Uusiolauma numero kaksi

On ollut vähän kiireitä myrkytyksen esivalmisteluiden ja matkailujen kanssa, niin ei ole joutanut blogia kirjoittaa siihen malliin kun suunnittelin. Katsotaanpas mihin mahdoin jäädä. Varmaan siihen kun pari viikkoa sitten päästiin Hellusen luo. Menipä vähän suunnitelmat uusiksi, monessakin mielessä.

Elmeri saapui

Joillekin ihmisille puhkeaa yllättävä allergia koiranpennun kasvaessa. Aika usein tapauksiin liittyy iso, sekarotuinen, riehakas pentu, joka vaatisi jämäkän tapakasvatuksen. Lauantaina 12.1 pitkien keskustelujen jälkeen Helluselle palautui Elmeri-poika. Eipä tässä sitten muuta kuin tutkailemaan, miten helposti näistä aineksista syntyy uusiolauma.



Mietteeni koirien suhteen menivät aika nappiin. Onnista oli aluksi tosi hienoa saada Elmeri kylään, mutta kun se tajusi, että Elmeri onkin jäämässä pitemmäksi aikaa ja haluaisi kokoajan leikkiä, Onnin mielenkiinto lopahti. Koska Elmeri on vielä nuori, Onni ei koe sitä uhkaavana, vaikka Elmeri onkin iso ja musta, mikä yleensä herättää Onnissa vähän närää. Pojat ovat tulleet hyvin toimeen.

Amanda on Kipan luona asuessaan tottunut isoihin koiriin, mutta se silti vähän väistää niitä. Elmeri oli Amandan mielestä aluksi ihan kamala. Kun Amalle valkeni, että Elmeri onkin vain nuori poika, se muuttui heti asteen verran kivemmaksi. Niin kauan kun Elmeri ei tunge liian lähelle, poika on ihan ok neidin mielestä.

Kuje pelkää isoja koiria jonkin verran ja Elmerin tulo oli järkytys. Tyttö purisi ja ärisi. Elmerin mielestä Kuje on luonnollisesti kaikkein kiinnostavin ja se haluaisi kovasti leikkiä. Kujeelle Elmerin sietämiseen meni kaikkein pisin aika. Sunnuntaina pelko oli muuttunut uhmailuksi. Kuje on viitisen kuukautta vanhempi ja Elmeri on luonteeltaan hyvin kiltti, joten Kuje keksi olevansa ylempänä ja saavansa määräillä.

Amanda laumauttajana

Sunnuntaina lähdin kotiin vain Onni ja Kuje mukanani. Amanda jäi Elmerin ja Hellusen seuraan. Amanda on paras laumakoira. Halusin nopeuttaa Elmerin laumautumisprojektia ja Amanda oli siihen työhön kaikkein taitavin.

Viikolla kuulin pääasiassa hyviä uutisia Hellusen luota. Amanda oli leikittänyt Elmeriä ja pitänyt sen myös ruodussa. Molemmilla koirilla oli piisannut paljon puuhaa ja ruoka oli maittanut hyvin. Saivatpa leikkiä vielä Sakenkin kanssa ja kyläillä.

Jengi kokoontuu saman katon alle uudelleen

Torstaina kiivettiin Onnin ja Kujeen kanssa taas bussin kyytiin. Olipa upea nähdä miten hyvin Amanda ja Elemri tulivat juttuun. Vaikka olin kuullut sen puhelimessa, niin ei se ihan sama asia ole kuin nähdä se omin silmin.

Elmeri oli selkeästi muuttunut Kujeen ja Onnin silmissäkin tutuksi koiraksi. Onnia ei kiinnostanut tippakaan ja Kuje oli vähemmän puriseva. Taas sunnuntaita kohti mentäessä Kuje alkoi sulaa hitusen enemmän. Lauantaihin mennessä Kuje suostui jopa leikkimään Elmerin kanssa vähän leluilla. Amandan tosin piti vahtia tilannetta ja katkaista leikki heti jos Kujeen kierrokset alkoivat nousta liian korkeiksi.



Olen hämmästynyt miten hyvin Amanda on ottanut emon/vanhemman roolin nuorten kanssa. Kujeen tulon myötä Amanda muuttui asteen verran hoivailevammaksi. Se putsaa joka aamu Kujeen silmät ja katsoo sen perään tosi tarkasti. Elmerin ja Kujeen leikit se piti upeasti ruodussa. Antoi niiden painaltaa, mutta heti nähdessään, että tilanne alkaa mennä liian rajuksi, erotti ne hyppäämällä väliin tai tiukalla ärähdyksellä.

Tällä kertaa sakki jakautui sunnuntaina poikiin ja tyttöihin, Onnin jäädessä hellusen hoiviin täksi viikoksi. Tyttöjen kanssa saammekin nyt siirtyä pariksi tunniksi ulkosalle odottelemaan, että myrkyttäjät saavat työnsä tehtyä. Luonnollisesti ulkona sataa räntää...

Näyttelytreenit länderiporukalla

Meillä oli mukavat pieni muotoiset näyttelytreenit läntsyporukan kesken. Tosi mukavaa kun Tampereen seudun länderi-ihmiset on niin aktiivisia ja jaksaa olla mukana näissä touhuissa. :) Neljä läntsyä oli treenaamassa pojat Toto ja Core, sekä tytöt Foxi ja Kuje.

Foxi ja Toto oli ihan vanhat tekijät. Menivät niin nätisti. Corelle tilanne oli uusi ja sitä jännitti, mutta kivasti se tipahti peitsiltäkin raviin jännityksen alkaessa haihtumaan. Kuje on keksinyt, että maan nuuhkiminen on kivempaa ku ravaaminen nätisti. Johan siitä oli Messarissakin vähän merkkejä. Pitäisi nyt jaksaa harjoitella vähän ennen Turkua.

Olen ollut laiska harjoittelemaan yhtään mitään ja se kyllä näkyy. On vaan ollut melkoista hullunmyllyä tämä alkuvuosi. Jospa sitä nyt ryhdistäytyisi. Selittelen laiskuuttani laumasuhteiden muutoksilla, mutta oikeasti kyse on vain laiskuudesta. :D Tampereen näyttelyynkään ei vielä olla ilmottauduttu ja voi olla että jätetään kokonaan väliin. Olisi tiedossa matka juuri silloin.

Elmeri

Että elämä ei kävisi tylsäksi...

Päivityksiä elämästä

Jos sitä kirjoittaisi useammin blogiin, niin ei aina olisi viittä miljoonaa asiaa kerralla kerrottavana. Viikonloppu oltiin taas Hellusen luona koirien kanssa. Tai no Kuje oli siellä valmiiksi ja erittäin iloinen pikkuneiti meitä olikin vastassa. Aika hyvin oli ominut Helluisen omakseen. Kuje on valitettavan tottumaton miehiin, joten tosi hyvää teki tuo yhteinen viikko.

Meidän kämppään tehdään ötökkämyrkytyksiä. Sinänsä ihan positiivista, että ajatetaan moiset otukset pois, mutta kaikki järjestelyt tekee mut hulluksi. Meillä kun on tavaraa ihan järjettömästi. Kaksi naiseläjää ja molemmat säästää melkolailla kaiken. Myönnettäköön, että mun tavaroita on varmaan puolet enemmän ku muiskun.

Nyt sitten pitäisi tyhjentää vaatekaapit ja -huone, sekä muutama muu kaappi ja siirtää kaikki huonekalut keskelle lattiaa. Helppo nakki totisesti kun vaatehuone on kattoon asti pakattuna tavaroita, kellariin niitä ei voi viedä, koska siellä oleva säilytyshäkki on kattooon asti täynnä. Vaatekomeroni tursuaa tavaroita ja sinne on varastoitu ihan miljoonasti ylimääräisiä juttuja. Pelkkä ajatus tuottaa päänsäryn.

Hellusen tarina

Koska näyttää siltä, että Hellunen tulee jossain määrin osallistumaan tämän blogin tekstien sisältöön jatkossakin, niin ajattelin ilahduttaa (ainakin muutamaa uteliasta sielua) kertomalla erään version meidän tarinastamme.

Eräänä joulukuisena lauantaina ovikello soi ja menin avamaan oven. Karjuttuani luonnollisesti ensin Leelaa ja Kujetta pitämään turpansa tukossa ja käyttäymään. Avatessani oven sydämeni tipahti jalkoihin ja vesi herahti suuhuni. Jep, siellä oven takana oli Hellunen. Sain kerättyä itseni kokoon ja pyydettyä pojat sisälle. (Pojat sisälsi serkkuni, joka tuli myös kylään.) Kuka sanoo, ettei upeat miehet vaan tule oven taakse?

Ovelasti onnistuin halaamaan Hellusta sillä varjolla, ettei pitkään aikaan ole nähty. Äärimmäisen taktinen veto myönnettäköön. Keräsin siinä aivojani kasaan ja keskustelin hiusten laittamisesta. (Voi pahus!) No saatiin me aikaan muitakin keskusteluja. Ilta sujui rattoisasti ja porukkaa tuli meille enemmänkin. Jossain vaiheessa iltaa jäätiin Hellusen kanssa kahden juttelemaan. Sovittiin, että nähdään joulun jälkeen uudelleen.

Niinpä sitten matkustin Ouluun joulun viettoon sekopäisissä fiiliksissä. Lähdin Pian ja Pasin kanssa treeneihin ja lenkille ja nämä kaksi keksivät kiusoitella miehistä! Halooo, onko mussa joku tutka vai mitä? Onneksi lenkillä oli tosi pimeää ja en usko, että kumpikaan näki, että menin ihan punaiseksi välillä.

Yllättävän nopeasti oltiin koirien kanssa kotimatkalla ja Hellunen kävi hakemassa meidät asemalta. Asiat vaan jotenkin kolahti paikoilleen. Koirista on hauskaa olla Hellusen kanssa ja toisinpäin. Niinhän siinä kävi, että minä (ikisinkku) kysyin uudenvuoden aattona, että näinköhän meidän pitäisi seurustella. Se kysymys vaan jotenkin livahti suustani. Joka tapauksessa tarina loppuu siihen, että uudenvuoden aattona muutuin sinkusta tyttöystäväksi ja tässä sitä nyt ollaan.

Tammikuun läntsylenkki

Ai niin, eilen oli tämän vuoden ensimmäinen länderilenkki Tampereella. Olin itseasiassa uudenvuodenpäivänikin aikalla, mutta silloin ei ketään muuta ilmaantunut Kalevan uimahallin eteen. Siispä pyörähdettiin tyttöjen kanssa itseksemme pieni lenkki.

Eilen paikalla oli Amandan lisäksi Core ja Toto. Kujehan on Hellusen luona, joten piti ottaa vain Amis mukaan. Oli mukava päästä pitkästä aikaa yhteislenkille. Lenkin jälkeen otettiin vielä pienet näyttelytreenit. Kivaa oli taas päästä höpisemään läntsyistä. Niistä riittää puhuttavaa ihan joka kuukausi :D Kiitokset taas kaikille seurasta!

Jos ketään kiinnostaa niin ensi viikon tiistaina (14.1) on Tampereen länderiporukalla näyttelytreenit jäähallin edessä kuudelta. Tervetuloa mukaan!

Pihkuran ruoankorotukset

Kyllä kirpaisi mennä kauppaan ja todeta ruoanhinnan nousseen. Olihan se tiedossa, mutta sen näkeminen vihlaisi aikas kurjasti silti lompakossa. Ja pisti potuttamaan. Koska tulopuolelle ei ole tulossa mitään korotuksia minun budjetissani, niin eipä ole aikomustakaan kaapia näitä ylimääräisiä menoja muiden menojen osuuksista.

Opiskelijan tulot ovat huimat. Asumiskustannukset vievät suurimman osan ja koiriin menee oma eränsä. Ruoka on aika loppupäässä niistä asioista mihin on ihan välttämätöntä rahaa laittaa. Tarkoitus oli alkaa elää tänä vuonna vähän terveellisemmin, mutta pyörränpä sen päätöksen. En aio laittaa yhtään enempää rahaa ruokaa kuin edellisenä vuotenakaan ja jos ei rahat piisaa niin sitten olen syömättä. Sen verran paljon jurppii ja sitkuttelen tässä mielentilassa vähäisemmälläkin ruoalla, ihan pelkän kiukun voimalla.

Pari vuotta sitten tehtiin testi, että selviääkö kymmenellä eurolla viikon ruoissa. Selvisinhän sitä. Jäipä jopa rahaa viikonlopun karkkeihin. Nyt päätin aloittaa vuoden karkinostamislakolla. En karkkilakolla, sillä syön ahnaasti suihini kaikki mahdolliset kämpästä löytyvät herkut. Kaupassa käynnin jälkeen totesin, että voisin oikeastaan alkaa kaupassakäyntilakkoonkin, jos se olisi mahdollista. Vaan koska sitä on kai pakko syödä jotain kuitenkin, taidan ottaa taas tavaksi budjetoida menot ja laskea ruokakulut vähän tarkemmin.

Löysin jopa vanhalta cd:ltä jonkun menobudjetin vuodelta 2004. Maaliskuuhun asti olin näemmä jaksanut silloin naputella tietoja ja sitten on into lopahtanut. Katsotaanpas kuinka kauan tällä kertaa jaksan tallentaa tietoja. En edes muista olenko viime viikolla käynyt kaupassa. No tämän viikon tiedot ovat hyvä alku.

Sääli, että ruokapäiväkirjani jota pidin joskus 2003 on tuhoutunut. Siellä oli sentään kaikkia hienoja merkintöjä kuten "tänään söin kymmenen sipsiä ja yhden omenan". Se oli sitä aikaa kun elin suurinpiirtein auringonvalolla. Katsotaanpa päädynkö samanlaiseen kierteeseen taasen. Ehken sentään.

* * *

Viikko 2

Ruokamenot
Maanantai: 9,25€ kauppareissu
Tiistai: 3€ mäkkärin hampurilaisreissu
Kymmenen euron viikkobudjetti on jo ylitetty

Syömiset
Maanantai: leipää ja epämääräistä kaapien tyhjennystä
Tiistai: hampurilaisia, kahvia, leipää ja epämääräistä kaapien tyhjentelyä
Keskiviikko: porkkanakeittoa, kahvia ja pikkuleipiä

Kujeen kuulumisia Hellusen hoivista

Kujeella on sujunut ihan hyvin Hellusen seurassa. Ensimmäisen päivän oli ollut kiltisti ja seuraavana päivänä näyttänyt todellisen minänsä. Haukkunut, riehunut ja sotkenut itsensä öljyyn. Hellunen oli pessyt Kujeen ja olisinpa niin halunnut nähdä tapahtuman. Vaan täytyy sanoa, että ihan uskomattoman suloinen mies, kun pitää niin hyvää huolta mun pikkuisestani. Ei kirpaissut yhtään jättää Kujetta sinne, vaikka aika usein olen melkoinen kanaemo noiden otusten suhteen.

Uusia tuttavuuksia

Viikonloppu olikin tulvillaan kaikenlaisia uusia tuttavuuksia koirille, tai lähinnä Kujeelle. Olimme Hellusen luona käymässä ja meille tuli hoitoon suloinen Sakke-pentu. Sakke on kolmenkuukauden ikäinen saksanpaimenkoira uros. Onnin mielestä aivan ihana, mutta tytöistä vähintäänkin rasittava tapaus. Otin nelkikosta koko joukon kivaoja kuvia, mutta menin formatoimaan vahingossa muistikortin ja kaikki kuvat tuhoutuivat. Harmittaa!

