velipoika Vipuki.

Musta on niin tylsä mennä vaan Kujeen kanssa kahdestaan junalla. Silloin on aina niin orpo olo. Kun jo ilman Onnia junailu on outoa. Bussilla on ihan erilaista matkustaa vähemmällä laumalla. On vaan tyytyväinen, mutta junassa jotenki kaipaa sen koko lössin mukaan.

Uusi kasvoja ja partoja näyttelytreeneissä

Meillä oli eilen näyttelytreenit tas läntsyporukalla. Otin mukaan Leelan ja Kujeen. Ajattelin nyt jos vaikka saisi vähän Leelankin kanssa harjoiteltua ja veisi sen joskus Kujeen kanssa yhtä aikaa näyttelyyn. Harkinnassa on Jyväskylä ens kuussa. Vielä ois pari päivää aikaa ilmottaa.

Paikalla oli pari uutta länderiä Bianca ja Touho. Tai uutta ja uutta. Mulle uusi tuttavuuksia. Touho on Amandan emän veli ja oli ihan kiva nähdä sukulaiskoiria siltäkin puolelta Amandan sukua. Bianca on Danten pentu ja aivan kerta kaikkiaan suloinen. Mua harmitti tosi paljon, että jätin kameran kotiin. Porukkaa oli ihan kiitettävästi mukana. Ruutin pennuista oli Rekku ja Core sekä Toto, Enni ja Foxy.

Otettiin ensi alkuun vähän näyttelyharjoitus. Olin tuomarina ensin ja muisku kävi sillä välin tuomassa Amandan paikalle. Kun tuli mun vuoro ottaa koira, valitsin Leelan. Kyllähän se seisoi neljällä jalalla, mutta asennossa on kovasti toivomisen varaa. Käskin muiskun ottaa Kujeen häiriöksi. Silloinkin Leela jaksoi keskittyä mun kanssa touhuamiseen. Ravi oli taas paraatissa marssimista, mutta tulipa huomattua, että Leela pystyy keskittymään muhun hyvin, vaikka muisku ois mukana tai puuhailis jonku muun kanssa. Amanda odotti seinässä koko harjoituksen ajan ja lauloi.

Me ei ehditty kunnolla harjoitella kun jäähallilla oli peli ja meidät häädettiin pois. Mentiin sit siihen viereiseen Hakametsän koirapuistoon ja päästettiin koirat leikkimään. Paitsi ettei kukaan leikkinyt. Haistelivat vaan hajuja ja katselivat odottavaisesti ihmisiä, että mitäs tehtäis.

Seuraavana ois taas tiedossa ens kuussa läntsylenkki (kuun ensimmäinen tiistai, Kavelan uimahllin luona klo 18) ja seuraava treeni kerta päätetään sit lenkillä. Tervetuloa mukaan!

Länderilogiikkaa Kujeen tyyliin

Kuje ja Amanda kävi treenailemassa agilitya. Tai no Amandan kanssa otettiin vähän keppejä lähinnä, kun piti välillä saada Kuje tauolle. Keppien suorituksessa oli intoa, mutta ei varmuutta. Pieni ohjausharjoitus otettiin ja Amandan pyrki ensinnäkin varastamaan lähdössä ja karkas multa radalta K:n luo. Että meillä menee hyvin. No tuossa karkauksessa oli puolustukseksi sanottava, että Amanda (tuo ahne rakki) näki kun annoin namit K:lle ja säntäsi siis namien perään heti lähtöluvan saatuaan.

Harjoituspiirros. Kujeen ja K:n meno oli paljon parempaa. Vähän hämmentyneinä huomattiin, että mitä enemmän esteitä sitä paremmin Kuje menee. Ensin otettiin harjoitus jossa oli kolme hyppyä. Harjoiteltiin eteenlähetystä, niin että K ohjasi ja mä palkkasin Kujeen lelulla. Meni hetken aikaa ennenkuin onnistuttiin irottamaan Kuje k:n kädestä. Se hakeutuu niin tiivisti käteen kiinni, että se on vähän ongelmallista. Lisättiin rataan vielä yksi hyppy ja Kuje meni radan ihan täydellisesti. Kolmella hypyllä touhu takkusi aika pahasti, mutta neljällä käteen kiinnittymisongelma katos.

Kuje oli mennyt edellisillä kerroilla puolikkaita keppejä ja nyt kokeiltiin, että jos sen saisi paremmin keskittymään kun laittaa koko pitkät kepit. Sekin toimi. Kuje keskittyi selkeästi hommaan ihan eri tapaan kun lyhyillä kepeillä, eikä vaan ollut rynnimässä eteenpäin.

Päivän heikoin harjoitus oli sylikäännös. Kuje ei halunnut kääntää K:lle selkäänsä vaan kääntyi aina niin, että saattoi tapittaa kasvoja. Sitkeästi namille kääntelemällä K onnistui lopulta kiepauttaa Kujeen oikein. Tarkoitus oli ottaa toinen rata (harjoitus 2) sylikäännöksen avulla, mutta se ei tässä vaiheessa onnistunut. Ilman sitä harjoitus sujui hyvin. Muutaman kerran Kuje oli vähän hämmentynyt, mutta K onnistui siinä välissä käskyttää ja sai koiran oikeaan suuntaan. Kerran Kuje oli mennä hypyn ohi, mutta taas K sai sanallisesti Kujeen pysähtymään ja korjaamaan sitten liikeratansa hypylle.

