Jaa'a oisko se vihdoin ja viimein aika kirjoittaa kisaraporttikin. Lauantain olin kisoissa töissä, mutta sunnuntaina sit päästiin Aman kanssa starttaamaan kolme rataa. Mä vähän mietin, että oisin talkoillu sunnuntainakin mutta kyytiongelmien vuoksi en sit päässy ajoissa lähtemään. Ei tosin ollut talkooväestä pulaa. Mun mielestä meidän seuran riveissä on hauskaa olla kisoissa ihan vaan töissäkin. Lauantainakin saatiin kilpailijoilta kiitosta hyvin järjestetyistä kisoista ja hyvästä hengestä. Lämmitti kovasti mieltä.
Sunnuntaina Aman ja mun radat meni ohjauksen puolesta männikköön, mutta kivaa oli. Ekalla radalla en ollu ihan niin paineessa ku mitä yleensä. Ohjauksellisesti puolet radasta oli mulle ihan liian vaikeeta. Semmosta kieputusta missä en yhtään pysyny mukana. Mutta loppusuora oli ihana ja maaliin päästessä oli sen jäljiltä huippufiilis. Radalta ohjauskämminä vitosen kielto ja yliaikaa.
Tokalla radalla mulla lähti Amanda upeasti irtoomaan putkeen. Sääli, että tarkotus ei ollu mennä sinne. Rata oli muutenkin oikea ohjauspainajainen ja koutsi sai pudistella päätään radan vieressä. Olin ihan hukassa. Mutta Kujeen siskolikalle Fliille sai sen sijaan hurrata kun Jaanan kanssa nappasivat nollavoiton.
Nää ekat radat oli Kokkosen Tuijan käsialaa ja kolmas rata oli meidän oman Jalosen tekemä. Tää viiminen oli ehkä meidän radoista paras, vaikkei kaikkein kehuttavin sekään. Mua harmittaa ihan hirveästi, että menin sössimään kepit. (TAAS!!!!) Meillä oli yliaikaakin aika järkysti. Sitä mulla piisaa. Ama menis kovaa, mutta mä himmailen sitä, en luota sen menoon ja ohjaan kökösti.
Mutta vaikka mä oon huono ohjaaja ja en lainkaan valmis kolmosiin, niin samaa ei voi sanoa Jaanasta, joka teki Fliin kanssa kolmannen nollaradan viikonlopun aikana ja ansaitsi menolipun kolmosiin. Oikein paljon vielä kerran onnea! Te ootte hyviä!
torstaina, toukokuuta 21, 2009
lauantaina, toukokuuta 16, 2009
Lainakoiran kanssa kentällä
Kujeen olleesa poissa pelistä ja mulla on vaan yksi treenattava. Siispä keksin hankkia itselleni lainakoiran. Jotenkin vain yksi treenattava ei oo tarpeeksi. Leelan kanssa pääsin viimeksi aamuviikolla kokeilemaan, mutta se on muiskun harrastuskoira, joten en viitsi sitä omia. Koska mulla ei ole autoa, niin piti saada koira joka kulkee bussissa. Niinpä perjantaiaamun valjetessa suuntasin ennen kuutta kentälle yhdessä Amandan ja Iren kanssa. Sinne päästiin autolla ja takas suhautettiin bussilla.
Tampereen bussiliikennettä moititaan nuivasta suhtatumisesta koiriin, mutta pitää sanoa, ettei mulle muutamaa poikkeusta lukuunottamatta ole huonoa sanottavaa. Pääsin ihan huoletta matkailemaan länderin ja saksanpaimenkoiran kanssa. No molemmat osaa kyl käyttäytyäkin bussissa. Ire ei montaa kertaa oo matkustanu, mutta menee mun kanssa ku vanha tekijä. Osas heti käskystä kävellä bussin takaosaan ja meni nätisti penkkien väliin istumaan. Kiva otus.
Treeneissä otin vaan hyppyjä, putkea ja Amandalle oli lisänä kepit. Ama oli oikea pikkusähikäinen. Se kuumeni siitä kun välillä tein Iren kanssa ja meno oli nopsaa. Oli ihana ohjata ohjusta, vaikka meinasin kokoajan olla myöhässä. Kepitkin meni näpsäkästi ja vauhdikkaasti. Nyt kun keksis että millä moiset sais kisoihin. Tai ees harkkoihin. Heti kun paikalla on väkeä, niin Amandan viimeisinkin vauhti pujottelussa katoaa.
Iren kanssa harjoiteltiin ihan vain hyppyjen ylitystä, putkeen menoa ja paikoillaan pysymistä. Vähän mulla oli välillä hakusessa, että mitä täysin möllin kanssa tehdään ja miten sille pitää opettaa ihan kaikki. Enkä oo yhtään tottunut maxikokoiseen koiraan. Se on jotenkin niin oma maailmansa. Mutta hauska meillä oli ja otan sen taatusti toistekin matkaani. Oli kivaa vaihtelun vuoksi päästä palkkaamaan koira lelulla.
Tampereen bussiliikennettä moititaan nuivasta suhtatumisesta koiriin, mutta pitää sanoa, ettei mulle muutamaa poikkeusta lukuunottamatta ole huonoa sanottavaa. Pääsin ihan huoletta matkailemaan länderin ja saksanpaimenkoiran kanssa. No molemmat osaa kyl käyttäytyäkin bussissa. Ire ei montaa kertaa oo matkustanu, mutta menee mun kanssa ku vanha tekijä. Osas heti käskystä kävellä bussin takaosaan ja meni nätisti penkkien väliin istumaan. Kiva otus.
Treeneissä otin vaan hyppyjä, putkea ja Amandalle oli lisänä kepit. Ama oli oikea pikkusähikäinen. Se kuumeni siitä kun välillä tein Iren kanssa ja meno oli nopsaa. Oli ihana ohjata ohjusta, vaikka meinasin kokoajan olla myöhässä. Kepitkin meni näpsäkästi ja vauhdikkaasti. Nyt kun keksis että millä moiset sais kisoihin. Tai ees harkkoihin. Heti kun paikalla on väkeä, niin Amandan viimeisinkin vauhti pujottelussa katoaa.
Iren kanssa harjoiteltiin ihan vain hyppyjen ylitystä, putkeen menoa ja paikoillaan pysymistä. Vähän mulla oli välillä hakusessa, että mitä täysin möllin kanssa tehdään ja miten sille pitää opettaa ihan kaikki. Enkä oo yhtään tottunut maxikokoiseen koiraan. Se on jotenkin niin oma maailmansa. Mutta hauska meillä oli ja otan sen taatusti toistekin matkaani. Oli kivaa vaihtelun vuoksi päästä palkkaamaan koira lelulla.
maanantaina, toukokuuta 11, 2009
Heikot hermot
Tää on niin hyvin korostunut viime kisoissa, ettei ohjaajan hermot vaan kestä. Käytiin sunnuntaina ottamassa Jyväskylässä pari starttia Aman kanssa. Ekalla radalla mulla hajosi pakka heti lähdössä. Rata oli vähän söhläämistä kaikin puolin. Saatiin kaksi vitosta kielloista ja yksi kepeiltä. Mä en edes tajua miksi Amanda päätti kiertää sen yhden ihan selkeän hypyn. Oisko ollu sitä ku ollaan tehty jonkun verran harkoissa esteen kiertoa ja ohjasin sen sit jotenkin samalla tavalla vaikka käskytin hypyksi. Onneksi ei hypänny väärään suuntaan. Toinen kielto tuli putkelta. Ama meinasi mennä väärän putken suuhun. Sain kiljaistua sen pois ja ohjattua oikealle, mutta vetäisin sen vahingossa oikealta suultakin pois. Kepeille Ama meni oikeasta välistä, mutta lopetti pujottelun siihen. Jos jotain positiivista pitää ekalta radalta hakea niin Amanda pysyi hienosti lähdössä paikoillaan istumassa (,vaikka istumaan meno kesti kauan).
Toinen rata meni paremmin. Mulla suurimmat paineet katos ekalla radalla, joten sain koottua itteni paremmin. Pakka hajos vasta siinä vaiheessa kun Ama jämähti putkeen ja tuli samalta puken suulta takaisin. Mä sain sen sinne nätisti ja siirryin kohti seuraavia hyppyjä, mutta en sit huutanu mene,mene,mene mitä yleensä sanon siinä vaiheessa kun koira on putkessa. Luulen, että Ama hämäänty mun hiljasuudesta ja tuli kattomaan, että tekikö se jotain väärin. Tän jälkeen sain sen nätisti kepeille ja se pujotteli. Hiphurraa ja suuri voitto meille. Oikein pujotellut kepit ja Amalle jopa ihan kohtuu nopeat. Keppien jälkeen olin ihan väärässä paikassa ja ohjasin taas seuraavan hypyn ohi. Me ollaan kuitenkin päästy jonkinlaiseen salaiseen sopimukseen siitä, ettei Ama pompi niitä kummiskaan väärään suuntaan vaan kiertää takaisin.
Molemmista tuloksena 15 virhettä ja toiselta radalta lisäksi älyttömästi yliaikaa. Tokalla radalla päästiin silti palkinnoille kun ei ollut enempää kuin kolme osallistujaa.
Ekan radan tuomari on meidän entinen koutsi ja hän kommentoi osuvasti, että koira on ihan valmis kakkosiin, mutta ohjaajalla ei ihan pää kestä. Ja lohdutti, ettei sitä opi kokoamaan itseään muuta kuin kisaamalla. Vähän näin oon asian tuuminu. Me starttaillaan nyt kakkosen kisoissa ilman suuria tavoitteita. Tarkotus on yhä hakea kisakokemusta. Sunnuntain tavoite oli, että Ama pysyy lähdössä paikoillaan (mikä saavutettiin) ja oikein pujotellut kepit (mikä onnistui vain tokalla radalla). Tokalta radalta jäi oikein hyvä fiilis muutenkin ja kaiken kaikkiaan koko päivä oli mukava. Oli tosi kiva tavata uusia länderi-ihmisiä. Terkkuja vaan kaikille! Toivottavasti nähdään toistekin :)
Nyt sit ens sunnuntaina uusi koitos. Mieli tekis ilmottautua enempiinkin kisoihin. Ehkä jos keskuun alun omiin kisoihin lähtis. Mulla on silloin aamuviikko, joten pääsisin arkipäivänä kisaileen. Pitää ny vähän kattella.
Toinen rata meni paremmin. Mulla suurimmat paineet katos ekalla radalla, joten sain koottua itteni paremmin. Pakka hajos vasta siinä vaiheessa kun Ama jämähti putkeen ja tuli samalta puken suulta takaisin. Mä sain sen sinne nätisti ja siirryin kohti seuraavia hyppyjä, mutta en sit huutanu mene,mene,mene mitä yleensä sanon siinä vaiheessa kun koira on putkessa. Luulen, että Ama hämäänty mun hiljasuudesta ja tuli kattomaan, että tekikö se jotain väärin. Tän jälkeen sain sen nätisti kepeille ja se pujotteli. Hiphurraa ja suuri voitto meille. Oikein pujotellut kepit ja Amalle jopa ihan kohtuu nopeat. Keppien jälkeen olin ihan väärässä paikassa ja ohjasin taas seuraavan hypyn ohi. Me ollaan kuitenkin päästy jonkinlaiseen salaiseen sopimukseen siitä, ettei Ama pompi niitä kummiskaan väärään suuntaan vaan kiertää takaisin.
Molemmista tuloksena 15 virhettä ja toiselta radalta lisäksi älyttömästi yliaikaa. Tokalla radalla päästiin silti palkinnoille kun ei ollut enempää kuin kolme osallistujaa.
Ekan radan tuomari on meidän entinen koutsi ja hän kommentoi osuvasti, että koira on ihan valmis kakkosiin, mutta ohjaajalla ei ihan pää kestä. Ja lohdutti, ettei sitä opi kokoamaan itseään muuta kuin kisaamalla. Vähän näin oon asian tuuminu. Me starttaillaan nyt kakkosen kisoissa ilman suuria tavoitteita. Tarkotus on yhä hakea kisakokemusta. Sunnuntain tavoite oli, että Ama pysyy lähdössä paikoillaan (mikä saavutettiin) ja oikein pujotellut kepit (mikä onnistui vain tokalla radalla). Tokalta radalta jäi oikein hyvä fiilis muutenkin ja kaiken kaikkiaan koko päivä oli mukava. Oli tosi kiva tavata uusia länderi-ihmisiä. Terkkuja vaan kaikille! Toivottavasti nähdään toistekin :)
Nyt sit ens sunnuntaina uusi koitos. Mieli tekis ilmottautua enempiinkin kisoihin. Ehkä jos keskuun alun omiin kisoihin lähtis. Mulla on silloin aamuviikko, joten pääsisin arkipäivänä kisaileen. Pitää ny vähän kattella.
lauantaina, toukokuuta 09, 2009
Ollaan surkeita
Aman kanssa on treenattu. Torstaina meillä oli tosi hyvät treenit, jossa selvis varsin hyvin, että mä oon ihan tumpelo ohjaaja. Tää nyt oikeastaan olikin tiedossa. Meillä oli kaksi kivaa ratapätkää jossa sain hinkata parin esteen pätkiä. Kun ei vaan osaa. Kiitos koutsille joka sitkeästi jaksoi opastaa, että saatiin puhtaat suoritukset tehtyä.
Perjantaina käytiin möllikisoissa takkuamassa kisailevien rata kahteen kertaan. Eka oli aivan surkea. Rata oli vaikea, mutta ihanan haastellinen samalla. Keppikulma oli meille ihan mahdoton ja radan alku ei kummallakaan kerralla toiminut. Toisella kerralla saatiin sentään keppien jälkeen koottua itsemme ja loppu rataan olin ihan tyytyväinen. Fiilis oli kuitenkin hyvä, vaikkei ohjaamisesta voi sanoa mitään positiivista.
Huomenna ois pari starttia Jyväskylässä ja seuraava viikonloppu meneekin omissa kisoissa. Lauantaina oon töissä ja sunnuntaina ois Amalla kolme starttia. Sit jäädään hetkeksi tauolle ja toukokuun loput viikonloput onkin varattu Kujeelle.
Perjantaina käytiin möllikisoissa takkuamassa kisailevien rata kahteen kertaan. Eka oli aivan surkea. Rata oli vaikea, mutta ihanan haastellinen samalla. Keppikulma oli meille ihan mahdoton ja radan alku ei kummallakaan kerralla toiminut. Toisella kerralla saatiin sentään keppien jälkeen koottua itsemme ja loppu rataan olin ihan tyytyväinen. Fiilis oli kuitenkin hyvä, vaikkei ohjaamisesta voi sanoa mitään positiivista.
Huomenna ois pari starttia Jyväskylässä ja seuraava viikonloppu meneekin omissa kisoissa. Lauantaina oon töissä ja sunnuntaina ois Amalla kolme starttia. Sit jäädään hetkeksi tauolle ja toukokuun loput viikonloput onkin varattu Kujeelle.
Pullero-pallero
Kuiskis senkun paisuu. Ruoka maittaa ja tyttö on ollut ihan tyytyväinen ja kiltti.
42 vrk
Tänään se lähti Kipan matkassa mammalomalle. Lähden itse jossain vaiheessa perään. Lupasivat töistä viikon verran mammalomaa, että pääsen seuraamaan synnytystä. Saapa nähdä kuinka suureksi tyttö ehtii kasvaa.
42 vrk
Tänään se lähti Kipan matkassa mammalomalle. Lähden itse jossain vaiheessa perään. Lupasivat töistä viikon verran mammalomaa, että pääsen seuraamaan synnytystä. Saapa nähdä kuinka suureksi tyttö ehtii kasvaa.
lauantaina, toukokuuta 02, 2009
Herkkumaha vai pentumaha?
33 vrk
34 vrk
Verrattuna Amaan niin onhan Kuje aika paksu. Varsinkin ylhäältä katsottna se on ihan hirveä tynnyri.
34 vrk
Verrattuna Amaan niin onhan Kuje aika paksu. Varsinkin ylhäältä katsottna se on ihan hirveä tynnyri.
Kameran osto
Mun oli tarkoitus ostaa järkkäri osamakasulla, mutta jotenkin siinä kävi niin, että kun torstaina menin kauppaan niin siellä selvisi, että pitäisi olla luottokortti että saa ostettua osamaksulla. Eihän mulla moista ole. No siinä hetken aikaa ihmeteltyäni kävin katsomassa paljon tilillä on rahaa ja ostin kameran käteisellä. Kortti vaan laitteeseen ja kaikki rahat katos. Olin vielä töissäkin ihan järkyttyny siitä mitä olin tehny. Ja itseasiassa vieläkin kirpaisee, mutta myöhäistä se on enää. Nyt on kamera kädessä ja onhan se aika namu. En suuremmin ole kokeillut kun yritän vasta selvitä alkujärkytyksestä.
keskiviikkona, huhtikuuta 29, 2009
Talo täynnä laatikoita
Meidän uusi kämppä on yhä vaan täynnä laatikoita. Ja siellä on muutenkin enemmän tai vähemmän kauhea siivo kun tavarat hakee paikkaansa. Paikkaa ei tietenkään löydy heti, joten tavara siirtyy lattialle odottamaan siirtoa parempaan kohtaan. Viikonloppuna saatiin loputkin huonekalut vanhasta kämpästä. Tää viikko menee vanhan kämpän siivoukseen ja sit pitäisi luovuttaa avaimet. Oli tosi kiva maanantaina siivoilla kun viemäri meni tukkoon ja tulvi takas vessaan mun sitä jynssätessä. Ajattelin, että ehdin sen ennen töihin lähtöä puunata, mutta ei ihan aika riittäny. Tänään ois suunnattava uudestaan siivoileen, koska onhan sen tuleville asukkaille kivempi mennä puhtaaseen kotiin.
Mulla ei oo vaatekaappia hankittuna vieläkään. Lainasin muiskulta lipaston jonne tungin ensi hätään vaatteet. Eipä niitä niin kauheasti ees ollut kun kaikki on järkyttävän kokoisessa pyykkivuoressa. Jospa sitä jossain vaiheessa saisi ostettua jonkun kivan vaatekaapin tai lipaston.
Mulla ei oo vaatekaappia hankittuna vieläkään. Lainasin muiskulta lipaston jonne tungin ensi hätään vaatteet. Eipä niitä niin kauheasti ees ollut kun kaikki on järkyttävän kokoisessa pyykkivuoressa. Jospa sitä jossain vaiheessa saisi ostettua jonkun kivan vaatekaapin tai lipaston.
maanantaina, huhtikuuta 27, 2009
Nautinnollisia sunnuntaihetkiä agikentällä
Käytiin pienellä porukalla sunnuntaina kokeilemassa miten koirat oikein kulkee. Matkassa oli pari möllikoiraa ja Amanda. Ei viitsitty kovin montaa estettä raahata kentälle, muutama hyppy, putki ja kepit. Tein pari pientä ja helppoa pätkää, jossa molemmissa oli Amandalle ohjaus keppien väärälle puolelle. Ajattelin, että saapa nähdä kuinka paljon takutaan, mutta kepit olikin ihan superit. Ne oli iloiset ja meni nopeasti. Olin niin ylpeä mun pienestä agikoirasta.
Amanda on melkoinen herkkis, eikä niin piittaa muista ihmisistä. Se on varsin kohtelias ja antaa kyllä silittää itseään, mutta pohjimmiltaan se on todela paljon mun perään. Kaveri halusi kokeilla ohjata Amaa ja annoin luvan, vaikka siinä vaiheessa mielessä välähti, että näinköhän suostuu mitään tekemään. Amanda lähti innoissaan matkaan eikä vilkuillut mua edes kovin paljon. Se meni oikein nätisti. Oli aika kiva katsella miten kauniisti ja innokkaasti oma koira menee. On se vaan niin hieno otus :)
Amanda on melkoinen herkkis, eikä niin piittaa muista ihmisistä. Se on varsin kohtelias ja antaa kyllä silittää itseään, mutta pohjimmiltaan se on todela paljon mun perään. Kaveri halusi kokeilla ohjata Amaa ja annoin luvan, vaikka siinä vaiheessa mielessä välähti, että näinköhän suostuu mitään tekemään. Amanda lähti innoissaan matkaan eikä vilkuillut mua edes kovin paljon. Se meni oikein nätisti. Oli aika kiva katsella miten kauniisti ja innokkaasti oma koira menee. On se vaan niin hieno otus :)
lauantaina, huhtikuuta 25, 2009
Nirppailua ja ultrassa käynti
Kuje aloitti tuossa alkuviikosta nirppailun. Kauhean tiineltä se ei ole muten vaikuttanut. Tyrkyttänyt joka ilta lelua, että leikittäisiin nyt vielä vähän. Se on myös innostnut pienestä tokoilusta mitä ollaan otettu. Miehen puolikas on innostunut opettamaan sille seuraamista ja yllättävän näpsäkästi tuo on sujunut.
Torstaina tyttö oli aivan suunnattoman katkera kun se tajusi, ettei oikeasti pääse mukaan treeneihin. Meillä oli eilen vasta ultra ja mulla ei ollut minkäälaista mielenkiintoa ottaa mitään riskiä mahdollisten pentujen kanssa. Treenaamisesta alkuviikoilla tuskin olisi yhtään mitään haittaa, mutta mun mielenterveyden vuoksi jätettiin kaikki vähän raskaampi heti astutuksen jälkeen pois. Vähän turhan tuoreessa muistissa se rumba mikä oli Aman kanssa.
Eilen Kuje lähtisi sitten tosi ylpeänä yksin matkaan. Se käveli lääkärille niin hienosti vieressä ja oli äärimmäisen ylpeän oloinen siitä kuin se pääsee mukaan. Lääkärissä se oli niin hyvin käyttäytyvä pikkukoira. Ei se selällään maannut pöydällä ihan rentona, mutta muuten kyllä oli aika kotonaan paikassa. Eipä Kujeelle oikeastaan mitään kurjaa lääkärissä ole tehtykään, että miksipä tyttönen pelkäisi.
Tällä kertaa ultrassa näkyi heti yksi pentu. Kun masua tutkailtiin tarkemmin, niin neljä mollukkaa näkyi ihan selkeästi. Mäkin huomasin ne ja oli ihan eri näköisiä kun Aman mahassa olleet pari alienia. Nää oli niin eläväisen näköisiä. Mitään kauhean tarkkaa lukua lääkäri ei oikein osannut sanoa. Kuje oli vähän levoton ja liikahteli, että laskemisesta ei oikein tullut mitään. Ei ollut meidän vakilääkäri, joka osaa tosi hyvin käsitellä ländereitä. Tällä ei olut ihan niin hyvää tuntumaa koiriin ja välillä tuntui, että laitteen kanssakin oli vähän ongelmia. Tuomio oli 4-6, mutta voi olla enemmänkin. Neljä mä sain itekin laskettua, että vähempää siellä ei ainakaan oo. Kaikin puolin helpottunu ja hyvä mieli jäi reissusta. Nyt sit jatketaan masun kasvattelua ja ei ainakaan harkitakaan agikentälle lähtöä.
Torstaina tyttö oli aivan suunnattoman katkera kun se tajusi, ettei oikeasti pääse mukaan treeneihin. Meillä oli eilen vasta ultra ja mulla ei ollut minkäälaista mielenkiintoa ottaa mitään riskiä mahdollisten pentujen kanssa. Treenaamisesta alkuviikoilla tuskin olisi yhtään mitään haittaa, mutta mun mielenterveyden vuoksi jätettiin kaikki vähän raskaampi heti astutuksen jälkeen pois. Vähän turhan tuoreessa muistissa se rumba mikä oli Aman kanssa.
Eilen Kuje lähtisi sitten tosi ylpeänä yksin matkaan. Se käveli lääkärille niin hienosti vieressä ja oli äärimmäisen ylpeän oloinen siitä kuin se pääsee mukaan. Lääkärissä se oli niin hyvin käyttäytyvä pikkukoira. Ei se selällään maannut pöydällä ihan rentona, mutta muuten kyllä oli aika kotonaan paikassa. Eipä Kujeelle oikeastaan mitään kurjaa lääkärissä ole tehtykään, että miksipä tyttönen pelkäisi.
Tällä kertaa ultrassa näkyi heti yksi pentu. Kun masua tutkailtiin tarkemmin, niin neljä mollukkaa näkyi ihan selkeästi. Mäkin huomasin ne ja oli ihan eri näköisiä kun Aman mahassa olleet pari alienia. Nää oli niin eläväisen näköisiä. Mitään kauhean tarkkaa lukua lääkäri ei oikein osannut sanoa. Kuje oli vähän levoton ja liikahteli, että laskemisesta ei oikein tullut mitään. Ei ollut meidän vakilääkäri, joka osaa tosi hyvin käsitellä ländereitä. Tällä ei olut ihan niin hyvää tuntumaa koiriin ja välillä tuntui, että laitteen kanssakin oli vähän ongelmia. Tuomio oli 4-6, mutta voi olla enemmänkin. Neljä mä sain itekin laskettua, että vähempää siellä ei ainakaan oo. Kaikin puolin helpottunu ja hyvä mieli jäi reissusta. Nyt sit jatketaan masun kasvattelua ja ei ainakaan harkitakaan agikentälle lähtöä.
perjantaina, huhtikuuta 24, 2009
Ah ihanaa, treenikausi alkoi
Päästiin eilen Aman kanssa aloittaan treenikausi. Oli nautinto! Uudesta kämpästä pääsee meidän treeni aikaan vielä yhdellä bussill sopivasti kentälle. Takaisin tullessa joutu vähän säätään, mutta eipä tuo haittaa, tulee hyvin tehtyä pitempi lenkeily siinä samalla. Meillä oli kivaa pientä rata pätkä, josta löytyi kepit ja kontakteja. Mä olin niiiiin tyytyväinen Aman keppeihin. Se pujotteli yhtä kertaa lukuunottamatta oikein ja sillä yhdellä kerralla taisin törkätä sen ekaan väliin aika syvälle, että sekin oli ohjaajakämmi. Yhden kerran saatiin jopa vähän vauhtia mukaan.
Pitkästä aikaa pääsin palkkaamaan kontakteilla ja pysäyttään pitemmäksi aikaa. Meillä oli kentällä A ja keinu. Kontaktit oli hyvät. Olin tosi iloinen ettei kisaaminen oo niitä sotkenu vaikken ole pitkään aikaan päässy niiltä palkkaamaan.
Ohjaaja oli paikoittain vähän hukassa, mutta Amanda oli upea. Kokeilin ekaa kertaa istuttaa sen ekan esteen taakse, koska meillä on lähdön kanssa ollut ongelmaa. Yllätyksekseni Amanda sekä istui käskystä, että myös pysyi paikoillaan. Jee! Ekalla kerralla tosin sain odottaa muutaman minuutin, että pomppiminen lakkasi :D Kivaa oli ja kiitokset uudelle koutsile treeneistä. Tästä on hyvä lähteä jatkamaan.
Pitkästä aikaa pääsin palkkaamaan kontakteilla ja pysäyttään pitemmäksi aikaa. Meillä oli kentällä A ja keinu. Kontaktit oli hyvät. Olin tosi iloinen ettei kisaaminen oo niitä sotkenu vaikken ole pitkään aikaan päässy niiltä palkkaamaan.