Kuje on siinä vaiheessa, ettei tiedä olisko pentu vai aikuinen. Niinpä se ei tiennyt oikein, että leikkisikö Saken kanssa vai esittäisikö aikuista. Päätyi lopulta purrailemaan ja väistelemään. Onni oli ainoa joka leikitti pikkuista. Taas kerran meidän lauma oli sopuisampi sisätiloissa ja kaikilla riitti siellä hermoja paljon enemmän kuin ulkona. Jotenkin nurinkurista.

Lauantaina hurautettiin pikaisesti Vaasaan katsomaan ystävääni ja hänen kahta kissaansa Pippuria ja Myytä. Koska Onni on vähintäänkin epäluotettava kissojen kanssa, päättettiin, että pojat menevät muualle kyläilemään hetkeksi. Onni lähti siis Hellusen matkaan ja minä menin tyttöjen kanssa katsomaan kissoja. Amanda on jo Kipan luona tottunut kissoihin ja se on nähnyt Pippurin ennenkin, joten sitä ei kiinnostanut lainkaan. Kujeelle taasen kissat olivat ihan uusi ja aika jännittävä kohtaaminen. Ne tutkailivat kovasti toisiaan Myyn kanssa eikä Kuje selvästikään oikein tiennyt mitä mieltä olisi moisista oudoista otuksista.

Sunnuntain uusi tuttavuus oli pieni vauva. Eipä Kuje sellaistakaan ole aikaisemmin nähnyt ja nyt pääsi oikein nuuhkaisemaan. Vauva oli selvästi kaikista kivoin ja vähiten jännittävä uutuus. Tulipa taas siellä kyläillessä hyvin esiin Amandan ihanat puolet ja helppous. Onni teki kaikensa ryöstääkseen vauvan lelut. Kuje on keksinyt haukkumisen jalon taidon ja esitteli sitä vähän väliä. Amanda taas kaivautui jonkun viereen aina rapsuteltavaksi ja oli hiljainen ja hyväkäytöksinen.

Tällä hetkellä koirien hyvis-pahis asteikolla: Kuje on tosi pahis, Onni on keskipahis ja Amanda on hyvis. Viikonlopun päätteeksi Kuje jäi hellusen luo hoitoon. Ihana tyttöystävä olenkin kun jätin sen rasittavimman sinne.... :DDDD

Uusi vuosi, uusi alku

Kylläpä on taas aika kiitänyt ihan huomaamatta. Joulu meni niin vikkelästi perheen parissa ja aika joulun jälkeen.. no töitä tehdessä ja sitä rataa. ;)

Uusi vuosi sujui toisaalta rauhallisissa, toisaalta varsin järisyttävissä merkeissä. Juhlittiin kämpillä, toisin sanoen kerrostaloasunnossa paukkeen keskellä. Onneksi kukaan koirista ei reagoinut paukkeeseen lainkaan. Aika meni viinin ja juustojen parissa, englanniksi korttia pelaten. Muiskulla on sukulainen vierailta mailta ja ollaan sitten muutama päivä yritetty käyttää vieraita kieliä. Ei ihan helppoa.

Järisyttävä puoli taasen. Jaa'a sitä pitäisi pitkän sinkkuilun jälkeen sopeutua ajatukseen poikaystävästä. Koirilla ei tunnu olevan mitään Helluista vastaan. Aina kun silmä välttää, tytöt ovat torkkumassa hänen kainalossaan ja Onnin kanssa ovat tuttuja vanhastaan. Olen vähän ällistynyt miten helposti koirat sulattivat koko jutun. Amanda erityisesti on Hellusen lumoissa.

Vuosi alkoi isolla muutoksella, katsotaanpa mitä muutoksia loppu vuosi tuo tullessaan. Olkoon vuosi 2008 iloinen itse kullekin!

Vuoden viimeinen treeni

Tapahtui 22.12

Käytiin n-elikon porukan kanssa vetäisemässä tämän vuoden viimeinen agitreeni. Pia keksi ihan hirveän vaikean radan. (Jonka Pasi ja Kampi menivät tuosta noin vain...) Meillä oli pohjalla taukoa ja yksi putkeen lähetystreeni Amandan kanssa. Oltiin vähän ruosteessa, mutta se ei kyllä selitä kaikkia törppöilyjäni. Oli ihana saada pitkästä aikaa yksityiskohtaista opettamista. Miksi teit tuossa noin, etkä näin? Pisti ajattelemaan vähän omaa ohjaamista (tai sen puutetta). Tuli lisäksi vähän perehdyttyä uuteen asiaan. Miten koiran saa vedettyä esteen yli. Oli tosi hyvä opetus, vaikka en saanut ihan oikeaan asentoon missään vaiheessa kättä. Pitää sulatella asiaa. Jos vaikka joskus menisi päähän asti.

Oman sijoittumisen pohtiminen olisi myös ihan viisasta. Tälläiset kaverien pitämät yksityistreenit on aina niin antoisia. Sieltä tulee aina uutta kun toiset ovat niin paljon taivampia ja jotenkin tulee ajteltua enemmän kuin mitä ihan tavallisissa treeneissä. Lisäksi tulee aina erilaista ohjaustaktiikkaa. Tosi opettavaista.

Pohdittiin taas kerran Amandan pujotteluongelmaa. Voisi tehdä sen oppimisesta ensi vuoden tavoitteen.

Kujekin pääsi kokeilemaan esteitä. Opeteltiin vähän renagasta, muuria ja pussia. Sekä kokeiltiin vanjoa tuttuja putkea ja hyppyjä, joihin tällä kertaa oli laitettu matalat rimat. Jestas se on nopea vekara. Pia ystävällisesti totesi, että tulen olemaan vielä pulassa. Olen ihan samaa mieltä. Kuje ampuu heti täysillä. Amanda menee samaa vauhtia kanssani. Se on niin paljon helpompaa. Kuje taas menee niin kovaa kun kintuista pääsee.

Kampin ja Vipun menoa Pasin kanssa oli kiva seurata. En tiedä kumpi oli hienompaa. Kampin kanssa alkaa aika selvät sävelet, mutta toisaalta Vipun menoa ja oppimisen riemua oli kiva katsoa. Vipussa näkyy sellainen ihana tekemisen halu mitä Cellossa on.

Käytiin samalla lenkkeilemässä koko poikaporukan kanssa pariin kertaan ja mentiin jäisen jäähdyttelylenkin jälkeen viimeiselle pikkujouluglögille ennen joulua. Oli kyllä tosi kivaa :) Miljoonat kiitokset Pialle ja Pasille hyvistä treeneistä ja hauskasta seurasta!

Onni oli porukoiden luona sillä välin osallistunut ruoanlaittoon, syönyt ihan tuhottomasti ja päässyt pitkille lenkeille. Oli poika nauttinut olostaan ihan täysillä.

Joulun vietto

Joulu oli ja meni. Perjantai meni joululahjoja shoppailessa, lauantaina vietettiin n-elikon lauman kera pikkujouluja, sunnuntaina tehtiin jouluruokia, aattona juhlittiin, joulupäivänä syötiin ittemme ähkyksi ja tapaninpäivänä suunnistettiin takas kotiin. Lyhyesti virsi kaunis, eikös se niin menny.

Ps. Pialle ja Pasille tiedoksi, että päästiin miehen kyydissä asemalta tiistaina kotiin ja loppuihin kysymyksiin vastaus on epämääräinen ymmhh.

Joulutervehdys

Pennun valintaa

Lueskelin taas tuttavien kokemuksia pentujen ottamisesta pentutehtaasta. Voi miksi asioista ei oteta selvää? En ala jauhamaan tehtailusta, sillä saattaa olla etten osaisi lopettaa. Aiheesta löytyy enemmän kissakalan sivulta. Sen sijaan haastan lukijat kertomaan omasta pennun valintaprosessistaan. Mikä teille on tärkeää? Mitä haluatte tietää pennusta, vanhemmista, rodusta, kasvattajasta, sukulinjoista jne.

Koska omista koiristani vain kaksi ovat tulleet pentuina, jää Amandan valinta prosessi kertomatta.

Onni

Halusin koiran. Silloinen poikaystäväni päätti, että sen pitää olla rotukoira ja uros, muuten saan tehdä päätökset itse. Siispä aloin selata rotukirjoja ja tutkailla nettiä. Halusin hiljaisen, pienikokoisen koira, helppohoitoisella turkilla. Päädyin glenniin, joka on no... hiljainen. Näin yhden kuvan makoilevasta glennistä ja ihastuin.

Tiedon löytäminen rodusta ei ollut ihan helppoa, mutta lopulta päädyin sivulle josta löytyi sähköpostiosoite. Sinne vaan maililla kyselyä rodusta. Muutaman mailin vaihdon jälkeen selvisi, että keskustelin kasvattajan kanssa, jolla sattui olemaan kaiken lisäksi yksi vapaa uros pentu. Satuin törmäämään myöhemmin kirjoittamiini maileihin ja jestas mitä kaikkea sitä onkaan tullut kyseltyä. Nyt kun lukee niitä paistaa aika selkeä tietämättömyys ja toisaalta halua tietää.

Kävimme katsomassa Onnia ja sen sisaruksia, pentujen ollessa kolmeviikkoisia. Tapasin samalla Onnin emän, isoemän sekä yhden muun sukulaiskoiran. Silloin näin oikeasti ensimmäisen kerran elävänä glennin. Olin varustautunut pitkällä listalla kysymyksiä. Tärkeimpinä ehkä terveydelliset ongelmat, silmät, lonkat, allergiat sekä luonteisiin liittyvät kysymykset. Terrierin kohdalla itsepäisyys ja toisten koirien kanssa toimeen tuleminen.

Puolen päivän molemmin puolisen tenttailun jälkeen päätimme ottaa Onnin ja myönnettäköön, etten hetkeään ole katunut. Näin jälkikäteen ajatellen, en todennäköisesti olisi ihan samoin perustein valinnut koiraa, mutta minulla on ollut onnea ja Onni on sitä mitä olen toivonut ja paljon enemmän.

Kuje

Onnin ja Kujeen välissä on kaksi aikuisena tullutta koiraa sekä kuusi vuotta, jolloin olen kerännyt enemmän tietoa koirista ja niiden kanssa elämisestä. Onnin tullessa tuskin olin kuullutkaan sukusiitosprosenteista. Ällistyttävää, että osasin sentään kysyä silmien peilaamisesta ja lonkkien kuvauksesta. Kujeen suhteen taas tieto ja vaatimukset ovat nousseet aika huimasti.

Ensinnäkin rotuvalinta oli vähän erilainen, sillä minulla oli jo Amanda. Tiesin valmiiksi ländereistä. Ainoa vaihtoehto kasvattajaksi oli Kipa. Tunnen hänet ja tiedän hänen kasvatusperiaatteensa. Tiedän, että voin luottaa siihen, että saan aina tarpeen mukaan neuvoja. Glennin suhteen kasvattajalla ei ollut niin väliä, mutta länderi on vaikeampi koira, enkä olisi koskaan voinut ottaa sellaista ilman, että olisin tiennyt voivani turvautua ongelmissa johonkin luotettavaan ihmiseen.

Amandan tullessa sanoin, ottavani jossain vaiheessa varmaan toisenkin länderin. Kaavailin silloin Amandan pentua. Kun Kipan seuraava pentue eteni urossuunnittelun asteelle, ja Cello oli toinen urosvaihtoehto, aloin miettiä olisiko sitten parempi ottaa Chilin pentu. Paitsi, että haluan pennun samanmieliseltä kasvattajalta, niin yhdistelmälläkin on paljon merkitystä. Yhdistelmällä pitää olla jotain annettavaa rodulle ja minulle.

Vaikea kuvitella, että ottaisin joskus pennun miljoonaan kertaan tehdystä yhdistelmästä. Erityisesti jos kyseessä on pieni rotu kuten länderi. Sanotaan, että joissain tapauksissa ymmärrän yhdistelmän uusimisen. Esimerkiksi jos pentueeseen on syntynyt vain toista sukupuolta ja tarkoitus on jatkaa linjaa juuri sillä toisen sukupuolen edustajalla. Ländereillä harvemmin tehdään uusintayhdistelmiä. Ainakaan Suomessa.

Muissa roduissa on valitettavasti hyviä esimerkkejä siitä miten tarkoitus on tuottaa rahaa, ei kasvattaa koiria. Teettämällä uudelleen ja uudelleen samaa yhdistelmää tai mahdollisesti astuttamalla sisarukset samalla uroksella. Vaikka itse yhdistelmä olisi kiehtova, se menettää merkityksensä, jos puolet koirakannasta koostuu samasta verestä. Pienessä rodussa muutama tälläinen tehotuottaja voi aiheuttaa koko koirakannalle paljon hallaa. Haluan nostaa hattua suomalaisille länderin kasvattajille, siitä ettei tälläistä toimintaa esiinny täällä.

Toinen mihin kiinnitän länderien suhteen huomiota on verilinjat ja sukusiitos. Koska länderi on rotuna pieni ja valitettavan sisäsiitoinen, halusin ottaa pennun yhdistelmästä jossa emä ja isä ovat mahdollisimman kaukaista sukua toisilleen. Jossain vaiheessa kannatin nollaprosenttia, mutta länderien suhteen siitä on jossain määrin tingittävä. En itseasiassa ole yhtään koiraa omistanut, jolla sukusiitosprosentti olisi nolla.

Jos pikkuhiljaa mennään kohti tärkeimpiä valintakriteerejä, niin toisena tulee terveys. Chilin kohdalla olen saanut erittäin avoimesti tietoa sen sukulinjan terveydestä. Tiedän riskit. Jokaisen länderin takaa tulee jotain terveysriskejä, kuten myös kaikissa muissa roduissa. Sukusiitos ja monien kantajalinjojen yhdistäminen lisää sairastumisriskiä, siksi osaan arvostaa tietoa suvusta. Loppujen lopuksi se on kuitenkin melko arpapeliä tuleeko koirasta terve vai ei. Kukaan ei pysty ennustamaan sitä, voi vain toivoa parasta.

Tärkeinpänä valintakriteerinä pidän luonnetta. Olen aina pitänyt Chilistä. Siinä on sellaista pippurisuutta, jota arvostan. Chilin suvussa on ylipäätään todella monia koiria, joista pidän. No myönnettäköön, että pidän oikeastaan kaikista ländereistä. :D Chilin suvun kuitenkin tunnen paremmin kuin muut. Cello taas on niin käsittämättömän upea luonteinen. Se vaan on. Tiesin jo aikoja sitten, että haluan juuri Cellon pennun.

Pääsin seuraamaan synnytystä ja pentujen kasvua. Chili oli kaksoisastutettu ja tuntui, että kesti ikuisuuden ennenkuin saatiin selville pentujen isät tai isä oikeastaan. Siinä vaiheessa kun selvisi, että Cello oli kaikkien isä, olin ensin suunnattoman helpottunut ja vasta sen jälkeen pettynyt ettei kaksoisastutus onnistunutkaan. Toisaalta se tarkoitti sitä, että Kuje oli Cellon tytär.

Kuje kiinnitti huomioni ihan ensi hetkistä lähtien syntymällä niin paljon toisia myöhemmin. Se oli isompi ja röyhkeämpi. Pikkuöykkäri. Aina menossa ja tekemässä. Aina sylissäni. Vaikka valitsin pennun taustat hyvin tarkkaan, niin lopullisen päätöksen teki Kuje. Olemalla se mikä on. Sen kanssa yksinkertaisesti kolahti heti ensi hetkistä alkaen. Kaikista tarkkaan tehdyistä valinnoista huolimatta, pohjimmainen valintakriteeri oli rakkaus pentuun.