Tosi kivasti menivät taas. Ja mä tykkäsin siitä, että K onnistui niin hyvin paikkaamaan Kujeen menon ennenkuin virhettä tuli. Voi olla, että jossain vaiheessa joutuu vähän kattomaan käskytyksen oikea aikaisuutta, mikä on mulle ittelleni ainakin tosi ongelmallista. Oman käskyt on aina myöhässä.

Seuraava kerta onkin sit joskus pääsiäisen jälkeen vasta. Ja silloin voisi varmaan lisätä radan pituutta kun kerran Kuje keskittyy selkeästi paremmin mitä enemmän esteitä löytyy.

Haasteita pukkaa

Arska haastoi mut vastaamaan seitsemään totuuteen.

1. Mä olen meidän porukan äijä. Mun tehtävä on pitää tyypit kurissa ja nuhteessa, mutta en tee mitään asian eteen, koska ne pystyy siihen ihan ite. Pidän huolen siitä, että homma toimii, vaikka en kauheesti puutu mihinkään. Päällikkötasoa nääs. Alaiset hoitaa noi asioihin puuttumiset.

2. Emäntä väittää että oon mammanpoika, mutta se ei pidä paikkaansa. Okei, kyllä itken sängyn vierellä, jos en sinne pääse, mutta sehän on vaan fiksua. Tajuavat nuo ihmiset tehdä mulle tilaa. Sitä paitsi tosi miehet osaa itkeä ja naiset tykkää tosi miehistä. Lisäksi mut joskus unohdetaan jonnekin ja sillon on paras itkeä, että mut muistetaan pelastaa.

3. Maailman parhaat ihmiset on miehiä. Se nyt vaan on niin. Tuun juttuun miesten kanssa, koska me voidaan yhdessä äijäillä, hakee puita ja tehdä muita miesten juttuja. Ei mulla nyt uroksiakaan vastaan mitään oo, jos eivät turhaan uhoile, mutta ihmismiehet on kaikkein parhaimpia tyyppejä. Varsinki juopot. Niiltä voi saada makkaraa. Tai vähintään rapsutuksia. On naisetki ihan jees, mutta niiltä puuttuu jotenki oikee asenne. Ne on ihan kivoja, jos antavat herkkuja, mutta niiden kanssa vaan ei voi äijäillä.

4. Mä tykkään ruuasta. Paitsi en kauheasti liotetuista nappuloista, enkä salaatista. salaatti on pupujen ruokaa. Tosi miehet syö mansikoita.

5. Tykkään agilitysta. Mun mielestä on kivaa viilettä radalla. Ainaki vähän aikaa. Se on rempsee harrastus. Ei oo niin nuukaa, meneekö yli vai läpi. Pääasia siinä on juosta mahdollisimman kovaa. Paitsi silloin jos ei jaksa. Sit voi mennä hiljempaa. Kaikkein ihanin este on puomi. Tai ehkä A. Toisaalta harrastan myös näyttelyitä ja ihan kivaa seki on. Saa nameja ja näkee ihmisiä. Oikeastaan kaikki harrastaminen on kivaa, niin kauan kun se on kivaa.

6. Koska mä oon meidän perheen äijä, niin kaikki lelut ja luut on mun. Ihmiset ei ihan tajua tätä asiaa. Juuri kun oon saanu kaikki haalittua ittelleni, joku tulee ja levittelee ne ympäri lattioita. Lisäksi noi kieltää mua ottamasta muilta tavaroita. Siis ne on mun ja tietysti mä saan ottaa ne. Jostain syystä meillä porukka ei niin suosiolla luovuta luita mulle. Amandalta saa aika helposti, mutta Kuje on yks ääliö ja jopa Elmeri on ruvennu sanoo vastaan. Leelalta on turha ottaa mitään jos ei oo tosi nopee. Ja sillonki syntyy kauhee huuto ja mekastus.

7. Kerran merkkasin pöydän jalat. Juttu meni niin, että Tessalla oli juoksut ja se pissas matolle. (Nartut ei viissiin niin välitä sisäsiisteydestä.) Ja muhan oli iha pakko merkata se pissa, koska kaikki juoksuidet pissat pitää ensin nuolla ja maiskutella ja sit ne pitää merkata. Dah, kaikkihan tän tietää. Mutta emäntä ei viissin tienny, koska se hermostui ihan kauheesti. Nykyään meillä nartut lähtee hoitoon just ku alkavat tuoksua ihanalle, eikä ne saa pissata sisälle, joten en sit enää merkkaile sisällä.


- Onni

Olen kuullut huolestuttavia huhuja siitä, että Amandan ois menossa kihloihin Cellon kanssa. Hmmm... Mun mielestä ei tota "pikkusiskoa" saa ihan kuka vaan uros, joten haastan Cellon kertomaan itsestään seitsemän totuutta. Niistä kihloista voidaan puhua sitten kun tiedän kuinka paljon luita ois mulle tulossa kihlajaismaksuina.