Ohjaaja oli paikoittain vähän hukassa, mutta Amanda oli upea. Kokeilin ekaa kertaa istuttaa sen ekan esteen taakse, koska meillä on lähdön kanssa ollut ongelmaa. Yllätyksekseni Amanda sekä istui käskystä, että myös pysyi paikoillaan. Jee! Ekalla kerralla tosin sain odottaa muutaman minuutin, että pomppiminen lakkasi :D Kivaa oli ja kiitokset uudelle koutsile treeneistä. Tästä on hyvä lähteä jatkamaan.
sunnuntaina, huhtikuuta 19, 2009
Kahdessa kämpässä
Eilen saatiin siirrettyä neljä pakettiautollista epämääräistä sälää vanhasta kämpästä uuteen. Ihan kaikkea ei siirretty, koska meillä ei vielä netti pelaa uudella kämpällä niin jätettiin mun omppukone vanhalle kämpälle, että pääsee surffaileen. Mikä ihmeen nettiriippuvuus??
Joka paikka on täynnä laatikoita. Kun ne peittävät kaikkea lattia pintaa niin tuntuu siltä, että tavaraa olisi todella paljonkin. No suurin osa mun huoneen laatikoista on täynnä kirjoja. Jahka saan kirjahyllyn pystyyn ja kirjat sinne niin varmaan puolet kaikista laatikoista on tyhjentyny. Ihan pari muuttoapulaista mainitsi mun kirjamäärästä... Ei niitä kummiskaan oo ku joku parisen sataa.
Koirta on vähän hämmentyneitä uudesta ympäristöstä. Tosin niin ollaan kyllä me itekin muiskun kanssa. Eilen taaroiden raahauksen jälkeen todettiin molemmat ettei ihan tunnu vielä siltä, että ois uusi koti Mutta eiköhän tuo ala jossain vaiheessa siltä tuntumaan. Jahka saa verhot ikkunoihin ja tavarat alkaa asettumaan paikoilleen.
Joka paikka on täynnä laatikoita. Kun ne peittävät kaikkea lattia pintaa niin tuntuu siltä, että tavaraa olisi todella paljonkin. No suurin osa mun huoneen laatikoista on täynnä kirjoja. Jahka saan kirjahyllyn pystyyn ja kirjat sinne niin varmaan puolet kaikista laatikoista on tyhjentyny. Ihan pari muuttoapulaista mainitsi mun kirjamäärästä... Ei niitä kummiskaan oo ku joku parisen sataa.
Koirta on vähän hämmentyneitä uudesta ympäristöstä. Tosin niin ollaan kyllä me itekin muiskun kanssa. Eilen taaroiden raahauksen jälkeen todettiin molemmat ettei ihan tunnu vielä siltä, että ois uusi koti Mutta eiköhän tuo ala jossain vaiheessa siltä tuntumaan. Jahka saa verhot ikkunoihin ja tavarat alkaa asettumaan paikoilleen.
perjantaina, huhtikuuta 17, 2009
Muuttamisia ja muutoksia
Uuteen kämppään on nyt saat avaimet ja käytiin jopa aamusella katsastamassa miltä paikka näyttää. Siivoamaanhan siellä piti heti ensimmäisenä alkaa. Eipä olleet edelliset tainneet tehdä muuttosiivousta, tai sitten siisteyskäsitys on vähän eri kuin meillä. Vaan ihana isolta kämppä vaikuttaa ja muutenkin mukavalta.
Tavaroita ollaan pakattu ja mun sänkykin piti kääntää pystyyn että saadaan laatikoita ladottua edes jonnekin. Aivan loppumattoman tuntuisesti on tavaraa. Huomenna ois tarkoitus aloittaa rahtaaminen uudelle asunnolle.
Koirat on vaikuttaneet rauhallisilta. Onni jäi Ouluun, pois muuton tieltä. Sehän stressaa vähän muuttamista. Se on aina ihan onneton pari viikkoa sen jälkeen kun tavarat on vaihtaneet paikkaa. Kujeelle muutto on ensimmäinen joten en tiedä mitä se tuumii. Pakkaaminen ei sitä suuremmin hetkauta kuten ei Amaakaan. Ne vaan kiipeilee laatikkopinojen päälle tyynyille ja vaikuttavat tyytyväisiltä siitä että niin mukavia petejä on niille järjestetty.
Leela sen sijaan reagoi vähän enemmän. Laatikot esiin kaivettaessa se kävi vähän pomppimassa ja seuraili loppuillan muiskua. Sen jälkeen Leela rauhoittui. Tai ainakin käytös rauhoittui, mutta valitettavasti mukaan tuli sisälle pissailu. Toivottavasti se loppuu jahka saadaaan muutettua. Ei ole kivaa kun pikkuinen on ahdistunut.
No kohta pääsee raahaan tavaroita...
Tavaroita ollaan pakattu ja mun sänkykin piti kääntää pystyyn että saadaan laatikoita ladottua edes jonnekin. Aivan loppumattoman tuntuisesti on tavaraa. Huomenna ois tarkoitus aloittaa rahtaaminen uudelle asunnolle.
Koirat on vaikuttaneet rauhallisilta. Onni jäi Ouluun, pois muuton tieltä. Sehän stressaa vähän muuttamista. Se on aina ihan onneton pari viikkoa sen jälkeen kun tavarat on vaihtaneet paikkaa. Kujeelle muutto on ensimmäinen joten en tiedä mitä se tuumii. Pakkaaminen ei sitä suuremmin hetkauta kuten ei Amaakaan. Ne vaan kiipeilee laatikkopinojen päälle tyynyille ja vaikuttavat tyytyväisiltä siitä että niin mukavia petejä on niille järjestetty.
Leela sen sijaan reagoi vähän enemmän. Laatikot esiin kaivettaessa se kävi vähän pomppimassa ja seuraili loppuillan muiskua. Sen jälkeen Leela rauhoittui. Tai ainakin käytös rauhoittui, mutta valitettavasti mukaan tuli sisälle pissailu. Toivottavasti se loppuu jahka saadaaan muutettua. Ei ole kivaa kun pikkuinen on ahdistunut.
No kohta pääsee raahaan tavaroita...
keskiviikkona, huhtikuuta 15, 2009
Oi jospas mullakin ois oma järkkäri
Kävin lauantaina hypistelemässä kameroita. Haluaisin joko Canonin tai Nikonin digijärkkärin. Oon ollu kokoajan enemmän kallistuneena Nikonin puoleen. Verkkokauppa.comin liikkeessä oli hyvin molempien merkkien malleja esillä. Yksi niistä oli ylitse muiden. Sopivan jämäkkä, sai hyvän otteen. Siitä tuli sellainen tän mä haluan fiilis.
Aika hyvin sen jälkeen tuli leikitty isin järkkärillä. Mäkin haluuuun.
Kattelin netistä hintoja ja tyyristä ois. Vähän kiehtois ostaa osamaksulla. Ehtis ehkä opetella käyttämään kameraa jotenkin ennenkuin Kujeen pennut syntyy. Onhan tässä vielä paljon aikaa pähkäillä ennen ultraa.
Aika hyvin sen jälkeen tuli leikitty isin järkkärillä. Mäkin haluuuun.
Kattelin netistä hintoja ja tyyristä ois. Vähän kiehtois ostaa osamaksulla. Ehtis ehkä opetella käyttämään kameraa jotenkin ennenkuin Kujeen pennut syntyy. Onhan tässä vielä paljon aikaa pähkäillä ennen ultraa.
maanantaina, huhtikuuta 13, 2009
Kujeen kuulumisia
Kuiskis voi hyvin. Se oksensi yhtenä päivänä, mutta muuten ei ole pahoinvointia näkyny. Aika ärhäkäksi se on astutuksen jälkeen muuttunut. Kuje ei yleensä koskaan rähise, mutta nyt se on vieraammille koirille sanonut ja hyppii jopa vanhempien koirien nenille. Varasin sille ajan ultraan. Sittenpä tietää onkos tytön masussa elämää.
14 vrk
14 vrk
Pääsiäinen Oulussa
Olin vanhempien luona Oulussa pääsiäisen. Oli ihana nähdä pitkästä aikaa Onnia. Se näyttää tosi hyvältä ja omalta iloiselta itseltään. Ei ollut lihonut ihan niin paljon kuin pelkäsin. Äiti on siirtänyt sen kevytnappuloille ja ne näyttää sopivan Onssille hyvin.
Käytiin lauantaina n-elikon porukoiden kanssa lenkillä. Oli mielettömän hieno sää. Otin matkaan isin digijärkkärin ja napsin joitain kuvia. Mäkin halun oman hienon kameran. Tuli lähinnä kuvattua Kujetta, mutta osuivat muutkin välillä kameran eteen.
Käytiin lauantaina n-elikon porukoiden kanssa lenkillä. Oli mielettömän hieno sää. Otin matkaan isin digijärkkärin ja napsin joitain kuvia. Mäkin halun oman hienon kameran. Tuli lähinnä kuvattua Kujetta, mutta osuivat muutkin välillä kameran eteen.
torstaina, huhtikuuta 02, 2009
Asunnon vaihto
Me ollaan hengailtu nyt parisen vuotta tässä nykyisessä asunnossa. Pikkuinen, sievä kaksio mielettömän hyvällä paikalla. Vaan alusta asti todettiin, että vähän pienihän tää on. Isompaa ollaan siitä asti muiskun kanssa etsitty, enemmän ja vähemmän innokkaasti. Ei oo ihan helppoa löytää sellaista kun on iso lauma koiria ja tiukat vaatimukset siitä missä kämpän pitäisi sijaita.
Nyt saatiin kolmio tuosta kilsan päästä. Se on melkein puolet isompi kuin tää nykyinen ja parin viikon päästä muutetaan. Sitten ei tartte kestää kerrostalokiusaajamummoja, eikä tuskailla tavaramäärän paljoutta. Itseasiassa kun yritettiin sijoittaa meidän huonehaluja uuden kämpän pohjapiirrokseen niin jouduttin toteamaan, että taitanee tulla aika avaraa.
Kohta pääsee sisustelemaan. Mun pitäisi hankkia vaatekaappi. Sitten sänky pitäisi vaihtaa uuteen. Työtuoli ois hyvä vaihtaa. Kirjahyllyyn pitäisi hankkia lisää osia, sillä tällä hetkellä ei kaikki kirjat oikein hyllyyn mahdu ja lisää vaan tarttuu matkaan. Vanhojen huonekalujen paikat saatiin sovittua ja pitää niitä uusia miettiä sitten jossain vaiheessa. Ainoa akuutimpi ois vaatekaapin hankkiminen.
Kohta voi hyvillä mielin majoittaa ystäviä, kavereita ja sukulaisia kun vihdoin meille mahtuukin kunnolla yöksi. Voidaan ottaa koiravieraitakin ilman pelkoa naputtavasta mummosta. Me saataisiin remontoida tuota kämppää oman näköiseksi, mutta saas nähdä jaksetaanko sillä siellä oli ihan siistiä. Vaikka oishan se hauskaa.
Nyt saatiin kolmio tuosta kilsan päästä. Se on melkein puolet isompi kuin tää nykyinen ja parin viikon päästä muutetaan. Sitten ei tartte kestää kerrostalokiusaajamummoja, eikä tuskailla tavaramäärän paljoutta. Itseasiassa kun yritettiin sijoittaa meidän huonehaluja uuden kämpän pohjapiirrokseen niin jouduttin toteamaan, että taitanee tulla aika avaraa.
Kohta pääsee sisustelemaan. Mun pitäisi hankkia vaatekaappi. Sitten sänky pitäisi vaihtaa uuteen. Työtuoli ois hyvä vaihtaa. Kirjahyllyyn pitäisi hankkia lisää osia, sillä tällä hetkellä ei kaikki kirjat oikein hyllyyn mahdu ja lisää vaan tarttuu matkaan. Vanhojen huonekalujen paikat saatiin sovittua ja pitää niitä uusia miettiä sitten jossain vaiheessa. Ainoa akuutimpi ois vaatekaapin hankkiminen.
Kohta voi hyvillä mielin majoittaa ystäviä, kavereita ja sukulaisia kun vihdoin meille mahtuukin kunnolla yöksi. Voidaan ottaa koiravieraitakin ilman pelkoa naputtavasta mummosta. Me saataisiin remontoida tuota kämppää oman näköiseksi, mutta saas nähdä jaksetaanko sillä siellä oli ihan siistiä. Vaikka oishan se hauskaa.
maanantaina, maaliskuuta 30, 2009
Pentu-unelmien alkuja
Viime perjantaina lähdettiin Kujeen kanssa kohti Hämeenlinnaa. Oli ihan kiva matkailla tytön kanssa kahden kesken. Osuttiin ruuhkajunaan, mutta onneksi saatiin hyvä paikka ja matka meni nopeasti eväshamppareita nautiskellen. Eipä tuo nyt kovin pitkä matka ollutkaan. Asemalta jatkettiin Kipan ja Kipan KePon kanssa Tottilaan eikä eksytty kuin kerran. Melkein ku ois ite yrittäny suunnistaa.
Totilla ja Kujeella synkkas taas heti ja leikit pistettiin pystyyn. Vähän oltiin aikaisessa, joten leikkimistä enempää ei perjantaina nähty. Koirilla oli silti hauskaa ja mikäs siinä ihmisilläkään oli hyvässä seurassa höpistessä. Lauantaina tultiin aamusella uudelleen visiitille ja silloin oli jo koirien meno aivan eri moinen. Ei siinä tainnut aivan tuntiakaan mennä niin niin kaksikko napsahti nätisti nalkkiin. Ja sitkeesti pysyivät puoli tuntia kiinni toisissaan. Alkoi Kujeella pikkuisen hymy hyytyä kun piti kaiken hauskuuden jälkeen vain odottaa, odottaa ja odottaa. Se on kovin malttamaton tuo pikkurouva.
Kuvia löytyy Kipan blogista ja kotisivuilta. Sekä enemmän tietoa yhdistelmästä sun muista jutuista. Katotaan jos saisin muutaman otoksen tännekin jossain vaiheessa laitettua.
Totilla ja Kujeella synkkas taas heti ja leikit pistettiin pystyyn. Vähän oltiin aikaisessa, joten leikkimistä enempää ei perjantaina nähty. Koirilla oli silti hauskaa ja mikäs siinä ihmisilläkään oli hyvässä seurassa höpistessä. Lauantaina tultiin aamusella uudelleen visiitille ja silloin oli jo koirien meno aivan eri moinen. Ei siinä tainnut aivan tuntiakaan mennä niin niin kaksikko napsahti nätisti nalkkiin. Ja sitkeesti pysyivät puoli tuntia kiinni toisissaan. Alkoi Kujeella pikkuisen hymy hyytyä kun piti kaiken hauskuuden jälkeen vain odottaa, odottaa ja odottaa. Se on kovin malttamaton tuo pikkurouva.
Kuvia löytyy Kipan blogista ja kotisivuilta. Sekä enemmän tietoa yhdistelmästä sun muista jutuista. Katotaan jos saisin muutaman otoksen tännekin jossain vaiheessa laitettua.
sunnuntaina, maaliskuuta 22, 2009
Karkkilakko ja kamerahaaveilua
Karkki maistuu tälle tytölle aivan liian hyvin. Olen yrittänyt aloittaa karkkilakkoja erinäisiä kertoja ja jopa muutaman kerran onnistunutkin siinä. Viime aikoina on karkin syöminen taas vähän riistäytynyt käsistä. Joten olisi varmaan syytä lakkoilla. Ihan totaalisesti en siitä pysty luopumaan mutta ostolakkoa pitää taas yrittää. Yritin jo kuukausi sitten olla ostamatta enää pussillista joka kerta kaupassa käydessäni, mutta eihän se pitänyt. Piti siis keksiä joku täky.
Digijärkkäristä olen haaveillut monta vuotta. Mulla on ihan hyvä pokkari, mutta se on saanut sen verran iskuja, että linssiin on jäänyt mustia täpliä jotka näkyy joka kuvassa. Olisi siis tarvetta uudelle kameralle.
Päätin siis että jos olen ostamatta karkkia niin säästyneillä rahoilla voin ostaa järkkärin. Mulla menee parhaillaan pussillinen karkkia päivässä eli sellaiset pari euroa ja jos olen ostamatta niin siitä tulisi kaksi euroa säästöä. Suurin ongelma taitaa olla siinä, että haluaisin kameran ihan just heti enkä malttaisi odottaa että kaksi euroisia olisi kasaantunut tilille tarpeeksi.
Viikon olen jo ollut ostamatta karkkia, muttei 14 eurolla vielä ihan järkkäriä osteta :D
Digijärkkäristä olen haaveillut monta vuotta. Mulla on ihan hyvä pokkari, mutta se on saanut sen verran iskuja, että linssiin on jäänyt mustia täpliä jotka näkyy joka kuvassa. Olisi siis tarvetta uudelle kameralle.
Päätin siis että jos olen ostamatta karkkia niin säästyneillä rahoilla voin ostaa järkkärin. Mulla menee parhaillaan pussillinen karkkia päivässä eli sellaiset pari euroa ja jos olen ostamatta niin siitä tulisi kaksi euroa säästöä. Suurin ongelma taitaa olla siinä, että haluaisin kameran ihan just heti enkä malttaisi odottaa että kaksi euroisia olisi kasaantunut tilille tarpeeksi.
Viikon olen jo ollut ostamatta karkkia, muttei 14 eurolla vielä ihan järkkäriä osteta :D
maanantaina, maaliskuuta 16, 2009
Kevätpäivät ja juoksut
Eilen oltiin tyttöjen kanssa länderi-yhdistyksen keväpäivillä. Oli mukava nähdä paljon ländereitä ja vanhoja tuttuja. Ihan uusiakin kasvoja näkyi ja koiria joita en aikaisemmin ole nähnyt. Amanda oli neitimäinen oma itsensä ja Kuje ilmaisi olemassa olonsa varsin äänekkäästi. Kujeen ja Toton olisi kovasti tehnyt mieli leikki pöydän alla ja aina kun hihnat antoivat myöden niin siellähän ne vähän temmelsi. Mukava nähdä että vanha tuttavuus on säilynyt vaikkei Totoa olla pitkään aikaan nähty.
Sanoin Kujeelle, että näyttelyn jälkeen saat juoksun aloittaa. Onneksi ei sunnuntaiaamuna silti aloittanut, että päästiin kevätpäiville. Kuje on oikein kuuliainen nuori nainen (ainakin halutessaan) ja kiltisti sitten aloitti tänä aamuna juoksunsa. On se ihana otus :) ja paljon taitavampi ajoittamaan kuin Ama. Nyt sitten jännäillään seuraavaksi astutusta.
Sanoin Kujeelle, että näyttelyn jälkeen saat juoksun aloittaa. Onneksi ei sunnuntaiaamuna silti aloittanut, että päästiin kevätpäiville. Kuje on oikein kuuliainen nuori nainen (ainakin halutessaan) ja kiltisti sitten aloitti tänä aamuna juoksunsa. On se ihana otus :) ja paljon taitavampi ajoittamaan kuin Ama. Nyt sitten jännäillään seuraavaksi astutusta.
Aman agikisojen purku ja muuta agipohdintaa
No jospa vihdoin ja viimeinen saisi kelattua Amandan viimeiset neljä kisaa... Muistaakseni johonkin kuittaisin niistä pari sanaa.
Tamskin kisat 22.2
"Meillä kisat meni ihan kivasti, koska Amanda pujotteli!! Ekalla radalla se pujotteli jopa ihan hyvin. Mä mokasin loppusuoran joten tuloksena vitonen (kielto muurilta) ja yliaikaa. Toka rata oli Mujusen. Siinäkin mokasin ohjauksessa kun hyydyin ja vedin yhden hypyn ohi ja Ama sit hyppäs sen väärään suuntaan. Mutta pujottelu meni oikein, vaikkakin hitaasti eli Aman tekemisiin olen oikein tyytyväinen. Jotenkin lohdullista, että mun ohjauksessa on hiottavaa, koska se on sellainen juttu mihin mulla on mahdollisuus vaikuttaa. Tarttee saada vaan lisää kisakokemusta sillä mulla oli taas hermot ihan pinnassa ja törttöilin sen vuoksi aika paljon ja himmailin ihan turhaan monessa kohtaa."
Ylökkin kisat 1.3
"Aman eka rata oli katastrooffi. Jotain niin järkyttävän kauheeta. Mä olin ekana lähdössä ja sain koiran silleen heti rataantutustumisen jälkeen vaan käteeni. Kumpikaan ei ehtiny rauhoittua yhtään ja koko meno oli karmeeta söhlinkiä. Kaksi niin pihalla olevaa tyyppiä ja molemmat menossa eri suuntiin. Järkkyä :/
Toisella radalla saatiin koottua ittemme ja se olikin ihan kiva. Kepeiltä tuli vaihteeksi vitonen, mutta päästiin ihanneajan rajoissa maaliin ja hyvällä fiiliksellä. Siihen oli hyvä lopettaa päivä."
Tamskin kisat antoi vähän toivoa pujottelun suhteen, mutta Ylökkin kisat palautti mut aika maan pinnalle. Meillä ois niin paljon opeteltavaa. Pujottelu ensimmäisenä. Toisekseen Amanda varastaa lähdössä. Se on jokaiseen tän vuoden kisaan lähtenyt varastaen. Tai korjataan ei jokaiseen, koska puolet kerroista ollaan lähdetty yhtä aikaa ja silloin se on lähtenyt luvalla. Koska me ollaan pääasiassa vaan kisattu, niin kontaktit alkaa pahasti kaivata hiomista. Olen pysyttänyt vain sen muutaman kerran niille. Oikea paikka ei ihan ole hallussa ja Amanda ei taatusti jäisi paikoilleen, vaikka pysähtyykin. Oma ohjaaminen on tönkköä, hidastelevaa ja ykkösluokkalaista.
Kesäkaudella ollaan treeneihin ilmoittauduttu, joten nyt alkaa treenaaminen. Jospa homma lähtisi toimimaan. Oma ohjaaminen kaipaa niin epätoivoisesti treeniä. Mulla on tasan yksi tapa ohjata eli valssi. Olisi syytä opetella muitakin keinoja liikkua radalla. Ihan vielä en ole edes hahmottanut mitä kaikkea pitäisi opetella, mutta lita on varmaan loputon. Vaan jahka esteet siirtyy kentälle, niin eiköhän siinä pikkuhiljaa ala selvenemään. Kesäkautta odotellessa....
Tamskin kisat 22.2
"Meillä kisat meni ihan kivasti, koska Amanda pujotteli!! Ekalla radalla se pujotteli jopa ihan hyvin. Mä mokasin loppusuoran joten tuloksena vitonen (kielto muurilta) ja yliaikaa. Toka rata oli Mujusen. Siinäkin mokasin ohjauksessa kun hyydyin ja vedin yhden hypyn ohi ja Ama sit hyppäs sen väärään suuntaan. Mutta pujottelu meni oikein, vaikkakin hitaasti eli Aman tekemisiin olen oikein tyytyväinen. Jotenkin lohdullista, että mun ohjauksessa on hiottavaa, koska se on sellainen juttu mihin mulla on mahdollisuus vaikuttaa. Tarttee saada vaan lisää kisakokemusta sillä mulla oli taas hermot ihan pinnassa ja törttöilin sen vuoksi aika paljon ja himmailin ihan turhaan monessa kohtaa."
Ylökkin kisat 1.3
"Aman eka rata oli katastrooffi. Jotain niin järkyttävän kauheeta. Mä olin ekana lähdössä ja sain koiran silleen heti rataantutustumisen jälkeen vaan käteeni. Kumpikaan ei ehtiny rauhoittua yhtään ja koko meno oli karmeeta söhlinkiä. Kaksi niin pihalla olevaa tyyppiä ja molemmat menossa eri suuntiin. Järkkyä :/
Toisella radalla saatiin koottua ittemme ja se olikin ihan kiva. Kepeiltä tuli vaihteeksi vitonen, mutta päästiin ihanneajan rajoissa maaliin ja hyvällä fiiliksellä. Siihen oli hyvä lopettaa päivä."
Tamskin kisat antoi vähän toivoa pujottelun suhteen, mutta Ylökkin kisat palautti mut aika maan pinnalle. Meillä ois niin paljon opeteltavaa. Pujottelu ensimmäisenä. Toisekseen Amanda varastaa lähdössä. Se on jokaiseen tän vuoden kisaan lähtenyt varastaen. Tai korjataan ei jokaiseen, koska puolet kerroista ollaan lähdetty yhtä aikaa ja silloin se on lähtenyt luvalla. Koska me ollaan pääasiassa vaan kisattu, niin kontaktit alkaa pahasti kaivata hiomista. Olen pysyttänyt vain sen muutaman kerran niille. Oikea paikka ei ihan ole hallussa ja Amanda ei taatusti jäisi paikoilleen, vaikka pysähtyykin. Oma ohjaaminen on tönkköä, hidastelevaa ja ykkösluokkalaista.
Kesäkaudella ollaan treeneihin ilmoittauduttu, joten nyt alkaa treenaaminen. Jospa homma lähtisi toimimaan. Oma ohjaaminen kaipaa niin epätoivoisesti treeniä. Mulla on tasan yksi tapa ohjata eli valssi. Olisi syytä opetella muitakin keinoja liikkua radalla. Ihan vielä en ole edes hahmottanut mitä kaikkea pitäisi opetella, mutta lita on varmaan loputon. Vaan jahka esteet siirtyy kentälle, niin eiköhän siinä pikkuhiljaa ala selvenemään. Kesäkautta odotellessa....
sunnuntaina, maaliskuuta 15, 2009
Tampereen näyttely
Mun oli tarkoitus kaivaa esiin kuvia ja kirjoittaa Aman agistarteista ja kertoilla ties mistä kuulumisista, mutta missään välissä ei muka ole tarpeeksi aikaa että ehtisi kirjoitella. Kyllä vielä onnistun ne raapustamaan...
Eilen käytiin tyttöjen kanssa näyttelyssä. Mulla oli molemmat otukset ilmoitettuna ja piti sitten saada toiselle handleri. Työkaveri lupas esittää Kujeen. Itseasiassa muistaakseni ois halunnu alunperin esittää Amandan, mutta totesin, että siitä ei taitais mitään tulla. Ama on sellainen herkkis, että ois vetäny herneet takuulla nenäänsä ollut ihan mahdoton.
Näyttelyssä oli kivasti ländereitä. 10 kappaletta oli ilmotettu ja yhdeksän oli päässy paikalle. Mä olin ennen kehää ihan hermoraunio. En tiedä miksi mun kisajännittäminen on pahentunu viime aikoina. Luulin saaneeni sen jo näyttelyiden suhteen kuriin, mutta ehkä vuoden tauko on tehny tehtävänsä.