Jouluista matkailua (not)

Voi vitsit mä inhoan jouluruuhkia. Torstain-iltana lähdettiin seikkaileen kohti juna-asemaa ja olin niin käpynä. En oikeastaan ees tiedä miksi olin niin järjettömän kiukkuinen. Siinä vaiheessa ku päästiin junaan oli tiuskinut jokaiselle koiralle ja valmis heittämään itsekunkin jorpakkoon.

Junassa oli täpösen täyttä. Eläimiä enemmän kuin yleensä ja meille oli varattu pieni paikka kaikkien keskeltä. Pitää kehua, että koirat käyttäyty oikein mallikkaasti siitä huolimatta, että törmäilivät käytävällä vieraisiin koiriin. Mä pihisin yhä kiukusta ja rauhoitun vasta oikeastaan jossain Seinäjoen kohdalla. Siinä vaiheessa olin lopulta saanut ängettyä kevythäkin penkkien väliin ja tungettua Onninkin myttyyn jalkotilaan. Uskomattoman pieneen tilaan ne meni. Häkki vähän vääntyi runttaamisessa, mutta siinä tappiot sit oliki.

Sain joululahjat shoppailtua eilen ja ostin lopulta sit koirilleki pienet lahjat, vaikka aluksi meinasin jättää ne ilman. Joulutunnelmaa ei oikeastaan oo nähtykään. Joulukorttia en oo saanu aikaiseksi, vaikka täällä vois ottaa lumisia kuvia ku on lumi maassa. Saas nähdä. Jos täs huomenna sit... tai jotain.

Itsejärjestetyt pikkujoulut

Tässä on tullutkin vietettyä pikkujouluja jokaisena joulukuun viikonloppuna vähän eri puolella Suomea. Nyt oli vuorossa omat kekkerit. Tarkoitus oli ihan alunperin viettää glöginmaistajaisia kahden muiskun kanssa, mutta päädyttiin sitten kutsumaan pari vierastakin. Taisi olla niin, että mä keksin kutsua ekan ja sitten lisättiin määrää viiteen vieraaseen asti. Saatiin paikalle kaksi Kujeelle vierasta miestäkin, että se pääsi esittelemään haukkumisen jaloa taitoa. Sekä yksi vieras nainen, jolle ei tarvinnut ihan niin paljon haukkua.

Kujeen vieraiden ihmisten sisälle päästäminen on äänekäs show. Avataan ovi, Onni säntää ovelle jostain syystä aina ekana. Kuje ja Leela aloittavat haukkumisen. Onni säntää vieraan syliin, Kuje säntää haukkuen vieraan syliin, Amanda käy kurkkaamassa, haukahtaa kerran ja painuu jonnekin odottelemaan tilanteen rauhoittumassa, Leela kurkkaa eteiseen ja riippuen vieraista pistäytyy moikkaamassa tai häipyy hiljentyen paikalta. Onni rauhoittuu ja katoaa jonnekin ja Kuje yhä hyppii haukkuen vieraiden päälle. Vieraat saadaan olohuoneeseen ja Kuje punkee ensimmäisenä istujan syliin, jolloin muut koirat pamahtaa paikalle ja loput nartut valloittavat jonkun sylin tai tunkevat jalkoihin rapsuteltaviksi. Ja sitten Kuje vihdoin lopettaa haukkumisen. Äärimmäisen äänekästä. Onneksi se ei tutuille kyläilijöille hauku ihan niin kauaa.

Ehkä jonain päivänä sitä tulis opetettua noille otuksille käytöstapoja. Tai sitten ei.

Mentiin käymään sunnuntaina serkkuni poikamiesboksissa koirien kanssa ja arvatkaas haukkuiko Kuje siellä oleville vieraille miehille. Ei pihahdustakaan. Se on vieraskorea tuo meidän pikkuneiti. Toisaalta ihan hyvä. Voivat hämätä satunnaisesti ihmiset luulemaan, että osaavat käyttäytyä, vaikka ovat koko joukko ihan hunningolla.



Ps. Kujeen korvat ovat yhä oikeassa asennossa..

Aktivointia arkeana

Sainpas mäkin vaihdettua talvisemman kuvan blogiin. Tarkoitus oli vaihtaa blogin ulkoasu siinä kuin kotisivujenkin, mutta se on vähän jäänyt.

Tänään on ollut koirilla aktivointipäivä. Tarkoitus oli keskittyä siivoamiseen, mutta jotenkin kummasti tuli keskittyä muuhun. Aamu aloitettiin leikkihetkellä Nugan kanssa. Näimme Nugan omistajineen läheisellä kentällä ja en malttanut olla poikkeamatta moikkaamassa. Samalla sitten koko jengi sai purkaa energiaansa juoksemalla vapaana Nugan lelun perään.

Päivälenkille otin mukaa ihan oman lelun koirille ja kierrettiin samaiselle kentälle leikkimään. Tarkoitus oli innostaa Kujetta tuomaan lelua siinä leikin varjolla. Se ei sujunut järin kummoisesti, mutta Onni osaa oikein kivasti palauttaa lelun. Hauskaa meillä joka tapauksessa oli ja ohi menevistä koirista huolimatta kaikki pysyivät kivasti luona, vaikka olivat vapaana. Taskussani olevalla namipussilla ei varmaan ollut minkäänlaista osuutta siihen, että jääräpäisimmätkin tottelivat salamana käskyn kuulessaan. Myös silloin kun käsky selvästi oli osoitettu jollekulle muulle.

Illemmalla meille tuli pitkästä aikaa miesvieras käymään. Kuje ei juuri miehiä ole tavannut, joten oikein hyvää teki tytölle. Mies piti ensin haukkua ja sitten punkea syliin. Touhon haukkumiseen on keksittävä jotain, sillä se tekee mut hulluksi. Oli kiva saada kuulla Kujeesta kommentti, että se on hyväluontoooone otus. Onhan se ihana, vaikka vähän turhan kova vahtimaan tai lähinnä ilmoittamaan asioista.

Korvamysteeri ja luonnepohdintaa

Kuje-kummakorva on aiheuttanut mulle taas päänvaivaa ja ihmettelyä. Kujeen tullessa päätin, että sen korvistahan tulee oikea-asentoiset ja piste. 8 kuukauden kohdalla päätin luopua toivosta. Olkoot mokoma sitten hörökorvainen. Jätin teippailut ja korvat sojottivat mitenkuten. Jyväskylän näyttelyynkin mentiin korvat harittaen minne sun sattuu. Siellä alkoi ahdistaa sen verran kauniiden korvien keskellä, että päätin Messaria varten laittaa korvat teippiin, jos edes hetken olisivat kauniisti. Siihen asti teippailun tuotokset olivat pysyneet sen puoli päivää aloillaan.

Tiistaina laitoin korvat teipillä leuan alta kiinni ja sunnuntai aamuna irroitin teipit. Voi miten sievät korvat sieltä paljastuikaan :) Hämmästyttävää on, että korvat ovat vieläkin nätisti. Nyt en oikein tiedä mitä ajatella. Onkohan tyttösen korvilla sittenkin toivoa?



Loppujen lopuksi korvien asettuminen tai asettumatta jääminen ei ole kovin tärkeää. Olisihan se kiva, jos ne olisivat nätit, mutta valitsin kyllä Kujeen ihan muista syistä kuin ulkonäön vuoksi. Tai en kyllä voi varmasti sanoa, etteikö se saattaisi olla Kuje itse, joka valitsi minut.

Kuje oli pentuna melkoinen ADHD-lapsi. Loputon pörräilijä, joka jaksoi paljon pitempään kuin muut ja lähti omille teilleen seikkailemaan. Yllättävää kyllä Onnikin sai pentuna lisänimen Turbo-Räikkönen samojen ominaisuuksien vuoksi. Tässä vaiheessa Onnin tuntevat voivat kohottaa kulmiaan. Onnihan on itse rauhallisuus. Totta. Kujekin on rauhoittunut kummasti. Se alkaa jo muistuttaa paljonkin MINUN koiraani.

Parin vuoden päästä oikeastaan vasta näen, että onko se kaikki Kujeessa näkyvä potentiaali jalostunut sellaiseksi mitä toivon. Tähän mennessä suunta on hyvin lupaava. Näistä kolmesta koirasta se on tällä hetkellä ehkä eniten sitä mitä koiran luonteesta toivon. Sinänsä olisi varsin hupaisaa, jos se todella pysyy noin mahtavana, sillä ulkokuori osuu asettamiini toiveisiin. Kuje on pienikokoinen ja sen turkki on ihan älyttömän helppohoitoinen. Periaatteessa Kujeessa tiivistyy kaikki se mitä alun alkaen olen koiralta toivonut.

Leikkisät treenit

Pitkästä aikaa mentiin eilen Aman kanssa agitreeneihin. Ei taas olla nähtykään esteitä Oulun kisojen jälkeen. Meillä oli teemana putkeen lähetys. Yksinkertaista ja hauskaa. Pistettiin oikein ranttaliksi ja riekuttiin Aman kanssa yhdessä. Sain meidän nykyiseltä kouluttajalta Sarvikselta syksyllä käskyn käyttää palkaksi vain lelua.



Leluna meillä on kangasfrisbee. Se lentää, joten Amandasta on hauskaa sännätä sen perään ja lisäksi sen päällä voi kätevästi pomppia. Ama haluaa välttämättä tehdä tappohypyn lelun päällä. Eilen otin uuden frisbeen käyttöön ja se ei kestänytkään sitten enempää kuin yhden riekkutreenin. Vaan hauskaa meillä oli :)

Messarireissu ja näyttelykauden lopetus

Nyt on sitten tämän vuoden näyttelyt käyty. Niin sitä vaan tuli käytyä maistamassa kehien huumaa ja nauttimassa ystävien tapaamisesta. Tarkoitus oli alunperin käydä useammassa, mutta paljon vähemmän päästiin liikenteeseen kuin mihin olisi mieli tehnyt. Ovat ryökäleet hinnoitelleet näyttelyt ihan turhan kalliiksi huviksi näin opiskelijabudjetille ja näemmä hinnat on ensi vuonna vielä kovemmat.

Näyttelykausi huipentui taas Messarissa. Lähdettiin oikein kunnon reissulle, ensin piipahdettiin Turussa ystävien luona, sitten suunnattiin Kipan luo ja vietettiin kivat pikkujoulut ja lopuksi Messarin kautta kotiin.

Viime vuoden Voittajanäyttely oli koko vuoden paras ja niin taisi olla tänäkin vuonna. Tulokset jäivät kyllä meidän osalta aika tylsiksi, mutta fiilis oli ihan huippu. Länderikehän ympärillä vilisi ystäviä ja tuttuja. Höpinää riitti ennen kehää. Ehkä hauskin kehän odottelu pitkiin pitkiin aikoihin.

Kujeen kanssa lähdettiin metsästämään ennen kehää nameja ja päädyttiin mittaukseen. Olinpa taas niin itseni. Vastaan tuli nainen, joka kysyi saako Kujeen mitata vaatteiden mittoja varten. Oitis lupasin ja lähdin naisen matkaan mittauspaikalle. Vasta nostaessani Kujetta pöydälle aloin miettimään, että onkos kaikkein fiksuinta pöydällä oloa ennen kehää. No Kuje seistä pönötti tyytyväisenä ja tuskin huomasi mittailuja. Eipä sille jäänyt huonoa kuvaa ja saatoin huokaista helpotuksesta. Se on niin rennon letkeä otus.

Löysin nameiksi lopulta jotain kissanherkkuja, jotka maistuivat tytölle. Seurattiin ensin urosten kehä ja sitten sännättiin junnuluokkaan. Siellä olikin seitsemän koiraa paikalla. Melkoinen määrä. Sekä Jazzmon, että Kipazinin viimeisimmästä pentueesta olivat kaikki nartut edustettuina. Oli aika huisia olla niin suuressa luokassa. Kujeen liikkeet menivät vähän haisteluksi, mutta se seisoi tosi nätisti paikoillaan. Tuomari oli käynyt kopeloimassa junnu-uroksia maassa, mutta Kujeen kohdalla hän ainakin vaan heilutti laiskasti kättä.

Yksilöarvostelussa nostin Kujeen pöydälle, sillä aikaa, kun edellistä arvioitiin. Tuomari tuli tutkimaan Kujetta. Tutki ja tutki. Kuje oli ihan varmasti kauiten pöydällä koko länderiporukasta. Se kopeloitiin läpikotaisin. Hampaat, etujalat, takajalat, selkä, maha, turkki... Ja koko sen ajan Kuje seistä pönötti asennossa kuin pieni tinasotilas. Voi jestas olin niin ylpeä. Kukaan koirista ei ole koskaan ollut niin uskomattoman upea pöydällä kuin Kuje oli. Se mitattiinkin ja kokoajan Kuje oli rento ja tyytyväinen. Se oli itseasiassa niin rento, että helpotti samalla minunkin jännitystäni.

Ikuisuuden kestäneen tutkiskelun jälkeen, nostin Kujeen pöydältä ja käytiin juoksemassa pari kertaa edestakaisin. Toinen kerta meni varsin pomppuisasti. Pitänee panostaa vähän enemmän liikkeiden harjoitteluun. Tuloksena sininen nauha (H - hyvä) ja pitkä arvostelu. Ensimmäinen sininen nauha mun koiralleni, mutta tuskin jää viimeiseksi. Olen erittäin tyytyväinen kehän antiin. Tuomarilla oli tiukka ja selkeä linja, joka piti läpi koko rodun. Jäi tosi positiivinen mieli tästä Kujeen ensimmäistä junnu-näyttelystä. Kujeen kanssa oli ihan uskomattoman ihana mennä kehässä. Se oli niin rento pöydällä ja kaikin puolin kiltti ja tottelevainen. Toivottavasti pysyy yhtä helppona myöhemminkin. Me ei ehkä valloiteta koskaan kehiä, mutta Kuje kyllä valloittaa sydämeni käytöksellään.

Takana on siis vuoden 2007 näyttelykausi. Kaikki kolme koiraani ehtivät vilahtaa kehissä. Amandalle kirjautui kaksi näyttelytulosta, Onnille kolme, Kujeelle neljä pentunäyttely tulosta ja yksi virallinen. Kauneus järjestyksessä Amanda sai kaksi eriä, Onni kolme eh:ta ja Kuje yhden h:n. Hieno väri suora ;D Kivaa oli ja ensi vuonna jatketaan.

Näillä näkymin Amanda saa lepäillä näyttelytouhuista ja katsotaan sitten mammaloman jälkeen, että piipahdetaanko jossain kääntymässä. Onni ja Kuje on tarkoitus raahata useamman kerran kehiin. Kujeen kanssa aloitetaan tammikuussa Turusta ja katsotaan mihin varat riittää. Suunnittelen vähän Leelan kaappaamista Tampereen näyttelyyn, riippuen miten siellä menee voisin pyörähtää senkin kanssa muutaman kerran kehässä.