Perskärpäilyä

Mua on taas viime aikoina ottanut aivoon, kun Amanda on niin varjona mun perässäni. Kuje ja Onni on molemmat sellaisia, että niille kelpaa melkein ihminen kuin ihminen. Amanda taas on selkeästi vain mun koira. Viikonloppuna kun oltiin metsässä, niin neiti ei voinut mennä kutsusta Hellusen luo kun piti törröttää mun jalan vieressä. Onhan se omalla tavallaan ihanaa, että huomaa kuinka tärkeä sitä tuolle otukselle on, mutta viime aikoina on taas mennyt vähän yli. Suurin syy on varmaan siinä, että Kuje aloitti harrastamisen ja Amandan pitää kokoajan yrittää varmistaa, että jos nyt huomaisin sen ja ottaisin mukaan.

Mä odotan niin, että sillä alkais juoksut ja saan viedä sen hetkeksi Kipan luo. Tulee vähän taas järkeä päähän. Oltuaan hetken aikaa hoidossa, Amanda jotenki havahtuu siihen, että maailmaan mahtuu muitakin kuin mä. Ainakin yleensä niin on käynyt. Eihän sitä koskaan tiedä.

Amandan perskärpäily on kaiken kaikkiaan aika pientä, koska se ei ole mitenkään mustasukkainen. Vaikka sitä selkeästi harmittaa, että Kuje pääsee mukaan, se ei kuitenkaan kohtele Kujetta mitenkään toisin. Aikoinaanhan Tessa oli ihan järjettömän mustasukkainen ja se oli ongelmallista. Sen jälkeen olenkin ollut vähän varovainen tuolla saralla. En halua kenenkään omivan mua niin, että siitä tulee ongelma.

Kujeen agiharkat

Meillä oli eilen myös Kujeella pienet harkat. Harjoiteltiin keppejä ja ohjaamista. Mukana oli myös K:n oma koira Laika, johon Kuje pääsi tutustumaan. Keppien kanssa oli vähän ongelmaa, kun Kuje on sitä mieltä, että kaikki pitää tehdä täysiä. Keppien ohi voi vaikka juosta mahdollisimman kovaa. Vähän aikaa harjoiteltuamme saatiin ihan kohtuullisen toimiva ratkaisu. Kuje oli hihnassa ja minä hidastan sen etenemistä niin, että se ei pääse säntäämään vain eteenpäin. K onnistui vetämään Kuje kepit varsin hyvin, kunhan oltiin ensin saatu vauhti hidastumaan järjelliseksi.

Harjoituspiirros. Ohjausharjoituksia oli pari. Ensimmäinen sujui hyvin. Aloitettiin niin, että lelu oli kädessä ja lensi palkkana. Hävytettiin sitten lelu piiloon. Toinen olikin vaikeampi kun Kujeen olisi pitänyt kuunnella. Vähän aikaa takuttuamme, keksimme houkutella lelun avulla Kuje toisen hypyn yli ja menihän se lopulta oikein.

Kuje keksi välillä melkoista päänvaivaa, mutta K:lla on siihen silti hyvä ote ja kaksikkoa on ilo seurata.

Maaliskuun läntsylenkki

Taas oli kuukauden ensimmäinen tiistai ja lenkkeilyn aika. Kyllä noi lenkit vaan joka kerta on yhtä virkistäviä. Pääsee höpiseen ländereistä ja nauttiin hyvästä seurasta :D Hauskaa oli taasen. Mukana oli mun tyttöjen lisäksi Enni ja Foxy sekä Dante. Tällä kertaa suunnattiin UKK:lle ja päästetiin siellä sit koirat irti. Alkumatkan rähinöistä, keskivälin nätin irtiolon kautta, hiljaiseen hallittuun loppumatkaan. Aikas tyypillinen länderimeno siis. ;) Ois ollu rotuuntutustujilla hyvä sama nähdä millaisia länderit on.

Harmittelin vähän, kun ei kameraa tullut matkaan. Ois riittäny muutamaksi hetkeksi vielä valo. No ens kuussa saattaa olla vielä valoisampaa.

Oli kiva päästä juoksuttaan koiria irti. Onhan noi mun otukset paljonkin vapaana, mutta se on kiva, että saavat välillä eri seuraa. Alkaa jo riittää sen verran hyvin valo ulkona, että pääsee sellaisille reiteille, että irtipito on mahdollista.
Kiitoksia taas mukavasta seurasta ja ens kuussa uusiksi!

Näyttelyharjoitukset ois ensi viikon keskiviikkona puoli viideltä jäähallin luona, jos ei muutoksia ilmaannu.

Estekokoelma laajenee

Hellunen teki Kujeen synttäreiden kunniaksi kaksi hyppyestettä.



Viime viikonloppuna estekokoelma karttui muurilla.



Jos meno jatkuu tälläisenä, voidaan ensi kesänä järjestää kisat Hellusen pihalla :D

Elmerin kehitystä

Palautuessaan Helluselle Elmeri oli laiha, lihakseton ja huonotapainen.



Elmerille tehtiin ruokaremontti. Kiitokset ohjeista Kipalle! Ja sille asetettiin rajat. Ei se vieläkään mikään tottelevaisin yksilö ole ja sähläenergiaa piisaa. Hämmästyin kun katsoin miten paljon poika on muuttunut parissa kuukaudessa. Sillä on lihaksia ja muutenkin on poika muuttunut paremman näköiseksi.



Alunperin olin vähän epäileväinen sen suhteen, että mitä mahtaa yhteiselosta mun koirieni ja Elmerin kesken tulla. Onneksi koko joukko on sopeutuvaista ja niistä on muodostunut mukava lauma. Olen aina pitänyt itseäni pienten koirien ihmisenä, mutta Elmerin tultua, sitä on joutunut myöntämään, että isoissa koirissa on oma viehätyksensä.