Kuje oli yhtä aikaa Ennin kanssa kehässä. Siinä oli kaksi niin erilaista esiintymistä kun olla voi. Enni meni tosi upeasti. Se on saanu lisää itsevarmuutta. Liikkuu niin vaivattoman näköisesti ja seisoo kuin patsas. Kuje taas.. no... Kaikeksi onneksi Kujeella oli jonkinlainen haju siitä mitä kehässä pitää tehdä sillä handleri oli ihan hukassa. Mä en ole koskaan nauranut yhtä paljon näyttelykehän laidalla. Kuje tarjosi ensin seisomista, mutta kun siitä ei saanut palkkaa niin se istui oikein sievästi kuin tatti. Pöydälle se ois pitäny nostaa niin paljon aikaisemmin, sillä se ois osannu seistä siinä sievästi kunhan ois saanu aikaa vähän asetella itseään. Onneksi Kuje ei näyttänyt olevan moksiskaan tuomarin kopeloinnista. Pöydällä olo kun länderin kanssa tuppaa joskus länderin kanssa olemaan vähän vaikeeta.
Liikkeissä Kuje meni ympyrän oikein sievästi, mutta edestakaisin se ei halnnut ravat vaan päätyi tekemään laukkahyppyjä. Siinä vaiheessa käväisi mielessä, että saattaa tyttö jopa alkaa haukkumalla komentamaan handleria ohjaamaan kunnolla. Vaan kaikkein toivottominta oli seisottaminen. Sekä handlerilla, että Kujeella oli ihan oma kuva siitä mitä pitäisi tehdä ja niiden mielipiteet ei yhtään kohdannu. Kuje oli sitä mieltä, että tässä vaiheessa seisotaan tapittaen handlerin taskua ja handleri yritti vääntää Kujeen eteensä seisomaan. Mä nauroin ihan kipeenä.
Olihan se aikas show, mutta olen oikeasti tyytyväinen hommaan. Kuje oli kokoajan ihan rento, vaikka se ei tiennytkään suurimman osan aikaa mitä sen toivottiin tekevän. Sillä oli selkeästi muistissa, että mitä näyttelyissä tehdään. Se osasi ravata kauniista ja seistä nätisti. Se oli itsevarma äärimmäisen hämmentävässä tilanteessa, vieraan ihmisen ohjaamana. Amanda ei koskaan ois pystynyt moiseen. Mä oon niin tyytyväinen tuon mun pikkulikan luonteeseen.
Vaan näytti Kuje huononkin puolensa. Koko uros kehän ajan se maukui kehään. Siitä huolimatta, että siellä ei näkynyt minkäänlaista esteen estettä. Kujeella toi äänen käyttö on turhan monipuolista ja runsasta. Kuulemma siinä vaiheessa kun mä hyppäsin Aman kanssa kehään, niin Kuje meinas karjua ihan täysiä. Sama juttu esiintyy agiradan laidalla. Tän saa kyllä estetty sillä, että ottaa kevythäkin mukaan, sillä siellä Kuje on hiljaa ja rauhassa. Sillä on suuri palo tehdä ja näemmä tekemiseksi kelpaa jopa näyttelykehässä esiintyminen.
Mä hihittelin Kujeen esityksen ajan ja siitä oli sellainen hyöty, että unohdin hermota sitä, että menen seuraavaksi Aman kanssa. Pelkäsin etukäteen, että kuinkahan meillä mahtaa mennä. Ama on edellisen kerran ollut kehässä kaksi vuotta sitten. Lisäksi tuomari oli nainen ja meillä on ollut Aman kanssa ongelmia pöydällä just naistuomarien kanssa johtuen siitä eläinlääkäri-episodista aikoinaan. Vaan ihan hyvin meillä meni. Pöytä meni huomattavasti paremmin kuin uskalsin toivoa. Vähän ravatessa tuntui, että meinas mennä peitsaamisen puolelle ja seisottaessa Ama ei ois malttanu ihan pysyä paikoillaan.
Varsin hyvä päivä. Tytöt sai kivat arvostelut, kehässä oli oikeastaan ihan hauskaa ja Kuje oli mainio. Täytynee katsastaa, että jos lähtis taas uudestaan jossain vaiheessa Onni on pian veteraani-iässä, että sen kanssa vois käydä vähän kiertelemässä ja lisäksi tekis mieli lähteä Leelan kanssakin. Kujeen kanssa luulen, että kehät saa odotella syksyyn, mutta se pääsee taatusti uudestaan, sillä se selvästi pitää touhusta.
Eilen käytiin tyttöjen kanssa näyttelyssä. Mulla oli molemmat otukset ilmoitettuna ja piti sitten saada toiselle handleri. Työkaveri lupas esittää Kujeen. Itseasiassa muistaakseni ois halunnu alunperin esittää Amandan, mutta totesin, että siitä ei taitais mitään tulla. Ama on sellainen herkkis, että ois vetäny herneet takuulla nenäänsä ollut ihan mahdoton.
Näyttelyssä oli kivasti ländereitä. 10 kappaletta oli ilmotettu ja yhdeksän oli päässy paikalle. Mä olin ennen kehää ihan hermoraunio. En tiedä miksi mun kisajännittäminen on pahentunu viime aikoina. Luulin saaneeni sen jo näyttelyiden suhteen kuriin, mutta ehkä vuoden tauko on tehny tehtävänsä.
Kuje oli yhtä aikaa Ennin kanssa kehässä. Siinä oli kaksi niin erilaista esiintymistä kun olla voi. Enni meni tosi upeasti. Se on saanu lisää itsevarmuutta. Liikkuu niin vaivattoman näköisesti ja seisoo kuin patsas. Kuje taas.. no... Kaikeksi onneksi Kujeella oli jonkinlainen haju siitä mitä kehässä pitää tehdä sillä handleri oli ihan hukassa. Mä en ole koskaan nauranut yhtä paljon näyttelykehän laidalla. Kuje tarjosi ensin seisomista, mutta kun siitä ei saanut palkkaa niin se istui oikein sievästi kuin tatti. Pöydälle se ois pitäny nostaa niin paljon aikaisemmin, sillä se ois osannu seistä siinä sievästi kunhan ois saanu aikaa vähän asetella itseään. Onneksi Kuje ei näyttänyt olevan moksiskaan tuomarin kopeloinnista. Pöydällä olo kun länderin kanssa tuppaa joskus länderin kanssa olemaan vähän vaikeeta.
Liikkeissä Kuje meni ympyrän oikein sievästi, mutta edestakaisin se ei halnnut ravat vaan päätyi tekemään laukkahyppyjä. Siinä vaiheessa käväisi mielessä, että saattaa tyttö jopa alkaa haukkumalla komentamaan handleria ohjaamaan kunnolla. Vaan kaikkein toivottominta oli seisottaminen. Sekä handlerilla, että Kujeella oli ihan oma kuva siitä mitä pitäisi tehdä ja niiden mielipiteet ei yhtään kohdannu. Kuje oli sitä mieltä, että tässä vaiheessa seisotaan tapittaen handlerin taskua ja handleri yritti vääntää Kujeen eteensä seisomaan. Mä nauroin ihan kipeenä.
Olihan se aikas show, mutta olen oikeasti tyytyväinen hommaan. Kuje oli kokoajan ihan rento, vaikka se ei tiennytkään suurimman osan aikaa mitä sen toivottiin tekevän. Sillä oli selkeästi muistissa, että mitä näyttelyissä tehdään. Se osasi ravata kauniista ja seistä nätisti. Se oli itsevarma äärimmäisen hämmentävässä tilanteessa, vieraan ihmisen ohjaamana. Amanda ei koskaan ois pystynyt moiseen. Mä oon niin tyytyväinen tuon mun pikkulikan luonteeseen.
Vaan näytti Kuje huononkin puolensa. Koko uros kehän ajan se maukui kehään. Siitä huolimatta, että siellä ei näkynyt minkäänlaista esteen estettä. Kujeella toi äänen käyttö on turhan monipuolista ja runsasta. Kuulemma siinä vaiheessa kun mä hyppäsin Aman kanssa kehään, niin Kuje meinas karjua ihan täysiä. Sama juttu esiintyy agiradan laidalla. Tän saa kyllä estetty sillä, että ottaa kevythäkin mukaan, sillä siellä Kuje on hiljaa ja rauhassa. Sillä on suuri palo tehdä ja näemmä tekemiseksi kelpaa jopa näyttelykehässä esiintyminen.
Mä hihittelin Kujeen esityksen ajan ja siitä oli sellainen hyöty, että unohdin hermota sitä, että menen seuraavaksi Aman kanssa. Pelkäsin etukäteen, että kuinkahan meillä mahtaa mennä. Ama on edellisen kerran ollut kehässä kaksi vuotta sitten. Lisäksi tuomari oli nainen ja meillä on ollut Aman kanssa ongelmia pöydällä just naistuomarien kanssa johtuen siitä eläinlääkäri-episodista aikoinaan. Vaan ihan hyvin meillä meni. Pöytä meni huomattavasti paremmin kuin uskalsin toivoa. Vähän ravatessa tuntui, että meinas mennä peitsaamisen puolelle ja seisottaessa Ama ei ois malttanu ihan pysyä paikoillaan.
Varsin hyvä päivä. Tytöt sai kivat arvostelut, kehässä oli oikeastaan ihan hauskaa ja Kuje oli mainio. Täytynee katsastaa, että jos lähtis taas uudestaan jossain vaiheessa Onni on pian veteraani-iässä, että sen kanssa vois käydä vähän kiertelemässä ja lisäksi tekis mieli lähteä Leelan kanssakin. Kujeen kanssa luulen, että kehät saa odotella syksyyn, mutta se pääsee taatusti uudestaan, sillä se selvästi pitää touhusta.
perjantaina, maaliskuuta 06, 2009
Kuje 2 vee
Niin se aika vierii ja ihan huomaamatta. Blogiakaan ei ole taas ehtinyt päivitellä, vaikka paljon on ehtinyt sattua ja tapahtua. Lyhyesti tapahtumista: Onni on yhä Oulussa, me vietetään aikaa kolmen nartun laumassa, mutta tyttöjen kanssa se kolmas koira ei ole Leela, käytiin parissa agikisoissa, miniläppäri jumii ja toivon, että joskus jossain vaiheessa sieltä saisi edes kuvat pois.
Sitten kirjoituksen pääaiheeseen takaisin eli Kujeeseen. Synttäripäivä meni multa ihan ohi ja lahjankin (siistit nahkavaljaat) tyttö sai etukäteen. Vaan tuskinpa Kuiskis niin synttäreistä välittää, eipä niitä ole muidenkaan koirien kohdalla juuri juhlittu. Enemmän tuota näyttää kiinnostavan mun säärystimen kanssa leikkiminen. Joku nimetön persoona kun vihjaisi, että ihmisten parittomat sukat on leikkimistä varten ja Kuje fiksuna siirsi ajatuksen kaikkiin vähäänkään sukkia muistuttaviin juttuihin. No joo myönnettäköön, että olen mäkin sitä palkannut monta kertaa lapasilla, etten ihan syytön ole itsekään.
Kuje on ihanan kamala ja ruman kaunis. Se jakaa mielipiteitä. Siinä kun Amanda on lähes kaikkien mielestä kaunis ja hyväkäytöksinen, niin Kujeesta on vähän jokaisella erilainen ajatus. Aika paljon riippuu siitä mitä koirassa arvostaa. Kuje on mielettömän upea harrastuskoira, mutta se osaa olla kotioloissa aika raivostuttava. Se on pomppiva ja energinen. Siitä löytyy terävyyttä ja omapäisyyttä ja silti se osaa olla herkkis. Kuje ei ole perinteisellä länderitavalla lainkaan kaunis, mutta se on varsin suloisen näköinen ja turkki on ihan mielettömän vaivaton. Ja sillä on mun mielestä maailman kauneimmat silmät.
Minulle Kuje on kaikkea mitä olen toivonut ja niin paljon enemmän. Sillä on raivostuttavia tapoja, kuten haukkuminen. Kuitenkin olen varsin tyytyväinen siihen millainen tytöstä on kasvanut. Vielä se ei ole aikuinen eikä valmis, mutta kenties parissa vuodessa sille kasvaa aivot. Kuje on iloinen ja leikkisä otus. Se sietää laumaan liittyvät vieraat koirat. Ihmisiä se joko rakastaa suunnattoman paljon, mikä näkyy sähläämisenä ja päälle pomppimisena, tai sitten se pysyy kohteliaan varautuneena.
Kuje oppii helposti. Se on oikea pikku apina ja ottaa mallia toisilta koirilta. Niin hyvässä kuin pahassa. Se on helppo motivoida, sen kanssa on ilo leikkiä ja harrastaminen on nautinnollista. Me ollaan tehty ihan liian vähän, joten ihan vaan käytöstavoissakin olisi paljon hiomista. Kujeesta saisi varmasti koulutettua hyvinkäyttäytyvän, mutta tavallaan nautin siitä, että se on tuollainen luonnonlapsi. Ja elättelen toivoa, että se oppis käyttäytymään itsekseen fiksusti jossain vaiheessa.
Harrastusten saralla ei olla sen suuremmin edetty viime aikoina. Ilmoitin Kujeen pariin kisaan ja toisessa vaan käytiin. Oulun reissun jälkeen pikkuinen oli kipeä ja se oikeastaan vaan makas sisällä ja kävi lyhyillä remmilenkeillä tässä välissä. Viikonlopun kisoissa sillä oli kaksi starttia. Eka meni ihan kivasti. Mokasin itse vaihteeksi kepeillä ja sitten saatiin A:lta kielto kun Kuje ei tajunnut estettä. Ei mikään ihme kun ei me todellakaan olla treenattu ja A tuli vielä huonossa kulmassa. En tajunnut itse vekittää yhtään, joten taas saa ohjaaja tuijotella peiliin. Fiilis radalla oli upea ja kivaa oli eli tavoitteet tuli täytettyä.
Toisella radalla sitten meno oli vähän erilaista. Kuje oli aika kovilla kierroksilla ennen radalle lähtöä. Leikittiin lämppäriesteillä ja palkkasin Kujeen lapasilla leikkien. Ennen radalle menoa vedettiin syvään henkeä ja Kuje jäi ihan rauhassa istumaan ekan esteen taakse. Kun kutsuin sen niin siinä vaiheessa räjähti. Tyttö ampui ihan kierroksilla liikkeelle. Tein mokan ja vetäisin Kujeen kolmannen hypyn ohi. Neidistä oli ihan huutava vääryys, että en pysynyt matkassa ja ohjannut kunnolla, joten se alkoi haukkumaan. Onkin ensimmäinen kerta kun mulla lähtee koira radalla lapasesta. Ohjautui kyllä tosi nätisti hypyn ihan väärään suuntaan. Juuri niinkuin sen ohjasin. Ei mitään toivoakaan, että saisin koiran pysähtymään. Nii no joo paitsi haukkumaan mulle. Sain sen lähetettyä putkeen ja vetäistyä vähän henkeä. A meni nätisti ja vauhdikkaasti. Tultiin vähän vaikeammalle ohjauskohdalle ja vetäsin Kujeen välistä vaikka käskytin sanallisesti takaa. Taas mun viereen tuli haukkuva, pomppiva komentaja. Vedin henkeä ja otettiin hypyt uudestaan. Nyt molemmat tiesi mitä tehdä ja Kuje meni tosi nätisti. Pujottelu meni kerta kaikkiaan upeasti. Varmasti paras pujottelu mun koirilta ikinä.
Ennen keinua Kuje muisti kaartaa kattomaan missä päin meidän kuvaaja on. Siitä oli hyötyä, sillä sain Kujeen pysähtymään keinulle. Vähän liian ylös se jäi, mutta kerrankin ei tehty lentokeinua. Edellisellä radalla se oli vähän lentävä, vaikka ei virhettä tullukaan. Sen jälkeen rata lähtikin käytiin ja voi elämä kun oli nautinnollista. Ohjauksellisesti helppoa ja koira tykittää. Tunnelma ja into oli koko radan ajan huipussaan, mutta kun viimein saatiin selvyys siitä minne on tarkotus mennä niin napsahti. Mä leijuin radan jälkeen ihan pilvissä. Siis niin mieletön fiilis. Kuje vaan on niin suuremmoinen. Siinä radan lopussa oli makua siitä millaista meno voisi olla kunhan ensin treenattaisiin, että saisin ohjattua Kujetta oikein. Tää oli todennäköisesti viimeinen startti ennen juoksua ja mielettömän hyvään fiilikseen jäätiin. Molemmilla oli sellainen olo, että vielä pitää päästä radalle.
Kuje vaan on niin upea. Mulla on ajoittain vähän huono omatunto siitä, että mulle on annettu tuollainen kultakimpale. Varmasti joku parempi ohjaaja voisi saada siitä paljon enemmän irti. Me ollaan loppujen lopuksi tehty aika vähän agilityn eteen. Osaksi siitä syystä, että mulla olla sattui vähän huonot ajat viime vuodella ja osaksi siitä syystä etten halua päästä liikaa agin makuun Kujeen kanssa ennen pentuja. Sikäli mikäli kaikki menee putkeen ja pentusuunnitelmat nyt toteutuu niin ajoitus osuu mun kannalta täysin nappiin. Me ollaan kerätty vähän makua kisoista, intoa ja motivaatiota on. Tauko tähän väliin sopii, ja sen jälkeen voidaan aloittaa suunnitelmallisempi treenaaminen. Mä ehdin tässä välissä opetella Amandan kanssa lisää ohjaamista. Kuje ohjautuu helposti, mutta toisaalta lukee mua aika hyvin. Lisäksi kun sillä lähtee kierrokset nouseen niin se ei anna ohjausmokia samalla lailla anteeksi kuin Ama. Nyt onkin hyvä Amandan kanssa opetella paremmaksi ohjaajaksi ja hyödyntää sitä sitten Kujeen kanssa.
Kaksi vuotta takana, toivottavasti monen monta vielä edessä. Suunnitelmia ja unelmia ainakin piisaa. Ruiskukukkanen on mun unelmien täyttymys jo nyt. Suuret kiitokset kasvattajalle tästä mielettömän hienosta otuksesta!
Sitten kirjoituksen pääaiheeseen takaisin eli Kujeeseen. Synttäripäivä meni multa ihan ohi ja lahjankin (siistit nahkavaljaat) tyttö sai etukäteen. Vaan tuskinpa Kuiskis niin synttäreistä välittää, eipä niitä ole muidenkaan koirien kohdalla juuri juhlittu. Enemmän tuota näyttää kiinnostavan mun säärystimen kanssa leikkiminen. Joku nimetön persoona kun vihjaisi, että ihmisten parittomat sukat on leikkimistä varten ja Kuje fiksuna siirsi ajatuksen kaikkiin vähäänkään sukkia muistuttaviin juttuihin. No joo myönnettäköön, että olen mäkin sitä palkannut monta kertaa lapasilla, etten ihan syytön ole itsekään.
Kuje on ihanan kamala ja ruman kaunis. Se jakaa mielipiteitä. Siinä kun Amanda on lähes kaikkien mielestä kaunis ja hyväkäytöksinen, niin Kujeesta on vähän jokaisella erilainen ajatus. Aika paljon riippuu siitä mitä koirassa arvostaa. Kuje on mielettömän upea harrastuskoira, mutta se osaa olla kotioloissa aika raivostuttava. Se on pomppiva ja energinen. Siitä löytyy terävyyttä ja omapäisyyttä ja silti se osaa olla herkkis. Kuje ei ole perinteisellä länderitavalla lainkaan kaunis, mutta se on varsin suloisen näköinen ja turkki on ihan mielettömän vaivaton. Ja sillä on mun mielestä maailman kauneimmat silmät.
Minulle Kuje on kaikkea mitä olen toivonut ja niin paljon enemmän. Sillä on raivostuttavia tapoja, kuten haukkuminen. Kuitenkin olen varsin tyytyväinen siihen millainen tytöstä on kasvanut. Vielä se ei ole aikuinen eikä valmis, mutta kenties parissa vuodessa sille kasvaa aivot. Kuje on iloinen ja leikkisä otus. Se sietää laumaan liittyvät vieraat koirat. Ihmisiä se joko rakastaa suunnattoman paljon, mikä näkyy sähläämisenä ja päälle pomppimisena, tai sitten se pysyy kohteliaan varautuneena.
Kuje oppii helposti. Se on oikea pikku apina ja ottaa mallia toisilta koirilta. Niin hyvässä kuin pahassa. Se on helppo motivoida, sen kanssa on ilo leikkiä ja harrastaminen on nautinnollista. Me ollaan tehty ihan liian vähän, joten ihan vaan käytöstavoissakin olisi paljon hiomista. Kujeesta saisi varmasti koulutettua hyvinkäyttäytyvän, mutta tavallaan nautin siitä, että se on tuollainen luonnonlapsi. Ja elättelen toivoa, että se oppis käyttäytymään itsekseen fiksusti jossain vaiheessa.
Harrastusten saralla ei olla sen suuremmin edetty viime aikoina. Ilmoitin Kujeen pariin kisaan ja toisessa vaan käytiin. Oulun reissun jälkeen pikkuinen oli kipeä ja se oikeastaan vaan makas sisällä ja kävi lyhyillä remmilenkeillä tässä välissä. Viikonlopun kisoissa sillä oli kaksi starttia. Eka meni ihan kivasti. Mokasin itse vaihteeksi kepeillä ja sitten saatiin A:lta kielto kun Kuje ei tajunnut estettä. Ei mikään ihme kun ei me todellakaan olla treenattu ja A tuli vielä huonossa kulmassa. En tajunnut itse vekittää yhtään, joten taas saa ohjaaja tuijotella peiliin. Fiilis radalla oli upea ja kivaa oli eli tavoitteet tuli täytettyä.
Toisella radalla sitten meno oli vähän erilaista. Kuje oli aika kovilla kierroksilla ennen radalle lähtöä. Leikittiin lämppäriesteillä ja palkkasin Kujeen lapasilla leikkien. Ennen radalle menoa vedettiin syvään henkeä ja Kuje jäi ihan rauhassa istumaan ekan esteen taakse. Kun kutsuin sen niin siinä vaiheessa räjähti. Tyttö ampui ihan kierroksilla liikkeelle. Tein mokan ja vetäisin Kujeen kolmannen hypyn ohi. Neidistä oli ihan huutava vääryys, että en pysynyt matkassa ja ohjannut kunnolla, joten se alkoi haukkumaan. Onkin ensimmäinen kerta kun mulla lähtee koira radalla lapasesta. Ohjautui kyllä tosi nätisti hypyn ihan väärään suuntaan. Juuri niinkuin sen ohjasin. Ei mitään toivoakaan, että saisin koiran pysähtymään. Nii no joo paitsi haukkumaan mulle. Sain sen lähetettyä putkeen ja vetäistyä vähän henkeä. A meni nätisti ja vauhdikkaasti. Tultiin vähän vaikeammalle ohjauskohdalle ja vetäsin Kujeen välistä vaikka käskytin sanallisesti takaa. Taas mun viereen tuli haukkuva, pomppiva komentaja. Vedin henkeä ja otettiin hypyt uudestaan. Nyt molemmat tiesi mitä tehdä ja Kuje meni tosi nätisti. Pujottelu meni kerta kaikkiaan upeasti. Varmasti paras pujottelu mun koirilta ikinä.
Ennen keinua Kuje muisti kaartaa kattomaan missä päin meidän kuvaaja on. Siitä oli hyötyä, sillä sain Kujeen pysähtymään keinulle. Vähän liian ylös se jäi, mutta kerrankin ei tehty lentokeinua. Edellisellä radalla se oli vähän lentävä, vaikka ei virhettä tullukaan. Sen jälkeen rata lähtikin käytiin ja voi elämä kun oli nautinnollista. Ohjauksellisesti helppoa ja koira tykittää. Tunnelma ja into oli koko radan ajan huipussaan, mutta kun viimein saatiin selvyys siitä minne on tarkotus mennä niin napsahti. Mä leijuin radan jälkeen ihan pilvissä. Siis niin mieletön fiilis. Kuje vaan on niin suuremmoinen. Siinä radan lopussa oli makua siitä millaista meno voisi olla kunhan ensin treenattaisiin, että saisin ohjattua Kujetta oikein. Tää oli todennäköisesti viimeinen startti ennen juoksua ja mielettömän hyvään fiilikseen jäätiin. Molemmilla oli sellainen olo, että vielä pitää päästä radalle.
Kuje vaan on niin upea. Mulla on ajoittain vähän huono omatunto siitä, että mulle on annettu tuollainen kultakimpale. Varmasti joku parempi ohjaaja voisi saada siitä paljon enemmän irti. Me ollaan loppujen lopuksi tehty aika vähän agilityn eteen. Osaksi siitä syystä, että mulla olla sattui vähän huonot ajat viime vuodella ja osaksi siitä syystä etten halua päästä liikaa agin makuun Kujeen kanssa ennen pentuja. Sikäli mikäli kaikki menee putkeen ja pentusuunnitelmat nyt toteutuu niin ajoitus osuu mun kannalta täysin nappiin. Me ollaan kerätty vähän makua kisoista, intoa ja motivaatiota on. Tauko tähän väliin sopii, ja sen jälkeen voidaan aloittaa suunnitelmallisempi treenaaminen. Mä ehdin tässä välissä opetella Amandan kanssa lisää ohjaamista. Kuje ohjautuu helposti, mutta toisaalta lukee mua aika hyvin. Lisäksi kun sillä lähtee kierrokset nouseen niin se ei anna ohjausmokia samalla lailla anteeksi kuin Ama. Nyt onkin hyvä Amandan kanssa opetella paremmaksi ohjaajaksi ja hyödyntää sitä sitten Kujeen kanssa.
Kaksi vuotta takana, toivottavasti monen monta vielä edessä. Suunnitelmia ja unelmia ainakin piisaa. Ruiskukukkanen on mun unelmien täyttymys jo nyt. Suuret kiitokset kasvattajalle tästä mielettömän hienosta otuksesta!
tiistaina, helmikuuta 17, 2009
Mietteitä kakkosiin noususta
En voi vieläkään uskoa todeksi nousua. Vielä vähemmän todelta tuntuu ensimmäinen kisa kakkosissa. Sieltä tuskin olisi nollaa tullutkaan, jos radalta olisi löytynyt kepit.
Viime vuosi meni agin ja kaiken muunkin harrastamisen suhteen vähän pieleen. Aman kanssa startattiin kaksi kertaa ja molemmista kisoista tuli muistaakseni hylly. Silloin oli ohjaaminen ihan hakoteillä. Amanda oli juuri toipunut keskenmenosta ja meillä ei ollut alla kovin montaa treenikertaa. Olin lähinnä treenannut Onnin kanssa ja sitä pitää ohjata ihan erilailla.
Ihan hyvää on vissiin kisatauko tehnyt kun näin hienosti on alkanut alkuvuosi. Oikeita treenejä ei tähän vuoteen ole mahtunut vielä yksiäkään. Se mikä on hämmentävää on, että niin toivottaman surkeilla keppien suorituksilla ollaan päästy näin pitkälle. Kai Amandassa on sitten muuten niin paljon vauhtia, että ykkösten aikoihin ehti, vaikka pujotteluun tuhlattiin kymmeniä sekunteja.