Joulukuun länderilenkkeilyä

Eilen käytiin joulukuun länderilenkillä. Oli aikas tunnelmallista kävellä lumen keskellä valaistuilla poluilla. Koska valoa ei juuri piisannut, tehtiin vähän erilainen lenkki. Yleensähän ollaan menty suoraan metsään ja päästetty puolet koirista irti. Nyt talsittiin poluilla, jossa vilisi vastaantulijoita ja loppu osa mentiin jalkakäytäviä pitkin, joten koirat olivat lähinnä kiinni. Oli kiva lenkki, tuli hyvin harjoiteltua ohituksiakin.

Mulla oli mukana vain Kuje, joka käyttäytyi kuin pieni enkeli. Se on ollut hirveä riiviö viime lenkeillä, mutta päästessään yksin matkaan, kun mulla olisi todella aikaa keskittyä vain sen käytökseen, niin eihän se temppuillut lainkaan. Niinpä se aina menee. Yksin koirat ovat hyväkäytöksisyyden huippuja, mutta laumassa oikeita idiootteja.

Kiitokset taas kaikille lenkkeilijöille hyvästä seurasta!

Älä tue pentutehtailua -kampanja

Sain vihdoin tehtyä logon. Johan sitä on tässä varmaa viikonpäivät väännettykin.



Jokainen voi omalla panoksellaan yrittää auttaa taistelussa pentutehtailua vastaan. Haastan siis jokaisen tätä blogia lukeneen lisäämään omalle sivulleen bannerin ja linkin. Voit joko tehdä oman versiosi tai kopioida tuon minun tekemäni.

Laitoin omaan banneriini tekstin "Älä osta paperitonta pentua" monestakin syystä. Minulla ei ole mitään sekarotuisia koiria vastaan. Myös sekarotuiset ja vahinkopennut on mahdollista rekisteröidä kennelliiton fix-rekisteriin. Se on omistajarekisteri, joka on eri asia kuin rotukoirien kantakirjarekisteri. Mielestäni tälläinen paperikin on pieni tae siitä, että pentu tulee hyvästä kodista. Lisäksi suosin itse rotukoiria ja rodullisuutta.


Lue lisää pentutehtailusta

Kennelliiton ohje pennunostoon

Miksi rekisteröity pentu

Lisää bannereita

Vaikeuksien kautta voittoon

En voinut kirjoittaa otsikoksi, että me ollaan hyviä, eilisen otsikon vaastapainoksi, sillä me ei oltu hyviä. Amanda oli hyvä ja mä olin no ehkä kohtuullinen. En sentään niin huono kuin eilen. Mikä on oikein positiivista. :)

Eiliset pikkujoulut ei painaneet yhtään silmissä kun herätyskello herätti ja herätti ja herätti. Nukuin vähän pitempään kuin aioin, mutta olinpa virkeämpi kuin eilen. Kisapaikalla Amanda oli ihan erilainen koira kuin eilen. Se selkeästi nyt tiesi mikä on homman nimi, tunsi paikan ja oli normaali itsensä. Tarkoitus oli alunperin ottaa Kuje toisena päivänä mukaan, mutta ajattelin, että harjoitellaan nyt tätä kaksin kisaamista. Tottuu Amanda siihen, että voidaan agikisoihinkin tosiaan mennä ihan vaan kahden.

Ensimmäinen rata oli hyppyrata. Tosi suoraviivainen. Ajattelin heti, että ei toimi meillä. (Positiivisella asenteella liikkeelle.. ) Mä tuppaan mokailemaan pitkillä suorilla. Unohdan ihan täysin ohjata. No tällä radalla hukkasin Amandan vaatimattomasti kaksi kertaa. Jätin ohjaamisen puoli tiehen ja Amanda kaarsi hypyltä luokseni sen sijaan, että olisi jatkanut eteenpäin. Kun havaitsin koiran, se oli (vaihteeksi) hypyn väärällä puolella, mutta onnistuin tällä kertaa pysäyttää sen ennen hyppäämistä ja houkuteltua oikealle puolelle. Pussi meni kerralla oikein, mikä oli todella mahtavaa :)

Toinen koiran hukkaaminen tapahtui vähän samantapaisessa paikassa, kahden hypyn välissä. En ehtinyt tehdä aikomaani valssia putken jälkeen, enkä ehtinyt korjata sitä hyppyjen välissä (suunnitelma b), vaan ajauduin ihan omituiseen paikkaan ja Amanda ehti hypätä edessä olevan hypyn ennen käskyä. Onneksi aita sattui olemaan seuraava este ja mokailuni sai sen pysähtymään niin, että se ei karannu kolmannelle edessä olevalle hypylle. Sain sen käännettyä vieressä olevaan putkeen pyörähdyksen jälkeen. Tuloksena vitonen (hypyltä) ja yliaikaa. Tällä sijoituttiin kolmanneksi.

Agilityrata oli täynnä juonikkaita kohtia. Päätin keskittyä siihen, ettei Amanda karkaa neljäntenä esteenä olevasta putkesta suoraan maaliin ja siihen, että kontaktit osuvat kohdalleen. Amanda oli luikahtaa putkesta maalihypylle, mutta sain sen kääntymään vähän ennen hyppäämistä takaisin oikeaan suuntaan. Menimme aikas rennolla vauhdilla eteenpäin. Kepeillä Amanda sai vitosen. Ekalla radalla olin ottanut kepit takaperin ja tarkasti, nyt yritin mennä etuperin ja se kostautui. Kontaktit sen sijaan menivät mallikkaasti. Keinu meni eilenkin hyvin, mutta tänään myös A:n loppuosa meni oikein, kun ohjaaja tajusi käskyttää koskemisen.

Amanda luki rataa tosi kivasti. Viimeiseen putkeen se meni jotenkin niin oivasti. Käskytin sen ajoissa ja Amanda vaan hupsahti sisään oikeasta päästä putkea niin, että saatoin keskittyä asettumaan oikeaan kohtaan jatkamaan loppusuoralle. Maaliin tultiin hämmästyneenä ja tyytyväisenä. Tuloksena vitonen ja yliaikaa, tällä kertaa sijoituttiin ensimmäiseksi, sillä muut kisaajat saivat hyllyt. Oulussa on mukava kisata, kun tuloksella melkein aina pääsee medi-koiran kanssa palkintosijoille. ;)

Erittäin antoisa ja opettavainen viikonloppu. Paljon on tullut huomattua korjattavaa. Tiedän, ettei kannata lähteä tauolta kisaamaan neidin kanssa, sillä se ei vaan toimi. Meillä on yhteys ihan katkolla ainakin ekan radan. Miljoona korjattavaa juttua löytyy. Amandalla voisi keskittyä vähän enemmän keppien tahkoamiseen ja omassa ohjaamisessa on todella paljon parantamista. Voisi myös muistaa ohjata eikä vaan haahuilla päättömästi ympäri rataa. Ja olisi syytä muistaa pitää koira matkassa eikä unohdella sitä milloin minnekin. Käskyt voisi sanoa ajoissa ja ohjaukset viedä loppuun asti.

Olen erittäin tyytyväinen Amandan menoon. Oma ohjaaminen harmittaa, mutta tänään tuli sentään vähän paremmin mentyä kuin eilen, joten ehkä sitä on mahdollista parantaa. Tässä tulikin tämän vuoden viimeinen kisa ja oikein hyvillä mielin jäädään odottamaan ensi vuotta ja uusia ratoja.

Me ollaan surkeita!!

Me ollaan extrasupersurkeita ja ihan karmeen huonoja. No okei lievennetään: Amanda on vähän huono ja mä olen ihan sika törkeen kauheen huono ohjaamaan. Kivat kisat oli joo. :D

Tällä viikolla käytiin tiistaina vähän kattomassa maneesissa esteitä ja toteamassa, että kepit ei suju, eikä mulla pysy koira kädessä. Hyvältä pohjalta kisoihin siis. Aamulla pikkusiskon kanssa seikkailtiin kisapaikalle. Yllättävän hyvin suunnistettiin. No joo kolmesti piti kääntyä ku ei oltu ajoissa huomattu oikeaa kääntyvää tietä, mutta se johtui tietty vaan surkeista opasteista. ;)

Kisapaikka oli kuplahalli tekonurmipohjalla. Koskaan ennemmin en ookaan ollu kuplahallissa. Ei muuten Amandakaan. Rataan tutustumisen ajaksi jätin Amandan yksin repun viereen ja laitoin hihnan kiinni roskikseen. Tällä kertaa ei ollu minkään sorttista kepoa tai ketyä matkassa. Siellä se odotteli kiltisti yksinään, mun huiskiessa pitkin poikin rataa.

Amanda ensimmäisen esteen taakse ja menoksi. Paitsi, että menoksi oli erittäin jäykkää etenemistä, hyvin, hyvin varovasti. Amanda oli ihan jäässä. Siis ei fyysisesti, sillä oltiin kyllä lämmitelty vaan henkisesti. Se totteli, mutta siihen ei saanu minkäänlaista kosketusta. Ihan ku ois lelun kanssa yrittäny vääntään rataa. Epätoimivan jokaisen esteen eteen jämähtävän lelun. Tosi karmee rata ja mun ohjaus oli jotain niin ala-arvoista. Kolmesta kiellosta hylly ja kieltoja tuli sen jälkeen tasaseen. Puomilta Amanda hyppäs pois kesken kaiken. Toiseksi viimeisenä esteenä oli pussi. Tiesin, että se tulee olemaan ongelma. Ekalla kerralla neiti pyörähti ympäri, mutta toisella kerralla se meni läpi. Parasta radassa olikin tää oudon pussin meno, vaikka se vaatikin uusimisen. Siihen oon ihan tyytyväinen, koska pussi on niin kauan ollut Amandalle ongelma.

Radan jälkeen rupesin miettimään ja tajusin, että olen ihan idiootti. Ei mikään suuri yllätys tietenkään. Amanda on ekaa kertaa kisoissa yksin. Ihan yksin ilman Onnia, johon se tukeutuu tosi vahvasti. Mä olen ite ollut ihan jäykkänä hermostuksesta ja mun hermot paistaa heti Amandan omaan käytökseen. Menin radan itsekin hyvin jäykästi, huonosti ohjaten, liian myöhään sanoin mille esteelle seuraavaksi suunnataan ja olin tosi tuppisuinen kaiken kaikkiaan. Siispä me lähdettiin ulos ja alettiin leikkiä.

Kun palattiin sisälle odottelemaan toista rataa, mulla olikin taas mun Amanda mukanani eikä mikään jäykkä patsas. Leikkisä säihkysilmä. Tällä kertaa jätin Amandan reppuun sidottuna odotteleen rataantutustumisen ajaksi. Siellä se nökötti kiltisti vielä takas tullessa. Taas leikittiin vähän ja ennen radalle menoa innostin Amandaa lisää. Tyttö hädintuskin pysyi ekan esteen takana. Tokalle esteelle ohjasin sen niin surkeesti, että siitä tuli eka kielto. Koko rata mentiin sen jälkeen leikkien. Jossain vaiheessa Amanda hyppäs väärän hypyn ja siitä tuli hylly, mutta sen jälkeen meno vaan parani. Tai no fiilis parani. Mun ohjaus oli niin järkyttävää ja jatkui surkeana loppuun asti. Mutta olin ihan sika onnellinen ku päästiin maaliin. Amanda loisti ja nauroi koko radan.

Koska vissiin kaikki minit ja medit oli saaneet hyllyt ja oltiin kovasti edellä aikataulusta tuomari antoi kaikille mahdollisuuden mennä rata uudelleen epävirallisesti. Meillä meni aikasrukeasti, mutta saatiin vihdoin paikattua A:n loppukontakti, jonka Amanda oli tokalla radalla vetänyt yli. Mä unohdin radan, joten muilta osin ei ollut kehumista. Tässäkin tuli todistettua, että mulla ei vaan toisella kerralla pysy rata päässä. Sama huomattiin edellisissä kisoissa Oulussa, kun Onnilla ja Amandalla oli sama rata, minkä sit Amandan kanssa menessä unohdin.

Huomenna ois edessä vielä kaksi starttia. Tällä hetkellä takki on tyhjä. Meillä kesti kolme tuntia päästä Virpiniemestä porukoiden luo bussilla. Vähän jos eksyin... Kymmenen minuuttia sitten söin ekan kerran tänään ja nyt vois ehkä nukahtaa hetkeksi ennen ku suuntaa kohti pikkujouluja... Tai jotain. Mutta tästä päivästä jäi kaikesta surkeudestaan huolimatta hyvä mieli. Nyt aion panostaa enemmän ohjaamiseen ja käskyjen oikeaan ajoittamiseen sekä tunnelman luomiseen. Kohti huomista!

Viikonloppu ilman koiratouhuja osa 3

Perjantaina päätimme kämppiksen kanssa viettää rentoa viikonloppua ilman minun ainaisia koiramenojani. Tiedossa oli lauantaille pikkujoulut ja ei mitään sen kummallisempaa. Perjantaina siis menimme päivälenkille ja kokosimme kontaktikapistuksen, iskimme vähän sulaneeseen maahan rivin tikkuja kepeiksi ja katselimme kuinka putki lenteli yksinään pitkin kenttää tuulen ystävällisellä avustuksella. Lauantaina menin Kujeen kanssa rotuinfolenkille ennen pikkujouluihin lähtemistä. Sunnuntaina lähdin länderien kanssa mätsäriin.

Että sellainen viikonloppu ilman koira puuhailuja....

Kontaktikapistus: vinkki

Näyttääkö tämän plokin alin kuva mitenkään tutulta ;)

Kontaktikapistus

Se on saapunut!


Se on ihana!


Ja se menee kasaan!


Tuo uutta intoa kontaktien harjoitteluun kun voi lähikentällä harjoitella vaikka joka päivä. Tai edes joskus :D

Handlerointia Jyväskylässä

Perjantaina saimme vieraita Raahesta. Tara, Vikinä ja Santte tulivat omistajansa kanssa kylään. Leela oli lähtenyt muiskun matkassa Keski-Suomeen, joten meillä oli vaatimattomasti kuuden koiran lössi.



Lauantaina otin Taran ja Kujeen mukaan Jyväskylän näyttelyyn. Matkustimme sinne yhdessä parin rhoden Linuksen ja Wandan sekä näiden omistajien kanssa. Taralla oli kehä ensin ja ländereillä vasta myöhemmin päivällä. Majoittauduin heelerikehän viereen ja harjoittelin vähän Taran esittämistä kehän vieressä. Jännitti vähän ennen kehän alkua, sillä en aikaisemmin ole Taraa esittänyt. Neiti oli kuitenkin mitä ihanin esitettävä. Totteli kuin unelma. Seisoi kauniisti ja käyttäytyi kaikin puolin mallikkaasti.



Aikaa ennen länderikehän alkua oli runsaasti ja ehdin tavata koko joukon ystäviä. Tara ja Kuje nukkuivat varsin tyytyväisenä mukaan ottamassani kevythäkissä. Oli kivaa ja leppoisaa. Ehkä tuntia ennen kehän alkua siirryin länderikehän lähettyville. Siinäpä sitä aika meni höpistessä. Tosi mukava nähdä kaikkia :)

Kujeen kanssa mentiin niin ylläettäen kehään, että unohdin jännittää tai sitten jännitys oli muuten vain kadonnut päivän mittaa. Olo oli itsellä rento ja Kujeen menokin oli rennon tyytyväistä. Sain seisottaa Kujeen pöydällä mikä oli uusi kokemus. Koska Kuje yleensä nököttää pöydällä varsin mallikkaasti, oli ihan kiva esittää se siinä. Hampaat piti näyttää itse (samoin oli Tarallakin), koska liikkeellä on kennelyskää. Vähän tylsää, että Kuje oli ainoa pentu. Se esiintyi kuitenkin kaikin puolin mukavasti ja olen neitiin oikein tyytyväinen.