Oli mukava kuulla, että paitsi ulkonäöllisesti, myös käytöksen puolesta Elmeri on parantunut huimasti palattuaan Hellusen luo. Siispä oli Elmerin onni, että Hellusen exälle iski allergia. Saapa nähdä kuinka tällä hänen ottamalleen uudelle koiralleen käy.

Vastaus Aasan haasteeseen

Mut on haastettu! Hyökkäykseen joukot... Ööö.. ai ei ollu leikki? No onko se syötävää? Näytä, näytä! *pomps* *loiks* bojojoing* Ai pitää vaan kertoo juttuja. Vähänks tylsää...

1. Maailman paras juttu on leikkiminen. Sen keksijä on puhdas nero ja mä fanitan sitä ihan täysillä. Leikkiminen on monipuolista, sitä voi tehdä yksin tai kaverin kanssa, lelulla tai ilman. Leikkikaveri voi olla ihminen tai koira.

2. Tyhmintä sen sijaan on, että joskus meille tulee kylään ihmisiä. Miksi me ei vaan voitais mennä muiden luo? Miksi niiden tarttee tulla MUN pihalle tai MUN kotiin? En tajua. Kaikkein tyhmintä siinä on, että mami kieltää mua haukkumasta. Siis haloo!! Meille tunkeutuu vihollisia ja muka pitäis ihan sanomatta niellä koko juttu. No ne on ihan okei vähän ajan päästä ja ei meille kai nyt niin kauheita tyyppejä oo oikeastaan tullu, mut parempi ois jos pysyisivät poissa. Tai toisivat ainaki nameja mukanaan...

3. Mä tykkään nameista, mutta silti parempaa on lelut. Namit kuluu heti ku ne syö, mutta leluilla voi leikkiä, vaikka kuinka kauan.

4. Musta on tosi tylsää katsoa kuinka mami leikkii Amandan kanssa. En sano, että oisi kade tai jotain, mutta musta on tosi väärin, että mun pitää odottaa ja ne vaan leikkii keskenään, vaikka mä oikeesti leikin ainaki miljoona kertaa paremmin ku Amanda.

5. Kyllä mä silti rakastan sekä Amandaa että mamia ja kaikkia muita meidän perheessä ja uusioperheissä. Onnia ja muiskua ja Leelaa sekä Elmeriä ja Hellusta.

6. Mun mielestä on ihanaa ku aamulla Amanda aina putsaa mun silmät. Onhan se vähän silleen mammailua, ja vähän mua nolottaa myöntää sitä, mutta se on silti ihanaa.

7. Mulla ei oo oikeastaan lempilelua. Kunhan se on pehmeä ja sitä voi repiä yhdessä jonku kaa ja sitä voi hakea ja heitellä ja kunhan se on mulla niin se on kiva.

Kuje

AI niin, mä saan haastaa lisää tyyppejä vastaileen. No haastan Pajun, koska se on juuri saanu vauvoja ja sillä on varmaan tylsää ja se tarttis lisää puuhaa sekä Welmun, jolla on melkein yhtä ruskea naama kuin mulla.

Kuje aloitti agilityn

Hellunen teki viime viikonloppuna Kujeelle pari hyppyestettä synttärilahjaksi. Siitä kai voi sanoa, että harrastus on nyt Kujeenkin kohdalla pyörähtänyt käyntiin. Tosin se ei tule minun ohjattavakseni vaan lainakoiraksi kaverille, joka menetti oman koiransa autoimmuunisairauteen.

Tiistaina mentiin kentälle kokeilemaan tuleeko K:n ja Kujeen yhteispelistä mitään. Enpä olisi uskonut miten helposti pikkuneiti lähtee ihan vieraan ihmisen matkaan. Onhan se ahne, mutta työhalu vähän yllätti. Kun tarjoitui mahdollisuus tehdä jotain, niin Kujehan tarttui tilaisuuteen innolla. Ja siinä vaiheessa kun repusta kaivettiin lelu, pikkuneiti olikin valmis siirtymään ihan K:n koiraksi.

Meillä ei ollut mitään varsinaista suunnitelmaa päivän varalle, kun tarkoitus oli vain kokeilla miten yhteispeli lähtisi käyntiin. Ja sehän toimi paremmin kuin hyvin. Pari kertaa Kuje kävi tuomassa lelun mulle K:n sijaan, mutta muuten se pysyi K:n matkassa. Kokeiltiin pientä hyppysuoraa ja kaivettiin kontista pussi. Käärittiin pussin suuta vähän lyhyemmäksi. Aluksi kohotin pussin suuta, K:n ohjatessa Kujetta ja lopussa Kuje innostui pussista niin, että meni sitä ihan omaksi ilokseen meidän pohtiessa muita juttuja.

Vähän se kirpaisi, katsoa miten mun lupaavin otus menee toisen matkassa, mutta luulen, että tämä on tähän väliin kaikkein paras ratkaisu. Meillä ei Amandan kanssa ole yhteispeli vielä ihan selvillä vesillä. Haluan antaa Onnille mahdollisuuden harrastamiseen vielä ennenkuin se jää kokonaan eläkkeelle. Kolmen ihan erilaisen koiran ohjaaminen on mulle mahdottomuus. Se on vaikeaa jo kahden koiran kanssa (Amanda ja Onni). Kuje on niin eri planeetalta, että aivoni kerta kaikkiaan nyrjähtävät kun yritän vaihtaa ohjaustyyliä sen kanssa.