Vaikken vielä ihan pysty sisäistämään luokanvaihtoa, se on sinänsä varsin hyvä juttu, sillä nyt kaikki koirat kisaavat eri luokissa. En tiedä pääsenkö Onnin kanssa kovinkaan usein kisaamaan, mutta on sinänsä helpottavaa että tytöt ovat eri luokissa. Eipä nuo muutamat kisat ottaneet koville juosta molempien kanssa, mutta auttaahan se vähän keskittymään vain toiseen kun ei tarvitse rataan tutustuessa miettiä kummankin kannalta ohjaamista. Toisaalta länderikaksikko on aika samanlaisia ohjattavia. Vielä ainakin.
Muutamaan kakkosen starttiin Ama onkin jo ilmoitettu. Sitä ennen pitäisi varmaan harjoitella keppejä... Noihin kisoihin ei ole oikeastaan tavoitteita. Lähinnä haluan hahmottaa millaisia kakkosluokan radat ovat. Tästä ensimmäisestä radasta ei jäänyt juuri mielikuvaa kaiken paniikin keskeltä.
Sikäli mikäli Kujeen astutus onnistuu ja tyttönen lähtee mammalomailemaan Kipalaan, niin tarkoitus olisi sen jälkeen keskittyä enemmänkin Amandan agiin. Nyt keskittyminen jakautuu molempiin, vaikkei Kujeen kanssa mitään tavoitteita olekaan. Jos siihen mennessä saisi jonkinlaista tuntumaa kakkosten ratoihin voisi ehkä alkaa panostaa ohjaamiseen ja kenties jopa yrittää metsästää lisää nousunollia. Katsotaan nyt kuitenkin ensin nämä muutamat radat ja asetellaan tavoitteet vasta niiden jälkeen. Tähtäimessä on pääsy kolmosiin, mutta kuinka monen vuoden päästä, sen näkee sitten myöhemmin. Kunhan nyt ensin rauhassa totuttelisi kakkosissa oloon.
Viime vuosi meni agin ja kaiken muunkin harrastamisen suhteen vähän pieleen. Aman kanssa startattiin kaksi kertaa ja molemmista kisoista tuli muistaakseni hylly. Silloin oli ohjaaminen ihan hakoteillä. Amanda oli juuri toipunut keskenmenosta ja meillä ei ollut alla kovin montaa treenikertaa. Olin lähinnä treenannut Onnin kanssa ja sitä pitää ohjata ihan erilailla.
Ihan hyvää on vissiin kisatauko tehnyt kun näin hienosti on alkanut alkuvuosi. Oikeita treenejä ei tähän vuoteen ole mahtunut vielä yksiäkään. Se mikä on hämmentävää on, että niin toivottaman surkeilla keppien suorituksilla ollaan päästy näin pitkälle. Kai Amandassa on sitten muuten niin paljon vauhtia, että ykkösten aikoihin ehti, vaikka pujotteluun tuhlattiin kymmeniä sekunteja.
Vaikken vielä ihan pysty sisäistämään luokanvaihtoa, se on sinänsä varsin hyvä juttu, sillä nyt kaikki koirat kisaavat eri luokissa. En tiedä pääsenkö Onnin kanssa kovinkaan usein kisaamaan, mutta on sinänsä helpottavaa että tytöt ovat eri luokissa. Eipä nuo muutamat kisat ottaneet koville juosta molempien kanssa, mutta auttaahan se vähän keskittymään vain toiseen kun ei tarvitse rataan tutustuessa miettiä kummankin kannalta ohjaamista. Toisaalta länderikaksikko on aika samanlaisia ohjattavia. Vielä ainakin.
Muutamaan kakkosen starttiin Ama onkin jo ilmoitettu. Sitä ennen pitäisi varmaan harjoitella keppejä... Noihin kisoihin ei ole oikeastaan tavoitteita. Lähinnä haluan hahmottaa millaisia kakkosluokan radat ovat. Tästä ensimmäisestä radasta ei jäänyt juuri mielikuvaa kaiken paniikin keskeltä.
Sikäli mikäli Kujeen astutus onnistuu ja tyttönen lähtee mammalomailemaan Kipalaan, niin tarkoitus olisi sen jälkeen keskittyä enemmänkin Amandan agiin. Nyt keskittyminen jakautuu molempiin, vaikkei Kujeen kanssa mitään tavoitteita olekaan. Jos siihen mennessä saisi jonkinlaista tuntumaa kakkosten ratoihin voisi ehkä alkaa panostaa ohjaamiseen ja kenties jopa yrittää metsästää lisää nousunollia. Katsotaan nyt kuitenkin ensin nämä muutamat radat ja asetellaan tavoitteet vasta niiden jälkeen. Tähtäimessä on pääsy kolmosiin, mutta kuinka monen vuoden päästä, sen näkee sitten myöhemmin. Kunhan nyt ensin rauhassa totuttelisi kakkosissa oloon.
lauantaina, helmikuuta 14, 2009
sunnuntaina, helmikuuta 08, 2009
Kepitön kakkosten kisa
Nyt on kakkosluokka Aman kanssa korkattu. Olipahan järkytyksiä täynnä koko kisapäivä. Ensinnäkin melkolailla sen jälkeen kun saavuttiin paikalle niin kerrottiin, että rataan tutustuminen alkaakin etuajassa. Kannatti tosiaan tulla se puoli tuntia etukäteen. Sitä paitsi ihan hyvä siinä mielessä, ettei tarvinnut odotella. Ainoa huono puoli, että en ollut lainkaan valmis menemään rataantutustumiseen.
Kurkin rataa reunalta ja pikkuhiljaa alkoi hahmottua se, että siellä ei näkynyt keppejä. Mikä ihmeen rata se sellainen on jossa ei oo keppejä? No se on tietty mulle ja Amalle sopiva rata :D
Ensimmäinen ajatus tutustumisessa oli, etten opi rataa millään. Sehän on ihan liian vaikea ja pelottava ja ja ja... Piti oikeasti miettiä että miten ohjaisi. Kun vihdoin sain pahimmat paniikit haidutettua aivoista niin alkoi ohjaussuunnitelma hahmottua.
Radalle päästiin kolmantena. Amanda varasti taas vähän lähdössä. Se oli aika hermona, mutta mä olin itse vielä pahemmin. Ääni tärisi ja nousi ihan korkeuksiin. Puhumattakaan, että koira oli hukkua. Eiliseen verrattuna oli ohjaus aika könkköä ja se näkyi Aman liikkeissä. Tarkoitus oli nautiskella vaan menosta, mutta olin niin hermona, että me ei oikeastaan nautiskeltu niin paljon kun eilen.
Amanda meni kivasti ja noudatti kuuliaisesti mun käskyjä. Se irtos taas varsin kivasti putkiin. Eilen menin lähinnä valssiin luottaen, mutta tänään tein vähän erilaisia ohjauksia. Sekin varmaan osaltaan lisäsi kankeutta. Maaliin saavuttiin nollalla ja koska sillä päästiin kolmannelle sijalle, niin taisi olla kakkosten eka nousunolla.
Viikonloppu on ollut ihan mieletön. Ensinnäkin pitää onnitella Pasia ja Vipua, joiden nollavoittojen putki senkun jatkuu. Tää kaksikko on kyllä ihan lyömätön. Meidän tulevaisuuden tavoite on joskus voittaa Vipu ja Pasi ;) Siinä missä me ollaan Aman kanssa kerätty nolla päivässä, niin tämä kaksikko on vetäissyt neljä nollavoittoa putkeen.
Nyt sit junaan lepäilemään ja suunta kohti Tamperetta. Seuraat kisat käydäänkin sillä suunnalla. Ilmoitin Amandan nimittäin heti muutamaan starttiin. Pitäis vaan saada ne kepit kuntoon... Tälläisiä kepittömiä ratoja tuskin tulee usein vastaan. ;)
Kurkin rataa reunalta ja pikkuhiljaa alkoi hahmottua se, että siellä ei näkynyt keppejä. Mikä ihmeen rata se sellainen on jossa ei oo keppejä? No se on tietty mulle ja Amalle sopiva rata :D
Ensimmäinen ajatus tutustumisessa oli, etten opi rataa millään. Sehän on ihan liian vaikea ja pelottava ja ja ja... Piti oikeasti miettiä että miten ohjaisi. Kun vihdoin sain pahimmat paniikit haidutettua aivoista niin alkoi ohjaussuunnitelma hahmottua.
Radalle päästiin kolmantena. Amanda varasti taas vähän lähdössä. Se oli aika hermona, mutta mä olin itse vielä pahemmin. Ääni tärisi ja nousi ihan korkeuksiin. Puhumattakaan, että koira oli hukkua. Eiliseen verrattuna oli ohjaus aika könkköä ja se näkyi Aman liikkeissä. Tarkoitus oli nautiskella vaan menosta, mutta olin niin hermona, että me ei oikeastaan nautiskeltu niin paljon kun eilen.
Amanda meni kivasti ja noudatti kuuliaisesti mun käskyjä. Se irtos taas varsin kivasti putkiin. Eilen menin lähinnä valssiin luottaen, mutta tänään tein vähän erilaisia ohjauksia. Sekin varmaan osaltaan lisäsi kankeutta. Maaliin saavuttiin nollalla ja koska sillä päästiin kolmannelle sijalle, niin taisi olla kakkosten eka nousunolla.
Viikonloppu on ollut ihan mieletön. Ensinnäkin pitää onnitella Pasia ja Vipua, joiden nollavoittojen putki senkun jatkuu. Tää kaksikko on kyllä ihan lyömätön. Meidän tulevaisuuden tavoite on joskus voittaa Vipu ja Pasi ;) Siinä missä me ollaan Aman kanssa kerätty nolla päivässä, niin tämä kaksikko on vetäissyt neljä nollavoittoa putkeen.
Nyt sit junaan lepäilemään ja suunta kohti Tamperetta. Seuraat kisat käydäänkin sillä suunnalla. Ilmoitin Amandan nimittäin heti muutamaan starttiin. Pitäis vaan saada ne kepit kuntoon... Tälläisiä kepittömiä ratoja tuskin tulee usein vastaan. ;)
Kuiskis-pieni sairastaa
Heräsin aamuyöstä rohinaan. Kuje-reppana niiskutti ja ryysti. Taisi pikkuinen saada eilen kylmää oikein pahemman kerran. Eipä tuollainen ohutturkki etelänneito pärjää pohjoisen viimassa. Ajattelematon omistaja on syyllinen. Illallakin tyttönen sai painaltaa monta tuntia pihassa ilman mitään takkia.
Aamun hyppis jäi siis Kujeelta väliin. Tässä aamunmittaa tyttösen olo on sevästi parantunut, mutta ei tarvi kuin pistää kuono ulos ovesta niin jo alkaa hytinä ja niiskutus. Katsellaan, että menisikö flunssa ohi lämmöllä ja levolla, vai pitäneekö lähteä lääkärin pakeille.
Aman kanssa käydään kokeilemassa yksi kakkosen rata ja sitten suunnataan kohti kotia. Onni jää vielä muutamaksi viikoksi Ouluun. Äiti lupasi tuoda sen Tampereelle maaliskuussa. Onnista on tullut äitin iso syöttöpossu.
Aamun hyppis jäi siis Kujeelta väliin. Tässä aamunmittaa tyttösen olo on sevästi parantunut, mutta ei tarvi kuin pistää kuono ulos ovesta niin jo alkaa hytinä ja niiskutus. Katsellaan, että menisikö flunssa ohi lämmöllä ja levolla, vai pitäneekö lähteä lääkärin pakeille.
Aman kanssa käydään kokeilemassa yksi kakkosen rata ja sitten suunnataan kohti kotia. Onni jää vielä muutamaksi viikoksi Ouluun. Äiti lupasi tuoda sen Tampereelle maaliskuussa. Onnista on tullut äitin iso syöttöpossu.
lauantaina, helmikuuta 07, 2009
Voihan nenä
Enpä parempaakaan otsikkoa keksi tämän päivänä kisoille. Käytiin tässä kahden kisan välissä ottamassa kerran keppitreeni. Eipä ne viime keskiviikkona kovin hyvin menneet. Kuje keksi puikahtaa väärästä välistä sisään ja Amanda.. no oli Amanda. Tänään sit startattiin kaksi agirataa kummankin koiran kanssa. Eka radalta molemmille nopea vitonen. Yllättäen vitonen tuli kepeiltä.... Mä en niin osaa!!! Kujeen kanssa en käskyttänyt lainkaan ja Amanda jätti ekan kepin jälkeen pujottelun sikseen. Muuten radat olivat molemmat tosi hyviä. Vauhtia riitti kummallakin ja molempien kanssa oli tosi hyvä fiilis. Kujeen annoin juosta kontaktit ja Amandalle sit käskytin pysäytyksen. Amalla toinen kerta A:lla jäi pysähtymättä, mutta jatsoin silti loppuun. Tytöistä Kuje sai nopeamman ajan, mutta ei niillä paljon ollut eroa.
Molemmissa kisoissa Kuje aloitti ja Amanda oli luokan viimeinen. Tokalla radalla suoritettiin kaksi estettä ja sitten hyllytin. Toisena esteeä oli keinu. En käskyttänyt sitä Kujeelle tarpeeksi selkeästi ja sehän vetäs täysillä läpi. Otin keinun rauhassa uusiksi. Vaikka Kuje ei lentokeinusta ollut moksiskaan niin halusin sille mielikuvan siitä, että keinun kuuluu laskeutua. Jätettiin sit rata siihen, vaikka mulle sanottiin että ois voinu jatkaakin. En kuitenkaan viitsinyt kun kerran menin harjoittelemaan. Turha viedä toisten aikaa ja toisekseen halusin itsellenikin sen kuvan, että jos harjoitellaan niin sitten poistutaan heti sen jälkeen.
Sillä radalla oli muutamia ansapaikkoja ja mun oli tarkoitus vähän Kujeen kanssa hahmottaa, että miten siellä kannattaisi mennä. Koska ei kovin pitkälle päästy niin vähän jännitti, että kuinkas Amandan kanssa mennään. Erityisesti kun pujottelu oli pakko mennä vaikeammalta puolelta. Amanda varasti lähdössä ja siinä oli vauhtia. Mulla oli täysi työ ja tuska yrittää pinkoa perässä. Tyttö irtos niin kivasti esteille. Muutaman kerran olin ihan varma, että nyt lähtee mopo käsistä. Kepeille saavuttiin putkesta ja sain siinä sopivasti etumatkaa kun Amanda irtos niin hyvin putkeen. Kepit mentiin hitaasti ja varmasti. Näytin varmaan joka välin ja se oli tosi surkean näköistä. Sen jälkeen tultiin siihen neljän hypyn muodostelmaan joka oli mulle aiheuttanut päänvaivaa. Ehdin tekemään suunnittelemani valssin, mutta sijoittauduin vähän huonoon väliin. Amanda kuitenkin paikkas mun mokan ja kiisi nätisti ja varmasti eteenpäin. Maaliin tultiin nollalla ja yllättävää kyllä ihan suhteellisen nopealla sellaisella, vain pari sekuntia jäätiin Pasista ja Vipusta jälkeen. Oli aikas makea fiilis.
Palkintojen jaossa oli hienoa. Pasi ja Vipu saivat molemmilta radoilta nollat ja tokalla radalla tuli Vipulla myös viimeinen nolla. Siinä oli hymy taas herkässä kun oltiin samoilla paikoilla kun pari viikkoa sitten. Vipu ensimmäisenä ja Ama toisena. Huomenna kai sitten on kisattava kakkosissa ekaa kertaa. Pasia ja Vipua vastaan tietysti ;)
Voihan nenä...
Molemmissa kisoissa Kuje aloitti ja Amanda oli luokan viimeinen. Tokalla radalla suoritettiin kaksi estettä ja sitten hyllytin. Toisena esteeä oli keinu. En käskyttänyt sitä Kujeelle tarpeeksi selkeästi ja sehän vetäs täysillä läpi. Otin keinun rauhassa uusiksi. Vaikka Kuje ei lentokeinusta ollut moksiskaan niin halusin sille mielikuvan siitä, että keinun kuuluu laskeutua. Jätettiin sit rata siihen, vaikka mulle sanottiin että ois voinu jatkaakin. En kuitenkaan viitsinyt kun kerran menin harjoittelemaan. Turha viedä toisten aikaa ja toisekseen halusin itsellenikin sen kuvan, että jos harjoitellaan niin sitten poistutaan heti sen jälkeen.
Sillä radalla oli muutamia ansapaikkoja ja mun oli tarkoitus vähän Kujeen kanssa hahmottaa, että miten siellä kannattaisi mennä. Koska ei kovin pitkälle päästy niin vähän jännitti, että kuinkas Amandan kanssa mennään. Erityisesti kun pujottelu oli pakko mennä vaikeammalta puolelta. Amanda varasti lähdössä ja siinä oli vauhtia. Mulla oli täysi työ ja tuska yrittää pinkoa perässä. Tyttö irtos niin kivasti esteille. Muutaman kerran olin ihan varma, että nyt lähtee mopo käsistä. Kepeille saavuttiin putkesta ja sain siinä sopivasti etumatkaa kun Amanda irtos niin hyvin putkeen. Kepit mentiin hitaasti ja varmasti. Näytin varmaan joka välin ja se oli tosi surkean näköistä. Sen jälkeen tultiin siihen neljän hypyn muodostelmaan joka oli mulle aiheuttanut päänvaivaa. Ehdin tekemään suunnittelemani valssin, mutta sijoittauduin vähän huonoon väliin. Amanda kuitenkin paikkas mun mokan ja kiisi nätisti ja varmasti eteenpäin. Maaliin tultiin nollalla ja yllättävää kyllä ihan suhteellisen nopealla sellaisella, vain pari sekuntia jäätiin Pasista ja Vipusta jälkeen. Oli aikas makea fiilis.
Palkintojen jaossa oli hienoa. Pasi ja Vipu saivat molemmilta radoilta nollat ja tokalla radalla tuli Vipulla myös viimeinen nolla. Siinä oli hymy taas herkässä kun oltiin samoilla paikoilla kun pari viikkoa sitten. Vipu ensimmäisenä ja Ama toisena. Huomenna kai sitten on kisattava kakkosissa ekaa kertaa. Pasia ja Vipua vastaan tietysti ;)
Voihan nenä...
tiistaina, helmikuuta 03, 2009
Tottia tapaamassa
Lauantaina suhautettiin Kujeen kanssa junalla Hämeenlinnaan tapaamaan Tottia. Totti oli vielä komeampi kuin muistinkaan ja todella mukava. En ollut ainoa jonka mielestä Totti oli ihana, sillä kun Kuje kutsuttiin autosta sisälle, se laittoi heti Totin kanssa leikiksi. Enpä olekaan ennen nähnyt neidin alkavan suinpäin leikkimään ventovieraan koiran kanssa. Kaksikko oli niin suloinen ja viihtyi hyvin yhdessä.
Otin muutaman kuvan, mutta eihän mun kamera pysynyt lainkaan matkassa. Suurin osa kuvista on epämääräistä valkoista mössöä.
Vauhtia ja hauskanpitoa piisasi
Oikein paljon kiitoksia Aliisalle perheineen :)
Jos jotakuta ihmetyttää tapaaminen tai tekee mieli katsoa hyviä kuvia kaksikosta niin lisäinfoa löytyy Kipan sivuilta. Kujehan on Kipan sijoituskoira.
Kun viimeinen maltettiin lähteä, niin suunnattiin Kipalaan yöksi ja jatkettiin sit sunnuntaina vasta takas Tampereelle. Matkalla ei hukkunu kuin pipo... Mulla kun käsittämätön tapa hukata kaikkea tavaraa ympäri maailmaa.
Loppuun vielä kuva Kujeesta, Totskista ja Gretasta.
Otin muutaman kuvan, mutta eihän mun kamera pysynyt lainkaan matkassa. Suurin osa kuvista on epämääräistä valkoista mössöä.
Vauhtia ja hauskanpitoa piisasi
Oikein paljon kiitoksia Aliisalle perheineen :)
Jos jotakuta ihmetyttää tapaaminen tai tekee mieli katsoa hyviä kuvia kaksikosta niin lisäinfoa löytyy Kipan sivuilta. Kujehan on Kipan sijoituskoira.
Kun viimeinen maltettiin lähteä, niin suunnattiin Kipalaan yöksi ja jatkettiin sit sunnuntaina vasta takas Tampereelle. Matkalla ei hukkunu kuin pipo... Mulla kun käsittämätön tapa hukata kaikkea tavaraa ympäri maailmaa.
Loppuun vielä kuva Kujeesta, Totskista ja Gretasta.
tiistaina, tammikuuta 27, 2009
Mukavasti matkustaen
Ostin Oulusta miniläppärin. Pallottelin joulun aikaan kahden vaihtoehdon välillä, joko Nintendon DS-pelikonsi tai miniläppäri. Muutama matka meni niin perinpohjaisen kyllästymisen vallassa, että jotain oli pakko kehittää. Päädyin miniläppäriin, koska ajattelin, että sillä voi sekä pelata, että tehdä kaikkea muutakin.
Ensimmäinen kone oli Acer Aspine Onen vaaleanpunainen suloisuus. Valitettasi siinä oli kovalevy rikki ja jouduin vaihtamaan valkoiseen vaihtoehtoon. Tämä on toiminut ihan kiitettävästi tähän asti. Akun kesto ei ole mikään järkyttävän suuri. Ainakaan pelatessa ;) Nykyisin junista löytyy kuitenkin sen verran hyvin pistokkeita, että voi kesken matkan ladata akkua. Kone on mukavan pieni, mutta silti näppäimistössä on hyvä tuntuma. Matka sujuu kivasti koneen kimpussa.
Onni jäi vielä kahdeksi viikoksi Ouluun. Toivottavasti se ei enää lihoisi enempää. Se on ihan karmea pallo. Äiti on päässyt vähän syöttämään ja Onnihan syö -hyvällä ruokahalulla. Kaikki ehdottivat että Amanda voisi jäädä lihomaan, mutta mun pitää treenata sen kanssa keppejä. Ilmoitin tytöt kahden viikon päästä kolmeen starttiin. Lauantaina ois molemmilla kaksi kisaa sekä sunnuntaina Kujeella hyppis ja Amandalla agirata. Kaksi viikkoa hyvää aikaa treenata keppejä...
Ensimmäinen kone oli Acer Aspine Onen vaaleanpunainen suloisuus. Valitettasi siinä oli kovalevy rikki ja jouduin vaihtamaan valkoiseen vaihtoehtoon. Tämä on toiminut ihan kiitettävästi tähän asti. Akun kesto ei ole mikään järkyttävän suuri. Ainakaan pelatessa ;) Nykyisin junista löytyy kuitenkin sen verran hyvin pistokkeita, että voi kesken matkan ladata akkua. Kone on mukavan pieni, mutta silti näppäimistössä on hyvä tuntuma. Matka sujuu kivasti koneen kimpussa.
Onni jäi vielä kahdeksi viikoksi Ouluun. Toivottavasti se ei enää lihoisi enempää. Se on ihan karmea pallo. Äiti on päässyt vähän syöttämään ja Onnihan syö -hyvällä ruokahalulla. Kaikki ehdottivat että Amanda voisi jäädä lihomaan, mutta mun pitää treenata sen kanssa keppejä. Ilmoitin tytöt kahden viikon päästä kolmeen starttiin. Lauantaina ois molemmilla kaksi kisaa sekä sunnuntaina Kujeella hyppis ja Amandalla agirata. Kaksi viikkoa hyvää aikaa treenata keppejä...
sunnuntaina, tammikuuta 25, 2009
Vitonen kepeiltä, vitonen kepeiltä, vitonen kepeiltä....
Eilisen perusteella voisi sanoa, että keppeihin kannattaisi _vähän_ panostaa. Katsoin kisojen jälkeen n-elikon videokamerasta meidän menoa ja kepit oli vielä järkyttävämmän näköiset kun miltä ne tuntuivat. Ihan kuin kiduttaisin Amandaa. Kujeen kepit oli vähän iloisemmat, mutta sössin ne muuten.
Jospa aloittaisin ekasta radasta. Amandan ensimmäinen agilityrata meni vähän kankeasti. Se hyytyi kontakteilla, mutta ei hypännyt pois. Keinulla olin ihan varma, että nyt pomppaa, mutta sain sen houkuteltua eteenpäin. Viimeinen kontaktieste oli A ja se mentiin jo iloisesti, niin iloisesti, että Ama karkasi pussin sijaan A:lle. Taas selkäni takaa. Sama siis mistä hyllytettiin Liedossa. Sitä ennen oli jo alla vitonen kepiltä.
Toisella agiradalla meni oikeastaan vielä huonommin. Amandaa ei lainkaan kiinnostanut lähteä mukaan. Se haisteli lähdössä vaan maata. Lähtihän se lopulta mukaan kun itse lähdin juoksemaan. Hirveän pitkiä kaarroksia. Seppo Savikon rata oli oikeasti aika kiva. Ei mikään ihan helppo. Keppeille meno ois ollu meille tosi sopiva, mutta Amanda taisi lopettaa pujottelun ekan keppi välin jälkeen. Koska Ama veti pitkiä kaarroksia ja meno oli hidasta, niin hukkasin sen vähän yhdessä käännöksessä ja vedin hypyn ohi. Siitä toinen vitonen ja tähän kaikkeen tuhraantui melkoisesti yliaikaa.
Viimeiselle hyppyradalle oli ilmoitettu molemmat tytöt. Kuje starttasi ekana ja Ama oli kolmanneksi viimeinen. Pikkuneiti oli melkoisilla kierroksilla lämmittely-esteillä, mutta lähtöön jäi hämmentynyt pikku koira. Tokana esteenä oli kepit ja yllättäen sössin ne. Kuje kuitenkin pujotteli ihan kivasti kun pääsi rytmiin kiinni. Sen vauhti oli todella hidas ja putkissa se jäi vähän haistelemaan. Sain vedättää ihan kunnolla. Pussin kohdalla tyttönen ei vissiin kestänyt vedätystä ja tuli ohi. Jäi haistelemaan pussia, mutta meni sitten nätisti läpi kun sain sen houkuteltua oikeaan kohtaan. Loppurata meni sen jälkeen ihan kivasti ja tuli ehkä jopa hitusen enemmän vauhtia. Hitaudesta huolimatta oli ihan kivaa. Radan loputtua Kuje ei suostunut oikein leikkimään.
Ekaksi radaksi olen tyytyväinen. Omat tyrimiset vähän harmittaa. Kujeen kanssa oli todella mukava mennä. Luotan siihen huomattavasti enemmän kuin Amandaan. Jätin sen monta kertaa ihan yksinään suoriutumaan esteistä. Pussillahan moinen kostautui, mutta Kuje meni tosi nätisti muuten. Otin sen kanssa myöhemmin vähän kontaktiesteitä ja ne meni kaikki putkeen. Ajattelin, että voisi ilmoittaa sen muutamaan agilitystarttiinkin, jos se ois noin hidas, niin ehtisin ihan hyvin varmisteleen kontaktit (- lähinnä keinun). Saisi kisakokemusta ennen mammalomailua. Pentujen jälkeen voisi hioa kontakteja sun muita ja menis nyt lähinnä hakeen kokemusta.