Kotiin palasimme bussilla ja kaksikko meni sielläkin mutkattomasti ja kiltisti. Molemmat tytöt olivat kivaa matkaseuraa ja niin äärimmäisen helppoja. Ihana päivä! Pitkästä aikaa niin suunnattoman leppoisa ja hyvä fiilis.

Onni kiidätettiin päivystykseen ja muita sairaskertomuksia

Aloitetaan Amandasta. Matka Turkuun meni muilla mukavasti, mutta Amanda-reppana kärsi matkapahoinvoinnista. Tein pienen taktisen ruokinta virheen ja annoin sille pienen annoksen ruokaa ennen lähtöä. (Samoin muille.) Ama siis tärisi koko matkan ja näytti kovin surkealta, mutta ei alkanut oksentelemaan. Turussa meillä oli mukavaa ja paluumatkakin sujui paremmin, kun tajusin jättää ruoat antamatta.

Eilen illalla olin sählyharkoissa ja sieltä tullessa oli vastassa pelottava näky. Onni istui vessassa, pallon muotoisena ja yritti oksentaa. Poika oli turvonnut ja oksennusyrityksistä huolimatta se ei saanut mitään ulos. Säntäsin kirjahyllylle tutkimaan lääkintäopukset mutta mistään ei löytynyt mahalaukunkiertymästä sanaakaan. Nettiin kysely ja kaivamaan päivystävän numeroa. Parin virheellisen numeron jälkeen, löysin oikean numeron ja eläinlääkärikin vastasi heti. Sitten soittamaan kyytiä, onneksi ystävä lähti meille kuskiksi, sillä toinen vaihtoehto olisi ollut taksi. Ensimmäisen kerran tuli mieleen, että autottomuus voi olla jopa vaarallista.

Onni saatiin suhteellisen nopeasti lääkärin huomaan. Oli todella mukana päivystävä eläinlääkäri. Onnilla ei kaikeksi onneks ollut maha lähtenyt kiertymään. Sillä oli vain laajentuma, kaasua mahassa ja se oli ylisyönyt itsensä. Onni nukutettiin, sen maha letkutettiin, että kaasut saatiin pois. Sille annettiin mahaa rauhoittavaa lääkettä ja pari pussillista nestettä, sillä poika kärsi kuivumisesta. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Kotiin päästessään Onni oli jo ihan tyytyväinen, vaikka vähän pöhnässä nukutusaineesta.

Miljoonat kiitokset Jarille meidän kuskaamisesta!!

Tänään eläinlääkäriin pääsi Kuje. Sen tissit ovat kasvaneet ja minua alkoi pelottaa, että jos onkin mahdollista, että ne ovat Onnin kanssa päässeet valvomatta jossain kohtaamaan. Karmiva ajatus. Kiikutin Kujeen ultrattavaksi. Moneen kertaan katseltiin mahaa Kujeen makoillessa pöydällä, mutta maha oli ihan tyhjä. Mikä helpotus! Tissien kasvu siis johtuu valeraskaudesta ja hormonitoiminnan käynnistymisestä.

Miten meille onkin siunaantunut näin paljon hyvää onnea? Torstaiyön hätä ja paniikki vaihtui lopulta perjantaina yleiseen helpotukseen kun tajusin, että kaikilla koirilla on asiat hyvin.

Sairastelua ja yleistä tylsistymistä

Viime viikonloppu meni ihan koirattomissa menoissa. Kaveri tuli kylään ja saatiin samalla harjoitella miten meille tulee vieraita. Kuje kun ei kovin montaa vierasta ole meillä nähnyt, ja se alkukonsertti on vähän kurja. Harjoiteltiin moneenkin otteeseen tulemisia ja menemisiä ja ehkä ääni vähän väheni loppua kohden. Moikkaamaan mentiin innolla, mutta se vahtikoiran haukkuminen. Mikseivät kaikki voisi olla Onneja? Tai ainakin yhtä hiljaisia kuin Onni.

Viikon vietin kuumeessa kotona. Kaksi viikkoa saiarastelua ja koirien kanssa ei olla tehty ennen eilistä oikeastaan yhtään mitään. Luulin, että Kuje hyppisi seinille. Olin väärässä. Minä hypin itse seinille, ja kun eilen onnistuin lopulta saamaan kuumemittariin ihan tavallisen lämmön, oli pakko ensimmäiseksi lähteä koko lauman kanssa Kauppiin tarpomaan. Amanda otti kyllä ilon irti ja spurttaili ihan hulluna pitkin kallioita. Näemmä löhöily oli ollut siitä kaikkein tylsintä. Toisaalta se on ainoa joka on tottunut viikottaisiin treeneihin ja niihin ei parin viikkoon olla päästy.

Nyt yritän kokoilla tavaroita kasaan ja tarkoitus on suunnistaa bussilla kohti Turkua. Pitkästä aikaa matkustellaan ilman koirista johtuvaa syytä. Jo parin viikonlopun putki ilman koiraharrasteita. Uskomatonta :D Päätin jopa treenirepun sijaan pakata vaatteeni siistiin reppuun, joka ei löyhkää kilometrin päähän koirannameilta. Jos vielä löytäisi siistit vaatteet, niin voisi olla pikkuhiljaa valmis.

Vihdoin ne loppui

Tiistai iltana taidettiin käydä ensimmäinen yhteislenkki koirien kanssa. Silloin Onnin olisi tehnyt vielä mieli "leikkiä" Kujeen kanssa enemmänkin. Eilen jatkettiin yhteislenkkeilyjä ja koirat pysyi ruodussa, vaikka käytin koko lössin yksinäni. Onni sai vähän komentaa, mutta sille oli jo korvat palanneet päähän. Saivat eilisestä lähtien olla valvotusti yhdessäkin. Yöt ja yksinolot ovat Onni ja Kuje eri huoneissa, mutta varmaan siitäkin pikkuhiljaa voi luopua.

Lenkeillä on tullut jonkun verran koiria vastaan. Leela haukkuu ihan kaikille, mutta Kuje ei onneksi reagoi toisiin koiriin sen kummemmin. Isoja koiria ei tosin vielä ole tullut vastaan. Toivon, että traumat jäi vähäisiksi. Leelakaan ei ota sen kummemmin painetta pienistä koirista ja tottelee jopa minun käskyjäni hiljaa olemisesta.

Agitreenit jäi väliin tältä viikolta. Jotenki niin takkuista ja mitään ei ehdi tehdä. Taidan olla tulossa kipeäksi. Onneksi viikonlopulle on kivaa ohjelmaa ja harvinaisesti ei koirapainotteista.

Koska en aikoihin ole laittanut kuvia, niin lisätäänpä kuva Kujeen karmeista höriksistä.


Kujeen kanssa on otettu, vähän treeninpoikasta nyt juoksutauon jälkeen. Lähinnä leikkimistä ja näyttelykäytäntöjä. Sen kanssa on niin ihana puuhailla kun toinen tekee ihan täysillä. Yritetään vähän harjoitella, ettei palkka tuliskaan suoraan mun kädestä. Samaa yritetäään Amandanki kanssa.

Kokeilin palkata näyttelyseisonnasta lelulla. Kuje oli ainoa, jonka kanssa homma toimi. Onni katsoi sen näköisenä, että anteeksi, mutta missä mun namini on? Amanda ei meinannut pysyä paikoillaan, mutta Kuje pysyi ja seisoi niin hienosti. Jokaisen koiran kanssa on niin erilaista puuhailla. Kaikilla on omat juttunsa ja hyvät puolensa. Ihania ovat. Onnikin nyt kun konsertti lakkasi.

Leelan ja Kujeen päälle hyökättiin

Muisku käytti eilen koirat iltalenkillä. Kujeen juoksuista johtuen koirat menee kahdessa erässä lenkille. Leelan ja Kujeen ollessa vuorossa pimeydestä syöksyi vapaana musta iso uros rähisten Kujeen peppuun. Tyttösen tuoksu (löyhkä) varmaan houkutteli sen paikalle. Muisku sai potkittua ja huudettu uroksen kauemmas, koiranomistajan vain katsoessa mitään sanomatta ja tekemättä vieressä. Tytöt kiljuivat paniikissa.

Leela ja Kuje selvisivät ilman fyysisiä vammoja. Henkisistä ei vielä ole tietoa. Leelan päälle on ennenkin käynyt iso tumma koira ja neidillä kesti tosi kauan selvitä siitä. Kuje on murkkuiässä ja ei todellakaan tartte tällaisia koirakohtaamisia. Muisku ainakin säikähti itse ihan järjettömästi.

En ymmärrä miksi otetaan koiria, jotka eivät selvästi pysy hanskassa..
*loput kiukkuisesta tekstistä sensuroitu*

Irtiottoja

Oltiin sunnuntaina Onnin aknssa ihan kahdestaan näyttelyssä. Onpas siitä aikaa kun ihan kahden vain ollaan yhdessä liikuttu. Mikäs Onnin kanssa mennessä, kun se on niin rento. Lahdessa selvisi, että glennikehä oli siirretty kolmella tunnilla ja tuomari vaihdettu romanialaisesta austraalialaiseksi. Neljän tunnin odottelu edessä.

Joku pikkutyttö kävi kysymässä saako hän ottaa Onnin juniorhandler-kilpailuun. Annoin hövelisti luvan. Olipa hyvä, ettei hihnan päässä ollut länderi, sillä olisin taatusti tyrkännyt jomman kumman tytöistäkin sen kummemmin miettimättä vieraan matkaan. Yllättäen Onni ei halunnutkaan ihan noin vain lähteä tytön mukaan. Aika yllätys ja oikeasti positiivinen sellainen. Onni tykkää sittenkin musta :) Ja on mun perääni enemmän kuin luulin. Namien voimalla poika kuitenkin lähti tytön matkaan. Menestystä ei kaksikolle tullut, sillä Onni halusi keskittyä lähinnä vetämiseen, mun etsimiseen ja maan nuuhkimiseen.

Odotteluaika meni tuttujen kanssa höpistessä ja onnistuinpa löytämään Amandalle pari frisbeetä, jotka olisi tarkoitus ottaa uudeksi palkaksiagitreeneihin. Lopulta meidänkin kehämme alkoi. Onni yritti aluksi minunkin kanssani nuuhkia maata, mutta sain sen yksilöarvostelussa sentään liikkumaan hyvin. Tyytyväisin olin siihen, että sain aseteltua Onnin ihan kivasti pöydälle eikä se istahtanut missään vaiheessa. Onnin kanssa on kivaa, vaikka menestyksestä ei vinkkurahampaan kanssa kannata kaikkien tuomarien edessä haaveilla.

Päivä oli mukava, pitkä ja yllättävän rankka. Simahdimme molemmat heti kotiin päästyämme. Onni ei jaksanut edes itkeä Kujeen perään.

ARGH!! Vinkuvinkuvinkuvinkuvinkuvinkuviiiiiiii....

Kuje on tullut kotiin. Onnin aivot ovat laskeutuneet takajalkojen väliin ja kurkkuun on ujuttautunut pilli. Tulen hulluksi!

Äitini ja siskoni toivat eilen Kujeen junalla takaisin. Tyttönen oli ollut kuulemma tosi kiltti, mutta vain pissannut sänkyyn ja muuta pientä hauskaa. No olipa hyvä, etten ole ottanut pressua sängystä. Ihan vain varmuuden vuoksi. Ehkäpä harkitsen sitä seuraavan kerran Kujeen yksvuotissynttäreiden kohdalla. Matka oli mennyt helposti ja Kuje hyppäsi junastakin varsin tottuneen näköisesti. Meni iloisesti ohitseni kaupunkilaismaiseen tyyliin ketään huomioimatta ja tajusi vasta kutsusta tulla moikkaamaan. Sain sentään pusun.

Onnin silmät syttyivät kun se näki Kujeen. "Jihuu, mulle on tuotu nainen!" Ihana tanssahtelu Kujeen ympärillä alkoi ja Onni nielaisi pillin kurkkuunsa. Siitä lähtien ollaankin kuunneltu melkein taukoamatonta vinkunaa, vaikka kaksikko on eristettyinä eri huoneisiin. Niitä ei ole voinut käyttää yhdessä lenkilläkään ja uloskin on joutunut mennä eri kerroksista.

Tuli pieni taktikointivirhe Kujeen takaisin tuonnissa. Saapa nähdä kuinka kauan tätä jatkuu ja kuinka nopeesti joudutaan hullujen huoneelle. Suosittelen lämpimästi pitämään leikkaamattomia uroksia ja narttuja samassa taloudessa. Voiko kokeilla kuinka pitkälle hermo kestää. Arrggh!!

Leikkiä vaan

Miten sitä joskus homma meneekin niin totiseksi? Kouluttamisestakin tulee työtä. Koiran pitää tehdä kaikki oikein ja nopeasti.

Meillä oli eilen agitreenit ja me vietettiin tunti vaan leikkien Amandan kanssa. Kyllä oli virkistävää ja antoi uutta puhtia. Jotenkin sitä on taas tullut keskityttyä vain tekniseen osaamiseen ja jäänyt hulluttelu vähemmälle. Molemmilla oli tosi hyvä mieli, kun palattiin kotiin.

Olen luullut osaavani leikkiä, mutta enpä ollut tajunnut edes sellaista asiaa, että molemmat voi sännätä sen lentävän lelun perään. Amandalla ei ole kiinnostusta noutaa asioita, mutta yhteinen jahtaaminen olikin tosi hauskaa. Kumma, ettei moinen ole munkaan mieleeni koskaan pälkähtänyt. Nyt tiedän ja osaan kenties jossain vaiheessa käyttää paremmin asiaa hyväkseni. Ensi kerralla kokeillaan treeneissä sitten lelupalkkaa ja jätetään namit vain kontaktille. Saas nähdä kuin käy.

* *

Kuje on yhä Oulussa. Viihtyy kuulemma hyvin ja on kiltti (siis Kujeko???). Huomenna matkustavat äidin ja siskon kanssa junalla tänne. Saapa nähdä miten se menee. Varmaan hyvin, mutta pitäähän mun jostain murehtia kun pikkuinen on ekaa kertaa poissa kotoa.

Amanda 3 vee

Miten noi koirien synttärit meinaa aina menää multa ihan ohi? Ei sillä, että meillä niitä kovin kummoisesti juhlittaisiin. Juhlan kunniaksi koirat sai Amandan lemppari purutikut. Kuje saapi yksinään juhlistaa Oulussa, sillä se jäi sinne hoitoon.

Vaikea uskoa, että Amanda on jo kolmen. Niin se aika menee. Ihanat pari vuotta ollaan nautiskeltu yhdessä olosta ja toivottavasti on monen monituista vuotta vielä edessä.

Amalanda, Pandalainen rakas kullanmuruni :)

Hyllyt on korkattu

Eilen käytiin Peltokosken ratsastusmaneesilla kisaamassa kolmen startin verran. Oli molemmille koirille ensimmäinen maneesikisa. Hermoistuneissa fiiliksissä mentiin. Jotenkin oli taas niin tärisevä ja kalpea olo. Vaan hyvä, että siellä epiksissä tuli harjoiteltua miten kahden koiran rataan tutustuminen tehdään, sillä tuollakin oli minien ja medin rataantutustuminen yhtä aikaa. Kauhean vaikea yrittää miettiä erilaiset reitit koirille.