Torstaina meillä oli oikeat treenit ja teemana oli valssiharjoitukset. Harjoituspiirrokset. (Musta nuoli on koira, punainen ohjaaja) Olikin ihan mielenkiintoista päästä kouluttajan pallille. Näki vähän eri näkökulmasta agilitya ja se osoittautui hirveän hauskaksi.

Ensimmäinen harjoitus aiheutti K:lle vähän päänvaivaa ja sitä piti hioa useamman kerran, ennenkuin valssi sujui. Siirsimme esteet ihan vierekkäin, ettei Kujeella ollut mahdollisuutta luikahtaa niiden välistä ja sen liikerata meni oikein, valssi vain jäi vähän puolitiehen kun K ei ehtinyt oikeaan paikkaan. Lisäksi meillä oli vähän pohdintaa siitä mikä olisi toimiva palkka. Valssi esteen takaa meni nappiin heti. Se oli selvästi helpompi ja siinä vaiheessa onnistuimme keksimään parempia palkkaustyylejäkin.

Kujeella on palkkana nameja ja lelu. Välillä minä heitin lelun jostain vierestä Kujeen eteen, että K sai keskittyä paremmin pelkkään ohjaamiseen. Välillä lelu oli K:lla. Namit kiinnostivat enemmän tällä kertaa ja Kuje hakeutui aika tiukasti käteen. Pitänee harjoitella vielä namikuppia, että saadaan namipalkkakin vähän kauemmas.

Kolmannessa harjoituksessa helpotettiin taas alkuperäisestä sen verran, että laitettiin esteet niin lähekkäin, ettei Kujeella ollut mahdollisuutta luikahtaa niiden välistä. Ensimmäisellä kerralla keskityttiin vain siihen, että Kuje kiertää esteet oikein. On se aika nopea oppinen. Neljännessä harjoituksessa jouduttiin hiomaan K:n sijoittumista. Lisäksi tuli huomattua, että Kuje ei oikein ymmärtäny, että jos tullaan vinosti hypylle niin sekin yli voi mennä. Otettiin sitten pelkkää vinoa tuloa lelupalkalla.

Oli hauska päästä pomoilemaan. "Siirry vähän sinne päin." "Nosta kättä vähän ylemmäs." "Kokeilepa tällä kertaa palkata namilla." "Vaihda lelu toiseen käteen." Samalla sai katsella miten kivasti K:n ja Kujeen yhteispeli sujui. Mulla oli oikein kivaa ja näytti siltä, että muillakin oli. Tästä on hyvä jatkaa.

Kuje 1 vee

Onnittelut myös kaikille muille M-laisille!

Parhaat kamut

Keppihullua porukkaa

Kepin heittäminen ei jätä ketään kylmäksi


Ja jos ei satu saamaan heitettyä keppiä, voi tyytyä pureskelemaan jotain toista maasta löytyvää.


Aikas ihana poppoo tää on :)

Matkailun mukavuuden osa miljoona

Tyttöjen kanssa harrastettiin taasen bussimatkailua. Vanhoja konkareitahan nuo molemmat on sen suhteen. Asemalla osasivat edustaa, olivat rapsuteltavina ja kävivät nuuhkimassa vieraita. Bussissa molemmat suuntasivat heti taakse ja asettautuivat jalkoihin makoilemaan. Kuje on keksinyt seikkailemisen, joten jouduin sitomaan hihnat varmuuden vuoksi penkkiin. Yhden kerran heräsin nimittäin siihen, että Kuje oli parisen penkkiä edempänä tutkailemassa jotain jänniä hajuja.

Olin taas ihan kuollu, joten simahdin siihen penkille. Jossain vaiheessa bussiin tuli nainen kolmen pienen pojan kanssa. Tulivat taakse ihan meidän eteen ja viereen. Seuraavan kerran heräsin siihen, kun yksi pojista paukuttaa pehmolelulla Kujetta päähän. Kuje tuijotteli lelua kiinnostuneena, mutta ei reagoinut sen enempää. Amanda makoili vieressä ihan rauhallisena. Koska kumpikaan ei sen kummemmin stressannut, suljin silmäni uudelleen ja annoin äidin hoitaa lapsensa kauemmas.

Heräilin välillä siihen, että poika tupsahti siihen koirien viereen, mutta koska tytöt eivät välittäneet, en jaksanut edes avata silmiäni. Yllättävän rennosti ottivat pojan. Kumpikaan ei kuitenkaan ole yhtään tottunut lapsiin, joten en olisi kummastunut jos olisivat vaikka murisseet. Amanda stressaantuu noista kahdesta paljon helpommin uusissa tilanteissa, mutta sekään ei ollut moksiskaan. Nukkui ihan tyytyväisenä ilman merkkiäkään stressistä. Itseasiassa hankalampaa olisi ollut jos mukana olisi ollut Onni. Se olisi halunnut tervehtiä lapsia, yrittänyt viedä lelun ja kaikkea muuta onnimaista.