Radan jälkeen vähän leikitin ja jäädyttelin Kujetta ja vaihdoin sit Amandaan. Ekoilla radoilla olin ottanut Amandan tosi ajoissa jo pois häkistä. Nyt se ei ehtinyt kauheasti valmistautua kun jo mentiin odotteleen omaa vuoroa. Meitä ennen meni Vipu, joka teki Pasin kanssa nolla-radan. Vähän hirvitti monessa kohtaa, että tuleeko nolla vai ei, mutta tulihan siitä ja nopealla ajalla.
Kepit oli meille todella edullisesti. Helppo kulma ja toisena esteenä. Ne meni tosi hi-taas-ti. Mutta aina kerta kun ei saatu päivän aikana vitosta siitä. Keppien jälkeen molemmat huokas helpotuksesta ja lähdittiin nauttiin radasta. Meno oli luontevaa ja sujuvaa. Mun mielestä tehtiin nätti loppurata. Maaliin tultiin tuloksella -0,01. Ei todellakaan mikään nopea nolla, mutta ihanneaikaan ehdittiin. Tää oli nyt mun ja Amandan toka nolla. Pelottavaa, että enää puuttuisi yksi ja tulis vaihto kakkosiin. Vähän turhan nopsaan on nyt tullu noita. Aika hyvin alkanut kisakausi, ei voi oikein muuta sanoa.
Jospa aloittaisin ekasta radasta. Amandan ensimmäinen agilityrata meni vähän kankeasti. Se hyytyi kontakteilla, mutta ei hypännyt pois. Keinulla olin ihan varma, että nyt pomppaa, mutta sain sen houkuteltua eteenpäin. Viimeinen kontaktieste oli A ja se mentiin jo iloisesti, niin iloisesti, että Ama karkasi pussin sijaan A:lle. Taas selkäni takaa. Sama siis mistä hyllytettiin Liedossa. Sitä ennen oli jo alla vitonen kepiltä.
Toisella agiradalla meni oikeastaan vielä huonommin. Amandaa ei lainkaan kiinnostanut lähteä mukaan. Se haisteli lähdössä vaan maata. Lähtihän se lopulta mukaan kun itse lähdin juoksemaan. Hirveän pitkiä kaarroksia. Seppo Savikon rata oli oikeasti aika kiva. Ei mikään ihan helppo. Keppeille meno ois ollu meille tosi sopiva, mutta Amanda taisi lopettaa pujottelun ekan keppi välin jälkeen. Koska Ama veti pitkiä kaarroksia ja meno oli hidasta, niin hukkasin sen vähän yhdessä käännöksessä ja vedin hypyn ohi. Siitä toinen vitonen ja tähän kaikkeen tuhraantui melkoisesti yliaikaa.
Viimeiselle hyppyradalle oli ilmoitettu molemmat tytöt. Kuje starttasi ekana ja Ama oli kolmanneksi viimeinen. Pikkuneiti oli melkoisilla kierroksilla lämmittely-esteillä, mutta lähtöön jäi hämmentynyt pikku koira. Tokana esteenä oli kepit ja yllättäen sössin ne. Kuje kuitenkin pujotteli ihan kivasti kun pääsi rytmiin kiinni. Sen vauhti oli todella hidas ja putkissa se jäi vähän haistelemaan. Sain vedättää ihan kunnolla. Pussin kohdalla tyttönen ei vissiin kestänyt vedätystä ja tuli ohi. Jäi haistelemaan pussia, mutta meni sitten nätisti läpi kun sain sen houkuteltua oikeaan kohtaan. Loppurata meni sen jälkeen ihan kivasti ja tuli ehkä jopa hitusen enemmän vauhtia. Hitaudesta huolimatta oli ihan kivaa. Radan loputtua Kuje ei suostunut oikein leikkimään.
Ekaksi radaksi olen tyytyväinen. Omat tyrimiset vähän harmittaa. Kujeen kanssa oli todella mukava mennä. Luotan siihen huomattavasti enemmän kuin Amandaan. Jätin sen monta kertaa ihan yksinään suoriutumaan esteistä. Pussillahan moinen kostautui, mutta Kuje meni tosi nätisti muuten. Otin sen kanssa myöhemmin vähän kontaktiesteitä ja ne meni kaikki putkeen. Ajattelin, että voisi ilmoittaa sen muutamaan agilitystarttiinkin, jos se ois noin hidas, niin ehtisin ihan hyvin varmisteleen kontaktit (- lähinnä keinun). Saisi kisakokemusta ennen mammalomailua. Pentujen jälkeen voisi hioa kontakteja sun muita ja menis nyt lähinnä hakeen kokemusta.
Radan jälkeen vähän leikitin ja jäädyttelin Kujetta ja vaihdoin sit Amandaan. Ekoilla radoilla olin ottanut Amandan tosi ajoissa jo pois häkistä. Nyt se ei ehtinyt kauheasti valmistautua kun jo mentiin odotteleen omaa vuoroa. Meitä ennen meni Vipu, joka teki Pasin kanssa nolla-radan. Vähän hirvitti monessa kohtaa, että tuleeko nolla vai ei, mutta tulihan siitä ja nopealla ajalla.
Kepit oli meille todella edullisesti. Helppo kulma ja toisena esteenä. Ne meni tosi hi-taas-ti. Mutta aina kerta kun ei saatu päivän aikana vitosta siitä. Keppien jälkeen molemmat huokas helpotuksesta ja lähdittiin nauttiin radasta. Meno oli luontevaa ja sujuvaa. Mun mielestä tehtiin nätti loppurata. Maaliin tultiin tuloksella -0,01. Ei todellakaan mikään nopea nolla, mutta ihanneaikaan ehdittiin. Tää oli nyt mun ja Amandan toka nolla. Pelottavaa, että enää puuttuisi yksi ja tulis vaihto kakkosiin. Vähän turhan nopsaan on nyt tullu noita. Aika hyvin alkanut kisakausi, ei voi oikein muuta sanoa.
lauantaina, tammikuuta 24, 2009
Väsyneitä aamutunnelmia
Kohta puolen n-elikon porukat kurvailevat pihaan ja kaappaavat minut tyttöjen kanssa matkaansa ja sitten huristetaan kohti Kemiä. Tultiin Ouluun vasta perjantaina, sillä nukahdin töiden jälkeen enkä päässytkään yöjunaan. Eilinen meni vähän väsyneesti ja olisi voinut luulla, että viime yön olisin nukkunut. Mitä vielä. Ensin unohduin koneelle. Kun pääsin nukkumaan niin Onni protestoi alkuun, ettei mahdu sänkyyn ja sitten Amanda halusi siinä kahden aikaan ulos ja loppujen lopuksi olen nukkunut tuskin silmäystäkään. Vä-syt-täää...
Tavoitteena olisi Amandan kanssa saada kohtuulliset kepit kaikille radoille. Ratafiilis toivon mukaan samanlainen kun Liedon viimeisen startin loppusuoralla. Mutkatonta yhdessä tekemistä ja mielellään jos saisi kaivettua jostain takataskusta sujuvaa ohjaamista. Kujeenkin kanssa toivon onnistuneita keppejä. Jos se vaan pysyisi käsissä ja meillä olisi hauskaa, olisin äärimmäisen tyytyväinen.
Tavoitteena olisi Amandan kanssa saada kohtuulliset kepit kaikille radoille. Ratafiilis toivon mukaan samanlainen kun Liedon viimeisen startin loppusuoralla. Mutkatonta yhdessä tekemistä ja mielellään jos saisi kaivettua jostain takataskusta sujuvaa ohjaamista. Kujeenkin kanssa toivon onnistuneita keppejä. Jos se vaan pysyisi käsissä ja meillä olisi hauskaa, olisin äärimmäisen tyytyväinen.
torstaina, tammikuuta 22, 2009
Lyhyt keppitreeni ja sen sellaista
Koko viikon piti treenata keppejä, mutta niin siinä taas kävi, että joka aamu nukutti ihan liian paljon. Tänään viimein sain itseäni niskasta kiinni ja raahauduin kentälle aamuvarhain. Otettiin muutamat todella onnistuneet toistot molempien tyttöjen kanssa. Kujeen kepit meni niin nappiin kun olla voi, eikä Amandankaan meno ollut toivotonta. Kuje tajus jopa väärältä puolelta menon. Molemmilla ois ollut intoa ja virtaa tehdä enemmänkin, mutta multa loppui aika. Tarkotus ois päästä jo yhdeksäksi töihin.
Vähän ehkä viime tinkaan jätetty treeni taas, kun illalla ois tarkoitus suunnistaa jo kohti Oulua. Huomenna on pekkanen varattuna, niin saa viikonlopusta hitusen pitemmän. Tää viikko on kulunu ihan hujauksessa. On ollu taas aika sekavaa menoa. Eilen päästiin Iksun kanssa tekeen ite (ilman valvontaa) ohjelmaa ja ajaan kappaletta sisään. Tänään meen aamusta koulutukseen ja sit jatketaan illalla ohjelma loppuun. Päivästä tulee varmaan pitkä. Toivottavasti myös hauska ja mielenkiintoinen.
Odotan lauantaina kisoja. Kivaa päästä viettään koko päivä agilityn parissa. Tän päivän lyhyt treeni oli omiaan vahvistamaan mun pelkoa siitä kuinka Kuje mahtanee pysyä näpeissä. Voi olla, että Jaanan ennustus siitä, että saan juosta vähän enemmän, pitää hyvin paikkansa. Hyppyradalla ei ole edes yhtään kontaktia hidastamassa vauhtia...
Vähän ehkä viime tinkaan jätetty treeni taas, kun illalla ois tarkoitus suunnistaa jo kohti Oulua. Huomenna on pekkanen varattuna, niin saa viikonlopusta hitusen pitemmän. Tää viikko on kulunu ihan hujauksessa. On ollu taas aika sekavaa menoa. Eilen päästiin Iksun kanssa tekeen ite (ilman valvontaa) ohjelmaa ja ajaan kappaletta sisään. Tänään meen aamusta koulutukseen ja sit jatketaan illalla ohjelma loppuun. Päivästä tulee varmaan pitkä. Toivottavasti myös hauska ja mielenkiintoinen.
Odotan lauantaina kisoja. Kivaa päästä viettään koko päivä agilityn parissa. Tän päivän lyhyt treeni oli omiaan vahvistamaan mun pelkoa siitä kuinka Kuje mahtanee pysyä näpeissä. Voi olla, että Jaanan ennustus siitä, että saan juosta vähän enemmän, pitää hyvin paikkansa. Hyppyradalla ei ole edes yhtään kontaktia hidastamassa vauhtia...
keskiviikkona, tammikuuta 21, 2009
Koirat vierailee
Mikäs on paras tapa tutustuttaa ihminen ländereihin? -Antaa omat koirat hoitoon.
Olen varsinainen koiranomistaja. Onni on porukoilla hoidossa. No se jäi sinne ihan niiden omasta pyynnöstä. Tytöt taasen ovat olleet esittelemässä länderin hyviä (??) puolia kaverin luona, sillä aikaa kun itse olin töissä. Olivat olleet ihan nätisti, vaikka paikalla oli lapsiakin. Mun koirathan ei juuri lapsiin ole tottuneet. Amanda ei kuulemma ollut suostunut lähtemään sylistä pois millään. Siitä on kehkeytynyt oikea edustuskoira. Kujeella on liikaa virtaa ja ääntä, että siitä olisi edustamaan. Oli ne vähän tainneet riiviöidä, mutta ei niin pahasti etteivät olisi uutta kyläänkutsua saaneet.
Olen varsinainen koiranomistaja. Onni on porukoilla hoidossa. No se jäi sinne ihan niiden omasta pyynnöstä. Tytöt taasen ovat olleet esittelemässä länderin hyviä (??) puolia kaverin luona, sillä aikaa kun itse olin töissä. Olivat olleet ihan nätisti, vaikka paikalla oli lapsiakin. Mun koirathan ei juuri lapsiin ole tottuneet. Amanda ei kuulemma ollut suostunut lähtemään sylistä pois millään. Siitä on kehkeytynyt oikea edustuskoira. Kujeella on liikaa virtaa ja ääntä, että siitä olisi edustamaan. Oli ne vähän tainneet riiviöidä, mutta ei niin pahasti etteivät olisi uutta kyläänkutsua saaneet.
maanantaina, tammikuuta 19, 2009
Ja niin alkoi kisakausi...
Näin yöllä ihan mielenkiintoista unta kisaamisesta. Siellä oli jonkun Harriet-nimisen tyypin suunnittelemia esteitä. Muunmuoassa korkealla rappusten päässä oleva leikkimökki, pyöreä pöytä jonka ympärillä oli tuoleja, putki, joka oli valmistettu jostain pressusta, eikä tahtonut pysyä lainkaan kasassa. Myöhästyin ensin rataan tutustumisesta, koska kuulutuksia ei ollut. Kun vihdoin pääsin kentälle ja ihmettelin esteitä ja sitä miten ne muka pitäisi suorittaa, niin ainoa kommentti jonka sain oli, että olisi pitänyt alusta asti olla paikalla. Numerot olivat ihan ihmeelliset ja sieltä löytyi monta samaa numeroa. Esteet olivat ihan lähellä toisiaan. Ei mitään tietoakaan oikeista esteväleistä.
Eipä siinä, lähdin Amandan kanssa luokan toisena. En ehtinyt tutustua rataan kokonaan kun jouduin jo hakemaan koiraa. Kirosin vain mielessäni kuinka muka voin länderin kanssa mennä ihan uudenlaisia esteitä lainkaan harjoittelematta. Lähtöpaikkka oli maahan isketty tolppa. Lähdettiin sitten Aman kanssa yhtä aikaa ja kaikki vähäinenkin radasta unohtui mielestäni. Siinä vaiheessa totesin, että olkoot ja me pidetään vain hauskaa. Niin sitten mentiin pari uutta estettä ja pidettiin hauskaa. Heräsin pyöritellen silmiäni ja miettien, että tuon seuran kisoihin ei enää koskaan tarvitsi lähteä.
Kisapaikalla oli aika helpottavaa huomata, että esteet näyttävät normaaleilta. Ensimmäinen rata meni aika jäykästi. Kepeillä jouduin väärälle puolelle ja siitä tuli aika monta virhettä. Olin itse todella jännittynyt ja se näkyi Amandan vaisuutena. Saatiin tulos, mutta ei mitenkään kehuttavaa menoa. Rikkoi kuitenkin jään ja radan jälkeen alkoi pikkuhiljaa tuntua siltä, että muistaa mitä agiradalla oikein tehdään.
Toinen rata menikin paljon paremmin. Rata oli tyyliltään meille sopivampi, sillä kepit saattoi mennä oikealta puolelta. Molemmilla alkoi olla jo vähän oikeaa fiilistä. Amanda meinasi karata keppien ohi A:lle, mutta ennätin kutsua sen ajoissa. Kepit olivat aika jäykät, mutta menivät huomattavasti paremmin kuin ensimmäinen yritys. Meni aika kauan ennenkuin uskoin, että noin surkealla radalla saatiin puhdas nolla ja vielä sijoituttiin toiseksi.
Kolmannella radalla alkoi meno jo maistua ja Amandaankin tuli vähän enemmän virtaa. Alku oli haastava ja mokasin heti toisella esteellä ohjauksessa. Sain Aman ongittua putkeen, mutta putken jälkeen keinulle tulo oli jotenkin niin tönkkö, että Amanda pomppasi keinulta pois. Sen jälkeen hämmennyin ja mokasin valssin kepeille. Amanda ehti karkaamaan A:lle. Kepeissä oli kuitenkin loppujen lopuksi vähän enemmän vauhtia ja sen jälkeen loppurata meni ihan putkeen. Kerta kaikkiaan upean hieno loppusuora. Olin siihen todella tyytyväinen.
Kaiken kaikkiaan olen äärimmäisen iloinen näin upeasta kauden aloituksesta. Keppeihin pitää panostaa. Se näkyi ihan selkeästi, että ne eivät ole hallussa. Amandalla oli kuitenkin vauhtia niin paljon, että päästiin oikein ihanneajan sisään. Lisäksi viimeisellä radalla tuli jo sellaista hyvää tunnelmaa ja yhdessä oloa selvästi esiin.
Oli mukavat kisat ja näki tuttuja. Erityisen ihanaa oli päästä näkemään Flii ja Jaana radalla. Sen kaksikon menoa oli kiva seurata, vaikka ei puhtaita ratoja tällä kertaa tullut. Kujeen mielestä ei ollut laisinkaan yhtä hauska nähdä Fliitä. Tyttönen haukkui siskonsa pystyyn. Flii taasen oli sama iloinen itsensä kuin jo pentuna. Voi miten sosiaalinen Flii osaakaan olla. Aivan valtavan suloinen <3
Kuje pääsi kokeilemaan pari harjoitusestettä. Saapa nähdä mitä Kemin kisoista tulee... Tyttö oli ihan kierroksialla ja haukkui. Siis mun pieni koirani -haukkui. Ihan käsittämätöntä. Mahtaneekohan se pysyä mulla lainkaan hanskassa? Odotan ensi viikonloppua silti. Kiva päästä kokeilemaan miltä radalla olo maistuu Kujeenkin kanssa. Mieli tekisi ilmoittaa koirat seuraaviinkin pohjoisen kisoihin, mutta katsotaan nyt. Siellä olisi hyppyrata ja voisi samalla moikata taas porukoita.
Eipä siinä, lähdin Amandan kanssa luokan toisena. En ehtinyt tutustua rataan kokonaan kun jouduin jo hakemaan koiraa. Kirosin vain mielessäni kuinka muka voin länderin kanssa mennä ihan uudenlaisia esteitä lainkaan harjoittelematta. Lähtöpaikkka oli maahan isketty tolppa. Lähdettiin sitten Aman kanssa yhtä aikaa ja kaikki vähäinenkin radasta unohtui mielestäni. Siinä vaiheessa totesin, että olkoot ja me pidetään vain hauskaa. Niin sitten mentiin pari uutta estettä ja pidettiin hauskaa. Heräsin pyöritellen silmiäni ja miettien, että tuon seuran kisoihin ei enää koskaan tarvitsi lähteä.
Kisapaikalla oli aika helpottavaa huomata, että esteet näyttävät normaaleilta. Ensimmäinen rata meni aika jäykästi. Kepeillä jouduin väärälle puolelle ja siitä tuli aika monta virhettä. Olin itse todella jännittynyt ja se näkyi Amandan vaisuutena. Saatiin tulos, mutta ei mitenkään kehuttavaa menoa. Rikkoi kuitenkin jään ja radan jälkeen alkoi pikkuhiljaa tuntua siltä, että muistaa mitä agiradalla oikein tehdään.
Toinen rata menikin paljon paremmin. Rata oli tyyliltään meille sopivampi, sillä kepit saattoi mennä oikealta puolelta. Molemmilla alkoi olla jo vähän oikeaa fiilistä. Amanda meinasi karata keppien ohi A:lle, mutta ennätin kutsua sen ajoissa. Kepit olivat aika jäykät, mutta menivät huomattavasti paremmin kuin ensimmäinen yritys. Meni aika kauan ennenkuin uskoin, että noin surkealla radalla saatiin puhdas nolla ja vielä sijoituttiin toiseksi.
Kolmannella radalla alkoi meno jo maistua ja Amandaankin tuli vähän enemmän virtaa. Alku oli haastava ja mokasin heti toisella esteellä ohjauksessa. Sain Aman ongittua putkeen, mutta putken jälkeen keinulle tulo oli jotenkin niin tönkkö, että Amanda pomppasi keinulta pois. Sen jälkeen hämmennyin ja mokasin valssin kepeille. Amanda ehti karkaamaan A:lle. Kepeissä oli kuitenkin loppujen lopuksi vähän enemmän vauhtia ja sen jälkeen loppurata meni ihan putkeen. Kerta kaikkiaan upean hieno loppusuora. Olin siihen todella tyytyväinen.
Kaiken kaikkiaan olen äärimmäisen iloinen näin upeasta kauden aloituksesta. Keppeihin pitää panostaa. Se näkyi ihan selkeästi, että ne eivät ole hallussa. Amandalla oli kuitenkin vauhtia niin paljon, että päästiin oikein ihanneajan sisään. Lisäksi viimeisellä radalla tuli jo sellaista hyvää tunnelmaa ja yhdessä oloa selvästi esiin.
Oli mukavat kisat ja näki tuttuja. Erityisen ihanaa oli päästä näkemään Flii ja Jaana radalla. Sen kaksikon menoa oli kiva seurata, vaikka ei puhtaita ratoja tällä kertaa tullut. Kujeen mielestä ei ollut laisinkaan yhtä hauska nähdä Fliitä. Tyttönen haukkui siskonsa pystyyn. Flii taasen oli sama iloinen itsensä kuin jo pentuna. Voi miten sosiaalinen Flii osaakaan olla. Aivan valtavan suloinen <3
Kuje pääsi kokeilemaan pari harjoitusestettä. Saapa nähdä mitä Kemin kisoista tulee... Tyttö oli ihan kierroksialla ja haukkui. Siis mun pieni koirani -haukkui. Ihan käsittämätöntä. Mahtaneekohan se pysyä mulla lainkaan hanskassa? Odotan ensi viikonloppua silti. Kiva päästä kokeilemaan miltä radalla olo maistuu Kujeenkin kanssa. Mieli tekisi ilmoittaa koirat seuraaviinkin pohjoisen kisoihin, mutta katsotaan nyt. Siellä olisi hyppyrata ja voisi samalla moikata taas porukoita.
lauantaina, tammikuuta 17, 2009
Tunnelmia ennen kisaa
Iik ja kääk! Huomenna olisi vuoden ensimmäinen kisa. Hirvittää ja kauhistuttaa. Siitä tulee oikea sekasotku ja kaikki menee taatusti ihan metsään. Vaan jos edes olisi hauskaa. Veikkaan, että eka rata menee ihan metsään, mutta toivon että sen jälkeen pääsisi tunnelmaan kiinni ja olisi hauskaa yhdessä oloa. Jos kepit menis putkeen, se olisi extrahienoa, mutta en ole ihan tuhottoman pettynyt jos näin vähäisellä harjoittelulla ei sujukaan.
Amanda on muuten kunnostautunut hammastelussa tässä viime aikoina. Oltiin pitkästä aikaa Kaupissa lenkkeilemässä. Tytöt oli irti ja ei mennyt kuin sekunti, kun joku isohko jyrsijä oli päässyt hengestään. Amanda pomppasi sen lyttyyn, nappasi niskasta ja ravisti hengiltä. Siisti, äänetön ja nopea tappo. Että sellainen seurakoira... Kipaa varmaan vähän harmittaa, että upea jyrsijäntappaja on meillä citykoirana.
Vähän on hiljaista elo ilman Onnia. Siitä huolimatta, että Onni on koirista kaikkein hiljaisin. Jotenkin se vaan kaikesta huolimatta on niin suuri persoona. Tyttöjen kanssa oli ihan kiva matkustaa bussilla. Vierustoverit kehuivat hyvinkäyttäytyviä koiria. Ne on vain kahdestaan niin helppoja. Ei ole tarvinnut neuvotella tottelemisesta. Amanda on oikea herrasneiti ja Kujekin hetken mietinnän jälkeen tottelee.
Katsotaan kuinka tottelu ja ohjeiden seuraaminen huomenna sujuu.... Hui..
Amanda on muuten kunnostautunut hammastelussa tässä viime aikoina. Oltiin pitkästä aikaa Kaupissa lenkkeilemässä. Tytöt oli irti ja ei mennyt kuin sekunti, kun joku isohko jyrsijä oli päässyt hengestään. Amanda pomppasi sen lyttyyn, nappasi niskasta ja ravisti hengiltä. Siisti, äänetön ja nopea tappo. Että sellainen seurakoira... Kipaa varmaan vähän harmittaa, että upea jyrsijäntappaja on meillä citykoirana.
Vähän on hiljaista elo ilman Onnia. Siitä huolimatta, että Onni on koirista kaikkein hiljaisin. Jotenkin se vaan kaikesta huolimatta on niin suuri persoona. Tyttöjen kanssa oli ihan kiva matkustaa bussilla. Vierustoverit kehuivat hyvinkäyttäytyviä koiria. Ne on vain kahdestaan niin helppoja. Ei ole tarvinnut neuvotella tottelemisesta. Amanda on oikea herrasneiti ja Kujekin hetken mietinnän jälkeen tottelee.
Katsotaan kuinka tottelu ja ohjeiden seuraaminen huomenna sujuu.... Hui..
lauantaina, tammikuuta 10, 2009
Akkojen eloa
Kämpässä vallitsee akkavalta. Perheen ainoa mies viettää laatuaikaa Oulussa nauttien äitin herkuista. Saapa nähdä minkälainen glenninpallero sieltä vyöryy kotiin loppu kuusta. Nartut ovat vastentahtoisella laihiksella, sillä meille on iskenyt jonkin sortin mahapöpö. Taas vaihteeksi. Kuje aloitti oksentelemalla kyläpaikassa. Fiksu ipana tosin oppi nopeasti oksentamaan vessanpönttöön. Sääli, ettei osannut ripulia kohdistaa samaan paikkaan. Leela jatkoi oksentelua muutama päivä sitten, ja viime yön ja tän päivän Amanda on valvottanu mua hyppyyttämällä vähän väliä ulos. Ihanaa kerrostalo eloa.
Käytiin tyttöjen kanssa tosiaan kaverin luona kyläilemässä ja samalla saivat tutustua uuteen koiraan. Ensin matkassa oli Kuje ja Ama. Kumman helposti ne sopeutuu kaikkiin uusiin juttuihin. Kyseessä oli kuitenkin nelivuotias, iso narttu. Alussa Amanda rähisi, mutta sitten tilanne rauhoittui. Kuje jatkoi purrailua, jos tuttavuus alkoi näyttää liian läheiseltä, mutta muuten meni nätisti. Kokeilinpa sitten ottaa Leelankin matkaan ja tää kolmikko oli alussa ihan ääliölauma. Tyhmyys totisesti tiivistyy joukossa. Vaan kyllä ne siitä taas rauhoittuivat kun Leela vihdoin lakkasi haukkumasta.
Tarkotus oli tänään ottaa kuvia, kun sain hommattua vihdoin ulkoisen kovalevyn ja tyhjättyä konetta. Vaan eipäs tullut kuvattua kun a) akku on loppu, b) kamera paikassa nimeltä hukka ja c) valo loppui aikoja sitten.
Käytiin tyttöjen kanssa tosiaan kaverin luona kyläilemässä ja samalla saivat tutustua uuteen koiraan. Ensin matkassa oli Kuje ja Ama. Kumman helposti ne sopeutuu kaikkiin uusiin juttuihin. Kyseessä oli kuitenkin nelivuotias, iso narttu. Alussa Amanda rähisi, mutta sitten tilanne rauhoittui. Kuje jatkoi purrailua, jos tuttavuus alkoi näyttää liian läheiseltä, mutta muuten meni nätisti. Kokeilinpa sitten ottaa Leelankin matkaan ja tää kolmikko oli alussa ihan ääliölauma. Tyhmyys totisesti tiivistyy joukossa. Vaan kyllä ne siitä taas rauhoittuivat kun Leela vihdoin lakkasi haukkumasta.