Onni lähti koirista ensin ja hyppäsi renkaan väärin. En tiennyt pitääkö se korjata vai ei, joten jäimme kykkimään renkaalle hetkeksi ja sitten vain jatkoin matkaani. Loppurata oli aika kaaosta. Rimoja lenteli. Puomilla Onni meinasi jäädä jumittamaan, sillä puomi notkuisi sen alla jotenkin kummasti. Jouduin yhdellä putkella heittämäään Onnin sisään niin, että sain juosta ulkokautta putken ympäri. Mutta kepit menivät ihan siten kuin suunnittelin ja saimme siis Onnin kanssa tavoitteen saavutettua, vaikka tulos oli hylly. :)

Amanda meinasi samalla radalla varastaa ensin lähdössä, mutta jäi sitten kuitenkin sinne. A:n loppukontaktille se jäi etsimään namia ja silloin oli koira multa hetken aikaa hukassa. Hups. Keinu mitä vähän pelkäsin meni tosi hyvin. Olin niin tyytyväinen. Amanda osui radalla kaikkiin kontakteihin ja sen suhteen tavoitteet meni nappiin.

Onnistuin itse törppöilemään radalla aika paljon. Unohdin puomin jälkeen radan ja en muistanut mille hypylle piti mennä. Onneksi tajusin asian juuri ennen kuin olin vienyt Amandan väärän yli ja sain korjattua sen oikealle hypylle. Myös kepit epäonnistuivat. Mun olisi pitänyt käskyttää kepeille ajoissa, tai olla nopeammin keppien luona. Amanda luikahti väärästä välistä sisään. Vaan sen jälkeen mokasin ihan itse kun jäin liikkumaan väärinpäin kepeille. Amanda hyppäsi vielä yhdessä kohdassa väärästä keppivälistä eli saimme pujottelusta kaikkiaan kymmenen virhepistettä. Tältä radalta tuli tulos ja päädyttiin aikavirheinemme ja kymmenellä virhepisteellä kolmanneksi.

Hyppyrata meni hyvin siihen asti kunnes Amanda irtosi ja juoksi yhden aidan ohi. Se palasi takaisin luokseni ja jäi aidan väärälle puolelle katsomaan. Siinä seisoi vaan tuijottaen ja Amanda teki ratkaisun puolestani. Se hyppäsi yli ja naps, eka hylly Amallekin. Loppurata meni ihan kivasti. Muistin mennä kepit oikein päin ja sain Amandan jotenkuten ohjattua sinne sisään vaikka kulma tuntui hankalalta. Kaiken kaikkiaan rata meni ihan kivasti ja tällä radalla oli jotenkin enemmän fiilis kuin sillä ensimmäisellä. Varsin loppu meni hyvin vaikka Amanda loiskautti hypyt tosi pitkiksi.

Päivän saldo kaksi hyllyä, yksi kolmossija ja hyvä mieli. Tavoitteet saavutettiin, vaikka Amandalla meni kyllä ekalla radalla ohjauksellisesti kepit pieleen. Nyt on kokeiltu niiden ensimmäisten hylättyjen tulosten saaminenkin niin voi hyvillä mielin mennä seuraaviin kisoihin. Eipä tulosten puolesta voi mennä huonommaksi kun molemmilla on alla hylly.

Kontaktiongelmasta kontaktiongelmaan

Olo uudessa treeniryhmässä maistuu. Meillä ei ollut viime kerralla kouluttajaa, mutta sain muilta treeniryhmäläisiltä hyviä vinkkejä. Kätevää harjoitella parempien seurassa :D Teimme muutaman epämääräisen ratakiekuran. Oli ihan kiva kuulla, että meitä varten ei tarvinnut helpotella sijoittelua. Ehkä me jotain Aman kanssa osataan :) Tuli hyvä huomio siitä, että koiralle voisi antaa tiukoissa paikoissa tilaa, eikä änkeä ihan putken suulle mitä teen aika usein. Kyllä se koira osaa sieltä putkesta tulla pois ilman, että se haetaan sieltä.

Amandalla oli kontakteilla ongelmana louskauttaa koko kontaktin yli. Mehän emme harjoitelleet alusta asti mitään taktiikkaa kontakteille, kuhan harjoiteltiin. Vasta myöhemmin vinkattiin, että voisi kenties yrittää osua niihinkin.

Taktiikoita pohdittuani päädyin lopulta asettamaan namin maahan loppukontaktin eteen ja hokemaan "koske"-sanaa. Muutaman treenikerran jälkeen Amandalla syttyi lamppu päässä. "Kontaktin lopussa on NAMI!" Nyt se jumahtaa sitten kontaktin loppuun etsimään namia. "Kyllä täällä on pakko jossain olla herkku.. Ennenkin on ollut.." Jep, jep.

Kuka sanoo, ettei länderi olisi ahne. Amanda on ihan hirveä herkkupeppu. Ei se ota lihoakseen, mutta on uskomattoman ahne silti. Pia voi todistaa ;) Amanda karkasi radalta saadakseen nakkeja namipussista.

No parempi, että se jumii kontaktille kuin hyppii yli. Saapa nähdä kuinka Oulun kisoissa menee. :O Epiksissä sain sen houkuteltua suht hyvin mukaani, mutta harkoissa neiti jumahti paikoilleen. Tosin treeneissä kontaktin lopussa oli välillä nami, epiksissä ei ollut.

Vaan elättelen toivoa, että kontaktit osuisi kohdalleen. Ilmoitin Amandan sekä hyppyradalle, että tavalliselle. Onni on menossa vain tavalliselle radalle ja sen kontakteille ei kyllä ole tehty yhtään mitään. Koskaan. No ehkä se ei hyppää yli. Jotenkin suuresti epäilen, että sillä koskaan olisi niin paljon vauhtia.

Tavoitteet lauantaille:
Amanda menee kepit oikein (edes toisella radoista) ja osuu kontakteille. Eikä varasta lähdössä.
Muistan ohjata Onnin kepeille takaperin vetäen, koska se ei osaa niitä. Epiksissä unohdin tämän ja ylipäätään ohjasin Onnia kokoajan vähän hassusti.

Länderibongailuja

Selailin agility-otoksia ja tuli ländereitä vastaan :)

ATT:n kisat 22-23.9
Chili
Heppu
Koko
Ralli
Tuuli
Sivuilta: http://hurtta.1g.fi/kuvat/Koirat/20070922_23_att_agilitykisa/3_medit/

Oulu 16.9
Kampi
Sivuilta: http://sary.1g.fi/kuvat/Agilitykuvat/
Mä tykkään -sary-n ottamista kuvista.

Takujen epikset 13.10
Amanda
Sivuilta: http://kuvablogi.com/blog/12/36/


Glenneihin en vielä oo törmännyt... Kumma juttu :D
(Paitsi tietenkin Onnin kuvaan Sapliinan kennelin sivuilla. )

Pimeneviin syysiltoihin

Hilluessa eilen aamuvarhain liikenteessä ilman heijastimia, tuli mieleen, että niiden aika taitaisi taas olla. Autoilijat eivät millään erota tummia hahmoja taustasta. Talvitakkeihin on muistaakseni valmiiksi kiinnitettynä joukko heijastimia, mutta en vielä ole ottanut niitä käyttöön. Katselin vähän heijastimien hintoja kauppojen kassojen vieressä, mutta vielä en ole raaskinut ostaa. Hintahaitari on kahdesta neljään euroon ja se saa joka kerta päättämään, että kaivanpa ne vanhat heijastimet vain esiin ja laitan siitä jonkun takin hihaan kiinni.

Koiria on vielä vaikeampi erottaa pimeydestä kuin ihmisiä. Viime talvena ostin Messarista sellaiset pienet välkkyvät lamput Amandalle ja Onnille. Tosi hauskat ja kestivät päivän. Kiinnitysmekanismi petti vauhdissa ja sinne jäi lampusta puolet. Surkea systeemi.

Onnilla on pennusta asti ollut talvivaljaat joihin on kiinnitettynä iso lamppu. Se on ihan hyvä muuten, paitsi että Onni osaa sammuttaa lampun itsekseen. Ja vihaa valjaita. Vaan on se toimiampi kuin Tessalle aikoinaan ostettu valopanta, joka välkkyi vaan liikkeestä. Koska Tessalla oli taipumus seisahdella paikoilleen usein, niin puolet ajasta koira oli ihan hukassa. Testasin pantaa viime talvena Amandalle, mutta siitä loppui patterit ja käyttö jäi sitten siihen.

Eilen satuin töistä tullessa käväisemään Lidlissä ja eteen sattui alekorissa koirien heijastinpanta valolla. Otin kaikki sieltä löytyneet kolme kappaletta pantoja matkaan. Ne olivat juuri sopivan kokoiset. Kujeelle piti säätää tiukimmalle ja Onnille panta sai olla aika isona. Pannassa on heijastinnauha ja rivi led-valoja. Luulen, että teippailen varmuuden vuoksi patterin laittoaukon kiinni, ettei se tipahda koirien remutessa. Iltalenkillä valot olivat loistaneet. Saapa nähdä kuinka pitkään säilyvät toimivina. Tähän asti kahdentoista euron uhraukseni koirien näkymiselle on ollut ihan kannattava.

Sunnuntai metsäilyä

Ei meidän elämä sentään ihan pelkkää agilitya ole, vaikka niin voisi viime päivien aiheista vähän päätellä. Harrastusten ulkopuolella elo on aika juoksuista. Amanda on aivan ihastuksissaan Kujeen juoksuista ja yrittää kiivetä niin Onnin kuin Kujeenkin selkään. Onni alkaa kiinnostua Kujeen pepusta päivä päivältä enemmän ja saapa nähdä koska pitää alkaa lenkittää niitä erikseen.

Tänään käytiin aamulenkillä Kaupissa Onnin, Amandan ja Kujeen kanssa. Leela ei voi lenkkeillä pitkästi, sillä se on toipilas. Tarkoitus oli tehdä palauttava lenkki agikoirien kanssa ja purkaa vähän Kujeen energioita. Loppujen lopuksi eksyttiin vähän ja lenkistä tuli kaikkea muuta kuin palauttava. Rämmittiin keskellä metsää ja yritettiin kiertää pahimmat kallion kielekkäät. Tulipa todettua, ettei goretex-kengät pidä vettä, eikä takki pidä kosteutta loitolla. Kotiin palasi kolme uitetun näköistä koiraa ja vaatteet päällä uineen näköinen omistaja. Ehkä me tehdään se palauttava lenkki huomenna.

Yritän totutella ajatukseen, että Kuje jää tuollaiseksi sintiksi. Jotenkin kun on tottunut Amandaan, niin Kuje näyttää ihan kirpulta. Toisaalta Ama on oikeasti aika kookas nartuksi, joten ei Kuje niin mahdottoman pieni ole. Se on mun oma taskuraketti. Juoksujen vuoksi en ole viitsinyt raahata sitä mukana eri tapahtumissa. Valitettavasti se on siis täynnä energiaa. Saa nähdä kuka meistä on tullut hulluksi ennen juoksujen loppumista.

Korvat sillä jää höröiksi. Olen jo luopunut toivosta niiden suhteen. Ei niihin mikään auta. Taitteet on väärässä kohden, joten ne höröttää milloin minnekin päin. Vaikka korvat on aika kauhean näköiset, niin tavallaan Kuje näyttää tosi ilmeikkäältä. Se on vaan niin ihana, villi pikkuärrieri. Enpä sitä mihinkään vaihtaisi. Enkä kyllä muitakaan. On ne ihania, vaikka joskus ääliöitä ovatkin.

Epiksien pöydän putsaus

Tänään oli Takujen järjestämät epikset Hervannassa. Aamulla lähdettiin Onnin ja Amandan kera sinne kokoamaan telttaa ja raahaamaan esteitä. Koirat sai nauttia seinäkukkasina olosta aika paljon. Ensin yleinen tavaroiden siirtely, sitten jumituin ilmottautumistiskille. Sain sentään lämmiteltyä koirat pariinkin otteeseen. Ensin lämmittelin ne liian aikaisin, mutta lopulta kaikki sutviutui hyvin, eikä koirat lähteneet radalle odottelusta kankeina.

Minien ja medien rataantutustuminen kilpailevien luokassa oli yhtä aikaa. Piti siis tuumia molempien koirien menemiset yhtä aikaa. Enpäs olekaan törmännyt sellaiseen ennen missään kilapilujen tapaisessa ja aika harvoin on moista pitänyt miettiä treeneissäkään.

Ratapiirros Rata oli kohtuullisen kiemurainen, mutta oikein kiva. Haastetta oli, mutta ei liikaa. Onni lähti toisena. Kahden esteen jälkeen olin hukata koiran kädestäni ihan totaalisesti. Onnille pitääkin muistaa ohjata suullisesti vähän tarkemmin. Putkelta meille tuli vaihteeksi kielto. Tiesin, että siitä tulee kielto jos hidastan vauhdin, mutta niin vain hidastin ja kielto napsahti. Toinen kielto ehdittiin saada renkaalta, mutta Onni sentään meni renkaan ilman viiden kerran vääntämistä, joten pikkuinen kielto sinne tai tänne ei siinä tilanteessa haittaa. Kepeiltä tuli vitonen kun Onnin mielestä kepit oli vähän tylsä ja sen ois voinu keskeyttää jo paljon aikaisemmin. Yliaikaa luonnollisesti ihan miljoonasti. Vaan kivaa oli. Onnilla oli vauhti niin paljon, että muutamaan kertaan olin saada sen väärille esteille kun en tajunnut ajoissa ohjata. Oltiin toinen joka sai tulokset ja sillä siis toiseksi.

Amanda meni radan kahdesti. Onnin ilmoitin radalle vain kerran, koska tiedän, ettei poika enempää jaksa. Amandan kanssa nyt tuli testattua ensi viikonloppua varten, että jaksaako mennä kaksi rataa päivässä ja hyvin jaksoi.

Heti kättelyssä meille tuli ongelma kun neiti hienohelma ei olisi halunnut jäädä vesilätäkköön seisomaan. Pysyi se siinä vähän vaapuen ja lopulta jouduin ottamaan sen matkaan ennenkuin olin saanut koottua itseni, sillä muuten se olisi lähtenyt ihan itsekseen. Amanda loiskautti toisen hypyn hirveän pitkäksi ja en meinannut saada sitä kolmannelle, mutta koska olimme harjoitelleet treeneissä vähän saman tapaista kuviota sain Amanda jollain ihmeellä kelattua kolmannelle ja siitä huidottua puomille. Puomin loppukontakti oli upea! Jäimme molemmat ihailemaa sitä hetkeksi, ennenkuin muistin jatkaa matkaa. Jotenkin olin niin ajatuksissani, että tajusin käskeä keinulla hidastamaan aika myöhään ja Amanda ei ottanut käskyä kuuleviin korviinsa. Lentokeinu.

Vedin Amandan takaisin ja otin keinun uudestaan. Hylly. Sain ohjattua Amandan putkeen puomin alle. Olen erittäin tyytyväinen tähän, sillä putket eivät ole meidän bravuuri. Amanda ohjautui aika hyvin melkein itsekseen. A:lla olisi alkukontakti voinut olla parempi, mutta loppukontakti oli taas huippu. Kepeillä oletin Amandan pujottelevan paremmin kuin mitä se osasi ja saimme korjata ne varmaan viidesti. Loppu meni vähän sinne päin. Heitin kolmanneksi viimeisen hypyn yli Amanda väärällä kädellä ja sain huudella napsutella sormiani, että sain tytön taas oikeaan suuntaan. Surkea meno, mutta muutamia hyviä kohtia löytyi.