Pitkästä aikaa agitreenin tapaista

On jäänyt agility aika vähälle viime aikoina. Amandan kanssa odotellaan juoksuja, Onni taukoilee muuten vaan ja Kujeen kanssa ei oikeastaan olla vielä aloitettukaan. Kaivoin tänään pitkästä aikaa kontaktikapistuksen ja tikut esiin. Onni on Elmerin seurana, joten mukaan otin vain tytöt.

Säädin kontaktiesteen mahdollisimman matalaksi. Palkaksi mukana oli lelu ja muutama nami. Ensin treenivuoroon pääsi Amanda, joka yllättävää kyllä pysyi hyvin paikoillaan ja pysähtyi kontaktille. Palkkasin ensin pari kertaa namilla ja sitten vaihdoin leluun. Vauhti kiihtyi ja innostus lisääntyi.

Vaihdoin vuoroon Leelan, joka oli niin suloinen. Se oli aivan innoissaan ja selvästi muisti, että tätä leikkiä oli ennenkin leikitty. Palkkasin Leelan vain nameilla. Ja jätettiin treeni vain kontaktien harjoitteluun.

Kuje oli odottanut vuoroon hyvin malttamattomana ja ihan turhan äänekkäänä. Kevythäkki on valitettavasti Kristiinassa, joten en voinut ottaa sitä Kujeelle odottelupaikaksi. Kävi mielessä useaan otteeseen. Paikoilleen neiti jäi nätisti ja pysyikin siinä suhteellisen hyvin. Mutta jestas se on hirveä tykki. Ampuu pari kertaa esteen yli kun ehdin hädin tuskin henkäistä vapautuskäskyn. Jäin vaan hölmistyneenä tuijottamaan. Kaksi hallittua, hidasta ylitystä namipalkalla ja uudelleen Kuje vähän kauemmas esteestä. Nyt se pysähtyi loppuun ja sinkosi heittämääni leluun. Pieni leikitys, lelu taskuun ja Kuje pomppii taskuun kuin ääliö.

No ainakin se tykkää palkasta. Joten vaihdoin heittämisen siihen, että jätin lelun esteen eteen. Käsky koskettaa yläkontaktia ja Kuje sinkoaa kohti lelua. Eiiiiiiiiiiiii! Pysähtyi ja tuli takaisin. Palautin Kujeen alkuperäiselle lähtö paikalle ja uudestaan käsky koskea yläkontaktiin. Tosi nätisti pysähtyi siihen, ylimeno lupa ja tiukka käsky pysähtyä alakontaktille. Arvatkaa pysähtyikö. Pysähtyi sekunniksi, vetäisin henkeä ja irtosi lelulle. Seuravaa kerta onnisui vähän paremmin ja jätettiin homma siihen.

Kokosin tikkukepeistä kujan ja otin sitä Amandalla uuden käskyn kera. En tiedä opitaanko me keppejä ikinä, mutta yritetään nyt tälläistä. Vaihdoin Amandan Kujeeseen ja tykki karkasi kädestä. Ne on niin erilaiset. Ihan kauheeta yrittää sompailla kahden kanssa. Vaihdoin Kujeen takaisin Amandaan ja en osannut yhtään. Vaihto takaisin Kujeeseen ja just ja just muistin miten sen kanssa toimia. Otin pari kertaa vielä kontaktit ja ne meni ihan kivasti. En tajua miten Kujetta ikinä voi ohjata. Ehkä pitäisi suosiolla etsiä sille joku osaavampi.

Varmaan tunnin verran siinä ehdittiin olla lenkkeineen ja sitten tuli pimeää. Lähdin vielä Bennyn ja Bennyn omistajan kanssa lenkille. Leela jäi kotiin ja vaan läntsy pääsi mukaan. Annoin Kujeen Bennyn omistajan talutettavaksi. Hän sai harjoitella millaista olisi kahden koiran kanssa. Kuje varmaan menee jossain vaiheessa testikoiraksikin Bennyn luo muutamaksi päiväksi. Hmm.. Pitäisi varmaan harkita myrkytysmaanantaita, kun sekin on tässä lähestymässä. Sit pitäisi keksiä vain lopuille koirille päiväpaikka. Jos Onni ois sillon Elmerin seurana, niin jäljelle jäiis vain Ama ja Leela. Paitsi jos Amanda tekis ihmeen ja aloittaisi juoksunsa. Mitä ei tuu tapahtuun, koska se yleensä pitää ne just huonoon aikaan. Taitolajipa sekin.

Helmikuun läntsylenkki ja muuta

Tiistai oli taas helmikuun ensimmäinen sellainen ja länderilenkin aika. Käytiin ensin kiepahtamassa pieni lenkki. Aika lyhyt tällä kertaa ja koiratkin olivat kiinni koko matkan. Lenkin jälkeen vedettiin pienet agitreenit. Näkyy jo monissa treenaamisen vaikutus. No kaikissa oikeastaan, vaikka taitavin taisi olla ensikertalainen Enni. Kerta kaikkiaan upea ravaaja. Päivän kaunein ravi. Oikein meni kylmät väreet käsiä pitkin, kun sen menoa katseli. Niin kaunis.

Kujekin ravasi yllättävän nätisti. Mulla oli Amandakin mukana, mutta se on sellainen vanha konkari, että meni ilman ongelmia. Ei tosin Aman kanssa tullut kokeiltua pöytää. Meillä oli tällä kertaa oikein miestuomarikin :D Kivaa oli taasen.