Tarkotus oli tänään ottaa kuvia, kun sain hommattua vihdoin ulkoisen kovalevyn ja tyhjättyä konetta. Vaan eipäs tullut kuvattua kun a) akku on loppu, b) kamera paikassa nimeltä hukka ja c) valo loppui aikoja sitten.
perjantaina, tammikuuta 09, 2009
Agiharjoituksen tynkää
Sain joulun jälkeen kontaktikapistuksen kentälle ja käytiin tyttöjen kanssa ottamassa pieni treeninpätkä, joka meni ihan kohtuullisesti. Siitä ilahtuneena ilmotin Aman kolmeen starttiin ATT:n kisoihin 18.päivä. Päätin myös, että voisi vihdoin hankkia kisakirjan Kujeelle, joten ilmoitin sen hyppykisaan Kemiin 24.päivä ja Ama pääsee samalla sinnekin kolmeen starttiin. Saas nähdä kuinka menee kun on kaksi otusta samassa luokassa...
Tänään heräsin joskus viiden maissa päästäkseni kentälle. Kenttä oli ihan lumen vallassa ja sain raahattua vain kepit ja kontaktikapistuksen. Kontaktit meni ihan ok, mutta keppien suorituksessa oli paljon toivomisen varaa. Kuje pujottelee toiselta puoleta hyvin, mutta toinen on vielä niin hakusessa. Amanda.. no ehkä mä en vaan osaa. Välillä ne on siedettävät ja välillä ihan kauheet. Plääh! Ei tässä oo kun viikko ennen kilpailukauden aloitusta.
Tänään heräsin joskus viiden maissa päästäkseni kentälle. Kenttä oli ihan lumen vallassa ja sain raahattua vain kepit ja kontaktikapistuksen. Kontaktit meni ihan ok, mutta keppien suorituksessa oli paljon toivomisen varaa. Kuje pujottelee toiselta puoleta hyvin, mutta toinen on vielä niin hakusessa. Amanda.. no ehkä mä en vaan osaa. Välillä ne on siedettävät ja välillä ihan kauheet. Plääh! Ei tässä oo kun viikko ennen kilpailukauden aloitusta.
torstaina, tammikuuta 01, 2009
Uuden vuoden viettoa
Taas tänä vuonna vietettiin kaupunkijuhlaa. Meillä oli hirveät kasat juustoja ja viinejä muiskun kanssa ja nautiskeltiin sitten niistä ja hyvästä seurasta. Pelattiin jotain pelejä ja mentiin keskiyöllä kirkon luo koirien kanssa kattomaan ilotulitusta. Koirat ei olleet paukkeesta moksiskaan vaan vaikuttivat tyytyväisiltä siitä, että saivat olla mukana. Leela tosin meinasi vähän jäätyä.
keskiviikkona, joulukuuta 31, 2008
Junamatkailun ihanuudet osa: verinen silmä
Jouluaikojen junamatkat ovat aina omanlainen koettelemuksensa. Onni jäi porukoille, joten matkassa oli vain läntsyt. Juna oli ihan tupaten täynnä ja jouduin kiilaamaan häkin puoliksi käytävälle. Onneksi tytöillä oli häkki, jossa saattoi lekotella. Olisi ollut kymmenen kertaa tuskaisempi matka ilman sitä.
Juna oli puolisen tuntia aikataulusta myöhässä. Ajattelin, että päästään Tampereella nopeasti pois, jos laitan häkin kasaan suht' ajoissa. Laitoin häkin kokoon ja tytöt jäivät lattialle jalkojeni juureen. No sehän ei Amandaa miellyttänyt yhtään. Ensin neiti raaputti tassulla polvea, mutta kun en reagoinut, se keksi raaputtaa naamaa. Ai, että sattui kun terävät kynnet veti ilkeet naarmut silmään. Hyvä, ettei pahempaa sattunut kuin verinen naarmu. Olipahan kiva maanataina töissä sanoa viettäneensä rauhallista joulua kotona. Ei kovin moni kysynyt olenko saanut turpaani......
Juna oli puolisen tuntia aikataulusta myöhässä. Ajattelin, että päästään Tampereella nopeasti pois, jos laitan häkin kasaan suht' ajoissa. Laitoin häkin kokoon ja tytöt jäivät lattialle jalkojeni juureen. No sehän ei Amandaa miellyttänyt yhtään. Ensin neiti raaputti tassulla polvea, mutta kun en reagoinut, se keksi raaputtaa naamaa. Ai, että sattui kun terävät kynnet veti ilkeet naarmut silmään. Hyvä, ettei pahempaa sattunut kuin verinen naarmu. Olipahan kiva maanataina töissä sanoa viettäneensä rauhallista joulua kotona. Ei kovin moni kysynyt olenko saanut turpaani......
sunnuntaina, joulukuuta 28, 2008
Joulun aikaa
Oulussa on ollut suloisen jouluinen tunnelma. Mikään ei voita kotoisaa joulua yhdessä perheen kanssa. Koirat saivat koko joukon lahjoja. Lähinnä syötävää, mutta mukana oli myös Furminator. Se oli ihan kätevä harja länderin turkkiin. Kujeesta tosin tuli melko kalju, mutta Amanda näytti harjauksen jälkeen hyvältä. Onnin turkin selvittämisessä on melkoinen työ ihan tavallisella kammalla ja tuollainen tiheä oli vähän toivoton. Ehkä olisi parempi ensin kammata, harjata ja lopuksi vasta furminoida. Onnin mielestä joulun ihanin lahja oli ehdottomasti sen saama iso luu.
Eilen käytiin lenkkeilemässä n-elikon porukoiden kanssa. Onni oli ainoa epäländeri, mutta siinä se meni joukon viimeisenä. Onneksi sillä oli punainen vilkkuvalo (joululahja siskoltani), niin näkyi pimeässä. Olipa ihana nähdä pitkästä aikaa niin ihmisiä kuin Vipua ja Kampiakin. Puhetta oli, että pitäisi munkin aloittaa taas agin treenaaminen eikä vaan laiskotella. Kujekin on niin energiaa täynnä, että sille tekisi hyvää purkaa sitä fiksusti. Tällä kertaa mulla jää Onni Ouluun ja tytöt lähtee mukaan Tampereelle. Pitää yrittää saada neidit kisa kuntoon, jos vaikka uskaltautuisi lisenssin ostoon ja yrittäisi johonkin tammikuun kisoihin. Katsellaan, uutena vuotena on hyvä lupailla ;)
Eilen käytiin lenkkeilemässä n-elikon porukoiden kanssa. Onni oli ainoa epäländeri, mutta siinä se meni joukon viimeisenä. Onneksi sillä oli punainen vilkkuvalo (joululahja siskoltani), niin näkyi pimeässä. Olipa ihana nähdä pitkästä aikaa niin ihmisiä kuin Vipua ja Kampiakin. Puhetta oli, että pitäisi munkin aloittaa taas agin treenaaminen eikä vaan laiskotella. Kujekin on niin energiaa täynnä, että sille tekisi hyvää purkaa sitä fiksusti. Tällä kertaa mulla jää Onni Ouluun ja tytöt lähtee mukaan Tampereelle. Pitää yrittää saada neidit kisa kuntoon, jos vaikka uskaltautuisi lisenssin ostoon ja yrittäisi johonkin tammikuun kisoihin. Katsellaan, uutena vuotena on hyvä lupailla ;)
keskiviikkona, joulukuuta 24, 2008
tiistaina, joulukuuta 23, 2008
Pikapakkailuja
Olen kyllä niin vihon viimeinen pakkaaja. Kaikki pitää ihan joka kerta jättää viime tippaan. Ensin siirsin pakkaamisen lähtöpäivään. Aamulla herätyskello soi aikaisin, mutta aloitinko pakkaamisen. En tietenkään vaan keitin kahvia ja luin kirjaa. Lopulta huomasin, että on tunti aikaa ennen töihin lähtöä ja koiratkin pitäisi sitä ennen lenkittää. No ei se mitään... lähden vähän aikaisemmin töistä tai jotain ;)
maanantaina, joulukuuta 22, 2008
Laiskuutta ja tyhjiä huoneita
Kohta on jo joulu ja aika jatkaa nopeaa virtaamistaan ilman, että ehdin pysyä matkassa lainkaan mukana. Minkäänlaisia joulukortti-kuvia ei tänä vuonna ole tullut otettua. Itseasiassa en ole tarttunut kameraan moneen kuukauteen muutenkaan. Oulussa ollessa teki mieli kokeilla taas isin järkkäriä, mutta sekin jäi. Ensin pitäisi saada vanhat kuvat pois koneelta, että uusia mahtuisi tilalle. Sitä ennen pitäisi hankkia ulkoinen kovalevy, jonne vanhat kuvat tunkisi. Liian monta pitäisi sanaa ehtii tulla ennenkuin saan tartuttua kameraan ja viimeinenkin into kuvata haipuu. Laiskuus on vallannut mielen.
Pian on aika pakata kimpsut ja kampsut reppuun, ja suunnistaa Onnin ja Kujeen kanssa pohjoista kohti. Amandahan on Oulussa jo valmiiksi. Muisku lähti Leelan kanssa muutama päivä sitten joulun viettoon ja meitä on enää kolme jäljellä täällä kotona. Kovin on tyhjän tuntuista. Sitä on niin tottunut siihen, että pieni kämppä on tupaten täynnä väkeä. Kaksi koiraa on niin vähän. Vaan eipä montaa yötä ole siihen, että nään taas Aman. Kovasti on jo kaunotarta ikävä. Niin kuin on porukoitakin. Ihanaa, että ehtii viettää hitusta pitemmän hetken kotikotona, vaikkei loma mikään pitkä olekaan.
Pian on aika pakata kimpsut ja kampsut reppuun, ja suunnistaa Onnin ja Kujeen kanssa pohjoista kohti. Amandahan on Oulussa jo valmiiksi. Muisku lähti Leelan kanssa muutama päivä sitten joulun viettoon ja meitä on enää kolme jäljellä täällä kotona. Kovin on tyhjän tuntuista. Sitä on niin tottunut siihen, että pieni kämppä on tupaten täynnä väkeä. Kaksi koiraa on niin vähän. Vaan eipä montaa yötä ole siihen, että nään taas Aman. Kovasti on jo kaunotarta ikävä. Niin kuin on porukoitakin. Ihanaa, että ehtii viettää hitusta pitemmän hetken kotikotona, vaikkei loma mikään pitkä olekaan.
tiistaina, joulukuuta 09, 2008
Jännitystä töissä ja kotona
En vielä kertaakaan ole ollut niin hermostunut kun tänään töissä. Mullahan ei ole ole ajokorttia tai minkäänlaista kokemustakaan moottoriajoneuvolla ajosta. Tänään olin työpaikalla trukkikoulutuksessa. Aamu meni ihan iloisesti koulutuksen ja yleisen vittuilun parissa, mutta siinä vaiheessa kun siirryttiin ulos räntäsateeseen, niin hyytyi tämän tytön hymy. Tulipa kommentti jos toinenkin siitä, ettei mua koskaan noin vakavalla naamalla ole nähtykään.
Loppujen lopuksi en onnistunut tappamaan ketään. En edes vahingoittamaan muita kuin muutamaa puulavaa joista ajorata oli koottu. Ei musta ihan tällä parin tunnin ajoharjoittelulla trukkikuskia tule, mutta oispa tuo huonomminkin voinut mennä. Päivä oli loppujen lopuksi ihan hauska, vaikka aika paljon aikaa meni hengitysharjoituksia tehdessä ja jalkojen vapinaa hillitessä.
Ihan hyvää palautetta sain. Niin ajamisesta kuin yleisestä asenteesta työpaikalla. Meillähän heitetään töissä aika paljon herjaa. (Tää oli kouluttajan kommentti yleisestä työilmapiiristä.) Mun mielestä naljailu on virkistävää. Jutut on välillä aika sovinistisia ja seksistisiä tai ihan puhdasta vittuilua, mutta ei sitä pahalla tarkoiteta. Oli ihan kiva, kautta rantain kuulla, että sovin jätkien mielestä joukon jatkoksi. Pitää nyt vaan toivoa, että siinä ei käy niin, etten osaa olla vittuilematta joka paikassa ja kaikille. Onnistuin kerran jopa saamaan kouluttajan hiljaiseksi ja se ei ookaan mikään pieni saavutus.
Töiden jälkeen sippasin kotona ihan täysin ja vedettiin koirien kanssa unta palloon pitkien päiväunien verran. Onnille lepo tekeekin hyvää, sillä se nilkutti sunnuntaina. Pelkäsin, että poika on murtanut varpaansa lauantaina agikentällä. Toinen etutassu oli sunnuntain ja maanantain ihan turvoksissa yhden varpaan kohdalta. Tänään turvotus on laskenut niin, että näkyi mikä tassua vaivaa. Siinä on naarmu, joka oli aikaisemmin peittynyt turvotuksen alle ja Onni on päässyt sitä nuolemaan sen verran, että on vähän punoittava. Tänään ei poika ole ontunut, joten eiköhän tassu tule kuntoon ihan vaan putsailulla ja levolla.
Loppujen lopuksi en onnistunut tappamaan ketään. En edes vahingoittamaan muita kuin muutamaa puulavaa joista ajorata oli koottu. Ei musta ihan tällä parin tunnin ajoharjoittelulla trukkikuskia tule, mutta oispa tuo huonomminkin voinut mennä. Päivä oli loppujen lopuksi ihan hauska, vaikka aika paljon aikaa meni hengitysharjoituksia tehdessä ja jalkojen vapinaa hillitessä.
Ihan hyvää palautetta sain. Niin ajamisesta kuin yleisestä asenteesta työpaikalla. Meillähän heitetään töissä aika paljon herjaa. (Tää oli kouluttajan kommentti yleisestä työilmapiiristä.) Mun mielestä naljailu on virkistävää. Jutut on välillä aika sovinistisia ja seksistisiä tai ihan puhdasta vittuilua, mutta ei sitä pahalla tarkoiteta. Oli ihan kiva, kautta rantain kuulla, että sovin jätkien mielestä joukon jatkoksi. Pitää nyt vaan toivoa, että siinä ei käy niin, etten osaa olla vittuilematta joka paikassa ja kaikille. Onnistuin kerran jopa saamaan kouluttajan hiljaiseksi ja se ei ookaan mikään pieni saavutus.
Töiden jälkeen sippasin kotona ihan täysin ja vedettiin koirien kanssa unta palloon pitkien päiväunien verran. Onnille lepo tekeekin hyvää, sillä se nilkutti sunnuntaina. Pelkäsin, että poika on murtanut varpaansa lauantaina agikentällä. Toinen etutassu oli sunnuntain ja maanantain ihan turvoksissa yhden varpaan kohdalta. Tänään turvotus on laskenut niin, että näkyi mikä tassua vaivaa. Siinä on naarmu, joka oli aikaisemmin peittynyt turvotuksen alle ja Onni on päässyt sitä nuolemaan sen verran, että on vähän punoittava. Tänään ei poika ole ontunut, joten eiköhän tassu tule kuntoon ihan vaan putsailulla ja levolla.
lauantaina, joulukuuta 06, 2008
Treeninpoikanen
Vihdoin on tauko päättynyt sen verran, että päästiin treenikentälle asti. Viime viikolla käytiin ensin yhteislenkillä kavereiden kanssa ja siitä innostuneena lähdin torstaina piipahtamaan kentällä Kujeen kanssa. Otettiin vähän keppejä. Vartin verran treeniä ja kaikkineen koko reissuun meni parisen tuntia. Mutta hyvä mieli jäi molemmille. Kuje osasi pujotella toiselta puolelta. Toinen puoli olikin ihan toivoton.
Lauantaina otin muutaman kaverin matkaan. Olipa kiva pitkästä aikaa kouluttaa. Viimeistään keväälle pitää kysyä koulutusryhmää. Ärsyttävästi vaan vuorotyö rikkoo rytmiä.
Meidän koirista mulla oli mukana kaikki muut paitsi Amanda, joka jäi Ouluun. Piipahdimme siellä parisen viikkoa sitten ja äiti välttämättä halusi yhden koirista hoitoon. Arpa osui Amaan, joka on Oulussa valloittanut niin vanhempien sängyn kuin olohuoneenkin. Kumma miten ne koirilta kielletyt alueet muuttuvat sallituksi... ;)
Ensimmäisellä ratapätkällä koirista toimi vain Kuje. Onni ei irronnut minnekään, Leela ei irronnut todellakaan minnekään. Myöhemmin yritin opettaa jotain jaakotuksen tapaista Kujeelle ja Onnille. Kujeen kanssa otettiin keppejä ja Onnin kanssa totesin, että joudun ihan oikeasti näyttämään vielä jokaisen välin erikseen jos haluan sen pujottelevan oikein. Intoa Onnilla piisasi ja se oli niin suloinen. Toinen ratapätkä sujuikin kaikkien kanssa paremmin. Muistin miten Onnia kuuluikaan ohjata ja jaksoin saattaa Leelan paremmin esteille. Kujeen kanssa yksin treenaaminen ei välttämättä ole ihan hyvä vaihtoehto sillä en näe mitä virheitä teen.
Käveltiin kentältä kotiin kun oli niin hyvä fiilis ja teki mieli ulkoilla. Loistava tapa viettää itsenäisyyspäivää :D
Lauantaina otin muutaman kaverin matkaan. Olipa kiva pitkästä aikaa kouluttaa. Viimeistään keväälle pitää kysyä koulutusryhmää. Ärsyttävästi vaan vuorotyö rikkoo rytmiä.
Meidän koirista mulla oli mukana kaikki muut paitsi Amanda, joka jäi Ouluun. Piipahdimme siellä parisen viikkoa sitten ja äiti välttämättä halusi yhden koirista hoitoon. Arpa osui Amaan, joka on Oulussa valloittanut niin vanhempien sängyn kuin olohuoneenkin. Kumma miten ne koirilta kielletyt alueet muuttuvat sallituksi... ;)
Ensimmäisellä ratapätkällä koirista toimi vain Kuje. Onni ei irronnut minnekään, Leela ei irronnut todellakaan minnekään. Myöhemmin yritin opettaa jotain jaakotuksen tapaista Kujeelle ja Onnille. Kujeen kanssa otettiin keppejä ja Onnin kanssa totesin, että joudun ihan oikeasti näyttämään vielä jokaisen välin erikseen jos haluan sen pujottelevan oikein. Intoa Onnilla piisasi ja se oli niin suloinen. Toinen ratapätkä sujuikin kaikkien kanssa paremmin. Muistin miten Onnia kuuluikaan ohjata ja jaksoin saattaa Leelan paremmin esteille. Kujeen kanssa yksin treenaaminen ei välttämättä ole ihan hyvä vaihtoehto sillä en näe mitä virheitä teen.
Käveltiin kentältä kotiin kun oli niin hyvä fiilis ja teki mieli ulkoilla. Loistava tapa viettää itsenäisyyspäivää :D
maanantaina, marraskuuta 10, 2008
Syystuulia
Meillä jatkuu yhä vaan taukoilu. Oma motivaatio on vähän nollassa. Koirat varmasti nauttisivat tekemisestä. Musta tuntuu, että siinä vaiheessa, kun vihdoin pääsen kentälle, mulla ei pysy yksikään koira hanskassa. Noilla alkaa olla patterit sen verran täynnä virtaa. Vaan ei energia oikeastaan edes näy kauhean paljon. Uloslähtökin on varsin rauhallinen, nyt kun aloin vaatimaan istumista ennen hihnaan kiinnitystä. Vapaana kaikki koirat räjähtää vauhtiin ja tytöt pomppii ihan hulluna. Kuje käy satunnaisesti tyrkyttämässä leluja. Vaan kyllä sen tuntee, että pinnan alla ois haluja touhuta enemmänkin.
Koiriin iski viikonloppuna joku mahapöpö. Onni on ihan riukulla. Taas kerran huomaa kuinka kiva on asustaa kerrostalossa. Herra itki viime yönä ja mun oli pakko lähteä kahden aikaan käyttämään porukka lenkillä. Kyllä ois ollu niin helppoa vain avata ovi ja päästää Onni takapihalle. Onneksi tänään on iltavuoro niin saattoi nukkua aamulla pitkään. Amandallakin on pakki sekaisin ja neiti oksensi yöllä. Heräsin tärinään ja onneksi heräsin, sillä tatusti tyttö ois oksentanu sänkyyn. Nyt ehdin raahata sen keittiöön ja laittaa vielä pienen ämpärin eteen. Kujetta ei vaivaa mikään. Joko sillä on teräsmaha tai se menee sekaisin myöhemmin. Nyt jengi vetää mun sängyllä tyytyväisenä sikeitä. Hyvähän se on koisia kun on koko yön pitäny mua hereillä.
Mä innostuin viikonloppuna värjäämään ja leikkaamaan hiukseni. Itse. Tarkoitus oli vähän lyhentää ja värjätä vaaleaksi ja laittaa vähän punaisia raitoja. No... Blondia väriä näistä saa hakea, punaista on sitäkin enemmän. En tiedä kuinka itse nyrhityn näköiset nää on, mutta ainakin ne on lyhyemmät. Pahimmassa tapauksessa muisku varmaan passittaa mut jossain vaiheessa kampaamoon. Hiukset on kuitenkin uusiutuva luonnonvara, joten olkoot mitä on. Voishan ne pahemmaltakin näyttää. Ja ne saa sentään vielä ponnarille, jos oikein kovasti ahdistaa.
Koiriin iski viikonloppuna joku mahapöpö. Onni on ihan riukulla. Taas kerran huomaa kuinka kiva on asustaa kerrostalossa. Herra itki viime yönä ja mun oli pakko lähteä kahden aikaan käyttämään porukka lenkillä. Kyllä ois ollu niin helppoa vain avata ovi ja päästää Onni takapihalle. Onneksi tänään on iltavuoro niin saattoi nukkua aamulla pitkään. Amandallakin on pakki sekaisin ja neiti oksensi yöllä. Heräsin tärinään ja onneksi heräsin, sillä tatusti tyttö ois oksentanu sänkyyn. Nyt ehdin raahata sen keittiöön ja laittaa vielä pienen ämpärin eteen. Kujetta ei vaivaa mikään. Joko sillä on teräsmaha tai se menee sekaisin myöhemmin. Nyt jengi vetää mun sängyllä tyytyväisenä sikeitä. Hyvähän se on koisia kun on koko yön pitäny mua hereillä.
Mä innostuin viikonloppuna värjäämään ja leikkaamaan hiukseni. Itse. Tarkoitus oli vähän lyhentää ja värjätä vaaleaksi ja laittaa vähän punaisia raitoja. No... Blondia väriä näistä saa hakea, punaista on sitäkin enemmän. En tiedä kuinka itse nyrhityn näköiset nää on, mutta ainakin ne on lyhyemmät. Pahimmassa tapauksessa muisku varmaan passittaa mut jossain vaiheessa kampaamoon. Hiukset on kuitenkin uusiutuva luonnonvara, joten olkoot mitä on. Voishan ne pahemmaltakin näyttää. Ja ne saa sentään vielä ponnarille, jos oikein kovasti ahdistaa.
tiistaina, marraskuuta 04, 2008
Pippaloita
Viikonloppu meni viihteen parissa. Seikkaltiin porukalla Vaasaan tupareihin. Meillä oli oikein edustuskoiralauma. Kaikki yrittivät olla mahdollisimman fiksuja ja sivistyneitä. Leela antoi itsestään kaikkein parhaimman kuvan ja en usko, että vieraat ihan oikeasti uskovat, että se osaa olla todella hankala otus ja, että sen kouluttamiseen on todella uhrattu verta, hikeä ja tuskaa ensimmäiset kolme vuotta.
Samaten mielessä kävi, että ei ole mikään otollinen tilanne kertoa, että länderit ovat varautuneita, tyttöjen kulkiessa vieraan luota toiselle rapsutuksia hakemaan. Kuje kyllä haukkui varsin kiihkeästi alkuun kaikki paikalle saapujat, mutta muuten joukko käyttäytyi kuin enkelit. Yllättävän helposti Ruiskis otti homman, sillä taisivat olla isoimmat pippalot mitä tyttönen on oikeastaan koskaan kokenutkaan. Onni oli taas parhaimmillaan, oikea bilekonkari.
Äärimmäisen loistava sosiaalistamistapahtuma ja omistajillakin oli tosi hauskaa ;)
Samaten mielessä kävi, että ei ole mikään otollinen tilanne kertoa, että länderit ovat varautuneita, tyttöjen kulkiessa vieraan luota toiselle rapsutuksia hakemaan. Kuje kyllä haukkui varsin kiihkeästi alkuun kaikki paikalle saapujat, mutta muuten joukko käyttäytyi kuin enkelit. Yllättävän helposti Ruiskis otti homman, sillä taisivat olla isoimmat pippalot mitä tyttönen on oikeastaan koskaan kokenutkaan. Onni oli taas parhaimmillaan, oikea bilekonkari.
Äärimmäisen loistava sosiaalistamistapahtuma ja omistajillakin oli tosi hauskaa ;)
lauantaina, marraskuuta 01, 2008
Töitä, "töitä" ja muuta arkea
Työharjoitteluaika on nyt valunut umpeen. Tai teoriassa se loppuu vasta maanantaina, mutta käytännössä eilen oli viimeinen päivä. Koirilla on ollut tylsää, kun ovat vain taukoilleet kaikista harrastuksista. Ollaan vain odoteltu harjoittelun loppumista ja nyt se onkin ohi. Vähän on omituinen olo, että siinäkö se nyt olikin. Ensi viikolla sitten alkaakin työt. Samaa hommaa, mutta palkan kera. Ihan kiva. Tätä onkin odotettu. Lupaan ruveta syömään paremmin jahka palkkapussi tipahtaa kouraan.
Jaa'a eipäs sitä taida sen kummempaa olla tapahtunut.
Jaa'a eipäs sitä taida sen kummempaa olla tapahtunut.
tiistaina, lokakuuta 21, 2008
Lentäviä lähtöjä, nypittyjä turkkejä
Viikonloppu meni hujauksessa. Iltaviikon ja aamuviikon välissä oleva aika on lyhyt. Nypin sekä Onnin, että Amandan. Onni-reppana muuttui ihan puoli kaljuksi. Sillä on ärsyttävä turkki. Näyttelyden kannalta oikein toivottava pitkä helma, mutta arkielämässä toivois, että turkki ois vaan mahdollisimman lyhyt. Vähän mietin, että jos ois saksinu koristekarvatkin pois, mutta en sitten raaskinu. Nyt se on selästä kalju ja muuten turkki on pitkää. Kaula ja häntä pitäisi vielä siistiä.
Amandalta nypin korvat ja se muuttui ihan pojannäköiseksi. Vähän aikaa katseltuani nypin kaulankin ja muuttuihan tuo vähän naisellisemmaksi. Nyt kun silmä on taas tottunu lyhytkarvaisiin korviin niin ei Ama ole lainkaan pahan näköinen. Kujeella olisi oiva turkki näyttelyihin. Sopivan mittainen ja kivan karkea. Sille en tehnyt mitään. Varsin helppohoitoinen turkki tytöllä.