Uusinta kierros alkoi sillä, että Amanda päätti varastaa, kun vesilätäkkö vain oli niin ällö. Pysäytin sen aidan taakse hetkeksi odottamaan vaikka kello jo kävi. Ekat hypyt meni jotenkuten. Puomin jälkeen Amanda keksi, että sitä voi lähteä oikeastaan pois ja meinasi karata radalta. En tajua mitä se sai päähänsä, mutta pienen mutkan jälkeen sain sen oikeaan suuntaan. Ohjaaminen oli niin karmean kökköä. Oikein hävetti siinä vaiheessa. Keinulle hidastin tiukasti ensin vauhdin pois ja sitten käskin keinulle ja vielä hidastin tosi tiukasti kohti loppukontaktia. Nätisti tyttönen siinä odotteli lupaa lähteä. Luulin, että alkukontakti meni yli, mutta myöhemmin huomasin, että ei siitä tullut vitosta.

Putkeen meno onnistui jälleen. Jee! Jotenkin sen jälkeen herpaannuin ja ohjasin taas vähän sinne päin. Ei mitään kovin nättiä menoa. A:n kontakteista tällä kertaa molemmat meni kivasti. Kepeille ohjasin tosi tiukasti keppien ekaan väliin ja käännyin vasta sitten oikein päin kävelemään. Se toimi paremmin ja Amanda pujotteli ihan kohtuullisesti. Loppujen hypyt meni hiukan paremmin. Mutta fiilis radalta oli aika ...hävettävä. Ohjaus oli niin surkeaa. Olin aika järkyttynyt kun tuloksena oli nolla ja vielä ehdittiin ihanneaikaan. Tällä tuloksella saatiin voitto. En olisi radalta tullessani uskonut. Tuloksia katsellessa katsoin ensin Onnin ja virnistelin meidän yliajalle, katsoessani Amandan tulosta jouduin kyllä pariin kertaa tiiraamaan ennen kuin uskoin silmiäni. Ohoh.

Päivä venyi omien ratojen jälkeen vielä, sillä piti palata myymään makkaroita sun muita ja korjata lopulta esteet paikoilleen, purkaa teltta yms. Kiva päivä oli ja kauheasti saatiin kamaa mukaan. Ei mahtunut kaikki reppuun vaan piti pyytää muovipussi, että sai raahattua palkinnot mukaan. Nyt kisaajat nukkuvat reporankoina pitkin kämppää. Tänään olisi iltaruoaksi tiedossa nappuloita kera makkaranjämien.

Olen rakastunut :)

Nyt kaikki miespuoliset lukijat vetävät kauhuissaan henkeään. Vaan ei, kyse ei ole siitä, että olisin hylännyt huolettoman sinkkuelämän. Lainatakseni Pasin sanoja elämän painopisteethän menevät aakkosjärjestyksessä : Agility, Koirat ja Miehet. Siispä rakastumiseni kohdistuu agilityyn. Laitoin Takuille kyselyä mahdollisesta seuranvaihtamisesta tässä suht lähiaikoina. Vastaus maili tuli ja oli ihan pakko pyytää muisku pitämään kädestä kiinni sitä lukiessa. En ihan uskonut ensimmäisellä lukemisella silmiäni. Enkä ihan toisellakaan. Tällä viikolla sitten mentiin ensimmäisen kerran uuden seuran harjoituksiin ja nyt voi varmaan todeta, että meidän uusi seura on Takut.

Olen siis ihan akuhean rakastunut tähän uuteen seuraan ja niin innoissani. Meillä oli kerta kaikkiaan ihanat ensimmäiset harjoitukset. Tuntui, että opin ehkä noin viisi miljoonaa uutta asiaa. Sitä paitsi Amanda meni onnistuneesti niin kepit kuin puomin kontaktitkin. Laitoin kontaktin loppuun namin ja Amanda pysähtyi sitä syömään. Ei sentään karannut kontaktille niin kuin kävi Oulun harkoissa viime viikolla. Ja ohjasin kepit oikein päin kävellen. Vähän meinasi lopettaa liian aikaisin pujottelun, mutta me yritetään nyt siirtyä harjoittelemaan pitempiä keppejä kotonakin, jotta saadaan tämä juttu korjattua.

Meillä oli harjoituksena kolme ratapätkää. Sellaisia juuri sopivan haastavia. Vaativat hallintaa ja ohjaamista. Just sellaisia mistä niin pidän. Ratapiirros. Eka rata pätkä meni ilman ongelmia, mutta kouluttaja sanoi, että viilataan vähän hyppyjä tiukemmiksi. Amanda loiskatti ne aika pitkiksi. Lyhyemmät hypyt ja nopeus lisääntyy. Siis ajatelkaa miten ihanaa. Me lähdettiin korjaamaan heti hyppytekniikkaa vähän paremmaksi. Se oli niin upeaa! Mä niin nautin tuollaisesta pilkun viilaamisesta. Oih!

Ratapiirros. Toinen ratapätkä oli haastavampi. Hypyt asetettiin niin etten ole aikaisemmin sellaiseen törmännyt ja lisäksi oli aika vaikeassa kohdassa hämäyshyppy. Kokeiltiin kaikenlaisia erilaisia tapoja saada Amanda menemään hypyt oikein. Ihanaa viilaamista. Niin nautinnollista, vaikkakin aika vaikeaa. Sai keskittyä tosi paljon itsekin ja tuntui, että oman vartalon hallinta ei sujunut puolet ajasta yhtään niinkun pitäisi. "Kaksi kättä! Sulla on kaksi kättä" Ihan kuin olisin kuullut tämän lauseen usein :D Voi vitsi mä nautin.

... jatkuu myöhemmin, jos jatkuu, nyt pitää kiitää töihin.




.... jatkuu
Ratapiirros. Kolmas harjoitus oli sellainen, että koiraa piti ohjata punaisen neliön sisällä. Oli ihan akuhean vaikea saada Amanda heitettyä putkeen. Lisäksi tyttö oli siinä vaiheessa niin väsynyt, että se millään olisi malttaut jäädä odottelemaan ekan esteen taakse. Myönnettäköön, että huomasin itsekin olevani aika väsynyt tässä vaiheessa. Vaan olipa ihana fiilis kun lopulta sain Amandan putkeen. Jäin tuulettelemaan sitä niin, että unohdin kokonaan ohjaamisen. Piti sitten palkata putken jälkeen. Mitä tästä opimme. Älä unohda koko ohjaamista kehuessasi koiraa. Tosin loppurata oli paljon helpompi. Tosi hyvä harjoitus.

Yhteenvetona yksi parhaimpia treenejä mitä tähän asti on ollut. Paitsi, että Amanda toimi upeasti, tunsin, että itse sain tehdä töitä ohjatakseni oikein. Palaute oli kokoajan tosi kannustavaa, mutta myös kehittävää. Löytyi parannettavaa, mutta ilman, että tuli sellaista oloa, ettei näitä opi lainkaan. Kerta kaikkiaan mahtavaa! Todella suuret kiitokset meidän uudelle koutsille :D

Olen päässyt myös sählytreeneihin. Luulin, etten osaa mitään, mutta alkoi se sählääminen jossain vaiheessa sujua. Huomenna sitten möllikisoihin töihin ja ehkä myös radalle. Odotan huomista, tosi hyvä fiilis uudesta seurasta :)

Länderien näyttelytreenit

Eilen oli tarkoitus mennä näyttelytreeneihin Kujeen kanssa, mutta juoksujen alettua vaihdoinkin länderin Amandaksi. Olikin tosi hyvä valinta. En ollut huomannutkaan, että Amanda tarvitsisi vähän kertausta näyttelykäyttäytymisen suhteen. Se liikkui aluksi iloisesti peitsaten. Meni aika kauan ennenkuin muistin, että miten Amanda pitää esittää ja sain palkattua sitä ravista. Niin se vain on, että jos haluaa ländereitä käyttää näyttelyissä niin pitää muistaa välillä vähän harjoitella. Amandan edellisestä näyttelystä on puoli vuotta ja tauko kyllä näkyi.

Pöydällä Amanda tutisi kuin haavanlehti. Ihmettelin aikani ennenkuin tajusin, että viimeksihän se on pöydällä ollut agikisoissa mittavana. Siispä pyysin, että ensimmäinen "tuomari" tutkisi Amandan uudelleen ja jakelin sille runsaasti nameja. Amanda rentoutuikin vähän ja kolmannella pöytätutkimiskerralla se oli jo oma itsensä. Tulipa taas todettua, että Amandan kanssa pitää tehdä palauttavia treenejä jos pöydällä on tapahtunut jotain jännää. Meille oli tästä harjoituksesta kovasti paljon hyötyä.

Amandan lisäksi paikalla oli Rekku, Foxy ja Toto sekä espanjanvesikoira Pörrö tai Pörri. Niin sitä harjoiteltiin yhdessä ravaamista, kokeiltiin eri tapoja saada koira lopettamaan peitsaaminen, tutkittiin koiria pöydällä, seisotettiin ja höpöteltiin. Kivaa oli ja toivottavasti muillekin oli treenistä hyötyä. Kiitoksia kaikille osanottajille! Tampereen läntsyihmiset on nyt kunnostautuneet yhteisen harrastamisen saralla kovasti :)

Kujeesta tuli nainen

Voihan nenä! Kuje sit pamautti juoksut. Kiva juttu. Mikä näitä läntsyjä vaivaa ku ne ei yhtään sitten osaa ajoittaa juoksuja??? Sanoin Kujeelle, että joko aloittaa edellisenä sunnuntaina, tai sitten odottaa pari viikkoa. Sen sijaan tuo päätti aloittaa ne nyt kun meillä olisi näyttelytreenit illalla. Oikea unelma-ajoitus....





... Siis sehän tarkoittaa myös, että Kuje jää tuollaiseksi jämäksi. O_o





... no ainakin se on selkeä medi...




... argh! Mun suunnitelmat meni kaikki uusiksi. Ärsyttävää! Missäköhän meillä kaikki juoksuhousutki on... Plääh!

Leela on kohduton

Eilen Leela kävi eläinlääkärissä ja siltä poistettiin kohtu. Nyt ei tarvitse murehtia valeraskauksista ja juoksuista. Eilisen päivän oli pikkuinen aika surkea, mutta iltaa kohden tyttönen piristyi. Illalla se jo loikki tyytyväisenä sänkyyn ja alas, meidän ihmisten yrittäessä parhaamme mukaan juosta perässä ja estää sitä pomppimasta. Miten ihmeessä tuollaista yrittää pitää levossa..

Kauluri aiheutti toisen ongelman. Eihän Leela sellaista suostu pitämään vaan sai melko kohtauksen kun yritettiin. Nyt pitää kehittää sille jostain joku puku suojaamaan sitten haavaa. Onneksi se ei pahemmin ole kiinnostunut haavan tökkimisestä tai putsailusta. Tosi reipas tyttö ja uskomattoman nopeasti se virkistyi leikkauksen jälkeen. Ruokakin maittaa hyvin.

Koirapitoinen kotikotiviikonloppu

Kas niin aika on taas hurahtanut huomaamatta ja blogiin kirjoittaminen jäänyt vähemmälle. Viikonloppu oli varsin kiireinen ja nyt alkuviikko on taas mennyt palautuessa.

Lauantain riennot

Lauantaina meinattiin Onnin kanssa seikkailla busseilla näyttelyyn, mutta isi armahti ja kävi viskaamassa meidät Kempeleeseen. Kylläpä oli karmea näyttelypaikka. Halli oli ahdas, kehät pienempiä kuin postimerkit ja ihmisiä vallan mahdottoman paljon. Rento ja rauhallinen Onnikin meinasi pistää tappelun pystyyn kun ahtauduttiin kohti glennikehää, joka tietysti oli perimmäisessä nurkassa. Onneksi ei tuolla enää näyttelyitä järjestetä. Ensi vuonna Oulussa on kaksi näyttelyä kesällä ja varmaan jossain ulkosalla siis.

Onnin kehä meni ihan kivasti. Vähän se olisi halunnut mennä syömään kehänlaidalla olevien katsojien eväät, mutta muuten meni hyvin. Ei edes tainnut kertaakaan istahtaa. Tuomari oli Irlannista ja oli kiva kuulla rodun kotimaan tuomarin mielipide. Onni sai kehuja olemuksesta ja liikkeet olivat kuulemma oikein upeat, mutta vinkkurat hampaat pudottivat tuloksen eh:ksi. Olen kuitenkin tyytyväinen tulokseen ja arvostelu oli upea. Pitää jossain vaiheessa naputella ne kotisivulle.

Takaisin kotikotiin seikkailtiin parilla bussilla, jotka osuivat varsin hyvin kohdalle. Perillä vaihdoin Onnin ländereihin ja sitten päästiinkin Pian ja Pasin kyydissä agitreeneihin.

Treenailua ja länderimeininkiä

Pia ja Pasi lupasivat suosiollisesti vetää meille treenit ja olivat järjestäneet Amandallekin treffit yhden länderin katsojan kanssa. Siispä ensin esittelimme Amandan ja riiviöpennut Vipun ja Kujeen tutustujille ja lähdimme sitten kiertelemään metsälenkin n-elikon lauman ja tyttöjen kanssa. Tulipa metsässä vastaan hevonenkin. Ihan uusi tuttavuus Kujeelle.

Kentällä ensin otimme pienet harjoitukset pentujen kanssa. Kuje pääsi kokeilemaan siivekkeiden välistä menoa, putkea ja puomia. Kaikkia ollaan jo kokeiltu, joten siinä mielessä ei tullut uutta, mutta itse Kujeen opettamiseen tuli tosi paljon hyviä neuvoja. Kujeestakin näki, että kun opettamiseen tuli selvästi selkeyttä, niin tyttö meni ihan erilailla. Nyt kun vielä muistaisi pitää kaikki jutut mielessä.

Kuje meni takaisin lepäilemään ja kentälle tuli Vipu. Voi että se on suloinen ja jotenkin tosi Cellomainen. Vipu on cool Äijä ja mahdottoman suloinen pusuttelija. Ja osaa kaikki hienoja juttuja toisin kuin Kuje, joka on ihan pellossa kasvanut verrattuna veljeensä. Pennut siis vähän harjoittelivat esteitä ennen kuin laitettiin aikuisille 10 esteen ratapätkä.

Rata oli kiva. Siinä oli kaksi erilaista variaatiota. Ensin kokeiltiin helpompaa. Tai ainakin se mun mielestä oli helpompi. Meillä oli (yllätys, yllätys) vaikeuksia kontaktien kanssa. Niitä sit pohdittiin siinä yhdessä. Jotain mun on keksittävä, se on selvä. Nyt Amanda on vain yhtä hämmentyny ku mä itse. Toisella radalla oli vähän vaikeuksia muistaa ohjata koira oikealle hypylle eikä sen ohi.

Ehkä parasta oli kun katottiin yhdessä meidän kepit. En olisi oikeasti ikinä varmaan tajunnut, että mä voin jo kääntyä oikein päin. Nyt ruvetaan opettelemaan keppejä niin että meen oikein päin ja yritän olla avittamatta kädellä väärin, sekä lisätään kotikepiien määrä kymmeneen. Miljoonasti kiitoksia! Tuli niin oikeaan aikaan tää treeni ja kepit ettei oo tosikaan. Olen suorastaan positiivisella mielellä keppien oppimisen suhteen.