Lenkin ja treenin jälkeen Kuje ekana kotona kaivoi lelut esiin ja alkoi hyörimään. Ihme energiapakkaus. Saatiin sitten Nuga emäntineen iltalenkkiseuraksi. Amanda ja Kuje saivat painaltaa vapaana Nugan kanssa. Oli oikein kätevää. Juoruttiin vieressä ja katseltiin tyttöjen menoa. Kätevä tapa väsyttää koirat. Tai niin luulin...

Mulla oli taskut täynnä nameja, joten saatiin vähän pieniä temppuilutreeniä. (Jestas mun läntsyt on kauheita kerjureita..) Loput namit heiteltiin maahan ja annettiin koirien etsiä niitä sieltä.

Ja kun tultiin sisälle, mitä tekee Kuje? Hakee lelun ja alkaa riehua...

Viikonlopun lumirieha

Viikonloppu oli ja meni. Taas oltiin kakkosuusiolauman kanssa koossa. Kujeesta ja Elmeristä oli tullu mitä parhaimmat kamuset. Nyt niiden menoa on ilo seurata. Teki hyvää tuo yksityisviikko niiden suhteelle.

Sunnuntaina päästiin nauttimaan lumileikeistä ja koirat totisesti nauttivat. Ihan kiva lauma niistä hitsautuu pikkuhiljaa.

Kepin heittoa




Koko lauma yhdessä

Kysymyksiä blogin lukijoille

Tätä blogia lukee varmaan muutama länderin omistaja, joten esitän teille muutaman kysymyksen.

Miksi länderi?
Oletko tyytyväinen valintaan?
Onko seuraava koira mahdollisesti läntsy vai joku muu?


Ja saavat myös länderittömät vastata omasta rodustaan. Joko kommentteina tai pohdintoina omaan blogiin.

Voi olla, että tämä saa yhtä suuren vastaus tulvan kuin edellinen kysely, mutta kannattaapa yrittää...

Uusiolauma kakkosen menoa ja säätöä

Onnihan oli viime viikon Elmerin seurana Kristiinassa. Viikonloppu
vietettiin yhdessä kaverini mökillä Rymättylässä. (Onneksi heillä ei
ole koiria..) Ihan ensikohtaamisella huomasi, että koirat alkaa jo olla
tuttuja. Kujekin on lopettanut purraamisen ja vaihtanut sen
leikkivaihteeseen. Elmeri ja Kuje leikkivät vähän väliä. Siinä alkoi
kaksijalkoja jo kovasti touhu kyllästyttää kun mökki ei mikään
jättikokoinen ollut ja leikkimistä piti tietysti harrastaa sisällä.



Olen tottunut suurempaan porukkaan ja tiedän kyllä mitä, että elo ison lauman kanssa on erilaista. Sitä on syytä ottaa erilaisia asioita huomioon. Esimerkiksi ruoka on aihe, joka aiheuttaa joskus närää, samoin lelut. Onni on kiihkeä molempien suhteen. Ei siis kannata heittää Elmerin lelua Onnin päähän, jos ei välttämättä halua aiheuttaa tappelua. No lelun ollessa jo ilmassa tajusin, että virheliike. Sääli, ettei se pysähtynyt ajatuksen voimasta vaan kopsahti Onnin päähän. Seurauksena oli Elmerille pieni reikä korvaan. Toinen tilanne tuli Elmerin sännätessä ahtaassen tilaan toisen herkulle. Molemmat tapaukset olisi saanut ennalta ehkäistyä ihan pelkästään ajattelemalla vähän enemmän. Joskus sitä vain on niin tyhmä. Onneksi Elmerin korva umpetui äkkiä.

Kujeen ja Elmerin leikkimisten suhteen annan Amandan valvoa, etteivät leikit mene liian rajuiksi. Helpompaa sillä tavoin. Tällä viikolla Kristiinaan pääsi Kuje, vaikka epäilin, että nuoriso ei muuta tee kuin ajaa Hellusen hulluksi leikeillään. Hyvin siellä on mennyt ja leikit pysyneet kohtuudessa. Muuten koirat ovat kyllä ääliöitseneet ja olleet korvattomia lurjuksia. Kuulostaa siis meno varsin tavalliselta. Onni ja Amanda sen sijaan ovat kuin kaksi enkeliä. Reilu jako :D

Näyttelyarvostelu täyttä hepreaa

Lauantaina suunnattiin Turun näyttelyyn. Raahasin Hellusen mukaan kepoilemaan ja tutustumaan näyttelytoimintaan. Täytyy sanoa, että aikas upea kepo oli. Ehti jossain välissä jopa kuvata mun ja Kujeen menon. En ite ollenkaan hoksannut edes moista. Olin ennen kehää vissiin vähä hermostunu.

Paikalla oli 12 länderiä. Ihan kunnon joukko. Uroksia oli 3 ja loput narttuja. Norjalainen tuomari jakoi melkoisesti sinisiä nauhoja, muutaman punaisen ja vain kolme vaaleanpunaista. Onnittelut erin saaneille ja erityisesti pitää kehua Toton hienoa menoa. Kyllä on meidän näyttelyharkoista ollut hyötyä, kun poika nappasi ROPin. :D Onnittelut Totolle ja Sirpalle!