Aloitin uuden projektin koirien kanssa. "Miten lähdetään hiljaa ja rauhassa ulos." En tiedä mistä länderit on vetäisseet taas näyttelijänkykynsä, mutta uloslähtö on nykyisin hirveä show. Molemmat hyppii ja riekkuu. Siispä eilen istutin tytöt ensin toiseen huoneeseen. Missäköhän välissä Amandakin on oppinut istumisen? Enpä muista moista sille opettaneeni. Koko homma on nyt rauhoittunut huimasti kun kaksikko joutuu istumaan paikoillaan ennen lähtöä, eikä pääse säätämään ja pomppimaan jaloissani, kun yritän kiinnittää Leelalle ja Onnille hihnoja. Otan tytöt sen jälkeen yksitellen huoneesta, laitan hihnat ja käsken paikoilleen istumaan siksi aikaa, kun itse puen loput vaatteet ja kokoan hihnat lattialta. Aika toimivaa.
Työharjoittelua on enää parisen viikkoa jäljellä. Saapa nähdä jatkuuko homma sen jälkeen palkallisena eli pääsis ihan töihin. Toivottavasti. Tänäänkin oli taas niin hauska päivä kun väännettiin Iksun kanssa esijyrsintä-ohjelmaa monta tuntia. Miten niinkin yksinkertaiseen juttuun saa niin paljon aikaa kulumaan? No joo nauramiseen meni varmaan puolet ajasta ja vittuiluun sitten loput. Vaan opettavaista se oli kun pääsi ite muistelemaan, että mites niitä ohjelmia nyt käytettiinkään. Yritys ja erehdys toimii aina. Aamuvuorot menee muutenkin aina hujauksessa kun pääsee usein säätämään jotain. Saatiin mun makrokin maanantaina valmiiksi ja testiajoon. Oli vähän pientä hakusta paikotuksen kanssa, mutta mulla oli siihen jo aikaa sitten suunniteltu ratkaisu, joka toimi moitteettomasti. Olipahan hienoa katsella kuinka lohkon kylkeen ilmestyi ihan oikeat numerot. Ja sain tilauksen toisestakin makrosta joka pitäisi tehdä. No katsellaan jos pääsen töihin niin voinpa sellaisen keksiäkin. Tai ainakin yrittää, sillä se on vähän hankalamman puoleinen juttu.
Amandalta nypin korvat ja se muuttui ihan pojannäköiseksi. Vähän aikaa katseltuani nypin kaulankin ja muuttuihan tuo vähän naisellisemmaksi. Nyt kun silmä on taas tottunu lyhytkarvaisiin korviin niin ei Ama ole lainkaan pahan näköinen. Kujeella olisi oiva turkki näyttelyihin. Sopivan mittainen ja kivan karkea. Sille en tehnyt mitään. Varsin helppohoitoinen turkki tytöllä.
Aloitin uuden projektin koirien kanssa. "Miten lähdetään hiljaa ja rauhassa ulos." En tiedä mistä länderit on vetäisseet taas näyttelijänkykynsä, mutta uloslähtö on nykyisin hirveä show. Molemmat hyppii ja riekkuu. Siispä eilen istutin tytöt ensin toiseen huoneeseen. Missäköhän välissä Amandakin on oppinut istumisen? Enpä muista moista sille opettaneeni. Koko homma on nyt rauhoittunut huimasti kun kaksikko joutuu istumaan paikoillaan ennen lähtöä, eikä pääse säätämään ja pomppimaan jaloissani, kun yritän kiinnittää Leelalle ja Onnille hihnoja. Otan tytöt sen jälkeen yksitellen huoneesta, laitan hihnat ja käsken paikoilleen istumaan siksi aikaa, kun itse puen loput vaatteet ja kokoan hihnat lattialta. Aika toimivaa.
Työharjoittelua on enää parisen viikkoa jäljellä. Saapa nähdä jatkuuko homma sen jälkeen palkallisena eli pääsis ihan töihin. Toivottavasti. Tänäänkin oli taas niin hauska päivä kun väännettiin Iksun kanssa esijyrsintä-ohjelmaa monta tuntia. Miten niinkin yksinkertaiseen juttuun saa niin paljon aikaa kulumaan? No joo nauramiseen meni varmaan puolet ajasta ja vittuiluun sitten loput. Vaan opettavaista se oli kun pääsi ite muistelemaan, että mites niitä ohjelmia nyt käytettiinkään. Yritys ja erehdys toimii aina. Aamuvuorot menee muutenkin aina hujauksessa kun pääsee usein säätämään jotain. Saatiin mun makrokin maanantaina valmiiksi ja testiajoon. Oli vähän pientä hakusta paikotuksen kanssa, mutta mulla oli siihen jo aikaa sitten suunniteltu ratkaisu, joka toimi moitteettomasti. Olipahan hienoa katsella kuinka lohkon kylkeen ilmestyi ihan oikeat numerot. Ja sain tilauksen toisestakin makrosta joka pitäisi tehdä. No katsellaan jos pääsen töihin niin voinpa sellaisen keksiäkin. Tai ainakin yrittää, sillä se on vähän hankalamman puoleinen juttu.
torstaina, lokakuuta 16, 2008
Se toimii sittenkin
Hidasta on päivitys tahti. Aika kiitää ihan uskomatonta vauhtia. Enää parisen viikkoa työharjottelua jäljellä. Paljon olen oppinut ja hirveä kiirus ahmia mahdollisimman paljon oppia vielä nämä viimeiset päivät. En ihan tarkalleen edes enää tiedä mitä kaikkea haluaisin oppia, vaikka viime torstaina kysyttiinkin asiasta ja osasin heti keksiä pari asiaa. Molemmat vaan on sellaisia, että ne tulee vähän siinä käytännössä matkan varrella töitä tehdessä opittua.
Viime viikolla kirjoitettiin myös puhtaaksi keksimäni makro. Aika uskomatonta, että miten heittämääni ideaan tartuttiin ja sitä lähdettiin työstämään. Torstaina kirjoitettiin koodi ja siirrettiin se koneelle. Perjantaina todettiin, että heittelee ihme virheitä ja korjattiin, sitten korjattiin vähän lisää ja lopulta todettiin, että se toimii. Tuli opittua ihan järjettömän paljon. Tosin kukaan muu töissä ei taida ymmärtää tuosta koodin pätkästä mitään. Sen korjaaminenkin oli sitä, että testattiin, sitten jouduin itse miettimään, että missä vika, keksin muutaman korjausehdotuksen ja kokeiltiin niitä. Ihan mielettömän hienoa oli päästä säätämään jotain tuollaista. Ei toimi ihan samaan tyyliin kuin tietokonekoodaus, mutta on niissä paljon samaa.
Koirat on taukoilleet agista. Onni oli viime viikon Hellusen äidillä hoidossa. Se nimittäin meni ihan sekaisin juoksutuoksuista. Juoksut loppuivat ja rauha palasi. Kuje on hellyydenhaluinen ja flegmaattinen, Amanda oma itsensä ja Onni kaipaisi nyppimistä. Mitään kummempaa ei koirarintamalla ole tapahtunut tai ole odotettavissa. Kunhan hengaillaan ja odotellaan mun työharjoittelun loppumista.
Viime viikolla kirjoitettiin myös puhtaaksi keksimäni makro. Aika uskomatonta, että miten heittämääni ideaan tartuttiin ja sitä lähdettiin työstämään. Torstaina kirjoitettiin koodi ja siirrettiin se koneelle. Perjantaina todettiin, että heittelee ihme virheitä ja korjattiin, sitten korjattiin vähän lisää ja lopulta todettiin, että se toimii. Tuli opittua ihan järjettömän paljon. Tosin kukaan muu töissä ei taida ymmärtää tuosta koodin pätkästä mitään. Sen korjaaminenkin oli sitä, että testattiin, sitten jouduin itse miettimään, että missä vika, keksin muutaman korjausehdotuksen ja kokeiltiin niitä. Ihan mielettömän hienoa oli päästä säätämään jotain tuollaista. Ei toimi ihan samaan tyyliin kuin tietokonekoodaus, mutta on niissä paljon samaa.
Koirat on taukoilleet agista. Onni oli viime viikon Hellusen äidillä hoidossa. Se nimittäin meni ihan sekaisin juoksutuoksuista. Juoksut loppuivat ja rauha palasi. Kuje on hellyydenhaluinen ja flegmaattinen, Amanda oma itsensä ja Onni kaipaisi nyppimistä. Mitään kummempaa ei koirarintamalla ole tapahtunut tai ole odotettavissa. Kunhan hengaillaan ja odotellaan mun työharjoittelun loppumista.
keskiviikkona, lokakuuta 01, 2008
Amandan silmät
Muutama sananen Amandan peilaustuloksesta. Maanantaina siis käytiin eläinlääkärissä peilauttamassa silmät ja Amandan oikeasta silmästä löytyi pieni lasiaisvuoto. Linssin väliin on siis vuotanut vähän lasiaisnestettä. Näitä tapauksia ollaan viime aikoina ruvettu seuraamaan, sillä muutamissa roduissa kuten heelereissä ja harjakoirissa vuoto saattaa olla linssiluksaation ensi oire.
Tässä on hyvä linkki aiheeseen, jos kiinnostaa enemmänkin.
Ländereillä ei linssiluksaatiota ole suuremmin esiintynyt, joten voi olla, että Amandankaan silmään ei sitä tule. Lasiaisvuoto ei sieltä minnekään katoa, mutta jos linssi ei lähde liikkeelle ei tila ole mitenkään vaarallinen. Sitä pitää kuitenkin seurailla, joten Amanda peilautetaan vuoden välein.
Tätähän se läntsyjen kanssa on, toivotaan parasta, pelätään pahinta ja eletään niillä korteilla mitkä on käteen jaettu. Tällä kertaa oli siinä mielessä onnea, että Aman eka astutus epäonnistui ja etukäteen oli jo päätetty ettei tyttöä astuteta uudelleen.
Tässä on hyvä linkki aiheeseen, jos kiinnostaa enemmänkin.
Ländereillä ei linssiluksaatiota ole suuremmin esiintynyt, joten voi olla, että Amandankaan silmään ei sitä tule. Lasiaisvuoto ei sieltä minnekään katoa, mutta jos linssi ei lähde liikkeelle ei tila ole mitenkään vaarallinen. Sitä pitää kuitenkin seurailla, joten Amanda peilautetaan vuoden välein.
Tätähän se läntsyjen kanssa on, toivotaan parasta, pelätään pahinta ja eletään niillä korteilla mitkä on käteen jaettu. Tällä kertaa oli siinä mielessä onnea, että Aman eka astutus epäonnistui ja etukäteen oli jo päätetty ettei tyttöä astuteta uudelleen.
Takuttien seuramestaruuskisat
Eilinen oli varsin kaoottinen päivä. Hirveä kiire kokoajan. Töissä oli koulutusta ja sieltä lensin suoraan kentälle. Kotona kävin vain nappaamassa kaikki koirat mukaani. Bussipysäkillä venailin kaikki sormet ja varpaat ristissä, että kuski suostuisi ottamaan meidät kyytiinsä, sillä matkassahan oli vaatimattomasti kaikki kolme koiraa. Eipä tullut ilmottautuessa mieleen, että joudutaan julkisilla kulkemaan kentälle. Vaan kuski oli ihana, bussi lähes tyhjä ja päästiin helposti Hervantaan. Onneksi nuo otukset on niin helppoja matkakumppaneita.
Ekana koirista starttasi juoksuinen Kuje. Möllien rata oli varsin helppo. Itseasiassa Kujeelle olisi varmaan sopinut paremmin kilpailevien rata, mutta kun sen kepit eivät ole hallinssa niin en voinut sitä kilpaileviin ilmoittaa. Radalta nolla ja ajasta ei ole mitään tietoa. Kuje oli varsinainen perässä vedettävä lahna. Kontaktit olivat nätit ja muutenkin meno ihan leppoisaa. Hormonit vaikuttaa neidillä vähän turhan paljon, mutta sen tiesin jo etukäteen ja tilanteen huomioon ottaen olen erittäin tyytyväinen. Ei menty uusinta kierrosta, koska koirassa ei ollut virtaa.
Toisena starttasi Onni. Jätkässä oli ihan kivasti intoa ja vauhtia. Tein muutaman typerän ohjausvirheen, koska en jaksanut/muistanut saattaa Onnia tarpeeksi kaikille esteille, mutta siitä huolimatta äijä teki nollaradan ja ehdittiin vielä ihanneaikaankin. Onnin kanssa oli ihana pitkästä aikaa liidellä ja katsella sitä kuinka toinen nautti menosta. Se vaan on niin ihana otus. Uusinnat jäi väliin, koska en halunnut rasittaa Onnia, joka kuitenkaan ei aikoihin ole harrastanut.
Amanda oli viimeinen ja ennen rataa aloin jo pelkäämään miten keppien mahtaa käydä. Lähdössä meni muutama hetki ennenkuin sain neidin rauhoittumaan ja jäämään paikoilleen. Hermostuminen tarttuu Amaan helposti. Vähän meinasi mennä mokailun puolelle kun jäin jälkeen putken kohdalla enkä muistanut ajoissa käskyttää seuraavana olevaa rengasta, mutta Ama paikkasi tilanteen hienosti. Puomin kontaktit oli upeat, mutta kaikkein hienointa oli kepit, jotka olivat nopeat, iloiset ja menivät oikein. Meinasin jäädä paikoilleni tuulettelemaan vain niitä kun se oli niin hienoa. Loppuradan esteet mentiin oikeassa järjestyksessä ja tuloksena nolla. Maalissa ei meinannut kehuista tulla loppua. Mä olen niin ylpeä tuosta neidistä ettei ole tosikaan. Ihan mielttömän hieno pujottelu. Hyvä Amanda!!!
Meillä oli varsin hyvä päivä, kolme nollarataa, kolmella eri koiralla. Uusinnat olisi saanut ottaa, mutta en viitsinyt kenenkään kanssa uusia kun kerran eka kierros meni hyvin. Omassa ohjauksessa oli paljon korjattavaa, mutta kaikkiin koiriin olen todella tyytyväinen. Kuje pääsi palkintosijallekin. Meillä yhdistettiin kaikkien kokoluokkien tulokset ja niistä sitten valittiin nopeimmat. Kuje tuli möllikisassa toiseksi maxikoirakon jälkeen. Ei laisinkaan hullummin siis. Kilpailuluokassa kaikki palkinnoille päässeet olivatkin sitten maxeja.
* * *
Lisäyksenä tulokset:
Tuomarina Johanna Nyberg
Kuje: 39,23s, 0, tulos: -20,77 sijoitus: 2, medimölliluokassa: 1
Amanda: 43,99, 0, tulos: -16,01 sijoitus: 4, mediluokassa: 1
Onni: 59,28, 0, tulos: -0,72 sijoitus: 8, miniluokassa: 3
Olen vähän hämmentynyt miten korkeille sijoille kilpailevassa luokassa olleet Ama ja Onnikin kirivät. Amanda heti kolmosluokan maxien perässä... Ohhoh :0
Ekana koirista starttasi juoksuinen Kuje. Möllien rata oli varsin helppo. Itseasiassa Kujeelle olisi varmaan sopinut paremmin kilpailevien rata, mutta kun sen kepit eivät ole hallinssa niin en voinut sitä kilpaileviin ilmoittaa. Radalta nolla ja ajasta ei ole mitään tietoa. Kuje oli varsinainen perässä vedettävä lahna. Kontaktit olivat nätit ja muutenkin meno ihan leppoisaa. Hormonit vaikuttaa neidillä vähän turhan paljon, mutta sen tiesin jo etukäteen ja tilanteen huomioon ottaen olen erittäin tyytyväinen. Ei menty uusinta kierrosta, koska koirassa ei ollut virtaa.
Toisena starttasi Onni. Jätkässä oli ihan kivasti intoa ja vauhtia. Tein muutaman typerän ohjausvirheen, koska en jaksanut/muistanut saattaa Onnia tarpeeksi kaikille esteille, mutta siitä huolimatta äijä teki nollaradan ja ehdittiin vielä ihanneaikaankin. Onnin kanssa oli ihana pitkästä aikaa liidellä ja katsella sitä kuinka toinen nautti menosta. Se vaan on niin ihana otus. Uusinnat jäi väliin, koska en halunnut rasittaa Onnia, joka kuitenkaan ei aikoihin ole harrastanut.
Amanda oli viimeinen ja ennen rataa aloin jo pelkäämään miten keppien mahtaa käydä. Lähdössä meni muutama hetki ennenkuin sain neidin rauhoittumaan ja jäämään paikoilleen. Hermostuminen tarttuu Amaan helposti. Vähän meinasi mennä mokailun puolelle kun jäin jälkeen putken kohdalla enkä muistanut ajoissa käskyttää seuraavana olevaa rengasta, mutta Ama paikkasi tilanteen hienosti. Puomin kontaktit oli upeat, mutta kaikkein hienointa oli kepit, jotka olivat nopeat, iloiset ja menivät oikein. Meinasin jäädä paikoilleni tuulettelemaan vain niitä kun se oli niin hienoa. Loppuradan esteet mentiin oikeassa järjestyksessä ja tuloksena nolla. Maalissa ei meinannut kehuista tulla loppua. Mä olen niin ylpeä tuosta neidistä ettei ole tosikaan. Ihan mielttömän hieno pujottelu. Hyvä Amanda!!!
Meillä oli varsin hyvä päivä, kolme nollarataa, kolmella eri koiralla. Uusinnat olisi saanut ottaa, mutta en viitsinyt kenenkään kanssa uusia kun kerran eka kierros meni hyvin. Omassa ohjauksessa oli paljon korjattavaa, mutta kaikkiin koiriin olen todella tyytyväinen. Kuje pääsi palkintosijallekin. Meillä yhdistettiin kaikkien kokoluokkien tulokset ja niistä sitten valittiin nopeimmat. Kuje tuli möllikisassa toiseksi maxikoirakon jälkeen. Ei laisinkaan hullummin siis. Kilpailuluokassa kaikki palkinnoille päässeet olivatkin sitten maxeja.
* * *
Lisäyksenä tulokset:
Tuomarina Johanna Nyberg
Kuje: 39,23s, 0, tulos: -20,77 sijoitus: 2, medimölliluokassa: 1
Amanda: 43,99, 0, tulos: -16,01 sijoitus: 4, mediluokassa: 1
Onni: 59,28, 0, tulos: -0,72 sijoitus: 8, miniluokassa: 3
Olen vähän hämmentynyt miten korkeille sijoille kilpailevassa luokassa olleet Ama ja Onnikin kirivät. Amanda heti kolmosluokan maxien perässä... Ohhoh :0
maanantaina, syyskuuta 29, 2008
Hengissä ollaan
Joo'o, ei taida edellisestä postauksesta olla ku joku vähän päälle kuukausi. Vähän on jäänyt netissä oleminen vähiin viime aikoina. Kerrotaanpas kuitenkin pikaisesti kuulumiset.
Agility
Treeneissä käydään sen minkä pystytään. Työharjoittelu verottaa joka toisen viikon, koska olen iltavuorossa. Kujeen kanssa ollaan käyty kahdessa vuorossa ja Amandan kanssa yhdessä. Onni on ilman treenipaikkaa ja on taukoillut. Amandan ongelma on yhä vaan kepit, tosin jostain sille tuli viime treeneissä hitunen vauhtia niihin. Kujeen kepit on melkein yhtä kauheat. Kuuden kepin kanssa tosin sain sen pujottelemaan ihan kivasti pari kertaa. Mä en vaan osaa opettaa niitä. Tarvisin ihan kunnon täsmätreeniä ja paljon.
Kujeen kanssa meillä oli ongelmana myös keinun opettaminen. Se kun vetäisee keinun ihan lennoksi, jos vähänkään on vauhtia. Mulla ei ollut minkäänlaista toivoakaan saada Kujetta hidastamaan ennen keinua. Päädyttiin lopulta, J:n kanssa kun asiaa pohdittiin, sellaiseen ratkaisuun, että opetan Kujeelle stop-sanan, jolla sen pitäisi pysähtyä kontaktille ja odottaa keinun laskeutumista. Opetellaan avustajan kanssa niin, että avustaja pysäyttää keinun, kontaktilla on nami, jonka Kuje juoksee syömään, käyn palkkaamassa Kujeen, avustaja laskee keinun ja Kuje saa luvan lähteä keinulta lelun perään jonka heitän lupaa antaessani. Tällä hetkellä ollaan vielä siinä opetellaan tilassa. Muutama kerta kokeiltu ilman avustajaa, mutta lähinnä sitä on pakko treenata jonkun toisen kanssa, että saa vähän varmuutta oikean stop-paikan löytämiseen. Meinaa vähän mennä himmailuksi muuten.
Tiistaina osallistutaan koko lauman voimin seuramestaruuksiin. Nää onkin ekat kisat pitkin aikoihin. Saapa nähdä kuinka menee. Kuje aloitti juoksut 21.päivä ja se alkaa jo lahnailemaan. Torstaina jo huomas, ettei tytössä oo yhtään vetoa. Onni ei oo harjoitellut aikoihin, enkä enää muista kuinka sitä ohjataankaan. Amanda on ainoa jolla on jonkunlaista toivoa ees, mutta sekin on juoksuinen. No jahka nää juoksut on juostu ja jossain vaiheessa ois rahaakin, niin pitää katsella vähän kisoja.
Jalostusjuttuja
Kuten varmaan monet ovat lukeneet, niin Amandalla ei nyt pentuja teetetä. Kipan blogista löytyy enemmänkin pohdintaa tästä päätöksestä. Autoimmuuniongelmia on ländereillä nyt pompsahdellut tässä viimeisen vuoden aikana aika tiheästi munkin tietoisuuteen. Erittäin fiksu päätös Kipalta ja hatunnoston arvoinen paikka. Tänään tuli vielä toinen lisäsinetti Amandan jalostusuran tyrehtymiselle, sillä silmäpeilauksissa kävi ilmi, ettei Amandan silmätkään ole ihan terveet. Oikeassa silmässä on pieni lasiaisvuoto. Pahimmassa tapauksessa linssi voi lähteä liikkumaan jolloin puhutaan linssiluksaatiosta. Toivotaan ettei Amandan tapauksessa kuitenkaan käy näin. Eipä tässä muuta kuin seurailla tilannetta ja toivota parasta. Kujeen silmät kaikeksi onneksi ovat terveet ja toivon mukaan terveenä pysyvätkin.
Työharjoittelu ja muu
Työharjoittelu jatkuu vielä ensi kuun loppuun. Sillä aikaa harjoittelen itse hengissä pysymistä ilman rahaa. Erittäin haastavaa hommaa, mutta olen kehittänyt kaikkia hienoja patentointiratkaisuja. Loin mm. ihan karmivan makuisen soijakiusauksen. Se oli niin järkyttävän pahaa, että söin puolentoista kerran annoksesta viisi päivää. Aivan loistava laihdutusruoka. Ei totisesti tee mieli syödä paljon. Soija on muutenkin ollut aika pop. Löysin kaapista parisen vuotta vanhan soijarouhepussin ja se on aika ehtymätön.
Työharjoittelu on valtavan hauskaa yhä vaan. Viihdyn työpaikalla ihan tajuttoman hyvin ja nautin puuhasta suunnattomasti. Viime viikolla löysin makrot ja ne on järjettömän mielenkiintoisia. Tosin kukaan muu ei tunnu olevan samaa mieltä kanssani. Kukaan ei myöskään tunnu tietävän makroista paljon joten olen selvitellyt asiaa manuaalien avulla. En malta odottaa, että pääsen töihin oppimaan lisää.
Kauheesti on kaikkea tapahtunu ja tässä on vain murto-osa. Jospa sitä taas pääsis enemmän nettiin päivitteleen kuulumisia.
Agility
Treeneissä käydään sen minkä pystytään. Työharjoittelu verottaa joka toisen viikon, koska olen iltavuorossa. Kujeen kanssa ollaan käyty kahdessa vuorossa ja Amandan kanssa yhdessä. Onni on ilman treenipaikkaa ja on taukoillut. Amandan ongelma on yhä vaan kepit, tosin jostain sille tuli viime treeneissä hitunen vauhtia niihin. Kujeen kepit on melkein yhtä kauheat. Kuuden kepin kanssa tosin sain sen pujottelemaan ihan kivasti pari kertaa. Mä en vaan osaa opettaa niitä. Tarvisin ihan kunnon täsmätreeniä ja paljon.
Kujeen kanssa meillä oli ongelmana myös keinun opettaminen. Se kun vetäisee keinun ihan lennoksi, jos vähänkään on vauhtia. Mulla ei ollut minkäänlaista toivoakaan saada Kujetta hidastamaan ennen keinua. Päädyttiin lopulta, J:n kanssa kun asiaa pohdittiin, sellaiseen ratkaisuun, että opetan Kujeelle stop-sanan, jolla sen pitäisi pysähtyä kontaktille ja odottaa keinun laskeutumista. Opetellaan avustajan kanssa niin, että avustaja pysäyttää keinun, kontaktilla on nami, jonka Kuje juoksee syömään, käyn palkkaamassa Kujeen, avustaja laskee keinun ja Kuje saa luvan lähteä keinulta lelun perään jonka heitän lupaa antaessani. Tällä hetkellä ollaan vielä siinä opetellaan tilassa. Muutama kerta kokeiltu ilman avustajaa, mutta lähinnä sitä on pakko treenata jonkun toisen kanssa, että saa vähän varmuutta oikean stop-paikan löytämiseen. Meinaa vähän mennä himmailuksi muuten.
Tiistaina osallistutaan koko lauman voimin seuramestaruuksiin. Nää onkin ekat kisat pitkin aikoihin. Saapa nähdä kuinka menee. Kuje aloitti juoksut 21.päivä ja se alkaa jo lahnailemaan. Torstaina jo huomas, ettei tytössä oo yhtään vetoa. Onni ei oo harjoitellut aikoihin, enkä enää muista kuinka sitä ohjataankaan. Amanda on ainoa jolla on jonkunlaista toivoa ees, mutta sekin on juoksuinen. No jahka nää juoksut on juostu ja jossain vaiheessa ois rahaakin, niin pitää katsella vähän kisoja.
Jalostusjuttuja
Kuten varmaan monet ovat lukeneet, niin Amandalla ei nyt pentuja teetetä. Kipan blogista löytyy enemmänkin pohdintaa tästä päätöksestä. Autoimmuuniongelmia on ländereillä nyt pompsahdellut tässä viimeisen vuoden aikana aika tiheästi munkin tietoisuuteen. Erittäin fiksu päätös Kipalta ja hatunnoston arvoinen paikka. Tänään tuli vielä toinen lisäsinetti Amandan jalostusuran tyrehtymiselle, sillä silmäpeilauksissa kävi ilmi, ettei Amandan silmätkään ole ihan terveet. Oikeassa silmässä on pieni lasiaisvuoto. Pahimmassa tapauksessa linssi voi lähteä liikkumaan jolloin puhutaan linssiluksaatiosta. Toivotaan ettei Amandan tapauksessa kuitenkaan käy näin. Eipä tässä muuta kuin seurailla tilannetta ja toivota parasta. Kujeen silmät kaikeksi onneksi ovat terveet ja toivon mukaan terveenä pysyvätkin.