Lisäksi sain ohjaamiseen ja rintamasuunnan pitämiseen hyviä vinkkejä. Tai no lähinnä sen että kannattaisi ohjata sitä estettä kohti, jos haluaa koiran sen ylittävän. Mutta se on hyvä neuvo, jos ei tajua ohjaavansa väärään suuntaan. ;) Oikeasti niin antoisa viikonloppu, ettei pitkään aikaan ole tainnut tulla yhtä paljon vinkkejä. Kirjoitin kaikki muistamani vinkit itseasiassa kotimatkalla junassa ylös, mutta hukkasin lapun. No jospa muistaisin edes osan ilman lunttilappuakin.

Pikkuprinsessan eka hallinäyttely

Sunnuntaina suunnattiin taas Kempelehalliin. Tällä kertaa hihnan päässä oli Kuje. Vähän hermostutti kun ensimmäinen hallinäyttely oli tuollaisessa tunkkaisessa ja ahtaassa hallissa. Onneksi meille osui oven vieressä oleva kehä ja siinä kohtaa ei ollut edes niin tukkoista. Kokemus olikin miellyttävä. Kuje oli yllättävän rentona. Vähän epäilin, että se olisi ollut ihan sähikäinen, mutta se jaksoikin odotella rauhassa ja keskittyi kehässä ihan hyvin.

Seurattiin ihan kehän vieressä ensin miten Vipu meni upeasti Pasin kanssa. Se oli niin hieno! Pöydällä seistä nökötti asennossa ja mun teki mieli taputtaa kun se meni niin hyvin. On se niin upea tuo Vipulainen <3 Kujekin osasi seistä nököttää hyvin pöydällä ja ravata. Mua nauratti vähän meidän saama arvostelu, jossa luki, että esitetään hienosti. Missäköhän kohtaa se hieno esittäminen mahtoi näkyä.. Kuje nimittäin meni huomattavasti paremmin koko näyttelykaavion läpi kuin mä itse. Ravatessa se meni oikein, mä olin kipittää ulos kehästä. Oikeasti vaan roikuin perässä ja toivoin, ettei mun sekoilu vaikuta kauheen pahasti Kujeen menoon. Seisottaessa jakelin aika paljon nameja ja toivoin kokoajan ettei Kuje istahda. Mutta tyttö oli oikein kiltti ja tuntui nauttivan menosta. :)

Vipu oli ROP-pentu ja Kujeesta tuli VSP-pentu. Onnittelut komealle kolmen huutomerkin Vipulle!!! Me käytiin kehän jälkeen vielä juhlistamassa Vipun menestystä kahvien kera länderiporukalla ja sitten olikin pikkuhiljaa taas aika suunnistaa kohti kotia. Upea antoisa reissu. Koirilla riitti puuhaa ja Kujekin on riekkunut itsensä väsyksiin ainakin päiväksi. Se sai painaltaa niin Vipun kuin Tarankin kanssa. Junassa pikkutyttö nukkui koko matkan ja yllättäen kotiin päästyä ei alkanut riekkua ensimmäisenä Amandan parrassa vaan meni kiltisti nukkumaan. Kerrankin näin.. :)

Matkustelua ja lapsien tapaamista

Eilen päästiin Taran omistajan kyydissä kohti pohjoista. Kiepahdettiin pieni mutka Alavudella moikkaamassa Kamun ja Paavon perhettä. Perheeseen kuuluu kolme tyttöä ja ovat varmaan parhaiten käyttäytyvimpiä lapsia jotka tunnen. Kerta kaikkiaan ihania. Huomaa, että perheessä on koiria. Tytöt käsittelevät tosi taitavasti koiria ja meilläkin kaikki nelijalat olivat vallan ihastuksissaan ja tunkivat vuorotellen silitettäviksi. Kuje sai vähän mörköillä kun sisälle tuli yllättäen mustiin pukeutunut ihminen. Kuje on keksinyt, että ne ovat ihan hirveän pelottavia. Onneksi sattui koiraihminen tulemaan ja rapsutteli Kujeen rauhallisemmaksi. Yllättävän hyväkäytöksisiä osasivat omat otukseni tällä kertaa olla, jos kohta Onni vaihteeksi ryösti kaikki lähettyvillä olevat luut itselleen.

Kiitoksia kestityksestä ja toivottavasti nähdään sunnuntaina!

Viime yö vietettiin Raahessa Taran omistajan luona. Santte ja Vikinä jäivät nyt näkemättä, sillä ne olivat vielä hoidossa. No Kuje ja Tara painalsivat taukoamatta menemään ja leikkivät niinkuin nuoret nyt jaksavat taukomatta leikkiä. Onni yllätys, yllätys, ryösti kaikki luut itselleen ja vietti hyvin onnellisia hetkiä kaluten niitä. Amanda tyytyi istumaan penkin vieressä jaloissani ja katselemaan muiden touhuja.

Kiitokset majoituksesta ja kyydistä, nähdään huomenna ;)

Kotikotiin päästin kahdella bussilla. Ensin pikavuorolla Ouluun ja Oulussa paikallisliikenteen kyydillä melkein kotiovelle asti. Kukaan ei nurissut kolmesta koirasta. Päin vastoin oli oikein ystävällisiä ja mukavia kuskeja. Paikallisbussissa mentiin neljän tytön vieressä ja piisasi siinä koirille rapsuttelijoita. Amanda lähinnä katselee ihmisiä ja vähän nuuhkii kättä, mutta Kujeen pitää tunkea melkein syliin asti tutustumaan. Eipä sentään voinut bussissa hypellä päälle. Kai se tuosta rauhoittuu aikanaan.

Läntsylenkki ja näyttelytreeni

Tiistai oli tämän kuukauden ensimmäinen ja oli siis länderilenkin aika. Otin tällä kertaa mukaan molemmat tytöt. Lähdettiin yhtä matkaa muiskun ja loppujen koirien kanssa. Heidän oli tarkoitus suunnistaa toiseen suuntaan, mutta Onni pinkaisi vinhaa vauhtia meidän peräämme huomatessaan, että me olemme menossa ihan eri suuntaan. Vähän itseä hymyilytti kun Onni kiisi perään ja onnistuimmepa naurattamaan kovasti paljon naapuriakin.

Länderilenkillä oli tällä kertaa Amandasta huolimatta vähemmän väkeä. Osalla oli juoksut ja osa ei päässyt muista syistä. Lenkki oli kuitenkin mukava ja höpinää riitti. Aika perinteiseen läntsytyyliin nartut olivat vapaina ja urokset hihnoissa.

Eilen mentiin näyttelytreeneihin Kujeen kanssa. Tarkoitus oli vähän katsoa, että missä mallissa meillä on pöydällä olo viikonloppua silmällä pitäen. Tulikin hyvin pöytätreeniä. Saatiin jopa "miestuomari" tutkimaan, mikä oli tosi hyvä kun me nähdään niin vähän miehiä. Vähän Kuje oli jännittyny pöydällä, mutta olin tyytyväinen.

Kokeilin seisottaa sitä toisinpäin, mikä oli yllättävän hankalaa. Varsinki ku Kujeen mielestä se tarkoitti sitä, että pitäisi hyökkiä kohti kättä. Liikkeessäkin oli ongelmia kun Kuje keksi peitsaamisen. Se on liikkunu niin helposti ja nätisti, mutta nyt piti vaihtaa välillä kamelikävelyksi liikkuminen. Onneksi sain sen pyöräyttämällä takaisin raville. Pitää varmaan harjoitella vähän useammin ukn näin paljon ongelmia ilmenee.

No sunnuntaina nähdään mitä tuomari tykkää ja kuinka ekassa hallinäyttelyssä menee.

Länderit liikenteessä

Lauantain riennot

Tara emäntineen tuli meille perjantaina yöksi ja lauantaina suuntasimme heidän kyydissään Hyvinkäälle. Tarkoitus oli ottaa koko lössi matkaan, mutta aamulla päätinkin jättää Onnin muiskun hoiviin kotiin ja ottaa pelkät läntsyt matkaan. Autolla huristettiin gps:ää apuna käyttäen Hyvinkään pentunäyttelyyn.

Siellä oli tuttuja heti vastassa Padi, Totoro ja Roppa ihmisineen olivat kokoontuneet höpisemään ja sinne mekin ängettiin mukaan vaihtamaan kuulumisia. Juttua piisasi tavalliseen malliin ihan loputtomasti. Jotenkin on viime näyttelyissä mennyt ihan puhelemiseksi koko näyttely kun on kertynyt niin paljon tuttuja ja kaikkien kanssa pitää jokunen sana päästä vaihtamaan. Me ei Kujeen kanssa osallistuttu näyttelyyn, vaan mentiin paikalle tällä kertaa ihan vaan treffaamaan muita.

Hyvinkäältä vaihdettiin autokyyti Kipan matkaan ja mentiin Kipalaan. Siellä on aina joku koirista ihan extraihana. Aika usein se on ollut Arska, mutta tällä kertaa Muru vei voiton. Se on kyllä niin hieno koira. Aina niin ystävällinen ja kiltti. Murulaista oli pakko moneen kertaan käydä rapsuttelemassa ja se innostui niin kovin, että olin pyllähtää pepulleni mutaan.

Bussiin ehtiminen

Sunnuntaiaamuna heräsin jo paljon ennen kellon soimista ihan varmana, että en vain ole kuullut kellon soivan ja olen auttamatta myöhästynyt bussista. Oli helpostus huomata, ettei sen ollut tarkoituskaan herättää vielä. Olin vain niin innoissani, että en meinannut malttaa nukkua. Noisin lopulta painettuani kerran torkkunappulaa. Hiivittiin (ei kovin hiljaa..) koirien kanssa ulos ja lampsittiin bussipysäkkiä kohden. Vastaan tuli hurjaa vauhtia bussi. Käveltiin pysäkille ja odotettiin. Alkoi vähän nakuttaa päässä, että mahtoiko nyt sittenkin mennä kyyti sivusuun. Onneksi oikea bussi tuli paikalle.

Oli oikein mukava bussikuski. En oikein tiennyt missä vaiheessa meidän piti jäädä pois. Tiesin, että jossain kehä I:sen pysäkillä, mutta pääkaupunkiseutu on ihan outoa aluetta mulle. Kuljettaja kuitenkin kuulutti etukäteen pysäkin ja pysäytti siinä ja vielä moikkaisikin. Oli mukava matkustaa noin ystävällisellä kyydillä.

Agilitya aamuvarhain

Thelman omistaja nappasi meidät pysäkiltä autokyytiin ja huristettiin kohti Ojankoa, jossa oli koulutusohjaajien kurssi menossa. Päästiin Amandan kanssa harjoituskoirakoksi. Siellä oli kolme pientä ratapätkää ja meillä oli yhdet kouluttajaharjoittelijat opettamassa miten siinä pitäisi toimia. Tarkoitus oli siis oppia opettamaan.

Sääli, ettei saatu Thelman omistajaa meidän opettajaksemme, sillä hän on yksi ehdottomia lemppariopejani. Hänen opetuksellaan tajusin vihdoin valssaamisen ideankin. Ihan pro opettaja :)

Meillä oli kaksi eri opettajaa. Toinen opetti kolmen hypyn avulla eteenmenoa sekä putken ja keppien yhdistelmällä keppi kulmia. Amanda irtosi kahden hypyn verran ja keppikulmien harjoittelu vähän jäi, koska ensimmäinen kepeille meno onnistui. Kepit sujuivat yllättävän hyvin. Ehkä kotona harjoittelu jossain vaiheessa alkaa tuottaa tulosta.

Toinen opettaja opetti kolmen hypyn ja A:n avulla persjätön. Se olikin vähän hankalampaa. Ensimmäisellä yritiyksellä meinasin valssata, mutta muistin ettei niin pitänyt tehdä ja lopulta ohjasin väärältä puolelta A:lle. Toisella kerralla keskityin A:n toiselle puolelle menoon, mutta tein automaattisesti valssin. Lopulta joku huikkasi, että esitä lentokonetta ja tajusin vihdoin mitä siinä haettiin ja onnistui persjätössä. Toisinpäin se sitten onnistui ihan ensimmäisellä yrittämällä kun idea oli vihdoin valjennut.

Otimme vähän puomin kontakteja aina muiden harjoitellessa samoja radanpätkiä. Amanda saikin kehuja hyvistä kontakteista. Mun pieni kontaktiongelmainen :) Vaan ne kyllä oikeasti sujuivat hyvin. Olin tosi tyytyväinen aamun antiin. Olisi kieltämättä tehnyt mieli jäädä sinne pitemmäksikin aikaa, mutta piti jatkaa matkaa. Pääsimme toisen harjoituskoirakon kyydissä Mellunmäen metroasemalle.

Metrolla seikkaillen

En ole koskaan mennyt yksin metrolla koirista nyt puhumattamaan. Pohdittuani muutaman hetken lippuautomaatin ihmeellistä maailmaa sain lipun. Luulin, että joudun tunkemaan sen johonkin leimauslaitteeseen, mutta mitään laitettua ei näkynyt missään. Niinpä me vain marssimme sopivasti asemalla odottamaan metroon. Koirat olivat aluksi vähän hölmistyneitä, mutta totesivat pian metron olevan vain joku juna. Osasin jäädä oikealla pysäkillä pois ja ehdittiin tosi hyvin suunniteltuun junaan.

Samaan junaan tuli myös suloinen Fenja-länderi ihmisineen. Hekin olivat matkalla Hyvinkäälle päänäyttelyyn. Onneksi osuivat matkaan, sillä en olisi osannut Hyvinkään asemalta Villatehtaalle missä näyttely oli. Sitä paitsi meni matkakin rattoisammin, kun oli juttuseuraa. :) Terkkuja vaan matkaseuralaisille!

Länderien päänäyttely

Näyttelypaikalla hyökättiin heti ihastelemaan kasvanutta Veikkoa. Voi jestas siitä on kasvanut komea! Aika tasaisen kokoista porukkaa ovat nämä sisarukset. Näyttelyssä oli paljon tuttuja ja tulipa sitä paljon muidenkin kuin tuttujen kanssa höpistyä. Kehät taisivat tunnin verran olla myöhässä ja ennen sitä ehti siis hyvin kertoilla rodusta kysyjille ja vaihtaa kuulumisia tuttujen kanssa.

Taaskaan kumpikaan omista koirista ei ollut esiintymissä, joten meillä oli rento turistin osa. Onnittelut Zimbolle ROPista ja Ruutille VSP:stä! En ole ihan varma miten pentupalkinnot jaettiin. Toto ja Foxy niistä taisivat kilpailla. Ovat kyllä kaunis sisaruspari :) Aasa nappasi yhdistyksen veteraanipokaalin. Myönnettäköön, että mulla ihan pikkuhiukkasen meni kehän tapahtumat ohi, vaikka kuvittelin niitä kovasti seuraavani. Kehän jälkeen istuin länderiyhdistyksen kokouksessa ja sitten suunnattiin kohti Riihimäkeä. Siellä junaan, joka oli tulvillaan ihmisiä ja koiria. Asemalta kävellen kotiin ja siinä sitten olikin viikonlopun matkustelut.

Olipa kiva reissu ja länderipitoinen reissu. Tämänkin viikon ohjelmassa olisi paljon kaikkea puuhaa. Johan tässä oltiin hetken aikaa hiljaiselolla.