Urosten jälkeen oli narttujen vuoro ja Kuje sai aloittaa. Jännäsin kovasti, että miten ravaaminen sujuu. Selvästi meilläkin harjoittelusta on ollut hyötyä, sillä Kuje meni tosi nätisti.


Ländereillä pöytä on yleensä aika vaikea paikka. Tämä tuomari tykkäsi ronkkia koiran hampaat oikein pohjia myöden. Kuje on onneksi tosi rento pöydällä. Meillä on tähän mennessä jokaisessa näyttelyssä aina pöydällä olo sujunut kaikkein parhaiten. Toivottavasti ei tuliskaan mörkökautta.


Seisottaminen oli ehkä meidän huonoin osuus. Ei sekään nyt ihan surkeasti mennyt, muttei mitenkään erityisen hyvinkään. Syöttelin varmaan viitisen namia siinä samalla ja onnistuin joka kerta palkitessani saamaan Kujeen liikahtamaan. Ois ehkä voinu jättää palkkailut väliin, mutta aattelin, että onpa nuoremlle koiralle kivempi mieli kun ei tartte ihan tylsänä seistä.

Huomatkaa hieno uus takkini ;)

Kuje sai tulokseksi taas H:n. Junnunarttujen paras oli Kujeen sisko Flii. Onnittelut Fliille! Onnittelut myös Ruutilla ja Annulle VSP:stä! Oon ihan tyytyväinen meidän päivään. Oma tavoite tuli saavutettua eli ravaaminen meni hyvin.

Tässä vielä Kujeen arvostelu, joka on ihan käsittämätöntä kieltä. (Klikkaamalla pitäis suurentua)

Jos joku osaa kääntää, niin otan käännökset kiitollisena vastaan :D

Kujeen kanssa koiria tapaamassa

Meillä oli taasen läntsyporukan kanssa näyttelytreenit. Paikalla oli vieraana tuomarina Nugan omistaja ja Nugan lisäksi paikalle ilmaantui myöhemmin kaksi harjakoiraakin sekoittamaan pakkaa. Tällä kertaa meillä oli myös ihan oikea pöytä, joten saatiin harjoitella pöydällä olo oikein kunnolla.

Kujeen liikkeet on surkeat. Okei oli kylmä ja varmasti maassa oli paljon mielenkiintoisia tuoksuja, mutta silti. Äh ja pöh! Saapa nähdä kuinka lauantaina sujuu. Meillä on nyt tavoitteena sitten hyvät liikkeet. Kuje liikkuu halutessaan nätisti, mutta viime aikoina ei haluja ole ollut kuin nuuhkimiseen. Eipä siinä muuta kuin treeniä vaan lisää.

Kuje sai näyttelytreenien jälkeen riekkua Nugan ja Bennyn kanssa. Käytiin pieni lenkki ja annettiin koirien peuhata keskenään. Loppujen lopuksi siinä vierähti iloisesti kolme tuntia ulkona. Niin se aika kiitää ystävien seurassa. Oli vain niin hauska katsoa koirien leikkiä.

Onnikin on kuulemma innostunut leikkimään Elmerin kanssa. Yllättävän leikkisiä nämä mun otukset on. Onhan se mukavaa, että nauttivat olostaan.

Myrkyttäjiä paossa

Mikä ihme siinä on, että joka kerta kun...
- koirat käyttäytyvät kuin lauma paviaaneja
- olet itse äärimmäisen kiukkuinen
- raahaat miljoonaa pussia ja reppua
- olet hikinen ja huonosti pukeutunut

... joku pysähtyy kysymään rodusta.

Näin on käynyt ennenkin. Myrkyttäjät tulivat sovittuun aikaan ja yritin saada nartut mahdollisimman nopeasti ulos. Mukaan oli pakko ottaa reppu, jossa oli epämääräistä sälää varmuuden vuoksi ja miljoona muovipussia, roskia, pulloja jne. Leela ja Kuje räksyttivät miehet pystyyn samalla kun yritin taiteilla kaikkine kamppaineni ulos ovesta ja eikös toinen miehistä halua tietää minkä rotuisia isommat koirat ovat.

Saatuani ensin karjuttua nartut hiljaisiksi, yritin vastailla epämääräisesti kysymyksiin. Oli varmaan todella selkeää. Amanda punki kokoajan miehen syliin. Yritä siinä nyt vakuuttaa, että se on niistä kahdesta se ujompi. Saatuaan suunsa vihdoin tukittua Kuje tunki vuorostaan miehen syliin, juuri kun selitin kuinka se ei ole kovinkaan tottunut miehiin. Koirat selkeästi sabotoivat esittelyäni.

No olipa hyvää harjoitusta Kujeelle miesten kohtaamisesta. Harkitsen yhä sitruunapantaa...

Pakosuunnitelma oli pullojen palautuksen ja roskien kiikuttamisten jälkeen suunnata Kauppiin. Onneksi märkää luntakaan ei enää siinä vaiheessa tipahdellut taivaalta. Meillä oli loppujen lopuksi ihan mukava lenkki tyttöjen kanssa. Hypättiin vaan ensimmäisestä puskasta vähän keskemmälle puita ja seikkailtiin sinne tänne. Välillä käytiin heittelemässä aukealla lumipalloja ja sitten taas seikkailtiin.



Tässä vielä tyttöjen yhteinen lumipallon metsästys. (Vaikka Kujetta ei nyt paljoa näykään.)