Työharjoittelu ja muu
Työharjoittelu jatkuu vielä ensi kuun loppuun. Sillä aikaa harjoittelen itse hengissä pysymistä ilman rahaa. Erittäin haastavaa hommaa, mutta olen kehittänyt kaikkia hienoja patentointiratkaisuja. Loin mm. ihan karmivan makuisen soijakiusauksen. Se oli niin järkyttävän pahaa, että söin puolentoista kerran annoksesta viisi päivää. Aivan loistava laihdutusruoka. Ei totisesti tee mieli syödä paljon. Soija on muutenkin ollut aika pop. Löysin kaapista parisen vuotta vanhan soijarouhepussin ja se on aika ehtymätön.
Työharjoittelu on valtavan hauskaa yhä vaan. Viihdyn työpaikalla ihan tajuttoman hyvin ja nautin puuhasta suunnattomasti. Viime viikolla löysin makrot ja ne on järjettömän mielenkiintoisia. Tosin kukaan muu ei tunnu olevan samaa mieltä kanssani. Kukaan ei myöskään tunnu tietävän makroista paljon joten olen selvitellyt asiaa manuaalien avulla. En malta odottaa, että pääsen töihin oppimaan lisää.
Kauheesti on kaikkea tapahtunu ja tässä on vain murto-osa. Jospa sitä taas pääsis enemmän nettiin päivitteleen kuulumisia.
sunnuntaina, elokuuta 24, 2008
Marjanpoimintaa ja sylikäännöksiä
Viikonloppu on hurahtanut Kristiinassa "mökkeilemässä". Koirat ilahtuivat huomatessaan, että karviaiset ovat kypsiä ja niitä voi syödä suoraan pensaasta. Onni aloitti touhun ja sai pian seuraa Elmeristä ja Kujeesta. Amandalle eivät marjat maistuneet, mutta kummasti kolmenkin koiran voimin ovat marjat huvenneet pensaista. Näinköhän niitä pitäisi poimia jokunen pakkaseen ennenkuin kaikki ovat koirien mahoissa.
Vadelmia noukin rasiallisen. Pieni ja matoisia. Hyi, yök oli ällöttävää putsaillla niitä. Keittiön pöytä oli täynnä ötökän raatoja, joita hakkasin purkin kannella kuoliaaksi. Vaan en kirkunut kuin kerran, erityisen inhan näköisen ötökän pompatessa kädelleni.
Torstaina meillä oli radalla kohta jossa kokeilin sylikäännöstä. Se toimi, vaikken aluksi uskonut homman lainkaan pelaavan. Koska siitä jäi vähän epävarma fiilis, otin tytöillä muutaman sylkkäri harjoituksen. Lisääkin voisi ottaa. Välillä toimii, välillä koirat pyörii ympäri tietämättä mitä tehdä. Jostain syystä x, onnistuin myös saamaan Amandan karkaamaan putkeen, sekä hukkailemaan neitiä selkäni taakse ja karkaamaan väärälle esteelle. Kuje pysyi paremmin kädessä. Varmaan siksi, koska ohjasin lelu kädessäni.
Otin myös kontaktitreeniä. Aluksi ihan vaan pysäytys (2off2on), namipalkka, vapautus tyylillä, mutta tänään päätin kokeilla namialustaa. Kuinkakohan monta kymmentä ihmistä on mua yrittänyt saada opettamaan kontaktit sen avulla. Aika moni. Ja ihan ympäri Suomen. No tänään vihdoin kokeilin. Tytöt hahmotti aika nopeasti että nami on läpyskän päällä. Kujeella meni tähän vähän pidempään ja ensin mietin, että suostuuko se ollenkaan ottamaan namia, sillä maassa olevat makkaranpalat ei tytölle kelpaa. Lopulta juttu valkeni Kujeelle ja homma toimi oikeastaan paremmin tuolla tapaa. Se menee paremmin ihan kontaktin loppuun asti, sillä vanhalla tavalla tyttö jäi himmailemaan ylös eikä ollut ihan varma missä kohtaa sitä ois tarkoitus pysähtyä, tai sit vaan vetäisi juosten läpi.
Mun murheenkryynini eli pujottelu olisi ollut harjoittelulistalla, jos olisi paremmat kepit. Kristiinassa on vain sellaiset heppoiset maahan tökättävät ja niistä ei oikein ole hyötyä. Jos vaan energiaa riittäisi voisi iltavuoroviikolla käydä harjoittelemassa kentällä pujottelua. Muutaman minuutin harjoittelu päivittäin ois tarpeen, mutta kun kentälle pitää mennä bussilla, niin voi olla ettei nappaa. Katotaan nyt.
Otin Empun kanssakin kontakteja, putkeen menoa ja hyppäämistä. Kontaktit ja putki vetää sitä. Se tuppaa unohtamaan, että ota-käskyllä ois tarkotus jäädä ylösmenokontaktille. Koske-käsky lopussa on selkeästi sen mielestä helpompi hahmottaa, koska siihen se jää helpommin. Hyppääminen on vähän hakusessa. Luulen, että sitä pitäisi harjoitella ihan avustajan ja namikipon avulla, että sais jätkän irtoamaan kunnolla ja katsomaan edes hyppyä. Se ei hae hyppyä lainkaan, vaikka siis ihan yhden esteen kanssa harjoittelin. Nyt se lähinnä hyppää silloin kun sanon ja tuloksena on riman tippumista ja esteen katumista, esteen ohi hyppäämistä ja muuta hauskaa. Putkeen meno sen sijaan menee nätisti ja sinne se irtoo suhteellisen kaukaakin. Siitä huolimatta, että mun putket on pieniä ja kämäsiä. Vaan eipä tuolla ole mitään kiirettä. Hellunen tuskin tulee sen kanssa harrastamaan agia, joten ei haittaa vaikka menisin Empun pilaamaan. Maxi-koira on mulle jotenkin hurjan vaikea, joten en suuremmin hingu siitä kisakoiraa itsellenikään.
Onnikin pääsi ottaan pienen treenin, mutta sillä tippui rimat siihen malliin, että vaihdoin pelkkään putkeen irtoamiseen koko treenaamisen. Mä en osaa enää yhtään ohjata Onnia ku oon taas tottunu tyttöihin. Näyttää vähän siltä, että Onni joutuu nyt taukoilemaan. Mun tekis mieli kisata omissa kisoissa Aman kanssa ja en halua sotkea ohjaamista nyt ku tuntuu että mulla on sen kanssa meno taas hallussa. Kujeelleki tulis kisa-ikä täyteen, mutta sillä on kepit ja kontaktit kesken. Erityisesti kepit. Kisakirjan voisi kyllä käydä hommaamassa. Ois se kiva tänä vuonna jossain kisassakin piipahtaa, jos vaan saisi kaikki esteet opetettua. Sen suurempia ei oo kuiteskaan suunnitelmissa. Meillä on tälle vuodelle sen verran suuri budjettivaje, että kaikki mahdollinen on ollu pakko karsia. Katotaan sit jos pääsis töihin niin vois olla varaa harrastaakin.
Vadelmia noukin rasiallisen. Pieni ja matoisia. Hyi, yök oli ällöttävää putsaillla niitä. Keittiön pöytä oli täynnä ötökän raatoja, joita hakkasin purkin kannella kuoliaaksi. Vaan en kirkunut kuin kerran, erityisen inhan näköisen ötökän pompatessa kädelleni.
Torstaina meillä oli radalla kohta jossa kokeilin sylikäännöstä. Se toimi, vaikken aluksi uskonut homman lainkaan pelaavan. Koska siitä jäi vähän epävarma fiilis, otin tytöillä muutaman sylkkäri harjoituksen. Lisääkin voisi ottaa. Välillä toimii, välillä koirat pyörii ympäri tietämättä mitä tehdä. Jostain syystä x, onnistuin myös saamaan Amandan karkaamaan putkeen, sekä hukkailemaan neitiä selkäni taakse ja karkaamaan väärälle esteelle. Kuje pysyi paremmin kädessä. Varmaan siksi, koska ohjasin lelu kädessäni.
Otin myös kontaktitreeniä. Aluksi ihan vaan pysäytys (2off2on), namipalkka, vapautus tyylillä, mutta tänään päätin kokeilla namialustaa. Kuinkakohan monta kymmentä ihmistä on mua yrittänyt saada opettamaan kontaktit sen avulla. Aika moni. Ja ihan ympäri Suomen. No tänään vihdoin kokeilin. Tytöt hahmotti aika nopeasti että nami on läpyskän päällä. Kujeella meni tähän vähän pidempään ja ensin mietin, että suostuuko se ollenkaan ottamaan namia, sillä maassa olevat makkaranpalat ei tytölle kelpaa. Lopulta juttu valkeni Kujeelle ja homma toimi oikeastaan paremmin tuolla tapaa. Se menee paremmin ihan kontaktin loppuun asti, sillä vanhalla tavalla tyttö jäi himmailemaan ylös eikä ollut ihan varma missä kohtaa sitä ois tarkoitus pysähtyä, tai sit vaan vetäisi juosten läpi.
Mun murheenkryynini eli pujottelu olisi ollut harjoittelulistalla, jos olisi paremmat kepit. Kristiinassa on vain sellaiset heppoiset maahan tökättävät ja niistä ei oikein ole hyötyä. Jos vaan energiaa riittäisi voisi iltavuoroviikolla käydä harjoittelemassa kentällä pujottelua. Muutaman minuutin harjoittelu päivittäin ois tarpeen, mutta kun kentälle pitää mennä bussilla, niin voi olla ettei nappaa. Katotaan nyt.
Otin Empun kanssakin kontakteja, putkeen menoa ja hyppäämistä. Kontaktit ja putki vetää sitä. Se tuppaa unohtamaan, että ota-käskyllä ois tarkotus jäädä ylösmenokontaktille. Koske-käsky lopussa on selkeästi sen mielestä helpompi hahmottaa, koska siihen se jää helpommin. Hyppääminen on vähän hakusessa. Luulen, että sitä pitäisi harjoitella ihan avustajan ja namikipon avulla, että sais jätkän irtoamaan kunnolla ja katsomaan edes hyppyä. Se ei hae hyppyä lainkaan, vaikka siis ihan yhden esteen kanssa harjoittelin. Nyt se lähinnä hyppää silloin kun sanon ja tuloksena on riman tippumista ja esteen katumista, esteen ohi hyppäämistä ja muuta hauskaa. Putkeen meno sen sijaan menee nätisti ja sinne se irtoo suhteellisen kaukaakin. Siitä huolimatta, että mun putket on pieniä ja kämäsiä. Vaan eipä tuolla ole mitään kiirettä. Hellunen tuskin tulee sen kanssa harrastamaan agia, joten ei haittaa vaikka menisin Empun pilaamaan. Maxi-koira on mulle jotenkin hurjan vaikea, joten en suuremmin hingu siitä kisakoiraa itsellenikään.
Onnikin pääsi ottaan pienen treenin, mutta sillä tippui rimat siihen malliin, että vaihdoin pelkkään putkeen irtoamiseen koko treenaamisen. Mä en osaa enää yhtään ohjata Onnia ku oon taas tottunu tyttöihin. Näyttää vähän siltä, että Onni joutuu nyt taukoilemaan. Mun tekis mieli kisata omissa kisoissa Aman kanssa ja en halua sotkea ohjaamista nyt ku tuntuu että mulla on sen kanssa meno taas hallussa. Kujeelleki tulis kisa-ikä täyteen, mutta sillä on kepit ja kontaktit kesken. Erityisesti kepit. Kisakirjan voisi kyllä käydä hommaamassa. Ois se kiva tänä vuonna jossain kisassakin piipahtaa, jos vaan saisi kaikki esteet opetettua. Sen suurempia ei oo kuiteskaan suunnitelmissa. Meillä on tälle vuodelle sen verran suuri budjettivaje, että kaikki mahdollinen on ollu pakko karsia. Katotaan sit jos pääsis töihin niin vois olla varaa harrastaakin.
perjantaina, elokuuta 22, 2008
P*skaks meni, mutta paljon tuli opittua....
Otsikko kuvaa erinomaisesti työharjoittelun tunnelmia, mutta sopii myös eiliseen agitreeniin. Eräältä ryhmäläiseltä nimittäin hajosi nilkka. :(
Treenit oli ihan kiva pyrähdys. Kujeen A:n kontaktia pohdittiin, Amanda teki kontakteilla moitteettomat suoritukset. Kepit vähän tökki molemmilla, Amandalla pahemmin. Neuvoja tuli ja nyt ne pitäis saada käytäntöönkin jossain vaiheessa.
Multa on kysytty miten työharjoittelussa menee ja kerrotaanpa sieltäkin kuulumiset. Tosi hauskaa on ollu. Olen viihtynyt erinomaisesti. Työporukka on mukavaa ja joka päivä oppii jotain uutta. Ainoa huono päivä oli tiistaina. Juuri kun oli lähdössä kotiin, yks kone alkoi piippailla. Siinä sitten selviteltiin asiaa ja mun kiinnittämä kappale oli tuhonnut sellaiset viitisen terää. Tietysti ne kaikkein kalleimmat terät mitä koneelta löytyy. Eipä siinä muuta ku kotiin ja seuraavana aamuna takas selvitteleen asiaa. Onneksi selvis, että homma ei oo täysin mun vika ja toinen superkallista teristä onnistuttiin pelastamaan. Päivä kirkastui huomattavasti.
Loppu viikko on sujunu ohjelmointia oppien. Tänään tuli ensimmäinen kappale jossa mä sain olla mukana korjaamassa ohjelmaa ja oli aikas vinkeä fiilis kattella sitä. Pojat ihan vähän nauroi mulle ku esittelin reikiä niille ylpeänä. Mä oon oppinu parissa päivässä niin paljon, että tuntuu melkein kuinka aivot kiehuu ihan ylikierroksilla. En ois taaskaan malttanu lähteä töistä lainkaan pois.
Treenit oli ihan kiva pyrähdys. Kujeen A:n kontaktia pohdittiin, Amanda teki kontakteilla moitteettomat suoritukset. Kepit vähän tökki molemmilla, Amandalla pahemmin. Neuvoja tuli ja nyt ne pitäis saada käytäntöönkin jossain vaiheessa.
Multa on kysytty miten työharjoittelussa menee ja kerrotaanpa sieltäkin kuulumiset. Tosi hauskaa on ollu. Olen viihtynyt erinomaisesti. Työporukka on mukavaa ja joka päivä oppii jotain uutta. Ainoa huono päivä oli tiistaina. Juuri kun oli lähdössä kotiin, yks kone alkoi piippailla. Siinä sitten selviteltiin asiaa ja mun kiinnittämä kappale oli tuhonnut sellaiset viitisen terää. Tietysti ne kaikkein kalleimmat terät mitä koneelta löytyy. Eipä siinä muuta ku kotiin ja seuraavana aamuna takas selvitteleen asiaa. Onneksi selvis, että homma ei oo täysin mun vika ja toinen superkallista teristä onnistuttiin pelastamaan. Päivä kirkastui huomattavasti.
Loppu viikko on sujunu ohjelmointia oppien. Tänään tuli ensimmäinen kappale jossa mä sain olla mukana korjaamassa ohjelmaa ja oli aikas vinkeä fiilis kattella sitä. Pojat ihan vähän nauroi mulle ku esittelin reikiä niille ylpeänä. Mä oon oppinu parissa päivässä niin paljon, että tuntuu melkein kuinka aivot kiehuu ihan ylikierroksilla. En ois taaskaan malttanu lähteä töistä lainkaan pois.
tiistaina, elokuuta 19, 2008
Juhlaputki on ohitse
Nyt on sitten juhlaputki vedettynä. Kahdet häät ja yhdet rippijuhlat on juhlittu ja taas olisi aikaa päättää itse omista viikonlopuista. Sääli, että kaikki kisasuunnitelmat tuntuu peruuntuvan mitä erilaisimmista syistä. Katsotaan jos sit syyskuussa, sikäli mikäli ei juoksut pukkaa päälle.
Koiraharrastaminen on muutenkin aikas nollassa. Työharjoittelu on väsyttänyt siinä määrin, että ei jaksa tehdä mitään ylimääräistä. Viime viikolla käytiin torstaina treenissä, mutta maanantai jäi väliin. Torstaina paikalla ei ollut kuin minä ja J. Treenit oli yhdistetty, mutta ei sentään neljää tuntia vedetty viiden koiran voimin. Pari rata pätkää, jotka otettiin erilaisin ohjaustavoin. Aivan mielettömän upeasti mennyt treeni. Hehkuin vielä perjantainakin ihan huippufiiliksissä. Tuli uusi ohjaustapakin opittua.
Eilen käytiin Kujeen kanssa pitkästä aikaa maanantaitreeneissä ja harjoiteltiin eri esteitä. Kontaktit, rengas, pituus, pussi, kepit. Miten puhki voikaan itsensä juosta pelkästään esteiden opettelussa? Kuje pujottelee verkkojen avulla tosi hyvin, mutta sisäänmenot ei vielä oo kovin hyvät. 6 kepin sarja ilman verkkojakin meni hyvin. 12 en uskaltanut kokeilla. A:n kontaktissa on hiomista paljon. Puomi kaipaa pitkäjänteisyyttä. Keinu on vähän huono. Kuje menee sen, mutta en oikein osaa hahmottaa, että missä vaiheessa ja miten saisin sen hidastamaan, ettei mene ihan lennoksi. Yhtään lentokeinua ei tällä kertaa tehty, mutta vähän epävarmasti meni.
Työharjoittelussa on yhä kivaa. Joka päivä olen jotain oppinut. Työkaverit on mukavia ja ilmapiiri on leppoisa. Pikkuhiljaa alkaa kroppakin palautua ja ei tartte viettää ihan kaikkea kotona olo aikaa nukkuen. Ens viikosta alkaen mun pitäis ruveta tekemään vuorotyötä. Se meinaa sit treenien peruuntumista joka toinen viikko, kun olen iltavuorossa. Taas vähän rääkkiä kun en ole tottunut vuorotyöhön. Saas nähdä meneekö ens kuukin nukkumiseksi kun yrittää hahmottaa vuorokausi rytmiä. Onneksi saan aloittaa aamuvuorolla. Itseasiassa mut pyydettiin jo täksi päiväksi iltaan, mutta torstaintreeneihin vedoten juttua siirrettiin vähän.
Viikonloppuna olleet häät oli ihanat. Hääpari näytti niin onnelliselta. Oli aivan mielettömän ihana nähdä pitkästä aikaa meidän poikia. Eipä sitä tajunnutkaan kuinka ikävä on ollut. Miten sitä muka aina on niin paljon kiireitä, ettei ehdi vanhoja kavereita näkemään.... Tulkaa Tampereelle!!!
Koiraharrastaminen on muutenkin aikas nollassa. Työharjoittelu on väsyttänyt siinä määrin, että ei jaksa tehdä mitään ylimääräistä. Viime viikolla käytiin torstaina treenissä, mutta maanantai jäi väliin. Torstaina paikalla ei ollut kuin minä ja J. Treenit oli yhdistetty, mutta ei sentään neljää tuntia vedetty viiden koiran voimin. Pari rata pätkää, jotka otettiin erilaisin ohjaustavoin. Aivan mielettömän upeasti mennyt treeni. Hehkuin vielä perjantainakin ihan huippufiiliksissä. Tuli uusi ohjaustapakin opittua.
Eilen käytiin Kujeen kanssa pitkästä aikaa maanantaitreeneissä ja harjoiteltiin eri esteitä. Kontaktit, rengas, pituus, pussi, kepit. Miten puhki voikaan itsensä juosta pelkästään esteiden opettelussa? Kuje pujottelee verkkojen avulla tosi hyvin, mutta sisäänmenot ei vielä oo kovin hyvät. 6 kepin sarja ilman verkkojakin meni hyvin. 12 en uskaltanut kokeilla. A:n kontaktissa on hiomista paljon. Puomi kaipaa pitkäjänteisyyttä. Keinu on vähän huono. Kuje menee sen, mutta en oikein osaa hahmottaa, että missä vaiheessa ja miten saisin sen hidastamaan, ettei mene ihan lennoksi. Yhtään lentokeinua ei tällä kertaa tehty, mutta vähän epävarmasti meni.
Työharjoittelussa on yhä kivaa. Joka päivä olen jotain oppinut. Työkaverit on mukavia ja ilmapiiri on leppoisa. Pikkuhiljaa alkaa kroppakin palautua ja ei tartte viettää ihan kaikkea kotona olo aikaa nukkuen. Ens viikosta alkaen mun pitäis ruveta tekemään vuorotyötä. Se meinaa sit treenien peruuntumista joka toinen viikko, kun olen iltavuorossa. Taas vähän rääkkiä kun en ole tottunut vuorotyöhön. Saas nähdä meneekö ens kuukin nukkumiseksi kun yrittää hahmottaa vuorokausi rytmiä. Onneksi saan aloittaa aamuvuorolla. Itseasiassa mut pyydettiin jo täksi päiväksi iltaan, mutta torstaintreeneihin vedoten juttua siirrettiin vähän.
Viikonloppuna olleet häät oli ihanat. Hääpari näytti niin onnelliselta. Oli aivan mielettömän ihana nähdä pitkästä aikaa meidän poikia. Eipä sitä tajunnutkaan kuinka ikävä on ollut. Miten sitä muka aina on niin paljon kiireitä, ettei ehdi vanhoja kavereita näkemään.... Tulkaa Tampereelle!!!
perjantaina, elokuuta 08, 2008
Väsymyksen vallassa
Sama pirteä menoa on jatkunut. Illat menee nukkuessa. Eilen sentään raahauduin agitreeneihin. M oli tehnyt meille aivan valtavan makeen radan. Ihan mielettömän ihana irtoamisharjoitus. Siinä mentiin puomin alla olevalta putkelta parille hypylle, niin että ohjaajan oli pakko jäädä puomin toiselle puolelle. Amanda irtos hypyille heti ekalla kerralla, mutta Kuje ei vielä osannut. Amandalla oli intoa. Se oli ihan holtiton. Mutta kiva nähdä kuinka toinen nautti, vaikka oma ohjaaminen menikin ekan pätkän jälkeen ihan kädettömäksi. Onneksi tytöllä oli sen verran intoa, ettei lässähtäny mun mokailusta. Kujeen kanssa olin vielä kädettömämpi. Muutama upea keinu tuli tehtyä. Väsymys vaikutti mulla selvästi. Ei vaan pysyny homma kasassa. Ekan pätkän jaksoin Amandan kanssa panostaa ja sen jälkeen meni epämääräiseksi söhläämiseksi.
Jospa ens viikolla ois jo tottunu harjoitteluun ja ei ois niin kuollu.
Jospa ens viikolla ois jo tottunu harjoitteluun ja ei ois niin kuollu.
tiistaina, elokuuta 05, 2008
Unta, unta ja unta
Viikonlopun jälkeen aika onkin mennyt unessa. Häissä oli hauskaa. Harmittaa etten päässyt leirille, mutta ei enää yhtä paljon, koska aika meni niin rattoisasti. Lauantaiaamuna leivoin sulholle ja Helluselle muffinseja ja siitä lähtien viikonloppu menikin kivoissa tunnelmissa. Yllättävän paljon tuttuja oli ja kivoja uusiakin tuttavuuksia.
Maanantaina alkoi työharjoittelu. Varsin kivaa, jos kohta väsyttävää puuhaa. Olen kotiin päästyäni kaatunut sänkyyn ja nukkunut. Maanantaina jäi taas harkat väliin, koska heräsin nokosilta juuri kun olisi pitänyt olla treenikentällä. Päivät on ihan sekaisin. Viikonloppuna pitäisi mennä Ouluun. Tulee ihan sikaraskas reissu. Luulen, että nukun kaiken muun ajan paitsi sen mikä pitäisi viettää kirkossa.
Pakko kertoa kun unohdin viime viikolla kirjoittaa. Amanda on nyt vuoden verran tuntenut Nugan ja viime viikolla leikki ensimmäisen kerran Nugan kanssa. Sekin tapahtui niin, että vieressä oli Kujekin, mutta silti. Ei ihan nopeasti länderin kanssa tulla leikkikaveriksi. ;D
Maanantaina alkoi työharjoittelu. Varsin kivaa, jos kohta väsyttävää puuhaa. Olen kotiin päästyäni kaatunut sänkyyn ja nukkunut. Maanantaina jäi taas harkat väliin, koska heräsin nokosilta juuri kun olisi pitänyt olla treenikentällä. Päivät on ihan sekaisin. Viikonloppuna pitäisi mennä Ouluun. Tulee ihan sikaraskas reissu. Luulen, että nukun kaiken muun ajan paitsi sen mikä pitäisi viettää kirkossa.
Pakko kertoa kun unohdin viime viikolla kirjoittaa. Amanda on nyt vuoden verran tuntenut Nugan ja viime viikolla leikki ensimmäisen kerran Nugan kanssa. Sekin tapahtui niin, että vieressä oli Kujekin, mutta silti. Ei ihan nopeasti länderin kanssa tulla leikkikaveriksi. ;D
perjantaina, elokuuta 01, 2008
Kiukuttelua ja keppitreeniä
On taas hurahtanu viikko. Mitään fiksua ei oo tullu tehtyä, on vaan enemmän tai vähemmän ärsyttänyt kaikki mahdollinen. Eilen oli oikein ärsytyksen multihuipentuma. Mitä lähemmäs on tultu kohti viikonloppua ja länderileiriä niin sitä enemmän on mua harmittanu ku en sinne pääse. Huomenna ois häät, jonne pitäis mennä. Yritin ehdottaa Helluselle, että oltais ees perjantai oltu leirillä, mutta ei sekään onnistunut.
Maanantaina mulla jäi treenit välin kun ensin myöhästyin bussista ja sitten seuraavaa ei koskaan kuulunut. Lopulta oli pakko talsia kotiin. Eilen sentään bussi saapui paikalle ja pääsin treeneihin. Eipä kauheasti porukkaa siunaantunu paikalle. Kaivoin Clean Run-lehdestä radan pätkän jota vähän fiksattiin. Se osoittautui ihan hyväksi pujottelu ja keinu harjoitukseksi. Tuli oikein tehotreeniä niihin esteisiin jotka Kujeelle on vaikeet. Amandaki meni kepit vauhdikkaasti ja innokkaasti. Uskomatonta. Olin oikein tyytyväinen läntsykaksikkoon, joka jaksoi helteestä huolimatta tehdä iloista ja innokasta treeniä. Eipä tässä viikossa sitten muuta hyvää olekaan ollut.
Maanantaina mulla jäi treenit välin kun ensin myöhästyin bussista ja sitten seuraavaa ei koskaan kuulunut. Lopulta oli pakko talsia kotiin. Eilen sentään bussi saapui paikalle ja pääsin treeneihin. Eipä kauheasti porukkaa siunaantunu paikalle. Kaivoin Clean Run-lehdestä radan pätkän jota vähän fiksattiin. Se osoittautui ihan hyväksi pujottelu ja keinu harjoitukseksi. Tuli oikein tehotreeniä niihin esteisiin jotka Kujeelle on vaikeet. Amandaki meni kepit vauhdikkaasti ja innokkaasti. Uskomatonta. Olin oikein tyytyväinen läntsykaksikkoon, joka jaksoi helteestä huolimatta tehdä iloista ja innokasta treeniä. Eipä tässä viikossa sitten muuta hyvää olekaan ollut.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)